vapun kenraaliharjoitukset

Eilen käytiin ottamassa tuntumaa kisatilanteeseen ja syömässä hyvää ruokaa puomin alastulolla naapuriseuran agilityepiksissä. Suunnitelmana oli palkata mölliradalle kontaktille ja avoimella radalla palkata hyvästä pysähtymisestä jatkamalla rataa kilpailunomaisesti. Mietiskelin ennen epiksiä palkkaisinko myös juoksu A:n heittämällä pallon, mutta edelleen saan sarkastisia muistutuksia siitä miten viimeksi samoisissa epiksissä yritin heittää pallon palkaksi A:sta ja se lensi lähes yleisöön ja lähdössä odottelevan koiran jalkoihin. Totesin että rata tulisi olemaan paljon sujuvampi, jos Vekki saisi vain hyvästä juoksukontaktista jatkaa rataa. Mentiin epiksiin yhdessä Ilonan ja Haltin kanssa, voi että tulee kyllä ikävä kun tuntuu että vasta päästiin samaan kaupunkiin, vaikka siitäkin on jo aika kauan. Kaapo olisi päässyt myös aloittamaan agilitykilpauransa, mutta sen rokotuskortti oli toisessa kaupungissa ja täten sen ilta oli vähän tylsempi. Saatiin Ilonalta riistapukki lainaan, joten päätin kuitenkin viihdyttää jotenkin noutajaa ja tutustuttiin sitten siihen luppoajalla ennen mölliradan alkua

Möllirata oli hyvinkin juostava ja teki meille oikein hyvää. Alkuun ennen A:ta mietin ihmisnuolta, mutta päädyin leijeröimään sivuttaisirtoamisena kaksi hyppyä, josta tuli vahingossa vähän huonompi linja kuin piti tulla. Olin keskittynyt rataantutustumisessa enemmän elämään ennen A:ta, että unohdin miettiä ehkä loppuun asti mikä oli järkevin tapa suorittaa sen jälkeinen hyppy, joten nyt mentiin pidemmän siivekkeen kautta, josta tosin tuli ihan kätevä linja putkelle jota en olettanut. Puomille palkkasin kerrankin kunnolla ja ajatuksella, yleensä vaikka tietää jäävänsä palkkaamaan, niin mulla ainakin se on vähän hätäistä ja sellaista "no nyt äkkiä ruoka suuhun ja menoks". Loput radasta olikin rallattelua maaliin saakka ja totesinkin, että nyt on paljon mukavampi fiilis mennä kisaavien radalle!

Tässä vaiheessa on ehdottomasti annettava plussaa Joalle, että laittoivat ratapiirrokset jo edellisenä päivänä tapahtuman sivulle nähtäväksi. Pystyi miettimään jo kotisohvalla mitä lähdetään hakemaan kisoista. Rataantutustumisessa eniten päänvaivaa aiheutti keinun jälkeinen elämä, sillä sinne ei vaan millään saanut tungettua valssia tai persjättöä, jolla olisi saanut plokattua ensimmäisen putken suun. Rataantutustumisen jälkeenkin olin ihan yhtä sekaisin mitä tulisin siinä tekemään, mutta lopulta päätin vain vetää Vekkiä ensin ja kääntää oikeaan päätyyn, mikä toimikin hyvin! Keppien ja sen jälkeinen takaakierto on meille vaikeita, sillä en osaa vielä itse miettiä mikä olisi oikea aika irrota valmistelemaan takaakierto. Vekki ei kestänyt mun liikkumista minkä ymmärrän, sillä olin itsekin tosi epävarma ja hätäinen, jolloin olin lopulta myöhässä ja koira ampui hypyn läpi. Korjausyrityksiä tuli lukuisia, jolloin Vekki alkoi jopa kuumumaan mutta saatiin kuitenkin menemään. Puomille jatkaessa totesin mielessäni, että tottakai nyt jäädään tällekin radalle syömään ruokaa kontaktille, joten tulipa ainakin tehtyä siitä hyvä juttu koiralle. Tilanteessa kestää hieman, koska pöljänä kysyin vielä tuomarilta saako tässä radalla palkata. Oon tyytyväinen että muu osa rataa toimi kelvosti ja etenkin kirsikkana kakun päälle Vekki teki älyttömän hyvän juoksu A:n. Maaliin tullessa Laurakin sanoi, että suoritti A:n kyllä nätisti - ja se on kuulkaas paljon se!

Kuten sanottu, nämä olivat kenraaliharjoitukset Vappuna oleviin oman seuran kisoihin, joissa juostaan kahtena päivänä yhteensä viisi starttia! Tänään koirilla on pakollinen lepopäivä, sillä tulevista päivistä tulee niin fyysisesti kuin henkisestikin raskaita, eikä ulkona myrskyävä rankkasade ja loska houkuttele tekemään kuin pakollisen käännöksen ulkona. Sisällä koirat saavat vetää lonkkaa, leikkiä keskenään ja olla avustajina kun pakkaan muuttolaatikoita. Hullu viikonloppu alkaa huomenna päivällä, kun kutsuin lukuisia kavereita (ja he kutsuivat puskaradion tavoin omia kavereitaan) yhteiselle pitkälle lenkille,
jonne kokoontuu vähän jokaiselle ennestään vieraampiakin naamoja ja uusia koiria. Näin piskit voi hyvillä mielin jättää illaksi kotiin, kun itse lähtee ottamaan myös opiskelijavapusta kaiken irti. Seuraavat päivät tulevat olemaan erittäin täysiä, sillä opiskelijavapun ja kaksipäiväisten agilitykisojen lisäksi meillä on kolmipäiväinen Ardiente kasvattileiri Kiteellä, jossa ollaan kaksi yötä!

Huom huom! Päätin nyt lisätä oikeaan reunaan myös Kaapolle oman esittelysivun, jotta kenenkään ei tarvitse hämmästellä kuka se on :)

mitä kuuluu kaapolle

Kukapa olisi uskonut, että tänne blogiin kirjoitetaan joskus asioista kuten "noutaja" tai sen kanssa harrastaminen, saati sitten "taipumuskoe". Ajattelin kuitenkin, että olisi kiva tehdä tämmöinen pläjäys herra tollerin kuulumisista, kun tuntuu vähän tyhmältä laittaa niitä aina omien koirien treenipostausten yhteyteen. Kun Kaapo muutti asuntooni, niin ajattelin että olisi kiva sen kanssa jotakin harrastella ja sain sen omistajaltakin suostumuksen, että saan sen kanssa treenata. Ajattelin että ehdottomasti agilitya, mutta myös tokoa voisi tehdä ainakin uuden alokasluokan verran. Aika nopeasti tulin toisiin aatoksiin, sillä tokon treenaaminen nyt on vähän tylsää koiran kanssa joka ei ole edes oma, sillä asioita ei kuitenkaan kannattaisi tehdä "jotenkin sinnepäin". Perusasennon ja seuraamisen ajattelin opettaa, mutta muuten tottelevaisuus on lähinnä aktivointia ja perushallinnan lisäämistä. Mutta agilitya ollaan tehty!

