14 tammikuuta 2018

SERTI!


Agilityn tavoitteet tälle vuodelle ne vaan täyttyy ja ylittyy, vaikka vasta on tammikuun puoliväli. Viime viikon lauantainahan Vekki sai ekan sertin. Sunnuntaina kisattiin Ojangossa, jossa Vekki teki ensimmäiseltä radalta nollan ja oli 2.sijalla. Rata oli muuten sujuva, mutta hukkasin koiran eräässä haltuunotossa väärälle puolelle, joten menetimme pari sekuntia kun sain sen takaisin oikealle puolelle. Radan voittaja oli jo agilityvalio, mutta osallistujamäärissä jäi yhdestä kiinni että serti olisi siirtynyt meille, mutta ei sitten siirtynyt. Saimme kuitenkin hyvän nollan SM-kisapankkiin. Tänä viikonloppuna kisattiin taas tuplakisat. Lauantaina agilityradat olivat hyviä ja vain pienistä asioista jäi kiinni, mutta niin paljon hyvää ettei haitannut. 


Eilisten oman seuran kisojen ensimmäisellä agilityradalla muistin olla tarkkana ottamassa koiraa haltuun puomilta ennen keppejä. Kuitenkin liian hätäisenä ehdin kääntää ohjausta vasta koiran lähestyessä, jolloin se lukikin liikkeeni kehotuksena kääntyä keppien sijasta viereiselle ansahypylle. Otti päähän siksi, että tämmöisiä kohtia on kisoissa tullut aiemminkin ja tiedän että niissä tulee olla tarkkana, mutta silti onnistun aina päästämään koiran ansahypyille. A:n jälkeen ohjaus oli jo hieman löysää, jolloin en ottanut Vekkiä tarpeeksi tiukasti käteen vaan se valui pitkäksi niin, että juoksi keppien välistä putkeen. Hölmö pikku moka, mutta pääasia että tämäkin leijeröinti kontaktiesteelle onnistui! Hyppäri kisattiin toisena ja siitä ei olekaan mitään sanottavaa, helvetin vaikea rata jolla ei saatu nyt balanssia tekemiseen. Viimeisenä taas agilityrata, jolla nolla lukuunottamatta puomin ylösmenokontaktia. Oon kuitenkin tyytyväinen että rata on videolla, jolloin sitä katsoessa voin kyllä allekirjoittaa tuomarin käden noston täysin: Vekin laukka osuu juuri niin, että se ponnistaa uutta laukkaa aivan puomin edessä ja askel ei osu puomille. Tältä radalta kuitenkin ykköseksi ja palkintona sattui olemaan Pompan lahjakortti, joten saimme ostettua halvalla uuden fleeceloimen, joka on oli ostoslistalla! 


Tänään kisaviikonlopun toinen osa käytiin Sipoossa JAU:n kisoissa. Olo oli vähän uupunut ja vaadittiin taas oman pääkopan kokoamista ennen ratoja. Ekana ollut hyppäri tuli aivan liian pian ja pikkumaksien aloittaessa ei jäänyt aikaa rataantutustumisen jälkeen kuin hakea koira äkkiä. En ehtinyt viritellä Vekkiä kunnolla ja vauhdikas ja haastava rata kosahtikin sitten taas pituudelta kepeille menoon. Nää on valmiina odottamassa treenilistalla ja nyt kyllä otetaan heti seuraavaksi työn alle. Hyppärin jälkeen otti päähän hutaisten suoritettu lähtö ja rata, mutta onneksi sain kuitenkin kasattua sen verran että lopun kaksi vaikeaa mutkaputkeen kääntymistä suoralla juoksuosuudella onnistuivat! Tokana oli agilityrata, mille sainkin ekasta säädöstä sopivan uhon päälle ja mehän tehtiin sitten nolla!! Ja se oli luokan ainoa puhdas ratasuoritus, joten Vekki meni suorilta kärkeen.



NOLLA, 1.SIJA JA TOINEN AGILITYSERTI!!!

