uutta väriä harrastuslajeihin

Meillä on sekä hyviä että huonoja uutisia. Huonot ensin, Unton virallisten selkäkuvien lausunnot tulivat nettiin ja minulta pääsi epäuskoinen älähdys nähtyäni ne: tismalleen samanlaiset kuin Eetulla. Miten on mahdollista, että mulla on kaksi samanrotuista koiraa, täsmälleen samanlaisilla lonkka-, kyynär- ja selkäkuvilla. Tuli vähän kurja fiilis, etenkin kun eksyin nettiin lukemaan vielä enemmän näistä selän muutoksista. Luultavasti agility alkaa jäädä meiltä kuitenkin pikkuhiljaa pois, ainakin se tavoitteellinen harrastaminen. Olen itsekin sanonut, että jos ei voitaisi agilitya tehdä enää kunnolla, niin sitten ei tehtäisi ollenkaan. Kuitenkin Unskille agility on ainut laji, jossa sillä on oikeasti menohaluja, joten ajattelin suoda sille vapauden käydä aktivoinnin kannalta muutaman kerran kuukaudessa esteillä. Eetun kanssa meillä onneksi tekemistä riittää useassa lajissa.

Hyviin uutisiin! Australianpaimenkoirien leiriltä sisäetsintä ja pelastuskoiratoiminta jäi kiehtomaan niin paljon, että päätin ottaa selvää millaiset mahdollisuudet harrastamiseen olisi täällä Joensuussa. Sähköpostittelin asiasta alkuviikosta ja perjantaina olimmekin jo ensimmäisissä pelastuskoiratreeneissä. Treenit pidettiin suurella betonitehtaan teollisuusalueella, joten erilaisia elementtejä oli paljon. Tuollaisessa paikassa ei olla omien kanssa ikinä tehty, joten halusin lähinnä nähdä miten koirat toimisi uudessa ympäristössä. Ensimmäisten koirakoiden jälkeen olin jo päättänyt mihin Vekille maalimiehet tahtoisin: pressuhalliin, alueelle jossa oli paljon erikokoisia tiilipinoja sekä korkeiden betonipinojen väliin. Alueella kävellessä pidin Vekkiä liinassa, mutta heti kun se sai hajun päästin irti. Pressuhalli oli siitä haastava, että haju ei liikkunut tilassa paljoa vaan iskeytyi lähinnä pressuseinään ja leijaili siinä. Vekki sai heti hajun, mutta sillä oli kova työ keksiä mistä ihmeestä maalimiehen tuoksu tuli. Se nosti nokkaansa kiivaasti seinää vasten, kävi kiertämässä ja alittamassa seinän. Niin kovasti raksutti pienen koiran päässä ja lopulta se kokeili lähteä kiertämään tilaa uudelleen, tällä kertaa löytäen maalimiehen heti. Seuraavalle piilolle kävellessä Vekki sai taas nopeasti vainun, päästin sen irti ja käveltiin tälle ukolle rajatulla alueella. Vekki kävi pyytämättä tarkastamassa kaikki ympärillä olleet rakennelmat ja palasi sitten liikkumaan kävelylinjalleni. Lähestyessämme piiloa se irtosi taas itsenäisesti reippaasti eteenpäin kohti piiloa ja tutki aluetta, vaikka itse jäin seisomaan kauemmas. Teki hyvän piston. Viimeiselle ukolle päästin sen taas liinasta hyvissä ajoin, annoin itse tutkia ja kiertää rakennelmia. Pian se katosikin betonipinojen väliin, hetken kuluttua näin kuinka se kiipeili korkeammalla pinojen päällä - niin omatoiminen pentu! Pian ukko löytyi. Vekki sai hurjasti kehuja siitä, miten itsenäisesti se ratkoo tilanteita eikä mene lukkoon, vaikka haju olisikin hieman hankala. Ei tarvitse kannustaa yrittämään uudelleen, vaan se hoitaa homman loppuun :)


Tosiaan, olen aina haaveillut salaa siitä, että Eetun kanssa pääsisimme joskus pelastuskoiratoimintaan mukaan. Niimpä rohkeasti ilmoitin, että tulisin treenaamaan myös Eetun kanssa ja meidät otettiin hyvin vastaan. Eetu on tehnyt hakua erilaisilla alueilla, mutta teollisuusalue oli sen verran uusi juttu ja pimeäkin ehti tulla, joten halusin mahdollisimman helppoa. Kolme ukkoa sellaisille aluille, jonne tehtaan valokeilat vielä vähän osuivat. Eetu oli vähän kysymysmerkkinä, koska se oli ollut jonkun aikaa autossa ja ehtinyt väsähtää siellä. Annoin sen kierrellä rauhassa, kehotin tutkimaan rohkeasti enemmän ja kannustin kun sai hajusta kiinni. Ensimmäisen ukon nähtyään se pysähtyi kysymään multa, kannustin menemään vaan jolloin meni ukolle asti. Seuraavat ukot löytyivät jo paremmin, mutta pientä ujostelua oli havaittavissa eikä ihmekään kun paikka oli ihan uusi. Yleensä hakuhommissa Eetusta löytyy tietynlaista röyhkeyttä, koska se kiihtyy niin paljon ja uskon että tuo puoli saadaan esille kunhan aletaan enemmän käymään. Nyt haetaan molemmille jätkille pienryhmäpaikkoja hakuun ja raunioille, jospa vihdoin saisin unelman toteutettua ja päästäisiin aktiivisesti tähän lajiin mukaan :)

Unskin kanssa kokeiltiin sisäetsintää, mutta sekään ei ollut ihan Unskin juttu. Onneksi lauantaina pikkuketulle oli luvassa jotakin uutta ja jännittävää, sillä tehtiin tämän vuoden ensimmäiset verijäljet. Itseäni tämä laji ei niin kamalasti kiinnosta, mutta poikaystävä oli innoissaan ja tottakai silloin minuakin. Annettiin jälken vanhentua n. 4h, en tiedä olisko pitänyt tehdä toisin. Vekillä oli kova meno liinassa päällä, en tiedä johtuiko se aktiivisesta ilmavainun käytöstä, mutta se ei oikein kohdistanut kuonoaan itse jälkeen. Eetu taas jäljesti tavalliseen tapaansa, ei mitään mainittavaa. Unski taas oli niin hieno! Sillä oli kokoajan kuono tiukasti maassa, rauhallinen eteneminen ja varma työskentely. Kaatona toiminut luu aiheutti pienessä koirassa niin suurta ylpeyttä ja polleana se kanteli sitä suussaan. Harmi ettei tämä laji edelleenkään ole se ominaisin juttu itselle, kun selvästi Unto siitä tykkäisi todella paljon. Mutta nyt kun on taas löydetty asia mikä rikastuttaa pikkuketun elämää, niin voin luvata että ihan siksi tullaan tekemään jatkossakin verijälkeä epäsäännöllisen säännöllisesti :)

vatipään eloa

Vekki sai elää ainoana koirana lähes kolme viikkoa, kunnes vasta pystyin hakemaan corgieläimet kotiin. Erittäin rauhallista on yksi koira verrattuna kolmeen, vähän liiankin helppoa, haha. Vekin kanssa keskityttiin hihnakävelyyn, kävelyyn hihnatta pyöräteillä, tietenkin yksinoloon sekä reissaamiseen. Treenasimme myös paukkuja, joita on onneksi tullut tehtyä Vekille pienestä pitäen. Ennen käytimme pienempää asetta, josta lähti lähinnä lähtöpistoolia muistuttava ääni. Poikaystävä seisoi namiruudusta noin 30m kaukana ja ampui kaksi kertaa, Vekki ei reagoinut. Vaihdoimme vielä isompaan aseeseen, josta lähti ainakin kolme kertaa kovempi ääni, kaksi pamausta. Ei mitään reagointia, täysi keskittyminen namien etsintään!

Hiihtolomalla ehdimme olla ensin Pohjanmaalla leirillä, mutta myös reissaamaan Helsingissä, Tampereella ja Keski-Suomessa. Huomasin Vekin olevan välillä haastava matkaseuralainen, etenkin yömajoituksen suhteen. Uudessa paikassa, uusien ihmisten keskellä sen oli haastavaa määrittää kuka kuuluu porukkaan ja kuka ei. Aikaisemmin kivaksi todettu tyyppi saattoikin äkkiä olla epäilyttävä, jos tämä katosi hetkeksi toiseen huoneeseen ja tuli näkyviin myöhemmin. Onneksi Vekki kuuntelee hyvin ja tarpeen tullen käskin sen maate ja rauhoittumaan, jolloin pieni koira luotti siihen että minä hoidan tilanteen. Ohikulkumatkoilla kävimme kylässä Unskin Piia-kasvattajalla, jolla sattui olemaan myös viiden viikon ikäiset pennut. Ihme kyllä, söpöt isokorvaiset corginpennut eivät saaneet mua pois raiteiltaan, eivätkä mitään "minäkin tahon tuommoisen"-kohtausta. Kuten sanottu, corgimittari on täynnä. Sattumalta näimme myös Vekin veljeä Deviä, kun Lahden kohdalla otinkin äkkiä puhelun Tuulille ja huomasimme, että olemme muutaman minuutin ajomatkan päässä heidän treenipaikastaan. Mikäs siinä, ilman mitään treenikamoja pärjäsin hyvin: ruokanappuloita taskuihin ja ainut mukaan otettu lelu toimivat erinomaisesti palkkana, kun liityimme mukaan tokotreenehin! Treenien jälkeen annettiin veljesten juosta, vaikka mulla olikin epäluuloiset odotukset, sillä Vekki kokeilee rajojaan etenkin sisarusten kanssa. Olin haljeta riemusta, kun pojat kuitenkin leikkivät älyttömän hyvin, eikä pienintäkään erimielisyyttä tullut! Ne eivät ikinä ole leikkineet noin hyvin, eivät edes muutama kuukausi sitten. Lopussa keskityin vielä antamaan molemmille pennuille nameja vuorotellen, sillä Vekki yrittää välillä omia herkkuja antavan ihmisen. Tosi monta hyvää toistoa saatiin, sitten hengasin vain pennut jaloissani, jolloin Vekki nosti huultaan äkkiä Deville. Vekille antamani kova palaute tulikin ihan puun takaa, jonka jälkeen se oli todella nöyrä ja pelkkä kulmien kurtistaminen sai sen matelemaan. Tämän jälkeen tehtiin samaa uudelleen, Vekillä oli ihan uusi ilme eikä sille tullut mieleenkään sanoa rumasti, vaan antoi minun rapsuttaa itseään ja Deviä yhtäaikaa sievästi jalkojeni juuressa. Lopuksi Vekki innosti vielä veljensä riehumaan ja toiset leikkivät niin hienosti.

Helsingissä ollessa koitin keksiä Vekille jotakin hauskaa ja otin puhelun Helsingin Koirauimalaan. Saimmekin ajan samantien samalle päivälle. Oli muuten uupunut pikkupoika 30min jälkeen, vaikka itse uimista tulikin vain muutama metri kerrallaan :) Ilme oli kyllä klassinen olen-ensimmäistä-kertaa-uimassa-ja-minua-rääkätään.

shepmates leiri

Viime viikonloppu oli huikea, sillä olin ensimmäisellä koiraleirilläni ikinä! Leiri oli Shepmates Kennelin kasvattajan Hansun järjestämä, joka pidettiin Kannuksessa. Leirillä oli mahdollisuus treenata tokoa, agilitya, tottista ja sisäetsintää. Corgit pääsivät Keski-Suomeen hoitoon, kun lähdimme ihan kahdestaan Vekin kanssa reissuun. Perjantaina matkattiin ensin Joensuusta Iisalmeen bussilla, josta jatkettiin Kannukseen leirikaverin kyydillä. Bussissa matkustaminen meni kivuttomasti, sillä heti auton liikkuessa Vekki heitti maate jalkatilaan ja nukkui pääosin 3,5h matkan. Iisalmessa annettiin Vekin ja päälle vuotiaan Hukka-auspain tutustua toisiinsa, sillä jaettaisiin huone viikonlopun ajan.
Oltiin perillä sen verran ajoissa, että päästiin vielä treenaamaan. Lyhyet tokot ensin hallilla, jossa Hansu tsekkasi Vekin maahanmenon ja seuraamisen. Seuruussa Vekki irtoaa vielä sivusuunnassa hieman liikaa, mutta muuten taisi olla hyvä. Etenkin sen jälkeen, kun mua käskettiin kävelemään nopeampaa ja seuraaminen parani välittömästi, hitaammassa tahdissa Vekki joutuu olemaan hieman kasassa. Maahanmenossa käskyn jälkeen Vekki valuu vielä hieman eteenpäin, eikä lysähdä heti lattiaan. Nopeilla palkkauksilla ja ytimekkääseen käskyyn (ennen: MAAAA-HAN jälkeen: maahan!) keskittymällä valumista ei enää tapahtunut.

