11 tammikuuta 2017

kolminkertaisesti hyväksytty



Tapahtui jotakin historiallista, ainutlaatuista ja alunperin mahdotonta: kisasin kaikkien kolmen koirani kanssa samassa kokeessa! Unskin kasvutarinan vapaan kasvatuksen tuotoksesta ihan vakavasti otettavaksi harrastuskoiraksi jo varmaan moni tietääkin. Mutta Eetu! Aina välillä ollessani Keski-Suomessa pidemmän aikaa alan katsoa olisiko kokeita tai kisoja lähistöllä, sillä on mahdollisuus saada auto käyttöön. Rallytokoa oli useampi koe tulossa, joten aloin tekemään suunnitelmia. Valvoin yöhön ja kellon lyödessä 00.00 laitoin samantien ilmottautumisen menemään, jotta varmasti saisin Vekille ja Unskille paikat. Ilmottautumisen jälkeen aloin kuitenkin ynnäilemään, jonka jälkeen aloin tutkimaan ja varmistelemaan voisiko olla mahdollista että myös Eetu saisi kisata. Ja lopputulema oli selvä: saisi! Laitoin aivan hysteerisenä vielä kolmannen ilmottautumisen menemään ja samalla yritin ehtiä fiilistelemään miltä tuntui vuosien jälkeen kirjoittaa se alkuperäisen harrastuskoiran nimi koelomakkeeseen. Ihan mahtavalta ja liikuttavalta. Tosiaan Eetuhan on saatu niin hyvään kuntoon, että sen lääkitys on lopetettu jo lähes 1,5-vuotta sitten. Varoaikamme olemme lusineet ja koira voi fyysisesti hyvin. Mä oon niin onnellinen, mutta siitä voisin kirjoittaa ihan oman postauksen kun jaksan.

Kisapäivä oli aivan hullu. Pakkasta oli parhaimmillaan ainakin -26 ja hallissa oli 3 astetta. Tyypilliseen tapaani olin pakannut koirille joulukuussa vähän treenikamppeita mukaan, sillä ikinä ei tiedä kuinka aktiivisesti oikeasti treenataan ja oli pakko ottaa paljon muuta tavaraa mukaan. Siinä pakatessa unohtui sitten yksi olennaisimmista eli lämppätakki/BOT. Ei ollut myöskään kuin yksi häkki ja tajusin kisa-aamua edeltävänä iltana että ei koiria voi todellakaan pitää autossa näin kylmällä. Onneksi on ihania ystäviä kuten Iipu joka lainasi mulle oman koiransa takkia ja häkin. Kisapaikalla oltiin varmaan ensimmäisenä ja saatiin hyvä paikka hallista, tosin lopulta oltiin melkein ainoita jotka pitivät koiria lopulta häkissä. En tiedä miten muut saivat pidettyä koirat lämpiminä autoissa. Ulkona koirien kanssa ei voinut käydä, sillä siellä oli niin kylmä että välittömästi alkoi tassut nousta ilmaan ja kävely ei huvittanut ketään. Onneksi hallissa oli tilaa lämpätä ja verryytellä koirat.

Unski oli ensimmäisenä alokasluokassa, joka sopi sille tosi hyvin. Hallissa oli rauhallista ja radalla ei haissut vielä liikaa muilta koirilta. Uns teki hienointa rataa ikinä ja se oli tosi hyvin kuulolla. Toki tsemppasin sitä asiaankuuluvasti ja sainkin siitä kehuja palautteessa.


Unski ALOHYV 85p 

Pieniä virheitä siellä tuli, jotka enemmän johtui ohjaajasta. Unskin suorituksen jälkeen oma fiilis oli aivan katossa, sillä sitä luonnollisesti jännitettiin eniten. Nyt Uns saa ottaa iisisti pari viikkoa kunnes kokeillaan hakea viimeinen hyväksytty tulos ja se uskomattomalta tuntuva RTK1. 

Eetu oli luokassaan 19 koira, joten aikaa tuntui olevan ikuisuus ennen sen vuoroa Unton jälkeen. Tämä oli kyllä lopulta erittäin hyvä, sillä ratiksessa en juuri ajatellut suoritusta Eetun näkökulmasta vaan keskityin aikalailla täysin miettimään sen Unton kanssa. Nyt ehdin kuitenkin hyvin lämpätä ja verrytellä Eetun ja purkaa siltä ylimääräisiä kierroksia. Teki tosi hyvää, koska koirahan oli aivan pärinöissä. Seuruutin sitä pitkin hallia pitkää pätkää, jotta saatiin pärinöitä vähän alemmas. Eetu tuntui tosi hyvältä ja olin vaan niin onnellinen, kun katsoin koiraa joka oli aivan täpinöissä. Eetu teki tasaisen varman suorituksen, vaikka on kisannut lajissa viimeksi varmaan yli 5-vuotta sitten. Mitään ongelmia ei ollut, ääntäkään ei tainnut lähteä juuri ollenkaan ja teki kaiken tosi kauniisti. 


Eetu ALOHYV 97p

Muutama ohjaajan moka, muuten tosi nättiä. Tykkään niin paljon tuon koiran asenteesta: sillä ei kontakti paljon putoile ja se tekee niin varmana. Huomaa että ikä ja kokemus on tehnyt hyvää kummallekin, sillä ennen vanhaan Eetu olisi varmaan räksyttänyt ja kiehunut yli ja minä osannut hallita sitä kunnolla. Kyllä tuntui hyvältä olla töissä oman 7-vuotiaan ensimmäisen koiran kanssa <3 Tuntu myös tosi palkitsevalta huomata miten osasin opettaa sille kisatilanteen uudelleen ja saada siitä tosi varman vaikka koe oli ensimmäinen vuosikausiin. 

