30 kesäkuuta 2011

et voi pilata mun fiilistä millään

Tämän viikon aikana ei ole ihmeitä tapahtunut joten siksi hiljaisuus. Ollaan kyllä nähty kavereita ja eläin päässyt uimaan ja riehumaan, mutta treenaamisesta ollaan pidetty vapaata. Eetu on päättänyt uusia karvansa ja oon saanu kiskoa siitä irtokarvaa ja pohjavillaa irti päivittäin. Päällyskarva irtoo käsiin kun rapsutat selästä. Eilen päätin parturoida vähän tassukarvasaksilla mahakarvoja ja pöyhkeitä peppukarvoja. Eroa ei edes huomaa.
Haavoista toisesta ovat tikit lähteneet jo aikaa sitten eikä arpia edes näy. Toinen puoli on ilmeisesti herkempi, sillä muutama päivä sitten se oli turvonnut. Suihkuteltiin taas muutama päivä ja turvotus laski.

Tänään illalla päätin pitää hyvät treenit. Ja niin muuten pidinkin! Päätin kaivaa pitkästä aikaa naksuttimen esille. Muisteltiin kuinka kiva se on ja tehtiin helppoja temppuja ja ängettiin koiralle lettua suuhun. Oikein väkisin haluun niitä kiloja sille näköjään. No Eetu hoksas nopeesti miten ihana naksu on ja teki nopeesti ja mielellään
Naksutinta kokeiltiin siis meidän surkeaan kapulan pitämiseen, joka aloitettiin nollasta. Kapulaksi luu jotta tajuais että suussa on ihan kivaa pitää asioita. Ensin komentelua ja vikinää "en haluu koskee tohon" - se on sun luu. Aloin antaa luuta suoraan kädestä jolloin se oli kivempi ottaa. Välillä yritti pitää löysästi ja korjasin heiluttamalla jolloin puruote tiukkeni. Eetu rakastu naksuttimeen ja halus kokoajan tarjota itsenäisesti kapulan pitoa. Kykeni pitämään jo hetkenkin luun suussa ihan rauhallisena, mutta puruote hyvänä. Treenataan nyt luultavasti hetki vielä luulla ja sitten kokeillaan vaihtaa kapulaan
Treenejä jatkettiin takapihalla ja päätin alkaa tekee merkkiä ensimmäistä kertaa. Ohjasin selkeesti merkin taakse ja naksutin siellä seisomisesta. Tehtiin varmaan 10x toistoo jonka jälkeen häivytin jo kättä. Oppi taas nopeasti idean eikä tarvinnu enää kättä paljoa yhtään. Välillä ohjasin kunnolla taas oikeaan asentoon että varmasti tajuaa missä täytyy seistä.
Muistutteluksi rakensin vielä ruudun. Vähän kankeeta oli mitä en ihmettele kun ei olla paljoa harjoiteltu edes. Ohjasin taas kädellä oikeelle paikalle ja naksutin. Viimeks Eetu oli tykki menee heti maahan ja ennakoi, mutta nyt ei maahanmeno kiinnostanut. Päätin jättää sit pois ja palkata suoraan ruutuun menosta ja seisomisesta, sillä se osaa mennä kuitenkin maahan siellä eikä ruutua tarvita vielä ikuisuuteen. Videolla itseasiassa maahanmenot on kyllä mukavan nopeita sittenkin


Mielenkiinnosta vielä kokeenomaisesti jäävät. Mulla on hinku saada meidän ALO-suoritukset videolle kokeenomasena, jotta voin päätellä ollaanko jo koevalmiita. Pieni paimenkoira oli vähän väsy jo (käyty kaksi kertaa tänään uimassa) joten jäävät ei ollu yhtä nopeita mitä nykyään. Vihjesanat sanoin, mutta etenkin maahanmeno ei oo kovin hieno vaikka suoriltaan melkein menee. Eetu innostuu muuten noista vihjesanoista hirveesti mikä on toivonmukaan eduksi kokeessa. Tosin sen takia seuraaminen karkaa välillä käsistä ja on tosi väljää. Eetu ei näytä itekään tätä tajuavan
Seisominen alkaa olemaan melko hyvä ei enää niitä haparoivia askelia käskyn jälkeen. Vihjesana on varmasti vaikuttanut tähän


Loppuun vielä kolme erilaista paikkista. Ensimmäinen sillä aikaa kun keräsin treenikamat kasaan, toisessa seisoin koemaisesti edessä ja taisin käväistä piilossa muutaman sekunin. Kolmas oli pituudeltaan varmaan 3min jonka aikana kävin muutaman kerran piilossa. Pelkäsin sen nousevan kun ei näy mua, mutta mitä vielä - Eetu laitto vaan pään maahan ja makasi rauhassa! Paikkiksen aikana naapurin pojat tulivat myös avoautollaan kotiin ja hirveä meteli, josta Eetu meinas ottaa häiriötä. Valpastui ja tuijotti sinne, mutta palkkasin kun katsoi taas mua. Ei sen jälkeen enää hälinä siellä kiinnostanut
Treeneistä jäi tosi hyvä fiilis. Välillä on hyvä pitää taukoo etenkin kun se näyttää vaikuttavan vaan positiivisesti. Koeilmoja alan laittelee heti kuin mahdollista :) Mietinnän alla on mennäänkö koulareiden kautta, sillä meillä ei mikään kiire ole. Eetun kisaura tokon osalta loppuu kuitenkin voittajaluokkaan. Kisakokemusta kuitenkin halutaan niin katsotaan mitä sieltä kokeesta edes saadaan :)