Jätkä meni ja tempaisi toisen agilitysertinsä vain viikko edellisen jälkeen! Huuuh! Viimeinen rata oli profiililtaan kiva ja olisi varmasti ollut tehtävissä, ellei se olisi sattunut olemaan kisaviikonlopun kuudes ja viimeinen rata. Ei rittänyt enää jalassa energiaa juosta ja muistaa ottaa koiraa mukaan ohjauksiin. Onneksi tässäkin radassa saatiin loppuun tsemppi päälle. Kuitenkin, Vekillä on nyt kaksi kolmesta agilitysertistä sekä näyttelytulos!! Nyt vaan odotamme vaaditun vuoden, jotta voimme vastaanottaa ensi vuonna kolmannen ja Vekistä voi tulla agilityvalio!!! Ihan hullua, sillä agilityvalio on ollut mun ainainen toive, mutta ajattelin että se voi toteutua ehkä Vekin ollessa paljon vanhempi, vähän vahingossa ja meillä olisi satoja, satoja kisoja alla. Tuntuu hassulta, että nyt olemme saaneet kummatkin tarvittavat sertit ja nyt kisataan ilman jännitystä siitä saammeko sertiä, vaan ne siirtyvät meiltä sitten seuraaville jos pääsemme kärkipaikoille. Toki hyppärit ovat asia erikseen ja se tili on edelleen tyhjä, mutta nehän nyt tulee sitten jos satutaan onnistumaan. Hyppärit on viime aikoina tuntuneet tosi vaikeilta itselle ja mun on niillä vaikeampi saada tasapainoa tekemiseen. Nyt keskitymme keräämään loput SM-nollat, joita puuttuu enää yksi/kaksi sekä tuplanolla. Asiat ovat erittäin hyvässä vaiheessa jo näin tammikuussa! 

En voi muuta sanoa, että tämä koira on pelkkää rakkautta ja maailman paras koira! <3 


11 tammikuuta 2018

vuoden 2017 elokuva & TV-esiintymiset

Aloittelinkin tällaista postausta jo aiemmin vuoden vaihtuessa, mutta sen kirjoittaminen vähän jäi. Tosiaan jos joku ei vielä tiennyt, niin teen työkseni elokuvia. Elokuvien lisäksi teen TV-sarjoja, mainoksia ja musiikkivideoita. Työni vuoksi mua kiinnostaa paljon myös eläinroolit ja eläinten näytteleminen kameran edessä, josta olenkin aiemmin postauksen tehnyt. Työkaverit tietää jo että mun koiria saa kysyä eri rooleihin ja etenkin Unto onkin jo kokenut konkari näissä hommissa. Koska nämä jäi täysin listaamatta tavallisessa tavoitepostauksessa, niin käydään ne läpi nyt!

MIAMI - Unski
Ensi-iltaan ensimmäisenä tänä vuonna tuli elokuva Miami, jossa Unski teki toisen leffaroolinsa. Ikävä kyllä Unskin osuus oli leikattu pois (mutta mun itse näyttelemä osuus samassa kohtauksessa jätetty, hahah) koska se lukeutui kohtauksiin, joita leikattiin useita tiiviisti nopeiksi välähdyksiksi ja muutaman sekunin kestäviksi kuviksi, joten kohtauksesta käytettiin lopulta vain murto-osaa. Tämä kuvattiin siis jo syksyllä 2016. 

Kohtauksessa Unski esiintyi erään tuotantoharjoittelijamme kanssa, joka esitti Unskin omistajaa. Kohtauksessa Krista Kosonen menee leperrellen rapsuttamaan Unskia ja sen jälkeen myös näyttelijä Sonja Kuittinen menee mukaan silittämään. Tämän leffan kuvaukset toimivat kyllä paikkana oppia, miten valmistella koira kuvauspäivään, mitä tehdä sen kanssa ennen kuvauksia ja toimia kuvausten aikana. 

