Otsikon teksti on tuttu niille jotka ovat katsoneet Muumipeikko ja Pyrstötähti elokuvan. Siinä Nuuskamuikkunen yllä olevilla letkautuksilla uhoaa muumeja syövälle elävälle kasvimörmelölle. Yllä olevat sanat olisivat voineet olla myös omista ajatuksistani, sillä viime treenit eivät ole oikein kulkeneet. Epävireinen tekeminen tuntui alkaneen viime viikonlopun kisoista, tuntui etten vaan saanut itteeni ja Vekkiä kulkemaan samaa rataa. Yleensä nääs tuntuu siltä, että me toimitaan hyvin yhteen ja Vekki paikkailee mun virheitä, etenkin ohjauksissa koska se on aika kuuliainen. Tiistaina oli viikkotreenit, joissa ei edeltävänä viikkona oltukaan. Olin tosi väsynyt töiden aamuvuoropäivien jälkeen ja iltapäivällä nukahdinkin puolivahingossa, kun luin kirjaa sängyssä. En olisi halunnut, sillä kuten arvasinkin en pystynyt enää jättämään päiväunia lyhyiksi, vaan nukuin ihan sinne saakka kun piti heittää treenireppu selkään ja lähteä treenaamaan. Taivaalta satoi loskaa ja kenkiä oli turha yrittää pelastaa moskaiselta ja kuraiselta maalta. Eli treenifiilis katossa. Treenissä meillä oli hyppäri, jonka voisi tiivistää sellaiseksi, jossa välissä väännettiin tekniikkaa ja sitten pitikin olla jo juossut pari estettä suoraan paikkaan X ja valmistella seuraava ohjaus. Vekillä ja mulla ei mennyt yhtään yksiin, väänsin heti alussa ollutta japanilaista kun ei vaan saanut ajatusta tai jalkoja liikkumaan. Turhauduin samantien ja aloin sättiä itseäni, että ei tästä tuu tänään mitään ja oon ihan paska tänään. Yritän nykyään olla päästämättä itteeni tohon itsensä lynkkaus mielentilaan, mutta nyt ärsytti niin helvetisti, kun olisin halunnut vaan onnistua ja päästä eteenpäin, mutta sensijaan huomasin vaan ottavani toistoja, mutta en juurikaan miettiväni yhtään tekemisiäni. Asiaa ei auttanut, että koira tuntui taas liukkaalta kuin saippua. Olin ihan kysymysmerkkinä miksen saa yksinkertaisiakaan asioita tänään toimimaan, kuten perusasioista linjaamista: Vekki tykitti ihan sairaan rumaa kaarrosta ja huhuilin sitä aina matkaan mukaan, kun se ensin kävi lenkittämässä jossain ihan toisaalla. Suoraan putkeen mennessä se kävi useaan otteeseen valkkaamassa seinän vieressä olleen keinun. Kouluttajamme totesi sitten pari kertaa, että nyt se kyllä tulee sun ohjauksista läpi ja esim. pakkovalssikäteen ei tullut ensin kunnolla kiinni yhtään. Vekki myös tuli aika rennosti pari kertaa melkein päin jalkoja, johon kouluttaja sanoi että nyt se ei juuri edes yritä katsoa mihin menee, vaan kuhan paukuttaa vaan menemään. Itsesäälissä valitin treenikavereille, että ollaankohan me nyt siinä pisteessä kun meidän taso ei vaan kohtaa ja ei saada pakettia toimimaan. Kuulemma höpöhöpöjä. Itteeni vituttaa näissä paskoissa treeneissä se, että olis niin paljon motivaatiota ja oppimisennälkää, että yhdetkin surkeat treenit vaikuttaa kokonaisuuteen! Onneksi onnistumisia on kuitenkin yhtä helppo saada kuin epäonnistuisiakin ja hyvä fiilis radalla kantaa pitkälle, kuten tänään!
Tänään kisattiin naapuriseuran kisoissa. Olin jo eilen katsomassa kolmosten kisoja ja kannustamassa Vekin emää Naavaa ja muita sukulaiskoiria. Ardientelaisilla meni kyllä hyvin! Tänään aamuvuoron jälkeen ehdittiin käydä vielä Mustissa ja Mirrissä ostamassa syntymäpäiviään viettävälle Kaapolle jotakin kivaa. Kotiin päästyä ei sitä voinut vaan lösähtää sohvalle, vaan hirveellä kiireellä ruoka naamaan, reppu valmiiksi ja ajamaan kohti hallia. Ehdin katsoa kolmosten rataa ja ykkösten radat, kyllä siinä oma kisafiilis vaan nousi kun kaikilla kavereilla tuntui olevan hyvä kisapäivä! Tuomarina oli Esa Muotka, jonka suunnittelemat radat olivat juuri sitä mitä me tarvittiin: juoksemista, linjaamista ja koiran kasaamista suoran jälkeen. Ainoa tavoitteeni kisoihin oli luottaa koiraan ja antaa sen tehdä kuten treeneissäkin, mutta kun ratapiirrokset olivat ennakkoon nähtävissä niin kyllä alkoi tulla fiilis että sieltähän voisi tulla tuloksiakin. A-radalle näin erittäin monien suunnittelevan valssin ensimmäisille esteille, itse tiesin että siinä tulee koira kyllä jaloilla ja luotin jo kisoissa vakioksi tulleeseen ihmisnuoleen - se toimi. Pari epävarmaa kohtaa siellä oli, kuten lähes lentokeinun tyylipisteillä suoritettu este, jonka jälkeen ohjaaja jää jäätämään että pitäsköhän tuo uusia ja nostaako tuomari kättä, no ei nostanut ja mietin että eiköhän jatketa matkaa. Loppu hyvä, tehtiin nolla! Tää oli taas meidän yhteistä tekemistä, koira kulki ja teki tonttinsta, minä kanssa. Huutelin kyllä ihan vääriä esteiden nimiä, mutta eipä tuo paljon vaikuta koiraan vaikka siellä luettelisi vihannesten nimiä!
Tuloslistoja katsoessa meinasi tipahtaa perseelleen: maksien luokkavoitto ja LUVA-0! Meijän ensimmäinen kakkosista!
Ja vielä oma syntymäpäiväpäivitys Kaapolle! Höseltävä, alati onnellinen noutaja, joka antaa aina tassua, tykkäisi lainata ihan kaikkia mun tavaroita ja tunkeutuu aina ihan iholle kiinni, lösähtäen koko painollaan päälle ja sitten huokaisee syvään. Olen aina vannonut että ei mulla tuu olemaan kuin paimenkoiria, mutta kuka voisi vastustaa tätä yksinkertaista ja vain niin elämäänsä tyytyväistä höperöä? Kaapo on syttynyt tosi hyvin agilityyn ja nykyään se kiljuu, kun treenaan Vekin kanssa ja kun teen sen kanssa, niin ensin täytyy pompata pari kertaa tasapomppua ilmaan - ihan koska on niin pirun mukavaa! Alla oleva kuvakollaasi kertokoon myös saman :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti