30 tammikuuta 2015

teetä nokassa

En tiedä mistä outo innostuspuuskani tuli, mutta me ollaan treenattu nyt pari päivää uutta lajia: hajuerottelua ja -tunnistusta. Olin itsekin yllättynyt miten tarmokkaana halusin päästä tätä treenamaan, sillä mun oli pakko samana päivänä polkea kauppaan ostamaan lasipurkkeja, pihdit ja vihreää teetä. Tosiaan, päädyin ottamaan etsittäväksi hajuksi vihreän teen. Vekille pitäisi opettaa jo tunnari, mutta tavallisilla tunnarikapuloilla treenaaminen ahdistaa, joten uskottelen itselleni että siitä tulee mielekkäämpää kun harjoitellaan vähän muita nenähommia. Unski pääsi koe-eläimeksi kanssa.

1-treeni: pidin purkkia kädessäni, naksutin kun koirat tarjosivat purkin haistelua. Vekki hoksasi ja oli ihan liekeissä, Unto ensin tarjosi lähinnä nenällä koskemista purkin suuaukkoon. Kumpikin koira teki 30s-1min kestävät setit kolme kertaa.

2-treeni: pidin pari toistoa purkkia kädessä, sitten laskin sitä maahan. Vekki hoksasi, Unto vähän hämmentyi ja tarjosi purkin vieressä olevan kenkäni nostamista suuhun, hölömö. Toisella setillä laitoin purkin muutaman metrin päähän ja namin sen taaksen, annoin luvan ja Vekki kävi syömässä namin ja haisteli sen jälkeen purkin suuta, palkka purkin päältä. Sitten piilotin purkin olohuoneeseen helppoon paikkaan, Vekki tarjosi ensin vieressä olevan lelun tuomista mulle, sitten kävi paikantamassa hajun hyvin. Yhdellä toistolla ehti kokeilla nostaa purkkia suuhunsa. Unto teki helppoja toistoja siten, että pidin purkkia kädessä ja se alkaa jo haistella sitä enemmän. Vekille vielä loppuun yksi setti pelkkiä purkin haisteluja mun kädestä, sillä edettiin liian nopeasti.

Mitä voisi sanoa näiden treenien perusteella? En ole mukavuusalueellani, se on tässä osittain ideakin. En osaa tulkita milloin koira ymmärtää että haistelu on ainoastaan se juttu mitä tehdään, nytkin sain molemmat koirat yrittämään nostaa purkkia. Olin jo lannistunut treenien jälkeen, mutta sitten potkaisin itseäni ja totesin että näin käy aina tunnarinkin kanssa - heti kun koira tekee muuta kun haistelee niin totean että "noni tää oli tässä, peli menetetty!". 

3-treeni: naksutteluu purkin haistelusta, asteittain liikutin purkkikättä kauemmas ja piilotin ihan viereeni esim pöydän jalan taa. molemmat alko hakea purkkia heti ku ei ollu näkösällä. silti mun luotto ei riitä että nuo käyttäs nenäänsä



Tiistain agilityssa mentiin flow-fiiliksissä! Olin saanut maaniteltua ratapohjan suunnitteville kouluttajille, että tämä olisi erittäin kiva saada työn alle ja treenien radan nähdessäni innostuin, sillä siinä oli tekniikkaa linkin takaa olleesta radasta. Olin päättänyt etten sorru lipsauttamaan koiraa putkeen 5 esteen jälkeen tai muitakaan klassisia mitä tuossa pystyi tekemään, mutta kyllähän ne kaikki tapahtui kun keskittyi kunnolla koiraan eikä ehtinyt ensin ajatella tarpeeksi seuraavia esteitä. Ensimmäinen meidän vuoro menikin siihen, että edettiin tasaisesti aina este kerrallaan ja lopulta päästiin seiska putkeen. Ainut että valautin Vekin pari kertaa tosiaan putkeen ja vasta korjatessa tein vitosella vastakäännöksen, jolla sain Vekin tiukemmin tulemaan kutoshyppyyn. Hyvä fiilis kuitenkin jäi, sillä saatiin tekniikka toimimaan ja minä osasin rytmittää koiraa, vaikka leijeröin hypyt kaukaa. Toisella vuorolla päätin tehdä koko radan nollana (meidän treenissä ei ollut hyppyjä 8-10 vaan niiden tilalla keinu ja putki). Vaadittiin pari korjausta, jonka jälkeen hoksasin olla ekoja hyppyjä leijeröidessä olla tuijottamatta tikkuna koiraa, vaan katsoa estettä jonka haluan sen suorittavan - loogista, mutta ei taas heti voinut vissiin ymmärtää. Sitten tehtiin nollana! Putkella linjat on vähän töksähteleviä, mutta ei muuta kuin hienosäätöä ja muistaa antaa koiralle enemmän tilaa. Keinu toimi, toisella setillä tuli liikkeen mukana kontaktista läpi, mutta olisi samantien korjannut (mutta katsoi hölmistyneenä että miksei alastuloa olekaan ja palatessa menikin kontaktille sekuniksi seisomaan) ja uudella toistolla palkkasin lelulla 2on2offiin. Loppuun vielä kaksi kertaa kepit, toisella toistolla ylipitkä ja haastava keppikulma, mutta Vee teki! Ihan huikee fiilis kun tultiin radalta pois, on niin hieno poika mulla!



Possu.




Ja yks reikäpää treeniensä jälkee joululomalla ♡


Huomenna on jännittävä päivä ja viikonloppu iha huippuuuu! Palataan pian taajuksille siitä!

26 tammikuuta 2015

winter wonderland




 Mulla oli perjantaina ja lauantaina töitä, jonka vuoksi koirilla oli vähän tylsiä kotipäiviä. Otettiin nämä tylsät päivät kiinni eilen ja tänään, kun käytiin sunnuntaina Nooran kanssa 2h ja tänään Tiian kanssa melkein 3h lenkit. Meidän ensimmäiset lenkit jäällä tänä talvena! Oli pakko saada kamera mukaan, sillä valokuvaamisesta tulee mulle taas mielekästä, sillä tykkään kuvata avarassa ympäristössä jossa on valoisaa ja koirien liike irrottuu tyhjästä taustasta. Vekki oli niin riemuissaan nähdessään sunnuntaina Pinnan ja olihan sen pakko mielistellä ja yrittää liehitellä Pinnaa kokoajan tökkimällä kuonolla kylkeen ja vetämällä korvat töttörölle. Onneksi Pinna ei hyväksynyt kaikkia juniorin rakkaudenosoituksia ja laittoi Vekin ruotuun pari kertaa, jonka jälkeen Vekki osasi taas käyttäytyä. Tänään veljekset näkivät toisensa pitkästä aikaa, eivät nuo enää oikein ymmärrä leikkiä toistensa kanssa, mutta onneksi jäällä riitti taas tilaa juosta ja leikkiä hippaa.  Unski juoksi molempina päivinä täysillä isompien perässä ja olikin aina kotiin kävellessä ihan puhki. Oon tosi iloinen että se osaa nykyään käyttäytyä eikä mennä hyppimään isompien kauluskarvoihin ja räkyttämään naaman eteen, nytkin se leikki kiltisti ja juoksi muiden mukana. Jäällä on vaan niin rentouttavaa mennä, kun ei tarvii ympärilleen paljoa katsoa ja voi keskittyä pelkästään juttelemaan lenkkiseuran kanssa. Sillä meidän omassa lähimetsässä kulkee nykyään paljon koiria jotka ei oo omistajillaan hanskassa ja tällä hetkellä omatkaan ei käyttäydy kuten haluaisin, niin jäällä on levollisempaa mennä. 

Elämme nyt niitä aikoja, kun ihan oikeasti uskottelen puolitosissani itselleni että olisiko se seuraava koira sitten kuitenkin narttu ja pohdin, olenko itseasiassa koskaan opettanut niin kiltille ja kuuliaiselle koiralleni mitään käytöstapoja. Yksinkertainenkin asia, joka on rutiinina pennusta saakka niin oho, nyt sitä ei enää muisteta. Toisinsanoen Vekillä on aikamoinen kuspäämörkömurkkuvaihe ollut jo jonkin aikaa. Eikä tää oo enää mitään mun päänsisäistä, sillä kaveritkin on todennu että ohhoh kylläpäs se koittaa sua ja tänään sain vertaistukea Tiialta, sillä Pokka on nyt ihan samanlainen. Vekki on aika herkkänä, reagoi asioihin aika voimakkaasti eikä sitä ole helppo saada kuuntelemaan, jos häiriö on liian iso. Koirien ohitukset on meidän arjen mörkö, sillä jos Unto vähänkään kiihtyy vastaantulevasta koirasta, niin ottaa Vekki mallia ja provosoituvat yhdessä. Asiaa auttaa jos saan tehtyä Untolle ajoissa selväksi ettei vastaantulijalle huudella yhtään mitään, jolloin Vekkikin saattaa olla reagoimatta ja olla kuin mitään ei olisi. Muuten Vekki huomioi ärsykkeitä ympäristöstä nyt tehokkaammin ja saattaa jäädä kiinni tuijottamaan vaikka kauempana menevää koiraa, jotka ennen olivat pelkkää ilmaa. Kirsikkana kakun päällä ovat ne naapurin kaverin nartun juoksut: ensimmäisenä viikkona Vekki oli ok, mutta toisena viikkona koko koiran olemus muuttui täysin. Sanin ollessa läsnä sillä ei ole korvia ollenkaan ja koko koira on yhtä rakkaudenhuuruista urosta. Voin kertoa että ärsyttää, tiedän etten voi luonnonvoimia kumota, mutta pikkusen ottaa päähän kun Vekkiä ei saa noista tiloista pois ollenkaan, vaan se ulisee ja tärisee naisensa perään. Kuten kaverit on todenneet, että nyt vaaditaan vain kärsivällisyyttä. Eilenkin jäällä Pinna jäi tuijottamaan jäällä varjoliitävää ihmistä, jolloin Vekki sen huomatessaan nosti semmosen mörköuhomurinan ja karvat pystyssä, eikä se meinannut antaa olla laisinkaan vaan mörmötti huuliensa välistä vielä eteenpäin käveltyämme. Itse olin jo ihan turhautuneena, mutta kaveri lähinnä nauroi että voi nyt vaaditaan vaan kärsivällisyyttä vähän aikaa ja selvää mörkömurkkuilua tuo on. Oli helpottavaa myös tänään Tiialta kuulla, että Pokka mörköilee samanlaisia asioita. Ihan tuttuahan tämä on mulle, kun kolmas uroksenretale käsissä, mutta silti tulee iskuna vasten naamaa kun äkkiä niin kiltti pikkupoika käyttäytyy kuin aivovammainen uros :D


Kirjoitettuani tämän Mitä meillä syödään?-tekstin jälkeen koirien ruokavalio on kokenut hyviä muutoksia, kun intouduin miettimään että mitä voisin tehdä paremmin. Olen ostanut monipuolisemmin erilaista syötävää, kuten hevosen jauhelihaa koirien erikoistarvikemyymälästä ja lauantaina silakkafileitä Lidlistä. Vekille ostin vielä lihaista rasvaa ja PiiPet-kuurin, jos saataisiin ihoa ja karvaa parempaan kuntoon. Vekki kyllä kuluttaa kaiken mitä sille kuppiin mätän, mutta nyt tuntuu että se alkaa olla ihanteellisen painoinen mitä kylkiä tunnustelen ja silmällä katson. Yksi hyvä uusi juttu on lisäravinteet! Nykyään koirat saavat kuppeihinsa oluthiivahiutaleita, pellavasiemenrouhetta, karpalorouhetta ja kananmunakuorijauhetta, jota teen itse. Itse kananmunaa annan reilusti enemmän kuin ennen ja piimää, viiliä tai raejuustoa kuppiin useammin. Etenkin Vekillä oli hetki sitten maha tosi useasti löysällä ja kuidun määrää lisäämällä ja pienen kuurin maitohappobakteeria syöttämällä se on tasoittunut - ja nyt ruokavalioon kuuluukin useammin kasvista ja nyt pellavasiemenrouhetta. Unohtui asiatekstiin mainita, että koirat saavat kuureina myös B-vitamiinia, etenkin jos ovat olleet hierojan käsittelyssä jumissa. Vekillä oli toinen fyssarikäynti viime viikolla, pientä jumia oli vielä jäljellä mutta hyvin pehmenivät käsittelyssä. Taas saatiin ylistystä jäätävistä, kuulemma ihan aikuisen koiran lihaksista ja etenkin selkälihaksista. Vielä yksi kerta varattiin vähän ajan päähän, ihan hyvä kun tehdään nyt enemmän kontakti- ja keppireeniä. Unton hieroin itse samana iltana ja miten tikissä tuo corgi voikaan olla! Siis ihan jäätävät, pyöreät ja isot lihakset ja etenkin reisilihaksia hieroessa en voinu itekään uskoa miten voimakkaat ne oli - ihmekään että ulkopuolisetkin niitä hämmästelee. Mutta toisaalta mitä voi olettaa, kun alla olevia kuvia katsoo? En ole ikinä ymmärtänyt kun multa on epäilevästi kysytty että eikö nää mene rikki ja katsottu suu auki, että miten uskallan antaa niiden leikkiä viisi kertaa itseään isompien kanssa - öö miksi en? Meillä molemmat corgit ovat saaneet luovutusikäisestä saakka leikkiä isompien koirien kanssa, minkä takia kumpikin varmaan vierastaa oman kokoistensa kanssa leikkimistä ja paljon hauskempaa on rällästää isompien seassa.


Jospa minäkin kirjoittaisin nyt meiän tokon treeneistä uusien sääntöjen innoittamana. Ollaan tehty eteentuloa, kaukoja ja kapulanpitoa enimmäkseen kotona. Hallilla on haettu seuraamiseen virettä ja joitakin tosi hyviä pätkiä sieltä on tullut, kerran koira alkoi keulimaan ylöspäin mikä oli juuri sitä mitä haluttiin. Hyppyä tehty niin, että käsken hyppäämään ja heitän pallon, jotta saataisiin vähän etäisyyttä. Sillä koira jää niin kiinni esteeseen, että takastulo ei onnistu kolauttamatta esteeseen. Ja erikseen pelkkää istumista esteen takana. Eteentulossa oon jättänyt koiran istumaan, mennyt pari askelta taaksepäin ja pyytänyt eteen käsiapuja vielä vähän käyttäen. Kapulatreeni etenee tasaista vauhtia, Vekki osaa halutessaan ottaa kapulan suuhun kunnon otteella ja pitää muutaman sekunin. Ja kapulan se saa suuhunsa vain multa kädestä ja jos yhtään alkaa mälväämään niin oho ja kapula pois. Joitakin kertoja oon joutunut huomauttamaan pelleilystä, niin meinasi sitten vire laskea ja huomasin Vekillä pienen "yhyy en saa tehdä mitä tahon tää on tyhmää"-ilmeen, jonka jälkeen oon ollut tarkempi siitä ettei vääriä pitoja tulisi yhtään joista joutuisin ottamaan uusiksi. Innostuin opettamaan Vekille täpäkkään seisomiseen ilmaan etutassuilla hypähtämisen, oppi aika nopsaan kämmenkosketusta apuna käyttäen. Kaukoja ollaankin jumpattu ja hyvin pysyy neljä tassua aloillaan ja hissinä maasta seisomaan ja toisinpäin. Edelleen tavoitteena olisi hakea (ainakin) yksi avoimen ykköstulos ennen elokuuta. 
 Muuten Vekki on saanut sisällä tehdä kuurina 2on2offin sheippausta. Oon laittanut erilaisen korokkeen kuten tyynyn, tasapainotyynyn tai laatikon, jolle se saa tarjota takatassujen asettamista. Tai sitten ilman mitään suunniteltua koroketta ja tarjoaa esim. sängyn laitaan jalkojen nostamista. Tekee tosi hyvää, eilenkin hallilla treenien loputtua keräsin treenireppuun tavaroita ja katseen nostaessa oli Vekki mennyt jonkin matkan päässä olevan puomin alastulolla 2on2off asentoon hengailemaan. Käytiin perjantaina tekemässä keinu- ja keppitreeni ja sunnuntaina keppireeni. Keinua kokonaisena ensimmäistä kertaa pienellä radalla mukana, sekä kepeille hakemista eri kulmista radan mukana. Tosi hyvä!! Kunhan ite muistan olla auttamatta liikaa vaan opetan sen koiraeläimen itse hakemaan ne kepit, kuten oon vannonut tekeväni. Tosi luontevasti meni nekin keppikulmat, joita itse oon aina pitänyt kisoissa mörkönä. Keinulla tarjoaa 2on2offin heti, ei tarvii ees jarrutella kun koira on niin varma siitä mitä tekee. Sunnuntain keppitreenit tosi hyviä, tehtiin pelkkiä keppejä, putkista hakemista ja loppuun naksuttelin vielä ekaa väliä ylipitkiltä matkoilta. En tiedä johtuiko päivän parin tunnin lenkistä vai jonkin aikaa sitten keppien ansiosta tapahtuneesta lihasjökistä, mutta tuntui että vähän vauhdissa säästeli itseään. Tehtiin loppuun vielä kaksi puomia, kun sattui menemään sen alta kaksi putkea ja Vekkiähän alkoi nimenomaan ahdistaa puomi aikoinaan siksi, kun sitä jännitti puomin alta kulkeva putki. Nyt ei haitannut yhtään, voittajaolo! 


Ja loppuun ihkauudet rakennekuvat koiraeläimistä, kyllä nyt on ihan protrue harrastajaolo! Unton rakennnekuva on ihan ensimmäinen yritys, jossa Noora oli vasta asettelemassa Unskia ja jalat on miten sattuu, mutta tää oli musta paljon kivempi kuin ne pönötykset joihin aseteltiin jokainen jalka hyvin ja yritettiin saada koira mahdollisimman ryhdikkääksi. Tässä Unski näyttää musta tosi hyvältä, karva laskeutuu ja se on komee kuin mikä!

Cloudmoore Milkyway Moon "Unski" 3v

Ardiente Don Perro "Vekki" 1,5v

22 tammikuuta 2015

eetu voi hyvin

Ensimmäiseksi Eetun kuulumisia. Koira voi erittäin hyvin ja virtaa riittäisi vaikka mihin, eikä paikoillaan jaksaisi enää pysyä. Eläinlääkärissä on käyty kontrollikäynnillä ja poistattamassa tikit. Polveen tehtiin vetolaatikkotesti, eikä se ollut enää yhtään löysä, voi tätä onnea! Lääkäri myös ylisti taas Eetun lihaksia valtavasti ja hyvät uutiset vain jatkuu: Eetu oli laihtunut 600g. Tietysti voi olla että tuo massa on lähtenyt lihaksistakin, mutta pääasia että ainakaan enempää massaa ei ole tullut vaikka liikuntaa ei olekaan ollut. Äiti käytti Eetua uimassa, jossa se oli uinut kolme pientä kierrosta käyttäen jalkojaan hyvin. Myös uittaja oli sanonut, että Eetu kävelee todella hyvin verrattuna siihen millaisia leikkauksesta toipuvia koiria hän on nähnyt. Eetu kävi myös fysioterapetuilla näytillä, josta voi lukea lisää alla olevasta potilaskertomuksesta. Kuitenkin summattuna fysioterapeutti oli sitä mieltä, että uimaan ei kannata vielä viedä, sillä potkiminen on vähän liian raskasta liikettä vielä polvelle. Lihaskunnon kohottaminen aloitetaan tasapainotyynyllä, erilaisilla harjoitteilla ja myöhemmin dobopallolla. Nyt Eetu saa lenkkeillä 3-4 kertaa päivässä 20-30min lenkkejä sekä helmikuun alussa meen viikonlopuksi Jämsään, niin Unto menee pariksi päiväksi pitämään Eetulle seuraa. Vekki pääsee viikonlopuksi hoitoon muualle, sillä se on liian raju vielä Eetun kaveriksi. Nyt pitäisi keksiä Eetulle tekemistä, mutta talvipakkaset ja lumikinokset hankaloittavat hieman ulkona tehtäviä asioita. Täytyy ideoida!

Jatkossa kuunnellaan siis fysioterapeuttia, jolla on enemmän käytännönkokemusta leikkauksesta toipumisesta kuin ehkä lääkärillä oli.  Lääkäri suositteli hiljaiseloa kahdeksan viikkoa, mutta fysioterapeutti niin Jyväskylässä kuin Joensuussakin sanoi, että mielummin kolme tai jopa neljä kuukautta. Oon niin onnellinen, tuntuu että vaikeudet ovat vihdoin takanapäin ja hetkeen emme ole saaneet kuulla kuin hyviä uutisia. Tuntuu oudolta, ettei ole kauan aikaa kun itkin poski tyynyä vasten ja nyyhkytin kavereilleni etten tiedä miten tässä oikein käy, onko tässä mitään järkeä ja onko koiran elämä enää mukavaa. Kuitenkin hiljalleen kuukausia sitten ollaan rasitusta lisätty, Eetu on saanut leikkiä toisten koirien kanssa, saanut juosta ja saanut jopa höntsäillä meidän vanhoja harrastuksia ja miten onnellinen se onkaan ollut. On niin palkitsevaa, kun pitkän vaikean aikakauden jälkeen kun koira ontui lähes jokaisen rasituksen jälkeen voin ottaa sen mukaan tekemään asioita jotka ennen olivat sille arkipäivää ja ei tarvitse pelätä, että se menee rikki. Nyt on tasapaino siinä mikä on tärkeää ja mikä ei: jos voin ottaa koiran mukaan pitkälle lenkille toisten koirien kanssa tai antaa sen päästä mukaan agilitytreeneihin katsomaan, leikkimään ja hömpöttelemään muutaman putken ja siivekkeen hauskaa pitäen, niin se riittää. Ei tarvitse tehdä kaikkia lajeja maan ja taivaan välillä, ei tarvitse tehdä joka päivä eikä tulla ehkä jokaiselle pitkälle ja raskaalle lenkille mukaan. Jos se on hinta siitä, että saan tehdä nyt koirani kanssa asioita joita ennen saimme ja joista tiedän sen nauttivan niin paljon. Kun ennen pitkän lenkin jälkeen koiran noustessa päiväunilta sen silmissä oli vähän apea ilme, linkutti jalkaansa ja pääsi hieman vaivalloisesti ylös. Niin nyt se pomppaa pedistää ylös silmät kiiluen ja kieli pitkällä roikkuen, häntä hurjana vispaten ja haukahtaa "JOKO MENNÄÄN, OISIN VALMIS TAAS UUTEEN SEIKKAILUUN!?". Minun pieni taistelija.

 (c) Milena Nevanto

Vielä olisi loppuun kerrottavaa corgiharrastajille: ollaan Eetun ja Unskin kanssa tulossa helmikuussa corgierkkariin Kuopioon! Eetua pyydettiin jo syksyllä esiintymään sinne kanssani ja nyt fysioterapeutilta saimme luvan, että saadaan mennä mutta fyysisesti raskaita temppuja kuten hyppyjä ei saa tehdä. Ja voin luvata, että tulee muuten olemaan hyvin, hyvin iloinen ja onnellinen sekä haukkuva, raivoisa ja kuumuva koira miulla käsissä :D En tiedä uskallanko opettaa Eetulle uusia temppuja ennen erkkaria, se syö mut varmaan suihinsa kun on niin paljon energiaa ja louskuttaa OPETA MUIJA MUA OPETA. Ja niin, Unski pääsee hömpöstelemään agilitynäytökseen jotakin helppoa. Ajattelin ensin etten haluaisi sen kanssa mennä, koska meidän agilityhan on luustokuvien vuoksi nykyään pelkkää rimat matalalla hauskuuttelua, mutta tiedän että on paljon ihmisiä ketkä tahtovat Unskin nähdä, joten miksipä ei. Toivotaan vielä että saan työvuoron järjestymään!

18 tammikuuta 2015

sinä olet paras tällä treenikentällä! sinä olet maailmanmestari!

Hupskeikkaa, päätin eräänä päivänä vielä katsoa hengittäisikö Macin laturi sittenkään ja kyllähän se toimii, kun pitää johdon tietyssä asennossa. Ollaan treenattu vaikka ja mitä ja mikä aktiivisinta, niin oikeastaan kaikista treeneistä on jotakin videolla tabletilla. Ainut etten ole oivaltanut vielä mikä on helpoin keino saada klipit editoutuna Youtubeen, mikä on venyttänyt treenipäivityksiä. Meille kuuluu ihan hyvää, mitä nyt viimeiset viikot on jännitetty, että lähdetäänkö äkkilähdöllä Helsinkiin asumaan vai jäädäänkö Joensuuhun. Vielä toistaiseksi jäädään Joensuuhun, mutta muutto pääkaupunkiseudulle tapahtuu vielä tämän vuoden aikana, en tiedä milloin. Epätietoisuuden vuoksi en ole niin rohkeasti ottanut kevään ja kesän harrastusmahdollisuuksista selvää ja pitäisi päättää jatkanko kouluttamista tokossa ja otanko vastuulleni seuramme kevään pentuagilitykurssin. Vepekin kiinnostaisi kesälle tosi paljon. Agilityyn panostetaan nyt täysillä, sillä tykkään uudesta treeniryhmästämme ja etenkin kouluttajasta älyttömästi ja pakko myöntää, että ensimmäiset kisat on kalenteriin välitavoitteeksi merkattu



Ensimmäisellä kerralla käytiin perusteellisesti kouluttajan kanssa läpi jokaisen treenaajan tavoitteet, ongelmankohdat ja kehityskohteet. Meidän kehityskohteiksi sanoin oman liikkumiseni, ajoitukseni ja ylipäätään uudenlaisen koiran kanssa yhteistyön sujuminen ohjauksen kannalta. Tavoitteista pidemmälle ajateltuna kisata toimivasti ja välitavoitteena että kisataan vasta kun koira tuntuu hyvältä, toimivat kontaktit ja itsenäiset kepit. Itse treenit oli aika sukkelat ja tehtiin pientä pätkää, itselleni sain huomautuksen että mun täytyy alkaa miettimään omassa ajoituksessa myös sitä, että mitä teen kun ehdin ja mitä teen kun en ehdikään. Eli taas sitä, että mieti mitä siellä radalla teet, ajattelet yhden esteen kerrallaan vaikka kokonaiskuva onkin selkeä. Käytiin omatoimireenaamassa samoja asioita, mulle selkeästi tehokkain tapa oppia on käydä tekemässä samaa treeniä 2-3 kertaa jolloin toistoja tulee niin monta, että ymmärrän oikeesti mitä teen. Seuraavana tiistaina oli valssitreeni. Oon surkein valssaaja ikinä, etenkin pienen koiran kanssa oon oppinut että hyvinhän tässä ehtii kääntyä kun koira on jo hypännyt ja semmoista, kouluttajakin sano että mussa on minikoiran ohjaaminen kiinni. Ensinnäkin puututtiin mun tekniikkaan: alan peruuttelemaan, ottamaan ihme askelia ja oon myöhässä. Anni huuteli mulle asioita johon keskittyä: katse, askeleet, ennakointi. Hiljalleen alkoi toimimaan, huomasin että olinkin koiraa pari askelta edellä ja se tuli nätisti ohjaukseen mukaan. Tottakai se joutui vähän himmailemaan vauhtia kun hidas ohjaaja keskittyi täysin ohjaamiseen ja etenkin putkilla tulin aina koiran tielle. Mutta hei, mä opin ja olin kyllä tosi tyytyväinen! Uhosin viimosella setillä että vedän koko homman lävitse ja yllä on siitä pätkä. Viimeisillä hypyillä meinaan alkaa aina löysätä, ei sais vaan pitäs rutistaa jokainen este kunnolla loppuun saakka. Käytiin tekemässä itsenäisesti tätä samaa ja persjättöjä, nekin suju! Unski pääsi tekemään kanssa valsseja ja persjättöjä, sen kanssa sorruin kyllä ihan huolella taas löysäilemään kun ei oo niin kiire valmistella ohjausta. Persjättötreeni Unskin kanssa autto kyllä Vekin treenejä ajatellen, sillä ehdin kunnolla edelle ja tekemään ohjauksen ja koira tuli hyvin mukana. Antoi itsevarmuutta että kyllä ehin kun oon ajoissa.



Mites kontaktit? A:ta on tehty nyt vissiin kolme kertaa. Tekniikan puolesta on tullut joitakin tosi hyviä juoksukontakteja, joissa laukka on ollut juuri se mitä haetaankin. Huonoja tulee siksi, että Vekki tulee niin kovaa harjanteelle ja se lennähtää harjan ylitse, jolloin heilauksen voimasta tömpsähtää väärään kohtaan ja siitä askeleet eivät osu kohdalleen. Puomi alkaa olla taas parempi. Lupasin treenata irtoalastuloilla ja pöydällä, mutta laiskuuttani päätinkin vain alkaa pitää tsemppitreeniä oikealla puomilla. Eli käytännössä lähettiin siitä, että palkkasin kun koira kiinnostu puomista ja tarjosi siihen koskemista, jos lähti kiipeemään ja alko jännittää niin nostin pois ja lelubileet. Vauhdin pudotin kriteereistä pois, pääasia oli että Vekki teki puomin reippain mielin. Kyllä sen itsevarmuus kohosi jo parissa treenissä ennalleen ja itse oon pitänyt huolen, että se tietää olevansa maailman reippain ja rohkein koira, kun suorittaa puomin niin hienosti. Keinussa ollaan edetty siihen, että päädyssä on vain matala pöytä enää ja namialusta. Ongelma on tällä hetkellä se, että pöydän takia Vekki siirtää etenkin takajalkansa aika nopeasti keinulta pöydälle, johon namialusta nyt on vähän auttanut. Täytyy katsoa miten nopeasti otan pöydän kokonaan pois.

Kepit on tauolla. Muutama viikko sitten tehtiin keppejä ja laitoin niiden eteen hypyn, josta Vekki sai itse hakea kepeille. Eräällä toistolla hyppy meni pitkäksi ja Vee meinasi mennä tokaan väliin, kuitenkin juuri sen kohdalla hoksaten virheensä se taittoi itsensä ikävästi ekaan väliin. Tämän jälkeen aristi vähän ensimmäisiä keppejä. Onneksi fyssari oli seuraavana päivänä ja jökkiinhän tuo oli mennyt, joten kepeistä pidetään nyt breikkiä. Vekillä piti olla toinen hierontakerta torstaina, mutta fyssarin auto hajosi joten nyt ootellaan että saadaan uusi aika.



Unski on saanut omatoimitreeneissä siis hömpötellä agilitya. Rimat nykyään alimmillaan mitä siivekkeisiin voi saada, olisiko 5-10cm. On tehty useampaan kertaan irtoamista, käännöksiä, niitä valsseja ja persjättöjä sekä viime kerralla Unski sai tehdä poikkeuksena pari kertaa A:n ja kerran kepit kuudella kepillä. Ainakin yksi meidän tavoite on saavutettu, sillä jokaiset treenit mennään nykyään lelupalkalla!! Joko vinkuvalla tennispallolla tai vähän suuremmalla vinkuvalla pallolla. Unski palkkaa itseään juoksemalla hallia ympäri tökkien nenällä palloa haukkuen tai ravistellen. Eihän se edelleenkään sitä palloa mulle palauta, mutta se tuntuu kriteerinä aika mitättömältä nyt. Tietää kuitenkin että Unton harrastaminen on aikalailla tutuissa halleissa kevyttä hömppäilyä, saatika ei tuu paljoa tekemään vieraissa treenihalleissa tai -kentillä saatika tilanteissa joissa en pystyisi sen antamaan palkata itseään tollein. On tää vaan siistimpää, kun ei tarvii pelleillä namien kanssa ja voin kertoo että on pikkusen eri ilme kettupojalla kun kiitokseksi töistä saa juosta lempparipallon kanssa kuin et söis vaan palan makkaraa!

Ääääk, pitää kirjoittaa Vekin tokotreeneistä, Kaapon treeneistä sekä tärkeimpänä Eetun kuulumisista!

06 tammikuuta 2015

mitä meillä syödään?

Ruokaa! Safkaa! Mun on pitänyt tehdä koirien ruokinnasta oma postaus jo todella, todella kauan aikaa sitten, mutta aina se on jäänyt ajatuksen tasolle. Aina välillä oon ottanut kuitenkin kuvia jo sitä varten ruokailusta kun pakastimen ovi käy, metallikuppeja kilistellään, kauhon ruokaa kippoihin ja kuolaava rivistö seuraa tarkkana keittiön oven suussa.

Vekille läskiä luiden ympärille, joten possukuutioo!


Mitä meillä siis syödään? Eetu ja Unski on raa'alla ja Vekkikin jäämässä hiljalleen kokonaan raa'alle, nyt vielä 80/20 nappulaa. Nappulamerkkinä Pure Naruralin Active.

Sillon oli Jahttii ja Vahttii ja kinkkusuikaletta
Vekin ruokasäkki, vesikuppi, ruokakuppi
ja aktivointiruokakuppi, jottei hotki
Eetu taisi luovutusikäisenä syödä Royal Caninin penturuokaa, jota varmaan syötimme sille hetken aikaa. Muistan että jossakin vaiheessa sille syötettiin RC aikuisten keskikokoisten ruokaa ja leikkauksen jälkeen saman merkin leikattujen koirien ruokaa. Ensimmäinen vuosi meni opetellessa koiran ruokintaa, kuten muutenkin koiran kanssa elämistä. Nappulan joukkoon Eetu saattoi saada ainakin piimää, viiliä, pakastevihanneksia, ihmisten kaupan jauhelihaa ja ai kamala....  kinkkusuikaleita!! Leikkauksen jälkeen RC todettiin huonoksi merkiksi eikä ruoka sopinut Eetulle: muistaakseni se ei pysynyt tarpeeksi solakkana ja silmät ainakin vuotivat. Jossakin vaiheessa syötettiin sille Jahti&Vahti kanariisiä. Itse taisin tässä vaiheessa kuulla ensimmäisiä kertoja koiran raakaruokinnasta, tutkin asiaa lisää ja aloin myymään ideaa äitille. Äiti suostui ja siirsimme Eetun hiljalleen raa'alle. Muistan ensimmäisen kerran kun olimme tilanneet Vauhti-Raksulta lihoja: istuin suihkun lattialla sahan ja vasaran kanssa, leikkasin sahalla isosta jauhelihamötikästä "kerta-annoksia" ja mätkin jauhelihamössöä "pienempiin pusseihin". Haju oli ihan käsittämättömän oksettava, lihan sahaaminen lattialla kuvottavaa ja mietin että tätäkö on se kehuttu koiran raakaruokinta. Onneksi vähitellen opimme olemaan loogisia, ostettiin pienempiä lihamääriä ja sulatettiin sopivissa määrissä. Unski söi jo luovutusikäisenä ilmeisesti Golden Eaglea, vaikka muistin että oltaisiin itse tutun kehaisemana vaihdettu siihen. Muistan kerran kun pentu-Unto teki isot tarpeensa huoneeni lattialle ja silmät suurena tuijotin voiko tuollaisesta marsusta lähteä noin paljon tavaraa. No ei voinut, vaihdettiin muistaakseni ainakin yhden toisen merkkisen pussin jälkeen lopulta Brit Careen ja Eetulle otettiin jostain syystä samalla Brit Care Light merkiksi. Eli vähän heikot muistikuvat siitä miten pitkään Eetu on ollut raa'alla tai Unski. Oon 13.helmikuuta 2012 kirjoittanut että koirat vaihdettiin Brit Carelle. Joensuussa koirat olivat ainakin jonkin aikaa nappulalla, mutta raakaruokinta alkoi olla varmaan siinä vaiheessa taas pinnalla, jolloin itsekin halusin takaisin luonnollisemmalle ja paremmalle ravinnolle. Mun lähimuisti on näköjään surkea, mutta muistikuvien mukaan pojat menivät jonkin aikaa aikalailla 50/50 ruokavaliolla - kunnes ne lopulta jossakin vaiheessa siirtyivät kokonaan raa'alle. Vekki sai luovutusikäisenä kasvattajalta mukaansa ison säkin Royal Canin klinikkapenturuokaa, jota ei tehnyt mieli heittää hukkaan ja en vielä siinä vaiheessa ollut varma mitä haluan sille syöttää, joten suuhun vain. Vekinkään kanssa ei ole ollut helppoa, sillä mikään ruoka ei tuntunut sopivan ja kokeiltiin merkeistä ainakin Applways (liian kallis ja pieni nappulakoko, veti henkeen kun treenattiin niillä), Brit Care, Taste Of Wild ja Sam's Field (halusin ruoan jota saisi Mustista ja Mirristä). Ainakin näitä koeajettiin, mutta kaikissa jokin mätti. Onneksi sitten löytyi lopulta Pure Natural, joka tuntui kelpaavan ja on syöty nyt muutama säkki pentujen, aktiivisten koirien sekä emäkoirien ruokaa. Tarkoituksella vähän tujumpaa, jotta Vekkiin jäisi ruoka kiinni.

Mistä, miksi, miten?
Eetu ja Unski syövät porukoilla huomattavasti monipuolisemmin kuin Vekki. Syy on tämän jotkin omat periaatteeni kasvissyöjänä, kuten se etten halua suosia liikaa siipikarjatuotantoa, eli Vekki ei syö kalkkunaa tai broileria jauhelihana laisinkaan, vain lihaisena luuna 1-2 kertaa viikossa. Lisäksi opiskelijana en juuri hifistele ja osta kalliita erikoisia lihoja vaikka mieli tekisikin. Anteeksi vain, mutta kun tarjontaa katsoo niin tuntuisi oudolta maksaa yli 5e possun henkitorvesta, jonka koira syö hetkessä tai erikoisen eläimen lihasta. Jos haluan hifistellä, niin ostan sitten jonkin erikoisen ajanvieteluun. Äiti osti ennen koirien ruoat Mustista ja Mirristä, mutta nykyään jälleenmyyjältä ja edullisemmista liikkeistä. Itse ostin kauan aikaa sitten ruoat vähän mistä sattuu kuten eläinkaupoista tai ruokakauppojen pakasteista. Opiskelijan ja koiraharrastajan taivas on kuitenkin vain pienen ajomatkan päässä sijaitseva Tessun Tehtaanmyymälä!! Todella edullista, lihaa saa niin irtona, pötkössä tai palassa ja itse saa sanoa grammalleen määrät mitä tahtoo. Lihaisia luita myydään saaveista irtonaisina, jolloin ei tarvitse ostaa koko pussia vaan ihan yksittäiset herkut koirille tuliaisiksi. Tessun jälkeen ei tee mieli ostaa juuri muualta ruokaa, koska aina vertaa niihin hintoihin. Esimerkkinä maanantain koiranruokaostosreissu ja pakastimen esittely. Pakastimen alaloota on survottu täyteen erilaisia luita: ennen kauppareissua siellä oli vain muutama rusto ja suuri hirvenluu, mutta nyt on kalkkunan kaulaa ja siipeä, broilerin kaulaa sekä rustoluuta. Kahteen keskimmäiseen lootaan mahtuu suunnilleen kymmenen 500g pötköä lihaa, jonka mukaan lasken monta ostan. Nyt kävi vähän hassusti ja päädyinkin ostamaan 7kg possun lihakuutiota, joten toinen loota on täynnä sitä :D Vekille siis rasvaisempaa lihaa, jotta saa massaa. Näiden välissä olevassa lootassa on 10 lihapötköä. Ja tosiaan, nyt kun ulkona on pakkasta niin parvekkeelle joutui pahvilaatikko, jossa on 10kg lohta, lihaa ja mahaa. Opiskelija ostaa kerralla vähän enemmän, etenkin kun myyjätkin nyökyttelivät että siellä ne säilyvät jonkun aikaa ja lauhkeammilla keleillä kylmäkallea kylkeen! Ylimmän lootan pitäisi olla minun ruoilleni, mutta niinhän ei koskaan ole etenkin kun ostan aina liikaa! Nyt siellä on 1,5kg sisäelintä ja hirven luu. Sekä muutama pinaattikeitto :D Rahaa ruokiin meni siis se 50e.

Ruokaympyrä
Koirat syövät kaksi kertaa päivässä. Eetulla ja Unskilla on tarkemmat ruoka-ajat (aamulla ja illasta), mutta mun luona ollessaan ja Vekillä on vähän rennommat. Myönnän välillä huomaavani, että oho ei ole koira saanut aamupalaa ja kello on jo iltapäivässä, jos ollaan oltu treenaamassa tai lähdetty aikaisemmin liikenteeseen. Tarkkailen siis enemmän päivän kulkua kuin kelloa, etenkin jos tiedän koirien jäävän yksin vaikka alkuiltapäivästä ja aion antaa niille jäädytetyt lihaluut, niin aamiaista ei tule.

Hirvenluupöhnät
Vekin syö eniten sika-nautajauhelihaa. Eläimistä se syö possua, nautaa, lohta ja luista broileria ja kalkkunaa. Monipuolisemmaksi aion saada sitä ja ottaa ainakin joku eläin näiden lisäksi ravintoon. Ruokamäärät on silmämääräisiä, ruokaa kuppiin mätkiessä kelaan mielessäni päivän kulun sekä tulevat päivät (liikunta, treeni, lepo, yksinoloaika) ja kippaan kuppiin sen verran ruokaa. Joulun alla halusin sille enemmän massaa ja ruokintakertoja saattoi päivässä olla kolmekin, jos tuntui että vielä voisi antaa. Corgeille ruoka mitataan grammalleen ruokavaa'alla, sillä kumpikin on leikattu ja lihomista ei haluta. Tykkään että koirillani on tekemistä yksinollessaan, minkä vuoksi ne lähes aina saavat yksin jäädessään ydinluun rungon tai kongin, jonka sisään jäädytän jauhelihaa. Hyvää tekemistä hampaille, edullista kun ei tarvitse uusia luita olla ostamassa ja ruoka tulee samalla annettua aktivoinnin kera. Lihaisia luita on meillä myös siksi, että kalkkunan kaulakin on kätevä viskata koiralle portin taakse jäisenä, kun se jää päiväksi itsekseen. Riittää tekemistä kun ensin sulattelee luuta nuolemalla ja sitten syö sen - suosittelen näitä! Eetu ja Unski syövät siis monipuolisemmin eri eläimiä.Vaikka raaka sopii kaikille kolmelle hyvin, niin joitakin muistisääntöjä on. Eetun maha menee sekaisin naudan rustoluista. Unton kanssa täytyy olla tarkka ettei saa liikaa luuta, sillä kerran meni maha tukkoon ja käytiin suolistohuuhtelussa eläinlääkärissä, ei kivaa. Erikoisempien ja uusien luiden kanssa (etenkin vahvojen kuten hirvi) tykkään ensin pitää sitä kädessä ja vuorotellen antaa jokaisen kaluta sitä vähän aikaa, jotta ei tule ahmittua liikaa ja kohtuullisesti uutta ettei maha suutu. Poroa ei olla ostettu Eetun toisen joulun jälkeen, jolloin ajateltiin että olisi hauska antaa sille oma jouluateria poron jauhelihana. Koira haistoi kuppiaan, ei edes maistanut vaan alkoi suoraan kieriä sen päällä. Kokeiltiin uudelleen myöhemmin mutta ehei syönyt vaan alkoi piehtaroida ruoan päällä.

Ravintolisien kanssa mulla on vielä opeteltavaa. Äiti tykkää syöttää koirille välillä monivitamiinikuurin ja ostaa sen välillä mullekin. Iltaruokaansa koirat saa päivittäin tai vaihdellen valkosipulirouhetta, merilevää, lohiöljyä, monivitamiiniölyjä, pellavarouheölyjä tai kylmäpuristettua rypsiölyjä. Jos turkki näyttää huonolta niin syötetään sinkkiä. Kanamuna raakana 1-2 kertaa viikossa ja kasvista muussattuna silloin kun mulla on jäänyt ylitse tai kun saavat sisäelintä. Piimää tai viiliä satunnaisesti, pitäisi alkaa antamaan säännöllisesti. Päivästä riippuen kaadan yleensä kuppeihin hieman vettä, jotta koirat varmasti nesteyttäisivät, sillä etenkin Unto on surkea juomaan ja pakko saada sille vettä.

Raakaruoan puolet
Aloitetaan vaikka pienellä budjetilla. Kolmen koiran kanssa yksi pakastin piti käydä täyttämässä äärimmilleen kerran kahdessa viikossa suunnilleen. Vekin kanssa tietysti harvemmin. Eilen kävin Tessussa, innostuin ja ostin ihan liikaa ruokaa! Nyt on pakastimen neljä lokeroa taas omistettu koirien lihoille ja myyjän hyväksynnällä otin vielä 10kg lihaa parvekkeelle, kun kuulemma säilyvät kyllä. Ostoksiin meni 50e ja sillä pärjätään varmaan kuukausi. 

Joskus koettiin raakaruokinta liian hankalaksi ja työlääksi, mutta nykyään se ei tunnu siltä. Hajamielisenä välillä unohtuu ottaa lihaa sulamaan, mutta onneksi joitakin pakastimen ruoista voi antaa myös jäisenä jolloin hampaat pääsee töihin. Turhauttaa varmasti joskus luopua noista Tessun hinnoista, mutta toivottavasti vastaava pulju löytyy. Reissaavana ihmisenä tämä koirien ruokinta on haasteellisinta, sillä etenkin kesäisin jääkaappia ei aina ole tai sitä ei haluta ainakaan tukkia raa'alla lihalla. Reissatessa otankin yleensä muutaman päivän ruoat mukaan riippuen matkan kohteesta ja sitten kun loppuu käyn ostamassa joko eläinkaupasta lihaa tai ihan kaupan hyllyltä. Siksi tykkään syöttää pojille myös nappulaa välillä, jotta tietävät sitäkin joskus naaman eteensä saavan. Tähän on pakko kertoa eräs tapani, joka jaksaa aina kummastuttaa ja hämmentää minulla kyläileviä ihmisiä: joskus kun aktivoin koiria tai ruokin ne nappulalla, niin viskaan ruoka-astiasta isoja kourallisia nappuloita pitkin asunnon lattioita ja annan koirien etsiä ne sieltä. Edelleenkin kavereita huvittaa tämä, vaikka ovat nähneet kymmeniä kertoja! Yksi ajankohtainen huono puoli raakaruoassa on aktiivinen treenaaminen koiran kanssa, jota palkitaan nameilla. Jos söisi nappulaa, niin voisi käyttää niitä hyödyksi. Unton kanssa pitää olla nyt tarkkana, ettei tule antaneeksi liikaa (söin yks päivä autossa nakkipussin kun Vekkiä treenattiin t. Unski). Vekkiä nyt palkataan lelulla, joten ei ole ongelmaa.

Entäs plussat? Eetu on saatu aikoinaan erittäin hyvään kuntoon, kun vaihdettiin raakaan: silmät eivät vuoda kuten nappula-aikana, turkki kiiltää, korvat ovat puhtaat ja jaksaminen hyvä. Leikkauksen jälkeen se ehti lihoa, mutta raakaruoalla saatiin lopulta solakammaksi. Unski ei leikkauksen jälkeen lihonut ollenkaan, uskallan nostaa luonnollisen ruokinnan tässäkin esille, sillä aktiivisesti liikkuva koira kulutti kaiken mitä sille syötettiin eikä ylimääräistä kertynyt. Corgit tuppaavat lihomaan todella herkästi ja vielä leikatut, joten ruoka-annokset eivät saa olla isoja. Tykkään että se mitä niille kuppiin sitten päätyy on ainakin kunnollista, ravitsevaa ja koiraa tukevaa ravintoa. Myös Vekin kanssa! Ja maistuvuus on taattu, kun koirilla alkaa kuolanorot valua huulten välistä ja samalla yritetään kuikuilla että mitä oikeaa ruokaa on tänään tarjolla. Koirat jaksaa liikkua, niillä on hyvä ruokahalu ja kaikki ovat erittäin hyvässä ja monelta taholta kehutussa lihaskunnossa. Ja itse en saa tarpeekseni katsoa kun sanon koirille "ole hyvät" ja tyytyväinen maiskutus tai ahne rouskutus kuuluu, kun rustot poksuu hampaiden välissä putsaten pienetkin hammaskivet pois. Tai se kun annat koirille ydinluut tai lihaisat luut ja onnellinen, tyytyväinen ja autuas ilme päällä jokainen vetäytyy nurkkaansa ja rouske vain kuuluu. Tuntuu hyvältä, kun tietää että koirat syö just sitä mitä pitää!

Otamme siis ruokamme raakana, kiitos. Tämä oli blogihistorian toinen tämän kaltainen postaus, pitää kirjoittaa lisää!

05 tammikuuta 2015

eetun polvileikkaus


 Uuden vuoden aatto oli jännittävä, mutta omalla tavallaan toiveikas ja merkittävä päivä, sillä Eetulla oli edessä leikkaus. Eetulta leikattiin siis oikeasta polvesta poikki mennyt ristiside. Harmittaa kyllä miten pitkästä toipumisajasta on kyse, sillä Eetu on ollut nyt todella hyvässä kunnossa. Pitkään aikaan se ei ole oireillut laisinkaan ja joululomalla olin itsekin ihmeissäni miten hyvin se jaksoi, ihan kuten ennen vanhaan. Edelleen liputan osteopaattikäynnille, sillä sen jälkeen Eetu on ollut ketterämpi, riehakkaampi ja liikunnallisempi. Otimmekin kaiken irti yhteisestä ajasta ennen pitkää toipilasaikaa: leikittiin, opeteltiin temppuja ja harjoiteltiin vanhoja, nähtiin koirakavereita joiden kanssa Eetu sai leikkiä kuten ennen ja pääsipä se tekemään pientä ajatustyötä agilityssakin - edelleenkin siis ilman rimoja siivekkeillä ja putken muutaman kerran. Puomi käveltiin kerran, siinä Eetu tarjosi 2on2off asentoa pitkän tauon jälkeen.

Jotta potilaalla olisi helpompaa pysyä aloillaan, niin talouden toinen koira Unski muutti takaisin mun luokseni ainakin kahdeksi kuukaudeksi. Eetu leikattiin Jyväskylän Univetissa, jossa äiti oli sen mukana. Minä lähdin ajoissa pois tieltä toisten koirien kanssa, mutta koska ajoin määränpäähäni Jyväskylän ohi niin päätin mennä samalla katsomaan nukutuksesta heräilevää Eetua ja tapaamaan lääkäriä. Siellä se makasi häkissä silmät selällään, kauluri täynnä kuolaa jännityksestä ja lääkkeestä joka vielä lisäsi kuolan eritystä. Hoitaja kertoi että kaikki oli mennyt hyvin. Polvi oli näyttänyt ja tuntunut lääkäristä ensin todella hyvältä ja oli miettinyt että leikkaisiko ollenkaan. Onneksi kuitenkin oli päättänyt ainakin avata ja katsoa tarkemmin, mikä oli hyvä sillä ristiside oli kuin olikin poikki. Nostettiin pökkeryksissä oleva koira häkistä lattialle ja huterin, mutta varmoin askelin käveltiin aulaan. Ensiaskeleilla Eetu aristi jalkaa, mutta pikku hiljaa rohkeammin asetti painoa sille. Seisaallaan ollessa kuitenkin keventi. Lääkäri tuli juttelemaan kanssani ja kertoi samat asiat kuin äidillekin aiemmin. Täytyy myöntää että lääkärin selittäessä minulle olin keskittinyt enemmän rauhoittamaan ja rentouttamaan stressaantunutta Eetua, sillä tiesin etten pitkään aikaan tule sitä näkemään ja se oli yksiä ainoita hetkiä joita sain olla operaatiossa ja sen parantumisessa mukana. Oli tärkeintä vain tuntea toisen turkki sormien välissä silittäessä ja mielessään kuiskia sille, että nyt kun maltat niin sitten pidetään hauskaa ja tehdään kaikkea mistä sä tykkäät. Äiti kantoi Eetun autoon, minä tein sille lattialle huovista petin ja silitin vielä ja annoin pusun otsalle - rakas.

Äitini hoitaa siis Eetua kotona Keski-Suomessa ja kuulen toipumisen etenemisestä puhelimessa ja viestitse. Seuraavaksi äitin kirjoittamana leikkauksesta ja toipumisen alusta:

"Lääkäriin mentäessä lääkäri halusi vielä rauhoittaa Eetun ja tutkia polven. No Eetun rauhoitettua lääkäri kokeili polven löysyyttä ja teki vetolaatikkotestin. Polvi ei tuntunutkaan niin löysältä verrattuna vasempaan jalkaan. Taas tunnusteltiin polvea kun Eetun uni syveni.

Sitten lääkäri tuumasi ettei polvi ole niin löysä ja kun Eetu kerran voi niin hyvin ja liikkuu lenkillä tosi hyvin eikä mitään ontumis oireita ole ollut, polvea ei leikattaisikaan. No minä siihen, että kaikki valmistelut oli tehty että leikkus on tänään...olin järjestänyt töistä vapaata että voin olla Eetun kanssa useita päiviä kotona, Unto lähtenyt lomalle Joensuuhuun ja lattiat vuorattu kotona matoilla ettei olisi vaaraa Eetun liukastua.

Tietysti tehdään niin miten lääkäri ehdottaa ja näkee parhaaksi. Taas sitten lääkäri mietti ja sanoi, että on ollut tapauksia että polvi ei tuntunut niin löysältä kun sitä tunnustellaan mutta kun sitten polvi avataan niin ristiside on kuitenkin poikki.

Lääkäri ehdotti sitten mietinnän jälkeen että avataan polvi ja katsotaan mitä sieltä löytyy. Jos ristiside on vain löysä niin laitetaan siihen tukilanka. No Eetu jäi operaatioon....tullessani hakemaan Eetua niin lääkäri sanoi heti että ristiside oli poikki. Olipa siis hurjan hyvä että polvi avattiin ja päästiin toteamaan vamma.

Huomenna tiistaina tulee viikko leikkauksesta ja Eetu voi tosi hyvin. Kävely on normaalin näköistä eikä ontumista ilmene leikatun jalan suhteen. Joka päivä olen hieronut Eetua. Lisäksi Eetu on kävellyt lumihangessa ja meidän vieressä kotitiellä ylä-ja alamäki kävelyä jotka kaikki edes auttavat että koira alkaa käyttää kipeää jalkaa. Kaikki kävelyt tehdään hitaasti mikä kanssa auttaa että koira käyttää  operoitua jalkaa.

Uskaltaako edes sanoa että tosi hyvin menee...torstaina tikit pois ja saadaan tuo kauhea kaukalo pois päästä. Tikkien oton jälkeen heti maanantaina tulee hieroja, sitten alkaa uinnit ja muutama käynti fyssarilla. Maaliskuussa sitten osteopaatti käynti. Eikähän näillä toimilla saada jalka taas toimivaksi.
"


Eetu käyttää jo hyvin kipeää jalkaa ja olen saanut videoita puhelimeeni kävelytreeneistä. Itse yritän tehdä kaikkeni mitä Joensuusta katsottuna voin kuten tehnyt puuhalistaa kaikesta hauskasta mitä Eetun kanssa voi tehdä sisällä ja myöhemmin ulkona, jotta pääkoppa ei ihan kiehuisi ylitse pelkästä lepäämisestä. Turhauttaa että en voi olla itse Eetun tukena kuntoutuksessa miten haluaisin, mutta onneksi siinä on apuna kuitenkin maailman ihanin, huolehtivaisin ja kultaisin äiti, jota parempaa ei voisi olla. Äiti on ollut valtavana apuna aina koirien hoidossa ja etenkin Eetun, jonka kanssa viimeiset vuodet eivät ole olleet helppoja. Nyt toivotaan että elämä voisi pikkuhiljaa jatkua ja toipilasajan jälkeen meillä olisi vielä monia, monia terveitä ja onnellisia vuosia aikaa tehdä asioita joista me molemmat ja etenkin Eetu tykätään. Sisälläni on nyt levollinen olo: tiedän että koiraani hoidetaan niin hyvin kun voi ja uskon että sadepilvien on aika väistyä - sillä tässä pojassa riittää sisua, corgin temperamenttia ja elämänhalua.