Taidot jota tarvittiin: olla luonnollisesti uuden ihmisen kanssa, joka esitti Unskin omistajaa, olla kiinnostunut ja innostunut näyttelijöiden tullessa rapsuttamaan, olla paikoillaan luonnollisesti




ARMOMURHAAJA - Unski


Tämäkin leffa kuvattiin kesällä 2016. Unskilla oli kaksi kuvauspäivää. Se esitti näyttelijä Ilari Johanssonin lemmikkiä, joka on jalostuksella pilattu pentutehtailijalta otettu koira, jonka nimi on Nakki. Käsikirjoituksen teksti on aika rankkaa ja Unski todellakin haukutaan aivan surkeaksi ja paskaksi koiraksi, mutta sitä se näyttelijän työ on. Vähän mietin että mitähän Unton kasvattaja sanoo, mutta ei ole tullut toistaiseksi kuin kannustavaa kommenttia ja hehkutusta että pakko mennä katsomaan elokuva koska Unski on siinä. Ja eipä siinä, ei näyttelijäkään voi päättää sattuuko hän esittämään huonoa ihmistä tai huonoista oloista tullutta ihmistä, mutta idea onkin että se on rooli. Oli mahtavaa saada tarjota Unski vanhoille työkavereilleni elokuvaan, jonka eläinten huonoon kohtaluun ja ihnimillistäminen on tärkeä aihe. Unski näytteli leffassa viimeisessä kohtauksessaan myös kuollutta koiraa, joka ei ihan jokaiselta koiralta onnistuisi siten että näyttäisi aidolta. Elokuva on saanut paljon hyviä arvosteluja ja huomiota sekä palkittu ulkomailla. Tässä trailer jossa yksi Unskin kohtauksista näkyy aikalailla kokonaisuudessaan: https://www.youtube.com/watch?v=ByGuMtX9SsE

Taidot jota tarvittiin: luonnollisuus, kulkea rennosti mukana hihnassa, esittää kuollutta (=maata aloillaan kyljellään täysin rentona ja olla siinä)


Kuvia kuvauspäivistä (c) Janina Witkowski

Unski ja päänäyttelijä Matti Onnismaa 

Vekki pääsi kuvauksiin mukaan ja ällistytti työryhmäläisiä olemalla niin kuuliainen, kun käskin sen vain "käy maate" käskyllä odottaa kun kamera kävi ja ohjasin Unskia


 Tässä taidettiin kuvata Unskin omaa kuvaa, eli lähikuvaa Unskista. Vieressä äänittäjä-äänisuunnittelija Sami.

Toiselta kuvauspäivältä. Nameja ainakin kului. Ja kesäkuu lämmittää!

SUPERMARSU - Unski

Unskin kolmas elokuvarooli oli kesällä 2017 Supermarsu elokuvassa. Kuvauspäiviä oli jälleen kaksi. Unski esitti ala-asteen liikuntaopettajan koiraa. Haasteen teki se, että kohtauksissa näytteli parikymmentä lasta, jotka lähes kaikki rakastuivat Unskiin. Myös työryhmämme noin kolmekymmentä henkeä rakastuivat myös, joten kyllä riitti rapsuttajia pienellä corgilla. Lasten kanssa oli tärkeää saada heidät ymmärtämään, että myös koira on töissä eikä siihen saa koskea kuin minun luvallani. Oli jännittävää kyllä olla samaan aikaan sekä apulaisohjaaja että koiran kouluttaja, koska lapset olivat mun vastuulla, mutta myös koira oli mun vastuulla. Kaikki meni kuitenkin todella hyvin ja näissä kuvauksissa opin, että koiran ohjaajana mun on vaadittava juuri se aika mitä tarvitsen saadakseni eläimen toimimaan kuten toivottu ja tutustumaan "tulevaan omistajaansa" eli elokuvan näyttelijään ja tässä tapauksessa liikunannopen esittäjään. Ei voi olettaa että elävä olento tottelisi automaattisesti heti uutta ihmistä, ellei se se ehdi tutustua kunnolla tähän ja alkaa luottamaan. Unskistakin on iän myötä tullut enemmän mun perään oleva ja näissä kuvauksissa huomasin, että tulee jatkossa vaatimaan vielä enemmän jotta saan sen jätettyä näyttelijälle ilman että sillä olisi vähänkään hinku mun perään. Nyt se mussukka välillä lähti etsimään mua. Supermarsu tuleekin ensi-iltaan parin viikon kuluttua ja on hauska nähdä onko Unton osuuksista jäänyt mitä lopulliseen elokuvaan. Lisäksi elokuvassa päähahmo Emilia kutsuu Unskia yhdessä kohtauksessa Unton omalla nimellä, joten hauska nähdä esiintyykö Unsku omalla nimellään leffassa vai "anonyymina" koirana. Kehuja Unski sai valtavasti ja ylistystä siitä, että se toimi niin hienosti ja näytteli hyvin. Aikataulut kun on usein hyvin tiukat, niin kiitosta tuli myös mulle siitä että pidin pääni siinä että mielellään otan tähän rooliin oman koirani, emmekä käyttäneet koiraa joka olisi ollut tottelemattomampi :)

