30 kesäkuuta 2015

ei oo helppoo, mut ainaki kesä


Päätin nyt kuitenkin kirjoittaa pari sanaa menneestä kesäkuusta ja fiiliksistä vähän kaiken suhteen, sillä meillä ei ole ollut taas helpointa. Vekki on ollut jonkun aikaa aika haastava, mikä ei kyllä ihmetytä sillä täyttäähän se jo joidenkin viikkojen päästä 2-vuotta. Tämä vaihe ei ole todellakaan paras nyt, kun itse teen pitkiä päiviä töissä ja töiden jälkeen pitäisi lähteä ulos koiran kanssa joka ei tunnu olevan yhtään oma itsensä. Ennen niin kuuliainen "mamin mussukka" tuntuu menettäneen kuuloaistinsa kokonaan eikä se pidä etenekään remmissä ollessaan juurikaan kontaktia - sen sijaan kiire eteenpäin tai mihin ilmansuuntaan tahansa olisi kova. Kadunvarsilta nuollaan pissoja ja tarpeeksi ärsyttävän naaman omistavien koirien ohi kuljetaan häntä töttöröllä ja huulten välistä mörmötellen. Vapaana ollessaan se ei reagoi käskyihin enää hyvin ja esim. vierellä kävely käskystä tai paikalla makaamisesta saattaa hyvinkin löysäillä ihan röyhkeästi. Näissä asioissa ei auta enää mikään pieni huomautus ja näenkin koirassa eron vasta sitten, kun oikeasti olen tosissani ja vaadin sitä käyttäytymistä. Koiraan johon luotin ennen kuin kiveen tuntuu nyt joltakin heprean kieliseltä raamatulta, jota osasin ennen lukea ulkomuistista, mutta nyt en ymmärrä sanaakaan. On vaikeaa toimia tiiminä arjessa, kun en enää tiedä miksi Vekki tekee mitä tekee. Esimerkki: joinakin ulkoiluhetkinä Vekki ei halua kulkea tien vasemmalla puolella ja se yrittää jatkuvasti poikittaa oikealle puolelle. Olen ihan kysymysmerkki: ahistaako joku siellä puskan puolella vai ajatteletko nyt kulkevas just siellä missä tahot? Ihan typeriä hölmöjä juttuja ja tuntuu etten koskaan opi, että urokset on vaan tässä iässä aika aivovammaisia. Ihan pitäisi muistaa kun miettii erästä vuottakin kun Unski oli juuri täyttänyt kaksi ja meinasin repiä aivoni päästä jokaisella lenkillä ja lopulta sanoin että tämä koira leikataan tasan nyt - koska se oli ihan samanlainen. Onneksi Vekki on kuitenkin paljon fiksumpi ja sen saa ottamaan kontaktia, sen eteen pitää vaan tehä töitä.

Päätin ostaa Vekille nyt siksi aikaa kuonopannan, kun corgit ovat täällä. Aiemmin eläinkaupassa töissä olleena mulla oli kuitenkin erittäin vahva kielteinen mielipide niistä, sillä olin työntekijänä juuri silloin kun kuonopannat oli kovassa buumissa ja päivittäin niitä meni useampi. Ihmiset eivät tuntuneet ajattelevan että se on koulutusväline, vaan ostivat sen ratkomaan ongelman nimeltä laiskuus puolestaan ja käyttöohjeet eivät kiinnostaneet yhtään kun yritti selittää miten se on koiralle turvallinen. Nyt on kuitenkin sellainen olo, että neljän koiran liikuttaminen olisi helpompaa niin.

Sisällä ja kerran kodin läheisellä nurmikolla ollaan temppuiltu ja tokoiltu. Tokossa vahvistettu eteentuloa ja sen erottamista perusasennosta: hyvin Vekki osaa tulla niin edestä sivulle kuin sivulta eteen suoraan. Kapulan pitotreeniä on tehty ja siinä menty eteenpäin, tosin ongelma on että tiiviissä eteentulossa esim. ohjatun kapula ei pysy kunnolla suussa, vaan Vekki antaa puruotteen löystyä kun osuu sillä jalkoihini. Kaukoista avoimen kaukot näyttää hyvältä ja eilen ulkona sain tosi kivalta etäisyydeltä toimimaan oikealla tekniikalla, jippii! Voittajan seiso-maahan vaihtoa ollaan tehty jonkin verran ja se toimii ainakin toistaiseksi.

Eilen ulkona tehtiin nurmikolla kapulan palautuksia, kaukoja, temppuja kaukokäskynä, rallytokoa ja seuraamista. Oli muuten jätkä pikkusen liekeissä ja seuraamisessa ja perusasennossa ilme oli kiitettävä. Kyllä tekisi välillä mieli lipsua, mutta kun sanon itelleni että just tältä haluutkin sen näyttävän niin ehkä jaksan vielä pitää treenit tämmöisinä lyhyinä setteinä!

