eetu 5-vuotta

Minun ensimmäinen koirani täyttää tänään jo 5-vuotta!

Viisi vuotta tuntuu pitkältä ajalta, mitä kaikkea voikaan yhden käden sormilla laskettaviin vuosiin mahtua. Tuntuu omituiselta ajatella että silloin en tiennyt vielä mitään, en osannut mitään ja missä ollaan nyt. Opetin Eetun antamaan tassua ja olin vilpittömän onnellinen kun se oppi sen. Ja nyt meitä pyydettiin esiintymään ensi vuoden helmikuulle Welsh Corgien erikoisnäyttelyyn, ihan hullua! Eetun ansiosta halusin viedä corgeja eteenpäin harrastuskentillä, halusin uskoa että niiden kanssa pystyy mihin tahansa ja todistaa ihmisten luulot vääriksi. Halusin näyttää että kattokaa, tässä on corgi jonka kanssa voi mennä vaikka kuuhun, siinä on tekemisen meininkiä kuin pienessä malinoisissa ja se rakastaa treenipäiviä - kattokaa kaikkien corgit voi olla tämmösiä! Mutta ehkä asia onkin niin, että minun corgissani on jotakin erityistä <3

Koin aika pysäyttävän hetken eräällä iltalenkillä Vekin ja Unskin kanssa. Katselin Unskia ja mietin, että voi pojat näen tuon koiran ihan uusin silmin nyt. Ei tarvitse sopia muottiin, ei tarvii vääntää rautalangasta asioita kun ne voi jättää tekemättä ja keskittyä asioihin jotka menee hyvin. Rakastan tuota koiraa ihan erilailla, se saattaa kuulostaa jostakin karulta. Ennen meillä meni Unskin kanssa ristiin, tapeltiin perusasioiden kanssa ja itku silmäkulmassa kirosin koiran alimpaan helvettiin, kun yhtenä hetkenä se osasi käyttäytyä ja toisena lällätteli päin naamaa. Meillä on sisällä rauhallista, lenkit sujuu hyvin ja Unski toimii hienosti. Ja syy on se, että Eetua ei ole täällä. Ja tää oli mun valaistuva hetki, sillä oon aina pitänyt Eetua mun koirista kaikista tervepäisempänä. Mutta oikeasti Eetu on se kenen pääkoppa ei kestä ilotulitusääniä tai pamauksia, se vartioi ihan liikaa ovikelloa ja ovea, se purkaa turhautumisen, innokkuuden kuin oikeastaan kaikki tunnetilansa haukkumalla. Siis ihan kaikki. Jos Eetun tassun päälle astuu, niin se taatusti näykkäsee nilkasta että perkelekkö astut mun päälle - kukaan muu koirista ei tee sellasta. Eetu on se joka vuotaa treeneissä, joka kehtaa sikailla päin naamaa kun käy niin kovilla kierroksilla eikä pysty vastaanottamaan yksinkertaisia käskyjä kuten pysyä maassa, koska aivot kuormittuu ja ei vaan voi olla aloillaan, pakko nousta istumaan ja koittaa valua vaikka pitäisi pysyä paikoillaan. Eetu on se jolta ei uskalla mennä ottamaan mitä tahansa sen suusta pois, koska se puolustaa asiaa ja murisee takasin. Minun virheitä ensimmäisen koiran kanssa, tyepriä virheitä mutta silti kun joku kysyy mun koirista niin sanon että tää tricolour corgi on kulta poika, maailman paras kaikista. Ja meillä ei oo mitään näitä ongelmia Joensuussa, kun on vaan Unski ja Vekki. Koska Eetu on opettanut kaikki tavat pikkuveljilleen, kaikki ne pinttyneet toimintamallit. Silti mulla on järjetön ikävä ja paha mieli, että Eetun elämä joutu muuttumaan radikaalisti eikä me enää voida olkkarihömppätemppuilla iltaisin tai se voi käpertyy mun kainaloon nukkumaan ja tuhisemaan. No ehkä vielä joku päivä, kunhan terveitä vuosia saisi monia lisää.

Kuten sanottu, viisi vuotta on yhden käden sormilla laskettavissa. Ensimmäisinä vuosina syntymäpäivä merkinnät koostuivat lässytyksestä, siitä miten ihana ja paras se koira on. Edelleen ne on sitä, mutta nyt viiden vuoden jälkeen osaan myös kirjoittaa koirani virheistä, myöntää missä ollaan menty perse edellä puuhun ja hyväksyä sen. Ehkä se on nimenomaan merkki siitä koiranomistajana kasvamisesta.

tokon kisaavien treeni ja semmosta

Kesän loputtua toivoin, että syksystä tulisi aktiivinen koirarintamalla, jotta pimeistä illoista ja koleista päivistä tulisi muutakin kuin lyhyempiä olohuonetreenejä ja sisällä istuskelua. Yleensä meillä treenitahti hiipuu talvea kohti, mutta mitä vielä: nyt meille on tulossa kovin tapahtumatäyteinen loppuvuosi! Kuten mainittu, niin itse koulutan tokoa Pohjois-Karjalan Noutajayhdistyksellä ja näin päästiin kisaavien treeneihin mukaan. Oman seuran agilityjaoston kokouksessa kävi hassusti ja minusta tuli tämän vuoden pentuagilityn vastuuvetäjä, eli olen vastuussa koko kurssista! Viime vuonnahan minä ja Vekki käytiin sama kurssi, saatiin tosi hyvä pohja lajille ja oon tosi otettu, että minua ehdotettiin hommaan saatesanoilla "kun sulla on Vekkikin ihan älyttömän hyvässä vaiheessa nyt!". Agilitya vielä vähän aikaa pari kertaa viikossa, ainakin Jenna Caloanderin valmennus marraskuulle ja toivonmukaan vielä jotakin!

Mutta sitten, paljonko epäonnea voi mahtua taas koirien terveyteen liittyen? Kotona Eetulla kaikkien muiden vaivojen ohella oli flunssaa, mutta tähänkin talouteen tuli vajaa viikko sitten raajapotilas. Oltiin juoksuttamassa koiria, kaikki oli ok mutta autolle päästessä Vekin antura valui verta. Nyt ollaan oltu keskiviikosta asti lyhyellä hihnalenkityksellä, ihmeen hyvin koiran pää on kestänyt levon ja ah-niin-ihanan kaulurin käytön.

Ardienten leiri, sisarukset Turbo, Devi, Autsi ja Vekki

 Nyt tuntuu että aivot lyö niin rankasti tyhjää, että laitetaas tiivistettynä meiän viimesimmät treenit kera randomien kuvien;

Ennen kisaavien treenejä vedin arkitokon, johon Unto pääsi osallistumaan kanssa. Otin teemaksi häiriöt, eli tehtiin mm. seuraamista, luoksetuloa ja jääviä tavaravuoren ylitse jonka olin tuonut kotoa. Kentälle levitin meidän leluja, ruokakuppeja ja treenitavaroita, joita koirat ei saaneet noteerata. Hauskaa miten Unski meni ensin halpaan kokoajan, teki mieli sanoa että anteeksi eläin ne tavarat on nimenomaan meidän kotoa, ei pitäis olla kovin ihmeellistä. Tokoa tuon kanssa on aika turha enää tehdä, hyväksyin surutta vinot perusasennot enkä todellakaan jaksanut enää nipottaa, kunhan oli kuulolla!

Kisaavien toko, kouluttajana Tiia Grönholm 
Vekin antura oli vasta vähän aikaa sitten ottanut osumaa, joten meinasin olla menemättä treeneihin. Soitin kuitenkin puhelun ja mulle sanottiin että mene ihmeessä, mutta tee jotakin rauhallisempaa. Treenit alkoi kouluttajan jutustelulla, saatiin laput joissa oli listattu asiat joita Tiia haluaa meidän omatoimisesti treenaavan kuten liikkeiden välit, takapään käyttö tai koiran palkkaaminen ilman lelua. Kaikki paperilla oli aika peruskauraa, mutta ehdottomasti liikkeiden välejä täytyy alkaa treenaamaan. Takapään käytöstä uutena oli kahdeksikko peruuttaen jalkojen välissä, sitä ollaan nyt tehty! Tiia tsekkasi yksitellen jokaiselta toivomansa liikkeet, itse otin jäävät ja luoksetulon loppuperusasennon. Itsenäisesti tehtiin odotellessa takapään käyttöä, perusasentoon tulemista siten että pidin käsiäni erikoisissa asennoissa, jolla testattiin onko koira kiinni ohjaajan käsissä tai yläkropassa. Ajattelin että Vekki ois ollu, mutta ei se noteerannut mun outoja käsiä ollenkaan! Koitin palkata sitä lähinnä nameilla jottei leikkiessä antura sanoisi pahaa, mutta Vekki sanoi TYLSÄÄ ja tyrkytti mulle hihnaansa ja juomakuppiaan, leikittiin sitten tyhjällä muovirasialla ja se oli koirasta ehkä paras esine ikinä. Oonko sanonu että rakastan tota koiraa?  Tiian kanssa aloitettiin kertomalla perusfaktat ja sitten hommiin. Maahanmenosta aloittettiin, mutta Vekki tarjosi ankaran seisomistreenin ansiosta seisomista tai istumista. Totesin "oho mitäpä hommaat"ja otin uudelleen, kun ei toisellakaan kerralla mennyt niin kunnon avun kanssa. Tiia totesi vieressä että hyvä just noin ja tällä toistolla teki älyttömän hyvän maahanmenon. Olin valitellut alkuun että se on hidas, mutta Tiia sano että oli tosi hyvä. Treeni on auttanut siis, mutta edelleen Vekillä täytyy olla oikee mielentila tai tekee vanhalla hitaammalla kaavalla. Seisomisessa halusin mielipiteen miltä se näyttää, kuulemma kympin arvoinen, vohoo! Luoksetulon peruasennossa Vekki siis tulee hyvin sivulle, mutta kun katson sitä niin se korjaa. En ole sitten tiennyt onko se vinossa vai miksi parantaa, mutta tähän saatiin vastaus: se on niin kiinni sivun harjoittelussa, että mun katseesta (ja pienestä kropan kääntymisestä) kuuliaisena koittaa heti parantaa tiiviimmäksi. Eli ratkaisuna lopetan vain katsomasta sitä. Saatiin jo hyviä vinkkejä, seuruusta Tiia sano että aika keulimista ja sitä se olikin.

Agilityt
 ollaan tehty itsenäisesti ja jatkokurssilla perusohjausksia (ainakin takaaleikkaus, takaakierto, niisto) rimojen ollessa 55cm - hyvin pysyy! Puomin ja A:n alastulolla 2on2offia häiriköitynä
sekä keppien ekaa väliä eri kulmista. Vekki joutui jakamaan jatkokurssinsa Unskin kanssa. Sattui tosi hyvä treenikokonaisuus tälle päivälle, sillä tehtiin 6 esteen radanpätkää jossa takaakiertoja, sekä keppejä ja kontaktin alastuloja. Unski sai suorittaa rataosuuden ja tehdä pari kertaa puomia, kun Vekki teki keppien ekaa väliä ja alastuloja sekä jotakin tokon ja temppuilun tapasta. Unski oli aika kuriton pieni kettu, mutta sillä oli hauskaa mikä pääasia! Oli vähän unohtunut tuo ohjaajan kuunteleminen agilityssa, oli paljon hauskempaa vaan rallatella oman mielen mukaan!

