agilitymuistiinpanoja!!!

Helppoa ei oo kyllä agility!  Etenkään tämmöiselle ummikolle, joka jäätyy radalla kalapuikoksi kun joku ulkopuolinen katsoo kun treenaan. Vihaan itessäni sitä piirrettä, koska normaalisti oon aika itsevarma ja tykkään olla tavallaan keskipisteenä, mutta agilityradalla jalat menee tönköksi, olemus on kuin kalapuikko ja kroppa ei kulje. Jos olen yksin niin ei huolta, mutta heti pienen paineen alla, jonkun tarkan silmän alla ollessa menee hetki, että rentoudun. Eilen Vekki pääsi rallattelemaan sielunkumppaninsa Pinna-bortsun kanssa, kun käytiin pidemmän kaavan lenkki. Näillä osuu sopivasti ne muutamat murot kupissa yhteen ja Vekistä Pinna on ihan huikeen siisti tyttö. Sovittiin samalla, että seuraavana päivänä Noora tulisi tsekkaamaan meidän agilityt hallille. Treenisuunnitelmaksi halusin opetella linjaamaan tuota koiraa ja ajoitusta.

Noora rakensi meille lyhyen ja ytimekkään pätkän, jossa oli aika paljon käännöstä. Ohjauskuvioina ehdittiin tehä ennakoivaa valssia, vekkausta, niistoa ja ihmisnuolta. Kaikki tuntuu niin erilaiselta, kun pitää ajatella ajoitus ihan eritavalla kuin ennen. Maksin kanssa on olennaista tehdä asioita niin aikaisemmin kuin minin, koska muuten on ihan myöhässä. Samaan aikaan pitäisi luottaa että se koira suorittaa, vaikka jättäisikin sen tekemään itsenäisesti. Lisäksi esim. niistossa olin ensin ihan väärässä kohtaa, sitten Noora näytti kädestä pitäen miten oikeasti maksi toimii radalla ja huomasin, että todellakin paikkani oli ihan pielessä. Ennakoivassa valssissakin hairahdin peruuttamaan useilla kerroilla, koska en tajunnut avata rintakehää tarpeeksi antaakseni koiralle tilaa ja hukkasinkin sen sitten selän taa. Aloin toistojen myötä onneksi vähän rentoutua ja kasata itteeni, minkä jälkeen tehtiinkin onnistunutta settiä. Heti kun usko itseensä ja halusi että homma toimisi. Vekille nostettiin ekaa kertaa rimoja, ensin 25-30cm ja kokeiltiin erikseen vielä 40cm. Rimojen nosto alkaa olla Vekille hyväksi, jotta se alkaa hoksaamaan että mukana on myös hyppäämistä. Korotetut rimat eivät kuitenkaan hidastaneet sitä ja sillä oli mukiinmenevä hyppytekniikka, jota kyllä pitää tarkkailla jatkossa.

 Nooran mukaan Vekki tulee tosi hyvin ohjauksiin mukaan, se ei ole ongelma. Meidän vahvuus on nyt juurikin se yhdessä tekeminen ja se, että siellä on kivaa yhdessä. Minä olen kuulemma Vekille niin suuri palkka, että apupalkkaajan arvoa pitää nostaa vielä lisää. Tämä on ollutkin tiedossa ja kovasti oon koittanut ryhmätreeneissä ottaa apupalkkaajia ja saada sen aina olemaan Veestä ihana juttu. Kyllä siinä on kuulemma kaikki kohdallaan kelpo agiltykoiraksi :)

Tehtiin myös kontaktia puomin alastulolla. Heti alastulon luo mennessä Vekki alkoi tarjota 2on2offia mikä oli älyttömän hyvä juttu! Se tarjosi innolla asentoa, pysyi siinä hyvin ja koitti korjata kokoajan paremmaksi. Ihanaa että tää on sillä jo niin hyvin päässä, että päästään naksuttelemaan alastuloja jatkossakin. Paljon kivempaa tehdä, kuin pienessä olohuoneessa eikä tarvii raahata tyynyä mukaan hallillekaan!