Hallilta lähdettiin tekemään sisäetsintää, enkä tiennyt yhtään mitä odottaa. Hämmästys oli suuri, kun saavuttiin ammattiopiston verstaalle. Isosta rakennuksesta löytyi todella erilaisia jännittäviä tiloja kuten pimeitä työkonehalleja, tyhjiä pukukaappihuoneita, kolkkoja kellareita ja erilaisia pintoja. Teimme hommia pääasiassa pimeässä, joten kaikki näytti vielä jännittävämmältä. Kokeneemmat koirat aloittivat, jolloin me uudet pääsimme ensin seuraamaan lajia ja olimme vuorotellen maalimiehiä. Samalla pelastuskoirapuolella ollut Gabi opasti meitä ja kertoi innostavasti, mikä olisi ihanteellinen toimintatapa koiralle. Etsintälajit kiehtovat mua muutenkin, mutta sisäetsinnässä oli hauskaa miten erilaisia tehtäviä koirille pystyi tekemään (itse olin maalimiehenä ahtaassa pukukoppikaapissa, naulakossa työhaalareiden alla ja puulaatikkoon sullottuna). Sytyin täysin! Vekille otettiin ensimmäisenä iltana yksi maalimies. Ensin päästin sen kulkemaan vapaana rakennuksessa ja kierrettiin eri tiloissa katsomassa miten pentu reagoi ympäristöön. Vekki eteni rohkeasti eikä se aristellut erilaisia pintoja tai esineitä, vaan kulki etunenässä uteliaana. Kuljettiin huoneissa "seiniä pitkin", jotta koira oppisi kulkemaan tulevaisuudessa laajasti ja tarkastamaan huoneen nurkkia myöten. Meidän maalimies oli pukukaappihuoneen perällä, Vekki käveli huoneessa ja ilahtui suunnattomasti löytäessään sieltä ihmisen: koko pieni koira tärisi ja vispasi.

Lauantaina treenattiin ensin tokoa ja agilitya, josta sisäetsintään. Tokossa halusin apua seuraamiseen ja kuulla, miten mun kannattaisi tästä jatkaa. Tultiin siihen tulokseen, että nyt Vekin kanssa kannattaa tehdä ihan muutaman askeleen seuruuta siten, että tekniikka on kokoajan hyvä. Sain myös vinkkiä pysähdyksiin seuruussa, jonka jälkeen Vekki alko istumaan tosi nopeasti. Nyt aletaan panostamaan myös käännöksiin tekemällä peruuttelutreeniä seinän vieressä. Yksilötreenien jälkeen otettiin vielä kaikille pennuille luoksepäästävyyksiä ja yleistä häiriötreeniä kun kaikki harjoittelivat samaan aikaan. Agilityssa tehtiin hyppytekniikan perussarjaa. Pidin Vekkiä hallissa ollessa häkissä sermin takana, jossa se välillä protestoi kiljumalla. Hiljeni kuitenkin kun kävin sanomassa, että olisi parempi olla hissukseen. Huvittavaa oli miten identtisiltä Vekki, Devi ja Autsi kuulostivat, kun pitivät ääntä. Kukaan ei haukkunut, vaan kaikki "kiljuivat". Pentujen ollessa pieniä niistä todettiin jo kasvavan isoina kiljuvia tapauksia. Lauantaina ehdittiin myös kokeilla doboa ja skeittilaudalla hömppäilyä. Muiden tokoilemista katsellessa opin ihan mielettömästi ja sain niin paljon inspiraatiota omiin treeneihin Vekin kanssa tulevaisuudessa, mutta myös Eetun treeneihin! Etenkin tunnariin, ruutuun ja kaukoihin liittyen sain niin paljon ajateltavaa ja kultaisia vinkkejä, etten malta odottaa päästä tekemään!

