tää on ihan hulluu

Ei meitä ainakaan laiskoiksi voi kukaan sanoa, kun tässä on oltu vasta ensimmäisiä päiviä Vantaalaisina ja ollaan tehty vaikka ja mitä. Ajattelin että me korkeintaan käytäisiin tsekkaamassa läheiset pellot ja puistot ja otettais iisisti kotosalla, mutta onneks täällä on niin kivoja ihmisiä jotka on pitänyt huolen että meillä treenaaminen pääse lipsumaan ja näyttäneet meille paikkoja. 

Sunnuntaina corgit ja muu perhe lähti kotiin iltapäivästä. Viikonloppu meni corgien osalta tosi hyvin, vaikka odotukset eivät olleet kovin korkealla etenkään Eetun kanssa. Se kiihtyy vähän kaikesta nollasta sataan ja purkaa niin turhautumisen, iloisuuden kuin epävarmuudenkin haukkumisena. Viikonloppuna se oli kuitenkin sisälläkin aika rauhassa perus-Eetuun verrattuna, vaikka huomasi miten sen olisi tehnyt mieli kovasti käyttää ääntään. Sisällä tein sen kanssa vanhoja temppuja, opetin uuden (maton rullaaminen) jossa näki miten sen aivot alkoivat raksuttamaan ja akut tyhjentyä. Ulkona tehtiin Eetun kanssa tokoa ja olin niin tyytyväinen miten se muisti ihan kaiken ja luki mua ja olemattomia eleitä niin tarkkaan. Unski sai opetella äitienpäiväpiknikillä kiipeämään kiven päälle mun lähetyksestä ja oli kiva nähdä miten sekin kykenee (nykyään) tekemään töitä tuollaisessa arkisessa tilanteessa ja kesken ulkoilun. 

Kuitenkin, sunnuntaina iltapäivästä Jenna kävi hakemassa meidät kyytiin ja ajettiin Ojankoon tutustumaan meidän uuteen treenipaikkaan. Olin ihan pää pyörällä kun päästiin perille, sillä kenttiä oli niin älyttömän paljon käytettävissä: ainakin kuusi tai seitsemän agilitykenttää, kaksi tokokenttää ja PK-kenttä, joista tyhjillään olevista sai valita mieluisensa ja mennä treenaamaan. Käytiin ensin lämppäämässä ja lenkittämässä koirat ja näin mitä reittiä tuun sitten omatoimisesti kun bussilla tuun treeneihin. Lämppä- ja jäähkämaastot oli ihan huikeet, vihreetä peltoo ja niittyä joka puolella ja koiraa ei tarvinnut kertaakaan ottaa kiinni. En tiedä johtuuko tää mun käsittämätön onnellisuus tämmöisistä asioista myös siitä, että Joensuussa oli vielä kuiva ja alkava kevät kun lähdin, mutta täällä taas kevät on jo oikestaan enemmänkin kesää, kun puut on vihreitä, vihreää nurmea joka puolella ja puut ja kasvit on kukassa. Aina kesän alussa oon vaan yleensä ylipäätään tosi onnellinen ihan vaan siksi, että kesä on vaan niin kiva - niin nyt oon sitten kymmenen kertaa enemmän kun pääsin suoraan melkein kesään. Kentälle mennessä oli tarkoituksena vaan kokeilla vähän pohjaa, jossa kisataan Helatorstaina. Vekki teki pientä irtoomisrallatusta ja pari A:ta.

Tänään aamu alkoi esineruututreenillä. Tallottiin kolmelle treenaajalle alue ja merkattiin niin etu- ja takarajat sekä esineiden paikat. Meni kyllä omallekin hankintalistalle merkkinauhat, koska kuinka kätevää on kun oikeasti tiedät missä ne esineet tai alue on ja jos tarvii niin tiedät miten puutut koiran tekemiseen. Vekille kolme esinettä: pallo, hanska ja lapanen. Ensimmäinen eli lapanen tehtiin näkövientinä, eli ensin hetsasin Veetä hanskalla ja toinen treenaaja vei sen piiloon. Lähetyksestä Vekki lähti suorana esineelle ja palautti hyvin mun käteen, mutta aikamoisesta sunnuntai vauhdista näin että ei oo nyt paras päivä näille töille. Kaksi esinettä oli valmiina piilossa, niitä Vekki työstikin tosi pitkään ja etenkin tosi edessä ollut esine (pallo) oli vaikea, minkä tiesinkin (siksi ne treenilistalle!). Koiralla oli muutenkin semmoinen päivä että esineet olisivat voineet sen mielestä jäädä ihan hyvin metsään, mikä näkyi siinä että löytäessään toisen esineen Vekki tiputti sen matkalla eikä sitä oikeastaan asia haitannut. Esineruutu treeniin! Auspaitollot sai vielä rallata keskenään metsässä ja Vekistä Hyrrä oli i-h-a-n-a, vaikka pitikin vähän vielä vieraskoreilla. 

Kotona hengailtiin useampi tunti ja minä kävin hommaamassa meille julkisen liikenteen matkakortin. Puoli viiden aikaan otettiin treenireppu ja käveltiin viereiselle bussiasemalle ja noustiin onnistuneesti heti oikeaan bussiin. Perillä siellä missä tullaan aina jäämäänkin treeneistä ootti meitä Oona mudien kanssa. Käveltiin ensin lenkki pelloilla jossa Vekki sai taas leikkiä uusien ihanien tyttöjen kanssa. Treenaamaan siinä eksyttiin ja ratakin rakennettiin, jossa tulikin treenilistan asiat sille kerralle eli sivuttaiset hypyt ja kontakteille palkkaus. Tehtiin tosi nätisti ja osasin linjata välistävedot, olispa kiva kun kisoissakin osais!

Aika samoihin aikoihin kun lopeteltiin agilityt niin toisella kentällä alkoi seuran tottistreenit, joihin mut oli kutsuttu käymään. Kouluttaja sanoikin mulle että tuunko treenaamaan ja sanoin että voitaisiin vielä tää kerta jättää välistä, niin koira saa huilata. Kouluttaja kuitenkin innoissaan sano että kyllä tuut nyt leikittämään sen ainakin kentälle, niin tulee treenipaikka tutuksi. Ei siinä sitten kun patukka taskuun ja treeniliivi päälle ja kentälle. Vekki leikki tosi hyvin ja kouluttaja sanoi että sillä on tosi hyvä saalisvietti ja se pelaa lelulla tosi hyvin. Käski vielä ottaa perusasentoon ja pari askelta seuraamista, kun koira kuitenkin oli niin hommassa mukana. Vekin seuruupaikka oli tosi hyvä ja koutsin mielestä ehottomasti nyt treenataan tottiksessa lelulla. Kuulemma hyvä siitä tulee ja hyvä on tästä jatkaa sekä toivotti meidät tervetulleiksi aina maanantaisin tottistreeneihin, eli yhdet viikkotreenit meille lisää :) Jäähkälenkiksi vielä joku tunnin kävely Hakunilassa ja koirat sai taas juosta keskenään, niin pikkusen väsyneenä ja hyvällä fiiliksellä mentiin bussipysäkille. Tosin ei menty, vaan juostiin täysillä sillä ehin just nähä kun bussi kaarto pysäkille ja sain juostua sen kiinni niin että olin oven kohdalla kun kuljettaja lähti liikkeelle. Mutta busseja tulee ihan kokoajan ja huomasin että bussin odottelu sekä siellä matkustaminen on täydellinen hetki nollata pää ja miettiä miten treenit meni.

Nyt lattialla nukkuu niin väsynyt ja kaikkensa antanut pieni australianvatipää. Vekillähän ei oo ollut mitään ongelmaa muuton kanssa, sille hississä kulkeminen tai bussilla matkustaminen on ihan pala kakkua ja bussissakin se halus vaan istua kurreasennossa ja nukku siinä kun rapsutin sitä mahasta. Tänään jätin sen makuuhuoneeseen syömään possunkorvaa kun kävin hetken asioilla. Rappukäytävään tullessa kuulin kovaa ja jatkuvaa koiran haukkumista ja tottuneesti olin jo sekunin ihan alamaissa, kunnes kävelin portaat ylös ja kuuntelin ettei se mitenkään voi olla Vekki. Ja ei se ollut, sillä oven avattuani makuuhuoneesta kuului utelias "vuh" ja Vekki oli ihan rauhassa <3