30 kesäkuuta 2014

agilitymuistiinpanoja!!!



Helppoa ei oo kyllä agility!  Etenkään tämmöiselle ummikolle, joka jäätyy radalla kalapuikoksi kun joku ulkopuolinen katsoo kun treenaan. Vihaan itessäni sitä piirrettä, koska normaalisti oon aika itsevarma ja tykkään olla tavallaan keskipisteenä, mutta agilityradalla jalat menee tönköksi, olemus on kuin kalapuikko ja kroppa ei kulje. Jos olen yksin niin ei huolta, mutta heti pienen paineen alla, jonkun tarkan silmän alla ollessa menee hetki, että rentoudun. Eilen Vekki pääsi rallattelemaan sielunkumppaninsa Pinna-bortsun kanssa, kun käytiin pidemmän kaavan lenkki. Näillä osuu sopivasti ne muutamat murot kupissa yhteen ja Vekistä Pinna on ihan huikeen siisti tyttö. Sovittiin samalla, että seuraavana päivänä Noora tulisi tsekkaamaan meidän agilityt hallille. Treenisuunnitelmaksi halusin opetella linjaamaan tuota koiraa ja ajoitusta.

Noora rakensi meille lyhyen ja ytimekkään pätkän, jossa oli aika paljon käännöstä. Ohjauskuvioina ehdittiin tehä ennakoivaa valssia, vekkausta, niistoa ja ihmisnuolta. Kaikki tuntuu niin erilaiselta, kun pitää ajatella ajoitus ihan eritavalla kuin ennen. Maksin kanssa on olennaista tehdä asioita niin aikaisemmin kuin minin, koska muuten on ihan myöhässä. Samaan aikaan pitäisi luottaa että se koira suorittaa, vaikka jättäisikin sen tekemään itsenäisesti. Lisäksi esim. niistossa olin ensin ihan väärässä kohtaa, sitten Noora näytti kädestä pitäen miten oikeasti maksi toimii radalla ja huomasin, että todellakin paikkani oli ihan pielessä. Ennakoivassa valssissakin hairahdin peruuttamaan useilla kerroilla, koska en tajunnut avata rintakehää tarpeeksi antaakseni koiralle tilaa ja hukkasinkin sen sitten selän taa. Aloin toistojen myötä onneksi vähän rentoutua ja kasata itteeni, minkä jälkeen tehtiinkin onnistunutta settiä. Heti kun usko itseensä ja halusi että homma toimisi. Vekille nostettiin ekaa kertaa rimoja, ensin 25-30cm ja kokeiltiin erikseen vielä 40cm. Rimojen nosto alkaa olla Vekille hyväksi, jotta se alkaa hoksaamaan että mukana on myös hyppäämistä. Korotetut rimat eivät kuitenkaan hidastaneet sitä ja sillä oli mukiinmenevä hyppytekniikka, jota kyllä pitää tarkkailla jatkossa.


 Nooran mukaan Vekki tulee tosi hyvin ohjauksiin mukaan, se ei ole ongelma. Meidän vahvuus on nyt juurikin se yhdessä tekeminen ja se, että siellä on kivaa yhdessä. Minä olen kuulemma Vekille niin suuri palkka, että apupalkkaajan arvoa pitää nostaa vielä lisää. Tämä on ollutkin tiedossa ja kovasti oon koittanut ryhmätreeneissä ottaa apupalkkaajia ja saada sen aina olemaan Veestä ihana juttu. Kyllä siinä on kuulemma kaikki kohdallaan kelpo agiltykoiraksi :)

Tehtiin myös kontaktia puomin alastulolla. Heti alastulon luo mennessä Vekki alkoi tarjota 2on2offia mikä oli älyttömän hyvä juttu! Se tarjosi innolla asentoa, pysyi siinä hyvin ja koitti korjata kokoajan paremmaksi. Ihanaa että tää on sillä jo niin hyvin päässä, että päästään naksuttelemaan alastuloja jatkossakin. Paljon kivempaa tehdä, kuin pienessä olohuoneessa eikä tarvii raahata tyynyä mukaan hallillekaan!

Muistutuksena itselle: ole ajoissa, luota koiraan!! Treenaa estehakuisuutta, estefocusta, palkkaajaa (leikin on oltava niin hyvää, että koira HALUAA painaa sinne lelulle apupalkkaajan luo) - EI KÄDESTÄ PALKKAA ENÄÄ OLLENKAA! Hetsaa hulluksi "missä putki missä putkeen putkeen mennäänkö esteille joo", jotta koira kerää kierrokset ja alkaa tarjoamaan esteitä vielä paremmin. Nyt pitää löytää tasapaino irtoamistreenile ja tekniikalle! Treenaa tippuvaa lelua, vaikka oma liike jatkuu. Palkka tulisi esteistä, ei minulta. Vielä voisin alleviivata sen, että viimeistään syksyllä pitää alkaa käymään valmennuksissa, kun niitä alkaa olla luultavasti enemmän

28 kesäkuuta 2014

iso poika tottistelee



 Ensin vähän arkisempia kuulumisia! Vekillä on ollut useita ärsyttäviä pieniä piirteitä arjessa, joihin en ole ehtinyt isomman lauman kanssa paneutua kunnolla. Nyt haluan kaikista niistä eroon! Näitä ovat esim. portaissa rynniminen, hihnassa kiskominen ja vastaantulijoiden rakastaminen. Kuljekin nykyään aina naksutin ja nameja taskussa ja olen vastaehdollistanut Veetä ihan urakalla. Hihnassa se kulkee nykyään ihan törkeästi paremmin ja usein ihan mun vierellä kävellen. Rappusissa odotetaan nätisti ja kuljetaan samaa tahtia kuin ihminen, hyppiminen on tuossa pirun vieterieläimessä niin juurrutettu että sen kanssa vielä tehdään töitä. Olen vastaehdollistanut sitä vastaantulijoihin, jonka ansiosta niihinkään ei tarvii enää kiinnittää huomiota ja koirienkin ohitukset sujuu suuremmin reagoimatta. Olen antanut Veen paljon vapaammin kulkea ihan kävely- ja pyöräteillä, kun riittää jo luotto ja silmät katsoa missä se menee. Reagoi kuitenkin välittömästi, jos sen kutsuu tai käskee vierelle. Toissailtana kokeiltiin ensimmäistä kertaa ulkoilua pyörän kanssa. Alussa Vekki olisi halunnut hypätä kovasti tarakalle, mutta kun ilmoitin että tämä ei valitettavasti käy niin Vee kulki hyvin pyörän mukana. Siltä tulee itsestään halu kulkea ihan pyörän rinnalla, mikä helpottaa tietty mun työtä valtavasti. Ollaan ohitettu niin kävelijöitä, pyöräilijöitä kun koiriakin siten, että Vekki on vapaana pyörän vierellä. Koirakavereista ollaan nähty Ilonaa ja Haltia, sekä Tiiaa, Pokkaa ja Romia. On se vaan helpompaa kun ei tarvitse autolla kokoajan kulkea, kun Eetua en tosiaan kovalla maalla (kaupungilla) halunnut pitkiä matkoja kävelyttää, koska sen kynnet laahasivat verille saakka :(

Vekki on syönyt nyt useita säkkejä Taste Of Wildin biisoniruokaa, joka tuntui käyvän sille hyvin. Kuitenkin ruoka on kallista ja koira syö myös paljon raakaruokaa. Tässä tapauksessa uskallan joustaa hieman nappulan laadussa ja toivoinkin, että sopiva pöperö löytyisi Mustin ja Mirrin hyllystä. Isojen säkkien kuluessa bonuskortille ropisisi joitakin euroja sitten takaisin. Päädyin kokeilemaan Pure Naturalia ja koska aktiivisten koirien ruokaa ei ollut, niin nyt on sitten iso säkki tiineiden narttujen ruokaa. Alkuun uusi ruoka taisi vähän sekoittaa mahaa, mutta nyt en oo huomannut mitään oireiluita. Kuitenkin ennen ruoan vaihtamista Vekin turkki alkoi jälleen tuntua aika kuivalta, joten toivotaan ettei iho nyt alkaisi kutista sen seurauksena uudelleen.  Eihän tuo nappula laadukkainta tosiaankaan ole, mutta jospa se ajaisi asiansa. Nyt kun ruokittavia suita on vain yksi, niin Vekinkin ruokavaliossa raakaruoan määrä tulee kuitenkin kasvamaan melkoisesti. Corgithan meillä on raakaruokinnalla.

11kk (c) Ilona Karjalainen
Eilen kokeilin pitkästä aikaa näyttää harjaa Vatipään turkille ja hämmennys oli suuri, kun siitä irtosikin enemmän kuin kaksi karvaa - aika paljonkin enemmän! Pohjavillaa lähti törkeä kasa ja sen jälkeen koira näyttikin taas huomattavasti kaljummalta.

 Vekki on opiskellut tottelevaisuutta niin sisällä, ulkona kuin hallilla. Ollaan vihdoin aloitettu pitotreenit oikeankokoisella kapulalla, kun hennoin vihdoin ostaa uuden kun vanha ei halunnut ilmaantua esiin mistään.   Pitoa ollaan harjoiteltu sisällä ja olen tullut johtopäätökseen: koiralla ei saa olla vaihtoehtoja siinä, ottaako kapula suuhun vai ei. Kun asetin sen vain lattialle ja odotin että nostaa, niin Vekillä nousi kierrokset ja se alkoi lääppiä tassuillaan kapulaa, naukua ja pohdiskeli nostaisiko vai ei. Ei sitä ahdistanut kapula, mutta se pohti tarjoaisiko mielummin jotakin muuta vai pistäisikö ihan leikiksi. Odotin vain rauhassa ja kyllähän se kapula sieltä mulle hyvin nousikin. Kokeilin sitten hetsata kapulalla, piilotin sen selän taakseni ja vilautin aina välillä pennulle "KATO MIKÄMIKÄ TÄÄL ON VOOOO" ja Vekki oli ihan mukana jutussa. Muutaman vilautuksen jälkeen laskinkin kapulan sen eteen lattialle, jolloin se välittömästi iski hampaansa siihen ja nosti sen ylpeänä ilmaan. Kehuin vuolaasti ja kapula pysyi paljon paremmin suussa, kun Vekki ihan erikoisoikeutetusti nyt SAI pitää sitä suussaan - eikä päättää ottaisiko vai ei. Ajasta vielä sen verran, että hyvillä nostoilla piti jo muutamia sekunteja suussaan varmasti, eikä enää pelkästään kokeillut nostaa ja tipauttaa samantien. Ulkona treenattu noudon muita osa-alueita. Siellä noutokapula on Vekistä sairaan siisti ja liekit leimahtaa silmissä, kun kaivan sen treeniliivin taskusta. Tähän asti oon leikittänyt sitä ensin kapulalla, heiton jälkeen vaihtelevasti joko hetsaan lisää (pidän pannasta kiinni luoden painetta, käskytän hakemaan "MIHIN KAPULA MENI MISSÄ OOO HAKEEKO VEKKI HAKEEKO" tai avustaja leikkii kapulalla kauempana) tai päästän hakemaan. Lähtee aina kapulalle hyvin hakemaan, nostaa ja palauttaa mulle käteen. Eilisissä treeneissä Laura oli avustajana. Heitin kapulan kauemmas, jossa Laura odotti valmiina. Laura lääppi kapulaa, esitteli sitä Vekille ("KATO MIKÄ TÄÄL ON") ja minä innostin lisää. Päästin Vekin noutamaan ja juuri kun se oli saamassa kapulasta kiinni, sieppasikin Laura sen pennun nenän edestä. Kolmannella kerralla Laura antoi pennun voittaa ja Vekki riemuissaan kuskasi kapulan mulle voittajana. Kaksi toistoa toisella tavalla, eli heiton jälkeen innostin Vekkiä lähtemään kapulalle, mutta samalla pidin sen pannasta hieman kiinni. Annoin sen kiskoa minua perässään, jolloin tuli fiilis että se sai "ryöstää, repiä ja rynniä" kapulalle, jolloin tuli vieläkin coolimpi juttu!


Lauran kanssa vielä extravirittely luoksetuloon, kun tämä piti koirasta kiinni ennenkuin kutsuin suoraan lennosta leluun kiinni. Erikoismainintana (ilman suurempia selityksiä) kerrottakoon, että ollaan tehty eteenlähetystä, eteentuloa, merkkiä ja ohjatun suuntia. Ohjatusta on pakko kyllä maininta sen verran, että siinäpä oli taas liike jossa koin AHAA-elämyksen siitä, millainen uusi treenikamuni on. Olin päättänyt opettaa suunnat namialustalla, joten laitoin alustan koiran vasemmalle taakse ja koiran liikkeenomaisesti naama muhunpäin. Oletin että voisin hihkaista vaikka "virtahepo" ja pentu syöksähtäisi namille sen suurempia miettimättä. Kuitenkin, kokeilin jo lennosta sanoa "vasen", kokeilin vapauttaa sitä "jee mene syömään joo saa ottaa" ja vaikka mitä, mutta Vekki ei suostunut tassuakaan liikauttamaan. Se tuijotti vain sellaisella TIIÄN ETTEN SAA MENNÄ LANKAAN EN REAGOI SUN KÄSKYIHIN-ilmeellä. Jätettiin tämä siihen, kun koira oli ihan lukossa. Tänään otin uuden lähestymistavan ja vaihdoin alustan tennispalloon. Kyllä alkoi pentu toimia! Tiesin että lelu vetää koiraa, joten näytin vain käsimerkin ja sanoin "vasen" jolloin se hyökkäsikin lelulle oikeaoppisesti.


Vekki täytti tänään 11kk! Käytiin ihan sen kunniaksi tekemässä tokoa kahdestaan. Treeniohjelmassa seuraaminen, jäävät, luoksetulo ja paikkamakuu. Seuraaminen oli alkuun omaan silmään liian lällyä, mutta kun otettiin tennispallo mukaan kuvioihin, niin alkoi muuten ryhtiä löytyä. Maahanmenossa luovuin jo siitä tyylistä, että itse peruutan ja käskytän koiraa - se on Vekistä ankeeta. Nyt kun tehtiin pelkästään seuraamisesta maahanmenoa, niin maahanmenot oli tosi nopeita ja täpäköitä! Vihdoin! Seisominen oli hyvin muistissa, ei se ole niin näyttävä kuin haluaisin, mutta en tiedä osaisinko opettaa paremmin. Luoksetuloissa eri välimatkoilta ihan perusasentoon asti tulemisia, välillä jää vähän vinoon kun on vaan 8D8D-ilme päällä. Paikkamakuu 2min. Kävin välipalkkaamassa kun tuijotti kokoajan niin hyvin mua. Vekin kanssa ollaan tehty kotona nyt ihan 2min paikkiksia iltaruoan kanssa, hyvin pysyy!

24 kesäkuuta 2014

teksti jota ei haluaisi kirjoittaa

Eetun röntkenkuvia käytiin näyttämässä toisellekin eläinlääkärille ja kuulemassa hänen mielipiteensä. Kävi ilmi että viime keväänä Eetun virallisesti kuvanneelta eläinlääkäriltä oli jäänyt eräs seikka huomaamatta: ristiluussa S2-3 saattaa olla nivelrako, joka aiheuttaa koiralle kipua. Lisäksi ylimääräiset nikamat selässä aiheuttavat kipua. Löysät lonkat aiheuttavat kipua. Nivelneste ei ole tarpeeksi hyvälaatuista, jolloin se ei täytä tehtäväänsä ja koira ei jousta tarpeeksi ja sen luut hankaavat yhteen. Niin paljon kipua pienessä elämäniloisessa koirassa. Eetu on kuvattu useamman kerran elämässään, jotkut ovat sanoneet että tuo koira ei voi enää kuin lenkkeillä, mutta toisaalta taas niin monet ovat kannustaneet jatkamaan ja sanoneet, että tottakai sinä tuon koiran kanssa voit tehdä. Ei enää.

uunituore TK1 TK2 Suonsyrjän Alfred
Eetu on tyypillinen kipulääkepotilas, jolla voi olla kipujen lisäksi hermoskipujakin. Kipulääkettä kannattaa syöttää, sillä se toivonmukaan helpottaa koiran oloa. Eetu on syönyt jo useamman vuoden Cartivet-nivelravinnetta, mutta tämä vaihdettiin lääkärin suosituksesta parempaan tuotteeseen glugosamiinivalmisteeseen Arthryliin. Doils-öljyä on syötetty myös useampi vuosi. Eetu syö nyt ihmisille tarkoitettua kipulääkettä Trocoxilia, joka on erittäin vahvaa ja omaa pitkän doping-varoajan. Toivottavasti näillä lääkkeillä koiran elämä helpottuisi.

Eetun elämäntyyli muuttuu siinä, että se ei saa enää joutua liian kovalle fyysiselle rasitukselle. Kuten aiemminkin mainittu, niin kaikki fyysiset harrastuslajit ehdottomalle EI-listalle. Eetu ei saa hypätä sänkyyn, ei hypätä autoon, ei ravata rappusissa eikä tehdä liikaa "ylös ja alas"-tyylistä liikettä. Sen kanssa ei saa tehdä liian pitkiä lenkkejä, mutta kuitenkin siten että lihaksisto pysyy kunnossa. Tilaisuuden tullen vien sen kyllä toisten koirien kanssa riehumaan, siitä se myös tykkää kun saa poliisimestarina olla komentamassa muita ruotuun. Onneksi sen on erittäin suositeltavaa uida, sillä siitä Eetu tykkää tosi paljon. Koska oma elämäntilanteeni ei sovi tällä hetkellä koiran tarvitsemaan elämäntyyliin (asun kerrostalossa, hektistä ja nopeatempoista elämää) niin se muuttaa vanhempieni luokse. Näin voimme taata ettei se rasitu vahingossakaan liikaa ja toivonmukaan rauhallisempi elämäntahti toisi vielä terveitä vuosia lisää. Äiti halusi myös Unskin itselleen, jotta Eetulla olisi seuraa. Tämä päätös oli helppo, sillä Unski rakastaa omakotitaloelämää ja se ei ole ikinä tarvinnut samanlaista aktivointia kuin Eetu tai Vekki. Unskin kanssa tehdään juoksulenkkejä, äitini hankkii dobopallon ja alkaa harrastamaan sitä koirien kansa. Yritän vielä myydä idean jäljestämisestä, koska nenätyöskentely väsyttää hyvin koiria. Toivon että joskus saisin vielä Eetun asumaan kanssani, Unton tiedän nauttivan elämästään täysin porukoilla - ehkä jopa enemmän kuin minun kanssani. Unski on onnellinen kun sen ei tarvitse totella liian montaa käskyä, vaan se saa olla pieni taivaanrannan maalari ja uppoutua omiin ajatuksiinsa.

Muistan miten masentunut ensin olin siitä, että emme voi enää kilpailla tai harrastaa. Nyt voisin antaa
ensimmäinen AVO1 tulos!
mitä tahansa, että saisin vielä tehtyä Eetun niin onnelliseksi sillä, että vedän treeniliivin ylleni ja lähdemme yhdessä treenaamaan. Eetun silmissä tuikkii aina, kun se pääsee hommiin ja näkee miten sen aivoissa raksuttaa. Corgit tulevat tänne hoitoon muutaman viikon päästä 3 viikoksi, jonka aikana aiomme tehdä kaikkea kivaa. Käydään uimassa, tehdään jälkeä ja harjoitellaan temppuja. Samaan aikaan pelkään, että rasitan sitä liikaa. Ei sitä pumpulissakaan voi pitää, mutta toivon todella että minulla olisi vielä pitkään elämäniloinen ja kaikkia rakastava hörökorva. Unton kanssa lopetetaan tämä kevytkin agilityn harrastaminen, tosin jos tilaisuus tulee niin Unppu saa kyllä hömppäillä vähäsen esteillä. Minulle jää siis vain Vekki. Olen tällä hetkellä niin onnellinen ja kiitollinen itselleni, että ennakoin ehkä joskus tulevaa ja otin kolmannen koiran. Jos minulla ei olisi nyt Vekkiä, niin makaisin varmaan murusina lattialla ja itkisin itseni kuiviin. Vekki täyttää ensikuussa jo vuoden: sen kanssa voi treenata jo enemmän, se pakottaa nousemaan penkistä ja viihdyttämään itseään.

Jos alkaisin nyt soimaamaan itseäni ja miettimään tekemiäni ratkaisuja, niin pääni ei kestäisi. Olisin voinut lopettaa agilityn harrastamisen, olisin voinut jättää aloittamatta sitä uudelleen, kun ihmiset sanoivat että miksikä ei. En ole ollut missään vaiheessa tarpeeksi kokenut tekemään näitä ratkaisuja itse ja siksi kysyinkin useilta ja yhä useammilta ihmisiltä, että mitä he tekisivät. Sain eri vastauksia, pääni oli pyörällä mutta aina jaloissa oli yhtä innokas ja tarmoa täynnä oleva koira, jolle treenaaminen tuotti niin suurta iloa. Siksi jatkoimme. Tämän koiran kanssa olisi ollut mahdollisuudet mennä vaikka kuuhun, mutta kuten klassisesti sanotaan niin ensimmäisen koiran kanssa tehdään kaikki ne virheet. Ja Eetun kanssa niitä on kyllä tehty, mutta kaikki se on antanut anteeksi eikä ole paiskannut hanskoja tiskiin. Tuo räkä poskella raivoava formula-auto, joka huutaa perkelettä kun en anna sille tarpeeksi selkeitä ohjeita.  Niin montaa lajia ollaan kokeiltu ja koira ei ole ikinä ollut se joka toteaisi "nääh, ei viittitä jatkaa". Ihmiset ovat tulleet aina hämmästelemään kentän laidalle, että vau ompas siinä erikoislaatuinen corgi: noin nopea, noin satalasissa menevä, noin työintoinen. Olen aina sanonut että corgi on ykkösrotuni, sen edustajia minulla tulee aina olemaan ja pyrin jakamaan tietoa ja intoa siitä, että ihmiset ottaisivat näitä harrastuskoiriksi. Ikävä kyllä en usko, että tulen enää ottamaan yhtäkään rodun edustajaa, sillä minusta näissä menee äärimmäinen potentiaali hukkaan, kun kroppa ei kestä. Sitä paitsi maailmassa ei voi olla toista samanlaista corgia, kuin Eetu. Tai ihana hömppäpömppä Unski. Maailman parhaimmat pojat.

Nyt hiljennetään Eetun kanssa kunnolla tahtia, opetetaan koira elämään vähän iisimmin ja katsotaan sitten miltä näyttää. Nyt haluan antaa sille aikaa toipua, olla vaan ja kohottaa kuntoa vähitellen liikuntakiellon jälkeen. Mun pitäisi valmistua koulusta viimeistään vuonna 2016, jonka jälkeen tulevaisuus on kysymysmerkki. Jos kaikki näyttää vihreää valoa, niin sitten katsotaan mikä olisi Eetun kannalta parhain ratkaisu asumisen ja elämisen suhteen. Tärkeimpänä kuitenkin, että koira pysyisi terveenä ja saisi elää vielä monta, monta vuotta kieli poskella ja silmät tuikkien.

Kun talouteen jää vain yksi koira, niin ymmärrettävästi blogi alkaa olla lähinnä Vekin treenipäiväkirja. Se ei kuitenkaan tarkoita, että pojat olisivat jotenkin kadonneet kuvioista ja kolmen viikon aikana tulee varmasti tehtyä kaikenlaista. Blogin ulkoasu tulee kuitenkin muuttumaan, kun Vekistä tulee pääasiallinen harrastuskoirani. 

19 kesäkuuta 2014

vekin agilityja

Hämmästyin ihan, kun kaveri tuli sattumalta työpaikallani vastaan ja kysäisi, että treenaatteko te enää agilitya ollenkaan kun kokoajan tulee vain juttua tokosta ja pelastuskoirahommista. Siis mitä! Tällä viikolla ollaan käyty ihmettelemässä agilityn maailmaa kolme kertaa

Vekki on ottanut omakseen maanantain agilityn ryhmäpaikan ja treenaaminen helpottuu, kun pystytään tekemään jo enemmän ja eikä rimoja tarvitse vaihtaa ponnareihin. Ollaan alettu pikkuhiljaa nostamaan panoksia, eli meidän tapauksessa ottamaan enemmän mukaan tekniikkaa (ohjauskuvioita, käännöksiä) ja muuta kuin hypyillä ja putkilla suoraan rallattelua. Ollaan tehty käännöksiin mukaan tulemista ihan yksittäisillä hypyillä ja nyt jo radan mukana. Hyvin pentu kuuntelee ohjausta, tosin ohjaaja on vielä avuttoman myöhässä kun ei ihan vielä tajua että maksin ohjaaminen poikkeaa aika paljon ministä.

Maanantain ryhmätreeneistä kirjoitin jo erikseen, mutta se setti on kadonnut bittiavaruuteen. Tehtiin vieressä olevaa settiä osissa. Alussa paineltiin vain suoraa rallia, jotta saataisiin kiva fiilis. Sitten keskityttiin harjoittelemaan ohjauskuvioita 1-3 esteillä. Kokeilin treenien aikana tähän ainakin valssia, poispäintyöntöä ja niistoa, kaikki toimi. Poispäintyönnössä oli apupalkkaaja 3-hypyn takana. Vekillä levisi sen verran, että kolmoselle mennessä se ei mennyt siivekkeiden välistä vaan lenkitti koko esteen ulkokautta. Merkkaamalla esteen meni sieltä mistä piti, voi kun vain ohjaaja osaisi! 3-5 hyppyjen suoran jälkeen osoittautui haastavaksi saada Vekki hakemaan putken suu, joka oli eri linjassa hyppyjen kanssa. Olin taas niin myöhässä! Treenikaveri sanoi että nyt sun täytyy vaan alkaa luottamaan siihen koiraan ja että se kyllä tulee sieltä. Jätin Veen lähtöön, merkkasin katseella seuraavan hypyn ja vapautuksen jälkeen lähdin itse jo etenemään. Mulla taas jännittää välillä tuon tykin ohjaaminen, kun pelottaa että se tulee sieltä reisille, tyhmä minä! Kun luotan niin saan itselleni korvaamatonta etumatkaa ja pystyn jättämään sen toimimaan itsenäisemmin.

Tiistaina mentiin iltamyöhällä hallille, treenattavina Vekki ja Kaapo. Vekin treenit tuleekin alla olevalla videolla esille: irtoamista, käännöksiä ja estehakuisuutta. Oikeastaan jokaisella pätkällä se tulee jostakin hypystä ohitse, mikä on mun syytä kun en osaa vielä linjata sitä. En oo tottunut siihen että putkesta tullessaan koiralla voi levitä kaarros noin pahasti ja kirittäessään mua se mielummin painaa vaan kaasu pohjassa. Kyllä tää tästä! Muuten tykkään kyllä ihan hulluna tehdä tuon koiran kanssa: sata lasissa mennään ja lelupalkalla treenit läpi. Agilityssa Vekki kyllästyy, jos sille yrittää tuputtaa ruokaa

Tein treenisuunnitelman myös pienelle tollerille, joka sisälti uuteen ihmeelliseen paikkaan tutustumista ja jännittävien asioiden näkemistä kuten agilitya tekevät koirat, pussin kangas ja erilaiset pinnat. Vekin taukoillessa sain pennun treenattavakseni ja harjoiteltiin kuolleella lelulla leikkimistä. Vedin lelua maata pitkin ja pennun innostuessa otin siitä kiinni, heitin lelun vähän matkan päähän ja vapautin lelulle. Penska rynnisti onnellisena lelu suussa mun luo ja leikittiin hurjana. Spontaanisti nappasin vielä Kaapon kainalooni ja mentiin ryömimään mustaan putkeen. Joo, ryömimään. Asetin Kaapon putken suulle ja lähdin itse tetsaamaan putkeen, jolloin Kaapo seurasi riemastuneena perässä. Siellä me mustan putken sisällä sit hengattiin, syötiin ruokaa ja oltiin tosi reippaita. Ulos ryömiessä Kaapo vielä itsenäisesti kävi rallattamassa mutkalla olevan, mustan putken läpi. Huippu! 



Keskiviikkona aamupäivällä oltiin sovittu treenit kaverin kanssa, mutta tämän peruessa mentiin hallille Vekin ja Kaapon kanssa. Vihdoin jopa muistin ottaa meidän 2on2off-tyynyn mukaan hallille! Ollaan olkkarissa tehty nyt laatikolle (tyynylle) juoksua, asentoon jäämistä ja edessä olevan namialustan katsomisesta vapautus. Vielä enemmän täytyy treenata, en oo vielä täysin tyytyväinen siihen miten hyvin Veellä on ajatus tästä päässä. Eetun kanssa luulin monta kertaa, että joo nyt sillä
on tosi hyvin ajatus tästä ja sitten kontaktiesteillä hupskeikkaa ei se vissiin malta oikein tehä kun ei ookaan niin kiva homma! Kuitenkin, tehtiin hallilla samaa kuin olohuoneessa ja siirsinpä asennon jo A:n irralliselle alastulolle. Hienosti se tarjosi 2on2offia, mutta ehottomasti kivaan tehotreeniin!

Keppien ekaa väliä ollaan naksuteltu aikaisemminkin. Nyt oon tehnyt muutamaa keppiä ohjureilla. Hyvin eri kulmista lähettäminen onnistuu. Muutama eka toisto menee aina siihen, että Vekki hämmentyy ohjureista ja pian tajuaa, että ainiin tää oli tää juttu. Olen palkannut sen heittämällä ruokaa tai pallon näiden muutaman kepin loppupäähän. Hyvin se katsoo eteenpäin tehdessään, eikä vilkuile mua.

Tänään tultiin jussiksi Keski-Suomeen. Voi miten ihana oli nähdä mun jättihörökorvia  <3 Eetun jalka on ollut paljon parempi, se ei ole ontunut ollenkaan täällä ollessaan. Nyt se syö uutta kipulääkettä ja toista pitkäkestoisempaa, jossa vaikutusaika on pitkä. Se on saanut tehdä jo kevyitä lenkkejä ja leikkiä Unskin kanssa. Untoa on vielä erikseen liikutettu juoksulenkeillä.
 Ensiviikolla molemmat corgit hierotaan, sekä Eetun röntkenkuvia käydään näyttämässä eräällä toisella eläinlääkärillä sekä kysytään hänen näkemystään tilanteesta. Heinäkuussa corgit tulevat Joensuuhun kolmeksi viikoksi, sitten palaavat takaisin.

Vekki oli tosi iloinen nähdessään isoveljensä. Eetun niskassa oli pakko roikkua pikkupennun tavoin ja Unton kanssa ne painivat koko loppuillan. Unski oli revetä onnesta, kun se sai pitkästä aikaa painia jonkun kanssa sellaista kunnon räkäpainia kuola poskella. Vekki tosin on vähän liiankin rakastunut Untoon ja koittaa lämmitellä tätä, välillä myös kavuta selkään. Voi miehet!

Ilta menikin kontatessa poikalaumani kanssa olohuoneen lattialla. Eetun kanssa leikittiin pitkästä aikaa kunnolla narulelulla, vähän ujona se oli kun ei ole päässyt retuuttamaan kunnolla rätin kanssa. Kyllä sieltä kuitenkin löytyi tuttu ärriericorgi! Unton kanssa leikittiin kahden lelun leikkiä sukilla, jolloin annoin sen jahdata niitä ja kerätä kierroksia. Välillä se höpöläinen vauhkoontui ihan taistelemaan lelusta mun kanssa ja leikittiin myös käsien jahtaamisleikkiä, mikä on U:n suosikki. Jossain vaiheessa keksin vielä laittaa sukat käsiini ja antaa sen leikkiä niillä, tämä oli ihan hulvatonta kettupojan mielestä. Vekin kanssa leikittiin narulelulla, pitkästä aikaa senkin kanssa muuten kuin treenin yhteydessä. Hullulla raivolla se tapporavistaa ja pito-ote on tosi hyvä, ei paljon lelu lipsu muuten suusta! Niin erilaisia nämä minun mussukat, mutta ihanaa että kaikki leikkii niin mun kanssa kuin keskenäänkin :)

15 kesäkuuta 2014

vielä sunnuntain treenipläjäys (TOKOVIDEO!)


Tänään käytiin vetämässä toinen setti tokoa hallilla! Hallin varauskalenteri huusi tyhjyyttään ja treenaamaan sopi lompsia ihan milloin itsestä tuntui, voin kertoa että aika harvinaista herkkua viikonloppuisin. Koko Joensuu oli ilmeisesti agilityn SM-kisoissa tai Nurmeksen näyttelyssä, kun me pysyimme taas susirajan tällä puolen. Harmitti kyllä että kyseiset agilityn arvokisat jäivät välistä, kun kahtena vuonna siellä tuli oltua. Viime kesänä kävimme samalla tapaamassa australianpaimenkoirien kasvattajia pääseudulla ja tutustuimme koiriin, silloin kävi kokoajan ajankohtaisemmaksi tämä unelmani toteutuminen. Sitä ennen taisin käydä SM-kisoissa Jyväskylässä, jonka merkkipaaluna oli ihkaoikeiden agilitykenkien ostaminen, kun tuntui että kyllä laji vie mennessään. Tänä viikonloppuna ollaan kuitenkin menty tokossa niin paljon eteenpäin, että ei haittaa :)

Seuraamisessa erikseen käännöksiä, täyskäännöksiä ja pysähdyksiä. Videolta voisin ynnätä meidän tehdeen jo ihan alokasluokan pituista seuruuta, sekä juoksuaskeleita joita ei olla ikinä tehty. Käännöksetkin näytti hyviltä, kun miettii että ollaan vasta alettu tekemään niitä kerran pari olohuoneessa. Koiralla pysyy tosi hyvin kontakti ja videolta katsoessa seuruupaikassa ei ole paljoa moitittavaa, muuten yritin katsoa hallin peilistä miltä näyttää

Liikkeestä maahanmenon ja seisomisen tehotreeni jatkui! Otin suosiolla ensin nopeita, käsiavulla tehtyjä maahanmenoja jotta hiipimistä ei tulisi ollenkaan. Muuten tehtiinkin pelkästään jo seuraamisen yhteydessä, jossa tuli tosi hyviä maahanmenoja. Kyllähän se ripeämpi saisi vielä olla, mutta tällä siitä saadaan hyvä! Seisominen oli eiliseltä pennulla hyvin muistissa, tosin usein se unohtui vaan lagittamaan seuruuseen eikä tajunnut että pyydän sitä tekemään jotakin. Tosi hyviä kuitenkin, kun tää on ollut vähän hankala liike Vekille

Hypyn lopun treenausta. Otettiin kuitenkin alkuun 2-3 hyppyä ja sen jälkeen laitoin vain Veen seisomaan hypun taakse ja liikuin ympärillä. Muutaman ekan kerran peppu lipsahti maahan, kun tulin liian lähelle. Näiden jälkeen se tajusi että okei pitää pysyä neljällä tassulla ennen lupaa ja malttoi odottaa. Hivuttauduin vähitellen sen vierelle ja lopulta seisoin ihan kiinni koirassa ja se ei meinannut istua. Pitää olla tarkkana ettei ala automaattisesti istumaan kun palaan vierelle, sillä sitä on ärsyttävä saada koiralta pois!


Noutoa metallikapulalla, jee! Pientä ällöämistä oon havainnut koirassa, joten koitetaan tehä nyt metskusta maailman paras juttu. Pienestä pitäenhän Vekkiä on leikitetty metskulla ja muilla oudoilla esineillä, mutta ei ihan pentuajan jälkeen tuli taukoa. Istuttiin lattialle ja heittelin ensin lähelle ja annoin Veen tarjota kapulan hakemista. Sen jälkeen hetsasin sitä näyttämällä kapulaa ennenkuin heitin. Lähti hyvin hakemaan ja palautti käteen saakka, mitä nyt usein kokeili myös tiputtaa sen mun eteen ja tulla jo kinuamaan palkkaa. Näistähän ei luonnollisesti ruokaa tullut! Siirryttiin ylös tekemään ihan oikeaa noutoa. Lähti hyvin hakemaan, nosti aika varmasti ja palautti käteen saakka. Levitin kunnolla käsiäni ja autoin pentua, jotta se haluaisi aina tuoda sen käteen saakka eikä se keksisi kapulan räkäisemisen olevan vaihtoehto ollenkaan. Kuitenkin joidenkin toistojen jälkeen palkkasin sen lelulla ja seuraavalla toistolla pidin lelun valmiina oikeassa kädessä. Jostain syystä Vekki alkoi palauttaessa kaartaa jo mun oikealle puolelle, tiputti kapulan ja tuijotti kättä. Laitoin lelun taskuun ja tein selväksi, että palkka ei ole vielä näkösällä eikä sitä tarvitse koittaa kuikuilla. Tehtiin ihan samperin monta toistoa ihan vain sen takia, että halusin kapulan omaan käteeni asti keskittyen, enkä siten että se jo kyttää taskuja ja pudottaa metskun eteeni. Onneksi tämmöset toistot lopulta saatiin ja Vee sai onnellisena pallonsa!

Näissä treeneissä sai olla taas tyytyväinen, että on opettanut koiralleen niin monipuolisia palkkaustapoja. Esimerkiksi seuraamisessa on kätevää, kun voi koiran suorituksen laadun mukaan säädellä palkkaa. Jos vertaisin Untoa ja Vekkiä, niin Untolla ei ikinä voisi jättää esim. palkkaamatta tai antaa vain "kuivaa nappulaa nakin sijasta" sen takia, että sen suoritus muistutti kuollutta kalaa. Vekillä sen sijaan pystyn säätelemään todella paljon, miten koira minun mielestäki teki  Jos suoritus on napakymppi, niin taskusta lentää lempilelu kera hullujen kehujen ja ylistän pennun maasta kattoon. Jos suoritus oli ok, mutta haluan kokeilla saada koirasta enemmän irti, niin saatan kiskoa lelun taskusta, antaa koiran jahdata tai roikkua siinä hetken ja varastan sen taskuuni kesken kaiken. Seuruussa käytin ruokaa lähinnä "ylläpitopalkkiona" eli kertomaan että "hyvää työtä tähän asti, jatkamme vielä ja toivottavasti kokeilet tehdä vielä paremmin" tai yksityiskohdista palkitsemiseen. Myös sosiaalinen palkkio toimii Veelle todella hyvin eli minua vasten hyppiminen ja ilakoiminen, käsien jahtaaminen ja koiran töniminen. Näistä kaikista on hurjan paljon apua ja huomaan, miten pienempi palkkio tai jo pelkkä lelun näkeminen on Vekille motivaattori tehdä vieläkin paremmin! Tulevaisuudessa uskon että tullaan menemään tokotreenitkin aika paljon pelkkien lelujen voimin, koska Vekistä tulee silloin ihanan täpäkkä ja sen silmissä palaa intohimon liekit. Namit tekee siitä liian lässykän!


Iltapäivällä meillä piti olla pelastuskoiratreenit alueella, jossa en ikinä ole käynyt. Lähdin hyvissä ajoin ajamaan, mutta en vain löytänyt paikkaa eikä puhelimessa ollut kenttää. Osuvasti treenisuunnitelmassa oli sanottu "näissä treeneissä keskitytään myös ohjaajan suunnistamis- ja metsässä kulkemistaitoihin". Huvitti tämä siinä vaiheessa, kun rukoilen puhelimen Google Maps naista neuvomaan minut oikeaan paikkaan ja kiroan miten en saa netissä olleesta ilmakuvakartasta juuri mitään irti. Suunnistussäädön jälkeen hoitokoira Myrn päätti ilmaista mielipiteensä kaikesta oksentamalla autoon, eikä ollut mikään nätti shelttitytön oksennus voin kertoa. Siinä vaiheessa päätin luovuttaa, pysäytin auton keskelle metsää ja päästin koirat juoksemaan. PK-lajeja sitä oli tarkoitus mennä vissiin treenaamaankin, joten päätin talloa jäljen. Ensimmäinen 20 askelta  namitettuna, sitten satunnaisesti nameja siellä sun täällä jäljellä, kaksi 90° kulmaa. Vekki löyti taas(!) hyvin jäljen alun ja alkoi jäljestää hyvällä moodilla. Kuitenkin kulmat se teki tosi rumasti, eikä keskittynyt yhtään. Paahtoi vaan menemään ohite ja huomasi että "hups, ei tässä enää vissiin haisekaan oikeelta.... nooo kokeilempa vaikka täältä!" ja meni ihan minne sattuu. Oli kuitenkin ihan ok suoritettu jälki.

14 kesäkuuta 2014

kisaikäinen kakara


Jälki
Eilen työstettiin PK-lajeja! Ensin talloin jäljen, tsainen metsäalue, tosi suosittu lenkkeilymaasto joten vieraita hajuja varmasti riitti. Lähdön jälkeen ekat 5m jokaisella askeleella nami, sitten 90° käännös ja loppu olisko 50-60m suora. Suoralla tosi satunnaisesti nameja. Alussa taas "missä jälki"-hetsaus, jota ennen koiralla oli jo nenä maassa ja löyti taas jäljen lähdön hyvin. Ajattelin että ensimmäinen pätkä kunnolla namitettuna saisi tavallisen alun höyryämisen pois ja olin oikeassa: Vekki malttoi keskittyä hyvin nameihin. Suoralla annoin sen tehdä töitä tosi itsenäisesti ja olin hiljaa. Ei kertaakaan hukannut jälkeä ja nenä pysyi tiukasti maassa, eli hyvin tehty. Nameja unohtui joitakin matkalta, mutta nekin sen takia kun oltiin jo hyvällä draivilla menossa eteenpäin. Vekillä on tällä hetkellä (mitä viime kertojen perusteella voi sanoa) tosi kiva jäljestystyyli. Se tekee töitä samalla intohimolla mitä aina, mutta keskittyy todella hyvin eikä turhaudu ollenkaan vaikka tulisi vastoinkäymisiä. 

"Ongelmakohdiksi" (ei vielä mitään mullistavia) voisi sanoa sen, miten koira välillä ehtii ohittamaan jo jäljellä olevan namin, mutta äkkiä ruoan tuoksu tunkeutuu sieraimiin ja on pakko peruuttaa muutama askel ja saada tuo nami. Näissä olen antanut sen tarkentaa ja ottaa muutama paluuaskel etsiessään namia, mutta samalla omaa kävelyä jatkaen kerron että tähän ei kuhnailemaan jäädä, jolloin koirakin jatkaa kyllä etenemistä. Toinen positiivinen ongelma on saada pentu jäljeltä pois! Loppupalkkana namirasia täynnä ruokaa, joka syödään maassa. Kun ruokakuppi on putsattu, niin haluaisin vielä palkata sen siinä loppupalkkana lelulla, johon hommat selkeästi loppuisivat. Tähän asti Vekki on vielä hinkunut jäljelle takaisin ja jatkanut nenä maassa kulkemista. Tälloin lelu ei kiinnosta sitä halutulla tavalla ja olenkin todennut vain "riittää" ja vienyt sen jäljeltä pois ja leikittänyt kauempana. Nyt ruokapalkan jälkeen noustiin, totesin koiralle "NONIIN, RIITTÄÄ HYVIN TEHTY MENNÄÄN!" ja liikuttiin pois alueelta, mikä toimi tosi hyvin. Kauempana jäljestä kaivoin vasta pallon esiin ja leikittiin kunnolla. Tällä mennään!

Esine-ruutu

Jäljen vanhetessa tehtiin esineruutua. Talloin alueen (1-esine, sukka, keskellä takarajalla. 2-esine, pallo, oikeassa reunassa melko keskellä. 3-esine, panta, keskellä etulinjassa) ja Vekki odotti käskyn alla. Vekki haravoi aluetta taas laajasti, ei sen kanssa oikein ole ideaa edes tehdä lähetyksiä, kun kuitenkin seilaa koko aluetta vain lävitse. Sukka ja pallo nousivat tosi hyvin, mutta viimeistä esinettä eli pantaa ei vaan tajunnut. Alkoi turhautukin vähäsen, kun lopulta tuli jalkoihin pyörimään ja kysymään apua, sekä irtosi tallatun alueen ulkopuolelle. Tajusin että en ole laittanut esineitä oikeastaan noin etulinjalle ikinä, joten ehkä se teki siitä vaikean. Onneksi taitava penne lopulta löysi :)


Vekki sai tänään tytön ensimmäistä kertaa yökylään, kun hain Annan Myrnin meille hoitoon. Vekki tykkää Myrnista kovasti, joten ei tarvinnut huolehtia että tulisi jotakin kränää - pikemminkin nuori mies meni kokoajan tyttelin perässä korvat töttöröllä ja olisi halunnut pusutella. Kaverukset ovat ottaneet ilon irti toisistaan, kun sisällä hammaspainitaan lattialla ja sängyssä, sekä metsälenkillä vedettiin tuhatta ja sataa. Team Musta ja Valkoinen rynnistivät pitkin polkuja onnellisina toistensa seurasta, kun minä taas katselin tätä shetlantilaista vaaleanpunaisten lasien lävitse ja huomasin ajattelevinani "no ei nuo sheltit yhtään hassumpia ole, ehkä joskus yksi....", haha :D Muutaman tunnin iltalenkin jälkeen meno on vähän rauhoittunut: Vekki nukkuu tyytyväisenä lattialla ja Myrn sitäkin tyytyväisempänä sängyssä tassut kohti taivasta ja hivuttaa välillä kainalooni :D

Toko

Uskomatonta mutta totta, niin se minun pieni pentu saavutti vain tokon kisaiän! Hullua! Vekin veli Turbo räjäyttikin potin käydessään jo ensimmäisessä tokokokeessa saavuttaen 190/200p ja voittaen luokkansa, niin hieno parivaljakko! Itselle tuli hirveä fiilis tokoilla, joten vedettiinkin törkeän hyvät treenit hallilla

Seuruu: virittelin lyhyillä muutaman askeleen seuruilla, joissa naksuttelin. Tehtiin erikseen käännöksiä, pysähdyksiä ja perusasento kontaktia. Edettiin matkassa eteenpäin ja otin ekaa kertaa liikkeessä mukaan myös pysähdyksiä ja käännöksiä. Ei olla ikinä tehty näin pitkää pätkää, mutta olin tyytyväinen. Palkkasin pidemmissä pätkissä myös lelulla, sillä silloin Vekin silmät kirkastuivat ja se oli paljon kiihkeämpi, mistä tykkään. Näin kontakti ja ryhti pysyi paremmin, sillä Vekki menee helposti todella matalaksi. Olin niin tyytyväinen!

Luoksetulo: treenattiin vauhdista sivulle tulemista. Välillä tuli vinoon, mutta korjasi hyvin kun annoin pienen vihjeen. Aika paljon oli omasta käskytyksestä kiinni, viimeiset toistot olivat ihan ylivetoja kun sain käskyn tarpeeksi kovaa, selvästi ja innostuneesti. Alokasluokan etäisyydellä, jes!

Jäävät: mua ärsyttää Vekin hiipiminen maahanmenokäskyn jälkeen! Otettiin tosi monta toistoa, jolloin pentu alkoi osoittaa jo kyllästymisen merkkejä. Treenillä saadaan tästä nopeampi, mutta ei se maailmaa kaada. Laskin että käskyttäessä ehdin ottaa 1,5-2 askelta ennenkuin Vekki lysähtää maahan. Seisominen alkaa olla kokoajan paremmin koiran ajatuksissa, ei sekään ole niin täpäkkä kuin haluaisin mutta toisaalta sitä ehtii parantaa kuitenkin :) Tein peruuttamalla itse (ja koira tulee mukana), paikallaan ja siten että Vekki jo ikäänkuin seurasi sivulla ja käskytin.



Hyppy: pentu osaa!!! Laitoin hypun jo suosiolla korkeammaksi, koska jos se on liian matala niin V vain kävelee ylite ja jalat kopsuu lautaan. Nyt se ihan pomppasi! Ei tarvinnut enää käsiapuja ja seisomaan jäi hyvin. Niin hieno pieni!

Paikkamakuu: Takapalkkana ruokaa namialustalla. Ensin 1min jonka aikana välillä keräilin tavaroita kasaan ja välillä seisoin vähän matkan päässä. Pysyi hyvin! Kunnianhimoisena otin vielä toisen toiston, joka kesti 2min. Tälläkin kertaa välillä liikuin ja tein jotakin ja puolet ajasta seisoin koetyylisesti. Aikaa oli jäljellä enää 4sec kun Vekki äkkiä päättikin että "nääh, en mä viitti" ja se nousi. Olin ihan EEEEEEEEI! Ei vaan, en pidä tätä maailman loppuna koska muuten se pysyi tosi varmasti, tyhmä ohjaaja vaan halusi värittää yli rajojen ja olla uhkarohkea!

+ Tokojen välissä halusin ottaa jotain hömppää, joten tehtiin ensimmäistä kertaa kokonaista rengasta, tosin minien korkeudella tietysti

11 kesäkuuta 2014

joskus elämä kaataa kylmää vettä suoraan niskaan

Eetu kävi viime torstaina eläinlääkärillä takajalan oireilujen vuoksi. Tunnusteli ensin kädellä ja sanoi, että kyllä siellä rutinaa tuntuu. Kysyi sitten haluanko kokeilla ensin lääkityksellä vai kuvataanko. Sanoin että kuvataan vaan, mutta koira kuvattiin viime keväänä eikä sieltä silloin löytynyt mitään eriskummallista. Lääkäri totesi, että hänellä oli samanlainen tilanne, mutta koira lopetettiinkin sitten alle vuosi siitä, kun oli kuvattu ja todettu terveeksi. Eetu pistettiin unille ja minä menin pulssit valmiiksi korkealla odotushuoneeseen. Hetken päästä ell tuli katsomaan Eetua, nosti sen syliin ja totesi "tulehan pappa!". En vielä tässä vaiheessa avannut suutani, mutta kun toinen asiakas katseli koiraa ja kysyi kuinka vanha tämä pappa onkaan, niin totesin että "sellainen 4-vuotias!". Kaikki luulevat Eetua aina veteraani-ikäiseksi. 

Pian pääsin jo kuvia katsomaan: polvet olivat ok, vaikka kuviteltiin että vika löytyisi niistä. Ei edelleenkään nivelrikkoa, mikä oli suuri helpotus. Kuitenkin epämääräisyyksiä siellä oli, jonka voisin maalaistollosti suomentaa näin: Eetun kroppa ei pysty joustamaan ja taipumaan kunnolla, jolloin siis luut hankaavat toisiaan muodostaen kitkaa. Myöskin nivelneste saisi olla räkäisempää, nyt se on liian lirua eikä näin hoida tehtäväänsä kunnolla. Näin ollen Eetu eläköityy kaikesta raskaammasta harrastamisesta, kuten agility, haku ja pelastuskoiratoiminta. Kaikenlainen hyppiminen ja vastaava rasitus nollaan, eli sänkyihin ja sohville loikkimista tulisi välttää. Lenkkejä pikkuhiljaa, mutta ei mitään 15km vaelluksia tai vastaavaa, eli kyllä tämä rajoittaa ihan yleistä liikkumistakin tavallaan. Uimista ehdottomasti niin paljon kuin mahdollista, eli voidaan taas kiittää luojaa siitä että Eetu rakastaa uimista! Ne joille tällaiset asiat ovat tuttuja ovat esittäneet pahoitteluitaan ja ovat surullisia puolestani, kun taas ne jotka eivät juurikaan asioista tiedä esittävät harvinaisen typeriä kommentteja. Eetun kanssa jatketaan tokon treenaamista ja aletaan tekemään enemmän jälkeä. Jäljessä voisin olla reipas ja opettaa sen verijäljelle, mutta toisaalta ihmisjälki toimii koiralla paljon paremmin ja verestä se ei paljoa välitä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan Eetusta tulee myös sienikoira :) Ikävä kyllä esille nousi vielä eräs asia, nimittäin Eetun syömä kipulääkitys. Perjantaina Eetulla oli taas hieronta-aika, jossa juttelimme edellispäivän diagnoosista. Kävi ilmi, että tämä kipulääke omaa erittäin korkean dopingajan, nimittäin ilmeisesti vuoden. Eetu siis Doils-öljyä edelleen, mutta Cartivetin tilalle vaihdetaan tujumpi lääke. Näiden lisäksi se saa nyt lääkettä, josta ensimmäinen pilleri vaikuttaa 14 päivää ja seuraavat kaksi sitten 28 päivää. Lääkettä saa syöttää puoli vuotta kerrallaan, jonka jälkeen on pidettävä 3kk tauko. Taukojen ajalle eläinlääkäri ehdotti kipulääkettä pistoksena. Eli Eetun kanssa ei tulla kisaamaan missään lajissa ainakaan vuoteen, mikä syö kyllä motivaatiota hinkata tokon kaltaista pilkunviilauslajia. Kuitenkin ylemmän luokan liikkeet on mielenkiintoista opettaa ihan itsensäkin kannalta ja E on kelpo mallikappale

Ainiin, olihan tässä vielä lisää negatiivisuutta! Keskiviikkona tullessani töistä kuulin taas pihalle asti, miten koirat metelöivät kotona. Torstaina Eetun kanssa oltiin eläinlääkärissä ja pihaan tullessa ei kuulunut ääntäkään, kun Unski ja Vekki olivat keskenään kotona. Helppo johtopäätös (jonka jo tiesinkin) on, että Eetu on se joka meillä yllyttää jengiä haukkumaan ja muut on helppo innostaa kailottamaan kuorossa. Häätöä emme ikävä kyllä voi ottaa, joten Eetu sai toistaiseksi lähtöpassit omakotitaloon Keski-Suomeen. Koska Unto rakastaa niin olla siellä omalla aidatulla pihallaan, niin se sai lähteä kaveriksi. Vähän kysymysmerkki on vielä kuinka paljon Eetu (ja Unto) tulevat tästä eteenpäin olemaan Jämsässä ja miten paljon Joensuussa.



 Vekin ei ole tarvinnut olla kuitenkaan yksinään, sillä vanhoihin kuvioihimme on ilmestynyt aiemminkin mainittu Kaapo-tolleri. Pentu ei tosiaan liity millään tavalla minuun eikä se ole minun, mutta katsotaan päädymmekö vielä joskus tuijottamaan toistemme naamoja enemmänkin. Tollerintäyteiset päivät ovat avanneet oman maailmansa, kun on tottunut jaloissa pyöriviin, räksyttäviin paimeniin. Novascotiannoutaja onkin oikeastaan ainut noutaja, jonka voisin ehkä kuvitella omistavani. Kaaposta on tarkoitus saada ihan oikea metsäkoira, jonka koulutusta pääsen toivottavasti seuraamaan aitiopaikalta :)

Tähän väliin on pakko laittaa kuva Vekin isästä X:stä ja pojastansa: ei ole omena kauas puusta pudonnut. Vekin kuva on vähän huono, mutta sillä osaa olla tismalleen samanlainen siristävä ja kieli ulkona roikkuva ilme, etenkin kun vielä korvat välillä sojottavat samanlailla kuin iskällä. Korvakarvatkin on peritty <3 


Vielä treenikuulumisia, sillä tätä ei ihan joka päivä kirjoiteta: me tehtiin jälkeä, toinen kerta tänä kesänä, woo!! Olen surkea laskemaan askelia, joten ympäripyöreästi tein metsään 35-40m suoran, jonka jälkeen yksi suora kulma ja 10m suoraa. Alkuun nameja joka askeleelle, mutta maasto muotoutui niin hyvin askelten alle, että halusin kokeilla miten hyvin sujuisi jo penskan meno ilman nameja. Vaikeimpiin (kumpareisiin, risuja, korkeaa heinää) kohtiin laitoin nameja askeleille, muuten saattoi mennä 3-5m namitta. Jälki vanheni noin tunnin. Ennen jälken alkua jätin pienen alueen tyhjäksi, jolloin metsätieltä metsän puolelle astuttaessa hoin koiralle "missä jälki missä jälki", jolloin Vekki alkoi heti nuuskia maata ja löysi nopeasti jäljen lähtöpaikan ja alkoi samantien jäljestää. Haluan sen siis tulevaisuudessa alkavan käyttää nokkaansa ennen varsinaista jäljen alkua, eikä niin että sille osoitetaan täysin mistä jälki alkaa. Loogistahan tämä on siinä mielessä, että pelastuskoirahommissa koira saattaa hoksata ihmisen jättämän jäljen yhtäkkiä mennessään eikä sillä ole aina selkeää aloituspaikkaa. Alkumetrit mentiin taas vähän hutiloiden, mutta sen jälkeen pirun nätisti! Itse olen tehnyt ajatustyötä jäljestämisen suhteen, jolloin homma tuntui paljon mieluisammalta. Ennen vierastin sitä siksi, koska tuntui että koiran täytyy todellakin edetä jäljellä sentti sentiltä ja ottaa jokainen nami matkalta. Tämä ahdisti jo valmiiksi ja inhotti, kun koiraa piti jarrutella ja patistaa etsimään jokainen nami matkalta. Viime treeneissä näin tosiaan pelastuskoiran tekevän jälkeä ja treenikaveri totesikin kauhukuvilleni että "meille paljon olennaisempaa on saada koiralta informaatiota, että okei tässä on jälki ja siitä on mennyt ihminen". Eli kunhan koira kertoo infon ja suorittaa jäljen, niin on täysin koirasta kiinni kulkeeko se nokka liimattuna maahan edeten milli kerrallaan vai jotenkin toisin. Tämä innosti mua tosi paljon ja nytkään en välittänyt, vaikka Vekki ei imuroinutkaan jokaista namia, kunhan se eteni jäljellä oikein. Huomasinkin namien arvon nousevan, kun niitä ei ollut joka askeleella. Tämä sai aikaan sen, että nameja haistaessaan Vekki teki haastavat kohdat todella tarkasti ja kohdissa jossa ei ollut namia, teki ripeästi mutta silti kunnolla. Olen aika ihmeissäni miten hyvin se jäljesti ilman nameja laisinkaan. Tulevaisuudessa taidan alkaa laittamaan vain hankaliin kohtiin nameja, sekä satunnaisesti joihinkin kohtiin. Kuitenkin maaston tasosta riippuen, että into säilyy

03 kesäkuuta 2014

tokotiistai



Tänään pitkästä aikaa kunnon häiriötreeniä, kun tokoiltiin ylläolevan porukan kanssa. Suunnitelmana oli tehdä koirille ihmishäiriötä ja kaikkea mitä lennosta keksittiinkään ärsykkeeksi. Eetu pääsi ennen treenejä steppailemaan hetkeksi flexissä (oi kyllä, voihan kelatalutin) ja se oli onnesta soikeana. Niimpä houkuttelin treenikaverit aloittamaan paikkamakuilla, jolloin Eetu pääsi edes vähän käyttämään päätään. Paikkiksessa en pyytänyt laskemaan päätä maahan, jolloin auton ikkunan lävitse näin miten se sitten nuuskutteli ilmaa ja käänteli päätään, aijai! Paikkamakuun jälkeen otettiin vielä lyhyt paikkaistuminen, jota ei juuri koskaan olla tehty. Eetu istui tosi kasassa ja ehtikin valahtaa maahan, mitä epäilinkin. Kävin korjaamassa ja sen jälkeen aika pian palkkaamassa. Jos ei muuta saada treenata, niin varmaan pitää paikkaistuminen aloittaa :D


Aloitettiin häiriötreenit, oli sairaan hauskaa. Kävelin koiran ympärillä, pompin ympärillä, liikuin kummallisesti, menin kyykkyyn vierelle, kuoputin maata ja annoin häiriökäskyjä. Lauran seurauttaessa heiteltiin frisbeitä, leluja, ilmaisurullia ja sen sellaista. Vedin lelua maata pitkin ja Emmin kanssa huudeltiin mitä ihmeellisempiä käskyjä kuten "SYÖMÄÄÄÄN", "RUOKA-AIKAAAA", agilitykäskyjä ja tokokäskyjä. Taputin kädellä ämpäriin ja liikuttiin kummallisesti, kaiken lisäksi vieläpä kaatosateessa. Voi koiraihmiset. Vekille otettiin erilaisia luoksepäästävyyksiä kuten peruuttava tuomari, kyykkyyn tuleva tuomari yms. Ensimmäisillä kerroilla meni vähän mutkalle ilosta kun ihminen tuli ja olisi halunnut tervehtiä, mutta kerta kerralta parani. Sitten keskittyi vain muhun ja ignoorasi ihan täysin lääppivän ihmisen, joka häiritsi pienen pennun kovaa työskentelyä! Toisessa setissä Vekille tehtiin yllä lueteltuja häiriöitä ja se selvisi koitoksesta upeasti. Näissä annoin sille vain arkisen "viereen" käskyn tai pidin perusasennossa. Lopussa Laura ja Emmi heittelivät palloa toisilleen Vekin nenän edessä ja silti se tapitti intensiivisesti minuun. Vekillä on ollut kyllä aina vahvana ignoorata kaikki ulkopuolinen häiriö kun ollaan hommissa :)

Treenien jälkeen mentiin juoksuttamaan koiria. Unto rakastui Meelan luovutusikäiseen Teemo-pentuun, ihan outo tyyppi! Yllä olevan kuvan samanikäisestä Kaapo-pennusta se ei välittänyt yhtään, mutta Teemon perässä se jatkuvasti meni ja oli ihan rakastunut. Unton ajatuksenkulusta ei voi kyllä ikinä tietää etukäteen!