Taidot jota tarvittiin: olla luonnollisesti vastanäyttelijän kanssa jonka lemmikkiä esittää, kulkea tämän mukana seuraten, istua ja olla aloillaan tämän käskystä, lähteä mukaan kun tämä pyytää, mennä päänäyttelijän luokse ikäänkuin omasta tahdostaan ja olla siinä 


OSUUSPANKIN MAINOS -Vekki


Kesän alussa Vekillä meinasi olla vientiä, kun sitä kysyttiin samana päivänä kahteen eri mainokseen: Osuuspankin ja Finnairin. Toisesta lopulta kieltäydyin, sillä asiakas halusi ehdottomasti Vekin, mutta käsikirjoitus ja kuvauksen toiminta olisi ollut Vekille liikaa. Olisi pitänyt näytellä lapsen kanssa sekä yhteensä kahdelta esiintyjältä ottaa käskyjä vastaan ja haluta luontaisesti seurata heitä. Ei tuntunut ihan Vekin hommalta, jolle minä olen koko maailma ja sen jälkeen tutut ihanat ihmiset. Tuskin olisi työskennellyt esiintyjille, jos minä olisin ollut vieressä :) Vekki kun on työkoira, joka tekee ensisijaisesti minulle ja sen jälkeen ihmiselle, jota se kunnioittaa ja haluaa kuunnella. Näissä kuvauksissa huomasinkin sen, että sille ei sovi roolit joissa vastanäyttelijän tulee hirveästi käskyttää sitä tai saada työskentelemään itselleen. Kuvauksissa Vekki kyllä yritti kyllä parhaansa mukaan ottaa käskyjä vastaan vastanäyttelijältä, mutta tämä ei osannut olla koirien kanssa ja lopulta Vekkiä ei voinut vähempää enää kiinnostaa. Tänä päivänä opin siis paljon siitä, miten haastavaa on saada ummikko ymmärtämään miten koira toimii ja kuinka hankalaa on saada tällainen ihminen nopeasti oppimaan lukea koiraa. Kun taas ne kuvat joissa sain itse olla ohjaamassa Vekkiä menivätkin sitten yhdestä kerrasta täydellisesti ja kaikki nauraen ylistivät miten hyvä Vekki on. Opin etten tarjoa tai anna Vekkiä enää esiintymään sellaisiin tuotantoihin, jossa sen tulee tehdä vieraalle ihmiselle, vaan jossa saan ohjata sitä kameran takana tai olla sen kanssa. Se sai kuitenkin erittäin hyvää palautetta ja videostakin tuli hyvä!

Taidot jota tarvittiin: pään kallistelu (=selkeä ihmettely katse), haukkuminen, paikoillaan pysyminen, esittää vieraan ihmisen lemmikkiä ja pysyä luonnollisena paikoillaan, ottaa käskyjä vastaan vastanäyttelijältä


HIMAVISA - Vekki ja Unski
Kesän jälkeen vanha työkaverini laittoi mulle viestiä, että he ovat tekemässä uudenlaista visailuohjelmaa ja kysyi saisiko lainata mun koirien kuvia tähän kilpailuun. Ohjelmassa tulisi olemaan tehtävä, jossa kilpailijoiden pitää tunnistaa kuvista koirarodut. Minä vaan nauraen totesin että antaa mennä vaan, mutta että mun koirat ovat sitten varmaan tavan tallaajalle aika haastavat. Ei kuulemma haitannut. Työkaveri päätyi ottamaan Unton ja Vekin kuvat. 


