04 heinäkuuta 2011

erittäin hyvä ellei täydellinen


Tunnen todella onnistuneeni. Se todella pitää kapulaa suussaan. Se jopa noutaa sen. Se näyttää jopa tykkäävän siitä! Minun kapulaa kammoava eläimeni noutaa. Tänään treenattiin vielä luulla suussa pitämistä. Hiljalleen laskin kapulaa kohti maantasoa ensin jalkoni päälle ja siitä aina aavistus alemmaksi kunnes ihan lattialle. Pientä vikinää "yy en tykkää nostaa sitä lattialta" ensimmäisen kerran, mutta kun nosti hyvin niin sai hurjat kehut ja herkkuja. Sen jälkeen kai tajus että jee ei tässä mitään ongelmaa, sillä saatiin sen jälkeen hyviä tuloksia. Treenattiin myös istumista luu suussa kun se on ollu Eetulle vähän ällöö. Aloiteltiin istu-maahan-istu ja istu-tule-istu sarjoilla luu suussa. Piti kokoajan hyvin otteessa ja irrotti vasta luvan saatuaan. Nousin myös itse seisomaan ja siitä luu suuhun, toimii. Siitä hilattiin koiran peppua vähitellen perusasentoon. Hirveät bileet kun otti kapulan suuhun sivuasennosta. Se kun on ollut ylitsepääsemättömän hankalaa ennen. Treeniä myös kapulan palauttamiseen eli kapula suuhun-istu-peruutan vähän-tänne-kiitos. Lopulta saatiin jo oikeita noutoja eli koira perusasennossa, vien kapulan 2m päähän, käsky ja koira palauttaa eteen. En vois olla taas ylpeempi! Kaiken kruunaa vielä se, että uskalsin kokeilla noutoa oikealla kapulalla eikä ollut mitään ongelmaa :)
Projektina nyt änkeä sille kaikkea mahdollista suuhun pidettäväksi.
Luoksetuloja otettiin myös mutta koiraa ei kiinnosta kun madella luokse. Jääviä+luoksetuloa kokeenomaisesti. Paikkamakuu yli 3min jonka aikana kävin muutaman kerran piilossa



Kävin tänään pitämässä agitreenit itsekseni. Tarkoitus treenailla erilaisia ohjauksia hypyillä kun viime treeneissä oli vähän ongelmaa. Pakko sanoa että kun yksin roudaat esteitä niin sitä voi kutsua urheiluksi.
Alkuun tein neliön neljästä aidasta jossa treenattiin hypyillä erilaisia kiertoja. Enempää en siitä selitä kunhan kurviteltiin. Muutaman kerran meni sekaisin, mutta sen jälkeen alko sujuu hyvin. Toivottavasti tämä treeni auttoi nyt allekirjoittanutta ja eläintä :)
Halusin päästä kokeilemaan treenattua myös radalla. Ylläolevan radan otin Ilonan blogista joten radan piirtänyt myös Ilona :D Sori copy. 1-estettä en tehnyt joten rata alkoi 2-esteeltä. Muutenkin muokkailin hieman rataa ja kokeilin erilaisia ohjaustekniikoita. Ei siitä sen enempää!

Eetulla on hännän päässä ainakin epävirallisesti mutka. Joku on näköjään meidän näyttelyuraa vastaan :D

Ei kommentteja: