Tänään oli jännä päivä, startattiin viralliset agilitykisat. Pohdin viimeisen ilmopäivän iltaan saakka että ollaanko valmiita ja kävin samana iltana vetämässä ratatreenin, jotta näkisin tuntuuko hyvältä - kyllä tuntui ja koira teki hyvin töitä. Ajatuksena oli käydä vähän katsomassa ja tunnustelemassa missä mennään, eikä mua etukäteen juuri jännittänyt sillä Vekin kanssa on mukava kisata. Nukuin kuitenkin edellisen yön huonosti ja aamulla teki tiukkaa koota itseään tulevia suorituksia varten. Viimeksi kisasin Eetun kanssa kauan sitten ja onneksi musta on tullut viisaampi. Nesteytin koiran kunnolla etukäteen ja illalla annoin kunnon ruoan, mutta aamulla tonnikalalla soossattua vettä. Meidän maailman ihanin viikkotreeni agilitykouluttaja Anni lähti mun matkaseuraksi, vaikka ei itse edes kisannut! Kisat olivat mitä mainioimmassa hallissa Musti ja Mirri areenalla, jossa oli keinonurmi ja lämmintä. Ulkona lämppää ja jäähkää vaikeutti loskakeli ja jäässä olevat tiet, mutta jotenkin onnistui pysyi pystyssä. Kisakirjaa täyttäessä tuntui että kädet tärisi, olin ihan lukossa ja perus jännittäminen alkoi hiippailla hiljalleen vatsanpohjaan. Lämppäesteillä Vekki tuntu hyvältä, ainut että se ei osannut odottaa aloillaan kevythäkissään yhtään! Yritti murtatua ulos raapimalla ovea ja kiljumalla mielenosoitukseksi, tulee kevythäkki treeniä meille kyllä.
Tuomarina oli Petteri Kerminen.
A-radalla heti toiseena esteenä olleella keinulla Vekki vähän himmasi, samoin sitten puomilla. Ite lähdin vedättämään puomilla, mutta huomasin että Vekillä oli vanhaa puomijännitystä ja hiljensin tsemppaamaan koiraa. Puhdasta rataa tehtiin, mutta pituudella kuulin takanani pienen kopsauksen ja pohdin osuiko koiran jalka esteeseen. Oli osunut, mutta tuomari ei alkuun edes nostanut kättään, mutta listoilla luki että 5vp. Ei harmittanut juurikaan, totesin että olisi voinut tyhmemmästäkin vitonen tulla kuten ohjauksen mössimiestä, mutta tehtiin virheetön rata muuten. Vauhdin puolesta oli vähän tahmaisempaa, sillä Vekillä tassut suti keinonurmella ja se siksi himmaili paljon ja oli varovaisempi liikkeissään.
Juuri ennen seuraavaa rataa huomasin, että Vekin äitin Naavan toinen omistaja oli tullut hallille. Vekki hepuloi rakkaushuuruissaan ja oli niin onnessaan, kun Ninni sitä huomioi. Pieni jännitys mahan pohjassa mentiin siis radalle, kun tiesin että agilityvalioksi äipän saanut Ninni katsoi kentän reunalla. B-agilityrata oli toinen versio aiemmasta ratapohjasta ja kuten A-radassakin, oli tässä muutama paikka jossa joutui pohtimaan takaaleikkaisiko vai persjätti. Kokeilin rohkeasti rataantutustuessa persjättöä, mutta ne olivat oikeasti sellaisia paikkoja että tiesin takaaleikkauksen pelittävän vain paljon paremmin. Alun parilla hypyllä useat valssasivat, minä jätin Vekin lähtöön, menin tokalle hypylle ja kutsuin sen tekien tosi löysän ihmisnuolen, mutta ohjaus osoittautui hyväksi ratkaisuksi, vaikka löysyyden takia linja kolmoselle kärsikin. Kontakteissa kannustin ja olin kokoajan Veen rinnalla, jotta sitä ei alkaisi turhasta jännittämään. Ja siitä tuli puhtas rata! LUVA-0 -11.75 ja maksien luokkavoitto! Ehkä maailman hienoin Vekki! Maalissa sain halauksen ja hurrauksia ja Vekki ylistettiin maasta taivaaseen niin hienona poikana!