Valmiin jakson pystyy katsomaan Fox Playsta. Koirarotujen tunnistus on 7.jakso ja se alkaa kohdasta 2:50. Katsokaa ihmeessä ja todetkaa, että ei se ihan helppoa oo tavalliselle ihmiselle! Vekki tiedettiin "lammaskoiraksi" mutta tottakai enemmän bordercollieksi. Kuka voi syyttää, kun niin luulevat lähes kaikki muutkin? Unskista tiedettiin helpommin että se on corgi, joten huomaa että rotu on ollut nyt pinnalla useamman vuoden ja on niin sanottu muotirotu. 


Semmoinen vuosi kameran edessä ja takana. Unskilla on tosiaan tulossa nyt helmikuulle seuraava elokuva esiintymiskeikka. Itse laajensin nyt tätä toimintaani ja aloin keräämään listaa tuttujeni ja kavereiden lemmikeistä, niin osaan suositella sitten välillä toistenkin koiria kun kysyntää tulee tuotantoyhtiöiltä. Nyt kun työkseni oon roolittanut ihmisten lisäksi myös koiria, niin tottakai sitä haluaa aina omaansa viedä ensisijaisesti. Edelleen mua kiinnostaisi myös opettaa koirille enemmän elokuvakoirille tarvittavia asioita, mutta en ole ihan varma aina mistä aloittaa. Katsotaan minne tänä vuonna päästään!

Jos teillä on jotakin kysyttävää aiheeseen liittyen, niin kysykää ihmeessä! :)

06 tammikuuta 2018

vuoden ekat kisat - valiokello käyntiin!

Tänään saatiin joululoma virallisesti päätökseen, kun aloitettiin vuoden 2018 kisakausi. Kuten sanottua, niin agilitylle tulee viikonloput olemaan nyt omistettu ja katsotaan hennotaanko sieltä sitten ottaa välipäiviä rallytokokisoille kun alkaa tuntua hyvältä. Tämän päivän kisat tosin todistivat sen, että tämä laji se vaan on harrastusten kuningas. Mikään muu laji ei anna samanlaisia adrenaliinihöyryjä ja sitä onnistumisen mahtavaa tunnetta, kun koira tekee juuri miten sille on opetettu tai lukee lennosta ohjauksen ja toimii sen mukaisesti sekuntien kuluessa. Tänään kisattiin ensimmäistä kertaa pikkumakseissa. Tuntui hassulta olla aikataulutettu medien kanssa samaan aikatauluun ja näissä kisoissa ei näkynyt kuin muutama oikeasti tuttu kasvo. Onneksi kavereita on myös pikkumakseissa ja tulossa myös perässä kakkoksista, niin saa jatkossa seuraa. 

Fiilis päästä tekemään oli tänään erinomainen ja tuntui ettei mikään voi pidätellä meitä. Ensimmäinen Ritva Herralan hyppäri olisi ollut hyvinkin tehtävissä, mutta Vekki sujahti ansaputkeen nelosesteellä selkäni taakse - niin teki valtaosa muistakin koirista. No ei mitään, se rata meni säädöksi sitten loputkin, kun huomasin että kämppikseni koira oli syönyt (vahvat epäilyt syyllisestä) hupparini taskuun rei'än ja sieltä tipahti muutama nami kentälle juostessa, jotka tottakai pysähdyin aina nostamaan. Oli ehkä aavistus noloa. Seuraavat kaksi agilityrataa tuomaroi Esa Muotka, joka oli tehnytkin aika erikoiset mutta hauskat radat.





