maalaistolloviikonloppu

Perjantaina sullottiin matkatavarat ja koirat autoon ja mentiin pitkästä aikaa maalle viikonlopuksi. Teki aika hyvää. Lauantaina käytiin kisaamassa Kuopiossa. Lähtölistoja katsoessa kyllä myhäilytti: jos ykkösissä oltaisiin niin olisi herätyskello taas kuudelta aamulla soinut, mutta nyt sai nukkua univelkoja pois, syödä aamupalan ja lähtee rauhassa ajamaan alkupäivästä. Kisoista enemmän kohta lisää. Landella olossa on kyllä puolensa, kun koirille voi vaan avata oven, päästää pihalle ja toivottaa hyvää päivän jatkoa, kun itse vielä yökkärihousuissa juo kolmannen kupin kahvia. En toisaalta tykkää siitä, että koirat on pihalla ilman valvomista, sillä mitä tahansa voi tapahtua ja nämä kyllä vahtii. Kuitenkin Vekille tekee oikeasti hyvää olla välillä ilman jatkuvaa mun kyttäämistä, sillä se on semmonen perskärpänen ettei hetkeäkään rauhaa saa. Nyt sai taas opetella, että jokaisella ovenavauksella ei tulla perässä ja reippaiden koirien pitää osata olla myös maatilankoiria. Kyllä siinä vähän aikaa menikin, kun Vekki jäi istumaan ulko-oven taakse jodlaamaan ja komentamaan, mutta välillä tajusi kuluttaa aikaa vähän fiksumminkin. Vekin ja Kaapon lisäksi piti hoitaa Sohvi-leota ja Sisu-beaglea. Huvitutti, kun lenkillä tajusin että mulla on tässä kaitsettavana koiria neljästä eri roturyhmästä, huomasi miten erilailla jättiläinen, noutaja, paimen ja ajokoira käyttäytyivät. Sunnuntaina tulivat vielä omat pojat kylään, kyllä siinä kuudessa koirassa on tekemistä.




Otettiin viikko kisojen jälkeen tosi rauhassa eikä tehty yhtään mitään. Töidenkin takia lenkit jäi aika lyhyeen, mutta ajattelin että senkun levätään nyt vaan. Keskiviikkona Vekillä oli fyssari. Oon ollut jo monta kuukautta ihan varma että sillä on jumeja, sillä viimeksi käytiin Helillä ennen joulua ja sen jälkeen fyssari oli ite ulkomailla. Olihan koirassa ihan normaaleja jumeja, mutta ne aukesivat taas heti ja Heli sanoi että jatkakaa vaan normaalisti. Ylisti taas Vekin lihaskuntoa, kuulemma niin jäätävän suuret lihakset että. Torstaina ajettiin Kiteelle kasvattajan klinikalla käymään. Vekkihän tosiaan kutisee aina välillä tosi pahasti, oon ite jo (huonona koiranomistajana) tippunut kärryiltä milloin se välillä vähenee ja sitten alkaa uudelleen. Kaikenlaista ollaan kokeiltu, nyt viimeisempänä ostin stressaantunutta ihoa rauhoittavan shamppoon ja pesin sillä koiran. Johonkin se auttoi, sillä koirasta tuli tosi levollinen eikä se enää raaputtanut itseään hetkeen. Kuitenkaan toinen pesu ei sitten tehnyt niin suurta vaikutusta. Kun päästiin klinikan pihaan, niin koira oli vielä ihan asiallinen. Mutta sitten avasin klinikan ulko-oven ja samantien kun kynnysmatto ylitettiin niin Vekki meni ihan maan matoseksi, se kyhnäsi pitkin lattiaa matalana, häntä ja koko koira hulluna vispaten ja remmi kireällä mönki eteenpäin. Sekunin mietin että mikä ihme sille tuli, mutta sitten hoksasin että se haistoi kasvattajatätinsä. Pia kutsuikin sitten Vekkiä, joka hyppäsi tiskiä vasten etutassut ojossa ja alkoi samantien jodlaamaan kun kasvattajansa näki. Sitten kiskottiin remmi kireällä tiskin taa ja Vekki ilopissasi varmaan kahden metrin matkan, kun oli niin onnellinen :D Onnellisuudesta ei meinannut tulla loppua, vaan kokoajan oli hyrrättävä kasvattajan ympärillä, ulistava ja vikistävä kuin pieni pentu. Alettiin tutkimaan, kun tämä rakkauspörriäinen kykeni taas olemaan. Kasvattajakaan ei löytänyt ihosta mitään joka viittaisi kutinan syyhyn, ei edes niitä joitakin rupia joita Vekki on saanut itselleen kun niin kovaa raaputtaa itteään. Todettiin että kuiva sisäilma on varmasti yksi tekijä, sillä Vekki ei raaputa ittään kuin sisällä ja aloillaan ollessaan. Ihanteellista olisi jos se vaikka kesäksikin olisi päässyt jonnekin maalle jossa saisi olla kunnolla ulkona, mutta hupskeikkaa ei ihan Helsingissä semmosta oo tarjolla. Kuitenkin toinenkin mielenkiintoinen seikka tuli esille. Vekkihän nimenomaan rapsuttaa itseään vaan kun ollaan aloillaan, tekemättä mitään. Kun sen ihoa kokeiltiin, niin se ei normaalin kutisevan koiran tavoin kääntynyt että "ooohh joo siitä rapsuta siitä!" vaan oli normaalisti, ei siis reagoinut että olisi kutissut mistään erityisesti. Tultiin siihen tulokseen, että tämä itsensä rapsuttaminen voisi olla myös stressiperäistä, mitä itsekin oon miettinyt usein. Vekkihän on kotona tosi levoton, se seuraa mua ihan tauotta ja jos edes näytän siltä että nousisin vaikka pöydästä hakemaan lisää kahvia, niin se havahtuu ja nousee ylös mun perään. Se on tosi kiinni mussa, eikä tykkää olla juuri erossa ihmisistä. Hyvin todennäköistä siis, että voisi olla tästäkin kiinni ja mielenkiinnolla katotaan, sillä otettiin Vekille kuitenkin kortisoniresepti joka aloitellaan vähän ajan päästä. Katotaan lakkaako kutina sillä.

<3

Lauantain kisojen tavoitteet oli tehdä hyvää yhteistyötä radalla, pitää oma pää kasassa. Kaksi agirataa meni ihmetellessä, kun äkkiä radoilla oli välistävetoja, takaakiertoja ja muuta jännittävää. Edelleen tiiän että mulla on työn alla kisa-ajattelu - pitäs osata ajatella ekalla oikein. Nyt jäin oottelemaan koiraa, en tajua miksi. Mielummin luottas että se menee niihin ohjauksiin mitä treenissäkin, eikä jäis jankkaamaan paikalleen ja jää niin rumasti koiran linjalle, että ekoilla radoilla koiralla oli työ muuttaakin linjansa kun ohjaaja ei ihan osannut antaa tilaa. Oli niissä tosi hyviäkin kohtia, mutta kummankin radan jälkeen kyselin itseltäni että olisinko voinut kuitenkin yrittää vielä enemmän. Viimeiselle hyppärille sitten otin sen viime kisoista nousseen uhoasenteen päälle: en ajatellut niinkään esteitä, ajattelin sitä ihannelinjaa mitä haluun koiran kulkevan. Radan alussa oli juuri sellainen kohta jota treenattiin joku päälle kuukausi sitten, mietin että tää koiran pitää osata enkä ala auttamaan turhia ja sotkemaan vaan. Ja kyllä! Tehtiin hyvä rata, kepeiltä tuli vitonen kun Vekki kyllä haki oikean välin, muttei taittunut sitten enää siitä oikein. Keppien jälkeen oli takaaleikkaus, jonka jälkeen vedätin Vekkiä loppusuoran ja ai vitsi mikä flow oli!! Tää on sitä meiän toimivaa tekemistä, en jääny oottelemaan joten koiralle tuli siistimmät linjat kuin edellisillä radoilla ja lopun irtoaminen oli just sitä miten haluun koiran toimivan radalla. Musta on tullu kuitenkin kriittinen ja tältäkin radalta löydän paikkoja, joissa linjaukset on ihan paskaa, mutta toisaalta kehityn kokoajan

Treeni-into on iha huikee! Sivuttaiset hypyt tulee nyt treenilistalle ainakin. Kisataukoa tulee, jos päätetään tuo kortisoonikuuri aloittaa. Maalaisviikonloppuna Vekki ei rapsuttanut itseään kuin kerran kaksi sisällä ollessaan ja kotonakin se on rapsuttanut vain aamuisin, milloin raaputtaa muutenkin eniten. Muuten tosi levollinen, joten vielä harkitsen ennenku alan syöttämään turhaan lääkettä. Katotaan!

 
Vielä pakko palata tähän maalaistolloelämään. Minun hoivavietit taas heräsi, kun hoidettavana oli varmaan viisitoista yllä olevan kuvan pientä pääsiäistipua. Vekkikin olisi tahtonut tipuja hoitaa, annoin sen haistella niitä ja kokeili se nuolaistakin toisia. Untolla taas kyllä kierrokset nousi kattoon, aikuisia kanoja nähdessään se alkoi kiljumaan ja haukkumaan, mutta ihme kyllä ymmärsi vähän käyttäytyä eikä yrittänyt riuhtoa kanojen luo. Tipuja katsoessaan se oli kyllä semmonen kettu repolainen: muka kiltisti katseli, mutta välillä koitti tassulla kuopia verkon alta ja ilme oli niin kieli keskellä suuta, silmät puoliummessa haaveillen varmaan uunituoreesta broilerista.