Jäähkälenkin jälkeen tapasin muita Ardiente-ihmisiä joille mut esiteltiin ja Vekki sai kehuja radastaan ja yleisestä olemuksestaan. Tulipa joku tuntematon ihminenkin huikkaamaan meille, että vitsi sun koira vaikuttaa tosi kivalta - näistä tulee aina niin hyvä mieli. Lähdin vielä näyttämään Vekkiä pihalle Ardiente-porukalle ja Vekki tapasi siskonsa Autsin. Ei meinannut pieni poika pysyä pöksyissään, kun se nokki siskoaan kuonollaan ja villitsi tätä leikkiin. Ikävä kyllä hallin läheisyydessä ei voinut niitä vapaaksi päästää. Käytiin vielä moikkaamassa Naava-äitiä, tosin ilman Vekkiä sillä Naavalla oli juoksut enkä halunnut Vekin pään menevän sekaisin juoksuhuuruista. Alla erittäin edustavat perhekuvat: Vekki on perus lösönaamalla kun kuvia otetaan, Autsi näyttää Leijonakuninkaan hullulta hyenalta ja Naavaa ei kiinnosta :D
Täytyy kyllä ylistää miten ihania Teemu ja Ninni olivat. Huoltivat meitä kahden viimeisen radan ajan, pitivät koiraa kun tutustuin rataan ja olivat tosi kannustavia. Tuli ihan pikkutyttö olo, kun joku piti niin hyvää huolta! C-hyppyradalle mentiin ilman odotuksia, rataantutustuessa muistutin itselleni ettei tänne tultu löysäilemään ja ihan samanlailla nyt laitetaan itsemme likoon viimeisellekin radalle. Alun kaksi hyppyä tein taas löysänä ihmisnuolena (jostain syystä ajattelin että Vekki tiputtaa riman jos oon liian kiinni itse rimassa) ja sain paremman linjan kuin aiemmin. Keppien kulma mietitytti rataantutustuessa, mutta totesin että tiukalla hidastusuhinalla voisin saada sen hanskaan ja siitä käskyttämällä kepeille - menikin just silleen! Keppien mennessä just niinku suunnittelin tuli semmonen perkele tässähän ollaan leipomassa nollaa- olo, josta sainkin kuulla radan jälkeenkin ilkikurista palautetta: "sinusta huomas että aiot tehä nollaa kun aloit käskyttää Vekkiä ihan tosissas". Muurin jälkeen olin onnellinen että aioin alunperinkin takaaleikata, en ymmärrä miten moni aikoi vääntää siihen persjätön. Meni aika takaaohjaamiseksi, kun Vekki lähti leviämään ja sain sen jotenkin viitottua ottamaan oikeat hypyt matkalta. Maaliin tullessa olo oli aika uskomaton: toinen LUVA-0! Oltiin tehty tuplanolla meidän ekoissa kisoissa!
Kyllä niitä onnitteluita sitten tulikin ja etenkin Ardiente porukalta tuli tosi paljon kannustavaa kommenttia, että täälläkö se uusi mestari on ja aika hyvät ekat kisat vieläpä noin mukavalla koiralla. Minusta myös! Vekin kanssa käytiin jäähkän jälkeen yläkerrassa olevassa Mustissa ja Mirrissä, josta se sai uuden kaikkien aikojen lempifrisbeensä ihkauutena sekä herkkuluita. Hallilla juteltiin vielä Ardiente poppoon kanssa ja Vekki makasi selällään jalkojeni välissä jo aika unisena. Palkintojen jaossa sijoituttiin hyppärillä toiseksi ja tosiaan tokan radan luokkavoitto, niin tuli usemapaa lelua, lahjakorttia ja ruokaa! Kisojen jälkeen käytiin vielä päästämässä Vekki, Naava, Autsi ja Mocca juoksemaan hetki vapaana. Tosin lenkki jäi lyhyeksi, sillä Vekki oli aika huuruissa Naavan juoksuista eikä Naava tapansa mukaan pistänyt poikaa ojennukseen vaan oli aika otettu jakamattomasta huomiosta. Kotimatkalla kyllä väsytti ja nyt on takki aika tyhjänä, kun ylitettiin odotukset ihan kunnolla. Normaalisti treenilistalle tulee monta asiaa kisojen jälkeen, mutta nyt ei jäänyt sellainen olo kuin pituudesta ja A:n kontaktista! Ja siinä kevythäkissä olemisesta! Mitä nyt vähän ajattelin pyöritellä asiaa päässäni, niin työvuorojen salliessa voisi Kuopiossa käydä kuluttamassa Eetun vanhan kisalahjakortin vielä maaliskuussa ja koittaa se viimenen LUVA vielä Pohjois-Karjalasta hakea. Tosiaan, isoja asioita on tapahtumassa, sillä aiemmin mainittu Helsinkiin muutto tapahtuu toukokuussa!