voin kuvitella sateenkaaren pään, se löytyy raskaan päivän jälkeen sinun luotasi

Agilitypainoitteinen viikko huipentui viikonloppuun, jolloin ohjelmassa oli joka päivälle agilitya. Seitsemän päivän aikana duunasin seuramme hallilla kahdeksan kertaa, eli joinakin päivinä kävin treenaamassa tai kouluttamassa kaksi kertaa päivässä. Voisi kuvitella että jonkinlainen agilityähky olisi, mutta päinvastoin tekemisenintoa ja -meininkiä riittää yhä.

Perjantaina oli agilityn jatkokurssin viimeinen kerta. Halliin rakennettiin temppurata ja möllirata, jotka suoritettiin kilpailuna kurssitovereita vastaan. Temppurata suoritettiin hihnassa ja siinä oli erikoisia tehtäviä, kokonaisaika ratkaisi. Meille haastavinta oli se, että ei tehdä juuri ikinä mitään hihnassa ja siihen me sotkeuduttiin. Vekki oli ainoa koira joka osasi entuudestaan peruuttaa, mikä olikin meidän etu ja voitettiin temppurata. Saatiin palkinnoksi suklaata, puruluu ja uusi treeninarulelu. Möllirata oli 7 esteen lyhyt rata. Ajattelin että täähän on ihan pala kakkua, mutta taas todistettiin se että ohjaan ajatuksissani edelleen pientä koiraa. Radalla oli mutkaputki, jonka jälkeen muuri, hyppy ja tiukka takaaleikkaus putkeen. Putkesta tullessa ajattelin että helposti Vekki lukee vierellä olevan muurin, mutta se tulikin ohitse. Muurin jälkeisen hypyn jälkeen aloin linjaamaan koiraa vasta sen laskeutuessa, minkä takia käännös putkelle valui tosi paljon. Tehtiin rata vielä uudelleen, kun nurisin kouluttajalle että en vain osaa ajatella ohjaavani isompaa koiraa. Nyt linjasin sen muurille ja katoin koiraa, enkä jättänyt arpomaan ottaako muuri vai ei. Mutkaputkelle vekkasin jo ajoissa, jolloin Vekki jo ennen hyppyä alkoi kääntää omaa linjaa - ei tarvii varmaan sanoo että oli vähän toimivampi suoritus. Saatiin silti palkinnoksi suklaata ja puruluu jälleen. Itse jäin vielä kouluttamaan saman kurssin seuraavaa ryhmää.

Editoimaton, 10min pätkä toisesta treenisetistä

Lauantaina oli mielenkiinnolla odotettu Jenna Calanderin valmennus. Jennalla itsellään on shelttejä, mutta uusimpana treenikoirana bordercollie, joten uskoin että Jenna tunnistaisi tämän hetkiset fiilikseni. Rata oli erittäin teknillinen ja suoraan sängystä valmennukseen menneenä pää löi joissakin kohdissa ihan tyhjää. Valmennuksesta sain tosi paljon irti mm. oman ajoituksen, kokonaisuuden ja tekniikan puolesta. Jenna opetti mua katsomaan kokonaisuutta ja kääntikin meidän tekemisen aika ylösalaisin: keskityn välillä liikaa varmistelemaan, vaikka oon pennusta saakka painottanut irtoamista niin etenkin ohjauksissa en uskalla jättää sitä tekemään itse. Nyt lähetin ja jätin koiraa suorittamaan, kävin valmistelemassa ohjaukset ja pystyin jatkamaan omaa liikettä. Mikä ero! Esim. kohdassa jossa takaakierron jälkeen käytiin tekemässä muutama ristiaskel hypyn edessä ja jatkettiin omaa liikkumista. Ensin olin ihan hädässä etten ikinä ehdi ottamaan 9 hypyn takaakiertoa, ainakaan ilman tuuripeliä. Treenillä opettelin ottamaan vain muutamat ristiasekeleet aikaisemmalla hypyllä, jätin koiran tekemään ja ehdin tosi hyvin. Toisto toistolta edelliset teknilliset kohdat alkoi tuntua hyvältä ja huomasin miten ehdin valmistella ohjauskuvioita helposti ja tehdä ne ilman kiirettä. Se ajatusmalli jota mun on joku sanonut tekevän: "sä vaan meet radalla, et niinkään ohjaa" - eli keskityn vain suorittamaan asiat, en mieti ollenkaan mitä sinällään hommaan kropallani. Takaakierto päällejuoksuissa tuli puun takaa miten kovasti Vekki alkoi kieltää hyppyjä. Itse ohjasin tosi laiskasti, koska jalat alkoi olla ihan puuroa. Jennan mukaan tää kieltäminen on tosi yleistä paimenkoirilla ja siihen puututaan heti. Päällejuoksuja me ei olla itseasiassa tehty muistaakseni paljoakaan, joten ehdottomasti treenilistalle! Tärkeintä on ettei ikinä pallo lennä tuollaisista tyhmistä kielloista, ekalla kerralla ehdin tipauttaa lelun. Treenattiin vielä ohjauksena backlappia, jonka Vee tajusi pian. Erittäin kätevä ohjaus! Ja niin harjoiteltiinhan me ihan ekana japanilainen, joka alko kanssa toistojen jälkeen tuntua hyvältä. Muuten saatiin aika samanlaista palautetta kuin muiltakin kouluttajilta: Vekki tulee tosi nätisti linjauksiin ja ohjauksiin mukaan. Mun täytyy vaan treenata kokonaisuutta, niin kyllä se alkaa toimia. Kun tää saadaan toimimaan, niin Vekistä tulee tosi hyvä! Videolta huomaan oman kehitykseni kyllä kun toistoja tulee ohjauksiin, niin liike ja ajoitus alkaa kohentua. Pitkä matka on täydellisyyteen, mutta vannoin koulutuksen aikana että pakko alkaa tehä jotakin itellekin, kun tuollaisessa takaakiertojen karkeloissa en ehi mitenkään, kun jalat alkaa painaa! Oli hauskaa taas, kun Jenna sanoi ettei Vekki ole tyypillinen bordercollie ja asian oikaistuani tämä nauroi että olisin saanut kyllä huijattua ihan täysin.

 1,4kk

Tänään olin kehäsihteerinä oman seuran mätsärissä. Yllätyin ettei se ollutkaan niin kamalaa ja talkoopisteitä saatiin! Illalla kävin tekemässä lyhyet treenit. Vekille keppitreeni kuudella kepillä sekä esteiden lukutaitoa. Kepeillä oli enää ohjuri ensimmäisissä kepeissä, mutta toiselta suunnalta lähetettynä ohjurin puuttuminen ei haitannut ja Vekki haki hyvin oikeaan väliin. Viikonloppuna treenasin myös mahdollisen uuden treenikaverini, novascotiannoutaja pennun kanssa. Aina paimenkoiria omistaneena ja treenanneena tuollainen noutaja on aikamoinen kulttuurishokki. Vaikka Kaapon kanssa on tehty vain arkitottelevaisuutta ja noutajien hommia, niin se omaksui lajin heti. Heti oli mun kanssa tekemässä, lelut oli siisteintä ikinä ja tokon treenaaminenkin toimi. Hauskaa on ettei tuo koira tunnu vain välillä tajuavan edes mitä tekee, kunhan sinkoaa putken ja hypyn lävitse lelulle. Tykkään kuitenkin paljon, kiva treenata välillä tuollaisen yksinkertaisen ja aina iloisen koiran kanssa, joka vain tekee muttei ajattelee liikaa!

Eetun kuulumisia. Eetu käytiin näyttämässä hyvämaineiselle lääkärille Keski-Suomessa ja minä laitoin läjän röntkenkuvia menemään sähköpostiin. Siellä kävivät kuvia lävitse ja lääkäri oli kysynyt onko polvet tutkittu. On ne tutkittu terveeksi, mutta ei kuvattu. Varattiin uusi aika ja rötnketiin, jossa nähtäisiin mitä sieltä tällä kerralla löytyy. No sieltähän löytyi uutta ihmeteltävää, nimittäin lääkäri epäili ristisidevammaa ja lääkäri epäili leikkauksen olevan mahdollisesti edessä. Kuvat lähti Jyväskylään leikkaavalle lääkärille katsottavaksi ja vastauksena tuli, että suosittelee leikkausta mutta sekään ei poista tosiasiaa, että tuo koira tulee syömään loppuelämänsä kipulääkkeitä. Leikkausaika varattiin 30.joulukuuta, jonka jälkeen Unski tulee mulle kahdeksi kuukaudeksi jotta Eetu saa toipua rauhassa. Olen ollut tästä tosi maassa, koska tuntuu etteivät huonot uutiset ikinä lopu ja ajattelin että pitääkö jo luopua toivosta - saati koirasta. Tänään Eetulla oli ensimmäistä kertaa osteopaatti. Illalla sain puhelun, että osteopaatti oli saanut avatuksi koirasta ainakin viisi (5) lukkoa ja käsittelyn jälkeen Eetu olisi halunnut vain alkaa juoksemaan! Puhelun loputtua puhkesin ilon ja onnen kyyneliin, olin niin helpottunut siitä että sain välillä hyviä uutisia, niin onnellinen että koiralla on ainakin viisi kertaa parempi olla. Olen monena päivänä itkenyt surusta ja pettymyksestä, mutta nyt kyyneleet valuivat puhtaasta rakkaudesta ja suuri solmu sisälläni löysentyi hieman: minun rakas voi nyt paremmin. Ehdin jo monena päivänä murtua kyyneliin ihan yhtäkkiä, kun mietin joudunko astella eläinlääkäriin viimeisen kerran mukanani yhä iloinen, silmät tuikkiva ja hölmöilevä koira. Nyt tuntuu että ehkä olemme nyt käyneet pohjalla, jos tästä pääsisimme taas ylöspäin. Eetun lääkitystä muutettiin hieman, kun sain tutulta corgikasvattajalta suuret suoritukset eräästä pistoksena annettavasta aineesta, jolla hänen nivelrikkoiset koirat ovat pysyneet hyvin kunnossa. En malta odottaa joululomaa, kun pääsen toivonmukaan vielä reippaamman ja iloisemman Eetun kanssa tekemään asioita

Voi miltä tuntuisi saada päiväksi palata ajassa taaksepäin siihen hetkeen, kun Eetu oli vasta vuotias hölmöläinen.

ekaa kertaa agilityepiksissä!

Viimeiset ja tulevat yhteensä seitsemän päivää ovat Vekille sekä hauskoja, että erittäin tylsiä päiviä. Itselläni on koulua aamusta iltapäivään (ei kuitenkaan oikeastaan edes sikäli liian pitkiä yksinoloksi) jolloin Vekki vetää päiväunia jo sinne saakka, kun ulkona alkaa hämärtää. Ei siinä muuten, mutta kuten aiemmin mainitsin niin ohjelmanumeroa on ollut lähes jokaiselle illalle, minkä takia päivälläkään ei ehti kuin nopean korttelikierroksen ennen lähtöä. Tänään oli Vekin ensimmäiset agilityepikset. Mentiin yhessä Hennan ja Rean kanssa. Vekillä oli taas jotakin henkisiä ongelmia (ihan normaaleja Vekki-ongelmia) jäädä autoon häkkiin Rean kanssa, etenkin BOT päällään. Aina kun tulin autolle niin peräkontissa oli kurluttava ja ujeltava elämäänsä tyytymätön eläin vastassa.

Ilmoitin Veen putki- ja mölliradalle. Putkirata oli nimensä mukaisesti aika höyryjen päästely rata - sellaista kaivattiinkin. Noissa putkiradoissa meinaa itellä mennä pää sekaisin, kun mennään rallatellaan samoja esteitä eessun taas. Nolla sieltä kuitenkin tuli, muutamassa kohdassa linjaus olisi voinut olla aikaisemmassa, kuten mustalla suoralla putkella. Mentiin kuitenkin ja voitettiin vielä koko rata!

Möllien radalla oli rimat 50cm ja A sekä puomi. Rimat pysyi, A:n juoksukontaktin teki hyvin mitä ehin katsoa ja muutenkin koira kulki. Homma meni muusiksi sitten puomille mentäessä, jossa en vaan osannut linjata koiraa. Maksin laskeutumispaikka oli huonossa kulmassa puomiin nähden, jolloin koiralle piti tehdä pieni pakkovalssi linjan parantamiseksi. No en osannut! Tuomari tuli auttamaan (oli rennot epikset, sai jäädä harjoittelemaan), mutta en vaan osannut kääntää koiraa ajoissa. Kun sitten sain Vekin puomille saakka, niin kävi ilmi että sitä jännittikin puomin alla olevat kaksi putkea tai ainakin minun irtoaminen sivuttaisesti. Uusintayrityksillä Vekki tarjosi mielummin putken ylittämistä (....) eikä millään uskaltanut lähteä ylittämään estettä kun en ollut vieressä. Onneksi kannustuksella teki kuitenkin, ilmekin oli reipas eikä ahdistunut ja pysähtyi vielä kontaktille.

Kivat epikset! Sain hirveen treeniboostin päälle kun katoin muiden menoa: haluun opettaa itsenäiset kepit, haluun treenata kontakteja, haluun treenata ohjaamista ja irtoamista vielä vahvemmaks!

kuuliainen räkäposkipossu!

Vekin antura tuntuisi vihdoin parantuneen, kyllä siinä kestikin. Olin jo niin kyllästynyt virittämään tassun suojaksi sukkaa tai tassusidettä, joten käytiin vain lyhyet korttelikävelyt ja levättiin. Nyt tassu on ollut hyvä jo useamman päivän, joten Vekki on saanut taas palautua normaaliin rytmiin. Oon antanut sen leikkiä muiden koirien kanssa, mutta kahdestaan lenkkeillessä otetaan vähän iisimmin jottei rasitusta tulisi heti liikaa. Vekki kesti pitkän lepojakson todella hyvin, kyllä sillä on vaan hermorakenne kohdillaan.

Tokon treenaaminen ei ole kiinnostanut juuri laisinkaan. Alokasluokan päivän selvien liikkeiden läpi käyminen ei ole huvittanut. Olen päätynyt odottelemaan vain täydellistä päivää, jolloin sullon noutokapulan ja muut treenikamat repppuun ja lähdetään pureutumaan ylempien luokkien liikkeisiin. Tiiän että kun se päivä tulee, niin meille tulee törkeen hyvät treenit ja siksi ei haittaa odotella! Eräänä iltana luin useita koiraseminaarien muistiinpanoja ja sain pään täyteen ideoita treenien suhteen. Yksi otettiin jo käytäntöön, kun aloitettiin trenaamaan eteentuloa. Istuin jakkaralla ja pyysin Vekkiä tulemaan haarojeni väliin pää mahdollisimman kiinni mun edessä. Ensin meinas rankasti painaa vasempaan jalkaa koska tarjos peruasentoon yrittämistä, mutta siirryttiin olohuoneen pöydän viereen, jolloin vasemmalle pääsy estettiin ja Vekki alko pysymään suorassa. Törkeen hyvä taktiikka, ehdin jo olla vähän turhautunut että miten ikinä saan opetettua sen tulemaan suoraan ja tiiviisti!

Onneksi eilen vihdoin päästiin tekemään agilitya!! Jatkokurssin toiseksi viimeinen kerta, laskin että onhan meillä puolet kurssin kerroista mennyt ohite tämän sairasloman tai kisareissujen takia. Tehtiin neljän esteen radanpätkää, jolla oli rengas ensimmäisenä tai viimeisenä esteenä. Vekki kävi ihan kierroksilla, se haukkui ja sikaili. Ei ois millään malttanut kuunnella, vaan teki mieli ampuu suoraan apupalkkaajan luo lelulle. Kyllä ne korvat alkoi löytyä, kun vaadin että nyt alat kuunnella ja tehdä sitä mitä minä käskin - on se onneksi kuuliainen poika. Treenattiin myös pätkää jossa oli pussi ja yksi hyppy. Laitoin pussin taakse pallon ja lähetin vain Vekkiä irtoamaan hypyn kautta pussiin. Hypyllä treenattiin erikseen vielä ohjauskuviona viskiä korkealla rimalla. Keppejä tehtiin ohjureilla ja 4 kepillä.

Tänään omat ryhmätreenit. Oli tosi hyvä fiilis päästä tekemään töitä koiran kanssa kunnolla. Tai ei se koira ollut, vaan pieni sika! Vekki keräsi pikkuset kierrokset kun pääs töihin: haukku ja kilju, koitti roikkua ja hyppiä mussa ja oli ihan kuuppa levällään. Ei siinä, tehtiin ensin keppejä kuudella kepillä ja ohjureilla - sain just oikeen asenteen niihin. Vekki haki kepit kaukaa ja hypyn kautta hyvin, ensin se meinasi kierrostensa takia mennä yhen ohjurin ali mutta korjasi nopeasti.

Radalla keskityttiin kohtaan, johon treenasin takaakiero persjättöä ja takaaleikkausta putkeen. Tilaa oli tosi vähän ja ohjaustyyli ei ollut lopulta ihanteellisin, mutta olin tyytyväinen kun sain sen onnistumaan. Toisella kerralla treenikaveri kysyi että miksi välttämättä haluan survoa itseni tekemään sen persjätön sinne kun ei tarvii, joten tehtiin myös takaakierron ja välistävedon sekä takaaleikkauksen kautta. Kontakteja pieni porsas ei olekaan tehnyt vähään aikaan, vaikka kotona päivittäin vahvistetaan asentoa. Se tuli nimittäin puomilla joka toistolla lävitse, hupskeikkaa! Oma vikani kun tein suoraan kokonaisella puomilla, enkä helpottanut alkuun. Treenien läpimurto oli kuitenkin A:n kontakti: oon vähän aikaa pyöritellyt ideaa päässäni siitä, että opettaisinkin Vekille jo nyt juoksukontaktin A:lle. Se olisi koiralle ihanteellisempi ja totesin Vekin olevan niin kuuliainen, että se voisi olla ihan mukavakin projekti. Tänään aloitettiin! Laitoin A:n alastulon yläpäähän pumperin, A:n eteen kuolleen palkan ja lähetin koiran suorittamaan esteen. Testatessa ensimmäisillä toistoilla treenikaveri sanoi että se alkaa kisaamaan mun kanssa jos juoksen heti vierellä. Haluttiin koiran ajatusta esteen alas, joten apupalkkaaja meni pitämään lelusta kiinni (= koiran focus heti paremmin lelussa ja katse alhaalla). Jotta kilpajuoksu ja kiirehtiminen saataisiin pois, niin minä käskytin Veen suorittamaan esteen ja jäin itse aloilleen. Treenikaveri oli silminäni ja joka kerta alkoi ylistämään koiraa, josta tiestin että homma toimii. Vekki hoksasi idean siis jo ensimmäisillä toistoilla, ei sillä ollut ajatustakaan sikailla ja loikata kontaktin ylitse. Treenikaverit olivat ihmeissään siitä miten äkkiä Vekki tämän sisäisti ja australianälykääpiö ylistettiin maasta taivaaseen niin hienona koirana. Kyllä voin allekirjoittaa, on tän kanssa vaan niin kiva tehä hommia kun se kuuntelee! Nyt siis tehotreeniä A:lle sekä muille kontakteille, jotta kriteerit alkavat erottua toisistaan. Mutta vitsit, olin aika innoissani siitä, että Vekki vähän possuili ja oli tuhma! Vaikka kuuliaisuus onkin kivaa, niin saa sitä mennä vähän räkä poskellakin!

On taas tulossa melkoinen viikko, sillä sunnuntain jatkoryhmän treenit ja tän päivän agilitytreenit ovat vasta alkua. Tiistaina koulutan pentuagilityssani, keskiviikkona on vapaata, torstaina Joan agilityepikset, perjantaina jatkoryhmän treenit (sekä koulutan toisen kurssiryhmän) ja lauantaina odotettu Jenna C:n valmennus! Sunnuntaille päätin vielä buukata kehäsihteerin homman oman seuran mäträsissä, jotta kerätään vielä vuoden viimeisiä talkoopisteitä! Mikäs tässä!

liirum laarum hölkötin kölkötin- tokokoe

Viikko otettiin iisisti, ei ajateltukaan tokoasioita ja huomasin Vekin antura haavan ärsyyntyneen taas, joten poika joutui taas ottamaan rauhallisemmin. Turhautti aika kovasti, koska antura oli jo terve enkä pitänyt enää kauluria ja annoin koiran liikkua vapaasti, mutta silmän välttäessä se oli alkanut jälleen nuolla anturaa mikä ärsytti haava-aluetta. Lauantaina meillä oli jälleen tokokoe, tällä kertaa Pieksämäellä Hau Hau hallilla. Alokasluokka alkoi vasta kolmen jälkeen iltapäivällä, mikä ei ainakaan mun päälle sopinut ollenkaan. Aamulla ei tarvinnut herätä herätyskelloon, vaan aikaa oli liikaakin kulutettavaksi ja ei jännittänyt laisinkaan. Aloin jo epäillä itseäni ettei kokeesta tule pian mitään, jos olen liiankin rentona. Noh, viimeistään autoon istuessa alkoi jo ottaa perinteisesti mahasta. Jos pystyn vaikuttamaan niin en kyllä enää haluaisi kisata noin myöhään päivällä, sillä oma pää ei ollut yhtään koetilanteessa mukana ja Vekki oli erittäin ärsyttävä. Huomasin että tulee olemaan hankalaa saada se oikeaan tunnetilaan, sillä se oli tavallaan yhtaikaa väsynyt mutta energinen - eli todella rasittava pitää aisoissa. Jos kävin autolla hakemassa jotakin, niin koira yritti väkisin tunkea mukana pihalle ja jättäessäni sen takapenkille kuului vain kiukkuinen kiljuminen ja rääkyminen kun kävelin poispäin. Tilannetta ei auttanut se, että tuomari päätti suorittaa luoksepäästävyyden vähän poikkeavalla tavalla, jolloin äkkiä kaikkien alokasluokkien koirat piti hakea yhtä aikaa hallin pihalle ja Vekki kylmiltään autosta työskentelemään

Tuomarina Riikka Pulliainen

Luoksepäästävyys 10: Tuomarin päätöksestä suoritettiin siten, että kaikki 15 alokasluokan koiraa otettiin yhteen isoon tiiviiseen riviin hallin pihalle, josta jonossa kuljimme vuorotellen moikkaamaan tuomaria ja tämä huuti arvosanan sen jälkeen. Ei siis istutettu vierelle, vaan annettiin koiran vain mennä tuomarin paijattavaksi ja lässyteltäväksi. Vekki ei ollut juurikaan kuulolla ja minua raivostutti, koska tietenkään namejakaan ei saanut olla mukana, oltiin ihan kiinni toisissa koirissa ja se ei todellakaan ymmärtänyt olevansa töissä

Paikkamakuu 10: edelleen hyvin levoton Vekki. Vieressä vinkui toinen australianpaimenkoira ja nousikin sitten rivistä ylös ja lähti kävelemään omistajaa kohti. Vekki oli ehkä ensimmäiset puoli minuuttia hyvin, sitten se laski ja nosti kerran päätään, korjasi asentoaan ja katseli ympärilleen. Toisen koiran nouseminen teki siitä entistä rauhattoman. Riviin palatessa olin helpottunut, minkä ansiosta liikkurin käskyttäessä perusasentoon nousun erehdyin sanomaan Vekille "JES" kun se nousi ylös!? Onneksi seuraavalla sekunilla liikkuri sanoi kiitokset, mutta odotellessa tuomarin pisteitä teki mieli lyödä itseä naamaan. Täydet pisteet kuitenkin! Tässä viereisen koirakon video paikkamakuusta, näkee miten Veen olotila muuttuu heti kun naapurikin alkaa olemaan levoton >:( https://www.youtube.com/watch?v=RzwxOiPjE1A&feature=youtu.be

Seuraaminen kytkettynä 8: ihan ok, koira vaan edisti taas aivan liikaa, mutta sentään muistin keskittyä pitämään remmin löysällä!

Seuraaminen taluttimetta 7½: ihan kamalaa! Nyt se Vekin väsymys näkyi, sillä se kesken seuruun jäi haistelemaan ja laahustamaan. Ensimmäisessä pysähdyksessä se juuri iski nokkansa maahan ja pysähtyessäni tamppasin jalalla maata aika kovasti että koira tajuaisi että ollaan töissä. Yök!

Liikkeestä maahanmeno 9½: hyvä! Tuli toiveikkaampi olo, kun koira alkoi skarppaamaan!

Luoksetulo 10: Olisin mielessäni voinut kuolla nauruun tai itkuun siinä vaiheessa, kun Vekki tömähti jalkaani vasten sillä se ei juuri ikinä törmää noin!

Liikkeestä seisominen 8½: typerä ohjaaja. Otin ennen omaa suoritusta pihalla hyppyä, koiran seisoessa esteen takana päätin kierrellä ympäri ennen kun meen viereen palkkaamaan. Kävelin vahingossa tosi painostavasti koiran luo ja se väisti, veikkaan että se näkyi nyt seisomisen sekä hypyn jälkeen koiran liikahteluna. Mutta pysähdys hyvä!

Hyppy 9: liikahteli lopussa, voin syyttää itseäni. Muuten hyvä!

Kokonaisvaiktus 9: tuli noottia seuraamisesta sekä omasta kropan käytöstäni seuraamisessa. Tuomari totesi että taitaa olla aika nuori koira, kun ottaa hallista näin häiriötä. Sanoin että joo, mutta veikkaan että tuo nuuskiminen meni kyllä huonon vireen piikkiin ja liikkeiden välillä koira oli kyllä kuulolla. Sanoi kuitenkin että kivan näköinen suoritus!

ALO1 179p 4/15

Palkkaamisen jälkeen menin koiran kanssa kävelylle enkä jaksanut juuri miettiä mikä tulos sieltä tuli. Mulle tultiin kuitenkin kertomaan meiän pisteet enkä voinut millään uskoa, ennen kuin lopulta kävin ite tarkastamassa pistetaululta: kyllä vain, vielä paremmat pisteet kuin Varkaudesta! Suoritus ei ollut todellakaan meidän parasta laatua eikä mun tai Vekin ajatukset olleet ihan itse tekemisessä minkä ansiosta meno tuntui etenkin paikkamakuussa, luoksepäästävyydessä ja seuraamisissa aika tahmaiselta. Mutta kyllä se pieneksi pojaksi oli taas mahdottoman hieno ja Vekki ansaitsikin saada mäkkäristä oman euron juuston hampurilaisen! Joulukuussa olisi Pieksämäellä koe jonka toivoisin olevan meiän viimeinen kilpaileminen alokasluokassa. Aika helpoksi kävi tämä koulutustunnuksen hakeminen, jos vielä tämän vuoden puolella saataisiin se viimeinen tulos. Saatais alokasluokka pois jaloista. Siistiä päästä keskittymään ylempien luokkien liikkeisiin, joissa liikkeiden on oltava myös näyttäviä ja niiden treenaaminen kiinnostavaa! Onneksi tässä on nyt ainakin kuukauden tauko kokeista tällä tietoa, niin voi vähän pää levätä ja etenkin paikkamakuun häiriötreeniä tullaan tekemään, sillä mä alan olemaan erittäin kypsä kun joka kokeessa joku koira nousee

Tänään saatiin kunnolla lunta! Sen ansiosta anturavammainen sai juosta pehmeässä maastossa ja leikkiä kaverinsa kanssa. Kyllä minun rääpäleestä on kasvanut tosi hieno! Tänään jätettiin agilitytreenit jälleen välistä anturan parantelun vuoksi ja niin varmaan huomennakin. Nyt kun täällä on taas lunta, niin mun tekisi mieli käyä hipelöimässä vetovaljaita ja startata sekin harrastus hiljalleen

leijonamieli 3-vee

"Voisin tehdä mitä tahansa enkä kumminkaan tee yhtään mitään.  Voi miten hauskaa on tehdä ihan mitä haluaa"

Minun ikuinen kakarani, taivaanrannan maalari, erilainen nuori. Ajatuksiinsa uppoutunut pohdiskelija, pieni nuuskamuikkunen. Silti maailman ärsyttävin, kovapäisempi kuin sarvikuono. Leijonamieli. Unski täyttää tänään 3-vuotta! ♥

Unski on opettanut ennen kaikkea nöyrtymään. Montahan kymmentä kertaa olen lyönyt hanskat tiskiin ja vähän ajan päästä taas uhonnut, että kyllä me vielä tästä harrastuskoira leivotaan. Sitten taas huomannut että meiltä katoaa hauskuus jos yritetään liikaa. Muistan vieläkin miten monta kertaa aloitin blogitekstin, johon kirjoitin "ehkä kaikkien koirien ei tarvitse harrastaa tokoa?" ja pyyhin sen kerta toisensa jälkeen pois. Tuntui luovuttajalta, olen huono koirankouluttaja ja en saa koirastani sellaista mitä haluaisin. Sitten ymmärsin kuinka typerältä se kuulosti, uskalsin antaa olla ja iso kivi vierähti sydämeltä: me voidaan pitää hauskaa, koska se riittää koiralle ja sen täytyy riittää myös mulle. Unski ei oo koskaan ollut helppo ja sen leikkauttaminen viime jouluna oli päätös mitä ei ole tarvinnut katua hetkeäkään. Vihdoin koira alkaa ymmärtää että sen täytyy myös totella, ei voi olla ihan räkä poskella kokoajan ja juosta kuuroilla korvilla. Elämä on paljon mukavampaa näiden nuoruusvuosien jälkeen. Vaikka Eetu ja Vekki osaavat lukea mua todella hyvin, niin osaa kyllä Unskikin vaikka en sitä aina tajuakaan. Sillä Unski huomaa milloin oon vittuuntunut siihen ja ei todellakaan anna kiinni, koska tietää että saa satikutia. Mutta päinvastoin nyt kun oon oppinut miten sen kanssa toimitaan, niin voin olla täydestä sydämestäni onnellinen kun asiat onnistuu - ja Uns huomaa sen. Silloin se tykkää tehä mun kanssa ja on onnesta soikeena kun ylistän sen maasta taivaaseen ja annan ruokaa. Alan hyväksymään pikkuhiljaa sen, että tuota sen kovapäisyyttä ei vaan saa pois, sillä Unskin isovanhemmatkin ovat kuulemma ihan samanlaisia. Kerran se lähti jahtaamaan vapaana ollutta kanaa ja sai näykkäistyä sitä. Tästä seurauksena Unski raahattiin niskavilloista suoraan jääkylmän suihkun alle ja se sai kuulla kunniansa. Silti sen jälkeen se vain tyynesti ravisteli vedet turkistaan, käpytteli pihalle maailman tyytyväisin ilme naamallaan ja katseli uteliaana olisiko uutta kanaa lähistöllä. Jaksan vuodesta toiseen muistella Unton kasvattajan sanoja, koska pieni pitkäkarvainen corginpenikka ei ole muuttunut sitten mihinkään:

 ♥

"Sillä on aina ilkikurinen pilke silmäkulmassa. Se on aina se joka keksii kaikki konnan koukut ensimmäisenä ja yllyttää muita"
 - Kasvattaja ennen luovutusikää 2011

what a weekend!

Nyt voidaan kyllä hyvällä omatunnolla sanoa että meidän tämän vuoden tavoitteet on täytetty ja ylitettykin aika reippaasti! Syksyllä tokon kilpailutreenissä huomasin miten koetta vastaava tilanne vaikuttaa Vekin tekemiseen todella positiivisesti. Sen vire nousi minun hyvälaatuisen jännittämisen ja muiden koirien ja ihmisten läsnäolon takia todella korkealle itsestään. Kun itse olen ihan adrealiinipöllyissä, niin koirakin skarppaa enemmän. Treeneistä jäi niin hyvä fiilis, että uteliaana avasin koekalenterin ja ilmoitin meidät kokeeseen. Vain joillekin kavereille tästä kerroin, sillä kirjottaessani ilmoittautumista Vekki ei osannut vielä liikkeestä seisomista, seuraamisessa oltiin tehty viretreeniä ja hyppyäkään otettu ikuisuuteen. Kyllähän siinä epätoivo meinasi kerran iskeä, kun koira joutui 2,5 viikon saikulle ja jouduttiin seuruuttamaan pitkin olohuoneen seinä kun tilaa ei ollut enempää. Lauantaina koepaikalle ajaessa mahasta otti vähäsen, hymyilin koko matkan ja lauloin tyytyväisenä SuomiPopin soidessa. Ei jännittänyt liikaa, päällisin tunne oli vain suuri onni ja ilo siitä, että mulla on vihdoin koira jonka kanssa kisata - viimeksi tokossa kilpailtiin Eetun kanssa toissa keväänä. Koepaikalla olin ihan liian aikaisin, ehdin katsoa ylemmät luokat ja odottaa malttamattomana milloin itse pääsee kehään!

Tuomarina Mauri Pehkonen

Luoksepäästävyys 10: Vekki oli vähän kysymysmerkkinä odottelusta, joten tuomarin tullessa se ilahtui kun jotakin alkoi tapahtua ja nousi vastaamaan tuomarin silityksiin

Ensimmäinen paikkamakuu: meni hyvin maahan, koko ajan pää pystyssä ja tuijotti mua. Viimeisten sekuntien kohdalla rivistä nousi hollanninpaimenkoira uros ja meni toisten koirien luo, jolloin seuraava koira nousi. Tässä vaiheessa mulle oli täysin selvää kävellä omani luo, ehdin sen juuri vapauttaa sillä Vekki selvästi pohti pitäisikö senkin nousta. Vieras uros koira rivistä meni provosoiden rivistön koirien luo yksi kerrallaan, yritti myös tulla useasti Vekin iholle mutta potkin, huusin ja huidoin sitä pois - en todellakaan antanut sille mahdollisuutta tulla Vekin luo. Vekki provosoitui oudosta tilanteesta vasta kun itse olin raivoissani, muuten se oli ok. Uroskoira jatkoi bilettämistään ympäri hallia, yksi kerrallaan me muut koitimme päästä koiriemme kanssa ulos hallista vaikka tämä uros yritti silti pujahtaa ihmisten välistä peräämme. Ulos astuessa lähdin juoksemaan, hihkuin jotakin JEE MITEN KIVA HOMMA OLI JEE ja Vekki oli ihan messissä. Kehäsihteeri tuli sanomaan että saamme rauhoitella koiriamme, toinen ryhmä tekee paikkamakuun sillä aikaa. Kävelytin Vekkiä, se oli välittömästi palautunut tilanteesta ja oli tyyni. Uusintaan mennessä se oli oma itsensä kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Paikkamakuu 10: En tiedä miten on mahdollista, mutta Vekki oli vielä rauhallisempi kuin ensimmäisessä makuussa. Kehäsihteerin sanoessa matkan riittävän, käännyin ja Vekki olikin samantien laskenut lähtiessäni pään maahan. Vasta aivan loppusekunneilla se nosti päänsä ylös, mutta tätä ennen hallin ovi aukeutui useasti eikä se edes aikonut vilkaista äänten suuntaan. Nousi ylös täpäkästi!

Seuraaminen kytkettynä 6½: ai pikkuisen edistän? En ajatellut sen seuraavan puoli koiran mittaa edessä, joten remmiä oli liian vähän löysänä ja tämä tulkittiin hihnapakotteeksi

Seuraaminen taluttimetta 8½: keulii niin perkeleesti, mutta ei muuten haittaa koska vaihtoehtona olis kulkee nokka maassa, jätättää ja sanoo et hohhoijaa tää on tylsää - tätä me ollaan haettu! Perusasennotkin osasi, tosin vähän hitaasti! Huomasin videota katsoessa, että Mauri ei enää remmissä seuruun jälkeen pahemmin kertonut mistä pisteitä lähti, varmaan siksi kun päätin keskittyä täysin koiraan enkä oikeastaan pysähtynyt kuuntelemaan pisteidenantoa

Liikkeestä maahanmeno 10: ihan-ihan-ihan liian hidas ja ruma, mutta kympin arvoinen ja nousi perusasentoon hyvin!