Muistutuksena itselle: ole ajoissa, luota koiraan!! Treenaa estehakuisuutta, estefocusta, palkkaajaa (leikin on oltava niin hyvää, että koira HALUAA painaa sinne lelulle apupalkkaajan luo) - EI KÄDESTÄ PALKKAA ENÄÄ OLLENKAA! Hetsaa hulluksi "missä putki missä putkeen putkeen mennäänkö esteille joo", jotta koira kerää kierrokset ja alkaa tarjoamaan esteitä vielä paremmin. Nyt pitää löytää tasapaino irtoamistreenile ja tekniikalle! Treenaa tippuvaa lelua, vaikka oma liike jatkuu. Palkka tulisi esteistä, ei minulta. Vielä voisin alleviivata sen, että viimeistään syksyllä pitää alkaa käymään valmennuksissa, kun niitä alkaa olla luultavasti enemmän

iso poika tottistelee

 Ensin vähän arkisempia kuulumisia! Vekillä on ollut useita ärsyttäviä pieniä piirteitä arjessa, joihin en ole ehtinyt isomman lauman kanssa paneutua kunnolla. Nyt haluan kaikista niistä eroon! Näitä ovat esim. portaissa rynniminen, hihnassa kiskominen ja vastaantulijoiden rakastaminen. Kuljekin nykyään aina naksutin ja nameja taskussa ja olen vastaehdollistanut Veetä ihan urakalla. Hihnassa se kulkee nykyään ihan törkeästi paremmin ja usein ihan mun vierellä kävellen. Rappusissa odotetaan nätisti ja kuljetaan samaa tahtia kuin ihminen, hyppiminen on tuossa pirun vieterieläimessä niin juurrutettu että sen kanssa vielä tehdään töitä. Olen vastaehdollistanut sitä vastaantulijoihin, jonka ansiosta niihinkään ei tarvii enää kiinnittää huomiota ja koirienkin ohitukset sujuu suuremmin reagoimatta. Olen antanut Veen paljon vapaammin kulkea ihan kävely- ja pyöräteillä, kun riittää jo luotto ja silmät katsoa missä se menee. Reagoi kuitenkin välittömästi, jos sen kutsuu tai käskee vierelle. Toissailtana kokeiltiin ensimmäistä kertaa ulkoilua pyörän kanssa. Alussa Vekki olisi halunnut hypätä kovasti tarakalle, mutta kun ilmoitin että tämä ei valitettavasti käy niin Vee kulki hyvin pyörän mukana. Siltä tulee itsestään halu kulkea ihan pyörän rinnalla, mikä helpottaa tietty mun työtä valtavasti. Ollaan ohitettu niin kävelijöitä, pyöräilijöitä kun koiriakin siten, että Vekki on vapaana pyörän vierellä. Koirakavereista ollaan nähty Ilonaa ja Haltia, sekä Tiiaa, Pokkaa ja Romia. On se vaan helpompaa kun ei tarvitse autolla kokoajan kulkea, kun Eetua en tosiaan kovalla maalla (kaupungilla) halunnut pitkiä matkoja kävelyttää, koska sen kynnet laahasivat verille saakka :(

Vekki on syönyt nyt useita säkkejä Taste Of Wildin biisoniruokaa, joka tuntui käyvän sille hyvin. Kuitenkin ruoka on kallista ja koira syö myös paljon raakaruokaa. Tässä tapauksessa uskallan joustaa hieman nappulan laadussa ja toivoinkin, että sopiva pöperö löytyisi Mustin ja Mirrin hyllystä. Isojen säkkien kuluessa bonuskortille ropisisi joitakin euroja sitten takaisin. Päädyin kokeilemaan Pure Naturalia ja koska aktiivisten koirien ruokaa ei ollut, niin nyt on sitten iso säkki tiineiden narttujen ruokaa. Alkuun uusi ruoka taisi vähän sekoittaa mahaa, mutta nyt en oo huomannut mitään oireiluita. Kuitenkin ennen ruoan vaihtamista Vekin turkki alkoi jälleen tuntua aika kuivalta, joten toivotaan ettei iho nyt alkaisi kutista sen seurauksena uudelleen.  Eihän tuo nappula laadukkainta tosiaankaan ole, mutta jospa se ajaisi asiansa. Nyt kun ruokittavia suita on vain yksi, niin Vekinkin ruokavaliossa raakaruoan määrä tulee kuitenkin kasvamaan melkoisesti. Corgithan meillä on raakaruokinnalla.

