30 syyskuuta 2013

agiepikset

Vihdoin lauantaina sattui agiepikset sopivasti tänne kulmille, että jopa pääsin sinne! Yleensä aina on sattuntut työvuoro päälle tai vaihtoehtoisesti ollaan virallisissa kirmaamassa. Nyt päästiin treenaamaan E:n kanssa kisatilanteita, jotka tuli enemmän kuin tarpeeseen. Laskelmoin jättäisinkö jonkun piskeistä kotiin, jotta elämä kisapaikalla olisi vähän helpompaa. Eetun kanssa halusin ehdottomasti päästä tekemään lähtöjä ja kontakteja. Unski pääsi kuitenkin etuoikeutetusti mukaan, koska agility on nyt nimitetty sen ykköslajiksi ja siksi se tulee pääsemään kaikkiin lajia koskeviin karkeloihin! Jasun halusin viedä tutustumaan uuteen halliin (vaihteeksi!) joten ei auttanut kuin pakata koko kööri autoon ja ottaa vapaaehtoiseksi apukädeksi suostunut Ilona kyytiin! Matka meinasi tyssätä kyllä jo heti alkuun, kun en löytänyt mistään koirien rokotuskortteja. Ihan oikeasti, olenko ainoa jolla on AINA jotakin hämminkiä, kun on tällainen kisoihin lähtö? Onneksi kortit löytyivät ja ehdittiin kisapaikalle jopa niin, että oltiin ensimmäisiä ilmoittautumisessa

Ilmoitin Unskin VVV-radalle, jossa nimensä mukaisesti pystyivät sijoittumaan vain vauvat, vammaiset tai vanhukset. Radalla oli pelkkiä putkia, mikä ei ehkä ole Unskille se hauskin juttu. Se ei ihme kyllä syty pelkästä putkissa rallattelusta, joka näkyi radallakin. Välillä se oli vähän kuutamolla tyyliin "niin mitä me ollaan täällä tekemässä, ai mä meen tänne putkeen okei" mutta välillä syttyi ja mentiin niinku radalla kuuluukin mennä ;) Puhdas ratahan sieltä tuli ja näin Unski korkkasi siis nollatilinsä <3


Eetun ilmoitin mölli- ja kisaavien agilityradoille. Kuitenkin putkirata tuntui niin kutkuttavalta, että kävin ilmoittamassa äkkiä vielä senkin. Teki muutenkin ihan hyvää E:n päälle päästä purkamaan ylimääräinen kiihko taas tommoselle pätkälle ja kovaa se menikin, eikä paljoa tarvinnut ohjauksia varmistella! Lähtöähän me tuohonkin pääasiassa mentiin harjoittelemaan. Lähtöön käveltiin niin, että koira tuli suurinpiirtein vierellä tai ei ainakaan kiskonut eteenpäin. Kuumana se kävi ja räksytti päin naamaa, mutta kärsivällisesti odotin aina että rauhoittuu kunnes irrotin hihnan ja asettauduin lähtöön. Paikalleen jättäessä silitin ja olin niin kauan, että hiljenee. Pysyikin hyvin, jes! Möllirata oli meille sopiva rallittelu pienillä keskittymistä vaativilla kohdilla. Lähdössä E hievahti kun olin liikkunut pois ja kävin sitä rauhassa korjaamassa. Kontaktit teki pirun hyvin, josta kehuin ja palkkasin vuolaasti. Tässä ainakin yksi rima sanoi kops, muuten puhtaasti. Kisaavien rata olikin sitten meidän osaamistasoa huomattavasti korkeampi, mutta siellä emme käyneet tekemässä kuin yhden sikailun ja läpijuoksun A:n kontaktilta, josta koira lähti suoraan radalta autoon. Oon kyllä tyytyväinen kaikkien piskien suorituksiin, käytiin tekemässä se mitä suunniteltiin! Jasu pääsi halliin repimään taas lelua ja katsomaan kisatunnelmia, ei taas muuta lisättävää kuin hieno pentu <3



Ilona otti koirista ihania kuvia, niitä sitten seuraavien postauksien yhteydessä enemmän :) Muistakaa tsekata myös alempi postaus, jossa on videoita U:n treeneistä <3

pieniä partiopoikia



 Yli viikko yhteistä elämää takana ja kyllä tuo kakara on vain hieno. Tuntuu että se kasvaa ihan silmissä, mutta myös kehittyy ja oppii niin nopeasti. Tuntuu että aina kun suunnittelet alkavasi opetella jotakin uutta, niin hetkessä pentu onkin jo oppinut sen. Maahanmenon penska oppi tosi nopeasti, koska ollaan tehty rauhoittumis maahanmenoa kotiutumisesta lähtien. Jasu tarjosi sen verran täpäkkää maahanmenoa, että päätin opettaa sen nyt kuitenkin. Samalla tehdään rauhoittumis maahanmenoa, koska siinä on kuitenkin tärkeämpänä koiran mielentila kuin toistot. Ei tarvinnut montaakaan treenikertaa, niin nyt on jo melkein käsiapu häivytetty pois - mä en vaan ymmärrä miten fiksu tuo voi olla! Häkin pystytin Jasun huoneeseen aikomuksena naksutella häkkiin menemisestä. En tiedä miksi, mutta äkkiä ajattelinkin sen olevan vähän turhaa. Mielummin naksuttelen nyt jotakin hyödyllisempää ja treenaan häkissä oloa muuten, kuten olenkin antanut sille sinne nyt luun, kongin tai ruokakupin ajanvietteeksi ja hyvin viihtyy. Seuraamista olen alkanut nyt naksuttelemaan hieman leikin varjolla (peruutan ja pentu tulee mukana, siitä palkkaa, välillä käännytäänkin pennun kanssa vauhdissa liikkumaan sivulle ja palkataan kontaktissa kulkemisesta) ja ajattelin kokeilla samaa tekniikkaa Untolle.


Jasun mahdollinen PK-ura on alkanut kyllä pienestä pitäen, sillä ollaan käyty ainakin 3 kertaa metsässä harjoittelemassa. Viimeksi käytiin keskiviikkona, jolloin koko lauma pääsi jälleen hommiin. Talloin kaikille omat jäljet (Jasulle 10 askelta, U:lle 30 askelta ja E:lle 45-50 askelta). Jälkien vanhentuessa Jasu pääsi treenaamaan tuuli-ilmaisuja, tosin tajusin että olen saattanut treenata näitä vähän liian helposti. Kaksi toistoa, joilla Mikko meni piiloon ja lähdettiin taas kävelemään sinne suuntaan Jasun kanssa. Nyt se oli jo selkeästi innoissaan ja yritti kovasti haistella ja etsiä katseellaan. Suuri oli taas pienen koiran onni, kun se ihmisen löysi! Sitten hieman jäljistä. Jasu ei alkuun ymmärtänyt lähteä kulkemaan namivanan mukaisesti eteenpäin, mutta ymmärrettävää kun ollaan tehty paljon "makkararuutua". Kyllä se loppupuolella alkoi käyttää enemmän nokkaansa ja keskittyi hakemaan nameja edestäpäin :) Unski jäljesti tosi hyvin, mitä nyt vähän oli kiire eikä malttanut syödä kaikkia nameja. Eetu teki jäljen viimeisenä ja autossa odotellessaan se oli kerännyt kunnon kierrokset. Niimpä koko alku jälken jouduin toppuuttelemaan sitä, mutta kyllä se nenän käyttö alkoi rauhoittua pian. En laittanut läheskään joka askeleelle nyt nameja ja tuntuu, että E teki paljon tarkemmin juuri ne kohdat


Torstaina Jasu pääsi riehumaan Pokka-veljen kanssa. Alussa Ardienten vanhempi kasvatti, Romi hieman jänskätti ja Jasu oli aika lukossa. Pokka koitti kovasti innostaa Jasua leikkimään ja pian penikka tajusikin että hei nyt on joku kenen kanssa rällästää täysillä. Joensuun koiramiitissä huomasin Eetun tulleen tosi hyvin Romin kanssa juttuun ja niimpä kaksikko saikin elämöidä sydämensä kyllyydestä. Unski sai olla mukana, tosin joutui välillä jäähylle kun meinasi kuumua liikaa. Tauon jälkeen osasi olla paremmin ja pienen ketun ilme oli vertaansa vailla, kun Romi innostui jahtaamaan sitä ja se on Unskista vaan S-U-P-E-R-I-A! Koko reissun ajan oli mieletön kaatosade ja lopuksi meillä olikin kasa erittäin märkiä, mutaisia ja onnellisia koiria

Tänään olikin perjantain agitreenit. Asennoiduin jo siihen, ettei hallilla ole muita ja suunnittelin treenit. Eetun kanssa keskityttiin mihinkäs muuhuin kuin lähtöihin. Hyvin pysyi, mitä nyt kerran lipsahti "hyvä" sanasta liikahtamaan, mutta muuten kyllä. Harjoiteltiin ohjauskuvioista jaakotusta, niistoa ja twistiä. Lisäksi muutama toisto pöytää ja keppejä. Enemmän valokeilaan pääsi kuitenkin Unski, koska voi että se oli hieno! Tosi helposti tulee aliarvioitua aina Unskia, mutta nyt voi kyllä sanoa että agility on ihan selkeästi se sen homma. Unski on tehnyt 6 keppiä verkoilla ja muutalla kerralla otettu 1-2 estettä mukaan ja kepeille hakemista. Nyt päätin vaihtaa verkot ohjureihin ja kokeilunhaluisena ottaa koko kepit. Ei vitsi miten pätevä! Muutaman kerran Unski hämmentyi ohjureista ja pomppasi kepeiltä ulos, mutta muuten ei mitään. En laittanut ohjureita ihan joka väliin, mutta silti kettu pysyi siellä missä pitikin. Välillä hetsasin sitä enemmän ja silloin alkoi pomppiakin välejä ja radan yhteydessäkin haki tosi hienosti. Loppupuolella kokeilin vaihtaa namipalkan U:n yhteen suoksikkileluista, eli banaaniin! Unskin ihan ykkösjuttu ovat tuollaiset tietynlaiset vinkulelut ja oon niin onnellinen, että tämänkin bongasin kaupassa sillä ajatuksella että "hei, tosta unski tykkäis ihan varmasti!" ja niin se tykkää. Siksi banaani onkin vain treenileluna ja nytkin se toimi hyvin. Heti löytyi vähän enemmän draivia, kun juoksin lelu kädessä ja palkkasin sillä lopuksi. Unski palkkasi itsensä vetämällä aina kunnon kunniakierrokset lelu suussa ympäri hallia, mutta se sallittakoot pikkuketulle ainakin nyt. Pääasia nyt nähdä sen silmissä sellainen tuike kuin se tekee ja oikeasti paiskii hommia <3



Jasu puolestaan pääsi tekemään muutamia luoksetuloja hallissa sekä tutustumaan huvikseen putkeen. Laitettiin suora putki ja poikaystävän kanssa molemmissa päissä kutsuttiin sitä vuorotellen. Alkuun oli suurta hämmennystä pennussa, kun ääni kuului mutta se ei tajunnut missä kutsuja oli. Toistojen myötä putken läpi juoksusta tuli ihan hurjan hauska juttu! Olen tosi yllättynyt siitä, miten tuo huutaa jo tässä vaiheessa mun perään. Hallissa Unton tai Eetun kanssa treenatessa Jasu kiljui ja rimpuili, vaikka sillä oli toinen oma ihminen lähellä. Olin ottanut maksamakkaralla täytetyn kongin tätä tarkoitusta varten mukaan, mutta kongi kiinnosti pentua juuri siihen saakka, kun sieltä oli vielä helppo saada ruokaa - sitten huuto alkoi. 

24 syyskuuta 2013

pienen pojan elämää

Huomenna on kulunut viikko siitä, kun haettiin uusi perheenjäsen kotiin. Nyt aletaan pikkuhiljaa sovittamaan pentua normaaliin arkeen ja harjoittelemaan yksinoloa. Ihan uskomattoman paljon ollaan viikossa ehditty tekemään, kokemaan ja näkemään, ainakin Jasun näkökulmasta. Voin kyllä sanoa, etten ehkä suunnitellut näin tapahtumatäyteistä viikkoa heti alkuun, mutta tuo pentu on vaan niin meno päällä kokoajan! Tasaisesti ollaan kuitenkin käyty erityyppisiä asioita lävitse, eikä liikaa esim. uusia paikkoja yhdelle päivälle. Vielä ollaan vietetty aikaa eniten makuuhuoneessa, jossa Jasu tulee viettämään aikaa yksinollessaan. Näin huone on mieluinen sille eikä esim. portin kiinni laittaminen sen näkiessä aiheuta juuri mitään reaktiota. Hetken katsoo perään ja sitten menee puuhaaman omiaan.


Voisin kirjoitella ylös muutamia juttuja, joita ollaan ehditty tekemään. Ihan vain siksikin, että joskus vuosien päästä nää pentuhöpinät on kultaakin kalliimpia ja voi vain kiittää itseään, että joskus jaksoi niistä kirjoittaa. Pikapissitysulkoilut ollaan hoidettu vielä tuossa ihan pihan läheisyydessä. Muutaman päivän päästä tajusin, että niin ohan tuossa pihan nurmikkokin. Siinä pentu saa rällästää vapaana ja hyvä harjoitella luoksetuloja ja pysymistä lähellä. Vähän ollaan kierretty lähikorttelia, jossa menee vilkkaampi keskustan tie, pyöräilijöitä ja lenkkeilijöitä. Koko lauman kanssa ollaan myös lenkkejä tehty. Kumpikaan corgipojista ei lämpeä vielä Jasun leikkiyrityksille, mutta pieniä hetkiä on ollut. Viime lauantaina koko lauma pääsi riehumaan, kun mentiin Joensuun koiramiittiin. Joensuuhun muuttanut Jasun velikin oli paikalla, joten veljekset pääsivät kunnolla painimaan. Muuten isommat koirat vähän pelottivatkin, tosin vanhemmalle lapinkoiralle murrattiin takaisin, kun ärsytti pienempiään. Eetu ja Unski leikkivät muuten hyvin, paitsi Unskin oli pakko isotella eräälle uroskoiralle, jota ei olisi voinut vähempää kiinnostaa Unskin uhoaminen. Silti oli pakko kytätä kokoajan ja yrittää haastaa, arg. Kuitenkin, pieni jaksoi reippaasti mukana ja väsymyksen merkkejä oli vasta kun suunniteltiin lähtöä kotiin

 
Vähän hassultahan se tuntuisi kirjoittaa tähän, että "ollaan tutustuttu rappusiin" tai "olemme olleet rappukäytävässä" koska ne ovat tulevia arkeen kuuluvia asioita. Ylipäätään ollaan tutustuttu siis taloon (kellari, varasto, koti) ja lenkkimaastoihin. Ollaan käyty eläinkaupassa, oltu yö mökillä ja kyläilty poikaystävän porukoilla. Kyläilyllä tulikin lyötyä muutama kärpänen yhdellä iskulla, sillä paikanpäällä oli niin lapsia, aikuisia kuin iso Sohvi-leonberi, unohtamatta kissoja ja kanoja. Vähän uusi paikka ja ihmisten uteliaisuus jännittivät alkuun, mutta pian riehumisvaihde meni päälle ja meno oli aika vallatonta. Yksi mainitsemisen arvoinen paikka on agilitykisat, joissa kisattiin Eetun kanssa sunnuntaina Pieksämäellä. Itse kisoista kirjoitan erikseen. Alkuun keskityin vain Eetuun ja Jasu hengasi Mikon kanssa. Loppupuolella keskityin sitten pentuun ja mentiin leikkimään hallin pihaan. Ympärillä oli paljon vieraita koiria, mutta pentu keskittyi tosi hyvin muhun. Siirryttiin vielä itse halliin, jossa muutama ihminenkin tuli juttelemaan ja rapsuttamaan. Olin valtavan ylpeä pennusta, sillä istuttiin lähtöön siirtymisen vieressä ja takaa liikkui kokoajan koirakoita. Koirien haukkuminen, ihmisten keskustelu kuin muutkaan kovat äänet (keinun pauke) eivät hätkäyttäneet Jasua ja se vain jaksoi roikkua lelussa niin täysillä. Jo nyt ainakin yksi ihminen luuli sen olevan bordercollie!


Muuten ollaan mm. treenattu lisää metallialustan päällä, kolisteltu kattilankansilla, leikitty metallisilla esineillä, leikitty ja juoksenneltu kaatosateessa vesilätäköissä sekä harjoiteltu hoitotoimenpiteitä. Tosi vaikea kirjoittaa kaikkea ylös, kun käytän lähes kaikki tilanteet hyödykseni. Esim. tänään iltaulkoilulla sattui olemaan maassa tien vieressä jonkun musta takki. En tiedä miksi, mutta heti tuli sellainen olo että jos olisi yhtään hämärämpää, niin jo corgeille se olisi muodostunut möröksi. Niimpä kyykistyttiin tutkimaan sitä. Metalliesineitä tuo pitää ihan aarteinaan ja juoksee ylpeänä ne suussa, en valita! Treenattukin ollaan tottakai päivittäin ja en vaan ymmärrä miten nopea tuo on oppimaan. Jo toisena päivänä se osasi ottaa itse katsekontaktin ja nykyään se vain tapittaa silmiin. Ollaan harjoiteltu istumista, jonka kakara osaa hyvin. Edelleen joka treenit aloitetaan (ja pyritään lopettamaan jos tilanteeseen sopii) leikkimällä. Leluksi kelpaa mikä tahansa ja aina leikitään innolla. Rauhoittumista ollaan tehty paljon, eli treenien jälkeen pentu itse menee maahan ja sitten ollaan siinä ja namia saa etutassujen väliin. Tämän ansiosta ei ollut suuri hankaluus, kun alettiin tänään siirtymään itse maahanmenon opetteluun. Ajatuksena olisi opettaa nyt eri käskyt arkeen ja harrastuksiin. Niimpä nyt ei viilata pilkkua siinä, miten puhtaita asennot ovat. Istuminen on nyt siis ihan vain paikallaan pysymistä varten ja noh, itse istumista varten :D Maahanmenoa ennen tulen luultavasti opettamaan ensin sellaisen rauhallisemman "käy siihen" käskyn


Hakumetsäänkin tämä 8-viikkoinen on päässyt! Harjoiteltiin ilmavainulla hakemista (jos muistan termit oikein) eli ukko oli metsässä ja käveltiin siellä. Pennun hoksatessa sitten ihmisen metsässä sai hurjasti kehuja ja palkkaa! Jasun ilme oli kerrassaan hämmästynyt, kun se kesken nuuskimisen äkkiä huomasi Mikon keskellä pusikkoa. Seuraavalle kerralle taidan valita ihan helpon maaston, jotta pentu pystyisi keskittymään ihan itse hommaan eikä itse liikkumiseen metsässä. Juuri se parhain videopätkä ei tullutkaan ikävä kyllä videolle, kun Jasu pysähtyi kuin seinään nähdessään Mikon, mutta heti samantien ryntäsi onnellisena tämän luokse :D Oli tämä kuitenkin pakko saada näkyville! Tehtiin myös namiruutua, jossa metsän maasto oli vähän turhan hankala. Tänään tehtiin namiruutua toista kertaa nurmikolla ja Jasu teki tosi hyvin! Heti saatuaan hajun päästä kiinni se keskittyi tosi hyvin haisteluun, nuuskutus vain kuului kun nenä kävi niin kovasti. Ei keskeyttänyt, mutta kun itse lähdin pois niin tuli hyvin mukana. Tämä lähinnä ajatuksena, että koira osaa lopettaa hommat kun sille niin sanotaan



Huh, tämänkin tekstin kirjoittamiseen meni yli tunti ja silti tuntuu ettei kaikkea saanut sanotuksi. Ehkä tärkeintä on vielä sanoa, miten hieno ja ihana tuo pentu onkaan. Olen ihan rakastunut siihen. Välillä se on ihan hömppä ja juoksentelee pää kolmantena jalkana. Silti sitäkin ihanampaa on se into, millä se juoksee luokse kun kutsun ja miten onnellinen se on saamistaan kehuista. Se kuuntelee tosi hyvin ja reagoi nimeensä, eikä kyseenalaista. Edelleen se roikkuu lahkeissa ja saa sellaista uhoamiskohtauksia ja on muuten aika terävät hampaat, mutta silti. Enemmänkin on luvassa penskan tekemisistä, tämä oli vain tämmöinen kooste ensimmäisestä viikosta. Lisäksi kirjoitan Eetun kisoista ja eräästä ikävämmästä asiasta, kuin Eetun ääni- ja paukkuherkkyys

19 syyskuuta 2013

ensimmäinen päivä kotona


Niin se keskiviikko vain koittikin. Itse istuin koko päivän aamusta asti autokoulun syventävässä vaiheessa, joten aika meni onneksi nopeasti. Neljän aikaan käytiin ottamassa Tiia kyytiin ja lähdettiin Kiteelle. Pennut olivat kasvaneet paljon ja etenkin jalanmittaa oli tullut. Ihan älytön meininki siellä kyllä oli, kun kuusi vähän energistä koiranalkua juoksee ympäri taloa toistensa niskassa. Papereiden kirjoittamisen jälkeen lähdettiinkin aika pian ajamaan kohti kotia. Tiia otti red merle pennun, joten meillä oli autossa huutoa ja kiljumista kahden edestä. Jasun sain onneksi vähän ajan päästä rauhoittumaan auton lattialle, jossa se nukkui loppumatkan. Kotona Mikko vei ensin isommat pojat pihalle ja me mentiin sillä aikaa Jasun kanssa sisälle. Käveltiin ympäri uutta kotia ja lopulta mentiin makuuhuoneeseen portin taakse odottelemaan. Vähän jännitti mitä pojat sanoisivat uudesta tulokkaasta. Ihmetys olikin suuri, kun toiset tulivat sisälle ja näkivät uuden tyypin. Eetusta Jasu oli kiinnostava ja Unski ei tiennyt miten olisi ollut. Hyvin se kuitenkin kuunteli, kun käskin sitä välillä maahan portin takana ja toin pennun lähemmäs haisteltavaksi. Muuten olen antanut Eetulle ja etenkin Unskille aikaa tottua pentuun. Ne ovat kuitenkin koko Unskin eliniän olleet parhaita kaveruksia, erottamattomat ja aina yhdessä menossa. Siksi en ihmettelekään, että pentu ei herätä niissä samaa reaktiota kuin esim. Eetussa Unton tultua. Ollaankin oltu pennun kanssa eniten makuuhuoneessa, josta tulee "sen huone"


Eivät kyllä muut koirat ole Jasuakaan sen enempää kiinnostaneet. Sille on paljon tärkeämpää missä minä olen. Ollaan otettu ihan rauhallisesti ja tutustuttu vain toisiimme, haluan tehdä pohjatyön kunnolla. Ulkoiltu ollaan vasta pihalla vapaana sekä kierretty vähän lähikorttelia. Pihalla Jasu tulee tosi hyvin mukana ja on ihan onnesta soikeana, jos kutsun sen luokse. Leikitty ollaan paljon! Joka leikkituokiolla vaihdan lelua, jotta tulee varmasti kaikenlaisilla leikittyä. Hyvin saalistaa lelua ja roikkuu siinä. Noutoa ollaan alettu tekemään muutamia toistoja. Istun nurkkaa kohti, leikitään pallolla ja sitten heitän pallon nurkkaan. Pennun napattua pallon se kääntyy mua kohti ja sitten alkaa pallobileet. Ollaan me vähän treenattukin. Huomasin että Jasu ei osaa vielä oikein hahmottaa katsettaan saati suutaan vain yhteen namiin, joten ollaan tätä sitten tehty. Oon ehdollistanut naksuttimeen sitten naksauttamalla aina, kun ottaa namin suuhunsa. Myös muuten vain heitellyt yksittäisiä nameja lattialle ja antanut sen hahmottaa ne itse ja käydä syömässä. Katsekontaktia ollaan alettu tekemään ja huh, on vähän penska nopea oppimaan! Hetki kesti, että pentu alkoi hoksaamaan, että tässä pitäisi jotain tehdäkin. Hyvä minä kun en yhtään muistanut, että tosiaan ei noilla naskaleilla vielä mitään kovia nameja voi syödä. Pitää käydä ostamassa jotakin pehmeää, nyt ollaan tehty pari treeniä juustolla. Katsekontakti on alkanut kuitenkin löytymään tosi hyvin ja olen jo aika ällikällä lyöty, että tämäkö on sitä auspain ylistettyä viisautta :D Nimittäin nyt kun pentu näyttää tajuavan mitä siltä odotetaan (katsekontakti) niin se katsoo mua jo uudestaan, kun syö vasta edellistä namia. Huvittava tilanne, kun nameja saisi tunkea suuhun kuin liukuhihnalta, kun kakara tapittaa silmiin jatkuvasti

Saatiin kasvattajan mukana ihan supermainio pentuopas. Se on Shepmates kennelin Hansun kirjoittama ja tosi hyvä. Sieltä löytyy pennun ikävaiheet ja mitä silloin tulisi ottaa huomioon, asioita joihin kannattaa panostaa sekä vähän aikataulua ja ideaa milloin mitkäkin treenit kannattaisi aloittaa. Vaikka olenkin kirjoittanut treenisuunnitelmia yms ylös, niin tää on silti tosi hyvä! Lopusta löytyy myös "taulukko", johon on listattu eri tutustumisenarvoisia paikkoja ja asioita, jotka on hyvä pennulle esitellä. Taulukkoon voi aina ruksia sitten kun on jokin omasta mielestä hyvin tehty. Mulla on pakkomeille saada saada yliviivattua tuommoisista aina juttuja, joten oonkin tehnyt suunnitelmaa että asioita aletaan käydä lävitse :) Yliviivattu ollaan jo mm. pesukone, autot, ampuminen, kellari ja metallinen pinta. Ja tuosta ampumisesta tosiaan, niin käytiin eilen juoksuttamassa poikia metsässä, jossa kauempana armeijapojat harjoittelee ampumista. Lähes koko lenkin ajan siis pauketta kuului eikä penska tuumannut mitään. Päinvastoin Eetusta on tullut vieläkin paukkuherkempi ja se stressaantuu ihan kamalasti noista äänistä. Niimpä Eetulta menevät nuo lenkkimaastot boikottiin, jotta ääniherkkyys ei enää yleistyisi muihinkin koviin ääniin


Pyritään alkaa käyttämään pentua aina ulkona myös pimeään aikaan, jotta se tottuisi pimeydestä kuuluviin rasahduksiin ja ääniin. Eilen nimittäin pimeällä tullut lenkkeilijä herätti jo niin paljon mielenkiintoa, että tähän on hyvä puuttua jo ajoissa. Muuten Jasu onkin tehnyt tarpeensa pääasiassa ulos muutamaa pissiä lukuunottamatta - en ookaan ihan ruosteessa! Yksinolo ei ainakaan vielä näytä olevan ihan kamalaa (kopkop), sillä jättäessäni pentun portin taakse se palaa melkein heti omiin touhuihinsa. Ei huutele tai itke portin takaa minua. Tosiaan, metalliseen alustaan totuteltiin tänään Ikean magneettitaululla. Heittelin pennulle nameja alustan päälle ja tehtiin siinä katsekontaktia, rauhoittumista ja istumista. Vähän kummaksuntaa outo materiaali aiheutti, mutta reippaasti tehtiin silti. Vieraskoreus alkaa kyllä Jasusta katoamaan: nyt se jo roikkuu lahkeissa, repii hihoja ja syö kenkiä. Voihan pentu!

16 syyskuuta 2013

kun sitten sinä saavuit jostain vaan, mun sydämeni syöksit raiteiltaan


Mistähän sitä aloittaisi? Niin monen vuoden takainen unelma, etten enää edes muista. Tuntunut niin kaukaiselta ja mahdottomalta, mutta nyt se on toteutumassa. Ensimmäistä kertaa kävin läpi koko prosessin: tutustuin kasvattajiin, kävin katsomassa kiinnostavimpia, tapasin koiria kisoissa ja treeneissä sekä mietin ihan oikeasti, millaista koiraa etsin. Ajatus alkoi muotoutua niin koiran kuin kasvattajankin kohdalla. Olimme hyvin vakuuttuineita poikaystävän kanssa, että täältä haluamme tulevan koiramme ottaa. Kyseessä on Kennel Ardiente. Keskustelun jälkeen Pia-kasvattaja kertoi meille tulevasta yhdistelmästä ja sitten alkoikin odotus. Jos pentueeseen syntyisi useampi uros, niin olisi mahdollista että saisimme pennun. Pentueeseen syntyikin komeat viisi poikaa ja yksi tyttö. Kolme viikkoa tehtiin pitkää ajatustyötä ja valmistauduttiin vierailuun pentujen ja emän luona. Ensimmäisellä kerralla olin jo ihan myyty. Vasta 3 viikkoiset australianpaimenkoirien alut näyttivät niin pieniltä ja säälittäviltä marsuilta. Päätimme jäädä katsomaan mitä niistä kasvaisi, tällä vierailulla suosikeiksi nousivat mustavalkoinen ja blue merle pojat

(c) Teemu Rissanen

Pentujen ollessa sitten n. 5 viikkoisia menimme katsomaan niitä uudelleen. Paikalla oli muita auspai ihmisiä ja tulevia pennun ottajia. Heti astuessani olohuoneeseen näin keskellä lattiaa nukkuvan blue merlen pennun. Sydän jätti varmaan pari lyöntiä välistä. Istuin lattialla ja silitin vain hiljaa niin pehmoista karvaa, kun toinen nukkui sikeästi ja välillä unenpöppörössä nosti päätään. Pikkuhiljaa alkoivat muutkin pennut herätä ja se oli menoa se. Tuntui että joka puolella oli sukissa roikkuva tai syliin tunkeva pentu. Yksitellen sitten alkoi niihin tutustuminen: leikittäminen, sylissä pitäminen ja kontaktiin reagoiminen. Paikalla oleva Shepmates-kennelin kasvattaja Hansu, Pia sekä muut kertoivat minulle kaikesta - niin hyvästä kuin pahasta. Kuuntelin mielenkiinnolla ja yritin imeä itseeni tuon kaiken tulevaisuutta varten. Sisällä en voinut olla kiinnittämättä huomiota eniten mustavalkoiseen poikaan, joka oli vain niin liikkis! Se oli sellainen "MMOOOOI MÄÄ TUUN SYLIIN RAKASTATKO MUA MÄÄ AINAKIN SUA, PUSSATAANKO NYT?" ja mennä viipotti joka paikassa. Sen lisäksi suosikiksi nousi blue merle, joka oli myös melkoinen sydämen sulattaja. Kahvit juotuamme menimme pihalle, jossa isän omistaja Mari toi meille X iskän näytille. Todella hienon oloinen jätkä, Naava-emästä puhumattakaan. Molemmat olivat hienoja niin ulkoisesti kuin luonteensa puolesta. Siitä lisää myöhemmin. Isän esittelyn jälkeen pennut alkoivat hiljalleen herätä ja toimme ne pihalle valokuvausta varten. Yritin taas tasapuolisesti tutustua pentuihin, mutta samat suosikit pysyivät eikä niitä voinut olla palluttelematta vähän enemmän ;)