Ainiin! Jäljelle ei vielä tänään päästy, mutta sen sijaan aloitin jäljen keppien ilmaisun opettamisen olohuonetreeninä. Pyysin Vekkiä maahan aina kapulan vierellä. Kovasti se olisi halunnut tyrkyttää kapulaa mulle käteen saakka.

02 kesäkuuta 2014

sitä voi valjastaa voimansa, jos uskoo siihen voivansa

Eetu liikuntakiellossa

Eetun fyssari oli tosiaan vähän aikaa sitten ja kuten arvelinkin oli koira aika jökissä. Onneksi kroppa vastasi kuitenkin hyvin käsittelyyn ja lihakset pehmenivät pian. Seuraavan kerran mennään fyssarille perjantaina. Käsittelyn jälkeen Eetun noustessa se ontui taas takajalkaansa. Fyssari määräsi koiran liikuntakieltoon, minkä vuoksi Eetu on ollut jo kaksi viikkoa säälittävällä liikunnalla ja mitättömällä aktivoinnilla. Tämä jos mikä kiehauttaa pienen koiran mieltä, joka rakastaa treenaamista ja menossa mukana olemista. Kuumien helteiden takia se on joutunut jäämään kotiin yksin, jos olen lähtenyt toisten koirien kanssa ulos. En mielellään jätä Eetua yksin kotiin, sillä sillä on taipumusta ahdistua. Nyt stressi, tylsistyminen ja patoutunut energia ovatkin saaneet aikaan sen, että Eetu haukkuu todella paljon tavallista enemmän kotona. Osasin jo odottaakin postiluukun kolahtavan pian ja niin talonyhtiöltä tulikin ilmoitus, että koirasi haukkuu päivisin kun et ole paikalla.



Vekin kanssa ollaan kunnostauduttu useammassakin lajissa, koitetaan kirjata ylös:

Viime viikko: esineitä, frisbeetä ja tokoa

Ajoin ensin metsään tarkoituksena treenana esineitä. Kokeilin lähestyä hommaa erilailla ja kävin ensin piilottamassa kaksi esinettä. Sitten käytiin Vekin kanssa tsekkaamassa esineet, tultiin takaisin ja lähetin koiran. Vekki unohti yllättävän helposti missä esineet olivat ja se lähinnä haravoi aluetta lävitse. Kuitenkin heti hajun saatuaan bongasi yksi kerrallaan nopeasti, eli ainakin käytti varmasti nenäänsä. Selvästi olen onnistunut tekemään näistä kivoja, koska nosti heti ja kiidätti iloisesti mun luo "JEE KATO MITÄ LÖYSIN METSÄSTÄ!". Treenien jälkeen otin yhteyden Vekin veljen omistajaan Tiiaan ja lähdettiinkin treenaamaan vielä suoraan tokoa. Mulla on edelleen ollut aika varovainen asenne tokoon Vekin kanssa, ettei vaan tekisi vahingossa liikaa. Nyt tunnistin itsestäni kuitenkin hyvän tokotreenifiiliksen, joten otettiin kaikki irti! Perusasennossa penskan paikka alkaa olla parempi, kun olen sitä palkannut aina taaksepäin ja avittanut vähän sivulle tullessa. Jäävissä maahanmenoa tehotreeninä ja koitin, ettei valuisi enää käskyn jälkeen ollenkaan. Seisomisessa haetaan täpäkkää pysähdystä käsiavun avulla, joka aika kivasti alkaa kerta kerralta tulemaan! Luoksetuloja läpijuoksuna lentävän pallon perään. Eipä ainakaan tehdä liian vakavasti, kun kaikki treeni joko vedetään lelupalkalla tai ainakin lopetetaan lelubileisiin. 

Kun tokoo oli tehty tarpeeksi, niin haettiin vielä autosta the frisbee. Vekki rakastaa frisbeitä ylitse kaiken, joten tehtiin lyhyitä koppeja, heittoja ja leikittiin. Käytiin vielä Vekin temppuja lävitse ja palkkasin leikillä, lisäksi opetin lennosta uutta temppua. Pentu oli ihan liekeissä!


 Agility

Hauskoja, lyhyitä pätkiä joissa hyppyjä ja putkia. Viime viikolla tehtiin ponnareilla, mutta treenikaveri huomautti että voisi olla aika laittaa oikeat rimat. Vekillä alkaa olla jo niin paljon vauhtia ja ponnareihin se ei keskity tarpeeksi. Rimat laitettiin alimpaan mitä saa, eli korkeuden puolesta sama kuin ponnarilla mutta koiralle heti paljon selkeämpi. Ollaan nyt tehty näin ja hyvältä näyttää, koira keskittyy riman kohdalla hyppäämään mutta ei vielä ainakaan kuluta itseään liikaa. Omatoimivuorolla oon tehnyt irtoamissuoraa, jossa lelupalkka 3 hypyn ja putken päässä, hetsaan koiraa ja "kilpaa juostaan" lelulle. Näissä aloin ekojen toisten jälkeen jäämään vain lähtöön ja käskytin koiraa etenemään. Penska etenee tosi varmasti eikä sitä haittaa todellakaan, vaikka jään jälkeen. Keppien ekaa väliä myös naksuteltu sheipaten: hyvin keskittyy ja aika nopeasti sain alkaa hankaloittamaan, tietty vaikeiden toistojen väleihin aina helppoja jotta varmuus säilyy!

Pelastuskoirahommat

Tänään pitkästä aikaa hakuhommissa, jee olikin jo aika! Mentiin hakumetsään suoraan agilitytreeneistä, joten suunnittelin että tehdään pelkkää ilmaisua. Treenikaveri meni ensin 5min päähän keskilinjalta selkeästi näkyviin ja siitä sitten toisella toistolla kauemmas ja kolmannella jo enemmän piiloon. Vekki lähti joka kerralla innolla maalimiehelle, rullan otti ja avitin "tule" tai "tuo" käskyllä. Palauttaessaan toi aina käteen asti ja jos vahingossa tiputti, niin nosti nopeasti ja tyrkytti mun käteen. Ajatus on selvästi olemassa siis! Näyttöjä pitää treenata enemmän, haluisin siihen enemmän intohimoa vielä. Nyt Vekki odottaa nätisti lupaa eikä se yritä röyhkeästi nykiä ukolle. Nyt pidin sitä pannasta hieman kiinni, eli "jännitin" ja vapautin. Treenikaverin mukaan sillä tosin oli kova halu mennä ukolle, että ehkä en vain omasta kuvakulmastani huomannut. Nyt pitäisi penskalle änkeä kiintorulla kaulaan totuttelun vuoksi ja tulevaisuutta varten. Lisäksi treenin alle oma liikkuminen keskilinjalla, eli kun koira on etsimässä niin itse liikkuu eteenpäin ja koiran tulee tuoda rulla silti käteen asti. Niin paljon opittavaa itelle, mutta niin siisti laji! Kauhea into tuli myös tehdä jälkeä, joten yritän taas usuttaa itseni huomenna jälkimetsään!

Unski on päässyt Vekin siivellä kaikkeen jännään mukaan! Agilityssa pikkukettu on päässyt käymään aina maanantaisin sekä osallistumaan omatoimitreeneihin. Omatoimivuoroilla ollaan tehty senkin kanssa irtoamissuoraa sekä keppitreeniä. Kepeillä välillä ilman ohjureita ja välillä muutama tuomassa varmuutta. Ollaan tehty myös ratatreeniä. Tänään treeneissä oli enemmän käännöksiä ja kikkailuja sisältävä rata (ei todellakaan kuitenkaan haastava missään mielessä) jolloin huomasin Unskin motivaation hieman laskevan, koska ei saanutkaan kokoajan paahtaa täysillä menemään vaan piti kuunnellakin mitä sanotaan. Oma fiilikseni hieman laskee aina, kun huomaan että koiralla alkaa se 100% työpanos tipahtaa. Unski on päässyt myös hömppätokoilemaan ja tänään hakutreeneissä partioiden kaksi ukkoa. Tosi hyvin se käytti nokkaansa, olin aika hämmästynyt. Nyt koko lauma nukkuu onnellisena.