Kaapoa ei olla treenattu kovin paljon sheippaamalla pienenä, joten ensialkuun tehtiin esteistä tosi kiva juttu käyttämällä leluja ja palkkaa targettina. Lelupalkkaa ei paljoa tarvinnut opiskella, koska lelut oli valmiiksi siistejä ja eloton lattialla ollut lelu oli yhtä hieno juttu. Pitkään aikaan ei tehty kuin hyppyjä ja putkia, sillä vaikka Kaaposta esteet olivatkin kiva juttu niin tuntui ettei se aina ihan täysillä miettinyt mitä tekee. Välillä tehtiin ihan ajatustreeniä, jolloin Kaapo sai itse tarjota vaikkapa putkeen menoa ja minä seisoin lelun kanssa putken keskellä ja sanoin vain "putkeen" ja koira oli itse aktiivinen. Kun ikää on tullut vuoden verran, niin ollaan alettu tekemään enemmän. Käännökset ja käteen tuleminen ovat olleet Kaapolle vähän vaikeita, vaikka ohjaava käsi olisi poimimassa sen selkeästi, niin silti se saattaa onnellisena juosta luokse vähän miten sattuu. Lisäksi eron huomasi Vekissä ja Kaapossa siinä, että Kaapo saattoi välillä tulla ihan selkeästi tyrkyllä olevan esteen ohitse, eikä automaattisesti mielummin suorittaa sitä kuten Vekki olisi tehnyt. Nyt suorittaminen alkaa olla hyvässä vaiheessa, sillä Kaapo lukee esteitä radalla itsenäisemmin eikä sille tarvitse jokaista estettä näyttää kädestä pitäen, vaan se tietää että homman juju on mielummin valita este. Nyt käännökset näyttävät hyvältä ja takaakierto toimii, tolleri tekee tahtoessaan tosi tiukan käännöksen siivekettä nuolten. Keppejä aloitettiin tekemällä ensin ihan muutamaa, sitten lisätty vähitellen ja nyt ollaan tehty viime treenit kuudella, ohjureiden kanssa aina ja etupalkkaa käyttäen. Kontakteihin ollaan tutustuttu joitakin kertoja, sillä vielä odotellaan luustokuviin menoa ja sitä miten tästä jatketaan. Erikoisesteistä Kaapo on opiskellut jo pituutta, muuria ja rengasta.

Lelu palautuu nykyään mulle jo reippaasti heiton jälkeen ja Kaapo tietää, että mun kanssa on yleensä paremmat bileet kuin yksinään. Ruoan käytön agilityssa taidan miettiä tulevaisuudessa tarkkaan, sillä oon huomannut nyt parissa treenissä että Kaapo jää ruokaan tosi paljon kiinni. Jos jossakin palkkaan ruoalla, niin lelu ei enää kelpaakkaan vaan jäädään kyttäämään että oisko hei sittenkin jotain syötävää



Arjessa Kaapo on helppo. Välillä se ottaa typeriä kieroituneita vaikutteita paimenkoirista, mutta muuten se on juuri sopivan yksinkertainen kanssaeläjä. Nykyään sitä voi pitää irrallaan hyvin eikä muut koirat, ihmiset tai jännittävät asiat aiheuta enää suurta hämmennystä. Kaapo tietää ettei tuntemattomista kannata liikaa välittää tai ainakin tietää että korville tulee jos alkaa pelleilemään ja sooloilemaan :D Ärsyttävintä on ne päivät, kun Kaapo jää vähän kiinni metsässä johonkin hajuun eikä sitten ole ihan niin skarppina katsomassa missä muut menee tai jää jonnekin kuhnailemaan. Cityjäniksiin ollaan onneksi törmätty vain silloin, kun koira on ollut remmissä, sillä intoa muuten piisaisi lähteä niiden perään ja vinkuölinää riittää. En nimittäin yhtään tiedä mitä tapahtuisi, jos Kaapon nenän edestä rusakko lähtisi ja kuulisiko koira enää mitään jos koittaisin sitä huutaa antamaan olla. Isommassa porukassa ei tartte huolehtia, että miten se sopeutuu porukkaan sillä se pitää kaikkia ylimpinä ystävinään eikä voi käsittää miksi joku ei siitä pitäisi tai tahtoo antaa turpaan!

Ja sitten, en olisi uskonut tämän päivän tulevan, mutta olen juuri viettänyt aikaa katsomassa noutajien taipumuskokeen sääntöjä ja videoita niiden suorittamisesta. Kun tuo toinen osapuoli vielä vähän jahkailee ja treenaa vielä ihan suunnittelun tasolla, niin itse asiasta nyt innostuneena ajattelin laittaa hommat kunnolla alulle ja lainaan riistapukin kaverilta ja kunnon dummy menee ostoslistalle. Odottakaahan vain, seuraavan kerran kun ehkä näette mut, niin mulla saattaa olla maastonvihreä treeniliivi päällä, lippalakki syvällä päässä ja noutajapilli kaulassa - sekä ehkä kuolleita lintuja roikkumassa takataskusta. Sitä odotellessa.

11

Uusia lukijoita on ilmestynyt pikkuhiljaa (jee, moi!), joten ajattelin että sen vuoksi ja ihan oman viihdyttämisen takia päätin vastata tällaiseen kysymyshaasteeseen, johon Jenny oli blogissaan haastanut semmoiset jotka eivät ole vielä kysymyksiin vastanneet. Tässä ois! 

