teksti jota ei haluaisi kirjoittaa

Eetun röntkenkuvia käytiin näyttämässä toisellekin eläinlääkärille ja kuulemassa hänen mielipiteensä. Kävi ilmi että viime keväänä Eetun virallisesti kuvanneelta eläinlääkäriltä oli jäänyt eräs seikka huomaamatta: ristiluussa S2-3 saattaa olla nivelrako, joka aiheuttaa koiralle kipua. Lisäksi ylimääräiset nikamat selässä aiheuttavat kipua. Löysät lonkat aiheuttavat kipua. Nivelneste ei ole tarpeeksi hyvälaatuista, jolloin se ei täytä tehtäväänsä ja koira ei jousta tarpeeksi ja sen luut hankaavat yhteen. Niin paljon kipua pienessä elämäniloisessa koirassa. Eetu on kuvattu useamman kerran elämässään, jotkut ovat sanoneet että tuo koira ei voi enää kuin lenkkeillä, mutta toisaalta taas niin monet ovat kannustaneet jatkamaan ja sanoneet, että tottakai sinä tuon koiran kanssa voit tehdä. Ei enää.

uunituore TK1 TK2 Suonsyrjän Alfred

Eetu on tyypillinen kipulääkepotilas, jolla voi olla kipujen lisäksi hermoskipujakin. Kipulääkettä kannattaa syöttää, sillä se toivonmukaan helpottaa koiran oloa. Eetu on syönyt jo useamman vuoden Cartivet-nivelravinnetta, mutta tämä vaihdettiin lääkärin suosituksesta parempaan tuotteeseen glugosamiinivalmisteeseen Arthryliin. Doils-öljyä on syötetty myös useampi vuosi. Eetu syö nyt ihmisille tarkoitettua kipulääkettä Trocoxilia, joka on erittäin vahvaa ja omaa pitkän doping-varoajan. Toivottavasti näillä lääkkeillä koiran elämä helpottuisi.

Eetun elämäntyyli muuttuu siinä, että se ei saa enää joutua liian kovalle fyysiselle rasitukselle. Kuten aiemminkin mainittu, niin kaikki fyysiset harrastuslajit ehdottomalle EI-listalle. Eetu ei saa hypätä sänkyyn, ei hypätä autoon, ei ravata rappusissa eikä tehdä liikaa "ylös ja alas"-tyylistä liikettä. Sen kanssa ei saa tehdä liian pitkiä lenkkejä, mutta kuitenkin siten että lihaksisto pysyy kunnossa. Tilaisuuden tullen vien sen kyllä toisten koirien kanssa riehumaan, siitä se myös tykkää kun saa poliisimestarina olla komentamassa muita ruotuun. Onneksi sen on erittäin suositeltavaa uida, sillä siitä Eetu tykkää tosi paljon. Koska oma elämäntilanteeni ei sovi tällä hetkellä koiran tarvitsemaan elämäntyyliin (asun kerrostalossa, hektistä ja nopeatempoista elämää) niin se muuttaa vanhempieni luokse. Näin voimme taata ettei se rasitu vahingossakaan liikaa ja toivonmukaan rauhallisempi elämäntahti toisi vielä terveitä vuosia lisää. Äiti halusi myös Unskin itselleen, jotta Eetulla olisi seuraa. Tämä päätös oli helppo, sillä Unski rakastaa omakotitaloelämää ja se ei ole ikinä tarvinnut samanlaista aktivointia kuin Eetu tai Vekki. Unskin kanssa tehdään juoksulenkkejä, äitini hankkii dobopallon ja alkaa harrastamaan sitä koirien kansa. Yritän vielä myydä idean jäljestämisestä, koska nenätyöskentely väsyttää hyvin koiria. Toivon että joskus saisin vielä Eetun asumaan kanssani, Unton tiedän nauttivan elämästään täysin porukoilla - ehkä jopa enemmän kuin minun kanssani. Unski on onnellinen kun sen ei tarvitse totella liian montaa käskyä, vaan se saa olla pieni taivaanrannan maalari ja uppoutua omiin ajatuksiinsa.

Muistan miten masentunut ensin olin siitä, että emme voi enää kilpailla tai harrastaa. Nyt voisin antaa

ensimmäinen AVO1 tulos!

mitä tahansa, että saisin vielä tehtyä Eetun niin onnelliseksi sillä, että vedän treeniliivin ylleni ja lähdemme yhdessä treenaamaan. Eetun silmissä tuikkii aina, kun se pääsee hommiin ja näkee miten sen aivoissa raksuttaa. Corgit tulevat tänne hoitoon muutaman viikon päästä 3 viikoksi, jonka aikana aiomme tehdä kaikkea kivaa. Käydään uimassa, tehdään jälkeä ja harjoitellaan temppuja. Samaan aikaan pelkään, että rasitan sitä liikaa. Ei sitä pumpulissakaan voi pitää, mutta toivon todella että minulla olisi vielä pitkään elämäniloinen ja kaikkia rakastava hörökorva. Unton kanssa lopetetaan tämä kevytkin agilityn harrastaminen, tosin jos tilaisuus tulee niin Unppu saa kyllä hömppäillä vähäsen esteillä. Minulle jää siis vain Vekki. Olen tällä hetkellä niin onnellinen ja kiitollinen itselleni, että ennakoin ehkä joskus tulevaa ja otin kolmannen koiran. Jos minulla ei olisi nyt Vekkiä, niin makaisin varmaan murusina lattialla ja itkisin itseni kuiviin. Vekki täyttää ensikuussa jo vuoden: sen kanssa voi treenata jo enemmän, se pakottaa nousemaan penkistä ja viihdyttämään itseään.

Jos alkaisin nyt soimaamaan itseäni ja miettimään tekemiäni ratkaisuja, niin pääni ei kestäisi. Olisin voinut lopettaa agilityn harrastamisen, olisin voinut jättää aloittamatta sitä uudelleen, kun ihmiset sanoivat että miksikä ei. En ole ollut missään vaiheessa tarpeeksi kokenut tekemään näitä ratkaisuja itse ja siksi kysyinkin useilta ja yhä useammilta ihmisiltä, että mitä he tekisivät. Sain eri vastauksia, pääni oli pyörällä mutta aina jaloissa oli yhtä innokas ja tarmoa täynnä oleva koira, jolle treenaaminen tuotti niin suurta iloa. Siksi jatkoimme. Tämän koiran kanssa olisi ollut mahdollisuudet mennä vaikka kuuhun, mutta kuten klassisesti sanotaan niin ensimmäisen koiran kanssa tehdään kaikki ne virheet. Ja Eetun kanssa niitä on kyllä tehty, mutta kaikki se on antanut anteeksi eikä ole paiskannut hanskoja tiskiin. Tuo räkä poskella raivoava formula-auto, joka huutaa perkelettä kun en anna sille tarpeeksi selkeitä ohjeita.  Niin montaa lajia ollaan kokeiltu ja koira ei ole ikinä ollut se joka toteaisi "nääh, ei viittitä jatkaa". Ihmiset ovat tulleet aina hämmästelemään kentän laidalle, että vau ompas siinä erikoislaatuinen corgi: noin nopea, noin satalasissa menevä, noin työintoinen. Olen aina sanonut että corgi on ykkösrotuni, sen edustajia minulla tulee aina olemaan ja pyrin jakamaan tietoa ja intoa siitä, että ihmiset ottaisivat näitä harrastuskoiriksi. Ikävä kyllä en usko, että tulen enää ottamaan yhtäkään rodun edustajaa, sillä minusta näissä menee äärimmäinen potentiaali hukkaan, kun kroppa ei kestä. Sitä paitsi maailmassa ei voi olla toista samanlaista corgia, kuin Eetu. Tai ihana hömppäpömppä Unski. Maailman parhaimmat pojat.

Nyt hiljennetään Eetun kanssa kunnolla tahtia, opetetaan koira elämään vähän iisimmin ja katsotaan sitten miltä näyttää. Nyt haluan antaa sille aikaa toipua, olla vaan ja kohottaa kuntoa vähitellen liikuntakiellon jälkeen. Mun pitäisi valmistua koulusta viimeistään vuonna 2016, jonka jälkeen tulevaisuus on kysymysmerkki. Jos kaikki näyttää vihreää valoa, niin sitten katsotaan mikä olisi Eetun kannalta parhain ratkaisu asumisen ja elämisen suhteen. Tärkeimpänä kuitenkin, että koira pysyisi terveenä ja saisi elää vielä monta, monta vuotta kieli poskella ja silmät tuikkien.

Kun talouteen jää vain yksi koira, niin ymmärrettävästi blogi alkaa olla lähinnä Vekin treenipäiväkirja. Se ei kuitenkaan tarkoita, että pojat olisivat jotenkin kadonneet kuvioista ja kolmen viikon aikana tulee varmasti tehtyä kaikenlaista. Blogin ulkoasu tulee kuitenkin muuttumaan, kun Vekistä tulee pääasiallinen harrastuskoirani.