harrastamisen sietämätön vaikeus

Ollaan taas ahkeroitu eri lajien kanssa: tottis, agility, jälki ja viesti. Kuten viime kirjoituksessakin jo pohdin, niin päädyin jättämään tokon avoimen luokassa kisaamisen toistaiseksi pois treenisuunnitelmista. Tilalle otin BH-koetta varten treenaamisen. Käytiin maanantaina pitämässä ekat kunnolliset ulkotreenit kentällä tälle kaudelle - kyllä kelpas olla kun aurinko lämmitti niin että pelkällä hupparilla pysty olemaan ja tilaa oli viskoa lelua. Otettiin eteenmenoa, seuraamista, eteentuloa ja paikkamakuuta. Eteenmeno: otettiin heti Ardientelaisen antaman neuvo käyttöön: jos kentän laidalla on lelupalkka, niin se on aina ämpärissä. Näin koira näkee jo kaukaa että okei siellä on ämpäri, jossa mun lelu varmana on. Ei jää arpomaan matkalle että onkohan se jossakin täällä ja keskeytä juoksemista, vaan painaa suoraan lelulle. Jos halutaan pysäyttää juoksusta, niin palkka tulee ohjaajalta eikä koira voi olettaa kuin että olisi se ämpärissäkin ollut. Vekille toimi ainakin tosi hyvin, vietiin ensin yhdessä lelu ämpäriin ja kyllä se heti painoi täyttä vauhtia sinne käskyn saatuaan! Seuraaminen: joitakin lyhyitä seuraamisia lelulla, palkka joko oikeassa kädessä selän takana tai treeniliivissä kiinni vasemman olkapään kohdalla. "Jes"-sanan kuultuaan itse pomppasi ottamaan lelun kiinni, saatiin vähän sitä röyhkeyttäkin että olisi hyvä tavoitella kokoajan lelua ja olla valmiina sieppaamaan se. Myös ruoalla joitakin lyhyitä, joissa koitin saada ajatusta ylöspäin. Eteentulo: toimii niin on/off etten aina ymmärrä! Välillä tekee niin hyviä eteentuloja, mutta sitten tuntuu että heti seuraavalla toistolla unohtaa mitä on tekemässä ja yrittää tulla sivulle. Vaikka korjaisin, niin itsepintaisesti se perse koittaa heittäytyä vasemmalle. Ärsyttää kun piti korjata niin monta kertaa, mutta päätin että nyt on koiran käytettävä omia aivojaan, kun niin arpapelillä tarjoaa ensin toista ja sitten toista. Paikkamakuu: Vekki teki varmaan 5min pituisen paikkamakuun samalla, kun treenasin ja leikitin Kaapoa. Oli hyvä!

Viime lauantaina lyhyt jälki, 50m. Ruokaa vaan ensimmäisillä metreillä, sitten ilman ja keskivaiheessa pieni namitettu osuus koiran tueksi. Vanheni 15-20min. Vekki hukkasi jäljen pariin kertaan, mutta aivan pienellä avustuksella (lähinnä pysähdyin sen merkiksi, että eteenpäin ei jatketa ennenku tiietään taas mitä ollaan tekemässä) Vekki löysi takaisin jäljelle ja teki kyllä hyvää työtä, vaikka vaikeaa olikin. Tosin namitettu osuus meni hukkaan, kun Vekki etsi jälkeä ja äkkiä törmäsi vaan namitettuun osuuteen. Jäljen vanhetessa tehtiin viestiä. Tässäkin varmaan 50m matka. Lähetin koiran toiselle ohjaajalle, joka leikitti Vekkiä ja lähetti sen sitten takaisin mulle josta palkkasin myös lelulla. Toisella kerralla Vekin ollessa toisella ohjaajalla syvennyin itse metsään päin ehkä 10m. Ei häirinnyt koiraa, tosi hyvin se tuli mun luo!

Käytiin viime sunnuntaina taas Kiteellä lampailla. Vekillä oli joku ihme sunnuntaifiilis ja lampaan paska kävi mainiosti aamiaisesta. Kyllä se kuljetti myös nättejä pätkiä, mutta yleisilme oli kyllä semmoinen että koiran olisi mun mielestä tarvinnut ylipäätään päästä lampaille. No turha reissu se ei ollut, sillä päivitettiin Vekin kasvattajan kotisivuja ihan kunnolla: tästä Ardienten kotisivuille!