1. Mikä on lempirotusi? Miksi? 

Australianpaimenkoira, berninpaimenkoira ja welsh corgi pembroke. Ensimmäinen ei nyt aiheuta mitään ihmettelyjä, mutta kaksi jälkimmäistä. Berninpaimenkoira oli itseasiassa todella monta vuotta australianpaimenkoiran kanssa lähes samalla viivalla ja moni tuskin tietääkään, että olin ihan tosissani ottamassa berniä useaan vertaan. Onneksi en ottanut, sillä jo vuosia sitten puntaroidessani näitä rotuja teki bernien sairaudet, lyhytikäisyys ja kookas rakenne päätöksestä helpon ja halusin kuitenkin ensimmäisestä suuremmasta koirastani monipuolisen koiran eri lajeihin kuten agilityyn, PK-lajeihin tai frisbeen koppailuun. Corgi on ollut oikeastaan aina yksi lempiroduistani jo silloin, kun en edes tiennyt koirista tai rodusta mitään jolloin sanottiin niitä "maksamakkarakoiriksi". Vaikka edelleen corgeissa on sitä jotain joka iskee ja jotakin minkä tahtoisin kuuluttaa koko maailmalle, niin samaan aikaan minua vain masentaa ettei tämä hieno rotu tunnu enää täyttävän kriteerejä koiralle jollaisia tahtoisin omistaa. Australianpaimenkoiran jälkeen olen niin myyty sille liikkuvuudelle, nopeudelle ja räjähtävyydelle mikä koirasta voi löytyä ja siihen, että sen voimaa voi käyttää hyödyksi esim. koirahiihdossa. Omat corgit on tietenkin ihan ykkösiä enkä niitä vaihtaisi mihinkään ja corgit ovat niin omia persooniaan, että tuntuu etten tahdo enää Eetun ja Unskin jälkeen mitään "sen kaltaista". 

2. Mikä on koirasi mielestä paras paikka?

Eetusta mun sängyn alla nukkuminen, autossa matkustaminen, treenikentät agilityesteillä ja kaikki illanistujaiset tai juhlat, joissa on paljon ihmisiä. Eetusta kaikki paikat voivat olla hyviä, jos niissä on paljon väkeä, siellä treenataan tai siihen sisältää kulkuneuvossa istumista. Unskista oma takapiha ja muut paikat, joissa se saa olla itsekseen ja seikkailla pitkin pensaita. Myös Unskin omima nojatuoli olohuoneessa, josta se katselee televisiota. Vekillä varmasti treenihallit ja -kentät sekä uimarannat, ainakin sen verran hulluna se oli kun pääsi sunnuntaina heittämään talviturkin ja tärisi rannassa jo valmiina. 

3. Mitä harrastatte?

Agilitya, tokoa, palveluskoiralajeista viestiä ja jälkeä sekä epäsäännöllisemmin hakua että pelastuskoirapuolta ja paimennusta. Epäsäännöllisemmin tai sunnuntaimielellä koirafrisbeetä ja hajutunnistusta sienillä ja vihreällä teellä. Corgit tekee myös doboa. 

4. Mikä lajeista on sinun suosikkisi? Entä koirasi?

Itseni agility, haku ja paimennus. Agility nyt vaan on ykkösjuttu, joka tuntuu hyvältä ja koiran kouluttaminen ja tulokset näkyvät. Haku ja etenkin pelastuskoirapuoli on vaan niin hienoa: koiran voi ihan oikeasti vain lähettää etsimään ja se paikantaa piilossa olevan ihmisen vaikka minkälaisesta kolosta käyttäen aistejaan. Ihailen aina sitä miten pelkäämättömästi Vekki tutkii aluetta ja ylittää tai alittaa erilaiset esteet, näkyy millainen työmoraali sillä on vain löytääkseen ehkä tuntemattoman ihmisen minulle. Paimennuksessa otetaan vasta ensiaskelia eikä se ole helppoa, mutta on älyttömän hienoa nähdä koira työskentelemässä juurillaan ja toisten eläimien kanssa. Vekistä parasta on agility ja etsintähommat, hajutunnistuksesta se tykkää myös paljon. Eetusta ja Unskista agility on myös parasta, mutta Eetullekin lähes mikä tahansa harrastus on henkireikä ja kelpaa kunhan töihin pääsee! 

5. Millainen olisi unelmiesi koira?

Varmaan aika sellainen kuin Vekki, tosin nyt kun on tottunut jo enemmän australianpaimenkoiran aivotoimintaan niin seuraavassa ei haittaisi olla sitten pikkuisen enemmän potkua ja haastetta. Mielelläni jättäisin sen unelmien koiran ottamatta, jos saisin Eetun ja Unskin terveinä ja Vekin siihen päälle. Corgien terveyden ja harrastusajatusten kanssa painimisen jälkeen Vekki on ollut jo unelmien koira, en osaa ajatella että pitäisi olla jotakin parempaa

6. Paras puoli koirassasi? Entä huonoin?

Eetun paras puoli on se, että se on aina mukana tekemässä täysillä eikä sitä tarvitse sytytellä mihinkään. Huonoimmaksi puoleksi on pakko sanoa huono terveys, koska se on inhottavinta :( Unskin paras puoli on spontaanisuus ja se miten hölmö se on, koskaan ei voi olla ihan varma mitä sen päässä liikkuu - ja tietysti söpö naama. Huonoin puoli on se tietynlainen kovuus ja nöyrtymättömyys, tekee juuri miten itteä huvittaa jos siltä tuntuu. Vekin paras puoli on ainakin se miten valtavan tärkeä minä sille olen, sillä se helpottaa monia asioita koska on tärkeetä olla mun suosiossa ja olla mun kanssa. Huono puoli on ainakin se remmissä kiskominen ja se ettei Vekki ihan ymmärrä kuinka paljon voimaa siinä on tai ettei se ole ihan mikään pieni sylipuudeli, sillä kun pieni Vekki tahtoo rakkautta tai innostuu, niin siinä on remmissä pitelemistä tai kaksikymmentäneljä kiloa täyttä rakkautta pomppimassa naaman tasolla ja kiipeämässä syliin!

7. Onko sinulla "haaverotua", jota et kuitenkaan luultavasti koskaan tule ottamaan? 

Berninpaimenkoira tai vielä villimpi kortti eli berhandilainen. Sellainen isompi koira, mutta kun miettii asiaa enemmän niin mitä mää semmoisella tekisin. Sitten se vähän joka koiratytön salainen unelma, eli husky tai malamuutti vedon kunnolliseen harrastamiseen. Mutta kun ihan oikeasti punnitsee kuinka tärkeä harrastus se veto on tai miettii miten vaikeampi koira ehkä riistaviettinen vetokoira on arjessa (vertaa varjona kulkevaan paimenkoiraan, joka yrittää kokoajan lukea ajatuksiasi ja miellyttää sinua) niin sanon ei kiitos. Myös malinois on kiehtonut jo pidemmän aikaa, mutta en usko että sellainen sopisi mun käsiin vielä pitkiin aikoihin ja ei tunnu täysin siltä mitä haluan