Näyttely
elämämme toiset ja toistaiseksi viimoset! Vekki aika hyvin huomas että okei nyt ollaan näissä hommissa. Sai kouluttajalta hyvää palautetta kuulemma erittäin kauniista liikkeistä ja seisomisessa molemmat kouluttajat sano että tämähän on kuin vanha tekijä. Ei ainakaan kehässä käyttäytymisestä pitäis jäädä arvostelu kiinni (kopkop), sillä seisomisessa Vekki osaa suunnilleen asetella itsensä, ei häiriköidy "tuomarin" kopeloinnista ja hampaatkin antaa tsekata ilman erillisiä ritulaajeja, senkun vieras käsi saa mennä suuhun. Ravissa ite muistan pitää katseen eteenpäin, niin Vekki luopuu heti katsekontaktista ja ravaa nätisti - heti sain hyvän tuntuman sopivasta vauhdista! Voin tunnustaa että melkein harmittaa, että käydään kehässä toivonmukaan vain kerran, kun tämä alkaa nyt sujua! Ei vaan, ei näyttelyt kiinnosta, mutta en meinaa millään uskoa kouluttajien kehuja niin hienosta wannabe näyttelykoirastani, vaikka käyttäytyyhän se kuin kultapoika!

alokas unto ilmoittautuu palvelukseen

Eetu ei ole helpoin sairaspotilas, sillä se on välillä vähän huono pysymään aloillaan. Lisäksi Eetulla on pian hammaslääkäri, joten sairaslomaa tulee vähän lisää. Päädyttiin sitten siihen, että sunnuntaina kotimatkalle Joensuuhun pääsi Vekin lisäksi myös Unski. Viikon tai pari se saa täällä opetella taas käytöstapoja, kun on päässeet vähän unohtumaan. On niin kiva olla villi ja vapaa, ettei aina jaksa todellakaan ottaa käskyjä vastaan yhtään keneltäkään, vaan tehä just mitä haluu ja haistattaa kaikille muille pitkät. Onneksi siitä on tullut leikkauksen jälkeen (josta tulee parin kuukauden päästä vuosi!) sen verran ahne pullukka, että välillä silmien edessä heiluva kinkku tai makkara saa villipedon kiltiksi ja tottelevaiseksi. Aiotaan paneutua etenkin hihnakäytökseen, sillä pikkuketulla on raivostuttava tapa huudella kadun toisella puolella käveleville koirille ja rähjätä tilaisuuden tullen. Näiden viikkojen ajan alokas saa muistella arjen perusasioita ja teroittaa korviaan. Palvelusaikana Unski toteuttaa häiriökoiran virkaa (jotta Vekille saahaan makeet kierrokset) ja palaa harrastuskoiran riveihin. Sotilaskokelas saa myös tilanteen mukaisen alokkaan kampauksen, palvelusaikaan sopivamman!

Postauksen kuvitukseksi pakolliset "meillä satoi lunta"-kuvat koirien aamuisista kiinnostuskiikari naamoista, tosi hienoja. Ollaan saatu Unskin kanssa jo muutama koiraohitus, itsellä vaikeinta saada taas kaksi remmiä ja eläintä toimimaan, vielä kun pitäisi tunkea ruokaa molemmille suuhun yhtä aikaa. Päästin pojat pihalle vapaaksi kuvaustuokion ajaksi, sitten ne höpöt innostuivat leikkimään ja minä tuijotin ihastuneena! Vekki on selkeästi onnellinen kun on toinenkin koira taloudessa: se pyytää jatkuvasti Untoa leikkimään kanssaan ja sisällä se on taas rauhallisempi, kun yksin ollessaan se seuraa mua kuin hai laivaa eikä asetu aloilleen

 Vekki on ehtinyt treenata aktiivisesti tokoa ja eteenpäin ollaan menty suuria harppauksia. Alokasluokan liikkeitä ollaan tehty, mutta myös ruutua. Mainitaan nyt torstain BH-kokeen treeneistä, kun oltiin hyvän tuttuni Marian Koirakoulu Onnin kyseisissä treeneissä. Vekki toimi ensin häiriökoirana muille, kun ne jätettiin yksitellen tolppaan. Vähän joutui herättelemään Vekkiä että NYT OLLAAN TÖISSÄ, kun oltiin kaupungin ytimessä ja se ei hoksannut päässeensä hommiin. Viimeiseksi Vekki joutui tolppaan kiinni ja kaikki muut koirakot kävivät yksitellen kävelemässä sen ohi. Olin ihan varma että menee huutokiljumiseksi, mutta Maria sano että se istuu älyttömän hienosti, tuijotti mun katoamissuuntaan ja välillä vähän nuuski maata. Ei äännellyt ollenkaan, eikä katsonut ohittavia koirakoita! Seuraavaksi tehtiin ohituksia, Marian Oodi-villakoira kiinnosti Vekkiä tosi paljon, mikään ei ollut pahempi häiriö. Jouduinkin huomauttamaan Vekille ohituksissa tästä, sillä se kovasti koitti kurotella Oodin suuntaan ohituksessa. Sitten tehtiin seuraamista kävelykadulla, koirakot tulivat meidän ohitse - ei mitään ihmeellistä. Keskusaukiolla tehtiin paikkamakuu selin koiraan. Ikinä tehty Veen kanssa näin. Menin vähän matkan päähän, katsoin jonkun aikaa toiseen suuntaan ja vilkaisin taakseni varmistaakseni mitä siellä tapahtuu - ja täydelliseen aikaan! Sillä hetkellä viereinen cairninterrieri oli noussut makuusta ja mennyt Vekin iholle, Vekki makasi vielä maassa heiluttaen häntää toiselle koiralle selvästi hämmentyneenä. Samantien kehuin sitä kauempaa ja kiirehdin palkkaamaan, ei noussut huh! Viimeiseksi vielä kävelyä kadulla, Maria tuli kysymään kellonaikaa koira sylissään. Halusin Marian ilmestyvän meille yllättäen, koska kaikista pahin on nuo että koira ajattelee että ok tässä vaan ohitetaan ja äkkiä vastaantulijasta tuleekin tuttu kun sille puhutaan. Vekkiä kiinnosti edelleen villakoira paljon, mutta sitten se malttoi istua nätisti ja tapittaa mua. Sai kehuja!

Ja noh, tiivistelmänä mitä tokorintamalla tapahtuu;

Seuraaminen: ihan mieletön, koira painaa niin pirusti jalkaa, että meinaan omiini kompastua!! Ja jos joku on ööö miksi hyvä juttu että painaa, niin sitä me ollaan haettu nimenomaan tiiviyttä, kun kierrokset on korkealla niin pyrkii lähelle! Ainut että kun vire on korkeella, niin Vekki ei muista että mun pysähtyessä senkin pitäs istua. Oon tehnyt pysähyksiä tehotreeninä imuttamalla, alko heti muistumaan paremmin mieleen ja korkeammassakin vireessä alkaa toimia. Nyt on käännökset myös treenissä myös.

Paikkamakuu: kriteeriksi päätin pään pysymisen ylhäällä, ei oo muuten ees koittanut laskea sitä maahan. Huomasin että häiriöstä riippuen välillä saattaa vilkuilla vähän sivuille, joten oon alkanu laittaa etupalkan

Jäävät: seisominen oli ennen kirosana meille, mutta nyt se toimii!! Mulle oli vaikeinta asettaa kriteeri, halusin täpäkän seisomisen mutta tuntu etten saa, sitten otin itteeni niskasta kii ja tein asialle kunnola jotakin. Nyt ollaan hyvässä vaiheessa, sillä koiralla on selkeempi ajatus mikä on kriteeri ja se ei koita enää tehä puolivillaisesti. Muutin myös treenitapaa, mikä autto tosi paljon: ennen tehtiin tosi monta toistoa sellaisella tiheällä tahdilla, nyt otetaan toisto kerrallaan ja kerron kunnolla koiralle milloin on hyvä ja milloin voisi parantaa. Sitten pidempiaikainen palkkaus (= ruoka, kehut, silittäminen), jotta oikeasti tulee VAU, TEITPÄ MUUTEN HIENOSTI TÖITÄ.

Maahanmeno on ollut hidas, ajattelin etten saa siitä nopeeta mutta eilen olkkaritreeneissä valaistuin. Itellä oli tosi hyvä tekemisenmeininki mistä oli hyötyä. Otin vähän apuja meidän kaukojen maahanmenosta, jonka Vekki tekee nopeasti. Heti kun sain sille saman ajatusmaailman, niin jäävänkin maahanmenosta alko tulla nopeampi. Tätä tehtiin nopealla temmolla, hirveet bileet aina kun meni nopeasti maahan ja vitsi mikä ero saman treenin aikana!!

Hyppy: ollaan treenattu itse hyppyä ja mun palaamista koiran vierelle, jolloin pitää malttaa seisoa aloillaan. Ei ihmeellisyyksiä, paitsi kesken treenin Veetä alko vähän hämmentää hyppy äkkiä (= käskyn saatuaan meni esteen luo ja katso sitä eikä hypännyt), sen jälkeen tehtiin hypetystreeniä eli lähetin kaukaa vaan hyppäämään ja samantien heitin narupallon, Vekille tuli hyvä fiilis!

Luoksepäästävyys: pysyy nätisti, tapittaa mielummin mua eikä mee kenenkään lepertelevän ihmisen lankaan!

Luoksetulo: ollaan tehty istumisen tehotreeniä! Kierrätän Vekkiä tolpan ympäri ja siitä vauhdista pitää tulla perusasentoon. Nääkin parantuneet paljon treeni treeniltä, nyt koematkaltakin luoksarissa tulee varmasti sivulle, välilä aavistuksen vinoon mutta muuten super! 

voi minun rakas

Tämä on ollut yksi epäonnen vuosi Eetun kanssa. Vielä eilen iltalenkillä hymyilin katsoessani Eetua: se juoksi muiden kanssa ja jaksoi hyvin. Kotipihassa avasin takaoven ja päästin Vekin ja Unton ulos. Olin nostamassa Eetua kun se päättikin yrittää itse hypätä ulos, ponkaisi ja laskeutui hieman tärähtäen maahan. Samalla sekunilla alkoi koiran korvia viiltävä kiljuminen ja kolmella jalalla pomppiminen. Vasenta takajalkaa piti visusti ilmassa ja tunnustellessa jalka ei antanut yhtään vastaan, vaan oli melko veltto. Epäilimme sen menneen sijoiltaan ja päivystyksessä eläinlääkäri sanoi että kannattaa tulla näyttämään. Kello oli päälle 21.00 ja olin juuri muutaman tunnin sisään tullut Jyväskylästä, jonne siis lähdimme ajamaan. Automatkalla ehdimme kuitenkin todeta, että Eetu on ollut viime aikoina paljon parempi ja reippaampi. Se ei ole enää aamuisin kankea.

