Ajattelin jo etten jaksa tänä vuonna rakentaa takapihalle joulukuvastudiota, mutta Keski-Suomessa on nyt ihanan paljon lunta ja noh - olihan se sitten pakko. En kyllä tykkää tuosta vaiheesta kun jokaiselle koiralle pitää asettaa tonttulakki päähän, kun ne ei vaan pysy! :D Vekille laitoin ensin tonttulakin, mutta lopulta se sai luvan esittää poroa kun tonttulakki ei meinannut vain pysyä päässä.
Olin suunnitellut että ehdittäisiin vielä tämän vuoden puolella hakea viimeinen 1-tulos alokasluokasta, mutta ilmoittautumisiini ei joko vastattu tai sanottiin että koe on jo täynnä. Turhautti hieman, sillä ensi vuonna haluaisin täyttää viikonloput mielummin agilitykisoilla kuin metsästää puuttuvaa ykköstä sekä treenata ylempien luokkien liikkeitä ja unohtaa tylsät alokasluokan liikkeet. No ei olla tokoa tehty ollenkaan, kunnes tämän viikon tiistaina avasin sähköpostin ja siellä kutsuttiin tervetulleeksi lauantain tokokokeeseen Varkauteen kisakirjeen kanssa. Ärsytti etten ollut saanut aiemmin mitään varmistusta tai ilmoitusta siitä että päästiin kokeeseen. No, ei siinä paljon ehditty treenata, koetta edeltävinä päivinä tsekkasin että koiran kanssa työskentely toimii. Varkauteen pääsi mukaan myös Eetu ja Uns katsomaan maailmaa ja leikkimään häiriökoiria, jotta Vekillä olisi pieni hätä siitä että joku muukin kuin se voisi päästä duuniin mun kanssa. Vekki olikin sitten tosi levoton kokeessa, ei ehkä ne ihanteellisimmat kierrokset kun tuntui että koira voisi poksahtaa käsiin. Liikkeiden välillä hetsasin sitä välillä, mutta silmät alkoivat mennä sellaista hedelmäpeliä ja ääntä tulla, että vähän pelotti. Luoksetulon jälkeen kehuin Vekkiä ja se pomppasi tasajalkaa ilmaan pussaten samalla naamaani ja muutenkin loikki ympärilläni onnellisena kun kehuin. Video kokeesta on kolmessa osassa kahdessa eri puhelimessa, joten sitä en nyt saa
Tuomarina Tommi Varis
Luoksepäästävyys 10
Ooteltiin vuoroamme ja Vekki sanoi "VUF", koska odottelu on tylsää
Paikkamakuu 10
Toivoin niin paljon ettei tässäkin kokeessa joku koira nousisi paikkamakuusta, mutta tottakai nousi. Vekin viereinen noutaja oli tosi levoton ja hetken päästä se nousi ja meni (onneksi) toisen puolen koiran luo haistelemaan. Ärsytti ihan helvetisti. Kun koira oltiin haettu pois, niin lopun paikkamakuusta yritinkin ajatuksen voimalla käskeä Vekkiä rauhoittumaan ja ja tuntui etten vaan kykene seisomaan aloillani. Vekki muuttui rauhattomaksi, katseli ympärilleen, haisteli maata ja vaihtoi asentoaan. Kun aika oli täysi ja kävelin koiran luo, niin huomasin sen olevan melkein sammakkoasennossa. Tuomari ei pudottanut siitä pisteitä onneksi kuitenkaan.
Seuraaminen hinhassa 8
Ihan haahuilua. Käytin "sivu"-käskyä mistä tekisi mieli lyödä itseään taas naamaan, sillä Vekki oli vähän kysymysmerkkinä. Perusasennot unohti melkein kokonaan.
Seuraaminen vapaana 9
Vähän parempaa, en silti ite tykännyt ollenkaan
Liikkeestä maahanmeno 9,5
En muista mistä puolikas lähti Luoksetulo 10 Liikkeestä seisominen 0
Voi vatipää. Ensimmäinen koehistorian nolla! Tuomari sanoi että se olisi ollut täydellinen liikkeestä maahanmeno.
Hyppy 9,5
En muista mistä tässäkin lähti puolikas
Kokonaisvaikutelma 9
Tuomaria oli alussa jännittänyt perusasentojen puolesta, kun tuntui että Vekki unohti ne kokonaan - sanoin että muakin jännitti. Muuten sain kehuja siitä että työskentelen kivasti koiran kanssa ja meillä on iloinen yhteistyö
ALO1 169p TK1
Joo, hei hei alokasluokka. Vekki olisi saanut aika kivat pisteet, jos ei oltaisi nollattu yhtä liikettä. Nyt poika jää ansaitulle lomalle tokosta, tehdään ainoastaan vireennosto treeniä ja ehkä pohjustetaan ylempien luokkien liikkeitä. Vekki on musta vielä aika junnu päänsä puolesta kisaamaan tällaisessa tarkassa lajissa, joten ensivuodelle ainut tavoite onkin hakea ainakin yksi avoimen luokan ykköstulos. Oon tyytyväinen että käytiin opettelmassa koerutiinia, vaikka koiran ja ohjaajan sietokykyä koeteltiin kunnolla kun jokaisessa kokeessa tapahtui jotakin odottamatonta. Mutta onneksi Vatipää on reipas partiopoika ja kestää semmoiset! Hieno pieni!
Eetu pääsi myös hommiin, kun otin sen kokeen jälkeen hetkeksi halliin. Söpö luuli pääsevänsä myös kilpailemaan, oli sen verran kierrokset katossa. Tehtiin seuraamista, jääviä, kaukoja ja leikittiin retuutuslelulla. Untero pääsi tällä kertaa vain matkaseuralaiseksi, mutta sai kaikista kolmesta eniten huomiota Juulialta joka lähti meidän kanssa reissuun. Unski on sen verran vastustamaton, että se saa erityisluvalla tulla istumaan etupenkille syliin rapsuteltavaksi ja katsoa maisemia :)
Kun ei enää päivittäin näe corgeja, niin aikaisemmin ihan päivittäiset ärsyttävät tavat tuntuvat nyt niin rasittavilta. En esimerkiksi muistanut miten Eetun asioihin kannan ottaminen haukkumalla voikaan ottaa korviin - etenkin kun minun ja Vekin kotona oleminen nostaa sen kierroksia entisestään. Haukkupanta on toistaikseksi vielä laukun pohjalla, mutta ei tätä menoa kauaa. Corgien hihnakäytös on ihan kamalaa kun mennään näkemään toisia koiria: kiskotaan ja läähätetään hihna pitkällä ja Unton pitää vielä isotella. Unski on saanut olla aika paljon ensimmäisten päivien aikana hihnassa, se pilasi mahdollisuutensa siinä vaiheessa kun ensimmäistä kertaa remmin pois, sanoin "viereen" minkä Unski halusi tulkita mielummin sanaksi "vapaa" ja lähti juoksemaan. Komensin sen takaisin, mutta se pomppi karkuun ja väisteli, kun huomasi että nyt en oo tyytyväinen. Opetellaan taas löytämään korvat.
Muutenkin Unski on niin vajaa päästään, etten tiedä itkisinkö vai nauraisinko. Sillä on olohuoneessa tietty nojatuoli, "Unton tuoli" jolla se makaa pää käsinojaa vasten ja katsoo televisiota. Ja ihan oikeasti katsoo, tuijottaa ja yrittää nähdä jotakin jolle voisi murista. Mitään eläinohjelmia ei voi täällä katsoa, sillä Unski tunnistaa telkkarista kaikki elävät olennot ja pomppaa tuolistaan murisemaan telkkarin eteen. Yksi päivä laitoin sille telkkarista radion päälle, vähän ajan päästä kuului tuttu mölyäminen television edestä ja menin katsomaan: radiokanavalle pystyivät katsojat lähettämän ilmeisesti omia kuviaan ja joku oli lähettänyt maailman surkeimman, sumean kuvan porosta, mikä ei näyttänyt edes aidolta. Varmuuden vuoksi Unski murisi myös seuraavalle television kuvalle: viuhkamaiselle joulukoristeelle. Jos komennan sen pois telkkarin edestä haukkumasta, niin se totisena hyppää takaisin nojatuolilleen ja jatkaa ohjelman katsomista. Eiköhän tuo eläin ihan oikeassa osoitteessa asu: Unski harrastaa television katsomista, omalla pihallaan tonkimista ja ruoan varastelua pöydiltä - voi kyllä.
Koko porukkaa on viihdytetty leikkimällä, tokon treenaamisella ja uusien
temppujen opettelulla. Kaikki ovat saaneet opetella kaukokäskynä
etutassujen laittamisen korokkeen päälle ja korokkeelle irtoamisen
luoltani. Istutaan aina nelistään lattialla, kaksi odottaa vieressä tai
takanani vuoroaan kun yksi treenaa. Muutaman kerran jouduin tästä
muistuttelamaan, mutta nyt jokainen osaa taas odottaa vuoroaan
makaamalla takana ja malttavat olla vaikka toiselle sheipataan. Tosin
Vekille ja Eetulle tekee vaikeaa olla aloillaan, kun tehtävä on niin
yksinkertainen ja Unski ei vain tajua vaan möllöttää mun edessä ja
koittaa ymmärtää mistä on kyse.
Vekki saikin toivomani vetovajaat jo nyt. Ollaan pari kertaa käyty harjoittelemassa pyörän edellä juoksemista, sillä Joensuussa ei ollut muutakaan menopeliä. Vekki tykkää! Valjaat ovat Zero+ huskyvaljaat, tosi hyvät ja nopeat pukea - koira joka yleensä tekee ahdistuskuoleman nähdessään valjaat ei reagoi näihin juuri ollankaan. Joululomalla olisi tarkoitus harjoitella vielä lisää, toivonmukaan potkukelkalla tai vastaavalla.
Joensuussa ehittiin käyä treenaamassa agilitya vielä alkuviikolla. Hallissa oli pelkkä putkia sisältävä rata. Maanantaina ja tiistaina treenattiin siis putkiin irtoamista, putken pään valitsemista ohjauksen mukaan ja putkijarrua - kaikki toimi aika kivasti. Keppejä hypyn ja putken kautta. Putkelta käännyttiin jyrkästi kepeille, aina meni muistaakseni oikeaan väliin mutta meinasi lopussa kiirehtiä ja unohti mennä viimesen välin. Kisoissa aika klassista alkua, eli yksi hyppy ja heti suorassa linjassa kepit. Nää oli Eetun kanssa tosi vaikeita, nyt en näyttänyt Vekille ollenkaan kädellä vaan annoin sen pelkällä käskyllä hakea oikeaan väliin - toimi hyvin.
Video on tiistai illalta joskus 21:30 kun jäätiin vielä pentuagilityn koulutuksen jälkeen hölmöilemään putkirallia, huomaa ettei ohjaajalla oo ihan ajatus mukana.