Luoksetulo 9: en muita mistä tiputti pisteen enkä videolta saa selvää!

Liikkeestä seisominen 9: hieno Vekki!! Klassinen jännittäminen että sekottaako jäävien asennot, ei muuten sekoittanut ja teki molemmat pirun hyvin! Minä annoin väärän käskyn perusasentoon eli "istu" jolloin Vee vain lösähti istumaan hieman kysyvänä, normaalisti "sivu"-käsky näissä! Ohjaaja mmrr!

Hyppy 8: haisteli estettä eli koski siihen (tuhma) ja perusasento vino (tuhma minä, jäin huonoon paikkaan seisomaan), mutta en tiedä kummasta vähenti pisteitä!

Yleisvaikutus 9

ALO1 177p 2/10

Oon ylpeä sekä koirasta että itsestäni. Vaikka Vekki on vasta päälle vuotias, niin osaan käsitellä sitä jo ensimmäisessä kokeessamme. Kun mentiin ekan kerran halliin, niin muutaman perusasennon otin jotta koiralla alkaisi työmoodi mennä päälle. Sitten odoteltiin tuomarin alkusanoja, jossa menikin kauan ja sen aikana vain silitin Vekkiä. Se istui orava-asennossa ja kierähti selälleen maahan, oltiin siinä ja rentouduttiin molemmat. En tuputtanut ruokaa tai stressannut siitä, jos se vähän haisteli hallia. Tosiaan, hallin uusi matto tuntui haisevan kaikkien koirien nenään, sillä ylemmissäkin luokissa koirat kulkivat liikkeiden aikana nokka maassa. Pelkäsin että Vekillä käy samoin, joten pidin sitä itse liikkeissä mielummin yliviritettynä jotta ei varmasti keksisi haistella. Tosin milloin mun työeläin olis alkanut haistella kesken liikkeiden, haloo ohjaaja? Paikkamakuun jälkeen käytiin hakemassa palkka, sitten laitoin Vekin kahdeksi sekuniksi autoon ja otin mukana olleen häiriökoiran käymään pihalla. Häiriökoira autoon ja vaikka Vekki oli autossa ehkä puoli minuuttia, niin sen kierrokset olivat taas katossa ja valmius tehä minun kanssa töitä. Oltiin suoritusvuorossa siis toisena yksilöliikkeissä, mikä on hankala numero miettiä koiran virittelyä. Liikkeiden välillä sosiaalinen palkka toimi hyvin, tehtiin temppuja ja olin aikonut villitä sitä enemmän, mutta ihan ite tuo koira piti kierroksensa tapissa! Olin niin iloinen paluumatkalla, minulla on koira joka toimii ja tekee töitä niin törkeen hienosti!

Ajettiin Pieksämäelle, otettiin rennosti ja Vekki sai leikkiä riiviö Kaapon kanssa koko illan. Pääsi myös uudestaan pesulle. Yöllä heräsin outoon ääneen, joka muistutti sähköhammasharjani surinaa. Totesin kuitenkin unissani että kuulen varmaan harhoja ja koitin nukahtaa uudelleen, mutta ei! Ja en kuullut harhoja, vaan, Kaapo 7kk oli vessan pöydältä hakenut mun sähköhammasharjan ja päättänyt jyrsiä sitä. Voi pentu! Aamulla mua jännitti enemmän kuin edellisenä aamuna, sillä me lähettiin Jyväskylän näyttelyyn! Lähinnä nauratti oma hermoileminen kehään ehtimisestä ja siitä miten siellä ollaan, kun edellisenä päivänä aloitettiin juuri kisaileminen tokossa. Ehdittiin hyvin paikalle ja oman kehän laidalle ihmettelemään, ei otettu Vekille häkkiä mukaan ollenkaan. Minä olin ihan kysymysmerkkinä, sillä ensimmäistä kertaa menin koiran kanssa kehään. Onneksi ihanat paikalla olevat Koiramme-lehden ständin ihmiset neuvoivat ensikertalaista ja varmistivat oikeaksi mitä olin ajatellut. Mentiin aika kylmiltään kehään, koska hallin liukkaalla lattialla ja siinä väentungoksessa ei tehnyt mieli mennä liukastelemaan. Oltiin junnuissa ekana. Kokoomakehässä Vekki seisoi hyvin, tuomari haki koiran huomiota imuttamalla ja onneksi Vekki lopulta käänsi katseen tuomariin. Mentiin muutama kierros ympäri ja sitten yksilöarvostelu. Antoi hyvin tutkia itsensä ja hampaat. Taas ympäri ja edestakaiset, kokoajan Vekillä tosi nätti ravi eikä katsonut mua!

Gil De Riviere Mario, Spain
"Shape not typical for the breed. Propotions of the head and the placement and size of the ears make an untypical expression. Movement is correct" JUN-H 

Kyllä pääsi ilon kiljahdus kun kehäsihteeri tuli ojentamaan keltaista nauhaa ja kuulitti "koira saa H:n". Vielä kun eräs toinenkin käyttölinjaisen australianpaimenkoiran omistaja sai H:n niin oltiin molemmat yhtä hymyä! Näyttelykansa katsoi meitä suut viivana ja pään päällä kysymysmerkit, mutta itseäni tämä vain huvitutti. Kyllä vähän nolotti tuo karvaton mustavalkoinen itikka siellä karvamonstereiden joukossa, mutta onneksi tämä oli tässä - valioituminen on enää siitä olennaimmasta kiinni! Onneksi ei tarvitse mennä enää kehään, vaikka kieltämättä joskus noissa karkeloissa olisi hauska pyörähtää uudelleen - ei se niin kamalaa ollutkaan! Näyttelyyn en jaksanut kameraa ottaa mukaan, joten sieltä on vain joitakin kännykkäkuvia

Näyttelyssä tuli shoppailtua herkkuja, mössöpurkkiruokaa ja ravintoöljyä. Yleensä en vaivaudu tuhlaamaan rahaa koirien herkkuihin ja sortumaan tarjouksiin, mutta nyt oli niin hyvä mieli koko viikonlopusta että hellyin kun halvalla sai. Ostin Vekille uuden vinkuvan narupallon ja kaksi oikeaa, virallista koirafrisbeetä. Uutta palloa päästiin testaamaan tänään, kun lähes kolmen viikon tauon jälkeen palattiin agilitykentälle! Molempien pää oli aika muussia rankan viikonlopun jäljiltä, vaikka intoa olisikin ollut tehdä. Vekki oli aika tahmea ja itse en osannut rytmittää koiraa ollenkaan. Harjoiteltiin välistävetoa (ihan paras tällaisen tauon jälkeen) ja lopulta mulla teipattiin käsi kiinni jotta tajuaisin mitä teen. Toisella setillä treenattiin ohjauskuvioita pienellä radanpätkällä, jossa meidän yhteistyö alkoi lopulta pelaamaan. Käytiin viskelemässä uutta frisbeeta hallin pihalla, oli hyvä ostos sillä Vekki oli ihan raivohullu! Kun käskin sitä heittojen välissä pujottelemaan tai vastaavaa, niin sillä alkoi pää vuotaa haukahteluna ja vinkumisena kun ei millään voinut keskittyy muuhun kuin frisbeehen. Talvikaudella tästä taitaa tulla ainakin ennen lumien tuloa meiän loppuviikkojen laji, sillä halli on tyhjänä esteist aina torstaista sunnuntaihin, jolloin sielä mahtuu hyvin viskomaan! Täydellinen laji: mun tarvii keskittyy vaan heittelemään ja Vekki saa juosta kiekkojen perässä!

TULE KOIRA SYÖMÄÄN MAKKARAA

Moi oon Vekki ja oon aika pieni.

Odottelen edelleen innolla säälaitosten lupaamia lumisateita ja lupaan sitten rynnätä ulos kameran kanssa. Siihen asti pengon kuva-arkistoja ja voihkin miksei tänä syksynä ollut samaa intoa kuvata ja perun puheitani siitä että Vekki ei olisi ollut pentuna söpö. Onhan se pieni pandapoika! 

Tänään oli Tiian tokotreenit. Olin miettinyt pääni puhki mitä tekisin Vekin kanssa, mutta en vain osannut kehittää järkevää treenisuunnitelmaa - onneksi ei tarvinnut! Tiia teki meille temppuradan ja häiriötreeniä. Aloitettiin häiriöillä. Ensin koirat riviin ja yksitellen jokainen teki luoksetulon, mutta Tiia seisoi pahana tätinä reitin varrella vinguttamassa palloa, heiluttamassa lelua, kutsumassa leikkimään tai syömään sekä purkin kanssa joka sisälti HK:n sinistä lenkkiä. Vekki lankesi ensimmäisellä kerralla vinkupalloon, kun juuri Tiian kohdalla päättikin jäädä bilettämään ja leikkimään. Luopui onneksi hyvin kutsusta. Seuraavat toistot pallon kanssa eivät tuottaneet ongelmaa ja Vee juoksi kuuliaisesti luokseni. Kolmannella toistolla oli ruokakuppi, sen koira ohitti katsomatta. Neljäntenä oli ruokarasia sekä muistaakseni lentävä pallo, anyway pallolla häiriköitiin ja lujaa mutta Vekki juoksi mun luo menemättä ansaan! Seuraavaksi seurautettiin koiria Tiian ohi hänen ollessaan kyykyssä, samanlaisia häiriöitä mutta panokset nousivat huimasti! Yleensä meiän häiriötreeneissä pidetään joku sivistyksen raja siinä miten koiraa häiritään, mutta nyt meno oli suorastaan hauskan hävytöntä! Tiia röyhkeästi kutsui koiria syömään: "tuu ottamaan makkaraa, tuu SYÖMÄÄN nyt on RUOKA-AIKA tule ottamaan täältä niin saat herkkuja!" ja tarjosi purkkia koirille. Vekki ei mennyt ruoka-ansaan kertaakaan, mutta naaman edestä lentävä vinkupallo teki taas tiukkaa. Yhdellä kerralla Vekki hairahtuikin irtoamaan leikkimään Tiian kanssa, kun tämä heilutti jotakin rättilelua. Vinkupallokaan ei tuottanut enää ekan hairahduksen jälkeen mitään ongelmaa, vaikka Tiia työnsikin sitä koiran naamaan ja heitti jalkoihin sekä naaman edestä kun mentiin ohi. Niilläkin kerroilla joilla Vekki meinasi katsoa Tiiaa, niin pieni "HEI, KESKITY" huomatus auttoi ja koira otti kontaktin takaisin. Seuraavaksi tehtiin seuraamista. Ruudussa. Kolmen koiran kanssa. Kaikki seuratettiin koiriamme ruudun sisällä samaan aikaan ristiin rastiin. Itse tein aika paljon askelsiirtymiä. Muutamia kertoja Vekin nokka hairahtui Myrnin ja Meelan suuntaan, mutta muuten se kesti älyttömän hyvin olla ahtaasti ja narttujen persiissä kiinni!

Viimeisenä temppurata, ideana oli ottaa kisa kuka suorittaa radan nopeiten. Rata meni näin: voittajan luoksetulo, jossa kutsuttiin koira ja pysäytettiin se seisomaan ja maahanmenoon merkkien kohdalla. Siitä perusasentoon kiertäen vieressä oleva tolppa, kännyttiin ja mentiin tekemään vähän matkan päähän merkki ja siitä lähetettiin ruutuun. Ruudussa kaukokäskyjä, sieltä heitettiin esine (meillä noutokapula) tiettyyn suuntaan ja koiran hakiessa juostiin viimeiselle merkille, aika pysäytettiin kun esine oli ohjaajalla. Ihan älyttömän hauskaa! Saatiin tehdä ensimmäinen kierros harjoitellen. Ensinnäkin en tosiaankaan uskonut, että Vekki stoppaisi luoksetulossa mutta niin se vain teki mielettömän hyvän stopin - ja maahanmenon. Merkin kohdalla maassa oli jotakin hajuja ja koira piti käydä huomauttamassa takaisin maanpinnalle, mutta merkkikin onnistui. Ruudussa oli kosketusalusta, jota kävin juoksemassa ruudussa näyttämässä koiralle. Lähetyksessä juoksi hyvin ruutuun, kaukokäskyt eivät meinanneet onnistuu ja siirryinkin kunnolla lähemmäs. Nouto hyvä! Kisakierros meni aika samalla kaavalla, saatiin nopein aika 55s ja voitettiin! Ikuista kunniaa! 

Ihan huiput treenit, tykkäsin siitä miten koiria pistettiin oikeasti kovalle! Tästä eteenpäin tietää ettei sipistele yhtään häiriötreeneissä, kyllä sen koiran pitää kestää asioita kun ollaan töissä. Nämä oli ihan täydelliset treenit senkin kannalta mitä viikonloppuna tapahtuu ja Vekin tassu on juuri parantunut, joten tämmöset hulvattomat häiriöharjoitukset oli täydelliset. Ja voi elämä miten mulla on ollu ikävä lelulla palkkaamista! Vekin ilme tokossa on ollut taas vähän puutuneempi, kun ollaan tehty ainoastaan sisällä ja ruoalla, koska varottu anturaa. Nyt haava on jo niin hyvin ummessa ja pienen lumisateen jäljiltä kenttä pehmeä, niin uskalsin leikittää. Vekki oli ihan eri koira, sen ilme kirkastui ja painoi taas jalkaa, voi kyllä tämä on se minun työhauvani! <3 Treenien kruunasi kouluttajan kehut siitä, miten lupaava koira minulla tässä on ja toivoo ja tahtoo että mennään vielä pitkälle ja nähdään erikoisvoittajassa - well see!

sohvalla on karvaa, ei ikkunoista läpi nää, lattialla tassunjäljet pölyn sekaan häviää