Eläinlääkärissä koira rauhoitettiin ja otettiin röntken. Tätä ennen lääkäri epäili polven menneen ja sanoi sen olevan turvonnut, mutta vertasi vielä toiseen polveen ja hölmistyneenä totesi "ei tämä olekaan turvonnut, täällä on vain näin hyvät lihakset". Jalassa todettiin venähdys, ei onneksi mitään sen pahempaa. Eetulle määrättiin lyhyeksi ajaksi kova kipulääkitys ja 1-2 viikkoa lepoa. Ihan kuin tämä ei riittäisi, niin koiran suuhun kurkatessa paljastui siltä tuore katkennut hammas. Eli hammaslääkärireissu on jo merkitty kalenteriin, tiedossa luultavasti hampaan poisto. Jo heräteaineen saatuaan Eetu käveli jo neljällä raajalla ja jo tänään se käytti jalkaa vain hieman varovaisemmin. Säikähdyksellä selvittiin taas, mutta kyllä tämä taas paskalta tuntuu. Onneksi ehdimme nauttia viikon muiden koirien kanssa juoksemisesta, leikkimisestä ja treenaamisesta. Nyt hellitetään taas vähän aikaa.

Voisin omasta mielenkiinnostani kirjoittaa ylös apukeinot, jotka meillä on tällä hetkellä käytössä koiran hyvinvoinnin tueksi

Jo vuotiaana Eetun päivittäiseen ravintoon tuli klassinen lohiöljy ja ensimmäisten luustokuvien jälkeen nivelien hyvinvointia tukeva täydennysravinne Cartivet ja sen jälkeen tätä parempi rasvahappovalmiste Doils. Cartivetin käytön lopetimme vuoden sisään, kun tilalle tulivat glukosamiini Atrtyl, joka poistaa kipua ja parantaa nivelten liikkuvuutta. Eetu on syönyt jonkin aikaa päivittäin myös Jahti&Vahti Nivelravinnetta, joka tukee nivelten toimintaa. Lisäksi äiti on ottanut kokeiluun syöttää Biofarmin MSM jauhetta, eli metyylisulfonyylimetaania. Eli päivittäin se saa neljää (Doils, Artryl, MSM, lohiöljy). Kerran kuukaudessa annetaan, pitkäkestoinen ja pitkän varoajan omaava Trocoxil kipulääkkeenä. Trocoxilissa on pidettävä puolen vuoden välein tauko, jonka aikana kipulääkkeet määrännyt lääkäri suositteli tilanteen mukaan harkitsemaan kipulääkettä pistoksena. Eetulla on pian viimeinen lääke ennen taukoa jäljellä, sen jälkeen katsotaan mikä on tilanne. Eetu menee myös pian eläinlääkärille verikokeisiin, jossa katsotaan vaikuttavatko kipulääkkeet maksa- ja munuaisarvoihin.

Lääkityksen ja ravinnelisien lisäksi tietenkin ylläpidetään fyysisestä kunnosta huolta. Eetua ei edelleenkään enää rasiteta liian paljon, tietenkin normaalin koiran tavoin se saa juosta muiden koirien kanssa, rymytä metsässä ja uida. Paha on sellainen hektinen, kovia vauhdinmuutoksia ja tärähdyksiä sisältävä rasite, joten jos sellaista on tiedossa (esim. vauhdikasta koiraleikkiseuraa) niin koira lämmitellään ennen rasitusta, jotta sen nivelneste alkaa lämpenemään kunnolla ja hoitamaan tehtäväänsä. Back on Track-loimi on ollut suuri apu, sitä pidetään päällä välillä kun lämmitellään ja kotona kun palaudutaan rasituksesta. Eetu ei ole enää ollut kankea rasituksen jälkeen, kun se on saanut nukkua yön loimi päällä. Liikunnan puolesta edelleen monipuolista liikutaa, äiti käyttää talvikaudella koiria uimassa koirauimalassa ja kesäisinhän Eetu rakastaa uimista :) Hieroja käy säännöllisin ajoin, viikon päästä Eetu menee ensimmäistä kertaa ostopaatille, jonka uskon olevan vieläkin parempi vaihtoehto kuin fyssari. Uskon että nivelien hoito on tärkeämpää kuin lihasten hoito etenkin nyt, kun Eetu ei enää harrasta ja mene sen takia jumiin. Ortopedille on suunnitelmana mennä hakemaan mielipide. Eilisen eläinlääkärin hoitajan mukaan lonkkaproteesi olisi seuraava askel, mutta se ei ole meille vaihtoehto. Onneksi sitä ei tarvitse harkita, koska Eetu on pysynyt hyvin kunnossa, etenkin nyt kun tämä alkaa omistajillekin olla tutumpaa ja tiedetään koiran rajat. Toivotaan että tämä oli vain yksi takaisku nyt ja kohta taas helpottaa, ainakin minulla on toiveikkaampi olo kun Eetu on ollut huomattavasti paremmassa kunnossa ja jaksaa enemmän!