8. Millaista koiraa etsit seuraavaksi?

Kukapa näitä ei miettisi, vaikka kovasti sanookin itselleen että et ajattele sitä seuraavaa vielä vuosiin. Kyllä seuraava koira tulee olemaan myös Ardienten tai Shepmatesin koiria ja aika varmasti uros australianpaimenkoira. Olen yrittänyt kysyä itseltäni haluaisinko Vekin tai sen sisaruksen jälkeläisen jos sellainen mahdollisuus tulisi, mutta en osaa varmaksi sanoa

9. Oletko ollut aina tietoinen siitä, että koirat on Se Sinun Juttusi? 

Kyllä. Heti Eetun saadessani mulla tasapainottui elämä tosi paljon ja tuli juuri sitä sisältöä mitä 16-vuotias kylällä norkoileva ja joenrannassa kaljaa juova teinityttö tarvitsi. Sen jälkeen koiraharrastuksesta ja koirista on tullut tosi iso osa mua ja huomaan sen aina, kun koirat ovat poissa. Tuntuu että se on myös kasvattanut tosi paljon, sillä juteltiin kerran hyvän kaverin kanssa ja hän sanoi ettei voisi ikimaailmassa kuvitella vielä vuosiin ottavansa mitään mistä pitäisi kantaa samanlailla vastuu, kuten koirasta täytyy ja minä taas en voisi kuvitella olevani ilman koiria

10. Miltä koirasi näytti pentuna?

(c) Viivi Saarikko

11. Miltä koirasi näyttää aikuisena? 

(c) Viivi Saarikko

(c) Ilona Karjalainen

rakkautta tottiskentällä

Ollaan nyt muutamat treenit tehty ihan pelkkää tottista ja treenien anti on ollut ihan huikeeta. Kävin Vekille ostamassa myös virallisen PK-pannan. Treenit on pidetty Linnunlahden koulutuskentällä, jossa on ainoastaan A ja hyppyeste valmiina, sekä kunnolla tilaa ottaa eteenmenoja. BH-kokeen liikkeet ollaan seuraamista ja ihmisryhmää lukuunottamatta tsekattu läpi, eikä niissä mitään ihmeellistä ole etenkin kun jäävissäkin itse pitää kunnolla pysähtyä. Paikkamakuuta Vekki on saanut tehdä niin, että laitan sen "käy maate"-käskyn alle kentälle ja sillä aikaa teen itse jotakin muuta kuten liikkuroin, treenaan tai leikitän toista koiraa. Aika hyvin viisikin minuuttia siinä täyttyy. Etupalkaksi oon viskannut yleensä nakin palasen tai muuta ruokaa, välillä se porsas yrittää kurotella ruokaansa kun unohdan sen kentän laidalle ja itse oon kauempana.

Käytiin Hennan kanssa treenaamassa ja sain ihan kunnollisia kuvia Vekin seuraamisesta. En olisi kyllä ikinä uskonut että se on noin takapainoisesti ja suunta enemmänkin ylöspäin kuin eteenpäin - mutta sitähän tässä on haettukin. Ero on valtaisa siihen millaiseksi meiän seuraaminen on vuoden vaihteessa mennyt. Oon nyt tehnyt enemmänkin niin että namikäsi on tossa lantiolla focuksena koiralle ja palkkaan ylöspäin tai taaksepäin. En tiedä sanotaanko tätä vielä imuttamiseksi, koska koira ei ole namissa kiinni. Kun otin sitten pari seuraamispätkää ilman kättä, niin kuvissakin näkee että koiran asento on heti erilainen eli pää on eteenpäin ja puoli koiraa taas edistämässä. Olin jo luovuttanut ruoalla treenaamisen kanssa koska tuntu että Vekki vaan hyytyy siitä, mutta jotakin on tapahtunut sillä ruoan eteen koira tekee nyt ihan erilailla hommia kuin ennen. Ehkä siksi, että kuten sanottukin niin nimenomaan tämmöiset sapuskat treenikentällä on aika spesiaalia ja yleensä leikitään palkaksi. En valita, lelupalkkauksella nimittäin sai kyllä Vekin ajatusta ylemmäskin lelua kohti, mutta siinä paikka saattoi seilata sitten vähän enemmän. Ruoalla saa sekä ajatusta että koiran paikkaa muutettua tosi hyvin!

Eteentulossa Vekki vielä pari treeniä sitten arpoi pidemmällä matkalla, että tulisiko sivulle vai eteen vai johonkin välimuotoon näistä. Nyt on siinäkin asiassa menty eteenpäin, sillä epävarmuutta ei oo nyt ollut ja Vekki on tehnyt tosi ihanteellista eteentuloa. Itse oon typeränä vaatinut sen jopa liiankin tiiviiksi, mutta pidemmällä matkalla se harvoin tulee niin tiiviisti. Vekistä on sitä paitsi tosi hauskaa kun peruutan ja annan sen hakeutua samalla liikkeen mukana eteen istumaan ja se koittaa skarppina kokoajan pysyä mun mukana ja tulla mahollisimman tiiviisti - ajatus on siis oikea. Matkaa oon saanut nyt pidentää kun koiralta on löytynyt varmuutta ja kokeilimpa yhdistää jo BH-kokeen liikkeestä maahanmeno luoksetuloon, jossa se tuli hienosti ja täpäkästi eteen. Otettiin vielä pari testierää noutokapulan pitoa edessä ja tuli taas huomattua kuinka kiinni on ihan itse omissa käsiavuissa. Hennan ottaessa kuvia tajusin, että en oo varmaan vielä ikinä tehnyt kapulan pitoa eessä siten, että pitäisin itse kädet kokeenomaisesti suorana sivulla vaan aina ne pörrää siinä koiran ja naaman ympärillä. Ja tuntu muuten pikkusen epäluonnolliselta, mutta eipä se pientä palveluskoira Vekotinta haitannut yhtään. Tehtiin vauhtinoutoa vielä pari toistoa. En nyt sanoisi että se mitenkään sekopäisen räjähdysmäisesti kapulan perään lähtee, jos vertaa vaikka kapulan tai pallon perään juoksemiseen, mutta toisaalta se laukkaa hyvällä vauhdilla kumpaakin suuntaan ja sekä kapulan hakeminen että palauttaminen on koirasta kivaa. Toisaalta jonkun toisen silmään vauhti näyttää varmasti tarpeeksi reippaalta, mutta kun itse tietää että koira kykenisi nopeampaankin suoritukseen.