(c) Teemu Rissanen

Pentuja leikitettiin yksi kerrallaan ja voi pojat, enpä ole ennen nähnyt noin hyvin leikkiviä kakaroita! Kaikki tarttuivat leluun hyvin, repivät ja saalistivat. Tuli ihan sellainen olo että vau, nyt on hienot pennut kyseessä. Jäätiin vielä juttelemaan ennen lähtöämme tulevasta ja saatiin vastaus siihen suureen kysymykseen: meille riittäisi pentu. Paikalla olleet australianpaimenkoiraihmiset kertoivat minulle tulevista leireistä ja tapahtumista, jonne kannattaisi ehdottomasti tulla. Otettiin heti mukaan porukkaan, josta jäi tosi hyvä fiilis. Juuri tätä olen toivonutkin: aktiivista porukkaa, tukiverkostoa ja sitä, että aina on joku jolla on kokemusta. Hansu vielä vannotti minua, että otanhan heti yhteyttä häneen tai Piaan oli kysymys mistä tahansa. Autoon kävellessä olo oli melko uskomaton ja sopersinkin poikaystävälle, että meille taitaa tulla pentu. Automatka kotiin sujui onnen ja epäuskon sekaisissa tunteissa, pentujen tuoksu vaatteissa

(c) Teemu Rissanen, Hansu Laitala

Lauantain vierailusta heti seuraavana maanantaina olimme taas ajamassa Kiteelle. Olin saanut päivällä tietää, mihin muutama uroksista olisi jo menossa. Meitä ennen oli 3 henkilöä, jotka saivat valita pennun ennen meitä. Blue merle lähtisi Ruotsiin sijoitukseen sekä punainen poika menisi Tuulille. Tosiaan, punainen poika oli yksi suosikeista, mutta sillä oli todella temperamenttinen luonne. Temperamenttinen sillä tavalla, että vaikka haasteista tykkäänkin, niin tiesin että tuo pentu olisi ensikertalaiselle liikaa. Vaihtoehdoiksi meille jäivät mustavalkoinen sekä molemmat red merle pojat. Toisella merleistä pojista oli liian paljon valkeaa naamassa, jonka takia se jäi meiltä pois laskuista. Yhden pallivikaisen ja turkki- sekä värivirheellisen jälkeen haluan pitää sen mahdollisuuden auki, että voisi sen pakko H:n hakea ja pyrkiä valioitumaan. Meitä ennen sai valintansa tehdä vielä yksi, joka lopulta valitsi valkeapäisen. Katselimme pentutestausvideot, joissa ei ollut mitään negatiivista. Seuraavana päivänä, eli tiistaina pennuilla olikin sitten silmäpeilaus Joensuussa. Menin Pian mukaan eläinlääkärille, jossa sain kuulla saavani valita kumman pennuista haluan. Eläinlääkärissä kaikkien pentujen silmät peilattiin terveiksi ja saivat sirut niskaan. Pidin pentuja sylissä sirutuksen ajan ja voin kertoa, että vähän meinasi jalat mennä alta. Päästimme vielä pennut jaloittelemaan eläinlääkärin pihalle, jossa keskityin vain miettimään valintaani. Paikalle tuli myös poikaystäväni, jonka kanssa pentu siis tulee yhteiseksi. Lopulta pakattiin pennut autoon, sanottiin heipat kasvattajalle ja mentiin omien piskien kanssa lenkille. Lenkillä päässä pyöri niin monia ajatuksia, sillä molemmissa pennuissa oli omat puolensa. Kuitenkin toinen niistä oli ollut alusta asti suosikkini ja tuntunut omalta. Sydämessä läikähti aina kun näki sen tepsuttavan jostain kieli pitkänä vastaan. Niimpä illalla kerroin kasvattajalle päätöksemme ja nyt ollaankin siinä pisteessä, että saanko esitellä uuden tulokkaan:

(c) Teemu Rissanen, Hansu Laitala

<3

Tuntuu niin uskomattomalta ja epätodelliselta. Olen haaveillut omasta australianpaimenkoirasta niin kauan ja nyt minulle on tulossa oma pieni auspain alku. Täynnä luonnetta ja työmoraalia. Kohta omistan sellaisen mitä olen niin pitkään halunnut. Tämä mustavalkoinen rakkaus on pentueessa lempinimeltään Paksu-Pete tai Buldoggi, koska se on vähän tuommoinen hömppä. Otsikon biisi soi autossa, kun ajoimme kohti Kiteetä tuona lauantaina. Sanoin Mikolle, että jos me joskus vielä täältä ajetaan kotiin pieni koiranalku mukanamme, niin voidaan sanoa tämän olevan sen kappale. Sanoin myös, että otetaan vain sellainen pentu, mikä tuntuu omalta. En ollut varautunut ihastumaan noin kovasti, saati olemaan niin onnellinen vai siitä kun katsoin tuota pikkuista. Tuntuukin niin uskomattomalta, että saan juuri sen minkä halusinkin

 Ja sitten sinä saavuit jostain vaan,
Kuin ihme jumalainen päälle maan
Vaik olin susta kuullut en luullut
Et' kohtaisimmenkaan
Kun sitten sinä saavuit jostain vaan
Mun sydämeni syöksit raiteiltaan
Vaan tekisi en toisin jos voisin
En nyt tai milloinkaan


Hui, kuten lupasin niin vielä lisää vähän vanhemmista. Isä on viralliselta nimeltään Hullabaloo's X Inspirator eli "X". Äks on tuontikoira Texasista. Se on ulkonäöltään kyllä melkoinen bordercollie ja luultavasti poikansakin tulee olemaan. Meidän poissu on kyllä niin isänsä poika. X treenaa PK-lajeja, sekä muistaakseni tokoa. Harrastuskoirana molemmat vanhemmat ovat kyllä sellaisia, etteivät heitä hanskoja tiskiin kesken työskentelyn ja antavat kyllä aina kaikkensa

(c) Teemu Rissanen

Emä, viralliselta nimeltään AVA Ardiente Flor De Jasmin eli "Naava". Itse en ole tykännyt niin paljoa red merleistä, mutta Naavaan tutustuessa kyllä tulin siihen tulokseen, että ei ole värillä väliä kun kaikki muu pelaa. Naavan kanssa harrastetaan agilitya ja paimennusta. Kuten nimestä huomaakin, niin Naava on agilityvalio. Agilityssa Naava on kuulemma hyvin raivokas ja tekee aina sata lasissa. Paimennuksessa ei tarvinnut sen suurempia sytyttelyjä ja Naava on paimentanut nautojen lisäksi lampaita ja ankkoja. Vanhemmilla on kyllä melkoisen värikkäät harrastustaustat, mikä kuulostaa vain hyvältä tällaiselle monitoimikoiraa haluavalle!


Suurella innolla ja odotuksella otetaan uusi perheenjäsen vastaan. Matot on rullattu pois, johdot piilotettu, sanomalehtiä hankittu, penturuoka ostettu... ääk! Huomaa kyllä että suhtautuu tuohon penturoinan ostamiseenkin ihan erilailla, kun jo koiria entuudestaan omistaa. Nyt etsin leluja, joissa olisi jokaisessa jotakin erikoista ja mielenkiintoista. Ostoskoriin pääsivätkin lelut, joiden sisällä oli yhdessä rapisevaa ainetta, toisessa "piikkinen" kumipallo sekä kuminen vetolelu. Tätä menoa pennun pitäisi tottua erilaisiin materiaaleihin hyvin. Nyt maltetaan nukkua vielä ylihuomiseen ja sitten lähdetään pennunhakureissuun :)

ohoops

Joo vähän pääsi kisapäivitys venähtämään, koska koko kisoista jäi vähän heikko fiilis. Kolme neljästä radasta oli aikamoista sähellystä eikä niistä ole paljoa jälkipolville kerrottavaa. Lähdöt kusi ihan kunnolla ja heti radalle mennessä oli sellainen olo, että joo tuleekohan tästä mitään. Ollaankin otettu lähdöt nyt tehotreeniin, sekä kontaktit. Kaikki kyllä toimii hyvin treeneissä, vielä kun saisi saman fiiliksen sinne kisakentillekin. Tässä on yksi Lieksan kisaviikonlopun radoista, jolta saatiin viikonlopun paras tulos eli 5. Meille sairaan vaikea tuo melkein alku, jossa vierekkäiset hypyt ja siitä taitto kepeille. Olin ihan varma että se ei puhtaasti mene, mutta niin vaan menikin! Tuon jälkeen oli jo sen verran voittajafiilis. Maalissa olin varma että sieltä oli tipahtanut useampikin rima, kun rimanpidikkeiden kolahtelut kuuluivat. Tuloslistalta kävi kuitenkin ilmi, että vain lähdön rima olikin tipahtanut. Totesinkin jo, että onneksi tipahti, sillä luulin useamman riman pudonneen ja siksi pidin E:tä tosi pitkään puomin alastulolla ja kehuin. Siitä tuli aika reippaasti yliaikaa.



Oltiin viime viikosta koirien kanssa Jämsässä lomailemassa. Siellä käytiin treenaamassa Evien ja Soolon kanssa. Eetu pääsi treenaamaan lähtöjä, keppejä ja kontakteja. Unski pääsi tekemään A:ta ja juoksemaan radanpätkää. Tutustuttiin myös ensimmäistä kertaa keinuun, joka oli tosi hurja. Tehtiin päähänjuoksuja, eli Evie piti keinua ylhäällä ja juoksutin Unskia sinne ja nostin pois. Taas Unski alkoi pysähdellä kesken matkan ja vilkuilla ympärilleen. Lattialle matkaa oli säälittävän vähän, mutta silti koiran korkeanpaikan kammo iski. Muuten Unniomenan meininki tehdä töitä oli tosi hyvä <3 Evie sano meidän kehittyneen tosi paljon ja Unskilla olevan ihan eri meininki radalla. Kuulemma oon tehnyt sen kanssa tosi paljon töitä, kun vertaa siihen mitä viimeks nähny :) Unton leipälaji on kyllä selkeästi aksa!