01 kesäkuuta 2018

kevät, ja sitten kesä



Mulla oli paras kevät ikinä. Koiriin se ei varsinaisesti liittynyt, vaan töihin. Työprojekti oli yksi parhaista, jossa oon koskaan ollut. Koirille se tiesi pitkiä päiviä, mutta niitä yritettiin paikata käymällä uimassa, lenkillä kavereiden kanssa ja ehittiin me ihan treenaamaankin joskus. Aloitettiin Vekin kanssa agilitytreenit Hannamari Niemisen ryhmässä, josta oon todella innoissani. Halusin ehdottomasti ja vain hänen ryhmäänsä, koska tiesin että hänellä olisi varmasti paljon annettavaa meille kouluttajana. Ja niin on ollutkin ja ah, kyllä se on mukavaa päästä valvovan silmän alle tekemään. Tulee treeneissäkin puserrettua itestä vähän vielä enemmän irti, kun on joku katsomassa ja kommentoimassa.

Agilityssa pidettiin kisataukoa aina kevään ASCA agilityyn asti, jossa oli tarkoitus viimeistellä puuttuvat kaksi elite titteliä. Lauantaina tuli toiselta hyppyradalta Jumper titteli JS-E. Eka rata meni päin vittua, mutta hammasta purren sanoin että otan seuraavankin radan ja sillä uhollahan me tehtiin hyvä puhdas rata heti perään. Ascassa kun radat mennään aina toistepäin, joten tutustumiset tulee samantien lähes. Lauantaina saatiin myös ensimmäinen eliten Q gamblersista. Ekalta radalta harmittavasti tuli gamble osuuden rima alas, kun ohjasin vissiin huonosti. Onneksi toiselta radalta kuitenkin Q. Oltiin taas treenattu ihan oikeita asioita, sillä kaikki viikonlopun gamblet olivat juuri sitä mihin oon panostanutkin gamblersia ajatellen ja olin vaan innoissani koska tiesin että koira pystyy kyllä helposti näihin irtoamisiin ja etätyöskentelyihin. Sunnuntaina tulikin sitten kaksi hyvää puhdasta rataa gambersista, eli viimeinen eliten titteli oli hyvin paketissa. Nyt on Vekillä kaikki ASCA tittelit agilitysta. ASCA agility valioksi tulemiseen tarvittavia tuloksia tuskin ruvetaan tosissaan keräämään. Mutta katsotaan nyt miten tuleviin kisoihin pääsisimme paikalle, että innostutaanko vai ei. Tavallisia kisoja on käyty nyt yhdet. Ne menivät ihan ok, parhaimpana tuloksena rima vitonen. Kontakteissa ei hirveästi eroa ennen tauolle jäämistä, mutta ehkä se tässä ohella kun käy kentällä palkkaamassa ja tekemässä häiriötreeniä. Hannamarin treeneissä saatiin Vekin liikehäiriöön tuleminen hyvin esiin ja oon saanut sekä sieltä että muualta ideoita treenata sitä. Tuntuukin että Veks on saanut juonesta kiinni ja se tajuaa että näihin ei saa mennä ja ei enää tuu niin helpolla läpi pysäristä. A edelleen vaikea kisoissa ja välillä haaveilen että saisinko sulkea vaan silmäni siltä että se tekee edelleen usein juoksu A:ta kisoissa (vaikka hyvän A:n tekeekin) ja sit taas treeneissä pysähtyy hyvin...



Ilmoittautuminen on laitettu sisään agilityn SM-kisoihin, jotka on sitten parin viikon kuluttua. Kisataan perjantaina ja sunnuntaina yksilöissä ja lauantaina edustetaan Australianpaimenkoirat ry joukkueessa. Pohdin pitkään joukkueeseen lähtöä, sillä siellä on edelleen rimat tapissa isojen maksien mukaan. Kuitenkin päädyin siihen että Vekki hyppää korkeitakin rimoja hyvin ja kyse on vain yhdestä radasta, mutta varmasti kokemuksesta joka tulee olemaan ikimuistoinen, yhdistävä ja saa kokonaisesta kisapäivästä ihan eri tavalla irti itse kentällä kuin katsomossa. Ensi kesästä ei voi koskaan tietää, joten kun mahdollisuus kokemukseen annetaan, niin sen haluaa kokea niin hyvin kuin voi. Nyt treenataan vielä jäljellä oleva aika, huolletaan koiraa ja sitten mennään.



      

Toukokuussa Vekki pääsi pitkästä aikaa kameran eteen, kun se tuli esiintymään yllä mainittuun työprojektiini Aktivistit tv-sarjaan. Tällä kertaa mukaan vahvistukseksi toiseen kohtaukseen pääsi Shantin koira Taika, jolloin sain about yhtenäisen näköiset koirat vaikka eri kohtauksissa olivatkin. Omassa kohtauksessaan Vekki esittää ammutun miehen uskollista koiraa. Enempää paljastamatta voin sanoa, että ohjaaja sekä muu työryhmä olivat taas aivan äimänä siitä miten koiran voi saada käyttäytymään ja esiintymään. Ihanaa palautetta ja ihana antaa näitä fiksua koiria kameran eteen, kun ne osaa kaikenlaista, kuten pysyä paikoillaan mitä ohjaajamme ei voinut ensin millään käsittää. Siis pystyykö se todella makaamaan tuossa noin kun kuvaamme?? Kyllä se pystyy, se on työkoira jonka oon kouluttanut :D 


Eetu pääsi mun kanssa tekemään tällä viikolla roolisuorituksen uuteen työprojektiini, eli Sekasin tv-sarjaan. Sain kerrankin ihan itse olla koirani omistaja ja esiinnyttiin sellaisinaan kohtauksessa kameran edessä :D





Toukokuussa ehdittiin kuitenkin käydä reissu Kiteellä Ardiente kasvattajaleirillä. Mun työpäivät meni juuri sillä viikolla aivan idiootisti, mikä pilasi kyllä vähän leiriä. Yritin toppuutella itseäni olla lähtemättä ollenkaan, koska to-su kestävästä leiristä ehdittäisiin olla vain to-pe ja kuitenkin leirin pääpäivät ovat aina viikonloppuna. Torstaina herätessä kuitenkin sydän ja pää sanoi toista, pakkasin viidessä minuutissa ja puolen tunnin sisään oli jo navigaattori väännetty kohti Kiteetä. Onneksi kuitenkin menin, sillä oli niin rentouttavaa nähdä niitä ihania ihmisiä ketä ehdin, paimentaa, hengähtää, saunoa, juoda kylmää siideriä ja nauraa. Vekki kävi lampailla kolmesti ja jokainen kerta oli aika erilainen. Saatiin hyvin ongelmakohtia esiin ja alettiin niitä purkamaan ihan kunnolla. Kolmas kerta lampailla oli kuitenkin sitten aivan erilainen ja Vekki esitteli myös sitä hyvää tekemistä, jota on saatu pääkaupunkiseudulla paimentaessa esiin. Kasvattajakin hehkutti miten paljon Vekki pystyi menemään eteenpäin yhden treenin aikana. Ennen kotiin lähtöä Vekki ja Eetu pääsi tekemään vielä rakennusetsintää. Kumpikin toimi hyvin ja Eetu oli onnesta soikeana kun pääsi töihin.



Ollaan käyty nyt paimentamassa myös kotopuolessa. Mä oon onneksi alkanut tajuamaan vielä paremmin mistä meidän ongelmakohdissa on kyse ja mikä vielä parempaa, niin alan osata toimia niissä. Vekin päätä on pistetty kyllä koville, mutta kyllä vaan eron koko koirassa näkee, kun se hiljalleen keskittää itsensä oikeisiin asioihin ja työilme on muuttunut ihan erilaiseksi. Oon todella innoissani tällä hetkellä paimentamisesta ja se on ehdottomasti Vekin kesätyö tänä kesänä.

Agilityn ja paimennuksen lisäksi on tullut käytyä yksi surkuhupaisa rallytokokoe. Ilmottauduin seuran omaan kokeeseen hetken mielijohteesta eikä hirveästi ehditty sinne mitään treenata. Meillä oli ollut työpaikan bileet edellisenä iltana ja hyvässä seurassa ilta venyi aamuun asti. Onneksi koe oli vasta sitten illalla, mutta ei kyllä pitkän viikon jälkeen olisi oikein jaksanut. Minä olin vetelä ja koira oli vähän outo sitten kanssa. Radalla huomasi että on tullut tehtyä mestarin liikkeitä liian vähän vielä ratana, koska siellä oli liikaa asiaa koiralla tehdä kokeenomaisesti. Myös minä otin meille varmaan tuhatmiljoona -10 virhepistettä ihan omalla säätämisellä. Käytösruudun oikealla seisominen oli kuitenkin sairaaaaaaaaan hieno ja Vekki oli tosi rentona siinä, ei aikomustakaan istua. Mutta niin, nyt on mestariluokkakin korkattu, vaikkakin vähän nolosti. Muistisääntö edelleen: älä mene kisaamaan kun on ollut bileet edellisenä iltana. Meillä tapahtuu kuitenkin niin paljon hyvää ja isoja asioita agilityssa ja paimennuksessa, että luulen että pidetään vielä kesälomaa tokolajeista hetki.



Sitten olis NÄÄ TYYPIT. Vekin ja Maggien pennut itseasiassa luovutetaan tätä tekstiä kirjoittaessa jo huomenna. Ihan mahtavia pentuja, jotka sai todella hyvät pentutesti tulokset sekä ovat kaikin puolin erittäin hienoja lapsia. Mulla teki pahaa jossain kohtaa sanoa, että ei kiitos en ota pentua, sillä niin pahasti menetin sydämeni näille. Niissä näkyy niin paljon Vekki ja mulla on kuitenkin haave saada jonain päivänä Vekin pentu vielä itselleni. Onneksi oli kuitenkin useampi kuin yksi syy sanoa ei ja luottaa siihen, että nämä tekevät jonkun muun niitä odottavan niin onnelliseksi.





Vekki ja Vekin ainut poika tästä pentueesta, Rikki



Vekki ja Vekin kaksoisolento, tytär Raisu <3

      

Sitten vielä pötkylöiden kuulumisia. Eetu on taas reipastunut, kun on selvitty pahin kevät jolloin oli märkää ja maa kovaa. Nyt kun nurmikko on vihreää ja maasto pehmeämpää, niin pappaeläin tykkää taas pysyä menossa mukana ja lenkkeillä. Eetullahan kuluu kynnet vinoon ja sen kanssa ei siksi voi kävellä esim asvaltilla juuri ollenkaan. Uimassa se on käynyt yhtä paljon kuin Vekki ja on pysynyt tosi hyvässä kunnossa. Välillä ei näy ikä ollenkaan mittarissa ja riehuu kuin ikinuori, mutta sitten toisinaan (kuten yllä olevassa kuvassa) on hetkiä kun se näyttää liikuttavalta, hieman väsyneeltä onnelliselta pappakoiralta. Unski taas on vajonnut jonnekin 1,5-vuotiaan tasolle käytökseltä ja joudun kiristelemään hampaita joka päivä etten tekisi siitä rukkasia. Toukokuun corgit olivat ihan nollalla treenaamisen kanssa, koska aikaa eikä jaksamista riittänyt vaan treenata kuin tuota isoihin kisoihin menevää Vekkiä. Tällainen hunningolla olo sitten aiheutti sen, että etenkin Untosta on tullut taas ihan kakaramainen eikä sitä oikein kiinnostaisi totella sääntöjä. Se karkailee takapihalta sekä lenkiltä näkymättömiin ja lähtee ihan pokkana silmieni edestä reissuilleen. Toivon että tämä olisi vain jokin vaihe ja menisi pian ohitse, sillä alkaa loppua kyllä huumorintaju. Päivitin facebookiinkin seuraavaa; "Jos koira aamulla karkaa lenkillä ja löytyy uimasta sorsan perässä, päivällä karkaa takapihan aidan yli/ali ja löytyy naapurien takapihalta käppäilemästä sekä illalla karkaa lenkillä ja tulee hetken kuluttua syötyään ihmisen paskaa, niin saako alkaa muotoilla myynti-ilmoitusta? Kuva liittyy."
Että niin. Ja Unski sai tosiaan kevään aikana itselleen kesätukan, joka sille joka kevät nykyään ajellaan. Nyt päätökseen oli vielä uusi hyvä syy, sillä ekaa kertaa ikinä Unskilla tuli hot spottia päähän. Ihan hirveältähän se näyttää kapinen kettu-lookissaan, mutta on ainakin mukava olla. Mutta kyllä se Uns osaa ihanakin olla kun haluaa ja onneksi välillä väläytteleekin myös kiltin koiran käytöstä.

Semmoinen oli meidän kevät. Seuraavaksi on sitten kesä.

07 huhtikuuta 2018

Halli SM ja hyppyvalio kello tikittämään!


Mun piti runoilla meidän ekoista arvokisoista ihan oma postauksensa, mutta se on jäänyt luonnoksiin junnaamaan. Ehkä mennään lyhyemmällä versiolla tällä kertaa! Halli SM-kisat olivat jo viime kuun puolella ja kestivät koko viikonlopun. Vekki oli ekana aamuna kolmas starttaava koira ja sunnuntaina kahden radan rankingin mukaan toisena starttaava. Aikainen lähtönumero tuli siitä, että isoissa makseissa meillä juuri nollatuloksia ole, jonka mukaan olimme siellä rankingin häntäpäässä. Yritin niellä typerät ajatukseni siitä että sillä olisi mitään väliä ja kukaan asiaa kummemmin miettisi kuin korkeintaan minä. Kokemusta sinne mentiin hakemaan ja viettämään viikonloppua mahtavalla tavalla ja pikkumakseissa me ollaan ja tullaan olemaan.

Lauantaina eka rata alkoi jo 7:30, mikä tuntui ihan mahdottomalta. Kuka tohon aikaan pystyy antamaan parasta osaamistaan, kun hyvä että aamupala meni alas. Onneksi oon tottunut töiden takia vetämään itseni skarpiksi kellonajasta riippumatta ja hyvin se jännitys adrenaliini alkoi iskeä kun pääsi sängystä ylös. Vaikka omassa hallissa kisat olivatkin, niin kyllä sen ison kisan tunnelman pystyi aistimaan jo heti aamusta. Kävin kumpanakin aamuna koiran lämppäämisen lisäksi juoksemassa ja verryyttelemässä myös itseni. Pitää alkaa ottaa tavaksi, koska kyllä sen ihan tuntee miten hapenottokyky paranee ja veren saa kiertämään. Ei ole oikea paikka se itse radalla juoksu alkaa verrytellä itseään. Ekana mentiin hyppäri, joka tutustumisessa yllätti olevalla hyvinkin tehtävä rata. 


Ja tehtävä se olikin! Rimat pysyi ylhäällä ja tultiin maaliin vitonen alla. Ennen ansaputkea piti tehdä melko tiukka käännös, jos halusi varmistaa että koira ei lähte lapasesta. Tyhmänä kuvittelin Vekilläkin olevan riski siihen ja jarrutin sitä aivan liikaa jännityksessäni. Jännityksessä ja kiireessä tehdyt hyssyttelyt ovat usein sen verran epäselviä, että Vekiltäkin tuli aiheellisesti palautetta samantien koska se oli ottamassa hyppyä ja oli jo menossa hyvällä linjalla sinne. Silti maalissa oli vain suuri onni ja ilo, että tuosta noin tehtiin pienellä ohjausvirheellä elämämme ensimmäinen arvokisarata. 

Seuraavaa rataa odotellessa ehti hyvin morottaa kaikki tutut ja viettää laatuaikaa Vekin äidin, siskon ja puolisiskon omistajan Ninnin sekä veljen omistajan kanssa Tiian kanssa, joita nähdään harvemmin kuin Pohjois-Karjalassa ja Kuopiossa asuvat. Vekki tuli hyvin toimeen veljensä kanssa ja ne pystyi lenkkeilmään vapaana sulassa sovussa. Oon nykyään varma että Vekillä on joku henkinen veljesyhteys veljiinsä, sillä se ei niille korvaansakaan nosta ja pystyy olemaan rentona niiden kanssa. 
Agilityrata olikin sitten meille vaikeampi. Onnistuin jotenkin sössimään helpon suoran ja puskemaan Vekin väärään päähän putkea - tai sitten nimenomaan oletin liikaa että se valitsee oikein enkä auttanut ollenkaan. Tämän jälkeen kyllä tehtiin rata loppuun asti, mutta Vekki tuli yhden takaakierron törkeästi läpi ja muuta pientä. Saatiin siinä vaiheessa sanoa heipat mahdolliselle finaalille ja ottaa loppupäivä rennosti. Minä vein koiran kotiin ja palasin vielä talkoilemaan ja kotona oltiin vasta illalla. 


Sunnuntaina meillä oli 8:00 aamulla viimeinen agilityrata karsinnoista. Radassa oli vaikeita kohtia heti aamulla pureskeltavaksi ja mietin että mitenhän tässä mennään. Rimat tapissa ja vielä vähän uninen ohjaaja ja koira, niin ei oo meillä ihan paras yhdistelmä. Vekki teki ihan sairaan hyvän keinun, vaikka vedätin sitä ja juoksin itse eteenpäin! Lopulta rata kosahti taas kohtaan jota olin miettinyt ihan liikaa, eli kepeille vientiin. Piti tehdä vastakäännös, mutta jotenkin unohduin ihailemaan mielessäni onnistunutta keinua ja persjättöä hypyillä, jolloin en tehnyt ohjausta ja noh, ei ihme että se ansahypylle meni. Silti loppurata meni suhteellisen hyvin, mitä nyt esitettiin että meillä on juoksu A ja juostiin se läpi ilman ajatustakaan pysähtyä. Vähän jäi ketuttamaan tuo kosahtanut kohta, mutta enimmäkseen silti taas kiitollinen olo siitä että koko kisoissa juostaan ja pystytään näihin ratoihin.


Kuvassa vasemmalta oikealle: Vekki, siskopuoli Gaissa, kaikkien emä Naava ja veli Pokka. Viikonloppu oli kyllä ihan huippu. Tehtiin vielä ratojen jälkeen useampi kävelylenkki yllä olevalla perheporukalla ja saatiin juteltua kyllä kaikki kuulumiset maan ja taivaan väliltä. Onni on myös niin hyvät puitteet ja kahvio, jossa tuli istuskeltua kuin kahvilassa konsanaan syömässä herkkuja ja juttelemassa lämpimässä vaikka agilitykisoissa oltiinkin. Sitten jännittämään viimeisen karsintaradan parhaat maksit, siitä finaalit tippa silmäkulmassa katsoen ja ollen onnellinen siitä että saa tehdä just tätä lajia. Se yhteinen jännittäminen ja hurraaminen ja mukana eläminen - sitten kun nolla tulee niin koko yleisö repeää. Oon vähän herkkis joo, mutta olin aika monessa kohtaa kyllä kyyneleet melkein silmissä, koska tämmöset yhteisölliset jutut on vaan parhaita. Talkoilin vielä joukkuekisan jonne meidän joukkue ei yltänyt. Siinä oli agilitya yhdelle viikonlopulle!

Viime viikonloppuna meillä oli HSKH:n seuranmestaruuskisat, mutta sieltä ei kyllä mitään mainittavaa. Hyvä kisapäivä oli lopulta aika huono, koska tuntui ettei oltu samalla radalla. Viimeinen rata hyllytettiin neljänneksi vikalla hypyllä taas huonoon jarruttavaan ohjaukseen. Tein sen taas ilmeisesti Vekin mielestä huonosti ja se koki paremmaksi olla ottamatta hyppyä vaan rynnätä vaan mun jalkoihin huutamaan. Sellainen kisapäivä se. 


Tänään meillä oli niin sanotut viimeiset kisat, koska oon päättänyt että nyt pidetään se hengähdystauko ja oikeasti treenataan asioita. Mulla alkaa ensi viikolla TV-sarjan kuvaukset ja suosiolla pidän viikonloput nyt kevyempänä jotta ehtii hengästää pitkien viikkojen välissä. Kyllähän mä olin haaveillut että tauolle jääminen olisi mukavaa hyppyserti kourassa, mutta viime viikonlopun kaaoskisat ei kauheasti vakuuttaneet että niin voisi tapahtua. Näihin HAU:n kisoihin ilmottauduin siksi että oli useampi lahjakortti ja tarjolla nimenomaan kaksi hyppyrataa agilityratojen ohella. Ensimmäinen hyppyrata tuntui itse saatanalta ja puhahtelin että tästä jos jostain ei tuu kyllä yhtään mitään. Mutta niin taas kävi jotakin maagista ja radalla oli kunnon tekemisen meininki. En ollut tajunnutkaan tutustumisessa että radalla on itseasiassa monta kohtaa jossa Vekin esteosaaminen ja irtoaminen pääsee oikeuksiinsa. Tutustumisessa luovuin kaikista ideoista ja totesin etten kuitenkaan jaksa juosta. Mutta itse radalla sitten juoksinkin niin kovaa kun pääsin ja jätin Vekkiä suorittamaan ja tein ohjauksia joista luovuin kun en uskonut ehtiväni. Ihan pirun hieno rata, jossa Vekki vaan pisti menemään ja itse juoksin jo kaukana edellä valmistelemassa ohjauksia. Sen ansiosta radalla ei tullut kaarroksia tai muuta hidastavaa ja niinhän siinä kävi että tuli

NOLLA, etenemä 5,12m/s, 1.sija ja HYPPYSERTI!!

Maaliin tullessa oli taas adrenaliinit tapissa. Miten voi ollakaan laji, jossa vielä lähtöön astuessa et voi tietää että millainen rata sieltä tulee. Tää tuli kyllä niin tarpeeseen, sillä näin että kyllä ne etenemät näyttää aika hyvältä silloin kun itse pinkoo ja ei ota koiralle mitään kaarroksia ylimääräistä. Kyllä mentiin hymyssä suin jäähkälle ja koko loppupäivän ja kauden tavoitteet, tai oikeastaan pelkät unelmatkin oli sitten siinä agilityn osalta. Kaksi seuraavaa rataa ei enää mennyt niin hyvin ja se on juurikin tämän lajin huvittavuus. Kummatkin aivan tehtävissä, mutta en vaan saanutkaan enää niin hyvää draivia päälle ja ratapohjat vaikuttivat suht helpoilta mutta itse tehtäessä eivät olleetkaan. Sen huomasi myös tuloksia ja muidenkin päätä pudistellen radalla sähläämisestä. Aina ei vaan lähe. Mutta tänään lähti uskomattoman hyvin ja nyt on hyppyvaliokello pistetty käytiin! Nyt me pidetään agilitysta ainakin jonkinlainen tauko, treenataan peruspalikat takaisin kuntoon ja harjoitellaan uusia taitoja. Katotaan kauan maltan pysyä poissa, koska onhan tää nyt ihan parasta hommaa ikinä! 

  
(c) Sonja Löfgren 

17 maaliskuuta 2018

"Mikään ei ole muuttunut paitsi asenteeni. Kaikki on siis muuttunut" — Anthony De Mello


Blogin puolelle tuossa jonkin aikaa sitten mainitsinkin, että katsoin meidän kalenteriin sopivan tokokokeen lähitulevaisuuteen. Ilmopäivää edeltänä iltana olinkin sitten haukkana istumassa koneella ja kyttäsin minuuttien kulumista keskiyöhön, sillä nyt en halunnut jäädä rannalle ruikuttamaan. Saatiin paikka kokeeseen ja niin se sitten konkretisoitui, että olisimme menossa vuosien jälkeen vihdoin tokokokeeseen! Jos jollekin lukijalle on epäselvää, niin Vekille kisattiin vuotiaana TK1. Kuitenkin jokaisessa kolmesta kokeesta paikkamakuusta tuli koira päälle, häiriköi tai inisten nousi ja liikkui kun muut makasivat. Mua alkoi ahdistaa ja vanhoilla säännöillä avoimessa mentiin vielä paikkiksessa piiloon. Sitten uusista säännöistä tuli viidakkorummutusta ja päätin, että kisaamme vasta sitten. En halunnut tilannetta, jossa olen piilossa ja joku menee häiriköimään toisten luo etkä voi itse olla koiran tukena. Alettiin myös samalla treenata Vekin tokoilmettä, joka kaipasi kohennusta koska enhän mä osannut vielä kaivaa Vekistä kaikkea potentiaalia irti. Opeteltiin nämä vuodet, että toko voi olla kivaa ja Vekki kasvoi aikuiseksi ja se pystyi vastaamaan treeniin kun oli itsevarmempi ja tulisieluisempi. Treenit ennen koetta menivät jokseenkin hyvin, vaikka lopulta koetta edeltäväinä viikkoina ei tehtykään niin paljoa kun olin suunnitellut. Koe oli Lahdessa VAU:n hallilla. Onneksi Lahdessa on ihania tuttuja ja saatiin yöpaikka edeltäväksi yöksi Miralta, jolla on Ardiente koira Vuk. Oli ihanaa ajella perjantaina rauhassa Lahteen ja tietää, että ei ole mikään kiire minnekään ja koko ilta aikaa olla rennosti. Haettiin ruokaa, käytettiin koirat lenkillä ja chillailtiin sisällä. Illalla lähdettiin katsastamaan VAU:n halli ja minä treenasin Vukin kanssa agilitya, koska luultavasti alan kisaamaan sen kanssa virallisissa kisoissa. Vukin kanssa hikoillessa tulikin sitten oma pää ja kroppa väsytettyä hyvin. Sitten vielä muut koirat ulos, iltapalaa ja sen jälkeen olinkin positiivisesti yllättynyt kun huomasin olevani ihan valmis nukkumaan. Onneksi sain myös nähdä lähtölistan illalla ja se vaikutti rotujen ja koirien osalta hyvältä. Vekki sai reunapaikan ja suurin osa koirista oli narttuja ja ainut uros pienikokoinen staffi - ei siis pelättävää. Aamulla jännitti välillä enemmän ja välillä vähemmän, mutta ehdottomasti oli hyvä idea tulla jo edeltävänä päivänä paikkakunnalle. Ei olisi psyyke kestänyt ajaa yksin tuntia kisa-aamuna.

Mähän valitsin tämän kokeen monesta syystä, mutta yksi iso tekijä oli tuomari. Ollaan Vekin kanssa sen verran traumatisoituneita ryhmäliikkeistä molemmat, että mä tarvitsin tuomarin kenet tunnen etukäteen. Olen rennompi kehässä silloin kun tiedän tuomarin olevan hyvä tyyppi. Ja vielä ihanampaa oli, kun liikkeenohjaajakin oli vielä erittäin hyvä tuttu, nimittäin Vekin veljen omistaja Tuuli. Tuulin kanssa on nukuttu monet leirit samassa huoneessa ja oli hauskaa kun oli tuttu tyyppi käskyttämässä. Vekki oli hallilla rento. Olin ehtinyt verkata sitä paikkaistumista varten, kunnes meille ilmoitettiin että avoimen luokan ryhmäliike tehdäänkin poikkeuksellisesti viimeisenä. Erään kisaajan auton rengas oli puhjennut ilmeisesti isolle tielle ja hän myöhästyi aloituksesta. Pyörittelin kyllä taas silmiäni tälle meidän tuurille, että aina jotakin poikkeavaa sattuu. Vekki oli vielä avoimen luokan viimeinen koira, joten se tulisi menemään suoraan yksilöliikkeistä paikkaistumiseen. Yksilöliikkeet oli onneksi jaettu kahteen osioon, jolloin ei tullut niin pitkää suoritusta ja vielä paikkaistumista siihen perään.


