21 helmikuuta 2015

vekki teki tuplat

Tänään oli jännä päivä, startattiin viralliset agilitykisat. Pohdin viimeisen ilmopäivän iltaan saakka että ollaanko valmiita ja kävin samana iltana vetämässä ratatreenin, jotta näkisin tuntuuko hyvältä - kyllä tuntui ja koira teki hyvin töitä. Ajatuksena oli käydä vähän katsomassa ja tunnustelemassa missä mennään, eikä mua etukäteen juuri jännittänyt sillä Vekin kanssa on mukava kisata. Nukuin kuitenkin edellisen yön huonosti ja aamulla teki tiukkaa koota itseään tulevia suorituksia varten. Viimeksi kisasin Eetun kanssa kauan sitten ja onneksi musta on tullut viisaampi. Nesteytin koiran kunnolla etukäteen ja illalla annoin kunnon ruoan, mutta aamulla tonnikalalla soossattua vettä. Meidän maailman ihanin viikkotreeni agilitykouluttaja Anni lähti mun matkaseuraksi, vaikka ei itse edes kisannut! Kisat olivat mitä mainioimmassa hallissa Musti ja Mirri areenalla, jossa oli keinonurmi ja lämmintä. Ulkona lämppää ja jäähkää vaikeutti loskakeli ja jäässä olevat tiet, mutta jotenkin onnistui pysyi pystyssä. Kisakirjaa täyttäessä tuntui että kädet tärisi, olin ihan lukossa ja perus jännittäminen alkoi hiippailla hiljalleen vatsanpohjaan. Lämppäesteillä Vekki tuntu hyvältä, ainut että se ei osannut odottaa aloillaan kevythäkissään yhtään! Yritti murtatua ulos raapimalla ovea ja kiljumalla mielenosoitukseksi, tulee kevythäkki treeniä meille kyllä. 

Tuomarina oli Petteri Kerminen.

A-radalla heti toiseena esteenä olleella keinulla Vekki vähän himmasi, samoin sitten puomilla. Ite lähdin vedättämään puomilla, mutta huomasin että Vekillä oli vanhaa puomijännitystä ja hiljensin tsemppaamaan koiraa. Puhdasta rataa tehtiin, mutta pituudella kuulin takanani pienen kopsauksen ja pohdin osuiko koiran jalka esteeseen. Oli osunut, mutta tuomari ei alkuun edes nostanut kättään, mutta listoilla luki että 5vp. Ei harmittanut juurikaan, totesin että olisi voinut tyhmemmästäkin vitonen tulla kuten ohjauksen mössimiestä, mutta tehtiin virheetön rata muuten. Vauhdin puolesta oli vähän tahmaisempaa, sillä Vekillä tassut suti keinonurmella ja se siksi himmaili paljon ja oli varovaisempi liikkeissään. 


Juuri ennen seuraavaa rataa huomasin, että Vekin äitin Naavan toinen omistaja oli tullut hallille. Vekki hepuloi rakkaushuuruissaan ja oli niin onnessaan, kun Ninni sitä huomioi. Pieni jännitys mahan pohjassa mentiin siis radalle, kun tiesin että agilityvalioksi äipän saanut Ninni katsoi kentän reunalla. B-agilityrata oli toinen versio aiemmasta ratapohjasta ja kuten A-radassakin, oli tässä muutama paikka jossa joutui pohtimaan takaaleikkaisiko vai persjätti. Kokeilin rohkeasti rataantutustuessa persjättöä, mutta ne olivat oikeasti sellaisia paikkoja että tiesin takaaleikkauksen pelittävän vain paljon paremmin. Alun parilla hypyllä useat valssasivat, minä jätin Vekin lähtöön, menin tokalle hypylle ja kutsuin sen tekien tosi löysän ihmisnuolen, mutta ohjaus osoittautui hyväksi ratkaisuksi, vaikka löysyyden takia linja kolmoselle kärsikin. Kontakteissa kannustin ja olin kokoajan Veen rinnalla, jotta sitä ei alkaisi turhasta jännittämään. Ja siitä tuli puhtas rata! LUVA-0 -11.75 ja maksien luokkavoitto! Ehkä maailman hienoin Vekki! Maalissa sain halauksen ja hurrauksia ja Vekki ylistettiin maasta taivaaseen niin hienona poikana!