 Rahaa on palanut, kyyneliä on valunut pitkin poskia ja viimeksi eilen soimasin itseäni siitä etten ansaitse omistaa koiraa, kun taas olemme matkalla kohti eläinlääkäriä. Onneksi ehdin nähdä tämän, maailman onnellisimman pienen koiran ilmeen kun menimme treenikentälle ja ilmoitin että nyt tehdään koira hommia. Eetu nouti minulle ihan liian suurta noutokapulaa, mutta se oli niin iloinen että minulta meinasi valua onnen kyynel. Eetu on rakkain <3





































Muokattu sunnuntaina 19.10: tosiaan Eetu ei syö Jahti&Vahti Nivelravinnetta, vaan se on Unskille. Unski söi tätä ennen Cartivetia, mutta huomattiin että J&V vastaava tuote on parempilaatuinen. Tällä hetkellä Unski on tosin myös tauolla nivelravinteesta, koska se syö MSM jauhetta Eetun tapaan

maastomakkaroiden kuulumisia

 Jätkälauma on taas koossa, kun corgit olivat erään viikonlopun Joensuussa ja sitten tulinkin itse Keski-Suomeen kun syysloma alkoi. Erityisen onnellinen olen siitä, että Eetu on ollut hyvässä kunnossa vaikka rasitusta on ollut enemmän kun ollaan käyty vähän treenaamassa ja näkemässä koirakavereita. Kultainen keskitie on alkanut löytyä ja ilman omantunnon tuskia pystyn jättämään sen kotiin, jos luulen että rasitusta on tullut jo yhdelle päivälle paljon. Lenkeillä olen pitänyt sitä ensin remmissä, sen ajan kun muut koirat riekkuvat alkuvilleissään. Kun Eetu on hieman lämpätty, niin annan sen olla vapaana ja leikkiä muiden kanssa. Back on Track-loimi on ollut käytössä: välillä remmilämmittelyssä päällä sekä lenkin tai treenin jälkeen kotona. Eilen jätin sen iltariekkulenkiltä pois, koska näytti vähän jäykältä ja tämä oli hyvä päätös - ontumista tai muita oireita ei ollut eikä tullut. Unski on oma itsensä: ärsyttävä, söpö ja outo. Sen kanssa treenataan ihan sunnuntaimeiningeillä: ilman tavoitteita, eikä mitään turhan vaikeaa. Tuntuu ihan hyvältä höllätä sen kanssa kunnolla - perusasennossa takapuoli saa olla vinossa, kunhan siihen tullaan pyydettäessä.

Lauantaina tehtiin kuuntelutreeniä, josta idean otin Lauralta. Oli putkia, hyppy, tennispallo, kartio, namikuppi ja tolppa. Niistä sellainen temppurata, jossa koira suoritti käskyjen perusteella asioita putkeen. Esimerkkinä tolpan kiertäminen, siitä hypyn ylitys, putki ja putken takana olleen tennispallon hakeminen, paluumatkalla esteiden suorittaminen, maahanmeno ja pallon palautus perusasentoon. Vekki oli hieno, se kuunteli hyvin ja oli itsenäinen. Eetulla taas pääkoppa oli koetuksella, se vuoti kokoajan haukkumalla, hyppimällä ja sähläämällä. Jankattiin ikuisuus edessäni olevan tolpan kiertämistä, kun Eetu ei vaan viitsinyt yrittää vaan se purki itseään räksyttämällä jaloissani. Lopulta koira alkoi toimia kuin ennen vanhaan ja saatiinkin hyvää ajatustreeniä, tuota Eetun tulisi tehdä paljon. Unski pääsi hölmöilemään myös, hauskinta siitä oli suorittaa hyppy ja kaksi suoraa putkea peräkkäin ja sen jälkeen syödä namikupissa ollut palkka - niin hurjan haastavaa treeniä tekee pikkukettu! Vekki ja Eetu pääsivät tekemään vähän tokoa: Eetulla keuli ihan pikkuisen vaan ja luoksetulon stopissa se tuli ihan huoletta läpi ja käskyjä noteerannut mitenkään. Vekki teki ihan tykkiä seuraamista kun Eetu sai tehdä ennen sitä, kyllä pitäs aina olla treeneissä ylimääräinen koira olla kiusata sille vieläkin parempi työmoraali!

 Lauantaina nähtiin pitkästä meidän Jämsän vanhalla koiratyttöporukalla. Näiden tyttöjen kanssa on aloitettu harrastaminen tyhjästä, rämmitty metsissä haaveillen niistä oikeista harrastuskoirista, reissattu kisoissa auto täynnä koiria ja naurettu miten pöljää koko touhu välillä on. Rivistöön on tullut uusia hienoja harrastuskoiran alkuja, mutta sieltä puuttuu myös muutama jalokivi, joista on tullut enkelikoiria. Meidän jätkälauma: Halti, Keke, Soolo, Eetu, Unski, Vekki ja Voitto. Seitsemän urosta jotka toimii erittäin hyvin yhteen, joka on ehkä juurikin niiden "kyllä me kaikki yhellä autolla mahutaan menee!"-reissujen ja "hengattiin koko päivä metsässä rämpien, sipsiä syöden ja koiria treenaten"-päivien takia

Tänään treenattiin Evien kanssa tokoa ja hakua. Tokossa Eetu pääsi tekemään ruutua, seuraamista, noutoa, zetaa ja vähän kaikenlaista. Ruudussa se oli pirun pätevä, vaikka meinasikin joka toistolla juostessaan sanoa VÄYH. Vekki teki ruutua, seuraamista, jäävien seisomista, luoksetuloa ja hyppyä. Haussa Unski pääsi tekemään kolme ukkoa ja Vekki samoin. Unski sai hömpötellä ja syödä maalimieheltä makkaraa, Vekin tauko näkyi siinä että se sortui aika paljon etsimään katseellaan - tosin määrätietoisuutta ei kyllä puuttunut vaan etti sinnikkäästi 

tokon kisanomainen treeni

Minusta tuli Pohjois-Karjalan Noutajayhdistyksen kenttäkouluttaja, eli vedän mm. pentu- ja arkitokokurssien tunteja. Kouluttajana saan osallistua seuran järjestämiin koulutuksiin ja valmennuksiin myös oman koiran kanssa. Niin siistiä! Keskiviikkona (syntymäpäivänäni) koulutettiin ensin pentukurssi Annan kanssa, jonka jälkeen oli luvassa tokon kilpailunomainen treeni. Vekin kanssa päädyttiin tekemään koko alokasluokka kokeenomaisesti, vaikka alunperin olinkin sitä mieltä että pimeällä kentällä kaatosateessa on turha lähteä hakemaan täydellistä virettä tokoon. Vekki oli ihan liekeissä kun otin sen autosta ja oivaltaessaan että ollaan töissä se skarppasi vielä enemmän.