Vielä viimeiseksi meiän lempihommaa, eli agilitya! Maanantaina oli sellainen fiilis, että tekisi mieli päästä juoksemaan rataa koiran kanssa. Hallissa oli ACEN valmennuksen rata. Ystävällisesti eräs tuttu edellisestä ryhmästä neuvoi mulle, mitä Vitikaisen Tiia oli neuvonut maksiystävälliseksi ohjaukseksi alkuun. Ensin olin vähän epäluuloinen, että miten tässä tommosta kerkee, mutta hyvin se meni. Kyllä se tekniikkakin alkaa toimia ja hyvä fiilis näkyi siinä, että tekniikankin jälkeen piti juosta suoraa niin juostessa merkkasin vaan esteen ja ehdin hyvin tehdä persjätön, vaikka rimatkin oli kolmessakympissä kun en jaksanut kaikkia nostaa - eli koira tuli pikkasen lujaa.

Kevään agilitysuunnitelmatkin ovat nyt selvillä. Viimeiset Pohjois-Karjalan kisat kisataan vielä oman seuran kisoissa Vappuna. En oo ikinä päässyt kisaamaan oman seuran kisoissa, joten onhan se pakko, vielä kun viisi mahdollista nollaa olisi tarjolla. Kun muutin Joensuuhun niin olin ihan untuvikko enkä osannut oikeasti paljoa mitään ja mulla oli koira, jonka kanssa yhteistyö sujui usein hammasta purren ja loppuikin sitten ikävästi. Pitkään treenasin yksin hallissa aina rakentaen jonkin räpellyksen ja kisat meni ihan pelleillen. Vuosien aikana musta tuli aktiivinen seuran jäsen, aloin kouluttamaan muita ja kävin itse monissa vierailevien valmentajien opissa. Suurin tekijähän oli tietenkin Vekki, uusi harrastuskoira jonka kanssa agility otettiin heti luovutusikäisestä lähtien ajatuksen tasolle. Oon muuttununut ja kasvanut tässä lajissa niin käsittämättömän paljon, että tuntui suorastaan pakottavalta päästä juoksemaan edes kerran oman seuran kisoihin jolta sain niin paljon ja näyttää mitä meistä on tullut. Vähän meni lässytykseksi! Muuton jälkeen meillä alkaakin Hakunilan Seudun Koiraharrastajilla, eli uudella seuralla viikottaiset treenit aina torstaisin. Ryhmässä on kaksi kouluttajaa ja koko ryhmä koostuu maksi kokoisista koirista aina kisoihin pyrkivistä kakkosluokassa kisaaviin saakka. Tosi hyvä homma meille!

Loppukevennykseksi Kaapon treeneistä! Kaapon kanssa on tehty keppejä, lyhyttä rataa ja kontaktien alkeita. Kahden lelun leikki tuotti lopulta tulosta ja Kaapo palauttaa mulle innokkaasti palkaksi heitetyn lelun! Oon pikkusen ylpee, kun ennen mun treenaamista Kaapolla ei ollut mitään ajatusta mistään lelun palauttamisesta vaan mielummin biletti vaan ympäri hallia. Nyt sillä on tullut ajatusmalli pieniin aivoihin, että lelun tuominen mulle on siistiä koska silloin saa leikkiä lisää! Agilityssa Kaapo on kehittynyt myös paljon, nyt tehtiin lennosta rataa ja hyvin se luki ohjausta, välillä tuli höpösti joistain hypyistä ohi kun ei ihan keskittynyt muuta kuin rallattelemaan ja mää en muistanut merkata tarpeeksi hyvin. Ikävä kyllä Kaaposta taitaa tulla todellinen rajatapaus ja pikkuinen maksi, mikä nyt vähän alkoi mietityttää. Mikään pakkohan Kaapon kanssa ei olisi ikinä alkaa kisaamaan ja kuviin se on menossa vähän ajan sisään, joka sekin määrittää mikä on tulevaisuuden suunnitelma. Ollaan kuitenkin siinä iässä, että treenien tasoa voisi nostaa siitä pentuhömpöttelystä ja etenkin keppien ja kontaktien kohdalla haluaisin päättää tullaanko mahdollisesti ikinä kisaamaan, koska se vaikuttaa kuitenkin siihen miten jotkin asiat opetan.