01 marraskuuta 2015

sä oot suurin kaikista


Uskomatonta mutta totta: me ollaan ryhdistäydytty tokon suhteen. Okei, takana on vasta kolmet treenit kentällä ja jokaisen iltaruokansa eteen Vekki saa tehdä jotakin tokoon liittyvää - mutta hei, tuntuu että oon aika kartalla jo missä mennään. Ollaan käyty tosiaan kolme kertaa nyt meiän läheisellä hiekkakentällä treenaamassa kämppisten sekä naapurin Mirandan kanssa. Asenne tekemiseen täysi kymppi! Oon saanut Vekistä paljon röyhkeämmän ja annankin sen haukkua ja komentaa mua, mitä esim. Eetulta en jaksaisi kuunnella yhtään. Seuraaminen on aina ensimmäinen liike treeneissä ja haukutan välillä Veetä ennen perusasentoon tai seuraamiseen ottamista, josta se vetää aika hyvät kierrokset. Oma mielentila on kuitenkin yksi isoimmista asioista joka vaikuttaa treenikentällä ja nyt se alkaa olla aika hyvä. Tilannetta on auttanut se, että päätän aina etukäteen muutaman liikkeen johon keskitytään ja millä tavalla keskitytään (tarkuutta vai vauhtia?) ja pari "bonus" liikettä, jos kentällä tuntuu että on tosi hyvä päivä ja haluaa tehä vähän extraa. Näin esimerkiksi ruutua treenatessa en ahdistu siitä jos treenaan ruudun oikeaa paikkaa, jolloin vauhti saattaa olla hitaampi. Tai kun treenaan noudossa suoraan eteen tulemista, niin en ärsyynny jos koira ei palautakaan kokoajan täpäkästi. Ennen saatoin haluta usein ottaa liikkeitä koemaisesti, jotta näin heti millä mallilla mikäkin liike oli koetta ajatellen. Nyt oon kuitenkin ymmärtänyt sen, minkä oon lukenut tosi menestyneiden toko harrastajien sanovan, että liikkeitä ei lähes koskaan oteta treeneissä kisamaisesti ja esimerkiksi peruasentoa on ihan turha viilata kokoajan jokaisen liikkeen alussa. Olen alkanut treenaamaan nimenomaan liikkeiden osia, eli yhtenä päivänä treenataan ruutuun hakeutumista kaukaa ja kovasta vauhdista, kun taas toisena päivänä tehdään sitä tarkkuutta ruudun sisällä. Oon myös luullut tietäväni mitä yllätyksellisyys tarkoittaa treenatessa, mutta asia ei ole tainnut olla niin. Koska haluan että Vekillä on kokoajan treenatessa kivaa, niin palkkaan sitä todella usein ja monin eri tavoin, etenkin sellaisissa kohdissa joissa koira ei osaa olettaa palkkaa. Nykyään myös vaihtelen leluja ihan kesken treenin ja yleensä ollaankin menty nyt eri leluilla per liike. On kahden lelun leikkiä, frisbeetä, lentävää palloa, rättilelua jne. Tämä auttaa mua siinä, etten ahdistu siitä jos Vekki ei jokaisella leikityskerralla leiki yhtä hyvin, sillä kun lelu kokoajan muuttuu niin joutuu sekä ohjaaja että koira muuttamaan leikkitapaa ja uutuudenviehätys pysyy koko leikin ajan. En myös enää vaadi että leikin tulisi olla sellaista, jossa Vekki nojaa taaksepäin ja kiskoo lelua hulluna itselleen, vaan saatan esim heittäytyä maahan istumaan ja leikkiä kuin vasta luovutusikäisen pennun kanssa, kun heilutan lelua maata vasten ja Vekki läimii sitä tassuillaan.



Ollaan treenattu pääasiassa avoimen luokan liikkeitä, jotka hyppyä ja kaikkia jääviä lukuunottamatta on nyt tsekattu. Yhdissä treeneissä aloitin ohjatun noudon opettamisen. Tehtiin vasenta suuntaa ja ei siinä paljon ihmetelty. Meinasin jo innostua ja kokeilla samaan settiin oikeankin puolen, mutta olin kaukaa viisas ja ajattelin että ihan uusi juttu, niin miksi taas kiirehtiä kun voi iloita siitä että koira oppi uutta. Edelleen haluan että Vekillä on kokoajan sellainen kuningas fiilis kentällä ollessaan. Ehdin jo innostua siitä että voitaisiin mennä kokeeseen tämän vuoden puolella, sillä aina mulle käy samoin: treenit menee hetken hyvin, niin alan heti selata koekalenteria. Taidan kuitenkin haluta vielä treenata vähän aikaa, sillä olemme vasta päässeet tähän pisteeseen että voisin oikeasti sanoa että treenaamme tokoa, emmekä vain virettä. Avoimessakin luokassa on kuitenkin niin monia eri palasia, että haluan koiran olevan itsevarma kun mennään kokeeseen että se osaa kaiken.

Päätin tänään että voitaisiin marraskuussa kisata parit kisat agilitya. Katotaan lähteekö ilmot vetämään. Ainakin rallytokokoe on tulossa kuun lopussa, joten kisakausi tästä taitaa tulla sittenkin vaikka muuta sanoin aiemmin.

Kuvat (c) Miranda Mäki

Ei kommentteja: