laji pistää nöyrtymään

(c) Ilona Karjalainen

Joo, omapa oli vikani kun halusin ottaa kaiken viimeisestä Vapusta Joensuussa irti, jolloin jouduin yhdistämään torstaille opiskelijakarkelot ja seuraavalle päivälle agilitykisat. Vaikka kisat alkoivat vasta myöhään iltapäivällä, niin lämmitellessä tuntui että puuskutti tavallista enemmän ja ei vain saanut aivoja viriteltyä skarpeiksi. Silti oli ihanan helppoa ajaa kisoihin vain kolmessa minuutissa autolla, sillä halli on tosi lähellä Joensuun kotia. Tuomarina oli Minna Räsänen ja perjantaille kolme rataa ja lauantaille kaksi rataa. Ensimmäinen hyppyrata oli ihan hullujen hommaa. Ensin tykitettiin putkea, hyppyä ja suoraa putkea jonka jälkeen piti tehdä äkkijarrutus muurille, jotta sai käännettyä sen jälkeen koiran tyrkyllä olevalta putken suulta siihen toiseen putken päätyyn. Vekin sain ihme kyllä koottua ennen muuria ja vielä varmistukseksi rääkäisin rumasti. Putken jälkeen rata levisi kuitenkin täysin ja aina kun sain yhden tilanteen pelastettua, niin oltiin seuraavalla jo auttamattomasti myöhässä. Maaliin tullessa oli juuri sellainen "en ansaitse koiraani"-olo ja ruoskin itseäni kasaamaan oman pään, eli varmaan voi tästä päätellä että hyllytettiin railakkaasti.

Seuraava agilityrata tuntui rataantutustuessa hyvältä ja siitä tekaisiin nolla. Tuloksia katsoessa kuitenkin bortsu ja kelpie olivat olleet meitä vain muutaman sekunin nopeampia, jolloin luvat menivät heille ja me pronssille. Tuntuihan se vähän hölmöltä, kun oli kaikkensa antanut ja sitten ei tavallaan saanut sille vastinetta vaikka olin vain tosi tyytyväinen että sain itseni koottua ja pystyttiin tekemään tulosta. Ekaksi ja tokaksi tulleet koirat nousivat tältä radalta kolmosiin, joten pieni ärsyttävä tunne alkoi voimistua siitä, että viimeinen perjantain rata voisi olla se meidän rata. 

Rata oli profiililtaan taas meille erittäin mentävä, mutta ainoastaan A:n jälkeinen takaakierto ja sieltä vääntäminen kepeille jännitti. A:lta takaakiertoon tuleminen on ollut kuitenkin treeneissä juuri ja hyvin se pelasi, joten päätin vaan luottaa siihen että tässä mitään ongelmaa ole. Hypyn yli tullessa mun oma linja oli väärä, jolloin Vekki meinasi tulla mun väärälle puolelle ja ihan sekunti siinä oltiin aloillaan, kunnes Vekki haki kepeille. Tuomari katsoi ja mietti ja lopulta päätti nostaa kätensä. Eipä tuossa mitään, tultiin ensimmäisiksi kuitenkin eli luva sieltä olisi tullut jos tahdotaan jossitella hölmöä kömmähdystä kepeillä! 

Lauantaina karkelot jatkuivat. Minna Räsänen oli tehnyt meille haastavia juttuja, eli kahta sivuttaishyppyä jossa oli välistävetoa. Toisella radalla siitä selvisin, mutta toisella olin sitten myöhässä kun olin itse mennyt tosi pitkälle ottamaan Vekin lähdöstä ja se tykitti semmosta vauhtia pituudelta, että yhdistettynä mun surkeaan ennakoivaan valssiin se meinasi jo levitä ansaputkeen. No sain sen kalastettua taas mukaan, mutta oma asento oli jo liikahtanut ja koira hyppäsi esteen väärältä puolelta. Niistoon Vekki tuli hyvin vaikka huokaisinkin syvään kun katsoin kohdan videolta: kuinka hätäiseltä voin näyttääkään? Ja unohdin että niiston jälkeen Vekki ei välttämättä valkkaa vieressä olevaa hyppyä ja tajusin sen liian myöhään. Keppien jälkeen oli myös kohta, jossa totesin että jaaa mitähän sitä tähän taikoisi ja lopulta olin myöhässä ja Vekki sanoi VRÖÄÄÄHH kun olin huono! 

Jäähkälenkille mennessä pidin itseni kanssa loppupalaverin ja aloin prosessoimaan näitä kisoja. Lopputulemana näissä kisoissa oli ihan älyttömästi hyvää ja oikeasti ne syyt minkä takia kosahti johtui mun ajoituksesta ja linjaamisesta. Vekki ei tehnyt mitään typerää kepeillä, kontakteilla tai paiskinut rimoja, mitä se nyt ei muutenkaan kyllä tee. Kun katon videolta miten Vekki suorittaa A:n jokaisella radalla, niin oikeasti suu loksahtaa auki miten kuuliaisesti se tulee alas, vaikka ihan hyvin voisi mäiskäyttää rumasti kontaktipinnasta yli. Jäähyttelyllä mietin myös sitä miten hyvä tilanne meillä on, että kilpaillaan kakkosluokassa: ykkösten ratoja me kyetään tekemään, mutta kolmosten tasolle ei ole vielä pitkään aikaan mitään asiaa. Ollaan sopivassa välimaastossa, jossa saadaan harjoitella sitä yhteistä kisaamista ja yhteistyötä, sekä harjoitella vaikeampia juttuja pienissä palasissa. Tulin oikeastaan tosi tyytyväiseksi ja toivon, että tullaan nousemaan kolmosiin oikeasti hyviltä radoilta. Koska nytkin tehtiin kaksi tosi hyvää rataa jotka olisivat molemmat voineet olla LUVAN arvoisia, mutta vielä riittää töitä ja sitähän mä oon just halunnut: nauttia kisaamisesta uuden koirani kanssa, jonka kanssa on parasta tehdä tätä lajia!