24 joulukuuta 2012

ihanaaaaaa joulua!


pakollinen ällösöpöily kuva jouluaatolta!

12 joulukuuta 2012

kaikki loppui hitaasti, hikiseen syksyyn






Viime viikolla tehtiin pikareissu Jämsään ja vein pojat sinne, itse meen viikon päästä perässä joululoman alettua. Näillä näkymin pojat viettävätkin seuraavan kuukauden siellä, kun muu perhe haluaa välillä olla niiden kanssa. Kieltämättä tämä asunto tuntuu taas puolta kolkommalta, kun tassujen rapina ja jätkien mölinä puuttuu. Käytiin myös Jyväskylässä jossa seuralaiseni kävi poliisiasemalla. Odotustilassa istuessa huomasin lehtihyllyssä olevan Corgiset-lehtiä ja nopealla selailulla löysin lehden, jossa on oma kirjoittamani juttu. Tuntui lottovoitolta. Siellä se lehti on julkisella paikalla, lehtitelineessä tai pöydällä. Joku istahtaa turhautuneena penkille ja puuskahtaa katsoessaan vuoronumeroaan, sitten tarttuu edessään olevaan lehteen ja aukaisee satunnaisen aukeaman. Se saattaa olla yksi sivuistani. Unelmista kannattaa ilmeisesti pitää kiinni.

Ollaan treenattu ja hömppäilty lähes joka ilta. Unskin kanssa enemmän, vaikka Eetusta se on suuri vääryys. Unskin kanssa vahvistettu maahanmenon ja istumisen eroa ja siirtymisiä. Uutena juttuna kapulaa, josta naksuttelen siihen koskemisesta ja tarttumisesta. Edetään minimaalisin askelin enkä vaadi siltä oikeastaan vielä kuin koskemista, ettei tule samanlaista kapulahelvettiä kuin Eetun kanssa. Lelupalkkaa ollaan vahvistettu myös, kun kesken leikin tai ennen pallon heittämistä käsken maahan ja vapautus leluun. Eetu on lähinnä hömppäillyt ja vahvistettu peruuttamista. Ennen se tarjosi tätä lähinnä sheippauksessa, mutta nyt oon ottanut käskyn mukaan. Temppu on jo niin vahva, että jos koira on kävelemässä takaisin vaikka 5m päässä niin käskyn saatuaan se alkaa kesken vauhdista pakittaa täysillä. Jopa niin etten edes näe sitä, kuuluu vain kun koira peruuttaa menemään

02 joulukuuta 2012

veljeni leijonamieli

Hieman yli vuoden elämäämme on rikastuttanut mitä valloittavin ja hellyyttävin pieni poika, Unto. Nyt on aika omistaa kokonainen postaus tälle raivostuttavalle ja rakkaalle riiviölle, jotta tekin tutustuisitte Unskiin. Aloitetaan perusasioista: hänen oikea nimensä on Unto, siksi häntä ei juuri ikinä kutsuta. Sen sijaan hän tottelee (jos tahtoo) nimeä Unski, Unpe, Untero, Unni, Unppi ja Unspe. Unskilla on maailman pehmoisin turkki ja muhkein häntä. Naaman keskeltä kulkee ruskean ja valkoisen raja ja valkoisessa osassa on ruskea tähti



Aamuisin Unto tulee istumaan sänkyni viereen ja haukahtaa kerran vaatien heräämistä. Se ei ikinä hauku, päästää vain hyvin vaativan lyhyen haukahduksen. Jos avaat silmät, niin sinua tuijottaa hyvin tiivis katse suoraan syvälle silmiin. Yleisesti Unto on todella hiljainen, se ei juuri ikinä räksytä. Ääntely rajoittuu haukahduksiin, murinaan ja epämääräiseen ulinaan. Sillä on nyt isojen poikien ikä, jolloin on pakko murista kaikelle epäilyttävälle. Lenkkeily sen kanssa on yhtä venäläistä rulettia: ikinä ei voi tietää milloin se on kuulolla. Ärsyttävän hyvin se osaa esittää kuuliaista, mutta auta armias kun ne korvat katoavat. Siksi aina yhtä hienoja ovat ne kerrat, kun se vihellyksestä juoksee kiireesti luoksesi ja nöksöttää peppu maassa edessä ja odottaa vapautusta. Vieraiden kanssa se on kuin unelma: on iloinen ja pörrää ympärillä hetken, mutta sitten palaa tekemään omia juttujaan. Joskus on ihan turha yrittää houkutella rapsutuksiin, tyyppi vain toljottaa naamallaan sellainen "O_O tai sitten ei"-ilme.

Untolla on pieniä hassuja tapoja. Se kallistelee hupsusti päätään, kun kuulee tai näkee jotakin hassua. Tarkoituksella säästelen outoja ääniä, jotta saan sen halutessani kallistamaan päätään. En keksi mitään suloisempaa, minun oma höpsö. Meillä on myös omia yhteisiä juttujamme, kuten "tartun sinua kuonosta ja sinä yrität saada käteni kiinni"-leikki. Siinä nappaan tai tökkäisen Unskia kuonoon ja se yrittää saalistaa kättäni. Välillä se kellahtaa selälleen ja yrittää läimiä tassuillaan kättäni. Silloin on lupa pitää örrimurrimörinää ja olla vähän kakara :) Eilen riehuttiin ulkona ja tyyppi roikkui mun lapasessa. Sitten heitin sille vinkuvan tennispallon ja ukkeli viihdytti itseään juoksemalla rinkiä pallo suussa ollen hyvin tyytyväinen itseensä. Koiraa itseään voisi nimittää jonkinsortin superpalloksi, sillä se pomppii jatkuvasti kuin pupu ympäriinsä. Lempparilelu on myös tyhjä kumikalkkuna, jota tapporavistellaan hulluna



Unpen kanssa treenaaminen on joskus hankalaa, mutta palkitsevaa. Kesti kauan ennenkuin tajusin miten sen kanssa pitää toimia. Täytyy vain hyväksyä, että se oppii asiat nopeasti, mutta hitaammin. Unskin ajatusmaailmasta täytyy olla jatkuvasti ajan tasalla ja tietää milloin se kuuntelee. Välillä se nimittäin katoaa sekuneiksi omiin ajatuksiinsa, eikä hoksaa silloin käskyjä. Pian pienen miehen päässä syttyy kuitenkin lamppu ja se on taas täysillä mukana. On vaikea pitää pokkaa, kun toinen selvästi haaveilee jostakin ja äkkiä havahtuu todellisuuteen: "ai joo me treenattiin, sori mul oli tos vähä omia juttuja mielessä mut nyt keskityn"

 Sellainen on meidän Unski maailman rakkain leijonapoika.


kymmenen porrasta ylöspäin


Ensin meinasin kirjoittaa piiitkän kirjoituksen muuttuneesta elämästämme, viime vuoden tavoitteista ja siitä ettei niitä todellakaan tullut pidettyä. Sen jälkeen totean, että asiaa ei auta surkutella ja katsotaan ensivuonna uudestaan. Sitten huokaistaan syvää ja jatketaan elämää