Eetun jälkeen olikin taas pitkä tauko. Kylmyys alkoi hieman tuntua ja aika malttamattomina odoteltiin että avoin luokka alkaisi. Rataantutustumisessa oli jännittävää kun piti käydä läpi uusia kylttejä ja miettiä miten ne suorittaisi. Vekki oli odottanut useamman tunnin häkissä ja tyypilliseen tapaansa ei ollut malttanut levätä, kun se näki että muut koirat pääsivät töihin. Lämpätessä ja viritellessä se tuntui aika hyvältä, mutta kehään mennessä tuntui että se oli oikeasti aika puhki. Tuntui että jouduin jopa kalastelemaan ja tsemppaamaan sitä loppupuolella, vaikka videossa tämä ei paljoa näykään. Etenkin pujottelussa tuntui ettei se jaksanut enää seuratakaan. Itse otin aivan typeriä virheitä meille (uusin kun suoritin kyltin väärin vahingossa ja korjasin vinoa perusasentoa), jolloin pisteitä katsoessa olin aika järkyttynyt: vaivaiset 75p. No siitä toipuessa ja palautteen nähdessä alkoi valkenemaan että ne olivat kyllä ihan ansaittuja ja hölmöjä omia mokiani. Muuten kaikki avoimen liikkeet onnistuivat juuri kuten piti ja kyllä se rata oli sulavaa tekemistä. Seuraavalla kerralla tehään jo paremmin kun mäkin muistan mitä siel saa tehä ja mitä ei! 


Vekki AVOHYV 75p

Ja loppujen lopuksi saatiin Vekillekin mitä lähettiin hakemaan eli hyväksyttyä tulosta. Ja sehän meille kelpaa vaikka vähän huonoilla pisteilläkin, kun tietää että vika ei oo koirassa vaan mussa. 

Oon tosi onnellinen siitä että uskalsin ilmoittaa kaikki koirat ja mehän saatiin juuri sitä mitä lähettiin hakemaan! Oli mulla luottoa enkä keksinyt miksei olisi mahdollista saada tulosta kaikkien koirien kanssa ja nyt kun se tehtiin, niin fiilis on ihan mahtava. Nyt Vekki ja Eetu käy seuraavan viikonlopun kisoissa toivottavasti hakemassa tarvittavat hyväksytyt tulokset ja parin viikon päästä koitetaan kaikkien kolmen kanssa taas hyväksyttyjä tuloksia seuran omissa kisoissa. Tämä tarkoittaisi toivonmukaan sitä, että jokainen koira saisi myös koulutustunnukset! Onneksi on aikaa ottaa rennosti tässä välissä ja kun tuntee koiransa, niin tehdä niille jokaiselle oma suunnitelmansa kisojen välille :) Vekille se tarkoittaa voittajan liikkeiden treenailua, Eetulle avoimen ja voittajan luokan liikkeiden humpuuttelua ja ratatreeniä pitkillä seuraamisilla, jotta kattila ei sitten ihan kiehu kun taas tehään kokeessa pitkää seuruuta. Unskilla taas se tarkoittaa aivan pientä hömppäilyä lähinnä rallyn ulkopuolelta ja enemmän leikkimistä leluilla palauttelutreeninä ja aivan alkeellista peruasennosta ja kontaktista runasta palkkaamista. 

Olen huomannut että Vekin elämän aikana vuoden alku on ollut meille aina hyvää tulosten aikaa. Ensivuosina Vekki haki vuoden alussa TK1, sitten se aloitti kisaamaan agilityssa nousten samantien 2-luokkaan, viime vuonna  se haki RTK1 helmikuussa ja nyt aloitti kisaamaan avoimessa tuloksellisesti :) Jos saavutetaan näin vuoden tavoitteet lajissa jo ensimmäisenä kuukautena, niin kuka tietää missä mennään jo kesällä tai syksyllä! 

08 tammikuuta 2017

PENTUSUUNNITELMIA: Vekki x Hali



Jotakin uutta ja jännittävää on tulossa, kuten otsikosta voikin päätellä. Kennel Patchcoatin A-pentueen vanhemmiksi toivotaan Patchcoat Udane "Halia" sekä Ardiente Don Perro "Vekkiä". Olin todella jännittynyt kun kasvattaja ilmaisi kiinnostuksensa käyttää Vekkiä, sillä olen jo jonkin aikaa miettinyt olisiko siitä jatkamaan rotuaan. Omaan käteenihän se on täysin sopiva ja parempaa en voisi toivoa. Kyllähän se todella hienolta ja ihmeelliseltä tuntuu ajatella oma koira isäksi, kun se lauman nuorimpana on kuitenkin aina se "pentu" vaikka aikuinen onkin. 

Halin emää Maita olen nähnyt paimentamassa joskus monia vuosia sitten ja silloin itse vasta ihailin ja haaveilin omasta australianpaimenkoirasta. Muistaakseni myös Hali oli jo silloin syntynyt ja mukana. Hali vaikuttaa samanlaiselta monitoimikoiralta kuin Vekkikin, joka toimii monessa eri lajissa. Nyt vaan toivotaan että kaikki sujuu hyvin ja saadaan pentuja keväälle. 



(c) Jenna Oinonen
(c) Hanna Turunen

(c) Jenna Oinonen

Lisää yhdistelmästä kasvattajan omalla sivulla: 

http://patchcoat.kotisivukone.com/25844

30 joulukuuta 2016

vuosi 2016


Ajattelin tulla tänne ynnäämään vuoden 2016, sillä viime vuonna on tullut tehtyä vuodelle omat tavoitteetkin. Jos viime vuosi oli hullu, niin voi kyllä oli tämäkin on ihan samalla viivalla.

Koti

Tammikuussa muutettiin ihanasta Helsingin koiratyttökommuunista Espooseen toiseen kimppakämppään. Olin muutosta samaan aikaan tosi innoissani, mutta myös surullinen ja haikea. Montahan kertaa Oonan ja Pielan kanssa tuskailtiin, että voi kun olisi yksi huone enemmän ja voi kun voisin jäädä. 3kk meni tosiaan "hätämajoituksessa" näiden tyttöjen olohuoneessa, mulle huonekaluilla rajatussa omassa "huoneessa". Viihdyin yleisesti tosi hyvin ja oman oven tai kunnollisen rauhan puuttuminen ei haitannut alkuun yhtään, sillä henkisesti voin siellä niin hyvin. Heti ekan kuukauden aikana kuitenkin mun työharjoittelu loppui ja jäin ensimmäistä kertaa elämässäni ihan tyhjän päälle vaikka toki lopputyötä olikin tarkoitus tehdä. Koska arkisin ei ollut kuin opinnäytetyökirjojen lukemista, niin olin oikeastaan kokoajan arkena kotona ja tuntuikin että oma hyvinvointi alkoi hiipumaan. Alkoi tulla univaikeuksia ja tuntui että pää ei pysy enää kasassa, kun en pystynyt enää rauhoittumaan tässä mun "huoneessa". Joulukuussa bongasin kaverini kimppakämpässä olevan tyhjän huoneen, punnitsin todella monta kertaa mutta lopulta totesin että tarvitsen oman huoneen nyt kaikista eniten. Niin oli tammikuussa muutto Espooseen.

