16 syyskuuta 2012

utelias pikkupoika halus kääntää joka kiven


Eksyin katsomaan omia youtubevideoitani ja ei olisi varmaan pitänyt. Ikävä nousi potenssiin tuhat ja ilmoitin äidille, että ainakin toisen pojista tulen hakemaan viikonloppuna. Koiraton arki saa riittää! Ajattelin olevan helpompaa ottaa ensin vain toinen ja näin tehdään. Meillä nimittäin alkaa uusi koulutus tuohon takapihalla haukkumiseen ja vastaavaan, tällä kertaa tutun koirakouluttajan kanssa. Ensin koulutusta tehdään molempien kanssa, mutta luultavasti haen kyllä Unskin jo viikonloppuna. Näin äiti jatkaa koulutusta Eetun kanssa Jämsässä ja minä ensin vain Unskin kanssa. Tuntuupa ihanalta päästä aloittamaan puhtaalta pöydältä! Kotikotona tuntui turhauttavalta opettaa koirille tiettyjä käyttäytymistapoja (esim. miten käyttäydytään kun vieraita tulee) kun kaikki eivät niitä noudata. Omassa kodissa olen se joka päättää miten tehdään! Siksi päätin tehdä pientä listaa siitä, mitä tullaan Unpen kanssa tekemään ajalla jolloin ollaan kahdestaan. Vielä en tiedä vaihdetaanko vuorostaan sitten niin, että minulle tulee Eetu ja Unto on hetken Jämsässä. Alla siis laaja lista jutuista, joita pitää muistella ja kiinnittää huomiota!
 

Lenkillä
- hihnakäytös (kävellään vasemmalla puolella, ei poukkoilla mihinkään)
- käytös ohitustilanteissa eli käskystä vierelle kävelemään (Eetulla "tässä" käsky) ja siinä pysyminen. panosta myös ohituksen lopettamiseen, eli koira pysyy vierellä eikä haahuile toisen perään
- luoksetulon vahvistamista joka lenkillä!!

Kaupungissa
- erilaiset kulkuneuvot ja vastaavat tutuksi, jotta niihin ei tarvitse reagoida
- ruuhkassa liikkuminen
- suojatiet (ylittäminen hallinnassa, liikennevaloissa odotetaan nätisti)
- hengailu (osaa myös rauhoittua jos vain istuskellaan)

Kotona
- ovikello!! saa olla innoissaan, mutta ei kuolla onnesta vaikka joku tulisi
- matto takaoven edessä, jolle mennään käskystä (Eetulle opetettu peti sanalla "paikka", mutta molemmat ei mahdu samaan petiin)
- turhille äänille huutaminen vähemmälle
- takapihalla ollaan hiljaa, tai lennossa sisälle. tee koiralle selväksi tapahtumaketju: jos haukut, sisälle
- "POIS"-käsky. pyynnöstä siirrytään pois sohvalta, sängyltä, vieraan sylistä...

Aktivointi
- tokoa
- 2on2off-kontaktit
- paljon aktivointileluja, jotta tekemistä: auttaa niin moneen asiaan kuten turhaan haukkumiseen, stressiin, mun tavaroiden tuhoamiseen
- koirapuistot: tapaa paljon erilaisia koiria, pääsee leikkimään erilaisten koirien kanssa ilman E:tä
- koirakaverit (Joensuulaiset, hoi!)
- kaupunki (uudet asiat ovat jännittäviä)

Muistilista
- aktivointileluja ja virikkeitä takapihalle (keskittyy niihin, ei liikaa tarkkeilemaan naapureita)
- yksinoloa pienissä pätkissä: ei stressaa
- yksin jäädessä paljon virikkeitä, jotta ei syö mun omaisuutta
- tee yksinjäämisestä mukava asia!
- ota Unto mukaan kavereille ja muihin mahdollisiin paikkoihin, oppii rentoutumaan niissä paremmin


Kuten näkyy niin lista on aika yksityiskohtainen ja tarkoituksella laaja. Nyt pitäisi saada enää se leijonapoika tänne :)

01 syyskuuta 2012

kaksi maailman pienintä ja tärkeintä sydäntä

Pakko kirjoittaa nyt, kun hetki on käsillä. Pakko kirjoittaa, jotta muistaisin. Muistaisin tämän hetken ja miltä silloin tuntui. Voit laskea leikkiä siitä, että muuttaisit ilman koiria. Voit sanoa olevan okei, etteivät ne asu jatkuvasti kanssasi. Voit todeta, että viikot menevät nopeasti ja näet niitä kyllä usein. Mutta kun sanat muuttuvat todeksi ja tämä hetki tulee, niin tietää olleensa niin väärässä


Tultiin Joensuuhun eilen porukoiden, veljen ja koirien kanssa. Ilta meni muuttokuorman purkamisessa ja huonekalujen kokoamisessa. Eetu rauhoittui uuteen paikkaan nopeasti, mutta Unto stressasi ja piipitti koko illan. Käytiin tutustumassa uuteen paikkaan iltalenkillä ja poikettiin viereiseen tyhjään koirapuistoon. Siitä vielä kävelemään viereiseen ihanaan, isoon metsään. Yön muut perheestä nukkuivat lattialla patjoilla ja minä sängyssäni. Eetu kiepahti samantien patjalle lattialle nukkumaan: mikä parempaa kuin rakkaat ihmiset yhdessä kasassa. Yritin sitä pari kertaa pyytää viereeni sänkyyn, koska tiesin sen olevan viimeinen yö hetkeen. Mutta koira on koira, eikä se ymmärrä tällaisia asioita ja päätin sen antaa olla miten haluaa. Unto rauhoittui lopulta sohvan alle ja nukkui siellä koko yön. Sohvan alusesta tuli Unton lempparipaikka, vielä hetki ennen lähtöä se löytyi sieltä. Koirapuistossa se löysi mutaojan, jonne oli pakko mennä mönkimään. Suihkussa totesin sille taas, että oli sen oma päätös syntyä niin karvaisena ja valkoisena. Juuri ennen lähtöä käytiin vielä lenkillä, joutui pidättämään kyyneliä




Kun koirat ovat paikalla, niiden läsnäoloa ei aina edes tajua. Näet, kun ne leikkivät yhdessä silmiesi edessä. Haistat, kun ne ovat saaneet myllätä elämänsä kyllyydestä mudassa ja hiekassa. Tunnet, kun ne tuovat sinulle lelun ja tökkäävät kuonolla jalkaasi. Kuulet, kuinka ne tuhisevat tai haukahtelevat unissaan sänkysi alla. Tunnet, kuinka ne ovat läsnä ja täyttävät olemuksellaan koko huoneen. Ne tietävät että pidät niitä silmällä ja uskaltavat levätä. Silti ne ovat samantien valmiina lähtemään mukaasi, kunhan otat ensimmäisen askeleen. Meidän erossa kysymys on vain muutamasta viikosta, mutta silti tuntuu niin pahalta. Tuntuu kuin joku pieni, mutta suuri osa olisi itsestä viety. Päätin kirjoittaa silti ensimmäiset fiilikset ylös, jotta muistaisin ne :)



Koiranomistajana sitä joutuu hymyilemään niin paljon, että välillä unohtaa kuka oikeasti sen hymyn saakaan aikaan. Maailman rakkaimmat, isokorvaiset pojat


(c) Viivi Saarikko