Vähän ahdistaa palata viime joulukuussa ideoituihin tavoitteisiin vuodelle 2014. Elämässä mentiin aikamoista vuoristorataa: päädyimme asumaan koirien kanssa keskenään, Eetu kävi uusissa luustokuvissa ja minä tein kesän töitä elokuvatuotannossa, jonka ansiosta Vekki oli porukoillani hoidossa useita viikkoja. Ja suurimpana muutoksena tietenkin Eetun ja Unton muutto porukoilleni. Viime joulukuussa kaikki oli vielä toisin, mutta elämää ei voi käsikirjoittaa. Päätin kuitenkin perinteisesti katsoa mitä viime vuonna tuli luvattua ja ehkä suunnitella jotakin tulevalle vuodelle
Eetun tavoitteet vuodelle 2014
Toko
strarttaaminen voittajassa, TK3
kisaaminen Corgien TOKO-mestaruudessa
Eetun pään pitäminen kasassa kisasuorituksissa
Agility
oma kehittyminen ohjaajana (ohjaus, koiran hallinta, oman kropan huolto)
Eetun pään pitäminen kasassa lajissa
kisatilanteinen hallinta
Eetusta varmempi radalla (ei mun komentamista)
nousu kakkosiin (jos edellytykset siihen hyvät!)
Kropan pitäminen kunnossa (!!!)
Eetun kanssa enemmän kahdenkeskeistä aikaa
Jonkin muun lajin aktiivisempi treenaaminen esim. rallytoko tai haku Voihan Eetu. Viime vuoden kevät oli rankkaa aikaa, kun jouduin luovuttamaan rakkaimman harrastuskoirani varhaiseläkkeelle ja toivoa että tästä selvittäisiin jotenkin kuitenkin. Eetu oli useasti liikuntakiellossa ja opeteltiin itse elämään koiran kanssa, jonka kanssa täytyy ottaa asioita enemmän huomioon. Ei ollut helppoa. Jos mietitään harrastuslupauksia, niin viime hetket agilityssa olivat kuitenkin hyviä: käytiin tekemässä Kuopiossa puhdas rata, jossa molemmat tiedettiin mitä tehdään - näitä ei meidän kisoissa juuri koskaan nähty. Käytiin valmennuksissa ja yhä Eetua ylistettiin erikoislaatuiseksi ja käsittämättömäksi corgiksi. Tokoa ei treenattu kun vähän silloin tällöin. Harmittaa myös se ettei ehditty tämän vuoristorataelämän vuoksi olla paljoa Eetun kanssa kahdestaan, niinkuin ennen vanhaan. Ensi vuonna sitten, sillä kyllä elämäni koira sen ansaitsee. Kipulääkkeen vuoksi kisakentille ei ole toistaiseksi asiaa, mutta tärkeämpänä toivoisin Eetun parantuvan tulevasta leikkauksesta ja maaliskuussa palattaisiin arkeen pienin, varmoin askelin. Keväällä kasvatetaan lihaskuntoa, kesälle toivon hyviä uimakelejä, jotta uimahullu pääsisi polskimaan päivittäin ja juoksemaan kieli pitkällä muiden kanssa. Moni on kauhistellut kahden kuukauden kestävää toipumisaikaa, minulla riittää onneksi toivo ja luottamus. "Ehkä pyörremyrskyjä onkin vain siksi, jotta niiden jälkeen saataisiin jälleen auringonnousu".
Unton tavoitteet vuodelle 2014
mahdollisesti kisaaminen alokkaassa tokossa
agilitysta ykköslaji ja sen treenaaminen tavoitteellista
viralliset kuvat
opeta leikkimään yhdessä leluvetoleikkejä
kokeile vetolajeja
leikkauksesta parantuminen, EI SAA LIHOA, toivottavasti pysyy samana ihanana hömppäkettuna!
parempi yhteys Unskiin Unskin kanssa oivallettiin tätä vuonna asioita: ei ole mikään pakko, voidaan pitää vain kivaa ja se riittää. Ehdottomasti paras saavutettu tavoite on se, että minä ja pikkukettu ollaan löydetty uusi yhteinen sävel ja ollaan ihastuttu toisiimme uudelleen. Ei meidän ajatusmaailma vieläkään täysin kohtaa, kun mun mielestä jokaisen kunnon koiran täytyis totella välillä käskyjä ja olla jotenkin kuulolla, kun Unskin mielestä säännöt on nynnyille ja elämä ihanan vapaata. Virallisissa luustokuvissa lyötiin faktoilla naamaan, kun Unton luusto ei näyttänyt sen paremmalta kuin Eetun. Onneksi Unski on ollut täysin oireeton ja se on kropaltaan ihanteellisempi kuin Eetu, joka on lyhytselkäinen ja tanakampi, kun Unto on pidempiseläinen ja kevyt. Agilitya käydään hömppäilemässä kun päästään (koska se on parasta t.Unski), mutta edelleen kevyenä ja silloin tällöin. Muita lajeja Unski saa tehdä vähän erilaisen nuoren oikeuksilla, eli helpotettuna ja hauskaa pitäen. Unps parani leikkauksesta tosi hyvin ja mikä parasta se ei lihonut varmaan grammaakaan, se on edelleen helvetin ärsyttävä... ihana hömppäkettu. Vissiin lääkäri liimasi kivekset puuttuvien korvien korvikkeeksi, sillä ainakin se osasto on alkanut pelittää paremmin. Leikkauksen jälkeen siitä on tullut myös rakkaudenkipeä, ahne ja vähän kuuliainenkin, minkä vuoksi elämä on ollut paljon helpompaa. Yksi parhaista päätöksistä! Ensivuonna Unps saa opetella uusia temppuja, opetella leikimään mun kanssa lelulla vielä paremmin ja olla terveenä!
Vekin tavoitteet vuodelle 2014
Toko
eri liikkeiden osa-alueiden treenaaminen, panosta mielummin osa-alueisiin kuin kiire saada liikkeet valmiiksi
muista lelupalkka
starttaaminen tokossa kisaura
Agility
osa-alueiden treenailu
sytyttely lajiin, muista lelupalkka!!
PK-lajit
paukkuihin totuttelu säännöllisesti
haun, jälken ja ehkä viestin treenailu, toivottavasti jossakin treeniporukassakin
Kaupunkikelpoinen koiraeläin, jolle elämä ei olisi täynnä mörköjä
ja uusiin asiohin suhtauduttaisiin uteliaisuudella. Kasvaminen hienoksi
australianpaimenkoiraksi, joka pysyisi terveenä ja yhtä iloisena
hömppänä kakarana :)
Vekin tavoitteet oli aika ympäripyöreitä, enemmän pohjien ja meidän suhteen vahvistamista. Tokossa oltaisiin voitu panostaa vielä enemmän osa-alueisiin (ns. "uskalla ajatella erikoisvoittajaa") ja treenata ylempien luokkien liikkeitä ahkerammin, tosin pohjilla tarkoitin myös erilaisten palkkaustapojen, kosketusalustojen yms harjoittelua. Lelupalkkaa käytän tokossa Veellä tosi paljon, ruokaa vain kun toistoja tulee paljon ja haluan tarkkuutta. Uskomatonta mutta totta: startattiin meiän kisaura tokossa! En olisi uskonut vielä jonkun aikaa sitten todellakaan, mutta ei kaduta koska hyviä tuloksia ollaan tehty. Agilityssa ollaan tehty vielä parempia pohjia ja Vekki on just sellainen agilitykoira minkä halusinkin! Siitä on tullut intoiltua blogissa viime aikoina tosi paljon, jotta ei mene ihan toistamiseksi niin sanotaan että ihan mun käteen sopiva koira ja agility tämän Vatipään kanssa on parasta ja opettavaista. Ja ruokaa me ei agilityssa käytetä todellakaan, kuin helppoo kun voit vain mennä hallille ja ottaa treenirepusta ensimmäisenä käteen sattuneen lelun ja ok - eiku treenaa! Paukkuihin totuteltiin namiruudulla ja ampumisella, eikä Vekissä ole minkäänlaista ääniarkuutta ikinä esiintynyt - huh. Kaikkia mainittuja PK-lajeja ollaan tehty (viestiä vain kerran) ja pelastuskoiratoiminta kiilasi näiden edelle keväällä. Nyt ei olla käyty niissä treeneissä pitkään aikaan. Ja viimeisenä kyllähän siitä kaupunkikelpoinen, arjessa toimiva, reipas, utelias ja toimintakykyinen 1-vuotias koira on kasvanut. Ihmiset on kehuneet sitä hyväpäiseksi ja kivaksi koiraksi, sekä olleet iloisia mun puolesta että oon saanut näin mukavan koiran, kun olisi voinut käydä huonomminkin. Virallisissa luustokuvissa käytiin jossa kaikki oli hyvin ja luonteeltaan ihan just mulle tehty. Ihan mahtava vuosi ensimmäisen australianvatipään kanssa!
Ja koska Vekille uskallan asettaa ensivuodellekin tavoitteita:
Toko
TK1
TK2 tai ainakin avoimen 1-tulos
uskalla ajatella erikoisvoittajaa
Agility
kisaamaan!
siirto MAKSI2 ja villinä haaveena jopa nousu MAKSI3
estevarma koira, jonka kanssa työskentely on yhtä kivaa kuin tähänkin asti!
kontakteista pidetään huolta!
itsenäiset kepit
PK-lajit
enemmän jälkiä
BH-koe
jos treenipaikka, niin PK-lajien treeniä
terveenä pysyminen
paimentamaan lampaita (nyt kun sytytelty ja ikää alkaa olla)
vetolajien treenailu
vepe?
Loppuun täytyy vielä lässyttää että vaikka nää kolme on välillä
sellainen riemuidioottien kimppakerho, niin osaa ne joskus käyttäytyäkin
ja olla ihan kivoja. Nytkin kirjoitan tätä sängyssä tietokone sylissä
ja Unski nukkuu sängyn alla selällään, Vekki keskellä lattiaa ja Eetu
kiepillä omassa petissään - kaikki tuhisee söpösti
Vekki kävi eilen ensimmäistä kertaa fyssarilla hierottavana. Lapojen alta ja alaselästä löytyi pientä kireyttä, mutta ei mitään hämmentävää tai sellaista joka vaikuttaisi treenaamiseen. Useaan kertaan fyssari kehaisi että on koiralla kyllä mielettömän isot lihakset, selkälihaksetkin kuulemma todella, todella voimakkaat. Käsittelyn jälkeen jäätiin vielä juttelemaan ja fyssari vielä totesi, että Vekillä on erittäin ihanteellinen kroppa: sillä on voimakas etuosa, kulmauksia mutta ei ollenkaan raskas - ihanteellinen minulle harrastamiseen. Hieronnan aikana juteltiin minun ja Vekin harrastamisesta enemmän ja Heli oli ihana sanoessaan sen jälkeen että hän on todella iloinen ja onnellinen minun puolestani että minulla on nyt terve, hyväpäinen ja todella kiva koira jonka hanssa harrastaa. Välillä tunnen huonoa omatuntoa siitä että Vekissä on kaikki palikat niin kohdallaan ja voin keskittyä sen kanssa harrastamiseen tosissaan, kun corgien kanssa ei ole niin helppoa. Toisaalta yritän sanoa itselleni, että tämän takia minä sen vuosien pohjatyön tein - jotta saisin sellaisen koiran minkä halusin. Ensi vuoden puolella otetaan vielä toinen hierontakerta, kuitenkin rasitus sen kun lisääntyy kun treenataan juoksu A:ta ja rimat menee korkeammas hiljalleen.
Muuten meidän elämä on agilityn treenaamista, pentuagilityn kouluttamista ja lenkkejä toisten koirien ja tuttujen kanssa. Pari päivää sitten käytiin pitkästä aikaa lenkillä Vekin veljen Pokan ja Tiian kanssa. Eivät veljekset ole enää pitkään aikaan oikein leikkineet toisensa kanssa, niistä on tullut isoja. Muutenkin Vekistä on kadonnut pentumaisuutta, kun se joidenkin urosten kohdalla väistää suosiolla eikä edes yritä tutustua, jos tuntee että ei välttämättä kykene olemaan lähikontaktissa saati leikkiä. Fiksu mies.
Agissa tehty takaakiertotreeniä (alan oppimaan!), kontakteja ja keppejä. A:lle rakensin boxin, jolla ollaan kerran käyty treenaamassa. Onnistumisprosentti on ollut hyvä, videomateriaaliakin olisi mutta käydään vielä pari kertaa treenaamassa ja sitten voisin koota ensimmäisistä kerroista koostevideon. Puomi on meillä hajoamispisteessä. Vekki on alkanut himmailemaan vauhtia puomilla tosi paljon ja kontakti ei toimi aina. Ajattelin laittaa irtopalat pöytää vasten ja tehdä matalemmalla pari treeniä, jos rohkeus taas kasvaisi. Parasta antia treeneissä on tullut myös kepeiltä. Ensimmäistä kertaa 12 kepillä! Laitoin aluksi ohjureita etenkin loppupäähän, mutta joka toistolla otin 1-2 ohjureista pois ja lopulta jätin varmuuden vuoksi neljä. Focus on eteenpäin, aina meni ekaan väliin eikä mun liikkuminen vaikuttanut, sillä tein takaaleikkauksia, jäin jälkeen jne. Ja hyviä uutisia; saatiin Veen kanssa ensi vuodeksi se ryhmäpaikka agilityssa joka haluttiinkin, eli kisaavien ryhmä! Hurraa!
Ensiviikolla sullotaan Nissan täyteen tavaraa ja lähdetään Keski-Suomeen jouluksi. Ennen uutta vuotta liikutaan sieltä sitten jonnekin Vekin ja Unton kanssa ja annetaan potilas Eetulle rauha toipua. Oon taas aika onnellinen että saan toisenkin koiran talouteen, sillä tahtomattani lellin Vekin piloille kun se on ainoa jolle antaa huomiota!
Ollaan käyty hallilla purkamassa tätä suurta agilityinspiraatiota. Maanantaina muistuteltiin kontakteja. Leikitin puomin alastulolla repimisleikkiä, jossa oli tosi hyvin mukana ja roikku lelussa ja korjas tassuja jos pääsi lipsumaan. Kokonaisella puomilla jotain kuitenkin tapahtui ja koira tuli aina onnellisena lävitse muutamalla askeleella. Puomi treeniin! A:n juoksareiden treenaamista edelleen siten, että esteen edessä lelu odottamassa. Nyt jätin Vekkiä kauemmas ja juoksin itse sen mukana, silti askellus meni kuten nyt kuuluu. Hallilla olleesta radasta keskityttiin maksikokoisen muurin treenaamiseen ensimmäistä kertaa. Yksittäisenä ei ongelmaa, mutta kun otettiin muutama este mukaan niin ekalla toistolla putkesta tullessa paiskoi palikat mennessään alas, kun ei ymmärtänyt vielä koota tarpeeksi itseään. Jäädin tekemään pientä radanpätkää ja ekan räiskinnän jälkeen palikat pysyivät ylhäällä. Vekki oli taas aika sikapossutuulella: yhdessä kohdassa se koitti huomaamatta nappaista mua hihasta tilaisuuden tullen.
Omatoimitreeneissä halusin keskittyä keppeihin ja Jennan valmennuksessa asialistalle nousseisiin takaakiertoihin. Aloitettiin kepeillä, jotka oli ensimmäistä kertaa radan mukana. Yksittäin kuusi keppiä meni hyvin, paitsi viimeinen väli meinasi unohtua useamman kerran minkä takia laitoin ohjurin avuksi. Tehtiin alla olevaa pätkää juurikin aluksi, kun kokeiltiin ottaa kepit radalle mukaan. Videolla on nämä kolme toistoa jotka tehtiin, oon tosi tyytyväinen. Koiraan siksi että se kokosi itsensä tosi hyvin kepeille ja joka toistolla oikeaan väliin, itseeni koska en mennyt huitomaan koiran linjalle turhaan. Vekille tulee tosi itsenäiset kepit ja ainakin näiden ensimmäisten toistojen perusteella ollaan oikealla suunnalla! Tauon jälkeen takaakiertoja ja välistävetoja. Takaakierroissa jäin joissain kohdissa jälkeen, mutta Vekki kuuliaisesti katsoi mua ja odotti ohjeita. Olen kyllä tyytyväinen että se on aika kuuliainen poika, muuten olisin aika hukassa jos pitäisi opetella tämä maksin ohjaaminen alusta asti raivohullun koiran kanssa. Välistävedotkin alkoi luonnistumaan, osasin jopa rytmittää Vekin niissä kun kävin ensin itsekseni useita kertoja ohjauksen lävitse miettien mihin Vekki laskeutuu hypyiltä ja missä vaiheessa käännän sitä. Lopuksi hömppäiltiin vielä kuuntelutreeniä, jossa istuin esteiden keskellä ja käskytin Vekkiä jolloin se kävi valitsemassa käskyn mukaisen esteen. Mielenkiinnosta viimeisenä käskytin kepeille, vaikka istuin tosi kaukana niistä. Pienen hetken australianeläin pohti, mutta sitten kävi tekemässä ensimmäisen keppivälin - aaaww!
Lauantaina käytiin omatoimitreenaamassa lisää. Työn alle pääsi
kontaktiesteistä viimeinen, eli keinu. Pienestä saakka on pelattu
PAM-peliä, pentuagilityssa tutustuttiin keinun liikkeeseen
kävelyttämällä pöytään tuettua keinua (pieni liike) sekä kerran oon
tehnyt samanlailla pöytään tuettuna. Lähdettiin siis liikkeelle siitä,
että tuin keinun molemmilta puolilta pöytää vasten, jolloin keinulle
kiipeämiskulma sekä tömähdysaste olivat todella pieniä. Keinun päätyyn
namialusta. Vauhtia alkoi tulla toisto toistolta lisää, kuten aina kun
Vekki oivaltaa uudet asiat ja alkaa pitää niitä siisteinä. Ainut oli,
että keinun tömähdyksen johdosta se ensin mielummin siirsti heti
takatassunsa pöydälle eikä antanut olla keinulla. Palkkaamalla ja hieman
ohjeistamalla alkoi tassut kuitenkin pysyä ja Vee alkoi tarjota
2on2offia. Täytyy myöntää etten tiedä todellakaan mikä keinun kriteerinä
tulee olemaan, ajattelin seurata tilannetta toistojen myötä ja katsoa
mikä Vekille olisi paras. Juoksutin myös A:ta ja otin videolle. Ensin
säikähdin että kylläpä osuminen on rajalla, mutta muistan siirtäneeni
lelua ekan toiston jälkeen jolloin videollakin näkyi miten pidemmälle
alas Vekki otti askeleet. Täytyy vaan ite olla tarkkana! Kaverini kanssa tuli puheeksi sivuttaisirtoaminen, minkä vuoksi päätin tehdä lyhyen sivuttaisirtoamistreenin ja ottaa videolle kaveria varten. Vauhtihan noissa on aika laimea, mutta tykkään siitä miten Vekki ei käänny katsomaan mua vaan focus on edessäpäin. Tosin alkuun se lähdössä toljotti mua päin kokoajan, vaikka kävin merkkaamassa edessä olevat hypyt. Estefocus menee siis myös treenilistalle!
Oon nykyään todella laiska editoimaan videoita, joten nämäkin tulee erittäin dorkasti editoimattomina tänne!
Hömppäilynä Vee on opetellut uusina temppuina orava-asennon ja sivuttaisten jalkojen nostamisen sohvaa vasten. Tyhmä höntti alkoi tarjota sitten peruuttamista sohvalle sekä kierimistä sohvan alle, hmm.
Agilitypainoitteinen viikko huipentui viikonloppuun, jolloin ohjelmassa oli joka päivälle agilitya. Seitsemän päivän aikana duunasin seuramme hallilla kahdeksan kertaa, eli joinakin päivinä kävin treenaamassa tai kouluttamassa kaksi kertaa päivässä. Voisi kuvitella että jonkinlainen agilityähky olisi, mutta päinvastoin tekemisenintoa ja -meininkiä riittää yhä.
Perjantaina oli agilityn jatkokurssin viimeinen kerta. Halliin rakennettiin temppurata ja möllirata, jotka suoritettiin kilpailuna kurssitovereita vastaan. Temppurata suoritettiin hihnassa ja siinä oli erikoisia tehtäviä, kokonaisaika ratkaisi. Meille haastavinta oli se, että ei tehdä juuri ikinä mitään hihnassa ja siihen me sotkeuduttiin. Vekki oli ainoa koira joka osasi entuudestaan peruuttaa, mikä olikin meidän etu ja voitettiin temppurata. Saatiin palkinnoksi suklaata, puruluu ja uusi treeninarulelu. Möllirata oli 7 esteen lyhyt rata. Ajattelin että täähän on ihan pala kakkua, mutta taas todistettiin se että ohjaan ajatuksissani edelleen pientä koiraa. Radalla oli mutkaputki, jonka jälkeen muuri, hyppy ja tiukka takaaleikkaus putkeen. Putkesta tullessa ajattelin että helposti Vekki lukee vierellä olevan muurin, mutta se tulikin ohitse. Muurin jälkeisen hypyn jälkeen aloin linjaamaan koiraa vasta sen laskeutuessa, minkä takia käännös putkelle valui tosi paljon. Tehtiin rata vielä uudelleen, kun nurisin kouluttajalle että en vain osaa ajatella ohjaavani isompaa koiraa. Nyt linjasin sen muurille ja katoin koiraa, enkä jättänyt arpomaan ottaako muuri vai ei. Mutkaputkelle vekkasin jo ajoissa, jolloin Vekki jo ennen hyppyä alkoi kääntää omaa linjaa - ei tarvii varmaan sanoo että oli vähän toimivampi suoritus. Saatiin silti palkinnoksi suklaata ja puruluu jälleen. Itse jäin vielä kouluttamaan saman kurssin seuraavaa ryhmää.
Editoimaton, 10min pätkä toisesta treenisetistä
Lauantaina oli mielenkiinnolla odotettu Jenna Calanderin valmennus. Jennalla itsellään on shelttejä, mutta uusimpana treenikoirana bordercollie, joten uskoin että Jenna tunnistaisi tämän hetkiset fiilikseni. Rata oli erittäin teknillinen ja suoraan sängystä valmennukseen menneenä pää löi joissakin kohdissa ihan tyhjää. Valmennuksesta sain tosi paljon irti mm. oman ajoituksen, kokonaisuuden ja tekniikan puolesta. Jenna opetti mua katsomaan kokonaisuutta ja kääntikin meidän tekemisen aika ylösalaisin: keskityn välillä liikaa varmistelemaan, vaikka oon pennusta saakka painottanut irtoamista niin etenkin ohjauksissa en uskalla jättää sitä tekemään itse. Nyt lähetin ja jätin koiraa suorittamaan, kävin valmistelemassa ohjaukset ja pystyin jatkamaan omaa liikettä. Mikä ero! Esim. kohdassa jossa takaakierron jälkeen käytiin tekemässä muutama ristiaskel hypyn edessä ja jatkettiin omaa liikkumista. Ensin olin ihan hädässä etten ikinä ehdi ottamaan 9 hypyn takaakiertoa, ainakaan ilman tuuripeliä. Treenillä opettelin ottamaan vain muutamat ristiasekeleet aikaisemmalla hypyllä, jätin koiran tekemään ja ehdin tosi hyvin. Toisto toistolta edelliset teknilliset kohdat alkoi tuntua hyvältä ja huomasin miten ehdin valmistella ohjauskuvioita helposti ja tehdä ne ilman kiirettä. Se ajatusmalli jota mun on joku sanonut tekevän: "sä vaan meet radalla, et niinkään ohjaa" - eli keskityn vain suorittamaan asiat, en mieti ollenkaan mitä sinällään hommaan kropallani. Takaakierto päällejuoksuissa tuli puun takaa miten kovasti Vekki alkoi kieltää hyppyjä. Itse ohjasin tosi laiskasti, koska jalat alkoi olla ihan puuroa. Jennan mukaan tää kieltäminen on tosi yleistä paimenkoirilla ja siihen puututaan heti. Päällejuoksuja me ei olla itseasiassa tehty muistaakseni paljoakaan, joten ehdottomasti treenilistalle! Tärkeintä on ettei ikinä pallo lennä tuollaisista tyhmistä kielloista, ekalla kerralla ehdin tipauttaa lelun. Treenattiin vielä ohjauksena backlappia, jonka Vee tajusi pian. Erittäin kätevä ohjaus! Ja niin harjoiteltiinhan me ihan ekana japanilainen, joka alko kanssa toistojen jälkeen tuntua hyvältä. Muuten saatiin aika samanlaista palautetta kuin muiltakin kouluttajilta: Vekki tulee tosi nätisti linjauksiin ja ohjauksiin mukaan. Mun täytyy vaan treenata kokonaisuutta, niin kyllä se alkaa toimia. Kun tää saadaan toimimaan, niin Vekistä tulee tosi hyvä! Videolta huomaan oman kehitykseni kyllä kun toistoja tulee ohjauksiin, niin liike ja ajoitus alkaa kohentua. Pitkä matka on täydellisyyteen, mutta vannoin koulutuksen aikana että pakko alkaa tehä jotakin itellekin, kun tuollaisessa takaakiertojen karkeloissa en ehi mitenkään, kun jalat alkaa painaa! Oli hauskaa taas, kun Jenna sanoi ettei Vekki ole tyypillinen bordercollie ja asian oikaistuani tämä nauroi että olisin saanut kyllä huijattua ihan täysin.
1,4kk
Tänään olin kehäsihteerinä oman seuran mätsärissä. Yllätyin ettei se ollutkaan niin kamalaa ja talkoopisteitä saatiin! Illalla kävin tekemässä lyhyet treenit. Vekille keppitreeni kuudella kepillä sekä esteiden lukutaitoa. Kepeillä oli enää ohjuri ensimmäisissä kepeissä, mutta toiselta suunnalta lähetettynä ohjurin puuttuminen ei haitannut ja Vekki haki hyvin oikeaan väliin. Viikonloppuna treenasin myös mahdollisen uuden treenikaverini, novascotiannoutaja pennun kanssa. Aina paimenkoiria omistaneena ja treenanneena tuollainen noutaja on aikamoinen kulttuurishokki. Vaikka Kaapon kanssa on tehty vain arkitottelevaisuutta ja noutajien hommia, niin se omaksui lajin heti. Heti oli mun kanssa tekemässä, lelut oli siisteintä ikinä ja tokon treenaaminenkin toimi. Hauskaa on ettei tuo koira tunnu vain välillä tajuavan edes mitä tekee, kunhan sinkoaa putken ja hypyn lävitse lelulle. Tykkään kuitenkin paljon, kiva treenata välillä tuollaisen yksinkertaisen ja aina iloisen koiran kanssa, joka vain tekee muttei ajattelee liikaa!
Eetun kuulumisia. Eetu käytiin näyttämässä hyvämaineiselle lääkärille Keski-Suomessa ja minä laitoin läjän röntkenkuvia menemään sähköpostiin. Siellä kävivät kuvia lävitse ja lääkäri oli kysynyt onko polvet tutkittu. On ne tutkittu terveeksi, mutta ei kuvattu. Varattiin uusi aika ja rötnketiin, jossa nähtäisiin mitä sieltä tällä kerralla löytyy. No sieltähän löytyi uutta ihmeteltävää, nimittäin lääkäri epäili ristisidevammaa ja lääkäri epäili leikkauksen olevan mahdollisesti edessä. Kuvat lähti Jyväskylään leikkaavalle lääkärille katsottavaksi ja vastauksena tuli, että suosittelee leikkausta mutta sekään ei poista tosiasiaa, että tuo koira tulee syömään loppuelämänsä kipulääkkeitä. Leikkausaika varattiin 30.joulukuuta, jonka jälkeen Unski tulee mulle kahdeksi kuukaudeksi jotta Eetu saa toipua rauhassa. Olen ollut tästä tosi maassa, koska tuntuu etteivät huonot uutiset ikinä lopu ja ajattelin että pitääkö jo luopua toivosta - saati koirasta. Tänään Eetulla oli ensimmäistä kertaa osteopaatti. Illalla sain puhelun, että osteopaatti oli saanut avatuksi koirasta ainakin viisi (5) lukkoa ja käsittelyn jälkeen Eetu olisi halunnut vain alkaa juoksemaan! Puhelun loputtua puhkesin ilon ja onnen kyyneliin, olin niin helpottunut siitä että sain välillä hyviä uutisia, niin onnellinen että koiralla on ainakin viisi kertaa parempi olla. Olen monena päivänä itkenyt surusta ja pettymyksestä, mutta nyt kyyneleet valuivat puhtaasta rakkaudesta ja suuri solmu sisälläni löysentyi hieman: minun rakas voi nyt paremmin. Ehdin jo monena päivänä murtua kyyneliin ihan yhtäkkiä, kun mietin joudunko astella eläinlääkäriin viimeisen kerran mukanani yhä iloinen, silmät tuikkiva ja hölmöilevä koira. Nyt tuntuu että ehkä olemme nyt käyneet pohjalla, jos tästä pääsisimme taas ylöspäin. Eetun lääkitystä muutettiin hieman, kun sain tutulta corgikasvattajalta suuret suoritukset eräästä pistoksena annettavasta aineesta, jolla hänen nivelrikkoiset koirat ovat pysyneet hyvin kunnossa. En malta odottaa joululomaa, kun pääsen toivonmukaan vielä reippaamman ja iloisemman Eetun kanssa tekemään asioita
Voi miltä tuntuisi saada päiväksi palata ajassa taaksepäin siihen hetkeen, kun Eetu oli vasta vuotias hölmöläinen.
Viimeiset ja tulevat yhteensä seitsemän päivää ovat Vekille sekä hauskoja, että erittäin tylsiä päiviä. Itselläni on koulua aamusta iltapäivään (ei kuitenkaan oikeastaan edes sikäli liian pitkiä yksinoloksi) jolloin Vekki vetää päiväunia jo sinne saakka, kun ulkona alkaa hämärtää. Ei siinä muuten, mutta kuten aiemmin mainitsin niin ohjelmanumeroa on ollut lähes jokaiselle illalle, minkä takia päivälläkään ei ehti kuin nopean korttelikierroksen ennen lähtöä. Tänään oli Vekin ensimmäiset agilityepikset. Mentiin yhessä Hennan ja Rean kanssa. Vekillä oli taas jotakin henkisiä ongelmia (ihan normaaleja Vekki-ongelmia) jäädä autoon häkkiin Rean kanssa, etenkin BOT päällään. Aina kun tulin autolle niin peräkontissa oli kurluttava ja ujeltava elämäänsä tyytymätön eläin vastassa.
Ilmoitin Veen putki- ja mölliradalle. Putkirata oli nimensä mukaisesti aika höyryjen päästely rata - sellaista kaivattiinkin. Noissa putkiradoissa meinaa itellä mennä pää sekaisin, kun mennään rallatellaan samoja esteitä eessun taas. Nolla sieltä kuitenkin tuli, muutamassa kohdassa linjaus olisi voinut olla aikaisemmassa, kuten mustalla suoralla putkella. Mentiin kuitenkin ja voitettiin vielä koko rata!
Möllien radalla oli rimat 50cm ja A sekä puomi. Rimat pysyi, A:n juoksukontaktin teki hyvin mitä ehin katsoa ja muutenkin koira kulki. Homma meni muusiksi sitten puomille mentäessä, jossa en vaan osannut linjata koiraa. Maksin laskeutumispaikka oli huonossa kulmassa puomiin nähden, jolloin koiralle piti tehdä pieni pakkovalssi linjan parantamiseksi. No en osannut! Tuomari tuli auttamaan (oli rennot epikset, sai jäädä harjoittelemaan), mutta en vaan osannut kääntää koiraa ajoissa. Kun sitten sain Vekin puomille saakka, niin kävi ilmi että sitä jännittikin puomin alla olevat kaksi putkea tai ainakin minun irtoaminen sivuttaisesti. Uusintayrityksillä Vekki tarjosi mielummin putken ylittämistä (....) eikä millään uskaltanut lähteä ylittämään estettä kun en ollut vieressä. Onneksi kannustuksella teki kuitenkin, ilmekin oli reipas eikä ahdistunut ja pysähtyi vielä kontaktille.
Kivat epikset! Sain hirveen treeniboostin päälle kun katoin muiden menoa: haluun opettaa itsenäiset kepit, haluun treenata kontakteja, haluun treenata ohjaamista ja irtoamista vielä vahvemmaks!
Vekin antura tuntuisi vihdoin parantuneen, kyllä siinä kestikin. Olin jo niin kyllästynyt virittämään tassun suojaksi sukkaa tai tassusidettä, joten käytiin vain lyhyet korttelikävelyt ja levättiin. Nyt tassu on ollut hyvä jo useamman päivän, joten Vekki on saanut taas palautua normaaliin rytmiin. Oon antanut sen leikkiä muiden koirien kanssa, mutta kahdestaan lenkkeillessä otetaan vähän iisimmin jottei rasitusta tulisi heti liikaa. Vekki kesti pitkän lepojakson todella hyvin, kyllä sillä on vaan hermorakenne kohdillaan.