Ja sitten pisteisiin. Tuomarina Harri Laisi.

Seuraaminen 8.5
Vekki menee AINA vähän jumiin, jos seuraaminen on ensimmäinen liike. En tiedä ottaako se mun jäykästä olemuksesta vähän painetta, mutta muutama haistelu sieltä tuli ja pysähdyksissä ei keskittynyt kunnolla. Tylsää kun tämän eteen ollaan tehty niin paljon töitä, mutta kyllä siellä oli paljon hyvää ja työn tulostakin. Ei me olla näin pitkää seuruuta kyllä myöskään tehty.

Liikkeestä seisominen 10
Minä en tiennyt että uusilla säännöillä koira täytyy kiertää nyt aina tiettyä kautta ja kiersin sitten väärää kautta. Hyvä seisominen ja ei liikahtanut perään, mitä tekee rallyssa. Hyvä Vekki!

Luoksetulo 10

Liikkeestä istuminen 10
Mua jännitti niin paljon tehdä istuminen ensimmäistä kertaa kokeessa, että aivan tahattomasti muutin tempoa käskyä antaessa aavistuksen.

Ruutu 10
Hieno ruutu! Erityisen ylpeä olen ennakointivihjeestä, johon Vekki vastasi hyvin ja alkoi samantien hakea katseella ruutua ja sen jälkeen lukitti sitä katseellaan.

Nouto 9
En ole varma mistä pistemenetys lähti, mutta ei se nyt täysien pisteiden kympin arvoinen minustakaan olisi ollut.

Kaukokäskyt 0
Siis mitä. Noutohan oli toisen setin ensimmäinen liike ja jo kehään tullessa huomasin, että Vekki oli vähän puhki ja ei täydessä keskittymistilassa. Onneksi nouto oli ensin, jolla sain sitä nostatettua. Sen jälkeen yritin kovasti nostaa Vekkiä vielä lisää, sillä tiesin että kaukoista ei tule mitään jos se laskeutuu yhtään jumitustilaan. Alkupaikkaan siirtyessä näytti vielä lupaavalta, mutta sitten se ei reagoinut mun käskyyn. Ei mitenkään tyypillistä Vekkiä ja ihan uusi tilanne, että lähes kolmannellakaan käskyllä se ei reagoi. Kaukojen eka vaihto on ollut aina vaikea, etenkin jos jätöstä ekaan käskytykseen on pitkä odotus. Mutta ei mitään tällaista! Lopulta Vekki laskeutui kuin hakattu pieni koira maahan aivan säälittävään asentoon jalat kippuralla ja tyyliin lonkalleen. Tiesin että ei ole mitenkään mahdollista saada sitä sieltä enää ylös ja eihän se käskyihin reagoinut. En tiedä miten se saa itsensä tommoiseen jumitukseen. En kuitenkaan halunnut tarjota sille tilaisuutta olla kuuntelematta käskyjäni, vaan vaadin tekemään vaihdot lukuisilla lisäkäskyillä. Istumaan nousuissa päädyin jo käskemään sitä arkisella "ISTU"-huudahduksella, kun kaukojen oma käsky ei aiheuttanut mitään reaktiota. Ihan kysymysmerkkinä saa olla, että mikä tää homma oli. Vapautuksen jälkeen se vastasi kuitenkin sosiaalisiin kehuihin normaalisti.

Hyppy 10
Luojan kiitos kaukojen nollauksen jälkeen saatiin yksinkertainen liike seuraavaksi, jossa oli aika taattu onnistuminen ja Vekkikin nosti ilmettään.

Merkin kierto 10 
Merkkiin keskittyi hyvin ja teki tiiviin kiertämisen.