PK-esteitä ollaan alettu ottaa nyt treeniin kanssa. Eihän niissä perusajatukseltaan paljoa uutta koiralle tule, kun agilityssa Vekillä on A:lle juoksukontakti ja tokossa on tehty hyppyä ja agilityssa tietenkin myös. En ole ikinä opettanut yhdellekään koiralle PK-esteitä, joten mulla ei ole niiden opetustavoiksi mietittynä mitään erikoista, vaan ajattelin katsoa miten käy ja oppia tekemällä. A:sta tehtiin loivempaa versiota, jossa on tehty pari treeniä nyt niin, että Vekillä odottaa pallo toisella puolella valmiina. Lähetän sen esteen yli ja samalla käsken ottamaan lelun ja palatessaan avitan käsiavulla ja kutsun esteen yli. Vekki suorittaa esteen järkevästi, se tulee ihan itsenäisesti aika alas A:lla eikä tee mitään typeriä loikkia suuntaan tai toiseen. Ihan hyväkin ettei tunnu vaativan älytöntä treenaamista, sillä Vekki oli aika läähpyyyh kun oltiin tehty estettä - onhan se jyrkkä helpotettunakin. Vielä viimeiseksi hyppynoutoa esteellä, joka taisi olla arvioilta 50-60cm korkea. Vekillä ei ollut ongelmia yhdistää kapulaa ja esteen ylitystä, kyllä se on vaan tomera pieni poika!

Sisähommien ykköseksi on noussut pienen hiljaisuuden jälkeen taas nenähommat eli teen etsiminen. Canis-lehdessä oli useampi Nose Work-artikkeli lajissa kisaamisesta ihan tärkeiden asioiden opettamiseen. Purkin haistelun sheippaaminen ei tuntunut meillä oikein edistyvän, mutta lehdessä oli neuvottu toinen lähestymistapa treenaamiseen. Nyt ollaan tehty muistaakseni ihan lajin perustajan treenimenetelmällä, eli piilotan etsittävän purkin yhteyteen myös ruokaa. Koira etsii joko ruokaa tai etsittävää hajua, mutta löytäessään ja syödessään palkkaa se haistelee samalla kansi auki olevaa hajupurkkia ja näin rekisteröi hajun ruoan yhteyteen. Tällä menetelmällä ollaan menty tosi paljon eteenpäin ja ollaankin tehty olohuoneeseen piilottamista. Uskon että tällä tavalla on helppo siirtyä hajusta toiseen jos kiinnostaisi opettaa ihan kilpailuissakin käytettävän laventelin hajun. Tajusin muuten juuri että taas kesän lähestyessä ajankohtaiseksi tulee miettiä treenisuunnitelma sienikoirauran jatkamiseksi, sillä tänä kesänä aion kyllä opettaa itselleni sienikoiran!

harrastamisen sietämätön vaikeus

Ollaan taas ahkeroitu eri lajien kanssa: tottis, agility, jälki ja viesti. Kuten viime kirjoituksessakin jo pohdin, niin päädyin jättämään tokon avoimen luokassa kisaamisen toistaiseksi pois treenisuunnitelmista. Tilalle otin BH-koetta varten treenaamisen. Käytiin maanantaina pitämässä ekat kunnolliset ulkotreenit kentällä tälle kaudelle - kyllä kelpas olla kun aurinko lämmitti niin että pelkällä hupparilla pysty olemaan ja tilaa oli viskoa lelua. Otettiin eteenmenoa, seuraamista, eteentuloa ja paikkamakuuta. Eteenmeno: otettiin heti Ardientelaisen antaman neuvo käyttöön: jos kentän laidalla on lelupalkka, niin se on aina ämpärissä. Näin koira näkee jo kaukaa että okei siellä on ämpäri, jossa mun lelu varmana on. Ei jää arpomaan matkalle että onkohan se jossakin täällä ja keskeytä juoksemista, vaan painaa suoraan lelulle. Jos halutaan pysäyttää juoksusta, niin palkka tulee ohjaajalta eikä koira voi olettaa kuin että olisi se ämpärissäkin ollut. Vekille toimi ainakin tosi hyvin, vietiin ensin yhdessä lelu ämpäriin ja kyllä se heti painoi täyttä vauhtia sinne käskyn saatuaan! Seuraaminen: joitakin lyhyitä seuraamisia lelulla, palkka joko oikeassa kädessä selän takana tai treeniliivissä kiinni vasemman olkapään kohdalla. "Jes"-sanan kuultuaan itse pomppasi ottamaan lelun kiinni, saatiin vähän sitä röyhkeyttäkin että olisi hyvä tavoitella kokoajan lelua ja olla valmiina sieppaamaan se. Myös ruoalla joitakin lyhyitä, joissa koitin saada ajatusta ylöspäin. Eteentulo: toimii niin on/off etten aina ymmärrä! Välillä tekee niin hyviä eteentuloja, mutta sitten tuntuu että heti seuraavalla toistolla unohtaa mitä on tekemässä ja yrittää tulla sivulle. Vaikka korjaisin, niin itsepintaisesti se perse koittaa heittäytyä vasemmalle. Ärsyttää kun piti korjata niin monta kertaa, mutta päätin että nyt on koiran käytettävä omia aivojaan, kun niin arpapelillä tarjoaa ensin toista ja sitten toista. Paikkamakuu: Vekki teki varmaan 5min pituisen paikkamakuun samalla, kun treenasin ja leikitin Kaapoa. Oli hyvä!

Viime lauantaina lyhyt jälki, 50m. Ruokaa vaan ensimmäisillä metreillä, sitten ilman ja keskivaiheessa pieni namitettu osuus koiran tueksi. Vanheni 15-20min. Vekki hukkasi jäljen pariin kertaan, mutta aivan pienellä avustuksella (lähinnä pysähdyin sen merkiksi, että eteenpäin ei jatketa ennenku tiietään taas mitä ollaan tekemässä) Vekki löysi takaisin jäljelle ja teki kyllä hyvää työtä, vaikka vaikeaa olikin. Tosin namitettu osuus meni hukkaan, kun Vekki etsi jälkeä ja äkkiä törmäsi vaan namitettuun osuuteen. Jäljen vanhetessa tehtiin viestiä. Tässäkin varmaan 50m matka. Lähetin koiran toiselle ohjaajalle, joka leikitti Vekkiä ja lähetti sen sitten takaisin mulle josta palkkasin myös lelulla. Toisella kerralla Vekin ollessa toisella ohjaajalla syvennyin itse metsään päin ehkä 10m. Ei häirinnyt koiraa, tosi hyvin se tuli mun luo!

Käytiin viime sunnuntaina taas Kiteellä lampailla. Vekillä oli joku ihme sunnuntaifiilis ja lampaan paska kävi mainiosti aamiaisesta. Kyllä se kuljetti myös nättejä pätkiä, mutta yleisilme oli kyllä semmoinen että koiran olisi mun mielestä tarvinnut ylipäätään päästä lampaille. No turha reissu se ei ollut, sillä päivitettiin Vekin kasvattajan kotisivuja ihan kunnolla: tästä Ardienten kotisivuille!