B-agilityrata oli profiililtaan kyllä sellainen, ettei sitä ihan heti ajattelisi tekevän puhtaana. Mutta en tiedä mitä sitten kävi, sillä me tehtiinkin koko uramme kolmosten paras rata! Ei yhtäkään turhaa kaarrosta, ei yhtäkään pelastelua tai kalastelua tai koiran linjalla olemista - kaikki juuri kuten pitää ja luukutettiin vaan täysillä eteenpäin suunniteltuja linjoja. Vekki lähti takaakieroihin juuri miten on opetettu, eli suullinen käsky ja Vekki suorittaa ne itsenäisesti ja tulee takaisin ohjaukseen, kun itse jo etenen. Kepeille haku oli hyvä, kontakteilla vaikka jäin jälkeen tai vedätin ja juoksin ohi, niin pysyi ja odotti siellä varmana odottaen vapautusta. Itse juoksin minkä jaloistani pääsin ja muistan mikä fiilis oli loppusuoralla: juoksin niin kovaa kuin pystyin ja kannustin Vekkiäkin juoksemaan vielä kovempaa. Vielä viimeinen hyppy oli okseri, mutta senkin Vekki loikkasi rennosti sen ylitse vaikka se oli jo toka vikalla hypyllä mut ohittanut. Ei jäänyt oottelemaan, vaan meni vaan loppuun asti kunnolla. Fiilis oli kyllä uskomaton ja olin aivan omassa kuplassa koiran kanssa radalta poistuessa: en jäähkätessä todellakaan muistanut oliko yleisö taputtanut nollan merkiksi tai mitä kuuluttaja oli kertonut tulokseksi. Eikä sillä ollut väliä. Tämä on sitä mitä me osataan, kun kaikki osuu kohdilleen. Tulostauloa katsoessa tuntui aika hassulta: siellä me oltiin ykkösinä, puhtaalla radalla ja meidän ENSIMMÄINEN AGILITYSERTI!!!

1.SIJA (-11,19s ja etenemä 4,88m/s) ja SERT-A!!!!


Kolmas rata olisi ollut myös tehtävissä, mutta siinä olisi pitänyt linjata vielä paremmin Vekkiä erään putken jälkeen, koska nyt haltuunotto ei ollut nyt sittenkään tarpeeksi ja Vekki irtosi vähän väärään suuntaan ja esteen ohi. Mutta sain meidät kasattua tämän erheen jälkeen heti ja tehtiin puhdasta ja teknillisesti todella hyvää rataa. Tein Vekille mm. okserille takaaleikkauksen, johon koira lähti varmasti ja se hyppäri okserin takaaleikkauksena lähes siivekettä nuollen. Maalihypyn ohi vielä kuitenkin mentiin, sillä olin vaan niin taivaissa siitä miten hienoihin ohjauksiin ja irrotuksiin tää mun koira taas lähti. Tästä on erittäin hyvä lähteä tähän vuoteen! Valiokello tikittämään! 

02 tammikuuta 2018

vuoden viimeiset kisat


2017 vuoden viimeiset kisat kisattiin Loimaan rallytokokisoissa 30.12. Päivää ennen koetta alkoi hiipiä pieni epäilys, sillä oltiin joululomailtu Jämsässä ja koirat eivät olleet treenanneet mitään rallytokoon liittyvää vähään aikaan. Agilitya käytiin treenaamassa perinteisesti toki. Eetu ja Vekki siis kisaamassa ja tavoittelemassa koulutustunnuksia. Kuitenkin erinäisen säädön ja muutosten vuoksi päädyin ottamaan kämppikseni koepaikan Unskille. Vedettiin edeltävänä iltana semmoiset pikatreenit ja totesin että ehkä tulos on mahdollinen kaikkien, jopa Unton kanssa.  Loimaalla ei ollakaan aiemmin kisattu ja kisakirjettä lukiessa alkoi myös realisoitua, miten pienen paikan kisat nämä olivatkaan. Halli oli vanhan ison tiilirakennuksen kolmannessa kerroksessa, jonne kivuttiin niin kolkkoa betonista rappukäytävää. Halli oli pieni ja lämmittelyalue niin pimeä, ettei ratapiirroksesta meinannut erottaa kylttejä tai numeroita. En suosittele. Kisa-alue oli rajattu hyvin korkeilla aidoilla ja sitä ympäröi seinän kokoiset lasi-ikkunat. Ihan oma maailmansa kun sinne astui lämppäalueen puolelta ja tuntui että omat koirat, mutta myös toisten koirat oli aika pöllästyneitä kun äkkiä astuttiin kisa-alueelle.

 Eetu kisasi ensin ja luokkansa ensimmäisenä. Tosi huono vire ja teknillinen tekeminen. Koska Eetu oli ensimmäisenä vuorossa, niin se ei ehtinyt tarpeeksi olla hallissa ennen radalle menemistä, mikä näkyi siinä että se ei kestänyt kokoajan pitää hyvää seuraamista vaan vilkuili ympäristöä kummastuneena. Pelastelin Eetun säätämistä ja harhailua ja huomasi että se selkeästi otti tilasta tosi paljon häiriötä. Radan jälkeen mietin että tuleekohan hyväksyttyä tulosta. Mutta taas huomasi miten rallyssa annetaan anteeksi ja ohjaajan kriteerit voi olla ihan eriä kuin se, mikä rallyssa on hyväksyttävää suorittamista.