Paikkaistuminen 10
Ehdin kehästä ulos ja hengähtää ehkä muutaman minuutin, kun jo käsky kävi tulla ryhmäliikkeeseen. Vekki alkoi tässä vaiheessa olla aika puulla päähän lyöty, koska on tottunut rallyssakin tekemään suorituksen kerralla purkkiin. Nyt kun koetilanteessa kolmesti viriteltiin, tehtiin töitä ja palkittiin, niin se vähän alkoi uuvuttamaan pienen paimenkoiran aivoja. Kehään mennessä Vekki oli vähän huuruissa edellä kulkevista tyttökoirista ja haisteli parissa kohtaa maatakin. Tässä kohtaa saan kyllä kiittää itseäni siitä, että päädyin opettamaan sille paikkaistumiseen kaukopalkan. Palkkaan aina Vekkiä kisoissa lelulla, mutta tähän otettiin ruokapurkkipalkka joka jätettiin ennen kehään tuloa. Sain Vekin ohjaksista taas paremmin kiinni, kun muistuttelin vihjesanoilla odottamassa olevasta palkasta ja Vekki alkoi höristellä korviaan mun jutuille. Mähän päätin opettaa kaukopalkan työkaluksi siihen, jos ryhmäliikkeessä olisikin joku ahdistava tilanne tai levoton koira. Kun Vekki keskittyy palkan odottamiseen, niin se blokkaa ympärystön ja keskittyy siihen milloin saa vapautuksen juosta mun kanssa palkalle. Opetus oli mennyt toivotusti perille, sillä se vastasi vihjesanoihin palkasta todella hyvin ja otti taas skarpin työilmeen. Jättäessä toivoin että  se tajusi mitä oli tullut tekemään, sillä sanoin käskynkin vielä tavallista hiljempaa. Onneksi jännitys oli aivan turha, sillä Vekki teki liikkeen todella varmasti, ehkä kerran vilkaisi toiseen suuntaan (ei edes sinne missä muu rivistö oli vaan seinään) ja palasi samantien tuijottamaan mua. Ei merkkiäkään siitä ettei tietäisi mitä tekee ja istui samassa asennossa koko minuutin! Palatessa meinasin mennä väärältä puolelta koiraa, mutta tajusin korjata linjaani kun katsoin muita. Miten oon voinut unohtaa tämmösen linjan uusissa säännöissä....

Yleisvaikutus 9
Tuomari oli kirjannut itselleen nuo pari kohtaa ylös jotka yllä myös itse mainitsin (seuruu, kaukot, jäävissä mun moka koiran luo palatessa) ja niistä sanoi pari sanaa. Tämän jälkeen jatkoi että: "ja muutenhan se oli ysiä ja kymppiä" joka tuli itselleni aika iloisena yllätyksenä, koska en ollut ehtinyt juuri katsoa mitä pisteitä meille näytti.

 AVO1 278.5p ja 3.sija 



Palkkaamisen jälkeen alkoikin sitten jännittää. Jotenkin kaverini oli sellaisessa käsityksessä, että ykköstulos olisi meillä aika pienestä kiinni, jonka vuoksi mullekin tuli sellainen fiilis että nyt ei uskalla olla varma. En ollut itse nähnyt mitä pisteitä sieltä tuli, joten oli uhkarohkeaa sanoa. Tuomarin jakaessa pisteitä hän kruunasi heti neljännelle sijalle tulleen ja kertoi heille ykköstuloksesta, jonka jälkeen puhkesinkin sitten hymyyn. Heti seuraavaksi Vekki kutsuttiinkin kolmannelle sijalle ykköstuloksella. Hämmentynyt ja epäuskoinen fiilis, että sitten kuitenkin oltiin menty pisteissä reippaasti minimin yli ja selvä ykköstulos. Tokossa sitä vaan on niin pienestä joskus pisteet kiinni, että on helpompi olla nöyränä ja epäuskoinen siihen asti, että saa tuloksen mustaa valkoisella ja se on täyttä totta. Mutta me tehtiin se!!! Vekki teki sen!

Oon niin onnellinen, että päätin nostaa kissan pöydälle ja katsoa meille tämän kokeen. Paiskitaan töitä aina tehokkaammin kun päämäärä on kalenterissa valmiina. Nyt saadaan tehdä ihan uudet treenisuunnitelmat voittajasta ja alkaa uudella innolla tehdä liikkeitä, joita ei olla vuosiin tehty. Ja unohtaa vihdoin avoimen luokan liikkeet, koska onhan niitä nyt helvetti tehty. En malta odottaa että pääsen kentälle tekemään luoksarin stoppia, ohjattua noutoa ja hyppynoutoa nyt tosissaan! Ja miten palkitsevaa vihdoin jättää tämä luokka taakseen ja siirtyä korkeampaan voittajaluokkaan. Uskon että paikkamakuu traumankin kanssa tulee olemaan helpompaa, kun voittajassa taas maataan ja se on Vekille helpompaa. Ja toki voisi olettaa, että taas yhtä korkeammassa luokassa koirat ovat paremmin hallinnassa ohjaajillaan. Nyt on sellainen tokokipinä päällä, että en malttaisi odottaa ensi viikkoa jotta pääsen kentälle. En oikein vieläkään tajua millaisen kynnyksen olen itselleni näiden vuosien aikana asettanut tokosta ja niin me silti tänään oltiin kokeessa, mulla oli rento ja turvallinen olo koirani kanssa ja pystyin olemaan meidän omassa kuplassa - vaan minä ja koira. Ja nyt me heti tämän kokeen jälkeen saadaan kiitollisina siirtyä ihan uusiin kuvioihin ja mikäs sen parempaa juhlia tätä työvoittoa: uusi luokka ja koira ja ohjaaja joka rakastaa nykyään tokon treenaamista!





Lahden pikareissu kruunaantui vielä kokeen jälkeisellä ison porukan Mäkkäri-reissulla, jossa ehti vaihtaa kuulumia Ardiente porukalla. Siitä hakemaan corgit Miralta ja Tuulin kanssa vielä jäälenkille. Vekki jäi suosiolla autoon lepäämään, sillä energiaa täynnä olevissa corgeissa oli ihan tarpeeksi kun ne yhdessä jahtasivat ja leikittivät Vekin veljeä Deviä. Lenkin jälkeen otettiin vielä velikullat kahdestaan ja otettiin poseerauskuvat. Lopulta sain peräkonttiin kolme erittäin väsynyttä ja tyytyväistä koiraa ja ihanan lyhyt tunnin kotimatka sujui täydellisessä auringonlaskussa.