Tokon treenaaminen ei ole kiinnostanut juuri laisinkaan. Alokasluokan päivän selvien liikkeiden läpi käyminen ei ole huvittanut. Olen päätynyt odottelemaan vain täydellistä päivää, jolloin sullon noutokapulan ja muut treenikamat repppuun ja lähdetään pureutumaan ylempien luokkien liikkeisiin. Tiiän että kun se päivä tulee, niin meille tulee törkeen hyvät treenit ja siksi ei haittaa odotella! Eräänä iltana luin useita koiraseminaarien muistiinpanoja ja sain pään täyteen ideoita treenien suhteen. Yksi otettiin jo käytäntöön, kun aloitettiin trenaamaan eteentuloa. Istuin jakkaralla ja pyysin Vekkiä tulemaan haarojeni väliin pää mahdollisimman kiinni mun edessä. Ensin meinas rankasti painaa vasempaan jalkaa koska tarjos peruasentoon yrittämistä, mutta siirryttiin olohuoneen pöydän viereen, jolloin vasemmalle pääsy estettiin ja Vekki alko pysymään suorassa. Törkeen hyvä taktiikka, ehdin jo olla vähän turhautunut että miten ikinä saan opetettua sen tulemaan suoraan ja tiiviisti!
Onneksi eilen vihdoin päästiin tekemään agilitya!! Jatkokurssin toiseksi viimeinen kerta, laskin että onhan meillä puolet kurssin kerroista mennyt ohite tämän sairasloman tai kisareissujen takia. Tehtiin neljän esteen radanpätkää, jolla oli rengas ensimmäisenä tai viimeisenä esteenä. Vekki kävi ihan kierroksilla, se haukkui ja sikaili. Ei ois millään malttanut kuunnella, vaan teki mieli ampuu suoraan apupalkkaajan luo lelulle. Kyllä ne korvat alkoi löytyä, kun vaadin että nyt alat kuunnella ja tehdä sitä mitä minä käskin - on se onneksi kuuliainen poika. Treenattiin myös pätkää jossa oli pussi ja yksi hyppy. Laitoin pussin taakse pallon ja lähetin vain Vekkiä irtoamaan hypyn kautta pussiin. Hypyllä treenattiin erikseen vielä ohjauskuviona viskiä korkealla rimalla. Keppejä tehtiin ohjureilla ja 4 kepillä.
Tänään omat ryhmätreenit. Oli tosi hyvä fiilis päästä tekemään töitä koiran kanssa kunnolla. Tai ei se koira ollut, vaan pieni sika! Vekki keräsi pikkuset kierrokset kun pääs töihin: haukku ja kilju, koitti roikkua ja hyppiä mussa ja oli ihan kuuppa levällään. Ei siinä, tehtiin ensin keppejä kuudella kepillä ja ohjureilla - sain just oikeen asenteen niihin. Vekki haki kepit kaukaa ja hypyn kautta hyvin, ensin se meinasi kierrostensa takia mennä yhen ohjurin ali mutta korjasi nopeasti.
Radalla keskityttiin kohtaan, johon treenasin takaakiero persjättöä ja takaaleikkausta putkeen. Tilaa oli tosi vähän ja ohjaustyyli ei ollut lopulta ihanteellisin, mutta olin tyytyväinen kun sain sen onnistumaan. Toisella kerralla treenikaveri kysyi että miksi välttämättä haluan survoa itseni tekemään sen persjätön sinne kun ei tarvii, joten tehtiin myös takaakierron ja välistävedon sekä takaaleikkauksen kautta. Kontakteja pieni porsas ei olekaan tehnyt vähään aikaan, vaikka kotona päivittäin vahvistetaan asentoa. Se tuli nimittäin puomilla joka toistolla lävitse, hupskeikkaa! Oma vikani kun tein suoraan kokonaisella puomilla, enkä helpottanut alkuun. Treenien läpimurto oli kuitenkin A:n kontakti: oon vähän aikaa pyöritellyt ideaa päässäni siitä, että opettaisinkin Vekille jo nyt juoksukontaktin A:lle. Se olisi koiralle ihanteellisempi ja totesin Vekin olevan niin kuuliainen, että se voisi olla ihan mukavakin projekti. Tänään aloitettiin! Laitoin A:n alastulon yläpäähän pumperin, A:n eteen kuolleen palkan ja lähetin koiran suorittamaan esteen. Testatessa ensimmäisillä toistoilla treenikaveri sanoi että se alkaa kisaamaan mun kanssa jos juoksen heti vierellä. Haluttiin koiran ajatusta esteen alas, joten apupalkkaaja meni pitämään lelusta kiinni (= koiran focus heti paremmin lelussa ja katse alhaalla). Jotta kilpajuoksu ja kiirehtiminen saataisiin pois, niin minä käskytin Veen suorittamaan esteen ja jäin itse aloilleen. Treenikaveri oli silminäni ja joka kerta alkoi ylistämään koiraa, josta tiestin että homma toimii. Vekki hoksasi idean siis jo ensimmäisillä toistoilla, ei sillä ollut ajatustakaan sikailla ja loikata kontaktin ylitse. Treenikaverit olivat ihmeissään siitä miten äkkiä Vekki tämän sisäisti ja australianälykääpiö ylistettiin maasta taivaaseen niin hienona koirana. Kyllä voin allekirjoittaa, on tän kanssa vaan niin kiva tehä hommia kun se kuuntelee! Nyt siis tehotreeniä A:lle sekä muille kontakteille, jotta kriteerit alkavat erottua toisistaan. Mutta vitsit, olin aika innoissani siitä, että Vekki vähän possuili ja oli tuhma! Vaikka kuuliaisuus onkin kivaa, niin saa sitä mennä vähän räkä poskellakin!
On taas tulossa melkoinen viikko, sillä sunnuntain jatkoryhmän treenit ja tän päivän agilitytreenit ovat vasta alkua. Tiistaina koulutan pentuagilityssani, keskiviikkona on vapaata, torstaina Joan agilityepikset, perjantaina jatkoryhmän treenit (sekä koulutan toisen kurssiryhmän) ja lauantaina odotettu Jenna C:n valmennus! Sunnuntaille päätin vielä buukata kehäsihteerin homman oman seuran mäträsissä, jotta kerätään vielä vuoden viimeisiä talkoopisteitä! Mikäs tässä!
Viikko otettiin iisisti, ei ajateltukaan tokoasioita ja huomasin Vekin antura haavan ärsyyntyneen taas, joten poika joutui taas ottamaan rauhallisemmin. Turhautti aika kovasti, koska antura oli jo terve enkä pitänyt enää kauluria ja annoin koiran liikkua vapaasti, mutta silmän välttäessä se oli alkanut jälleen nuolla anturaa mikä ärsytti haava-aluetta. Lauantaina meillä oli jälleen tokokoe, tällä kertaa Pieksämäellä Hau Hau hallilla. Alokasluokka alkoi vasta kolmen jälkeen iltapäivällä, mikä ei ainakaan mun päälle sopinut ollenkaan. Aamulla ei tarvinnut herätä herätyskelloon, vaan aikaa oli liikaakin kulutettavaksi ja ei jännittänyt laisinkaan. Aloin jo epäillä itseäni ettei kokeesta tule pian mitään, jos olen liiankin rentona. Noh, viimeistään autoon istuessa alkoi jo ottaa perinteisesti mahasta. Jos pystyn vaikuttamaan niin en kyllä enää haluaisi kisata noin myöhään päivällä, sillä oma pää ei ollut yhtään koetilanteessa mukana ja Vekki oli erittäin ärsyttävä. Huomasin että tulee olemaan hankalaa saada se oikeaan tunnetilaan, sillä se oli tavallaan yhtaikaa väsynyt mutta energinen - eli todella rasittava pitää aisoissa. Jos kävin autolla hakemassa jotakin, niin koira yritti väkisin tunkea mukana pihalle ja jättäessäni sen takapenkille kuului vain kiukkuinen kiljuminen ja rääkyminen kun kävelin poispäin. Tilannetta ei auttanut se, että tuomari päätti suorittaa luoksepäästävyyden vähän poikkeavalla tavalla, jolloin äkkiä kaikkien alokasluokkien koirat piti hakea yhtä aikaa hallin pihalle ja Vekki kylmiltään autosta työskentelemään
Tuomarina Riikka Pulliainen
Luoksepäästävyys 10: Tuomarin päätöksestä suoritettiin siten, että kaikki 15 alokasluokan koiraa otettiin yhteen isoon tiiviiseen riviin hallin pihalle, josta jonossa kuljimme vuorotellen moikkaamaan tuomaria ja tämä huuti arvosanan sen jälkeen. Ei siis istutettu vierelle, vaan annettiin koiran vain mennä tuomarin paijattavaksi ja lässyteltäväksi. Vekki ei ollut juurikaan kuulolla ja minua raivostutti, koska tietenkään namejakaan ei saanut olla mukana, oltiin ihan kiinni toisissa koirissa ja se ei todellakaan ymmärtänyt olevansa töissä
Paikkamakuu 10: edelleen hyvin levoton Vekki. Vieressä vinkui toinen australianpaimenkoira ja nousikin sitten rivistä ylös ja lähti kävelemään omistajaa kohti. Vekki oli ehkä ensimmäiset puoli minuuttia hyvin, sitten se laski ja nosti kerran päätään, korjasi asentoaan ja katseli ympärilleen. Toisen koiran nouseminen teki siitä entistä rauhattoman. Riviin palatessa olin helpottunut, minkä ansiosta liikkurin käskyttäessä perusasentoon nousun erehdyin sanomaan Vekille "JES" kun se nousi ylös!? Onneksi seuraavalla sekunilla liikkuri sanoi kiitokset, mutta odotellessa tuomarin pisteitä teki mieli lyödä itseä naamaan. Täydet pisteet kuitenkin! Tässä viereisen koirakon video paikkamakuusta, näkee miten Veen olotila muuttuu heti kun naapurikin alkaa olemaan levoton >:( https://www.youtube.com/watch?v=RzwxOiPjE1A&feature=youtu.be
Seuraaminen kytkettynä 8: ihan ok, koira vaan edisti taas aivan liikaa, mutta sentään muistin keskittyä pitämään remmin löysällä!