Espoon asunnossa mut ja Vekki otettiin tosi hyvin vastaan ja me sopeuduttiikinkin tosi hyvin. Elettiin pidemmänkin aikaa sellaista "kuherrusvaihetta" Espoossa, koska Vekki oli hoidossa mun töiden takia ja näin vaan vaaleanpunaisena meidän ulkoilumaastot. Hiljalleen alkoi kuitenkin kuherruskuukaudet olla nähtynä ja aloin huomaamaan miten huonot maastot meillä oikeasti siellä oli. Parhaimmat lähellä olevat paikat olivat säälittävät metsäläntit jotka käveli alle viidessä minuutissa ympäri tai vieressä olevat suuret nurmikkoniityt. Lähimpään todella suureen metsään meidän piti kulkea kahdella bussilla, jolloin matka kesti yhteensä 30-40min, kun autolla sen olisi mennyt alle 5min. Bussit olivat vielä useiden koulujen varrella, joten ne olivat lähes aina lenkki kellonaikoina täynnä koululaisia. Läheisiä niittyjä mä rakastin tosi pitkään ja huokailinkin aina miten ihania niissä tulee olla sitten kesällä. No sitten tuli kevät ja kesä ja ne helvetin saatanan linnut. Huomasin että KOKO ESPOO on aivan täynnä niitä tiettyjä hanhia, joita pääkaupunkiseudulla näkee. Niitä oli satoja ellei tuhansiakin meidän ihanille niityillä ja tottakai ihanat niityt olivat aivan täynnä vihreää, oksettavaa paskaa eikä siellä oikeasti vaan voinut kävellä. Kesällä löysin meille ihanat koiran uittopaikan, mutta sielläkin oli hahnia saatanasti. Ja nää hanhet oli kesyjä ja ne seurasivat meitä kokoajan. Aloin olla aivan mittaani täynnä näistä ulkoilupaikoista, koska en vaan saanut koiraa väsyksiin kun ei ollut tarjolla kuin tasaista maata. Treenihallille kesti bussilla, metrolla ja toisella bussilla yli tunti matkaa ruuhka-aikaan. Lopetin treeneissä käymisen suosiolla ja mehän oltiin muutenkin saikulla aika pitkään.

Sitten syksyllä saatiin mahdollisuus muuttaa takaisin meidän koiratyttökommuuniin Helsinkiin ihan kunnon asukkaiksi. Ja nyt me ollaan lokakuun lopusta saakka asuttu siellä. Meidän talolta kävelee 200m metsään ja siitä lähtee vierestä toinen vielä isompi metsä. Metsässä ei asu juuri mitään metsäneläimiä koska se on enimmäkseen sellaista suometsää, joten Unton kanssa on ollut tosi helppoa. Kotona vallitsee sellainen ihana tunnelma, kun on tilaa ja siistiä ja mulla on tosi iso oma huone. Meillä on aika paljon lemmikkejä, mutta kaikille on oma paikkansa ja mun kämppis on mun ihana ystävä. Oon ollut todella onnellinen <3 Aivan mahtavana seikkana vielä se, että ennen mun koirat meni aina tänne kyseiseen asuntoon mun ystäville hoitoon, mutta nyt kun asun samassa paikassa niin mun ei tarvitse enää laittaa koiriakaan hoitoon töiden vuoksi!! Voin kertoo et mun pää on pysynyt niin hyvin kasassa, kun pitkien työpäivienkin jälkeen on koirat kotona oottamassa ja pitämässä pois työasioista.


Treenit ja kisat

Vuosi 2016 oli varsin surullinen kisa- ja tulosvuosi. Ihan ensimmäiseksi voisin sanoa, että tänä vuonna totesin että musta ei vaan ole julkisilla treeneihin ja kisoihin kulkijaksi. Vekistä alkoi kasvaa uros ja sellainen koira, että sitä ahdisti jos epävarmassa paikassa liian lähelle tulivat tuntemattomat ihmiset tai koirat. Treeneihin kulkeminen julkisilla ruuhka-aikaan ahdisti, koska jatkuvasti piti olla valppaana milloin joku yrittää silittää tai talloo hännän päälle. Olin myös aina tosi uupunut treenien jälkeen koska yhteensä niihin meni aikaa aina matkoineen 4h ylöspäin. Lisäksi Vekki ei enää kestänyt niin hyvin toisia koiria ympärillä, joten sitä ei voinut enää jättää helposti aitaan kiinni tauoille. Vekin jalkaonnettomuuden ja eräiden agilitytreenien jälkeen totesin vaan että mun mielenterveys ei enää riitä tähän. Näissä kyseissä treeneissä Vekki osui jalallaan rimaan ja oli hetken kiljuva kolmiraajainen koira. Mä olin aivan paniikissa että miten pääsisin edes viemään koiraa kotiin tai pahimmillaan eläinlääkäriin ilman autoa. Nyt onneksi kun asutaan taas ihan lähellä treenihallia, niin alan kyllä käymään taas treenaamassa ja kisaamassa, mutta Espoon aikana päätin että nyt pidetään sitten taukoa. Käytiin kesäkaudella kyllä mahtavan Saara koutsin opissa ja mentiinkin paljon eteenpäin, mutta ehkä enemmän huomasin että me ollaan kyllä jo tosi hyvällä mallilla. Taukojen jälkeen treeneissä näin miten meillä on osa-alueet jo kunnossa kunhan mä keskityn ja teen parhaani. 

Kisattiin viimeinen ALO1 rallytokossa ja Vekki sai tuloksen RTK1. Agilityssa ei yhtäkään LUVAa tai 0-tulosta niissä joissakin kisoissa jossa käytiin, täyttä huolimattomuutta joka oli rutiininpuutetta. 


Tavoitteet 2016
Vekki
Vuosi 2016
Agility

  • 3.lk hyvillä radoilla ei noustu, koska ei kisattu rutiinilla. edelleen kuitenkin sitä mieltä, että noustaan kun ansaitaan!
  • oman fyysisen kunnon ylläpito muuten aika retuperällä, mutta kisoissa aloin pitämään myös omasta lämpästä ja verryttelystä huolta 
Toko
  • AVO1 jos oikeasti palikat kohdallaan, ei paineita kokeeseen nyt alettaisiin olla valmiita jopa kokeeseen, mutta edelleen mielummin pitkitän kuin kiirehdin. ei otettu paineita, vaan tehtiin todella hyvää pohjatyötä ja saatiin koiralle vieläkin parempi fiilis tokoon!
Rallytoko
  • RTK1
  • kisaamaan avoimessa luokassa piti mennä, mutta Vekki joutui saikulle
  • opeta ylempien luokkien liikkeitä tavoitteellisesti

  • terveenä pysyminen sairaslomalla oltiin, ikävä kyllä
  • arjen käytöstavat ehdottomasti työn alle (= opeta tämä koira käyttäytymään just kuin haluaisit koiran käyttäytyvänkin, ei "sinnepäin") työn alla edelleen, mutta sinnepäin ollaan menossa
  • vetoa, frisbeetä ja vepeä hieman tavoitteellisemmin, mutta edelleen täysin fiilispohjalla vetoa ei juuri tehty ja frisbeetäkin todella humpuutellen. Vekki on frisbeen kanssa vähän sellainen sotanorsu, että pelkään että se rikkoo itsensä kierroksilla ollessaan
  • paimentamaan useamman hei, toteutui! käytiin ja en kyllä unohda niitä hetkiä ikinä: äkkiä kanssani lampailla oli mulle aivan vieras koira, jolla lieskat leiskui vaan silmissä ja vietit puski esiin. lampailla ei teknisesti menty paljoakaan eteenpäin, mutta työstettiin mielentilaa sillä Vekki on syttynyt touhuun nyt tosi kovasti
  • naksutella turhia temppuja opetin sen mm. tuomaan kaljan jääkaapista, joten tän oon ansainnut!

Unto
  • kisaamaan rallytokossa
  • terveenä pysyminen
  • arkikäytös tärkeimpänä työn alle

Untohan muutti mun luokse tämän vuoden kesällä ja tulikin todella hyvä fiilis yliviivata kaikki sen kohdat tavoitteista. Unski aloitti kisaamaan rallyssa helmikuussa 2016 saaden ensimmäisen hyväksytyn tuloksen. Myöhemmin tänä vuonna se kesällä tuurasi sairaslomalle joutunutta Vekkiä aika kylmiltään kokeessa. Tämä oli oikea epäonnen koe, sillä rikoin puhelimeni näytön ennen bussiin nousua, Unto söi aamupalaksi kisapalkkausnakkinsa (ehkä 10 nakkia), päästiin kokeeseen ihan viime hetkellä ennen sen alkamista, Unto oli luokassaan melkein viimeinen ja kehään kusi useampi koira. Kisapaikalla sekä minä että koira oltiin niin puhki, että Unskia oli vaan mahdoton saada kisavireeseen. Unski oli terveenä ja arkikäytökseen puututtiin heti koiran muuttaessa mun luo. Tosi paljon ollaankin menty eteenpäin ja oon todella kiitollinen ja iloinen siitä miten hyvin oon saanut muovattua tuota ennen niin villiä ja vapaata koiraa paremmaksi. 


Eetu

  • terveenä pysyminen
  • naksutella uusia temppuja
  • arkikäytös tärkeimpänä työn alle

Eetu, minun kultakimpale. Eetulle tämä oli hyvä vuosi, sillä sen kanssa oltiin vihdoinkin tasapainossa kaiken suhteen. Naksuttelin vähän uusia hommia, mutta nyt vuoden viimeinen kuukausi ollaan käytetty vanhojen asioiden muistelemiseen. Arkikäytöksessä on Vekkiin ja Untoon nähden edelleen paljon toivomisen varaa, mutta kyse on vain siitä että se ei enää asu mun kanssa ja käy vaan aina niin mahottomilla kierroksilla kun on mun ja muiden koirien kanssa. Arkikäytökseen aloin kyllä puuttumaan ja puututaan edelleen. Ensi vuodesta tuleekin vielä jännittävä, sillä menemme Eetun kanssa kilpailemaan rallytokossa tammikuussa :) Siitä mahdollisesti oma postaus tulevaisuudessa. 


Oon ollut tosi iloinen siitä, että mulla on juuri nämä kolme koiraa. Useinhan meinaa pää räjähtää ja tuntuu siltä ettei yhtäkään oo saanut käyttäytymään, mutta onneksi ne on vain ne hetket. Sitten taas näkee että kyllä nää on oikeasti aika kivoja koiria ja niiden kanssa täytyy vaan tehdä paljon töitä ja myöhemmin näkee sen työn tuloksen. Tällä hetkellä oon nii ilonen että kaikki on selkeästi aikuisia ja niiden voi olettaa ja tietää käyttäytyvän tietyllä tavalla. Niillä on peruskoulutuksen pohjat ja niitä voi viedä eteenpäin, jokaisen kanssa on tehty tuloksia. Jokaisella koiralla on ihan oma paikkansa tässä meidän kolmipäisessä laumassa eikä toistaiseksi tähän porukkaan sovi eikä tarvitse yhtäkään koiraa enempää. Jokainen näistä koirista on mulle ihan omalla tavallaan tärkeä ja opettaa mulle ihan eri asioita mitä toinen. 