Luoksepäästävyys odottelua ei olla paljoa tehty, joten Vekki oli vähän kysysmerkkinä miksei mitään tapahdu, mutta jaksoi odottaa. Tuomaria moikkasi kiltisti, sitten käänsi katseen takasin minuun

Paikkamakuu 2min. Jäin aika lähelle Vekkiä, kävin kerran ihan lopussa hetken seisomassa sen vierellä ja palasin takaisin riviin. Laski hyvin pään maahan ja rauhoittui, oikea mielentila. Nosti pään kyllä sitten myöhemmin ylös ja katseli ympärilleen. Paikkamakuun pään asento menee nyt treenilistalle! 

Seuraaminen hihnatta alussa oli hullun hieno, sitten koiralla ajatus katkesi hetkeksi ja minä huhuilin sen takaisin hommiin. Erittäin hyvää jos miettii millaista seuruutreeniä ollaan vain tehty, tykkäsin!

Liikkeestä maahanmeno hyvä! Maahanmeno saisi olla säpäkämpi!

Luoksetulo tosi hyvä! Unohti ensin peruasennon eikä lyönyt samantien istumaan, mutta ilman lisäkäskyä hoksasi nopeasti mitä pitikään tehä ja istui

Liikkeestä seisominen edelleen työn alla. Meni maahan, korjasin seisomaan ja jatkoin liikkurin ohjeiden mukaisesti. Palatessa vähän koiran ohi meinasi mennä istumaan, korjasin seisomaan ja kiertelin hetken ympärillä, sitten vapautin ilman peruasentoa

Hyppy hieno! Tosin istui kun palasin vierelle, jolloin palautin takaisin seisomaan, pidin hetken ja vapautin koko liikkeestä

Palkkasin tosi vaihtelevasti liikkeiden välillä: välillä lenti tennispallo taskusta, välillä muutama raksu tai sitten sanallisesti kehuen ja sosiaalisella palkalla (= riehuttiin ja leikittin käsillä). Palkka tuli aina ihan oman fiiliksen mukaan, Vekki teki jotkin liikkeet älyttömän hienosti enkä voinut olla kiskomatta lelua taskusta! Liikkeiden välit se kuunteli tosi hyvin, välillä annoin sen palloilla vapaasti ja välillä käskin tuomarien kommenttien ajaksi maate. Missään vaiheessa sillä ei tekemisen meininki kadonnut, päinvastoin antoi itsestään vielä vähän enemmän. Olen aikaisemmin miettinyt olenko pannut oikein merkille, mutta kyllä se niin on: Vekki tekee tokoa paljon paremmin silloin, kun on myös muita koiria ja tilanne on jännittävämpi. Jäi niin hyvä fiilis, että melkein jo avasin koekalenterin mielenkiinnolla, mutta sitten muistutin itseäni että ei tässä ole mikään kiire. Oon tyytyväinen miten tiesin jo etukäteen mitkä osa-alueet kaipaa vielä treeniä ja nää tulikin liikkeissä esille. Elikkä suuren työn alle paikkamakuun pään asento, liikkeestä seisominen ja hypyn loppuosuus. Suurennuslasin alle maahanmenon nopeus (edelleen) ja seuraaminen

viikonlopun hoopoiluharrastukset

Valitan, mutta tämä postaus on pakko saada pois pyörimästä luonnoksista! Siksi se mennään nyt kuva-arkiston aarteilla, selityksillä ja erittäin treenipainoitteisesti. Viikonloppu oli varsin tapahtumarikas, joten koitetaanpa jakaa se näin lajikohtaisesti. Muusta elämästä tulossa oma postaus!

Viehejuoksu Perjantaina valloitettiin uusi lajimuoto: viehejuoksu! Viehejuoksu on eniten vinttikoirille rakennettu harrastelaji, jossa koira pääsee jahtaamaan saalista ja toteuttamaan saalistusviettiään. Kuulin oman seuran vetävän näitä treenejä jonne olisivat kaikenlaiset koirat tervetulleita, joten ajattelin että miksipäs ei välillä tuollaista aivot narikkaan touhua. Matka treeneihin ei käynyt helposti: puhelimesta akku loppu, kirjoittamani ohjeet olivat lähinnä "jyrkkä mutka oikealle (älä käänny oikealle) ja seutu ihan tuntematonta. Takapenkillä Vekki kitisee uusi lämpötakki päällään, koska elämä on kurjaa. Corgit sattuivat sopivasti tulemaan kylään viikonlopuksi, joten Untokin pääsi mukaan. Vihdoin monen mutkan kautta päästiin treenialueelle ja VAU: peltoa silmän kantamattomiin, auringonlaskun värmäämä taivas ja tuhansia, tuhansia hanhia pellolla. Ei valittamista ja paha mieli katosi samantien. Vieheenä toimi iso viritelmä, jossa oli kehänarua, narua ja jokin jäniksen osa. Unto aloitti treenit. Viehe oli siitä tosi hurja, piti ihan ulvoa ja pelotella hökötystä pois. Kuitenkin liikkeelle lähtiessä alkoi viehe kiinnostaa ja Unski lähti juoksemaan sen perään, kuitenkin kokoajan hieman varuillaan jos viehe päättäisikin vaihtaa suuntaa ja tulla pienen ketun niskaan. Minua vain nauratti katsoa sitä menoa, mutta tuli Unski hienosti lopuksi haistelemaan viehettä ja jänistä. Vekistä viehe oli myös arveluttava, lähtöön koitin sitä hetsata ja ensimmäiset metrit se ampuikin vieheen perässä hyvin - kunnes totesi myös olevan parempi vain pöhistä keesi pystyssä ja perässä juosten. Treenienvetäjäkin sanoi että näytti ensin niin lupaavalta. Treenit väsyttivät koirat kuitenkin hyvin, sillä treenipaikka oli uusi, kaikki koirat olivat suuria vinttikoiria ja irlanninsusikoiria sekä ohitse meni vielä hevosia. Päästimme koirat juoksemaan vielä pellolle ja faaraokoira ja etenkin irlanninsusikoirat olivat Veestä ja Unskista jänniä. Koirat nukahtivat heti autoon.