Seuraaminen taluttimetta 7½: ihan kamalaa! Nyt se Vekin väsymys näkyi, sillä se kesken seuruun jäi haistelemaan ja laahustamaan. Ensimmäisessä pysähdyksessä se juuri iski nokkansa maahan ja pysähtyessäni tamppasin jalalla maata aika kovasti että koira tajuaisi että ollaan töissä. Yök! Liikkeestä maahanmeno 9½: hyvä! Tuli toiveikkaampi olo, kun koira alkoi skarppaamaan! Luoksetulo 10: Olisin mielessäni voinut kuolla nauruun tai itkuun siinä vaiheessa, kun Vekki tömähti jalkaani vasten sillä se ei juuri ikinä törmää noin! Liikkeestä seisominen 8½: typerä ohjaaja. Otin ennen omaa suoritusta pihalla hyppyä, koiran seisoessa esteen takana päätin kierrellä ympäri ennen kun meen viereen palkkaamaan. Kävelin vahingossa tosi painostavasti koiran luo ja se väisti, veikkaan että se näkyi nyt seisomisen sekä hypyn jälkeen koiran liikahteluna. Mutta pysähdys hyvä! Hyppy 9: liikahteli lopussa, voin syyttää itseäni. Muuten hyvä! Kokonaisvaiktus 9: tuli noottia seuraamisesta sekä omasta kropan käytöstäni seuraamisessa. Tuomari totesi että taitaa olla aika nuori koira, kun ottaa hallista näin häiriötä. Sanoin että joo, mutta veikkaan että tuo nuuskiminen meni kyllä huonon vireen piikkiin ja liikkeiden välillä koira oli kyllä kuulolla. Sanoi kuitenkin että kivan näköinen suoritus! ALO1 179p 4/15
Palkkaamisen jälkeen menin koiran kanssa kävelylle enkä jaksanut juuri miettiä mikä tulos sieltä tuli. Mulle tultiin kuitenkin kertomaan meiän pisteet enkä voinut millään uskoa, ennen kuin lopulta kävin ite tarkastamassa pistetaululta: kyllä vain, vielä paremmat pisteet kuin Varkaudesta! Suoritus ei ollut todellakaan meidän parasta laatua eikä mun tai Vekin ajatukset olleet ihan itse tekemisessä minkä ansiosta meno tuntui etenkin paikkamakuussa, luoksepäästävyydessä ja seuraamisissa aika tahmaiselta. Mutta kyllä se pieneksi pojaksi oli taas mahdottoman hieno ja Vekki ansaitsikin saada mäkkäristä oman euron juuston hampurilaisen! Joulukuussa olisi Pieksämäellä koe jonka toivoisin olevan meiän viimeinen kilpaileminen alokasluokassa. Aika helpoksi kävi tämä koulutustunnuksen hakeminen, jos vielä tämän vuoden puolella saataisiin se viimeinen tulos. Saatais alokasluokka pois jaloista. Siistiä päästä keskittymään ylempien luokkien liikkeisiin, joissa liikkeiden on oltava myös näyttäviä ja niiden treenaaminen kiinnostavaa! Onneksi tässä on nyt ainakin kuukauden tauko kokeista tällä tietoa, niin voi vähän pää levätä ja etenkin paikkamakuun häiriötreeniä tullaan tekemään, sillä mä alan olemaan erittäin kypsä kun joka kokeessa joku koira nousee
Tänään saatiin kunnolla lunta! Sen ansiosta anturavammainen sai juosta pehmeässä maastossa ja leikkiä kaverinsa kanssa. Kyllä minun rääpäleestä on kasvanut tosi hieno! Tänään jätettiin agilitytreenit jälleen välistä anturan parantelun vuoksi ja niin varmaan huomennakin. Nyt kun täällä on taas lunta, niin mun tekisi mieli käyä hipelöimässä vetovaljaita ja startata sekin harrastus hiljalleen
"Voisin tehdä mitä tahansa enkä kumminkaan tee yhtään mitään. Voi miten hauskaa on tehdä ihan mitä haluaa"
Minun ikuinen kakarani, taivaanrannan maalari, erilainen nuori. Ajatuksiinsa uppoutunut pohdiskelija, pieni nuuskamuikkunen. Silti maailman ärsyttävin, kovapäisempi kuin sarvikuono. Leijonamieli. Unski täyttää tänään 3-vuotta! ♥ Unski on opettanut ennen kaikkea nöyrtymään. Montahan kymmentä kertaa olen lyönyt hanskat tiskiin ja vähän ajan päästä taas uhonnut, että kyllä me vielä tästä harrastuskoira leivotaan. Sitten taas huomannut että meiltä katoaa hauskuus jos yritetään liikaa. Muistan vieläkin miten monta kertaa aloitin blogitekstin, johon kirjoitin "ehkä kaikkien koirien ei tarvitse harrastaa tokoa?" ja pyyhin sen kerta toisensa jälkeen pois. Tuntui luovuttajalta, olen huono koirankouluttaja ja en saa koirastani sellaista mitä haluaisin. Sitten ymmärsin kuinka typerältä se kuulosti, uskalsin antaa olla ja iso kivi vierähti sydämeltä: me voidaan pitää hauskaa, koska se riittää koiralle ja sen täytyy riittää myös mulle. Unski ei oo koskaan ollut helppo ja sen leikkauttaminen viime jouluna oli päätös mitä ei ole tarvinnut katua hetkeäkään. Vihdoin koira alkaa ymmärtää että sen täytyy myös totella, ei voi olla ihan räkä poskella kokoajan ja juosta kuuroilla korvilla. Elämä on paljon mukavampaa näiden nuoruusvuosien jälkeen. Vaikka Eetu ja Vekki osaavat lukea mua todella hyvin, niin osaa kyllä Unskikin vaikka en sitä aina tajuakaan. Sillä Unski huomaa milloin oon vittuuntunut siihen ja ei todellakaan anna kiinni, koska tietää että saa satikutia. Mutta päinvastoin nyt kun oon oppinut miten sen kanssa toimitaan, niin voin olla täydestä sydämestäni onnellinen kun asiat onnistuu - ja Uns huomaa sen. Silloin se tykkää tehä mun kanssa ja on onnesta soikeena kun ylistän sen maasta taivaaseen ja annan ruokaa. Alan hyväksymään pikkuhiljaa sen, että tuota sen kovapäisyyttä ei vaan saa pois, sillä Unskin isovanhemmatkin ovat kuulemma ihan samanlaisia. Kerran se lähti jahtaamaan vapaana ollutta kanaa ja sai näykkäistyä sitä. Tästä seurauksena Unski raahattiin niskavilloista suoraan jääkylmän suihkun alle ja se sai kuulla kunniansa. Silti sen jälkeen se vain tyynesti ravisteli vedet turkistaan, käpytteli pihalle maailman tyytyväisin ilme naamallaan ja katseli uteliaana olisiko uutta kanaa lähistöllä. Jaksan vuodesta toiseen muistella Unton kasvattajan sanoja, koska pieni pitkäkarvainen corginpenikka ei ole muuttunut sitten mihinkään:
♥
"Sillä on aina ilkikurinen pilke silmäkulmassa. Se on aina se joka keksii kaikki konnan koukut ensimmäisenä ja yllyttää muita" - Kasvattaja ennen luovutusikää 2011
Nyt voidaan kyllä hyvällä omatunnolla sanoa että meidän tämän vuoden tavoitteet on täytetty ja ylitettykin aika reippaasti! Syksyllä tokon kilpailutreenissä huomasin miten koetta vastaava tilanne vaikuttaa Vekin tekemiseen todella positiivisesti. Sen vire nousi minun hyvälaatuisen jännittämisen ja muiden koirien ja ihmisten läsnäolon takia todella korkealle itsestään. Kun itse olen ihan adrealiinipöllyissä, niin koirakin skarppaa enemmän. Treeneistä jäi niin hyvä fiilis, että uteliaana avasin koekalenterin ja ilmoitin meidät kokeeseen. Vain joillekin kavereille tästä kerroin, sillä kirjottaessani ilmoittautumista Vekki ei osannut vielä liikkeestä seisomista, seuraamisessa oltiin tehty viretreeniä ja hyppyäkään otettu ikuisuuteen. Kyllähän siinä epätoivo meinasi kerran iskeä, kun koira joutui 2,5 viikon saikulle ja jouduttiin seuruuttamaan pitkin olohuoneen seinä kun tilaa ei ollut enempää. Lauantaina koepaikalle ajaessa mahasta otti vähäsen, hymyilin koko matkan ja lauloin tyytyväisenä SuomiPopin soidessa. Ei jännittänyt liikaa, päällisin tunne oli vain suuri onni ja ilo siitä, että mulla on vihdoin koira jonka kanssa kisata - viimeksi tokossa kilpailtiin Eetun kanssa toissa keväänä. Koepaikalla olin ihan liian aikaisin, ehdin katsoa ylemmät luokat ja odottaa malttamattomana milloin itse pääsee kehään!
Tuomarina Mauri Pehkonen Luoksepäästävyys 10: Vekki oli vähän kysymysmerkkinä odottelusta, joten tuomarin tullessa se ilahtui kun jotakin alkoi tapahtua ja nousi vastaamaan tuomarin silityksiin Ensimmäinen paikkamakuu: meni hyvin maahan, koko ajan pää pystyssä ja tuijotti mua. Viimeisten sekuntien kohdalla rivistä nousi hollanninpaimenkoira uros ja meni toisten koirien luo, jolloin seuraava koira nousi. Tässä vaiheessa mulle oli täysin selvää kävellä omani luo, ehdin sen juuri vapauttaa sillä Vekki selvästi pohti pitäisikö senkin nousta. Vieras uros koira rivistä meni provosoiden rivistön koirien luo yksi kerrallaan, yritti myös tulla useasti Vekin iholle mutta potkin, huusin ja huidoin sitä pois - en todellakaan antanut sille mahdollisuutta tulla Vekin luo. Vekki provosoitui oudosta tilanteesta vasta kun itse olin raivoissani, muuten se oli ok. Uroskoira jatkoi bilettämistään ympäri hallia, yksi kerrallaan me muut koitimme päästä koiriemme kanssa ulos hallista vaikka tämä uros yritti silti pujahtaa ihmisten välistä peräämme. Ulos astuessa lähdin juoksemaan, hihkuin jotakin JEE MITEN KIVA HOMMA OLI JEE ja Vekki oli ihan messissä. Kehäsihteeri tuli sanomaan että saamme rauhoitella koiriamme, toinen ryhmä tekee paikkamakuun sillä aikaa. Kävelytin Vekkiä, se oli välittömästi palautunut tilanteesta ja oli tyyni. Uusintaan mennessä se oli oma itsensä kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Paikkamakuu 10: En tiedä miten on mahdollista, mutta Vekki oli vielä rauhallisempi kuin ensimmäisessä makuussa. Kehäsihteerin sanoessa matkan riittävän, käännyin ja Vekki olikin samantien laskenut lähtiessäni pään maahan. Vasta aivan loppusekunneilla se nosti päänsä ylös, mutta tätä ennen hallin ovi aukeutui useasti eikä se edes aikonut vilkaista äänten suuntaan. Nousi ylös täpäkästi!