Vielä viimeiseksi meiän lempihommaa, eli agilitya! Maanantaina oli sellainen fiilis, että tekisi mieli päästä juoksemaan rataa koiran kanssa. Hallissa oli ACEN valmennuksen rata. Ystävällisesti eräs tuttu edellisestä ryhmästä neuvoi mulle, mitä Vitikaisen Tiia oli neuvonut maksiystävälliseksi ohjaukseksi alkuun. Ensin olin vähän epäluuloinen, että miten tässä tommosta kerkee, mutta hyvin se meni. Kyllä se tekniikkakin alkaa toimia ja hyvä fiilis näkyi siinä, että tekniikankin jälkeen piti juosta suoraa niin juostessa merkkasin vaan esteen ja ehdin hyvin tehdä persjätön, vaikka rimatkin oli kolmessakympissä kun en jaksanut kaikkia nostaa - eli koira tuli pikkasen lujaa.

Kevään agilitysuunnitelmatkin ovat nyt selvillä. Viimeiset Pohjois-Karjalan kisat kisataan vielä oman seuran kisoissa Vappuna. En oo ikinä päässyt kisaamaan oman seuran kisoissa, joten onhan se pakko, vielä kun viisi mahdollista nollaa olisi tarjolla. Kun muutin Joensuuhun niin olin ihan untuvikko enkä osannut oikeasti paljoa mitään ja mulla oli koira, jonka kanssa yhteistyö sujui usein hammasta purren ja loppuikin sitten ikävästi. Pitkään treenasin yksin hallissa aina rakentaen jonkin räpellyksen ja kisat meni ihan pelleillen. Vuosien aikana musta tuli aktiivinen seuran jäsen, aloin kouluttamaan muita ja kävin itse monissa vierailevien valmentajien opissa. Suurin tekijähän oli tietenkin Vekki, uusi harrastuskoira jonka kanssa agility otettiin heti luovutusikäisestä lähtien ajatuksen tasolle. Oon muuttununut ja kasvanut tässä lajissa niin käsittämättömän paljon, että tuntui suorastaan pakottavalta päästä juoksemaan edes kerran oman seuran kisoihin jolta sain niin paljon ja näyttää mitä meistä on tullut. Vähän meni lässytykseksi! Muuton jälkeen meillä alkaakin Hakunilan Seudun Koiraharrastajilla, eli uudella seuralla viikottaiset treenit aina torstaisin. Ryhmässä on kaksi kouluttajaa ja koko ryhmä koostuu maksi kokoisista koirista aina kisoihin pyrkivistä kakkosluokassa kisaaviin saakka. Tosi hyvä homma meille!

Loppukevennykseksi Kaapon treeneistä! Kaapon kanssa on tehty keppejä, lyhyttä rataa ja kontaktien alkeita. Kahden lelun leikki tuotti lopulta tulosta ja Kaapo palauttaa mulle innokkaasti palkaksi heitetyn lelun! Oon pikkusen ylpee, kun ennen mun treenaamista Kaapolla ei ollut mitään ajatusta mistään lelun palauttamisesta vaan mielummin biletti vaan ympäri hallia. Nyt sillä on tullut ajatusmalli pieniin aivoihin, että lelun tuominen mulle on siistiä koska silloin saa leikkiä lisää! Agilityssa Kaapo on kehittynyt myös paljon, nyt tehtiin lennosta rataa ja hyvin se luki ohjausta, välillä tuli höpösti joistain hypyistä ohi kun ei ihan keskittynyt muuta kuin rallattelemaan ja mää en muistanut merkata tarpeeksi hyvin. Ikävä kyllä Kaaposta taitaa tulla todellinen rajatapaus ja pikkuinen maksi, mikä nyt vähän alkoi mietityttää. Mikään pakkohan Kaapon kanssa ei olisi ikinä alkaa kisaamaan ja kuviin se on menossa vähän ajan sisään, joka sekin määrittää mikä on tulevaisuuden suunnitelma. Ollaan kuitenkin siinä iässä, että treenien tasoa voisi nostaa siitä pentuhömpöttelystä ja etenkin keppien ja kontaktien kohdalla haluaisin päättää tullaanko mahdollisesti ikinä kisaamaan, koska se vaikuttaa kuitenkin siihen miten jotkin asiat opetan.

kesä tuu jo

(c) Teemu Rissanen

Alkaa niin ketuttamaan tämä joopas eipäs joopas- kevät ja ja takatalvi. Toisina päivinä elämä on leppoista, kuivilla teillä on mukava lenkkeillä ja treenisuunnitelmat hyrräävät malttamattomina pään sisällä. Mutta sitten on päiviä, kuten eilinen. Halusin ehdottomasti mennä tekemään jälkeä, vaikka aikataulu olikin aika tiukka. Yritin etsiä sopivaa maastoa ja siihen meni lopulta koko varaamani aika, sillä kaikki vastaantulleet pellot ja metsäläntit olivat ihan vetisiä ja täynnä loskaa. Kesä, ala tulla! Ja ei sitä jälkeä ihan huvikseen haluttu mennä tallomaan, sillä päätin että Vekistä tulee jälkikoira. Kauden ensimmäinen jälki näytti jo niin hyvältä ja muita PK-lajeja ollaan päästy tekemään niin säälittävästi, että jotakin oli tehtävä. Olin jo aika innoissani kunnes tajusin että niin, se tottis. Tai semmonen pikkujuttu kuin BH-koe. Toko kun ei vaan tunnu nyt tarpeeksi hyvältä. Punnitessani asiaa tulin siihen tulokseen että tottiksessa tulisi meille sopivia liikkeitä kuten esteen ylitys noudot ja eteenmeno, jotka tasapainottaisivat nyt vaikeita liikkeitä kuten seuraaminen. Toisaalta ihan samanlailla tokossakin asiat on, mutta silti tuntuu lupaavammalta lähteä nyt tekemään tottista. Heti kun treenattiin ekaa kertaa metristä hyppyä, niin tunsin miten hirttoköysi hellitti vähän kaulani ympärillä, kun tehtiin jotakin erilaista ja jotakin jota tehdessä pään päälle ei tule kirkkaan kirkuvilla väreillä otsikkoa "TEHTÄVÄ ENNEN ELOKUUTA". Vaikka toisaalta mulle sopii treenata siten, että on selkeä tavoite jolloin tulee keskityttyä jokaiseen toistoon enemmän ajatuksella, kuin se että vaan tehtäisiin huvikseen. En tiedä, voi olla että tämä johtuu siitä, että olen avoimen luokkien liikkeiden kanssa tehnyt niin paljon ajatustyötä ja treenisuunnitelmia miten tahtoisin asioiden menevän, että tuntui vaan hyvältä oikeasti viskellä koiralle palloa hypyn yli ja iloita, että se hyppäsi esteen yli ketterästi. Ilman että olen analysoinut kaiken jo valmiiksi. Tottiksen yksinkertaisuus tuntuu mun epävarmalle päälle sopivalta: nyt tarvii vaan vahvistaa korkeaa virettä eikä tehdä pikkusievästi, mikä sopii aika äijämäiselle koiralleni. Kun asian näin ääneen sanoin, niin kyllä: näin se on.