11kk (c) Ilona Karjalainen

Eilen kokeilin pitkästä aikaa näyttää harjaa Vatipään turkille ja hämmennys oli suuri, kun siitä irtosikin enemmän kuin kaksi karvaa - aika paljonkin enemmän! Pohjavillaa lähti törkeä kasa ja sen jälkeen koira näyttikin taas huomattavasti kaljummalta.

 Vekki on opiskellut tottelevaisuutta niin sisällä, ulkona kuin hallilla. Ollaan vihdoin aloitettu pitotreenit oikeankokoisella kapulalla, kun hennoin vihdoin ostaa uuden kun vanha ei halunnut ilmaantua esiin mistään.   Pitoa ollaan harjoiteltu sisällä ja olen tullut johtopäätökseen: koiralla ei saa olla vaihtoehtoja siinä, ottaako kapula suuhun vai ei. Kun asetin sen vain lattialle ja odotin että nostaa, niin Vekillä nousi kierrokset ja se alkoi lääppiä tassuillaan kapulaa, naukua ja pohdiskeli nostaisiko vai ei. Ei sitä ahdistanut kapula, mutta se pohti tarjoaisiko mielummin jotakin muuta vai pistäisikö ihan leikiksi. Odotin vain rauhassa ja kyllähän se kapula sieltä mulle hyvin nousikin. Kokeilin sitten hetsata kapulalla, piilotin sen selän taakseni ja vilautin aina välillä pennulle "KATO MIKÄMIKÄ TÄÄL ON VOOOO" ja Vekki oli ihan mukana jutussa. Muutaman vilautuksen jälkeen laskinkin kapulan sen eteen lattialle, jolloin se välittömästi iski hampaansa siihen ja nosti sen ylpeänä ilmaan. Kehuin vuolaasti ja kapula pysyi paljon paremmin suussa, kun Vekki ihan erikoisoikeutetusti nyt SAI pitää sitä suussaan - eikä päättää ottaisiko vai ei. Ajasta vielä sen verran, että hyvillä nostoilla piti jo muutamia sekunteja suussaan varmasti, eikä enää pelkästään kokeillut nostaa ja tipauttaa samantien. Ulkona treenattu noudon muita osa-alueita. Siellä noutokapula on Vekistä sairaan siisti ja liekit leimahtaa silmissä, kun kaivan sen treeniliivin taskusta. Tähän asti oon leikittänyt sitä ensin kapulalla, heiton jälkeen vaihtelevasti joko hetsaan lisää (pidän pannasta kiinni luoden painetta, käskytän hakemaan "MIHIN KAPULA MENI MISSÄ OOO HAKEEKO VEKKI HAKEEKO" tai avustaja leikkii kapulalla kauempana) tai päästän hakemaan. Lähtee aina kapulalle hyvin hakemaan, nostaa ja palauttaa mulle käteen. Eilisissä treeneissä Laura oli avustajana. Heitin kapulan kauemmas, jossa Laura odotti valmiina. Laura lääppi kapulaa, esitteli sitä Vekille ("KATO MIKÄ TÄÄL ON") ja minä innostin lisää. Päästin Vekin noutamaan ja juuri kun se oli saamassa kapulasta kiinni, sieppasikin Laura sen pennun nenän edestä. Kolmannella kerralla Laura antoi pennun voittaa ja Vekki riemuissaan kuskasi kapulan mulle voittajana. Kaksi toistoa toisella tavalla, eli heiton jälkeen innostin Vekkiä lähtemään kapulalle, mutta samalla pidin sen pannasta hieman kiinni. Annoin sen kiskoa minua perässään, jolloin tuli fiilis että se sai "ryöstää, repiä ja rynniä" kapulalle, jolloin tuli vieläkin coolimpi juttu!

Lauran kanssa vielä extravirittely luoksetuloon, kun tämä piti koirasta kiinni ennenkuin kutsuin suoraan lennosta leluun kiinni. Erikoismainintana (ilman suurempia selityksiä) kerrottakoon, että ollaan tehty eteenlähetystä, eteentuloa, merkkiä ja ohjatun suuntia. Ohjatusta on pakko kyllä maininta sen verran, että siinäpä oli taas liike jossa koin AHAA-elämyksen siitä, millainen uusi treenikamuni on. Olin päättänyt opettaa suunnat namialustalla, joten laitoin alustan koiran vasemmalle taakse ja koiran liikkeenomaisesti naama muhunpäin. Oletin että voisin hihkaista vaikka "virtahepo" ja pentu syöksähtäisi namille sen suurempia miettimättä. Kuitenkin, kokeilin jo lennosta sanoa "vasen", kokeilin vapauttaa sitä "jee mene syömään joo saa ottaa" ja vaikka mitä, mutta Vekki ei suostunut tassuakaan liikauttamaan. Se tuijotti vain sellaisella TIIÄN ETTEN SAA MENNÄ LANKAAN EN REAGOI SUN KÄSKYIHIN-ilmeellä. Jätettiin tämä siihen, kun koira oli ihan lukossa. Tänään otin uuden lähestymistavan ja vaihdoin alustan tennispalloon. Kyllä alkoi pentu toimia! Tiesin että lelu vetää koiraa, joten näytin vain käsimerkin ja sanoin "vasen" jolloin se hyökkäsikin lelulle oikeaoppisesti.


Vekki täytti tänään 11kk! Käytiin ihan sen kunniaksi tekemässä tokoa kahdestaan. Treeniohjelmassa seuraaminen, jäävät, luoksetulo ja paikkamakuu. Seuraaminen oli alkuun omaan silmään liian lällyä, mutta kun otettiin tennispallo mukaan kuvioihin, niin alkoi muuten ryhtiä löytyä. Maahanmenossa luovuin jo siitä tyylistä, että itse peruutan ja käskytän koiraa - se on Vekistä ankeeta. Nyt kun tehtiin pelkästään seuraamisesta maahanmenoa, niin maahanmenot oli tosi nopeita ja täpäköitä! Vihdoin! Seisominen oli hyvin muistissa, ei se ole niin näyttävä kuin haluaisin, mutta en tiedä osaisinko opettaa paremmin. Luoksetuloissa eri välimatkoilta ihan perusasentoon asti tulemisia, välillä jää vähän vinoon kun on vaan 8D8D-ilme päällä. Paikkamakuu 2min. Kävin välipalkkaamassa kun tuijotti kokoajan niin hyvin mua. Vekin kanssa ollaan tehty kotona nyt ihan 2min paikkiksia iltaruoan kanssa, hyvin pysyy!

teksti jota ei haluaisi kirjoittaa

Eetun röntkenkuvia käytiin näyttämässä toisellekin eläinlääkärille ja kuulemassa hänen mielipiteensä. Kävi ilmi että viime keväänä Eetun virallisesti kuvanneelta eläinlääkäriltä oli jäänyt eräs seikka huomaamatta: ristiluussa S2-3 saattaa olla nivelrako, joka aiheuttaa koiralle kipua. Lisäksi ylimääräiset nikamat selässä aiheuttavat kipua. Löysät lonkat aiheuttavat kipua. Nivelneste ei ole tarpeeksi hyvälaatuista, jolloin se ei täytä tehtäväänsä ja koira ei jousta tarpeeksi ja sen luut hankaavat yhteen. Niin paljon kipua pienessä elämäniloisessa koirassa. Eetu on kuvattu useamman kerran elämässään, jotkut ovat sanoneet että tuo koira ei voi enää kuin lenkkeillä, mutta toisaalta taas niin monet ovat kannustaneet jatkamaan ja sanoneet, että tottakai sinä tuon koiran kanssa voit tehdä. Ei enää.