Jäähkälenkin jälkeen tapasin muita Ardiente-ihmisiä joille mut esiteltiin ja Vekki sai kehuja radastaan ja yleisestä olemuksestaan. Tulipa joku tuntematon ihminenkin huikkaamaan meille, että vitsi sun koira vaikuttaa tosi kivalta - näistä tulee aina niin hyvä mieli. Lähdin vielä näyttämään Vekkiä pihalle Ardiente-porukalle ja Vekki tapasi siskonsa Autsin. Ei meinannut pieni poika pysyä pöksyissään, kun se nokki siskoaan kuonollaan ja villitsi tätä leikkiin. Ikävä kyllä hallin läheisyydessä ei voinut niitä vapaaksi päästää. Käytiin vielä moikkaamassa Naava-äitiä, tosin ilman Vekkiä sillä Naavalla oli juoksut enkä halunnut Vekin pään menevän sekaisin juoksuhuuruista. Alla erittäin edustavat perhekuvat: Vekki on perus lösönaamalla kun kuvia otetaan, Autsi näyttää Leijonakuninkaan hullulta hyenalta ja Naavaa ei kiinnosta :D 



Täytyy kyllä ylistää miten ihania Teemu ja Ninni olivat. Huoltivat meitä kahden viimeisen radan ajan, pitivät koiraa kun tutustuin rataan ja olivat tosi kannustavia. Tuli ihan pikkutyttö olo, kun joku piti niin hyvää huolta! C-hyppyradalle mentiin ilman odotuksia, rataantutustuessa muistutin itselleni ettei tänne tultu löysäilemään ja ihan samanlailla nyt laitetaan itsemme likoon viimeisellekin radalle. Alun kaksi hyppyä tein taas löysänä ihmisnuolena (jostain syystä ajattelin että Vekki tiputtaa riman jos oon liian kiinni itse rimassa) ja sain paremman linjan kuin aiemmin. Keppien kulma mietitytti rataantutustuessa, mutta totesin että tiukalla hidastusuhinalla voisin saada sen hanskaan ja siitä käskyttämällä kepeille - menikin just silleen! Keppien mennessä just niinku suunnittelin tuli semmonen perkele tässähän ollaan leipomassa nollaa- olo, josta sainkin kuulla radan jälkeenkin ilkikurista palautetta: "sinusta huomas että aiot tehä nollaa kun aloit käskyttää Vekkiä ihan tosissas". Muurin jälkeen olin onnellinen että aioin alunperinkin takaaleikata, en ymmärrä miten moni aikoi vääntää siihen persjätön. Meni aika takaaohjaamiseksi, kun Vekki lähti leviämään ja sain sen jotenkin viitottua ottamaan oikeat hypyt matkalta. Maaliin tullessa olo oli aika uskomaton: toinen LUVA-0! Oltiin tehty tuplanolla meidän ekoissa kisoissa!

Kyllä niitä onnitteluita sitten tulikin ja etenkin Ardiente porukalta tuli tosi paljon kannustavaa kommenttia, että täälläkö se uusi mestari on ja aika hyvät ekat kisat vieläpä noin mukavalla koiralla. Minusta myös! Vekin kanssa käytiin jäähkän jälkeen yläkerrassa olevassa Mustissa ja Mirrissä, josta se sai uuden kaikkien aikojen lempifrisbeensä ihkauutena sekä herkkuluita. Hallilla juteltiin vielä Ardiente poppoon kanssa ja Vekki makasi selällään jalkojeni välissä jo aika unisena. Palkintojen jaossa sijoituttiin hyppärillä toiseksi ja tosiaan tokan radan luokkavoitto, niin tuli usemapaa lelua, lahjakorttia ja ruokaa! Kisojen jälkeen käytiin vielä päästämässä Vekki, Naava, Autsi ja Mocca juoksemaan hetki vapaana. Tosin lenkki jäi lyhyeksi, sillä Vekki oli aika huuruissa Naavan juoksuista eikä Naava tapansa mukaan pistänyt poikaa ojennukseen vaan oli aika otettu jakamattomasta huomiosta. Kotimatkalla kyllä väsytti ja nyt on takki aika tyhjänä, kun ylitettiin odotukset ihan kunnolla. Normaalisti treenilistalle tulee monta asiaa kisojen jälkeen, mutta nyt ei jäänyt sellainen olo kuin pituudesta ja A:n kontaktista! Ja siinä kevythäkissä olemisesta! Mitä nyt vähän ajattelin pyöritellä asiaa päässäni, niin työvuorojen salliessa voisi Kuopiossa käydä kuluttamassa Eetun vanhan kisalahjakortin vielä maaliskuussa ja koittaa se viimenen LUVA vielä Pohjois-Karjalasta hakea. Tosiaan, isoja asioita on tapahtumassa, sillä aiemmin mainittu Helsinkiin muutto tapahtuu toukokuussa! 



15 helmikuuta 2015

latua perkele!




Meijän vetotreenit meni tauolle siinä vaiheessa, kun pyörällä meno ei enää onnistunut lumien tullessa ja minisuksillakaan meno ei ollut ihan parasta mahdollista antia, jonka jälkeen vetohihnakin katkesi. Olen kateellisena katsonut kavereiden videoita ja hehkutusta vetohommista, jonka jälkeen ainoa ajatukseni monen viikon ajan oli että munkin on pakko päästä! Tällä viikolla ilmoitin sitten poikaystävälle, että nyt mennään ostamaan mulle sukset ja niin me tehtiin, olin kuin pikkutyttö ensisuksia ostamassa kun monoja sovitin. Samalla reissulla ostin uuden vetovyön ja joustohihnan, nyt vetovöitä on kaksi, mutta ei haittaa kun olisi Kaapokin tarkoitus jossain vaiheessa laittaa vetämään. Ollaan käyty nyt pari kertaa hiihtämässä vetäen sekä niin että koirat on saaneet juosta ympärillä irrallaan. Aloitettiin vetämistreeni lämppäämällä ja tekemällä lyhyitä pätkiä, joissa oli palkka valmiina maalissa. Vekillä oli hirveä palo palkalle ja se haukkui kiihkeänä odotellessa kun palkkaa vasta vietiin. Seuraavaksi otettiin Kaapo autosta ja katottiin mitä se tuumaa suksista, no ei paljoa noutajaa taas hetkauttanut. Koska olin ekaa kertaa suksilla varmaan lähemmäs kymmeneen vuoteen, niin todettiin että lähden hiihtoreissulleni vaan Vekin ja Kaapon kanssa. Ja meni tosi hyvin! Vekki sai juosta pidempiä matkoja irrallaan ja ne rällästivät Kaapon kanssa samalla, kun minä kiidin pitkin mäkiä. Pistin sen myös tasaisilla matkoilla vetämään ja vierellä juosten lällättävä Kaapo sai Vekin vetämään tosissaan. Olin ihan adrealiinipöllyissä, sillä vauhti tuntu tosi kovalta ja koirat teki kunnolla töitä. Niin siistiä! Lopunmatkaa koirilla alkoi vauhti tasaantua taloudellisempaan laukkaan, jota ne jaksoivat kilometrinkin ilman vauhdinmuutoksia. Kaapo juoksi Vekin rinnalla vaikka olikin irti, joten ihastelinkin ja pohdin jo milloin pistän senkin harjoittelemaan lyhyitä matkoja aisaparina. Kyllä koiria kotona väsytti! Tänään käytiin jäällä harjoittelemassa perinteistä, mutta Vekki sai vetää pari pätkää