(c) Teemu Rissanen

Agilitykisojen jälkeen ehdittiin olla yö kotona, kun jo aamulla lähettiin Vekin kanssa Kiteelle. Mentiin muutamaksi päiväksi pienellä Ardiente-porukalla paimentamaan kasvattajan luokse. Ajaessani Kiteelle koira takapenkillä tuli niin hyvä mieli siitä, miten paljon tämä harrastaminen viekään aikaa ja vaivaa, mutta miten omanlaisen elämäntyylinsä se takaa. Ei jää paljon aikaa istuskella sohvalla ja pyöritellä peukaloita, saati päivittää Facebookin etusivua kymmenettä kertaa viiden minuutin sisään, kun ei muutakaan tekemistä ole. Kiteellä oli taas sukukokousta kerrakseen, kun paikalla oli myös Vekin Naava-äiti, Autsi-sisko, Naavan veljet Pubi ja Dere sekä muita Ardiente-koiria. Vekki pääsi ensimmäisenä päivänä lampaille aika viimeisenä ja huomasi että se oli vähän hämmennyksissä. Tokotausta näkyi, sillä Vekki olisi mielellään pysytellyt mun vieressä eikä ensin halunnut irrota kauemmas kaarelle. Hyvin Vekkimäiseen tapaan ollessaan vielä epävarma se ei uskaltanut olla kovin röyhkeä, vaan mielummin kiltti kullanmuru joka luuli että pitää pysyä mun lähellä. Onneksi se keräsi vähän itsevarmuutta ja syttyikin lampaille, kun alkoi muistamaan miten tätä hommaa tehtiinkään- Paimennuksen jälkeen annettiin Autsin ja Vekin leikkiä keskenään, mutta kumpikin oli paimennuksen jäljiltä aika puhki, eikä niitä paljoa harmittanut kun käytiin vain lyhyt kävely. Muiden alkaessa valmistaa illallista ja leipoa illaksi päätin minä ajaa takaisin Joensuuhun käymään kotona. Kotona kävin kääntymässä vain suihkussa, pakkasin yökamppeet ja takaisin Kiteelle. Vekki sai mennä vielä illaksi ulkotarhaan. Koko Kiteen reissun ajan se vietti luppoaikansa ulkotarhassa, kun kerran mahdollisuus oli ja se tekee minussa roikkuvalle koiralle todella hyvää. Yöksi se otettiin isoon häkkiin viereeni nukkumaan. Illallinen oli ihan huikea, niin paljon hyvää ruokaa ja ihanaa viiniä! Ilta meni keskustellessa koirista, kuunnellessa toisten tarinoita ja ihmetellessä vaan miten hienoon porukkaan olen päässyt. Ei sitä pysty käsittämään, kun itsellä on vasta ensimmäinen koira Pialta ja toiset ovat omistaneet koiria jo yli kymmenen vuoden ajan, miten paljon pystyy vertaamaan ja puhumaan koirista, linjoista - eroista ja yhtäläisyyksistä niiden välillä. Samana iltana miusta tuli Ardienten kotisivujen uusi ylläpitäjä ja samalla viiniä juoden innostuttiin jo Pian kanssa päivittämään sivuja. Nukkumaan mennessä uni ei meinannut ensin tulla, sillä mietin vaan miten onnellinen olinkaan siinä maatessa sohvalla niin kivojen koirien ja ihmisten ympäröimänä!

(c) Teemu Rissanen

Aamulla herättiin jo aikaisin koirien malttamattomaan piippaamiseen. Taas ihana maalaisaamiainen isäntätalon puiden omenoista tehdyllä mehulla ja karjalanpiirakoilla, koirista keskustellen tietysti. Lyhyt aamu-ulkoilutus koiralle ja ulkotarhaan. Vekki pääsi nyt lampaille toisena. Vähän se oli taas ymmällään, mutta ei ollut enää mussa kiinni samanlailla ollenkaan. Itsehän en sitä paljoa voinut kehua, koska silloin se aina onnesta soikeana oli tulossa hakemaan kiitosta luokseni. Viimeisellä kerralla Vekki teki jo todella hyvin, se syttyi lampaisiin vielä enemmän ja saatiin tosi nättiä kaaria, sekä suunnanvaihdokset tuli myös hyvin. Itse hain tuntumaa lampaisiin myös liikkumalla ja Vekki kuljetti niitä kävellen lampaiden perässä. Muutkin sanoivat että etenkin viimeisellä kerralla Vekin työskentely näytti jo tosi hyvältä. Ihan mahottomasti ei tästä lajista voi lähtee kirjottamaan, kun itse työskennellessä näkee kyllä koiran kehityksen, mutta ei lajista tiedä vielä tarpeeksi että uskaltaisi analysoida blogiin paljookaan! Seuraavan kerran ainakin Vappuna!

Kotimatkalle lähdettiin aika samontein, sillä näin illalla Helsinkin harjoitteluohjaajaani ja kirjoitettiin sopimukset. Tuli aika epätodellinen olo, sillä alle kuukauden päästä sanotaan heipat Pohjois-Karjalalle. Kesällä työpäivät tulee olemaan yli kahdeksan tuntii päivässä, joten mitään älytöntä ei varmaan tulla harrastamaan.

senkin vanha homeinen tiskirätti! tottele minua! katala härski maneetin maksa!

Otsikon teksti on tuttu niille jotka ovat katsoneet Muumipeikko ja Pyrstötähti elokuvan. Siinä Nuuskamuikkunen yllä olevilla letkautuksilla uhoaa muumeja syövälle elävälle kasvimörmelölle. Yllä olevat sanat olisivat voineet olla myös omista ajatuksistani, sillä viime treenit eivät ole oikein kulkeneet. Epävireinen tekeminen tuntui alkaneen viime viikonlopun kisoista, tuntui etten vaan saanut itteeni ja Vekkiä kulkemaan samaa rataa. Yleensä nääs tuntuu siltä, että me toimitaan hyvin yhteen ja Vekki paikkailee mun virheitä, etenkin ohjauksissa koska se on aika kuuliainen. Tiistaina oli viikkotreenit, joissa ei edeltävänä viikkona oltukaan. Olin tosi väsynyt töiden aamuvuoropäivien jälkeen ja iltapäivällä nukahdinkin puolivahingossa, kun luin kirjaa sängyssä. En olisi halunnut, sillä kuten arvasinkin en pystynyt enää jättämään päiväunia lyhyiksi, vaan nukuin ihan sinne saakka kun piti heittää treenireppu selkään ja lähteä treenaamaan. Taivaalta satoi loskaa ja kenkiä oli turha yrittää pelastaa moskaiselta ja kuraiselta maalta. Eli treenifiilis katossa. Treenissä meillä oli hyppäri, jonka voisi tiivistää sellaiseksi, jossa välissä väännettiin tekniikkaa ja sitten pitikin olla jo juossut pari estettä suoraan paikkaan X ja valmistella seuraava ohjaus. Vekillä ja mulla ei mennyt yhtään yksiin, väänsin heti alussa ollutta japanilaista kun ei vaan saanut ajatusta tai jalkoja liikkumaan. Turhauduin samantien ja aloin sättiä itseäni, että ei tästä tuu tänään mitään ja oon ihan paska tänään. Yritän nykyään olla päästämättä itteeni tohon itsensä lynkkaus mielentilaan, mutta nyt ärsytti niin helvetisti, kun olisin halunnut vaan onnistua ja päästä eteenpäin, mutta sensijaan huomasin vaan ottavani toistoja, mutta en juurikaan miettiväni yhtään tekemisiäni. Asiaa ei auttanut, että koira tuntui taas liukkaalta kuin saippua. Olin ihan kysymysmerkkinä miksen saa yksinkertaisiakaan asioita tänään toimimaan, kuten perusasioista linjaamista: Vekki tykitti ihan sairaan rumaa kaarrosta ja huhuilin sitä aina matkaan mukaan, kun se ensin kävi lenkittämässä jossain ihan toisaalla. Suoraan putkeen mennessä se kävi useaan otteeseen valkkaamassa seinän vieressä olleen keinun. Kouluttajamme totesi sitten pari kertaa, että nyt se kyllä tulee sun ohjauksista läpi ja esim. pakkovalssikäteen ei tullut ensin kunnolla kiinni yhtään. Vekki myös tuli aika rennosti pari kertaa melkein päin jalkoja, johon kouluttaja sanoi että nyt se ei juuri edes yritä katsoa mihin menee, vaan kuhan paukuttaa vaan menemään. Itsesäälissä valitin treenikavereille, että ollaankohan me nyt siinä pisteessä kun meidän taso ei vaan kohtaa ja ei saada pakettia toimimaan. Kuulemma höpöhöpöjä. Itteeni vituttaa näissä paskoissa treeneissä se, että olis niin paljon motivaatiota ja oppimisennälkää, että yhdetkin surkeat treenit vaikuttaa kokonaisuuteen! Onneksi onnistumisia on kuitenkin yhtä helppo saada kuin epäonnistuisiakin ja hyvä fiilis radalla kantaa pitkälle, kuten tänään!

Tänään kisattiin naapuriseuran kisoissa. Olin jo eilen katsomassa kolmosten kisoja ja kannustamassa Vekin emää Naavaa ja muita sukulaiskoiria. Ardientelaisilla meni kyllä hyvin! Tänään aamuvuoron jälkeen ehdittiin käydä vielä Mustissa ja Mirrissä ostamassa syntymäpäiviään viettävälle Kaapolle jotakin kivaa. Kotiin päästyä ei sitä voinut vaan lösähtää sohvalle, vaan hirveellä kiireellä ruoka naamaan, reppu valmiiksi ja ajamaan kohti hallia. Ehdin katsoa kolmosten rataa ja ykkösten radat, kyllä siinä oma kisafiilis vaan nousi kun kaikilla kavereilla tuntui olevan hyvä kisapäivä! Tuomarina oli Esa Muotka, jonka suunnittelemat radat olivat juuri sitä mitä me tarvittiin: juoksemista, linjaamista ja koiran kasaamista suoran jälkeen. Ainoa tavoitteeni kisoihin oli luottaa koiraan ja antaa sen tehdä kuten treeneissäkin, mutta kun ratapiirrokset olivat ennakkoon nähtävissä niin kyllä alkoi tulla fiilis että sieltähän voisi tulla tuloksiakin. A-radalle näin erittäin monien suunnittelevan valssin ensimmäisille esteille, itse tiesin että siinä tulee koira kyllä jaloilla ja luotin jo kisoissa vakioksi tulleeseen ihmisnuoleen - se toimi. Pari epävarmaa kohtaa siellä oli, kuten lähes lentokeinun tyylipisteillä suoritettu este, jonka jälkeen ohjaaja jää jäätämään että pitäsköhän tuo uusia ja nostaako tuomari kättä, no ei nostanut ja mietin että eiköhän jatketa matkaa. Loppu hyvä, tehtiin nolla! Tää oli taas meidän yhteistä tekemistä, koira kulki ja teki tonttinsta, minä kanssa. Huutelin kyllä ihan vääriä esteiden nimiä, mutta eipä tuo paljon vaikuta koiraan vaikka siellä luettelisi vihannesten nimiä!

Tuloslistoja katsoessa meinasi tipahtaa perseelleen: maksien luokkavoitto ja LUVA-0! Meijän ensimmäinen kakkosista!

Ja vielä oma syntymäpäiväpäivitys Kaapolle! Höseltävä, alati onnellinen noutaja, joka antaa aina tassua, tykkäisi lainata ihan kaikkia mun tavaroita ja tunkeutuu aina ihan iholle kiinni, lösähtäen koko painollaan päälle ja sitten huokaisee syvään. Olen aina vannonut että ei mulla tuu olemaan kuin paimenkoiria, mutta kuka voisi vastustaa tätä yksinkertaista ja vain niin elämäänsä tyytyväistä höperöä? Kaapo on syttynyt tosi hyvin agilityyn ja nykyään se kiljuu, kun treenaan Vekin kanssa ja kun teen sen kanssa, niin ensin täytyy pompata pari kertaa tasapomppua ilmaan - ihan koska on niin pirun mukavaa! Alla oleva kuvakollaasi kertokoon myös saman :)