03 syyskuuta 2011

minä olen voittaja ainakin tänään



Mieletön päivä!
Aamulla lähdettiin matkaan kohti Muurametta. Matkalla huomasin että kappas, täällähän sataa tosiaan vettä. Pikkuisen alkoi jännittää kun kuvittelin millaista Eetun työskentely on märällä maalla.
Koe pidettiin pienellä hiekkakentällä joka oli puoliksi nurmikkoa. Oltiin kerrankin alkupään koiria ja vuorossa toisina.

Tuomarina Markku Pehkonen

Luoksepäästävyys 10
Paikkamakuu 10
Seuraaminen kytkettynä 9 Erittäin miellyttävää seuraamista

Seuraaminen taluttimetta 7 Käveltiin vesilätäköstä, nurmikosta, hiekkakuopan yli joten E:tä kiinnosti ympäristö paljon
Liikkeestä maahanmeno 8 Miten meille aina sattuu nää? Kentässä oli sellainen 30x30cm hiekkakuoppa. Liikkeenohjaaja sanoi käskyn juuri kuopan kohdalla ja sekunin ajattelin mielessäni "ei tasan mee maahan" joten käännyin ja koira olikin jo mennyt maahan. Seisahduin siis paikoilleni pariksi sekuniksi ja jatkoin jatkaa joten ohjaajan virheitä
Luoksetulo 7 Levoton joten nousi seisomaan. Pisteet pois siis väärän alkuasennon takia. Vauhti hyvä laukka.
Liikkeestä seisominen 9,5 Kuulemma erittäin hyvä liikkeestä seisominen
Hyppy 8 Ei noussut perusasentoon vaan seisomaan. Toistin käskyn niin meni maahan.
Kokonaisvaikutus 8 Miellyttävää työskentelyä ja tuomarin mukaan sellaista jota corgin kanssa on eli "vauhtia ja vaarallisia tilanteita". Viimeisten liikkeiden aikana aloitti haukkumisen ja komentelun josta pisteitä pois

ALO1 164p 3.sija

Viimeisten kolmen liikkeen aikana Eetu alkoi olemaan tosi levoton ja nurisi jatkuvasti. Lähti pisteitä kyllä pois typerien virheiden takia. Työskenteli kuitenkin reippaasti vaikka satoi ja paikkamakuu oli märällä nurmikolla. Hieno eläin!
Nyt täytyis päättää haetaanko TK1 vai treenataanko loppuvuosi avoon. Oon kyllä tällä hetkellä jälkimmäisen kannalla. Haluun ton komentelun ja haukkumisen kokonaan pois sekä olis kiva päästä treenaa kunnolla avon liikkeitä!

Eikä siinä vielä kaikki


Kotiin päästyä ehdittiin reilu tunti levätä ja lähdettiin mätsäriin. Oltiin ensimmäisenä pienissä koirissa ja parina jöötti jolla oli alkanut juoksut. Onneksi Eetua ei kiinnostanut narttu ollenkaan vaan keskittyi muhun. Tuomarin tullessa katsomaan lähempää väisti sivulle askelia jotta pystyisi pitämään katsekontaktin minuun :D Aaw kontaktikoira. Saatiin sininen nauha sekä Paras Yhteistyö-kehään päässeiden nauha. Nauhakehässä Eetu sijoittui SIN1! Kehän jälkeen Eetusta huomasi, että se alkoi todella väsymään ja leikitin koiraa jotta se olisi vähän reipastunut. Paras Yhteistyö- kehässä Eetu ei jaksanut seistä enää ollenkaan ja jatkuvasti tsemppasin sitä vielä hetken seisomaan.
BIS-kehässä Eetu oli aivan rättipoikki eikä jaksanut enää yhtään. Hienosti yritti jaksaa vielä seistä, mutta peppu painoi liikaa. Ei jaksanut edes haitata kun pienellä koiralla oli niin pitkä päivä takana

SIN1 BIS7 
 

Aivan mieletön päivä ja oon niin ylpee pienestä paimenkoirastani <3

Onnittelut myös
Cara ALO1 sij.1
&
Kassu PUN1 BIS3 sekä Paras Yhteistyö sij.2
Mosku PUN3

Kuvat (c) Viivi Saarikko

Ei kommentteja: