13 marraskuuta 2014

leijonamieli 3-vee

"Voisin tehdä mitä tahansa enkä kumminkaan tee yhtään mitään.  Voi miten hauskaa on tehdä ihan mitä haluaa"


Minun ikuinen kakarani, taivaanrannan maalari, erilainen nuori. Ajatuksiinsa uppoutunut pohdiskelija, pieni nuuskamuikkunen. Silti maailman ärsyttävin, kovapäisempi kuin sarvikuono. Leijonamieli. Unski täyttää tänään 3-vuotta!

Unski on opettanut ennen kaikkea nöyrtymään. Montahan kymmentä kertaa olen lyönyt hanskat tiskiin ja vähän ajan päästä taas uhonnut, että kyllä me vielä tästä harrastuskoira leivotaan. Sitten taas huomannut että meiltä katoaa hauskuus jos yritetään liikaa. Muistan vieläkin miten monta kertaa aloitin blogitekstin, johon kirjoitin "ehkä kaikkien koirien ei tarvitse harrastaa tokoa?" ja pyyhin sen kerta toisensa jälkeen pois. Tuntui luovuttajalta, olen huono koirankouluttaja ja en saa koirastani sellaista mitä haluaisin. Sitten ymmärsin kuinka typerältä se kuulosti, uskalsin antaa olla ja iso kivi vierähti sydämeltä: me voidaan pitää hauskaa, koska se riittää koiralle ja sen täytyy riittää myös mulle. Unski ei oo koskaan ollut helppo ja sen leikkauttaminen viime jouluna oli päätös mitä ei ole tarvinnut katua hetkeäkään. Vihdoin koira alkaa ymmärtää että sen täytyy myös totella, ei voi olla ihan räkä poskella kokoajan ja juosta kuuroilla korvilla. Elämä on paljon mukavampaa näiden nuoruusvuosien jälkeen. Vaikka Eetu ja Vekki osaavat lukea mua todella hyvin, niin osaa kyllä Unskikin vaikka en sitä aina tajuakaan. Sillä Unski huomaa milloin oon vittuuntunut siihen ja ei todellakaan anna kiinni, koska tietää että saa satikutia. Mutta päinvastoin nyt kun oon oppinut miten sen kanssa toimitaan, niin voin olla täydestä sydämestäni onnellinen kun asiat onnistuu - ja Uns huomaa sen. Silloin se tykkää tehä mun kanssa ja on onnesta soikeena kun ylistän sen maasta taivaaseen ja annan ruokaa. Alan hyväksymään pikkuhiljaa sen, että tuota sen kovapäisyyttä ei vaan saa pois, sillä Unskin isovanhemmatkin ovat kuulemma ihan samanlaisia. Kerran se lähti jahtaamaan vapaana ollutta kanaa ja sai näykkäistyä sitä. Tästä seurauksena Unski raahattiin niskavilloista suoraan jääkylmän suihkun alle ja se sai kuulla kunniansa. Silti sen jälkeen se vain tyynesti ravisteli vedet turkistaan, käpytteli pihalle maailman tyytyväisin ilme naamallaan ja katseli uteliaana olisiko uutta kanaa lähistöllä. Jaksan vuodesta toiseen muistella Unton kasvattajan sanoja, koska pieni pitkäkarvainen corginpenikka ei ole muuttunut sitten mihinkään:

 

"Sillä on aina ilkikurinen pilke silmäkulmassa. Se on aina se joka keksii kaikki konnan koukut ensimmäisenä ja yllyttää muita"
 - Kasvattaja ennen luovutusikää 2011



2 kommenttia:

Iipu kirjoitti...

Unski <3 juuri tuollainen se kyllä on! :D

Ida Jokela kirjoitti...

onkohan kaikki fluffyt samallaisia.. jotenki tunnistan erään nuoren herran tästä tekstistä :D