22 kesäkuuta 2015

kun elämä antaa sitruunoita


Juhannuksena kävi huonosti. Torstaista perjantaihin kaikki meni hyvin mökillä, lauantaina Vekki meni Keski-Suomeen yhdeksi yöksi hoitoon ja lauantaina hain sen aamupäivällä. Corgien kanssa käytiin perjantaina kävelyllä ja lauantaina ennen lähtöä leikitin ja konttasin niiden kanssa lattialla. Takaisin mökille päästessä jätettiin koirat pihalle käymään tarpeillaan ja hengähtämään matkan jäljiltä, kun mentiin purkamaan matkatavarat sisälle ja vaihtamaan moikat muiden kanssa. Hetken päästä keksin että menen treenaamaan Vekin ja Kaapon kanssa tokoa pihalle, kävin hakemassa raksuja navetasta mukaan ja menin nurmikolle koirat perässä. Otin Vekin perusasentoon ja ehdin tehdä parin askeleen seuraamista ja palkata, kun huomasin että toinen takajalka oli punainen. Kiikutin koiran samantien sisälle ja suihkun jälkeen näin, että oikean takajalan ulommainen kynsi oli revennyt ja aika riekaleina. Tassu ensihätäiseen pakettiin ja soitto kasvattajalle, kun samalla toisella kädellä googletin päivystäviä eläinlääkäreitä. Kasvattaja sanoi että täytyy lähteä eläinlääkärille ja onneksi saatiin aika melkein heti Jyväskylään Tuhatjalkaan. Epäuskoisena pakattiin Vekki autoon ja lähdettiin ajamaan samaan suuntaan, josta oltiin äsken tultu.

Eläinlääkärissä odoteltiin jonkin aikaa kunnes lääkäri otti vastaan. Vekki marisi kun side otettiin pois ja nopean vilkaisun jälkeen se päätettiin samantien rauhoittaa, koska kynsi oli varmasti kipeä. Pojalle rauhoituspiikki pyllyyn ja untenmaille. Lääkäri ei lupaillut mitään kovin hyvää ja sanoikin, että joutuu kuorimaan kynnen ja siinä menee hetki. Myöhemmin päästiin katsomaan Vekkiä joka oli ihan tillin tallin, jalka tukevassa paketissa ja tippa tassussa. Suonensisäistä kipulääkettä oli annettu ja antibiotti- ja kipulääkekuuri päälle. Ja niin se vaan on, että saikulla ollaan - en vaan voi uskoa. Koira on jonkin aikaa remmilenkityksellä ja kynttä nyt suojellaan siihen asti, että se tuosta kasvaa. Sisällä itekseen ollessaan on kauluri päässä ja ulkona laitetaan sukkaa tai muuta suojaa


Niih. Yritän tsempata itseäni ajattelemaan että kuukausikin on vain kuukausi ja sinäkin aikana voi tehdä vaikka mitä. Ja aioin pitää muutenkin Vekille kesäloman ainakin kisaamisesta, nyt sitten itse agilitysta ja vähän muustakin. Toisaalta se on hyvä, sillä voidaan palata sitten tauolla räjähtävällä asenteella ja suurella tekemisennälällä. Eniten varmaan harmittaa se ettei Vekki pääse nyt uimaan tai juoksemaan vähään aikaan, sillä oli tarkoitus alkaa hiljalleen kasvattamaan taas lihaksia. Sillä eläinlääkärissä kun kävi puntarilla niin suunnilleen kilo oli lähtenyt ja itsestä tuntuu että se on pelkkää lihasta, sillä täällä ei vaan oo samanlaisia mahdollisuuksia tasokkaaseen liikuntaan kuin Joensuussa, joka ylläpitäisi kroppaa niin tikissä.

Potilas itse on tosi reipas eikä näytä ainakaan että sattuisi enää kovasti. Blogiin varmaan seuraavan kerran siis asiaa, kun corgit tulevat hoitoon heinäkuun alussa.