Ja pakko kirjoittaa vielä muutama toteutunut tavoite ja toive tulevaisuudelle, joita mun viime vuoden listauksessa ei ollut:
- Eetu pääsee kisaamaan virallisissa kokeissa
- Unski pystyy olemaan kissan kanssa samassa huoneessa ja käyttäytymään
- sain vihdoin hankittua kolmannen haukkupannan
- meillä on ihana, pysyvä koti jossa meidän kaikkien on hyvä olla 

Lisäksi koirat osallistui useisiin tuotantoihin mm.
- Eutanasia, 2017, pitkä elokuva. Ohjaaja ja käsikirjoittaja: Teemu Nikki. Unski näyttelee Nakki-nimistä koiraa
- Roope Salminen ja Koirat- yhtyeen hyväntekeväisyyskeikan mainosvideo. Ohjaaja: Anton Baern. Minä olin 1.apulaisohjaajana. Vekki ja Unski Roopen koirina videolla :) (video löytyy Roope Salminen ja koirat FB-sivulta)

.... ja oli mun mukana töissä:
- Volume supersankarielokuvan kuvauksissa kesällä 
- Maaginen Marla elokuvan kuvauksissa kesällä (löytyy Yle Areenasta!)
- Lyhytelokuvan kuvauksissa keväällä 

Tavoitteet vuodelle 2017!

Vaikka blogi onkin nykyään hyvin hiljainen, niin tää on aina se pääpaikka kuitenkin kirjata tulevan vuoden tavoitteet. Vuosi 2017 ei sano mulle vielä paljoakaan mitään: kalenterissa on tiedossa yksi varma pitkä elokuva sekä yksi mahdollinen pitkä elokuva keväälle. Niin kauan kuin lumet on maassa niin me keskitytään treenaamaan meidän ihanan isossa (!!) olohuoneessa rallytokoa ja tokoa ja sitten siirrytään treenikentille Ojankoon. Yritän parhaani tehdä töitä niin, että viimeistään kesällä olisi varaa miettiä taas auton hankkimista niin päästäisiin kiinni taas koiraharrastuksiin. Katsotaan kuitenkin vielä miltä toivoisin jokaisen koiran oman vuoden näyttävän. 



Vekki

Agility
- 3.lk nouseminen (niillä hyvillä radoilla)

Toko
- avoimessa luokassa kisaaminen ja AVO1
- riippuen miltä koira tuntuu käsissä, niin siirtyminen suoraan voittajaan tai sitten TK2, luultavasti kuitenkin suoraan voittajaan. ylempien luokkien liikkeiden treenaaminen samalla fiiliksellä kuin avoimenkin: ei painetta, ei kiirettä!

Rallytoko
- rally aina ennen tokoa! 
- RTK2 ja voittajan korkkaus sitten kun se tuntuu hyvältä
- ylempien liikkeiden täsmällinen treenaus

- terveenä pysyminen
- mahdollinen astutus ja pennut
- sivulajien treenaaminen hyvällä fiiliksellä ja silloin kun siltä tuntuu, turha asetella paineita niille
- remmikäytös kuntoon
- arkikäytöksestä itseä miellyttävää 


Unski

Rally
- kisaamaan! ei mitään armottomia tulospaineita, mutta RTK1 olisi kiva! 
- avoimen liikkeiden treenaamista silleen humppaillen, mahdollista tulevaisuutta pohjustaminen

- terveenä pysyminen
- arkikäytös itsee miellyttäväksi



Eetu

Rallytoko
- hyvä kisavire pitkän tauon jälkeen
- RTK2
- jos kaikki menee hyvin, niin avoimessa kisaaminen

- terveenä ja hyvässä kunnossa pysyminen, tahdin pitäminen sopivana
- uusintakuvat
- mahdollisimman paljon laatuaikaa rakkaan kanssa, kun vielä mahdollista
- paljon uimista! 


Minä itse

- panostaa koirien arkikäyttäytymiseen ja arkeen yleisesti
- rakastaa sitä mitä teen ja muistaa miksi mulla on koiria ja miksi rakastan niiden kanssa tekemistä
- järjestää aikaa myös kisaamiseen, koska työt ansaitsee tuloksia
- tehdä parhaani että meillä olisi auto käytössä vielä ensi vuoden puolella
- tsempata ja käydä kuitenkin siihen asti kisoissa julkisilla minne vaan päästään
- olla kuitenkaan ottamatta paineita niin treenaamisesta tai etenkään kisaamisesta
- saada koirille keikkoja myös kameran eteen ja opettaa niille elokuvaeläinten asioita 

Vuosi 2017, tule hyvä kakku, älä tule paha kakku, tule hyvä kakku! 

01 elokuuta 2016

kaksi puolta sydämestäni: koirat ja elokuva-ala



On pitänyt jo todella kauan kirjoittaa tällainen teksti, mutta aina se on jäänyt jotenkin vajaaksi itsestä ja olen päättänyt siirtää kirjoittamisen hetkeen jolloin saan kaiken mielestäni varmasti ulos. Nyt päätän yrittää. Olen halunnut kirjoittaa kahdesta sellaisesta asiasta, joille omistan kaiken itsestäni ja yritän vieläpä sovittaa ne yhteen. Eli opiskeluni ja nykyisin työni elokuva-alalla sekä tietenkin koirat. Halusin tässä tekstissä kertoa miten päädyin elokuva-alalle, miten koirat siihen sopivat ja millaista mun koirilla on olla kuvauksissa, kun sinne joskus pääsevät. Tekstin kirjoittamisen jälkeen päädyin jakamaan aiheen useampaan osaan, eli tämän ensimmäisen lisäksi oma kokemukseni elokuva-eläimistä ja niiden kanssa työskentelystä sekä oman koiran näyttelemiseen elokuvassa. Elokuvaeläimet on aina kiehtoneet mua tosi paljon ja nyt kun mulla on paljon kokemusta molemmista, niin asia on vielä kiinnostavampaa. Lottovoitto olikin, kun oma koira Unski pääsi näyttelemään pitkään elokuvaan, siitä lisää myöhemmin!

Kun syksyllä 2012 muutin Joensuuhun opiskelemaan viestintää ammattikorkeakouluun, niin en todellakaan osannut arvata minne elämä mut heittääkään. Koulun aikana koirien kanssa oli ihan omat haasteet opiskelijaelämän ja alkuun kauempana olevan asuinpaikan suhteen, mutta ei niistä sen enempää sillä tässä blogissa asiasta löytyy kun selaa vuosia taaksepäin. Kuitenkin kesällä 2014 kaikki alkoi, kun menin ensimmäistä kertaa kunnolla toimittajaksi Ilosaarirockiin ja siitä aloitin suoraan työt Me Rosvolat nimisen elokuvan kuvauksissa. En sitä ennen ollut tiennyt millaisia päiviä elokuva-alalla tehtiinkään, joten kieltämättä jännitti kun kymmenen tuntia oli päivän minimi. Kesä meni töitä tehdessä ja elokuva-alaa opetellessa ja siihen rakastuessa. Onneksi mulla oli oma työauto, joten ehdin käyttämään koiria päivän aikana nopeasti ulkona ja osan kesästä ne olivat porukoilla hoidossa. Elokuun tullessa kuvaukset loppuivat ja mulle jäi sellainen olo, että tämä voisi olla se mun juttu.

Ilosaarirock 2014 - Pariisin Kevään haastatteluun valmistautuminen


Syksyn edetessä syttyi kipinä lähteä kokeilemaan siipiä elokuva-alalle. Tiesin että en aio jäädä Joensuuhun työllistymisen tai muunkaan vuoksi, joten aloin katsoa mahdollisia harjoittelupaikkoja pääkaupunkiseudulta. Sainkin ihan parhaista parhaimman harkkapaikan elokuvatuotantoyhtiöltä, jonka jälkeen olenkin tehnyt töitä vain elokuva-alalla. Vuosiin on mahtunut useampi muutto, kaiken aloittaminen alusta monessakin merkityksessä sekä suuri itsensätutkiskelu ja henkinen kasvu. Koirat siinä kaiken mukana opetelleet omistajansa uutta elämäntyyliä ja minä opetellut miettimään meidän treenisuunnitelman ja ylipäätään harrastamisen uusiksi 

Me Rosvolat ensi-ilta

Koulussa olemme kuvanneet tietenkin useita erilaisia tuotantoja, mutta niissä päivät ovat pysyneet vielä aika kevyinä ja ei liian pitkinä. Kuitenkin esimerkiksi Pietari-Joensuu workshopissa meillä alkoi olla pidempää päivää. Workshopissa matkustimme ensin Pietariin kuvaamaan lyhytelokuvaa paikallisten opiskelijoiden kanssa, jonka jälkeen he matkustivat yhtä matkaa kanssamme Joensuuhun tekemään toisen lyhytelokuvan. Kuvasimme ympäri Joensuuta ulkona ja päätinkin ottaa Vekin kuvauksiin mukaan kun kerran pystyi. Koiran ottaminen kuvauksiin ei ole ikinä yksinkertaista, mutta nämä kaikki kuvauspaikat olivat mulle tuttuja ja kävin niissä usein lenkillä, jolloin myös koiralle ne olivat tavallisia paikkoja. Liikuin omalla autolla, jolloin oli helppo laittaa Vekki autoon kun siltä tuntui. Venäläiset opiskelijat suhtautuivat Vekkiin todella hyvin, jopa liian innokkaasti alkuun. Opiskelijat olivat haltioissaan kun esittelin heille Vekin temppuja ja hellyin antamaan heidän heittää vuorotellen Vekille tennispalloa. Yleensä kuvauksissa sorrun antamaan työryhmän heittämään koirille palloa tai muuta pöljää, koska kuvauksissa on muuten aika tylsää enkä ehdi niitä itse kokoajan viihdyttämään. Lisätään siis tähän, että mun koiria ei aktivoida palloa heittämällä normaalisti, koska en koe siinä olevan järkeä. Lisäksi työryhmästä valtaosa on yleensä jätkiä, jolloin löytyy aina uusi hyvä heittokäsi kun edellinen väsyy. Koska oma heittokäsi on ihan sukka, niin nää on koirille siistejä hetkiä kun kerrankin pallo tai frisbee lentää edes jonnekin kauemmas.


Tennispallo tai frisbee on vakio ulkokuvauksissa, jossa koiraa voi pitää vapaana

Kuten sanottu, koiraa ei mun työelämässä voi ottaa juurikaan töihin mukaan. Koulussa ja kavereiden kesken kuvatuissa tuotannoissa koirat on yleensä tervetulleita ja kivaa piristystä kahvitauoille, niin jengi myös oikeasti tuulettaa päätään kun peuhaa koirien kanssa. Ammattituotannoissa työryhmä koostuu kuitenkin yleensä ainakin 40 ihmisestä ja näyttelijöistä, jotka tapaa yleensä ensikertaa vasta kuvauspäivänä. Olisi siis mahdotonta saada varmuus ettei kukaan ole allerginen, jos kuvattaisiin sisätiloissa ja koiran haluaisi sinne ottaa. Lisäksi kukaan ei halua ottaa sitä riskiä, että kuvaukset jouduttaisiin lopettamaan sen takia, että näyttelijä on saanut esimerkiksi astmakohtauksen, koska itse otti koiran mukaan kysymättä. Tää on monien tekijöiden summa. Kun kuvataan sisällä esimerkiksi asunnossa, niin sinne olisi mahdotonta edes saada koiraa mukaan. Yleensä asunnossa kuvatessa saa olla onnellinen jos vessaan mahtuu survoutumaan kaiken valo- ja kamerakaluston, sekä lavastuksen ja ihmisten vuoksi. Yleensä vain kaikista tarpeellisimmat ihmiset saavat olla asunnossa ja sillä aikaa muut esimerkiksi rappukäytävässä, jonne koiraa ei oikein voi ottaa. Omat koirat on myös paimenkoirina todella haukku- ja vahtiherkkiä. Eli kun jossakin tapahtuu jotakin yllättävää tai jännittävää, niin alkaa elämöinti. Ja elokuvan kuvauksiin tämä ei luonnollisesti sovi, kun täytyy olla hiljaa kohtausten ajan. Kuvauksissa ja sen rakenteissa on niin paljon liikkuvia osia, että koiralle voi olla vaikeaa löytää myöskään rauhallista paikkaa, jossa se voisi olla rauhassa.

Oon työskennellyt nyt elokuva-alalla yli kaksi vuotta ja siirtynyt kokoajan tärkeämpiin ja vastuullisempiin työtehtäviin. Toimin apulaisohjaajaosastolla, joka tiivistettynä vetää työryhmää ja kuvauksia eteenpäin toteuttaen ohjaajan visiota. Kuvauksissa ohjaaja saa keskittyä siltä miltä asiat näyttävät kameran edessä, kun taas apulaisohjaaja tekee ja rakentaa sen tiiminjohtamisellaan mahdolliseksi. 2. ja 3.apulaisohjaajat myös ohjaavat avustajia, eli pienissä rooleissa olevia ihmisiä. Näissä ammateissa mun on mahdoton harkitakaan koiraa mukaan kuvauksiin, ellei kyse ole rennommasta kaverien kesken tehdystä tuotannosta. Keskittyminen täytyy olla täydellistä ja työpanoksen horjumaton, kun tehdään joskus tiukalla aikataululla ja pitäisi saada paljon aikaan. Apulaisohjaajien tulee olla aina skarppeja ja valmiina, eikä siinä ehdi keskittyä kuin omaan työhönsä.

Tässä kuitenkin esimerkkejä kuvauksista, jossa koirat on olleet mukana. Yleensä ihanteellisesti Vekki saa hengailla siis vapaana kameran lähettyvillä, jossa kohtauksen alkaessa käsken sen "käy maate"-käskyn alle odottamaan. Kohtausta valmistellessa se saa kävellä vapaasti kameran ympärillä ja käy yleensä työryhmän rapsutettavana. Vekkiä on aika turha ottaa mukaan jos se ei saa olla vapaana, sillä remmissä sillä tulee kitinä mun perään ja alkaa ahdistamaan jos pelkkiä vieraita ihmisiä ympärillä. Vapaana ollessaan se on paljon rennompi ja hakee itse rentona kontaktia muihin sekä kuuntelee mua paremmin.

Helsingissä. Kokoajan meni koiria ohitse, mutta Vekkiä ei kiinnostanut ja se oli rennosti vapaana kokoajan.

Kuvauksissa tunnistaa koiraihmiset, jotka sekoaa kun niille tuo koiran leffan kuvauksiin. Venäläinen media-alan opiskelija Sasha.

Yleensä pelkkä koiran läsnäolo tekee ihmisistä rennompia, mutta voi sitä riemun määrää kun päädyn esittämään koirien osaamia temppuja. Useiten se tapahtuu niin, että joku kysyy ja lopulta yllytetään näyttämään kaikki mitä osataan. Onneksi maailmassa on niin paljon koiraihmisiä. Olen aina yhtä vilpittömän onnellinen ja liikuttunut, kun jätän koiran työryhmäläiselle katsottavaksi ja kysymättä he ovat käyttäneet sen pissalla, rapsuttaneet tai ihan vaan pitäneet huolta. Mainitsen kyllä aina koirieni huonot puolet esimerkiksi remmikäytöksessä tai sen miten niiden kanssa tulee olla, ennen kuin annan henkilön enempää katsoa perään. On kuitenkin ihanaa miten avuliaita ihmiset ovat, sillä oma pää on aina niin kiinni kuvausten kulussa ettei välttämättä tajua edes ajankulua. Viime kuvauksissa tehtiin joka päivä yli 14h päiviä ja halusin ottaa koirat mukaan kuvauksiin, kun kaverini sanoi että ne hänen autossa voivat olla. Koirilla oli kaikkien neljän päivän ajan koko takapenkki käytössä, jossa ne söivät luita ja hengasivat. Ja muutama ihana koiraihminen työryhmästä oli hyvää hyvyyttään käyttänyt niitä pissalla (toinen ystäväni ja toisella oma belgi) ja pienellä kävelyllä. Meinasin liikuttua kun ensikertaa työryhmäläisemme kertoi käyttäneensä koiria ilman kysymättä ja meinasi ihokarvat nousta pystyyn ja olin valmiina aloittamaan äkäisen keskustelun aiheesta. Mutta sitten hän kertoi onnellisena miten omistaa itsekin belgin jolla on remmiräyhäongelmaa ja ihan tuttuja asioita kaikki ovat, harrastaa sen kanssa ihan samoja lajeja mitä minäkin. Koiraihmiset pitää yhtä vai miten se meni.


Helsinki, talon sisäpiha. Vekki syö jäädytettyä luuta ja pitää paikkaa mun jaloissa.

On ollut myös kuvauspaikkoja jossa koiraa ei voi pitää koko aikaa vapaana. Silloin pyrin temputtamaan ja treenaamaan Vekin kanssa aina rakennus- ja kahvitauoilla ja kohtausten kuvaamisen ajaksi annan sille jäädytetyn kongin tai -luun tai muun luun. Sitä se (tai ne) rauhoittuu aika nopeasti syömään hetkeksi, jolloin koira on myös turvallisempi jättää toiselle kun itse poistuu kameran luokse. Vekkiin luotan onneksi niin paljon, että se voi olla helposti ilman hihnaa sellaisissakin paikoissa missä ei heti ajattelisi, jolloin se saa jaloiteltua paremmin. Mutta ei muuten onnistuisi minkä tahansa koiran ottaminen kuvauksiin. Vekissä ja Unskissa on molemmissa puolensa, joka tekee niiden kanssa olemisesta helpompaa. Unski on tyytyväinen hyvin vähään ja voi vallan mainiosti vain makoilla kuvauspäivän katsellen tapahtumia. Sen voi lykätä kenen tahansa käteen tai kiinni odottamaan. Vekin kanssa näin ei voi tehdä, mutta on taivaallista miten kätevästi sen voi antaa hetken olla vapaana ja aina sekunissa käskeä käydä maate, joka on sillä varma käsky. Sen voi jättää vapaana paikkamakuuseen keskelle cateringia ja kahvitaukoa, jos itse tarvitsee vaikka mennä vessaan. Muuten Vekkiä en uskalla oikein vieraan mukaan antaa ellen tiedä että ihmisen koiranlukutaitoihin voi luottaa tai lokaatio (= kuvauspaikka) on sellainen ettei ketään voi tulla vastaan tai ilmestyä muita ongelmia. Tämän vuoksi corgien kanssa on helpompaa, sillä ne ovat niin sosiaalisia ja kaikkia rakastavia, että menevät kuvauksissa ihan seurakoirista. Vekki taas on tyypillinen auspai, joka toimii mun kanssa tosi hyvin, mutta sen kanssa tulee olla muuten tosi tarkkana. Onneksi se on kuitenkin sen verran avoin rotunsaedustaja, että vieras ihminen voi sitä käyttää pissalla tai vaikka juottaa ja se on Vekille okei.