12 maaliskuuta 2018

jänniä juttuja

(c) Sonja Löfgren 

Halli SM 
Aloitetaan vaikka siitä, mikä koskee hieman viime päivityksessä mainittuja kesän Agilityn SM-kilpailuja. No, ennen kesän arvokisoja on vielä Halli SM-kisat. En ollut ajatellut kisoja juurikaan, sillä siellä on vielä vanhat säkäluokat ja ajattelin että ei me nyt siinä vaiheessa vielä isoihin kisoihin lähdettäisikään. Kuitenkin sain tietää että kuka tahansa rankingin ulkopuolelta voi ilmoittautua mukaan, jos jää tilaa. Hetken mietin että onko tässä ideaa, mutta sitten totesin että haetaan nyt kun kotihallilla kisataan ja sehän olisi vain hyvää kokemusta kesää varten. Lopulta menikin aika täpärälle, sillä makseja oli ilmoittautunut muutama enemmän kuin 160 joten paha sanoa olisimmeko oikeasti jääneet ulkopuolelle vai ei, sillä kisajärjestäjät päättivät että ottavat kaikki hakeneet mukaan. Huvittavaahan tässä on, että isoista makseista meillä ei ole kuin yksi nolla, koska siirryimme samantien kisaamaan pikkumakseihin, jolloin omassa päässäni ja maksien rankingissa näyttää siltä kuin mitään ei osattaisi. Lähtölistoissahan se tulee näkymään siinä että starttaamme ilmeisesti ensimmäisten joukossa. Yritän olla ahdistumatta ajatuksesta että sillä olisi mitään väliä, sillä pikkumakseissa olemme saavuttaneet paljonkin jo vuoden ensimmäisten kuukausien aikana. Ei sillä ole väliä että niitä ei nyt lasketa tähän ja emme yllä korkeammalle rankingissa, sillä kokemustahan sinne mennään hakemaan. Ja nauttimaan siitä, että saamme nyt toisetkin arvokisat tälle vuodelle ekaa kertaa elämässä ja saamme itse osallistua kisoihin joita yleensä mennään ihailemaan kisapaikalle ja huokailemaan että ehkä mekin joskus. Jos tulokset riittävät lauantaina vielä tarpeeksi pitkälle, niin kisaamme toisena päivänä yksilöiden lisäksi HSKH:n seuran toisessa joukkeessa. Jännittävää! Kisoihin valmistaudutaan treenaamalla peruspalikoita kuntoon ja ottamalla ainakin yhdet kisat alle ihan niissä isoissa makseissa.



<3
Maggie kävi vihdoin ultrassa ja siellä kaikki näytti oikein hyvältä. Pentuja näkyi ainakin kahdeksan - siis kahdeksan!! Nyt saa jännitys vähän höllätä tämän osalta ja aletaan odottelemaan viikkojen kulumista sinne synnytykseen asti. Olipa ihanaa että pentuja siellä oli, sillä kyllä tästä yhdistelmästä niitä kovasti toivottiinkin onnistuvaksi.


90's kisat
Muissa ei niin suurissa uutisissa käytiin kisoissa sunnuntaina. Olin aivan rikki kahdesta pitkästä kuvauspäivästä ja kurkku oli törkeän kipeä ja yskin sellaista keuhot pihalle- kuivaa yskää. Aamulla voivottelin sängyssä paskaa oloani ja mietin että jos jotakin on pitänyt oppia, niin se ettei puolikuntoisena vaan kannata lähteä kisoihin. Yleensä siitä seuraa vaan pahempi olo ja yleensä paha mieli, kun edes vaivautui lähtemään. Olin jo harkitsemassa soittaa ettei tulla, kunnes päätin kammeta ylös sängystä ja menin suihkuun. Suihkussa tuli pirteämpi olo ja kiskoinkin 90-luvun teemakisojen mukaiset vermeet päälle, pakkasin koirat autoon ja kurvasin lähimpään apteekkiin. Särky- ja kurkkulääkkeiden voimin mäkkärin autokaistalta aamupalaa (ja siinä vaiheessa meni jo lounaasta ja päivällisestäkin) ja kohti kisapaikkaa. Huvitti kyllä näky pelkääjän paikan penkillä: mäkkäripusseja ja lääkkeitä - ei ihan perinteinen hyvän kisapäivän merkki. Ensimmäinen rata oli aika taistelua ja sen jälkeen tuntui että kurkku polttaa kiinni. Ehdin jo laittaa kaverilleni viestin että lähtee tulemaan ja ohjaa Vekin kaksi vikaa rataa, mutta jäähkälenkillä ehdin miettiä asiaa. Emme tarvitse Vekin kanssa nollia, vaan tarvitsemme onnistumisia toistemme kanssa. Vaikka vaan hyvä lähtö ja hyvä kontakti, enemmän sitä kuin että joku muu juoksee Vekin kanssa. Isot kisat kolkuttelee parin viikon päästä ja sitä varten kaikki aika jonka itse juoksen radalla koiran kanssa on plussaa. Joten laitoin kaverille viestin että meen itse ja hyvä niin, koska heti seuraavalla radalla tuli nolla ja 2.sija! Koko kisapäivä oli lopulta kokonaisuutena taas todella hyvä ja jokainen rata mentiin alusta maaliin hyvänä, pieniä kauneusvirheitä. Kyllä tuntui hyvältä tehdä nolla, kun oli meinannut aamulla jättää menemättä. Hyppäriltä tehtiin kymppi ja tosiaan ekalta radalta hylätty, koska laitoin takaisin A:n kontaktille. Mutta silti jokainen rata oli ehkä kokonaisuus.