Seuraaminen kytkettynä 6½: ai pikkuisen edistän? En ajatellut sen seuraavan puoli koiran mittaa edessä, joten remmiä oli liian vähän löysänä ja tämä tulkittiin hihnapakotteeksi
Seuraaminen taluttimetta 8½: keulii niin perkeleesti, mutta ei muuten haittaa koska vaihtoehtona olis kulkee nokka maassa, jätättää ja sanoo et hohhoijaa tää on tylsää - tätä me ollaan haettu! Perusasennotkin osasi, tosin vähän hitaasti! Huomasin videota katsoessa, että Mauri ei enää remmissä seuruun jälkeen pahemmin kertonut mistä pisteitä lähti, varmaan siksi kun päätin keskittyä täysin koiraan enkä oikeastaan pysähtynyt kuuntelemaan pisteidenantoa Liikkeestä maahanmeno 10: ihan-ihan-ihan liian hidas ja ruma, mutta kympin arvoinen ja nousi perusasentoon hyvin!
Luoksetulo 9: en muita mistä tiputti pisteen enkä videolta saa selvää! Liikkeestä seisominen 9: hieno Vekki!! Klassinen jännittäminen että sekottaako jäävien asennot, ei muuten sekoittanut ja teki molemmat pirun hyvin! Minä annoin väärän käskyn perusasentoon eli "istu" jolloin Vee vain lösähti istumaan hieman kysyvänä, normaalisti "sivu"-käsky näissä! Ohjaaja mmrr! Hyppy 8: haisteli estettä eli koski siihen (tuhma) ja perusasento vino (tuhma minä, jäin huonoon paikkaan seisomaan), mutta en tiedä kummasta vähenti pisteitä! Yleisvaikutus 9
ALO1 177p 2/10
Oon ylpeä sekä koirasta että itsestäni. Vaikka Vekki on vasta päälle vuotias, niin osaan käsitellä sitä jo ensimmäisessä kokeessamme. Kun mentiin ekan kerran halliin, niin muutaman perusasennon otin jotta koiralla alkaisi työmoodi mennä päälle. Sitten odoteltiin tuomarin alkusanoja, jossa menikin kauan ja sen aikana vain silitin Vekkiä. Se istui orava-asennossa ja kierähti selälleen maahan, oltiin siinä ja rentouduttiin molemmat. En tuputtanut ruokaa tai stressannut siitä, jos se vähän haisteli hallia. Tosiaan, hallin uusi matto tuntui haisevan kaikkien koirien nenään, sillä ylemmissäkin luokissa koirat kulkivat liikkeiden aikana nokka maassa. Pelkäsin että Vekillä käy samoin, joten pidin sitä itse liikkeissä mielummin yliviritettynä jotta ei varmasti keksisi haistella. Tosin milloin mun työeläin olis alkanut haistella kesken liikkeiden, haloo ohjaaja? Paikkamakuun jälkeen käytiin hakemassa palkka, sitten laitoin Vekin kahdeksi sekuniksi autoon ja otin mukana olleen häiriökoiran käymään pihalla. Häiriökoira autoon ja vaikka Vekki oli autossa ehkä puoli minuuttia, niin sen kierrokset olivat taas katossa ja valmius tehä minun kanssa töitä. Oltiin suoritusvuorossa siis toisena yksilöliikkeissä, mikä on hankala numero miettiä koiran virittelyä. Liikkeiden välillä sosiaalinen palkka toimi hyvin, tehtiin temppuja ja olin aikonut villitä sitä enemmän, mutta ihan ite tuo koira piti kierroksensa tapissa! Olin niin iloinen paluumatkalla, minulla on koira joka toimii ja tekee töitä niin törkeen hienosti!
Ajettiin Pieksämäelle, otettiin rennosti ja Vekki sai leikkiä riiviö Kaapon kanssa koko illan. Pääsi myös uudestaan pesulle. Yöllä heräsin outoon ääneen, joka muistutti sähköhammasharjani surinaa. Totesin kuitenkin unissani että kuulen varmaan harhoja ja koitin nukahtaa uudelleen, mutta ei! Ja en kuullut harhoja, vaan, Kaapo 7kk oli vessan pöydältä hakenut mun sähköhammasharjan ja päättänyt jyrsiä sitä. Voi pentu! Aamulla mua jännitti enemmän kuin edellisenä aamuna, sillä me lähettiin Jyväskylän näyttelyyn! Lähinnä nauratti oma hermoileminen kehään ehtimisestä ja siitä miten siellä ollaan, kun edellisenä päivänä aloitettiin juuri kisaileminen tokossa. Ehdittiin hyvin paikalle ja oman kehän laidalle ihmettelemään, ei otettu Vekille häkkiä mukaan ollenkaan. Minä olin ihan kysymysmerkkinä, sillä ensimmäistä kertaa menin koiran kanssa kehään. Onneksi ihanat paikalla olevat Koiramme-lehden ständin ihmiset neuvoivat ensikertalaista ja varmistivat oikeaksi mitä olin ajatellut. Mentiin aika kylmiltään kehään, koska hallin liukkaalla lattialla ja siinä väentungoksessa ei tehnyt mieli mennä liukastelemaan. Oltiin junnuissa ekana. Kokoomakehässä Vekki seisoi hyvin, tuomari haki koiran huomiota imuttamalla ja onneksi Vekki lopulta käänsi katseen tuomariin. Mentiin muutama kierros ympäri ja sitten yksilöarvostelu. Antoi hyvin tutkia itsensä ja hampaat. Taas ympäri ja edestakaiset, kokoajan Vekillä tosi nätti ravi eikä katsonut mua!
Gil De Riviere Mario, Spain "Shape
not typical for the breed. Propotions of the head and the placement and
size of the ears make an untypical expression. Movement is correct" JUN-H
Kyllä pääsi ilon kiljahdus kun kehäsihteeri tuli ojentamaan keltaista nauhaa ja kuulitti "koira saa H:n". Vielä kun eräs toinenkin käyttölinjaisen australianpaimenkoiran omistaja sai H:n niin oltiin molemmat yhtä hymyä! Näyttelykansa katsoi meitä suut viivana ja pään päällä kysymysmerkit, mutta itseäni tämä vain huvitutti. Kyllä vähän nolotti tuo karvaton mustavalkoinen itikka siellä karvamonstereiden joukossa, mutta onneksi tämä oli tässä - valioituminen on enää siitä olennaimmasta kiinni! Onneksi ei tarvitse mennä enää kehään, vaikka kieltämättä joskus noissa karkeloissa olisi hauska pyörähtää uudelleen - ei se niin kamalaa ollutkaan! Näyttelyyn en jaksanut kameraa ottaa mukaan, joten sieltä on vain joitakin kännykkäkuvia
Näyttelyssä tuli shoppailtua herkkuja, mössöpurkkiruokaa ja ravintoöljyä. Yleensä en vaivaudu tuhlaamaan rahaa koirien herkkuihin ja sortumaan tarjouksiin, mutta nyt oli niin hyvä mieli koko viikonlopusta että hellyin kun halvalla sai. Ostin Vekille uuden vinkuvan narupallon ja kaksi oikeaa, virallista koirafrisbeetä. Uutta palloa päästiin testaamaan tänään, kun lähes kolmen viikon tauon jälkeen palattiin agilitykentälle! Molempien pää oli aika muussia rankan viikonlopun jäljiltä, vaikka intoa olisikin ollut tehdä. Vekki oli aika tahmea ja itse en osannut rytmittää koiraa ollenkaan. Harjoiteltiin välistävetoa (ihan paras tällaisen tauon jälkeen) ja lopulta mulla teipattiin käsi kiinni jotta tajuaisin mitä teen. Toisella setillä treenattiin ohjauskuvioita pienellä radanpätkällä, jossa meidän yhteistyö alkoi lopulta pelaamaan. Käytiin viskelemässä uutta frisbeeta hallin pihalla, oli hyvä ostos sillä Vekki oli ihan raivohullu! Kun käskin sitä heittojen välissä pujottelemaan tai vastaavaa, niin sillä alkoi pää vuotaa haukahteluna ja vinkumisena kun ei millään voinut keskittyy muuhun kuin frisbeehen. Talvikaudella tästä taitaa tulla ainakin ennen lumien tuloa meiän loppuviikkojen laji, sillä halli on tyhjänä esteist aina torstaista sunnuntaihin, jolloin sielä mahtuu hyvin viskomaan! Täydellinen laji: mun tarvii keskittyy vaan heittelemään ja Vekki saa juosta kiekkojen perässä!
Odottelen edelleen innolla säälaitosten lupaamia lumisateita ja lupaan sitten rynnätä ulos kameran kanssa. Siihen asti pengon kuva-arkistoja ja voihkin miksei tänä syksynä ollut samaa intoa kuvata ja perun puheitani siitä että Vekki ei olisi ollut pentuna söpö. Onhan se pieni pandapoika!
Tänään oli Tiian tokotreenit. Olin miettinyt pääni puhki mitä tekisin Vekin kanssa, mutta en vain osannut kehittää järkevää treenisuunnitelmaa - onneksi ei tarvinnut! Tiia teki meille temppuradan ja häiriötreeniä. Aloitettiin häiriöillä. Ensin koirat riviin ja yksitellen jokainen teki luoksetulon, mutta Tiia seisoi pahana tätinä reitin varrella vinguttamassa palloa, heiluttamassa lelua, kutsumassa leikkimään tai syömään sekä purkin kanssa joka sisälti HK:n sinistä lenkkiä. Vekki lankesi ensimmäisellä kerralla vinkupalloon, kun juuri Tiian kohdalla päättikin jäädä bilettämään ja leikkimään. Luopui onneksi hyvin kutsusta. Seuraavat toistot pallon kanssa eivät tuottaneet ongelmaa ja Vee juoksi kuuliaisesti luokseni. Kolmannella toistolla oli ruokakuppi, sen koira ohitti katsomatta. Neljäntenä oli ruokarasia sekä muistaakseni lentävä pallo, anyway pallolla häiriköitiin ja lujaa mutta Vekki juoksi mun luo menemättä ansaan! Seuraavaksi seurautettiin koiria Tiian ohi hänen ollessaan kyykyssä, samanlaisia häiriöitä mutta panokset nousivat huimasti! Yleensä meiän häiriötreeneissä pidetään joku sivistyksen raja siinä miten koiraa häiritään, mutta nyt meno oli suorastaan hauskan hävytöntä! Tiia röyhkeästi kutsui koiria syömään: "tuu ottamaan makkaraa, tuu SYÖMÄÄN nyt on RUOKA-AIKA tule ottamaan täältä niin saat herkkuja!" ja tarjosi purkkia koirille. Vekki ei mennyt ruoka-ansaan kertaakaan, mutta naaman edestä lentävä vinkupallo teki taas tiukkaa. Yhdellä kerralla Vekki hairahtuikin irtoamaan leikkimään Tiian kanssa, kun tämä heilutti jotakin rättilelua. Vinkupallokaan ei tuottanut enää ekan hairahduksen jälkeen mitään ongelmaa, vaikka Tiia työnsikin sitä koiran naamaan ja heitti jalkoihin sekä naaman edestä kun mentiin ohi. Niilläkin kerroilla joilla Vekki meinasi katsoa Tiiaa, niin pieni "HEI, KESKITY" huomatus auttoi ja koira otti kontaktin takaisin. Seuraavaksi tehtiin seuraamista. Ruudussa. Kolmen koiran kanssa. Kaikki seuratettiin koiriamme ruudun sisällä samaan aikaan ristiin rastiin. Itse tein aika paljon askelsiirtymiä. Muutamia kertoja Vekin nokka hairahtui Myrnin ja Meelan suuntaan, mutta muuten se kesti älyttömän hyvin olla ahtaasti ja narttujen persiissä kiinni!