Kun mulla on päällä ihan oikea ammattituotanto, niin silloin koira tai koirat menee oikeastaan aina hoitoon. Kuvauspäivistä on olemassa jokaisesta päiväkohtainen aikataulu, mutta se voi venähtää joskus erinäisten seikkojen takia tosi pahasti. Siihen ei voi luottaa niin paljoa, että koiran uskaltaisi jättää kotiin ja kuvitella pääsevänsä suoraan kotiin heti ulkoiluttamaan sitä. Mun työ on myös sellaista kello ympäri tehtävää, että yleensä aamu alkaa seuraavan päivän tai tulevan päivän tarkastamisella tai esivalmistelulla ja loppuu siihen, että silmät ristissä näpytellään vielä sähköposteja ja varmistellaan että kaikki on hyvin. Kuvausten aikana mulla ja koirilla on elämä kivuttomampaa, kun ne ovat hoidossa. Niillä pysyy normaali rytmi hoidossa ja ne saavat kaiken tarpeellisen. Minä taas saan elää työlleni miten täytyykin ja haluankin, sillä kuvaukset on tosi henkisesti kuormittavia ja niille antaa kyllä ihan koko sielunsa ja mielensä. Jos joku epäilee että onko näin, niin tosiaan kuvausten aikana (eli esimerkiksi 1,5-2kk) aikana en tee kertaakaan kotona ruokaa, pese kuin työvaatteita ja käy kotona tekemässä töitä ja vähän nukkumassa. Tosi raskasta, mutta niin helvetin mahtavaa ja palkitsevaa. Mutta ei se onnistuisi ilman koirien hoitopaikkoja, josta olen niin kiitollinen. Jos luette niin tiedätte, olen ikuisesti kiitollisuudenvelassa teille jotka annatte mun toteuttaa sitä mitä sydän sanoo: äiti, Oona,  Piela, Jenna, Henna, Minna, Mikko. 

Kuvausten ulkopuolella työ ja elämä onkin sitten ihan erilaista. Yleensä kuvauksia ennen on aina esituotanto, jolloin työtä tehdään päivän aikana muutamasta tunnista normaaliin työpäivään saakka kotona. Silloin voi itse rytmittää työskentelynsä miten haluaa ja joinakin päivinä ei tarvitse kuin tsekata sähköposti. Niin sanotusti tehdään työtä sen verran kun on tehtävänä ja muuta ei tarvitse. Mulla itselläni tällainen kotona työskentely ei ole parhain vaihtoehto, sillä pää alkaa leviämään kun tekee töitä liikaa esim. sängyllä makoillen, jossa pitäisi vielä yöllä nukkuakin. Koirien kannalta se on ihanaa, sillä olen täällä kokoajan niiden seurana vaikkei mitään kummallista aina tehtäisikään. Eli koirien kannalta on niin mahtavaa, että saa tehdä töitä siellä missä itse haluaa. 

Vekki ja "käy maate"-käsky kuvauksissa

Elämän suunnittelu pidemmälle on vähän haastavaa, sillä soitto töihin saattaa tulla muutaman päivän varoituksella eikä toistaiseksi ole varaa töistä kieltäytyä. Auton haluaisin hankkia sanotaanko kolmen kuukauden sisään, mutta katsotaan milloin rahaa alkaa olla tarpeeksi. Se helpottaisi jotenkin kynnystä lähteä kisaamaan, kun olisi helppoa kulkea ja kisapäivät ei olisi niin raskaita. Mä itse inhoan kulkea treeneihin ja kisoihin julkisilla ja siksi ollaankin pidetty niin pitkää taukoa. Autossa kulkee niin koirat kuin kaikki mitä saatat kisoissa tarvita kätevästi. Niin monet kerrat on treeneihin lähdetty auringon paistaessa ja kentällä sitten pyöritelty silmiä kun kaatosade iskee päälle ja mietitty että miksi ei otettu takkia mukaan. Eli joo, uskon että hiljaiseloa tulee olemaan varmaan vielä toistaiseksi. Oma auto olisi niin kätevä siksi, että koirat saisi mahdollisesti myös kuvauksiin mukaan helpommin ja pääsisi nopeammin aina kotiin, kun julkisilla kestää kuitenkin aina kauemmin. 

Siitä päästäänkin aasinsiltana tähän elokuva-alaan ja koirien kanssa harrastamiseen. Aina kun tapaan elokuva-alan ihmisen jolla on koira, niin yleensä hän on perheellinen tai koira on todellakin niin sanotusti "vain koira", eli kotikoira. Olen tavannut tosiaan muistikuvieni mukaan vain yhden ihmisen joka tekee molempia, mutta tässäkin tapauksessa tyttö teki tyyliin ensimmäistä elokuvatuotantoaan kunnolla ja oli juuri antamassa koiraa uuteen kotiin, eli joo-oh. Eli joo ei ihan yksinkertaista koska koirat vaatii niin paljon ja etenkin jos niiden kanssa haluaa elää sellaista elämää mitä minä. 

Toivottavasti tämä teksti oli jonkun mielestä mielenkiintoinen ja avasi vähän näitä kahta erilaista maailmaa, joita yritän yhdistää parhaani mukaan. Seuraavaksi voisin tosiaan kirjoitella siitä millaista oli oman koiran kanssa kuvauksissa ja mitä kokemusta mulla on elokuvaeläinten kouluttamisesta ja millaisia elokuvaeläimiä oon nähnyt :)