AVOHYV 84p RTK2 

Kourallinen koiria välissä ja sitten radalle Unskin kanssa. Ilmossa vähän säädettiin koirien paikkoja, koska alunperin niiden väliin oli laitettu vain muutama koira. En ollut sen vuoksi ihan varma milloin on meidän vuoro. Onneksi ehdin lämpätä kuitenkin Unskin ja käyttää sen häkissä hetken, kun jo huudeltiin että nyt on sun vuoro. Unski oli ihan oma itsensä, pieni hömppäeläin ja se jännitti koepaikkaa. Kisatilaneessa se oli vähän puulla päähän lyötynä ja huomaa että ei ole esimerkiksi rallyn kylttitelineitä hetkeen nähnyt, kun niitä piti mennä haistelemaan :D Ehkä ihan hyvä ettei radalla ollut houkutusta tällä kertaa laisinkaan. Unski kuitenkin suoritti monet kyltit hyvin kuten 360 pyörimisen vasempaan, liikkeestä maahanmenon ja seisomaan nousun ja siinä pysymisen hyvin ja esimerkiksi tämän liikkeen paremmin kuin kukaan kolmesta koirasta. Seuraaminenhan nyt ei ollut ihan seuraamista koko rataa ja itse hakeuduin kokoajan lähemmäs sitä ja korjailin meidän suoritusta. Ilon kautta kuitenkin, ei Unskilta voi vaan vaatia samanlailla kuin muilta koirilta vaan olla tyytyväinen siihen, että sen ylipäätään saa ihan kisaradallekin asti! Radan jälkeen kyllä totesin että ei tää kisaaminen ainakaan tälleen lennosta oo Unton juttu ja ettei kyllä ihan hetkeen mennä sen kanssa vielä uudelleen kokeeseen. Kisakirjoja jakaessa Unski ei ollut ensimmäisten joukossa ja kun tuomari sitten ojensi kirjan, niin hän hymyili meille iloisena. Hymyilin takaisin, koska ajattelin sen olevan lähinnä hymyilyä tästä meidän vähän Untomaisesta suorituksesta. Mutta mitäs mitäs, kisakirjassa luki AVOHYV 78p!! Untoooo!! Epäusko oli aikamoinen ja tuijotin vaan pisteitä ja hetkeksi jopa unohdin että mikä on hyväksyttyyn vaadittava tulos ja mietin että ei tää nyt vaan voi olla totta. Kuten sanottua, rallyssa arvostelukriteerit ovat aika erilaisia ja ne suhteutetaan koiran persoonan mukaan jolloin Unskinkin työskentely oli riittävää ja hyväksyttävää. Mutta pikkasen tuntu hyvältä! Ja Eetu sai koulutustunnuksen ja oikeuden siirtyä voittajaluokkaan, mikä oli yksi kisojen tavoite. Ihan mahtavaa sillä nyt saadaan oikeasti lisätä kunnolla haastetta pappakoiralle, sillä alempien luokkien liikkeet ovat olleet aika tylsiä sen mielestä. Onpa ihanaa päästä vielä tekemään sen kanssa ylempää luokkaa, koska koiralla kuitenkin osaaminen ja asenne riittää pitkälle. 


AVOHYV 78p

Oli kyllä niin hyvä fiilis avoimen luokan palkintojenjakojen jälkeen. Kummankaan corgin pisteet eivät olleet sijoittuneiden joukossa, mutta se ei haitannut. Kummallekaan tämä koe ei ollut paras mahdollinen ja teknillisessä tekemisessä ja keskittymisessä oli parantamisen varaa, mutta silti hyväksytyt kummallekin eikä oikeasti mitenkään rimaa hipoen. Tämä oli erittäin hyvä, sillä Vekin suoritus oli viimeinen ja sain sitä varten vielä ihan uutta asennetta edellisten onnistumisten takia.  Voittajan rata ei ollut kovin vaikea tai pitkä, mutta käytösruudun sivulla istumista taas onnistuin alkaa jännittää. Vekki oli hyvin skarppina ja teki hyvin. Sen ilme vaan paranee koe kokeelta, vaikka nyt nenä kävi ainakin kerran maassa kesken seuraamisen. 