Ystävänpäivänä olin töissä, mutta illalle olin varannut hallin treenejä varten. Suunnitelmana oli tehdä agilitya, mutta tehtiin vähän kaikenlaista höpsötystä. Alkuun Vekki teki tokoa, perusasento oli ihan vinossa eikä koira tuntunut tajuavan edes kuinka säälittävä yritys sillä oli. Annoin aika monta mahdollisuutta tehdä paremmin, mutta lopulta päädyin pistämään sen pariksi minuutiksi katsomaan kun tein agilitya Kaapon kanssa. Sen jälkeen Vekki teki kunnolla ja kainalopalkalla erittäin hyvää seuruuta pari metriä. Seuraaminen on vaan vaikeeta meille nyt ja se syö motivaatiota treenata muita avoimen liikkeitä. Innostuin rallytokosta taas hetkellisesti ja mietinkin pitäisikö treenata sitä enemmän jotta jotakin tokoa tulisi tehtyä kunnolla. Viimeistään pääkaupunkiseudulle muuttaessa voisi alkaa tekemään enemmän, kun kokeita olisi ymmärtääkseni useammin. Mutta joo, agilitya! Vatiaivo harjoitteli keppejä erittäin korkealla onnistumisprosentilla ja ohjaajana muistin antaa koiran itse hakea oikean välin eri kulmista, mutta myös eri ohjauksilla meni aina oikeaan väliin. Rimat oli ensimmäistä kertaa 60cm, kyllä se hyppytekniikkaa huononti ja koiralla suurempi työ mennä yli, mutta yhtäkään rimaa ei tiputtanut. Kaapo teki neljän esteen rataa ja oli erittäin pätevä noutajapoika. Lelulla palkkaantuu, tekeminen on sellaista leppoisan reipasta ja pysyy nykyään paremmin kuulolla, ihan kelpo treenikaveri! Unski hömpsötteli pimeää putkikulmaa ja voi millä riemulla se sinne irtosi: MÄ OSAAN MÄ OSAAN! Vielä samaa lyhyttä rataa mitä Kaaponkin kanssa tehtiin, kaikki kersat kyllä loisti treeneissä. 


Ystävänpäivän kunniaksi treeneissä oli myös hupiosuus nimeltä kolmiottelu. Ensimmäisenä osuutena oli jo tutuksi tullut Houkutusten Highway, eli leveä kuja jonne oli levitelty leluja, ruokakuppeja ja kaikkea koirasta mielenkiintoista tavaraa, joiden ylitse piti juosta ohjaajan luo kutsusta. Vekki tuli suoraan mun luo, Kaapo hairahti katsomaan muutamaa juttua ja Unski tapansa mukaan oli ryntäämässä mun luo, mutta päättikin äkkiä tsekata olisiko vastassa mitään jännempää :D Kyllä se sieltä lopulta tuli. Toisena osiona oli nakinsyöntikilpailu, joka sekin klassikko mutta ikinä ei meidän koirat ole päässeet sitä testaamaan. Kolmesta laudasta rakennettiin kilparata, josta nopein 10 nakinpalaa syönyt koira sai voiton. Vekki voitti jälleen! Viimeisenä oli se todellinen hupiosuus, kun kisailtiin vielä poikaystävän kanssa - voitto meni sinne, mutta sain parhaimmat naurut. 


Kävin toissa viikonloppuna Jämsässä, jossa vastassa oli uskomatonta mutta totta vieläkin enemmän energiaa täynnä oleva koira kuin viimeksi. Unski sai pitää Eetulle seuraa kaksi päivää ja heti Unskin nähdessään Eetun olemus itsekseen olemiseen jo tottuneesta ja hyvätapaisemmasta koirasta muuttui räksyttäväksi "MITÄ TUHMAA TEHTÄS UNTO??!!"- yllytysriehumiseksi. Sunnuntaina viihdytin Eetua tekemällä tokoa, temppuja ja lelun etsintää sen kanssa. Eetu oli niin onnellinen ja hetki siinä kestikin, että kaikki ylitsevuotava energia sen pään sisältä saatiin kulutettua loppuun ja koira alkoi väsyä. Oli niin kivaa päästä tekemään sen kanssa, se oppii pelkästä ajatuksesta ja mitä ikinä aionkin, niin Eetu on kympillä mukana. Sanoinkin äidille, että kun se on taas tavallisessa rytmissä, niin haluan sen ehdottomasti hoitoon joiksikin viikoiksi. Toipilaskertomuksena voisi sanoa, että Eetu on saanut aloitella nyt uintia ja fysioterapeutti sanoi ettei tarvitse enää hänen luonaan käydä, pelkät kotiharjoiukset riittävät. Osteopaatti avasi muutaman lukon koirasta. Unski muuttaa takaisin Eetun kaveriksi joidenkin viikkojen kuluttua, sekin aiheuttaa jo pienen ikävänpuuskauksen etukäteen ja tulee olemaan vaikeaa olla ilman yhtäkään corgia. Unskista on tullut niin kuuliainen ja kiltti koira ja nyt arvostan sitä, että mulla on myös sen tyylinen koira. On välillä niin mukavaa, kun on koira jonka treenien suhteen ei tunne pistoa sydämessään ja hallille mennessä tietää että voi pitää vain hauskaa. Sellainen joka on tyytyväinen kun pääsee lenkille ja saa ruokakuppinsa naaman eteen, mutta kaikki muu on mukavaa extraa. On viime aikoina huono omatunto kolkuttanut siitä, että koirat eivät asu enää mun luona, mutta toisaalta tiedän että näinkin on hyvä. 

01 helmikuuta 2015

tolleri tuli taloon ja juha oreniuksen valkka

Noniin. Asunnon pääluku on lisääntynyt kahdella jalalla ja neljällä tassulla. Niistä toinen on alle vuotias novascotiannoutaja Kaapo, joka ei ole kyllä uusi tuttavuus bloginkaan puolella. Kaapo ei ole millään tapaa mun, mutta todellinen koiraharrastajahan ei ikinä heitä hyvää tilaisuutta pois ja jollakin tapaa tuo loputon energia on sammutettava, joten työstetään agilitya ja tokon alkeita. Potentiaalinen pieni orava, jolla kyllä riittäisi intoa tehdä ja tuntuu että osa asioista tapahtuu sen kanssa ihan itsestään. Kuten eilen tehtiin hallilla mutkaputkea ja ilman ohjaamista käskytin vain Kaapoa putkeen jonne se aina irtosikin myös takaaleikkauksena. Lelulla palkkaantuu hyvin, ruoka kelpaa ja noutajamaiseen tapaan yhdessä työskentely pienellä pelleilyllä on maailman parasta!


Unskin pitkään tunteneet ja minun tuskailuni kuulleet tietävät, että Unskihan ei juuri leiki mun kanssa, eikä aina yksinkään. Viime vuoden tavoitteisiinihan olin asettanut Untolle, että saisin sen innostumaan vetoleikeistä. Muutama kuukausi sitten käydessäni tavoitteita läpi totesin, että joo ei nyt ihan toteutunut, mutta ei ollut niin masentava olo, koska yhteistyö oli kuitenkin parantunut huimasti. Ja aloin treeni treeniltä palkkaamaan sitä enemmän lelulla, kun otin pari sen lempipalloa aina mukaan ja sain muutenkin myytyä vinkupallojen ihanuuden. Nythän se leikkii jo melkein millä pallolla tahansa, edelleen bilettää ympäri hallia komentaen lelua ja ei juuri muhun vilkaise - mutta kuten aiemminkin sanoin: se on riittänyt. Eilen Unto pääsi vähän duunaamaan esteille ja mielenkiinnosta päätin palkata sen Kaapon ja Vekin treenilelulla, eli hihnapätkän päässä olevalla narulelulla, jossa on villasukkaan tungettu muovipullo sisällä. Suosittelen, halpoja opiskelijan leluja joista koirat on aina ihan kikseissä :D Ja sehän leikki! Ensimmäisellä palkkauksella se alko tapporavistelemaan pulloa, jonka jälkeen vasta hihkaisin kuvaajan paikalle. Videolla on kuitenkin nyt meijän palkkausleikkimistä, jollekin se saattaa näyttää laiskalta, mutta mulle aarre: Unski pitää lelusta kunnolla kiinni, pitää otetta vaikka kiskon lelua, jahtaa sitä, mälvää sitä tyytyväisenä kun on voittanut sen ja jos varastan lelun niin syöksyy perään. Erävoitto!