Pikku-Unni <3

 Unski jätettiin viikonloppuna Keski-Suomeen, kun käytiin Vekin kanssa siellä kylässä. Kahden viikon aikana ihastuin uudelleen tuohon hieman yksinkertaiseen ketunpenikkaani, melkein meinasin olla palauttamatta! Unto oli tosi kiltti koko kahden viikon ajan, se totteli ulkona kiitettävästi ja sisällä oli mitä hellyydenkipein karvatollo. Joka yö tai viimeistään aamu heräsin siihen, että pieni kerä oli tullut jossakin vaiheessa peittojeni väliin nukkumaan. Treenirintamalla keskityttiin vain arkitokoon ja totesinhan jo aiemmin että sen kanssa on ihan turha enää tokoa tehdä. Agilitya käytiin pari kertaa tekemässä ja siinäkin aika samaa kaavaa mitä jo pidemmän aikaa: rimat alimmalla korkeudella, höntsäilyä juosten radanpätkää ja Unski saa ottaa ilon irti. Jotta ei olisi mennyt ihan hoopoiluksi, niin tehtiin kuuntelutreeniäkin eli huutelin esteiden nimiä ja Unski sai sitten mielensä mukaan tarjota kyseisen esteen suorittamista ja katseellaan hakea missä ne sijaitsivat. Mutta yhdestä asiasta olen erittäin ylpeä: Unski oppi kahden viikon aikana kolme (3) uutta temppua! Joku joka tuntee tuon koiran ja tietää millainen oppimisnopeus sillä on, niin ymmärtää mua. Tästä esimerkkinä se, että Unski nyt vihdoin 3-vuotiaana oppi, että se voi myös pyörähtää toiseen suuntaan, ei vain vasempaan. Sille on tosi hidasta sisäistää uusia asioita ja ymmärtää, että välillä saatan vaatia jotakin uutta kuin sitä vasempaan pyörimistä. Oikealle pyörimisen lisäksi se oppi antamaan tassua! Unskin pravuurihan on vasemmalla tassulla vilkuttaminen, mutta tässäkään se ei ole koskaan hahmottanut, että samalla tavalla se voi vilkuttaa myös oikealla tassulla. Eetulta ja Vekiltähän voi vain vaatia asiaa ilman erikseen opettamista, ne tajuavat että niillä on kaksi samanlaista raajaa joilla tehdä samaa asiaa. Erityisen ylpeä olen siitä, että Unski oppi tämän agilitytreeneissä! Koiralle jolle on muutenkin vaikeaa ymmärtää, niin ympärillä olevat häiriöt ovat entistä pahempia. Eetua ja Vekkiähän voisi opettaa missä tahansa, niiden keskittyminen riittäisi. Mutta Unniomena osasi!! Viimosen tempun eli mun ympäri pyörimisen se oppi ihan muutamalla toistolla, aloin jo epäilee että oonko joskus opettanut jo sen, mutta en kyllä oo

Jos Unski lukis tän mun lässytyksen siitä, niin se toteis että just joo kerää muija ittes mä en todellakaan oo mikään kiltti poika. Ja siksi pitääkin vasta painoksi kertoa tilanteesta nimeltä "helvetin kiire junaan ja mitä tapahtui sitten". Oltiin lähdössä junaan, kuuluttaja ilmotti sen olevan lähdössä joten juoksin kahden repun ja koiran kanssa päättömänä junan ovelle. Ehdin heittää ensimmäisen repun sisälle, kun huomaan että takanani toinen remmeistä on keventynyt huomattavasti. Vilkaisen taakseni ja totean luulon todeksi: Unski on kiskonut itsensä pannasta läpi ja lähtee rallattamaan junan läheisyyteen. Olipa siinä joku tyttö tullut harjoittelemaan pentunsa kanssa miten käyttäydytään juna-asemalla, kun Unto päätti näyttää hyvää esimerkkiä juoksemalla pennun luo ja jatkamalla siitä pian rallatteluaan. Kimitin, kiljuin, karjuin, komensin ja huusin sekä lässytin eikä mitään tulosta. Unto on nimittäin sellainen pissipää, että tossakin se tajusi tilaisuutensa ja huomatessaan mun paniikin päätti ettei todellakaan anna kiinni, koska selkeästi on nyt jännät paikat. Samalla ehdin miettiä että noh ainakin se yksi reppu pääsee päämäärään, jos minä jään metsästämään koiraa. Otin herkkuja repusta, kyykistyin maahan ja anelin koiraa tulemaan ja se alkoikin ottaa varovaisia "mä sit tuun syömään vaan ne namit mut en anna silti kiinni"-askelia, kunnes sain sen tarpeeksi lähelle ja napattua niskasta kiinni. Kyllä lenti niskapersotteella tämä koira junaan ja olin ihan valmis laittamaan sen seuraavalla junalla Siperiaan. Konduktööri totesi mulle vielä että "niin lemmikkivaunu on toisella puolella junaa", aijaa ihan totta en sinne missään vaiheessa ollutkaan menossa!

Mutta joo, päälimmäisenä jäi kuitenkin ikävä siitä että oli useampi koira. Asunto tuntuu niin tyhjältä kun siellä tassuttaa vain neljä käpälää ja yksi mustavalkoinen varjo. En tosiaankaan tahdo ottaa seuraavaa koiraa vielä ikuisuuteen, koska edelleenkin omistan niitä kolme. Vaihtoehtoina mietin kissaa ja kania, mutta en usko että tälläisen reissaajaluonteen kannattaa tässä elämänvaiheessa ottaa sellaista. Olen viihdyttänyt itseäni lukemalla ilmoituksia kotia etsivistä koirista, vajonnut minuuteiksi ajatusleikkiin jonkin kodinvaihtajan adoptoimisesta ja sitten taas herännyt todellisuuteen ettei oikeasti kannata. Oli tosi helppoa tänään aamulla hypätä bussiin yhden koiran kanssa, matkustaa se jalkatilassa ja tulla Joensuuhun. Silti heti kotiin tullessa huomasin Vekissä muutoksen: se ei rauhoitu ellen minä ole aivan aloillani, jos edes aion nousta niin se herää unestaan ja seuraa perässä. Ei ole Unskia tai Eetua rauhoittamassa ja antamassa käytösmallia. Uskon että oon oikeasti onnellinen yhdestä koirasta siinä vaiheessa, kun päästään aloittamaan kisaaminen ja saan keskittyä työstämään suhdetta Vekin kanssa vielä uudemmalle tasolle! Pitää koittaa ajatella nyt etuja siinä kun on vain se yksi koira, koska kolmen koiran kanssa haaveilin ihan tosissani välillä siitä, että niitä olisi vain yksi ja olihan niitä päiviä (kuten varmaan kaiklla) jolloin mietti että miten näitä on päässyt tähän kerääntymään!

Eetun hammas leikattiin viime viikon keskiviikkona, kaikki meni hyvin. Hammaskiveä poistettiin vähäsen ja ilmeisesti Eetulle oli tullut ientaskuja. Niitä voi löytyä kuitenkin useilta koirilta, sillä harvoin koiran suuhun katsotaan samanlailla kuin hammaslääkäri koiran ollessa rauhoitettu. Kennelyskäkin loppui nopeasti ja mikä onni ettei Vekkiin tai Untoon se tarttunut laisinkaan. Mutta nyt en jaksa enää yhdenkään koiran sairaslomaa, en yhtäkään tapaturmaa. Nyt haluan sitä normaalia arkea ilman vammaisia liikuntakieltoja, rasittavia tassun paketoimisia kun mennään pihalle tai kylmää hikeä otsalla kun koira riehuessaan yskäisee muutaman kerran. Sillä
keskiviikkona tulee täyteen 2 viikkoa Vekin anturavammasta, eli puoli kuukautta menty lyhyillä remmilenkeillä. Ihan uskomatonta miten tuolla koiralla pysyy pää kasassa, mutta toivon todella että tarvii sinnitellä enää muutama hassu päivä! Itsellä alkaa enemmän pää hajoamaan kun ei pääse lenkille (okei tuolla loskassa ei ehkä huvita kävellä) saati treenaamaan agilitya! Mahankin alkaa kasvamaan!!