PoKS Ry:n avoimet ovet, agilitynäytös (c) Satu Kokkonen

Agility Lauantaina oli Sari Vähäniityn agilityvalmennus. Treenissä oli hyppyrata, jossa oli aika vaikeita kohtia. Ensimmäisessä setissä harjoiteltiin ihmisnuolta, jossa tällä kertaa Vekki hidastaessaan siirti hyvin painoa taakse ja jäi leikkimään ohjaavassa kädessä olevalla lelulla. Valmennuksen pähkinäksi koitui mutka putki, jonka jälkeen tuli kaksi estettä takaakiertona. Jos ohjaus levähti, niin koira oli takuuvarmasti viereisellä hypyllä. Tätäkin vaikeampi oli kuitenkin koota itsensä hyppyjen jälkeen olevalle suoralle, jossa toinen este oli rengas ja seuraava hyppy takaakiertona. Jäin auttamattomasti jälkeen, sillä varmistelin Vekin tulemisen edelliselle hypylle. Tähän jäätiin jummaamaan, sillä välillä Vekki tuli sikaillen renkaan välistä. Muistuteltiin ja toimi, mutta vauhdissa ei sitten ollenkaan. Toisella setillä sekä Sarin että mun yhteisestä ajatuksesta vaihdettiin renkaan tilalle hyppy. Jatkettiin mihin jäätiin ja mentiin rataa loppuun. Takaaleikkausta okserille, luulin että olisi ollut vaikea ja olin jo sanomassa että ei tehä, mutta sehän menikin. Lopussa omat jalat huusi jo hoosiannaa, kun Sari huusi että MENEMENEMENE OHJAA SE KOIRA TAKAAKIERTOON ja minä puristin viimeisetkin mehut itsestäni. Sari ylisti Vekkiä kivaksi koiraksi, kuulemma auspaissa on tosi paljon sellaisia joilla ei pysy pää kasassa tehdessään, mutta Vekillä pysyy ja se tulee tosi kiltisti ohjauksiin mukaan. Katotaan saanko valkkavideon blogiin asti!

Jatkoryhmän treeneissä tehtiin irtoamista sekä erikseen valssia ja persjättöä. Irtoamissuora oli meille erittäin helppo, joten tehtiin se kerran normaalisti, sitten siten että pyrin liikkumaan mahdollisimman vähän ja lopulta vielä distance tyylisesti, että seisoin aloillani ohjaten. Kaikki toimi pirun hyvin! Rakastan tuon koiran irtoamista, nytkin se ampui ja valikoi esteitä erittäin hyvin! <3 Persjätöt toimi, valssit taas oli niin rumia että ihan oksetti kun radalla niitä tein. Rengas toimi, saatiin Sarilta kotiläksyksi treenata sitä aina kun ollaan hallilla!

Näyttely (niin että mikä!?) Toinen lajivalloitus yhdelle viikonlopulle, sillä nämä olivat allekirjoittaneen elämän ensimmäiset näyttelytreenit koiran kanssa. Koiralle näyttelyhihna kaulaan ja harjoittelemaan. Mentiin kierroksia ravilla, tehtiin kolmioita, edestakaisia ja ympyrää. Ensin Vekki meinasi pistää laukaksi, mutta kun toisto toistolta näytin että tässä ei ole mitään jännenmpää kuin ravata, niin koira alkoi luopua kontaktista ja ravata nätisti. Oma vauhti oli vaikein määrittää, kun tottunut corgin kanssa menemään. Seisotukset meni hyvin, antoi kouluttajien tutkia itsensä ja hampaat hyvin. Sai kehuja lihaksistaan ja etenkin etuosasta! Kuulemma leikiten menee näyttelykäynti tällä menolla. Jos Jyväskylässä ei onnista, niin varasuunnitelmaksi on otettu seuraavan vuoden Ilomantsin näyttely

+ maanantain agilityssa tehtiin irtoamistreeniä, Vekki sai vähän humpuutella. Tärkeimpänä oli rimat 50cm, jotka pysyivät hyvin ja hyppytekniikka oli ok. Rengas maksina ja muurissa maksin palikka, Satun mukaan ponnisti erittäin hyvin ja erikoismainintana että rengas toimi, ei tullut kertaakaan välistä. Häiriötreeniä puomin alastulolla sekä keppejä (4kpl). Häiriötreenissä sain tehdä aikamoisia juttuja ja silti koira pysyi itsepintaisesti kontaktilla kuten kuuluu, hyvä! Kepeissä kokeilin tehdä ensin kuudella, sitten vaihdoin neljään ja tykkäsin Veen itsevarmuudesta enemmän jälkimmäisessä. Tällä siis jatketaan, kun keppien määrä on pienempi niin vauhti on parempi!