04 tammikuuta 2015

joululomakatsaus

Läppärini johtoon on tullut jokin kosketushäiriö, jonka vuoksi koneen käyttämisestä tulee hieman haasteellista ellen saa johtoa lainaan. Onneksi (ihana, paras) joulupukki yllätti totaalisesti, kun lahjapaketissa oli oma tabletti. Tabletilla kirjoittaminen on toistaiseksi liian vaikeaa, jotta sillä saisi mitään oikeita blogikirjoituksia tehtyä. Muistellaan nyt mitä tehtiin joululomalla, ennen kuin palataan arkihöpinöihin ja Eetun leikkaukseen

Joululomalla lenkkeiltiin ja nähtiin kavereita, käytiin treenaamassa agilitya, opeteltiin uusia temppuja ja levättiin. Ainiin, ja haettiin se TK1! Agilitya käytiin treenaamassa kahdesti peräkkäisinä päivinä hallilla. Vekki oli joko henkisesti väsynyt tai sitten hämmentynyt päästessään useiden vapaapäivien jälkeen töihin. Tekniikan puolesta oli hyvää, mutta vauhdissa vähän hissuteltiin ekoissa treeneissä. Treeneistä on videoita, mutta ne ovat tabletilla. Vekillä toimi ihmisnuoli älyttömän hyvin ja saatiin haluttu tiukka käännös ja kokoaminen ennen hyppyä. Uudessa hallissa (pentutreeniä lukuunottamatta) irtoaminen mustaan mutkaputkeen suoralla oli tosi vaikeaa. Unski pääsi rallattelemaan rataa ja vitsi se oli onnellinen. Palkkasin sen vinkuvalla tennispallolla ja loppupalkaksi kaverini kutsuivat Unskin luokseen ja rapsuttivat sitä kilpaa, kettupoika oli onnensa kukkuloilla. Eetu pääsi viimeisenä hauskuuttelemaan muutamalla siivekkeellä ja pimeää putkikulmaa, jolloin vauhtia ei ollut liikaa. Voi sitä onnea ja haukkumisen ja raivoamisen määrää, mikä koirasta lähti. Seuraavana päivänä pakkasta oli paljon ja serkkuni ehdottokin, että voitaisiinko mennä yhdessä treenaamaan. Olen joitakin kertoja käynyt koutsaamassa serkkua ja minun "kummipoikakoiraa" agilityssa kun Keski-Suomessa oon. Ideana oli siis kouluttaa heitä ja omat sai tehdä kun treenaava koira piti taukoa. Vekin kanssa tehtiin edelliseltä päivältä hampaan koloon jäänyttä irtoamista - ja nyt irtosi! Annoin tarkoituksella kerätä kierrokset ensin ja Vekki sai katsoa seinään kiinnitettynä kun toiset pääsi tekemään ja menohaluja riitti. Unski harjoitteli pimeää putkikulmaa ja jotakin hömpänpömppää mitä en enää muista, hieno kettupoika kuitenkin oli! Eetun kanssa otettiin ajatustreeniä: istuin lattialle esteiden keskellä ja sanoin pelkkiä "hyppy" tai "putkeen" käskysanoja, joiden perusteella Eetun piti valita este. Kun ajatustreenistä ylipäätään on kyse niin meno oli rauhallista, mutta Ee oli tosi hieno silloin kun malttoi kuunnella eikä raivonnut mulle "MIKS SÄ ISTUT SIINÄ MAASSA!??? PITÄS MENNÄ JO"



Kotona treenattiin erilaisia temppuja kuten korokkeelle nousua etutassuilla, kuonon laittamista mukiin, pään pujottamista kaulapantaan, remmin tuomista ja etsimistä (Eetun suosikki), muovipullojen kaatamista (Unskin suosikki) ja pallon pyörittämistä (Unski osasi coolisti nousta pallon päälle seisomaan, joten se palkittiin siitä - Vekki olisi vain halunnut kantaa palloa). Kerrankin tehtiin näinkin helppoja temppuja, joten kaikilla riitti kärsivällisyys ja oppi meni päähän. Vetoa Vekki pääsi tekemään kerran potkukelkan edessä, vetämään kevyttä painolastia pulkassa sekä vetämään minua ja poikaystävää minisuksilla lyhyitä spurtteja. Ihan sairaan hauskaa! Etenkin suksilla mennessä adrealiinit virtasi ja tuntui että mentiin tosi lujaa. Kavereista nähtiin Evietä, Sooloo ja Kekee ja Iipua ja Haltia, joiden kanssa käytiin agilityakin tekemässä. Ei enää meidän jätkälauma leiki niin hyvin kuin ennen, jo oli aikakin kun monta vuotta oli luksusta kun niin suuri määrä uroksia tuli hyvin toimeen! Joulupäivänä oli tosi kaunista ja käytiin väsyttämättä koirat lumihangessa kolmen sukulaisen kanssa. Unto sai jäädä tältä reissulta kotiin, sillä se ei osaa käyttäytyä aina isossa porukassa. Joulupäivän kokoonpanoon kuului siis Eetu ja Vekki, sekä sekarotuinen Pepe, portugalinvesikoira Lennu ja leonberg Kössi - kaikki taas uroksia. Eetu jaksoi lenkillä tosi hyvin ja välillä otinkin sen hihnaan kävelemään, jotta ei aivan rasittaisi itseään. Kuitenkaan kertaakaan joululoman aikana se ei oireillut, ollut liian uuvuksissa tai ollut kipeän oloinen. Päinvastoin käytöstavat olivat kuin kelattuna vuosia taaksepäin, 1-vuotiaaseen Eetu-kakaraan. Eräänä iltana lenkillä se vaani Unskia, eli heittäytyi ihan matalaksi ja Unskin tullessa juoksi päin näköä räksyttämään. Eetu ei ole tehnyt tätä vuosiin ja muitakin unohtuneita käytöstapoja tuli esille - edelleen voin vain kiittää osteopaattia jolle Eetu menee maaliskuussa onneksi vielä uudelleenkin!

Nää maisemat, kyllä suututti ettei ollu kameraa mukana!


Uuden vuoden päivänä pakattiin auto täyteen, Vekki ja Uns kyytiin ja ajettiin Saarijärvelle. Ensimmäinen yö oltiin kaverilla pienellä porukalla ja uusi vuosi mökillä suuremmalla jengillä. Pojat olivat rennosti, ottivat kaiken irti vieraiden ihmisten huomiosta ja siitä että saivat olla irti pihalla. Mökki oli järven rannalla, jonka jäälle pääsi hyvin juoksuttamaan ja viihdytettiinkin poikia alkuillasta heittämällä frisbeetä, lelua ja minä vedätin suksilla Vekkiä. Jo ennen kuutta alkoi kuulua ensimmäisiä pamauksia, mutta koirat eivät korvaansa lotkauttaneet. Illan aikana näin Vekin ehkä kerran tai kaksi hämmästelevän pamauksia, sillä itse ilotulitukset eivät mökille näkyneet. Sen kunniaksi ne saivat vapauden olla illan ja yöllä pihalla, tosin välillä otin ne hetkeksi sisälle lämmittelemään. Keskiyöllä vuoden vaihtuessa olin kuitenkin sisällä karvakääryleiden kanssa, rapsutin ja odoteltiin kun muut ampuivat jäällä rakettinsa. Vielä seuraava yö oltiin Pieksämäellä mökillä, jossa Unski ja Kaapo näkivät pitkästä aikaa toisensa. Ihan odotetusti Unski ei voinut sietää ADHD-tolleria, joten saa nähdä mitä niiden mahdollisesta yhteiselosta tulee. Ihan oikeaan kotiin, Joensuuhun tultiin perjantaina. Viikonloppu on toivuttu reissun (etenkin henkisestä) uuvutuksesta ja käyty kevyemmillä lenkeillä ja nollattu päätä arkea varten


Arjesta ei tule helppoa, sillä Vekki ja Unski osaavat halutessaan olla aikamoinen parivaljakko. Jos kaukana liikkuva tyyppi, etenkin koira on jommasta kummasta yhtään epäilyttävä ja sille sanotaan "vuh" niin toinen on taatusti sanomassa seuraavalla sekunilla "mur". Raivostuttavaa etenkin Vekin opittu provosoituminen vieraille koirille, koska sitä ei ole ihan sama pidellä silloin remmissä kuin corgia. Ollaan palattu ihan alkeisiin: vastaehdollistan naksulla kun koira kulkee kauempana meistä ja namitan kun mennään ohi. Minähän en remmirähjiä kattele! 


Kuvat (c) Ilona Karjalainen ja Sini Oksanen