Iltapäivällä siirryimme treenaamaan sisäetsintää, jota tuli seuraamaan myös Vekin isän X:n omistaja. Vekille otettiin 3 maalimiestä. Kaikki maalimiehet piilotettiin erilaisiin tiloihin, joissa sitten kuljettiin pennun kanssa ja katseltiin saiko se hajusta kiinni huoneita kierrellessä. Tarkoituksena oli edelleen vain kiertää paikkoja ja antaa pennun mahdollisesti "törmätä" hajuun ja maalimieheen.  Ensimmäinen ukko oli pukuhuoneessa penkin alla piilossa. Vekki lähti taas reippaana liikkeelle, kuljetti perässä kävelevää yleisöään ylpeänä. Huoneen luokse päästyämme Vekki irtosi sinne itse, odotin hetken ovella ja äkkiä Vekki tulikin pois huoneesta, kierti ihmisten välissä ja palasi huoneeseen. Se oli siis saanut uuden hajun ja kävi laskemassa meidän hajumme ennenkuin lähti tutkimaan sitä lisää. Pian Vekki törmäsikin penkin alla olleeseen Hansuun, muutaman mörköpöhähdyksen päästi kun ihminen olikin niin yllättävässä paikassa. Seuraava ukko oli työkonehallissa, jossa oli useita traktoreita ja humisevia koneita. Maalimies oli traktorin alla piilossa. Kaartelimme huoneessa useasti, Vekki sai hajusta kiinni ja kulki innostuneena nokka taivasta kohti. Se kierteli traktorin ympärillä ja selvästi luuli, että maalimies on traktorin ohjaamossa. Ohjaajamme sanoi, että se ei vielä ymmärrä miten hajut käyttäytyvät ja siksi ei osaa kohdentaa sitä lattianrajaan. Vekki kuitenkin sinnikkäästi yritti ja kiipesi traktorin renkaita vasten ja koitti kovasti paikantaa henkilöä. Pyysimme maalimiestä siirtämään kätensä näkyviin, jonka jälkeen Vekki löysikin pian tämän ja oli taas onnesta soikeana. Erittäin hyvä harjoitus ja pentu jaksoi hienosti tsempata, vaikka väsymystä olikin ilmassa. Päätettiin ettemme ottaisi enää kolmatta maalimiestä, mutta kuljettaisiin kuitenkin huoneen lävitse. Kävelin sitten erään pienemmän huoneen läpi ja olin avaamassa ovea toiseen huoneeseen, kunnes Vekki stoppasi kuin seinään, nosti nokkansa ylös ja lähti kiertämään huonetta. Meni ehkä muutama sekunti, niin se meni verhojen välissä olleen (kuva yllä) olleen maalimiehen luokse ja meinasi haljeta riemusta. Itse en tiennyt yhtään, että ukko olisi ollut siellä huoneessa ja olin pakahtua ylpeydestä, miten minun penska sanoi OOTA, TÄÄLLÄ ON JOTAKIN, kääntyi ja lähti hommiin. Itse kun olin sitä jo viemässä pois huoneesta. Vekki saikin tästä paljon hyvää palautetta :)

Ilta menikin muutama siideri nautiskellen ja koirajuttuja höpötellen. Aamulla mentiin taas hallille tekemään tokoa ja agilitya. Pipa, eli Piritta Pärssinen tsekkasi meidän tokoja. Vekki sai erittäin hyvää palautetta siitä, että se ingooraa ympäristänsä täysin silloin, kun työskentelee mun kanssa. Mikään häiriö ei saa sen korvaa letkahtamaan, vaan keskittyy hommiin. Kuulemma se on hieno ominaisuus, joka kannattaa käyttää hyödyksi. Pipan mielestä saan Vekille opetettua sen takia erittäin makeen tunnarin ja noudon, koska se keskittyy niin hyvin. Seuruussa sain vinkkiä parempaan palkkausasentoon. Muuten voisin alkaa tekemään hieman repäisevämpiä treenejä, sillä nyt Vekki näytti kuulemma hieman liian rauhalliselta. Kun otin sen perusasentoon, niin sen olemus meni sellaiseksi tyyneksi ja keskittyneeksi, ei sellaista "paloa silmissä". Kokeilin sitten ottaa lelun, otin koiran lennosta perusasentoon ja samantien palkkasin lelulla. Tuli ihan eri fiilis Vekille! Näytettiin myös maahanmeno ja luoksetulo. Ruudusta juteltiin ja tulin siihen tulokseen, että opetan sen ehdottomasti markkerilla. Yleisesti saan kuulemma Vekistä tosi kivan harrastuskoiran!

Viikonlopun aikana tuli taas huomattua, miten itsevarma ja rohkea pentu mulla onkaan. Vaikka Vekki täytti viikonlopun aikana vasta 7kk, niin se on jo hyvin kovapäinen ja itsevarma. Tämä tuli todistettua kun se mm. yritti mennä rauhoittelemaan itseään vanhempaa urosta, joka alkoi rähisemään toiselle urokselle. Se on alkanut myös omimaan minua, mikä ei tietenkään käy päinsä. Onneksi sain taas keskusteltua näistä asioista ja hyvä mieli. Tämän takia mun ykköskriteeri oli kasvattaja, joka haluaa olla tukena ja auttaa, ympärillä on tukiverkosto jolta voi aina kysyä ja he osaavat auttaa. Ei malteta odottaa seuraavaa leiriä, joka on Vappuna pidettävä ihan oman porukan Ardiente leiri :)