VOIHYV 88p RTK3

Pahin pistemenetys lähti taas tuosta perkeleen samasta liikkeestä seisomisesta. Ollaan tätä nyt treenattu kotona edelleen, mutta en tajua mikä Vekille tulee aina kokeessa. Nyt se kääntyi mua kohti niin jyrkästi, että tuomari sakotti -10p rintamasuunnasta. Tuntuu ettei Vekki keskity kokeessa yhtään siihen että sen tulisi pitää asento eikä yrittää katsoa minne menin. En usko että se edes tajuaa ettei se saisi tuossa liikkua, vaikka sitä normaalisti kyllä ihan vaaditaan mutta kokeessa ei vaan pysy paikoillaan. Muita pistemenetyksiä lähtikin varmaan peruuttamisesta, joka on mennyt treenatessa paremmin mutta viime kokeesta oppineena päätin että en lähde uusimaan. Käytösruudussa olin tuttuun tapaan ihan paineessa. En ymmärrä miten se voi olla niin vaikeaa pitää itsensä coolina ja normaalina. Kokeessa tuntuu että käytösruudussa pää tyhjenee täysin ja sitä vaan odottelee tuskaisena sekuntien kulumista ja toivoo että kaikki olisi jo ohi :D Vaikka Vekki istuikin sivulla hyvin ja kaksi minuuttia tuntui loppuvan sitten kuitenkin aika nopeasti. 

No mutta! Nämä kisat eivät olisi paremmin voineet mennäkään ja nyt tuntuu erittäin hyvältä mennä seuraavaan vuoteen. Tavoitteet kaikilta koirilta täyttyi täysin ja kyllä ne ihan ylitettiin. Taas kerran löysin itseni kisaamasta kolmen koiran kanssa, mutta onneksi tällä kertaa kaikki olivat omia. Yllättävän hyvin mulla pää pysyy kasassa vaikka onkin kolme kisattavaa, mutta ehkä sitä voisi taas seuraavat kisat mennä vähän pienemmällä kokoonpanolla. Kuun lopussa olisi ollut oman seuramme tuplarallykisat ja arvoin pitkään menenkö sinne vai en. Oikeastaan koko loppuvuosi kulminoitui siihen, että näissä kisoissa voisimme korkata mestariluokan. Samalle viikonlopulle sattui kuitenkin (tietenkin) Shepmates kasvatti talvileiri, joka on yksi vuoden kohokohdista kesäleirin lisäksi. Pitkän pähkäilyn jälkeen tulin nyt siihen tulokseen, että kokeita kyllä tulee ja mestariluokan korkkaaminen saa väistyä tämän aina odotetun ja parhaan leiriviikonlopun tieltä. Leirillä näkee aina mahtavia tuttuja ihmisiä, Vekin "puolikasvattajan" Hansun sekä sukulaiskoiria. Katsotaan sitten helmikuussa olevia kokeita ja treenataan sinne asti. Etenkin käytösruudussa nyt riittää tekemistä etenkin ohjaajan mielenterveyden kannalta, joten ei ole yhtään huono ottaa sille vähän lisäaikaa ennen kokeeseen menemistä. Lisäksi riittää pieniä teknillisiä yksityiskohtia joita lähdetään nyt viilaamaan, jotta niistä pisteiden menettäminen loppuisi. Sillä tottakai toivotaan, että mahdollisuudet kerätä valiotulokset samalla kun kisataan muutenkin olisi mahdollisimman hyvät. Eetu jatkaa nyt voittajan liikkeiden treenaamista ja Unski alkaa tekemään myös rataa hallissa ja tekemään vähän koemaisempaa treeniä ja katsotaan josko pikkukettu jatkaisi kisaamista sitten parin kuukauden sisään. Tammikuussa treenataan siis omassa lämpimässä hallissa, aloitetaan kisaputki agilityn pikkumakseissa ja sitten kuun lopussa mennään leirille. En kyllä osaisi parempaa vuoden ensimmäistä kuukautta kuvitella! :)