01 kesäkuuta 2015

Ardienten agilityvalmennus

Kun Joensuusta ajoi Vekin kasvattajan luokse vähän yli tunnissa, niin Vantaalta sama ei oikein onnistu. Onneksi jo aikaisin keväällä kyselin Ardientelaisilta olisiko kukaan halukas näkemään täällä Uudenmaan alueella ja halukkaita oli monia, niin monia että heti alettiin suunnitella tapaamista. Sunnuntaina meillä oli Ardiente etelän miitti Lohjalla. Koiria oli suunnilleen 10, ainakin Vekki, Preeta, Zaki, Pita, Ronda, Gemma, Kina, Sisu, Päre, Seena, Seenan pentu. Agilitya meille koulutti Pitan omistaja Tiia Söderholm joka kouluttaa Niinulla. Tiia oli tehnyt meille juuri passelin radan, jolla keskityttiin perusasioihin eli tavallisiin ohjauksiin, linjauksiin ja rytmitykseen - olin tosi tyytyväinen kun Tiia listasi mitä oli luvassa. Radalla ei ollut kontakteja, mikä todettiin päivän jälkeen kotimatkalla tosi hyväksi, sillä kaikilla oli hyvät treenit eikä kenenkään aikaa tarvinnut kuluttaa kontaktien työstämiseen. Jo ennen matkaan lähtöä multa alkoi tulla paljon verta nenästä ja juuri radan rakennuksen jälkeen se alkoi taas, yhteen menoon joku 30min ainakin tuli ihan taukoamatta. Tunsin miten päässä alkoi tuntua jo vähän huonolta ja jalat veteliltä ja mietin pyörrynkö heti kahden esteen jälkeen. Mentiin kuitenkin vähän ajan kuluttua radalle. Vekin kanssa oli mahtavaa tehdä töitä, mun hyvä flow ylipäätään koko päivästä näkyi radalla ja annoin kyllä kaikkeni. Luotin koiraan ja omaan likkumiseeni. Nurkassa olevaan mutkaputkeen tein ensimmäisellä yrityksellä puolivalssin, mutta Tiia ehdotti että harjoiteltaisiin rytmitystä. Tällä Vekin sai paljon kätevämmin putkelle ja ihan älyttömän hyödyllinen: ei tarvitse joka väliin tunkea mitään ohjausta muistuttavaa, kun omalla vauhdin muutoksella voit kertoa koiralle että nyt tarkkana! Tiia kehui meitä kovin ja sanoi että mun ohjaus on tosi hyvää, olin itse aika positiivisesti hämmästynyt sillä persjätöt ei oo koskaan olleet mulle helppo juttu. Nyt ne tuntui tosi hyvältä, vaikka aina välillä unohdinkin ottaa koiran katseella mukaan


Ensimmäisen yrityksen jälkeen Tiia sanoi, että otapa seuraava kerta ihan hiljaa - vain lähtökäskyn saat antaa. Syy oli se, että mä hyssyttelen ja sorrun etenkin tiukoissa paikoissa ohjaamaan Vekkiä äänellä, jolloin se vie aina voimaa pois vartalon käytöltä. Heti seuraavalla toistolla olinkin hiljaa ja ei vitsi mikä ero! Kun käytin vaan omaa kroppaa ja pysyin hiljaa, niin tiedostin todella hyvin miten kroppaa käytän ja mitä haluan sillä kertoa koiralle. Mutkaputkella sorruin kuitenkin sanomaan vanhaan tapaan "shhh". Mutta ehdottomasti yritän alkaa olemaan hiljaa ja käskyttää ja puhua koiralle vartalon avulla. Rytmin muutos tuntui alkuun hankalalta, vaikka tiesinkin mitä olisi pitänyt tehdä - se vain tuntui hankalalta koska jos vain pysähtyi tai hiljenti niin koira kyllä hiljenti myös mutta sitä ei saanut enää käännettyä putkeen. Alkoi kuitenkin tasapainoinen rytmitys myös löytyä!



Keppien jälkeen en ollut valmistautunut ottamaan Vekkiä kunnolla hypylle, jolloin tein jonkun säälittävän esityksen niiston ja takaakierron väliltä - eihän se tietenkään toimi. Sitten tarkemmin, niin alko toimia. Mutkaputkelta takaisin päin persjätöt oli ihan ookoo, mutta unohdin heittää koiran mun vasemmalla olevalle hypylle monta kertaa. Kun muistin tehdä vielä tyrkkäisyn, niin hyvin meni. Tässä valmennuksessa mun persjätöt muuttui kokoajan paremmaksi ja videoltakin näkee kyllä eron: vikoilla vedoilla teen ne jo ennen kuin koira on edes hypännyt edeltävää hyppyä. Persjättö on jo valmiina ja se tehdään välittömästi, ei jäädä juoksemaan koiran linjalle ja vaihdeta omaa ohjaavaa kättä vasta silloin. Pakko sanoo että olin aika suu auki kun katoin videoita omista treeneistä, on se vaan sanottava että oon kehittynyt ihan mielettömästi siitä mitä oon ollut ja nyt meillä oli niin törkeen hyvä flow radalla, että se kyllä erottuu varmaan videostakin!

Ihan mahtava päivä, oli mielenkiintoista nähä miten eri tyyppisiä koiria Ardientelta löytyy, mutta myös bongata vanhemmista koirista samanlaisia piirteitä mitä omassa on. Aivot surraisi jo kauheella innolla, kun tekisi mieli suunnitella seuraavaa päivää tällä poppoolla!