Vekki teki älyhyvän keppitreenin!



Tänään meillä oli Juha Oreniuksen valmennus. Ratapohjaan kotona tutustuessa olo oli enemmän kuin matematiikankokeessa, sillä en vain saanut käsitettyä miten jotkin kohdat olisin tehnyt. Rataan tutustuessa Oreniuksen kanssa sitten selvisi, että itseasiassa aika monta kohtaa olin ajatellut ihan oikein. Tutustuessa rataan tuli semmoinen olo, että ainakin tullaan tekniikkaa tekemään enkä uskonut, että taipuisin mitenkään joihinkin peräkkäisiin takaakiertoihin, sillä ne ei oo meidän vahvuus: minä en vaan saa itteeni liikkumaan, enkä muista vetää koiraa hypyn yli ja Vekki kieltää ne herkästi, kuten Jennan valkassa joskus tuli esille. Ensiksi otettiin 1-4, johon tein ajattelemani ihmisnuolen. Juha käski hyssyttää koiran vieläkin enemmän, jolloin kolmoselle tuli parempi linja. Sitten 6-8. Takaakiertoon sain yllättävän hyvin. 7 hyppy vaati pari hutia, jotta tajusin että sekin täytyy oikeasti ohjata. Kasilla saksalainen oli mulle ihan uusi juttu, oonhan noita "treenannut" aina joskus, mutta ajoitus ja tekniikka ihan kuraa, en osaisi radalla tehdä. Nyt paneuduttiin kunnolla. Laura videoi meidän treenin ja sano "annan sulle tehtävän, kato noi kaikki toistot ja sitten se viimenen mikä meni hyvin ja mietipä mitä teit toisin". Olin alkuun ihan myöhässä, jään varmistelemaan liian pitkäksi aikaa takaakiertoon jolloin koira lipsahti aina mun ja siivekkeen väliin saksalaisessa. Sitten Juha näytti missä oon ja milloinkin, jonka jälkeen aloin olemaan ajoissa. 9-12 muista, että kutsu koira tiukasti vasta kun tarvitsee, nyt saatoi ihan helpoilla hypyillä jännityksissäni kutsua ja kerätä sitä jo kokoon turhaan, jolloin 12 takaakierto-päällejuoksussa se ei lähtenyt kiertoon, koska olin pyytänyt sen jo liian aikaisemmin tulemaan liki. Kun löysin rytmin siinä, niin meni hyvin. Toisella setillä tehtiin mun painajaista: 17-22. Takaakiertoihin Vekki lähti hyvin, mutta unohdin sen selän taa ensiksi kun aloin kääntämään päällejuoksuun, kunnes Juha totesi että tehään pelkällä persjätöllä. Ja en olisi uskonut: mutta me tehtiin se!! Kolme vaikeaa lähes peräkkäistä takaakiertoa ja mä ehin, vaikka eihän se nättiä ollut! Treenin lopuksi Orenius kommentoi, että hyvältä alko ohjaaminen näyttää ja just tälleen pienissä osissa etenen, muuten kuulemma Vekillä näyttää perusasiat todella hyvältä, joten asteittain vaan hankalampia juttuja. Jes!