Viimeisenä temppurata, ideana oli ottaa kisa kuka suorittaa radan nopeiten. Rata meni näin: voittajan luoksetulo, jossa kutsuttiin koira ja pysäytettiin se seisomaan ja maahanmenoon merkkien kohdalla. Siitä perusasentoon kiertäen vieressä oleva tolppa, kännyttiin ja mentiin tekemään vähän matkan päähän merkki ja siitä lähetettiin ruutuun. Ruudussa kaukokäskyjä, sieltä heitettiin esine (meillä noutokapula) tiettyyn suuntaan ja koiran hakiessa juostiin viimeiselle merkille, aika pysäytettiin kun esine oli ohjaajalla. Ihan älyttömän hauskaa! Saatiin tehdä ensimmäinen kierros harjoitellen. Ensinnäkin en tosiaankaan uskonut, että Vekki stoppaisi luoksetulossa mutta niin se vain teki mielettömän hyvän stopin - ja maahanmenon. Merkin kohdalla maassa oli jotakin hajuja ja koira piti käydä huomauttamassa takaisin maanpinnalle, mutta merkkikin onnistui. Ruudussa oli kosketusalusta, jota kävin juoksemassa ruudussa näyttämässä koiralle. Lähetyksessä juoksi hyvin ruutuun, kaukokäskyt eivät meinanneet onnistuu ja siirryinkin kunnolla lähemmäs. Nouto hyvä! Kisakierros meni aika samalla kaavalla, saatiin nopein aika 55s ja voitettiin! Ikuista kunniaa!
Ihan huiput treenit, tykkäsin siitä miten koiria pistettiin oikeasti kovalle! Tästä eteenpäin tietää ettei sipistele yhtään häiriötreeneissä, kyllä sen koiran pitää kestää asioita kun ollaan töissä. Nämä oli ihan täydelliset treenit senkin kannalta mitä viikonloppuna tapahtuu ja Vekin tassu on juuri parantunut, joten tämmöset hulvattomat häiriöharjoitukset oli täydelliset. Ja voi elämä miten mulla on ollu ikävä lelulla palkkaamista! Vekin ilme tokossa on ollut taas vähän puutuneempi, kun ollaan tehty ainoastaan sisällä ja ruoalla, koska varottu anturaa. Nyt haava on jo niin hyvin ummessa ja pienen lumisateen jäljiltä kenttä pehmeä, niin uskalsin leikittää. Vekki oli ihan eri koira, sen ilme kirkastui ja painoi taas jalkaa, voi kyllä tämä on se minun työhauvani! <3 Treenien kruunasi kouluttajan kehut siitä, miten lupaava koira minulla tässä on ja toivoo ja tahtoo että mennään vielä pitkälle ja nähdään erikoisvoittajassa - well see!
Unski jätettiin viikonloppuna Keski-Suomeen, kun käytiin Vekin kanssa siellä kylässä. Kahden viikon aikana ihastuin uudelleen tuohon hieman yksinkertaiseen ketunpenikkaani, melkein meinasin olla palauttamatta! Unto oli tosi kiltti koko kahden viikon ajan, se totteli ulkona kiitettävästi ja sisällä oli mitä hellyydenkipein karvatollo. Joka yö tai viimeistään aamu heräsin siihen, että pieni kerä oli tullut jossakin vaiheessa peittojeni väliin nukkumaan. Treenirintamalla keskityttiin vain arkitokoon ja totesinhan jo aiemmin että sen kanssa on ihan turha enää tokoa tehdä. Agilitya käytiin pari kertaa tekemässä ja siinäkin aika samaa kaavaa mitä jo pidemmän aikaa: rimat alimmalla korkeudella, höntsäilyä juosten radanpätkää ja Unski saa ottaa ilon irti. Jotta ei olisi mennyt ihan hoopoiluksi, niin tehtiin kuuntelutreeniäkin eli huutelin esteiden nimiä ja Unski sai sitten mielensä mukaan tarjota kyseisen esteen suorittamista ja katseellaan hakea missä ne sijaitsivat. Mutta yhdestä asiasta olen erittäin ylpeä: Unski oppi kahden viikon aikana kolme (3) uutta temppua! Joku joka tuntee tuon koiran ja tietää millainen oppimisnopeus sillä on, niin ymmärtää mua. Tästä esimerkkinä se, että Unski nyt vihdoin 3-vuotiaana oppi, että se voi myös pyörähtää toiseen suuntaan, ei vain vasempaan. Sille on tosi hidasta sisäistää uusia asioita ja ymmärtää, että välillä saatan vaatia jotakin uutta kuin sitä vasempaan pyörimistä. Oikealle pyörimisen lisäksi se oppi antamaan tassua! Unskin pravuurihan on vasemmalla tassulla vilkuttaminen, mutta tässäkään se ei ole koskaan hahmottanut, että samalla tavalla se voi vilkuttaa myös oikealla tassulla. Eetulta ja Vekiltähän voi vain vaatia asiaa ilman erikseen opettamista, ne tajuavat että niillä on kaksi samanlaista raajaa joilla tehdä samaa asiaa. Erityisen ylpeä olen siitä, että Unski oppi tämän agilitytreeneissä! Koiralle jolle on muutenkin vaikeaa ymmärtää, niin ympärillä olevat häiriöt ovat entistä pahempia. Eetua ja Vekkiähän voisi opettaa missä tahansa, niiden keskittyminen riittäisi. Mutta Unniomena osasi!! Viimosen tempun eli mun ympäri pyörimisen se oppi ihan muutamalla toistolla, aloin jo epäilee että oonko joskus opettanut jo sen, mutta en kyllä oo
Jos Unski lukis tän mun lässytyksen siitä, niin se toteis että just joo kerää muija ittes mä en todellakaan oo mikään kiltti poika. Ja siksi pitääkin vasta painoksi kertoa tilanteesta nimeltä "helvetin kiire junaan ja mitä tapahtui sitten". Oltiin lähdössä junaan, kuuluttaja ilmotti sen olevan lähdössä joten juoksin kahden repun ja koiran kanssa päättömänä junan ovelle. Ehdin heittää ensimmäisen repun sisälle, kun huomaan että takanani toinen remmeistä on keventynyt huomattavasti. Vilkaisen taakseni ja totean luulon todeksi: Unski on kiskonut itsensä pannasta läpi ja lähtee rallattamaan junan läheisyyteen. Olipa siinä joku tyttö tullut harjoittelemaan pentunsa kanssa miten käyttäydytään juna-asemalla, kun Unto päätti näyttää hyvää esimerkkiä juoksemalla pennun luo ja jatkamalla siitä pian rallatteluaan. Kimitin, kiljuin, karjuin, komensin ja huusin sekä lässytin eikä mitään tulosta. Unto on nimittäin sellainen pissipää, että tossakin se tajusi tilaisuutensa ja huomatessaan mun paniikin päätti ettei todellakaan anna kiinni, koska selkeästi on nyt jännät paikat. Samalla ehdin miettiä että noh ainakin se yksi reppu pääsee päämäärään, jos minä jään metsästämään koiraa. Otin herkkuja repusta, kyykistyin maahan ja anelin koiraa tulemaan ja se alkoikin ottaa varovaisia "mä sit tuun syömään vaan ne namit mut en anna silti kiinni"-askelia, kunnes sain sen tarpeeksi lähelle ja napattua niskasta kiinni. Kyllä lenti niskapersotteella tämä koira junaan ja olin ihan valmis laittamaan sen seuraavalla junalla Siperiaan. Konduktööri totesi mulle vielä että "niin lemmikkivaunu on toisella puolella junaa", aijaa ihan totta en sinne missään vaiheessa ollutkaan menossa!
Mutta joo, päälimmäisenä jäi kuitenkin ikävä siitä että oli useampi koira. Asunto tuntuu niin tyhjältä kun siellä tassuttaa vain neljä käpälää ja yksi mustavalkoinen varjo. En tosiaankaan tahdo ottaa seuraavaa koiraa vielä ikuisuuteen, koska edelleenkin omistan niitä kolme. Vaihtoehtoina mietin kissaa ja kania, mutta en usko että tälläisen reissaajaluonteen kannattaa tässä elämänvaiheessa ottaa sellaista. Olen viihdyttänyt itseäni lukemalla ilmoituksia kotia etsivistä koirista, vajonnut minuuteiksi ajatusleikkiin jonkin kodinvaihtajan adoptoimisesta ja sitten taas herännyt todellisuuteen ettei oikeasti kannata. Oli tosi helppoa tänään aamulla hypätä bussiin yhden koiran kanssa, matkustaa se jalkatilassa ja tulla Joensuuhun. Silti heti kotiin tullessa huomasin Vekissä muutoksen: se ei rauhoitu ellen minä ole aivan aloillani, jos edes aion nousta niin se herää unestaan ja seuraa perässä. Ei ole Unskia tai Eetua rauhoittamassa ja antamassa käytösmallia. Uskon että oon oikeasti onnellinen yhdestä koirasta siinä vaiheessa, kun päästään aloittamaan kisaaminen ja saan keskittyä työstämään suhdetta Vekin kanssa vielä uudemmalle tasolle! Pitää koittaa ajatella nyt etuja siinä kun on vain se yksi koira, koska kolmen koiran kanssa haaveilin ihan tosissani välillä siitä, että niitä olisi vain yksi ja olihan niitä päiviä (kuten varmaan kaiklla) jolloin mietti että miten näitä on päässyt tähän kerääntymään!
Eetun hammas leikattiin viime viikon keskiviikkona, kaikki meni hyvin. Hammaskiveä poistettiin vähäsen ja ilmeisesti Eetulle oli tullut ientaskuja. Niitä voi löytyä kuitenkin useilta koirilta, sillä harvoin koiran suuhun katsotaan samanlailla kuin hammaslääkäri koiran ollessa rauhoitettu. Kennelyskäkin loppui nopeasti ja mikä onni ettei Vekkiin tai Untoon se tarttunut laisinkaan. Mutta nyt en jaksa enää yhdenkään koiran sairaslomaa, en yhtäkään tapaturmaa. Nyt haluan sitä normaalia arkea ilman vammaisia liikuntakieltoja, rasittavia tassun paketoimisia kun mennään pihalle tai kylmää hikeä otsalla kun koira riehuessaan yskäisee muutaman kerran. Sillä
keskiviikkona tulee täyteen 2 viikkoa Vekin anturavammasta, eli puoli kuukautta menty lyhyillä remmilenkeillä. Ihan uskomatonta miten tuolla koiralla pysyy pää kasassa, mutta toivon todella että tarvii sinnitellä enää muutama hassu päivä! Itsellä alkaa enemmän pää hajoamaan kun ei pääse lenkille (okei tuolla loskassa ei ehkä huvita kävellä) saati treenaamaan agilitya! Mahankin alkaa kasvamaan!!