uunituore TK1 TK2 Suonsyrjän Alfred

Eetu on tyypillinen kipulääkepotilas, jolla voi olla kipujen lisäksi hermoskipujakin. Kipulääkettä kannattaa syöttää, sillä se toivonmukaan helpottaa koiran oloa. Eetu on syönyt jo useamman vuoden Cartivet-nivelravinnetta, mutta tämä vaihdettiin lääkärin suosituksesta parempaan tuotteeseen glugosamiinivalmisteeseen Arthryliin. Doils-öljyä on syötetty myös useampi vuosi. Eetu syö nyt ihmisille tarkoitettua kipulääkettä Trocoxilia, joka on erittäin vahvaa ja omaa pitkän doping-varoajan. Toivottavasti näillä lääkkeillä koiran elämä helpottuisi.

Eetun elämäntyyli muuttuu siinä, että se ei saa enää joutua liian kovalle fyysiselle rasitukselle. Kuten aiemminkin mainittu, niin kaikki fyysiset harrastuslajit ehdottomalle EI-listalle. Eetu ei saa hypätä sänkyyn, ei hypätä autoon, ei ravata rappusissa eikä tehdä liikaa "ylös ja alas"-tyylistä liikettä. Sen kanssa ei saa tehdä liian pitkiä lenkkejä, mutta kuitenkin siten että lihaksisto pysyy kunnossa. Tilaisuuden tullen vien sen kyllä toisten koirien kanssa riehumaan, siitä se myös tykkää kun saa poliisimestarina olla komentamassa muita ruotuun. Onneksi sen on erittäin suositeltavaa uida, sillä siitä Eetu tykkää tosi paljon. Koska oma elämäntilanteeni ei sovi tällä hetkellä koiran tarvitsemaan elämäntyyliin (asun kerrostalossa, hektistä ja nopeatempoista elämää) niin se muuttaa vanhempieni luokse. Näin voimme taata ettei se rasitu vahingossakaan liikaa ja toivonmukaan rauhallisempi elämäntahti toisi vielä terveitä vuosia lisää. Äiti halusi myös Unskin itselleen, jotta Eetulla olisi seuraa. Tämä päätös oli helppo, sillä Unski rakastaa omakotitaloelämää ja se ei ole ikinä tarvinnut samanlaista aktivointia kuin Eetu tai Vekki. Unskin kanssa tehdään juoksulenkkejä, äitini hankkii dobopallon ja alkaa harrastamaan sitä koirien kansa. Yritän vielä myydä idean jäljestämisestä, koska nenätyöskentely väsyttää hyvin koiria. Toivon että joskus saisin vielä Eetun asumaan kanssani, Unton tiedän nauttivan elämästään täysin porukoilla - ehkä jopa enemmän kuin minun kanssani. Unski on onnellinen kun sen ei tarvitse totella liian montaa käskyä, vaan se saa olla pieni taivaanrannan maalari ja uppoutua omiin ajatuksiinsa.

Muistan miten masentunut ensin olin siitä, että emme voi enää kilpailla tai harrastaa. Nyt voisin antaa

ensimmäinen AVO1 tulos!

mitä tahansa, että saisin vielä tehtyä Eetun niin onnelliseksi sillä, että vedän treeniliivin ylleni ja lähdemme yhdessä treenaamaan. Eetun silmissä tuikkii aina, kun se pääsee hommiin ja näkee miten sen aivoissa raksuttaa. Corgit tulevat tänne hoitoon muutaman viikon päästä 3 viikoksi, jonka aikana aiomme tehdä kaikkea kivaa. Käydään uimassa, tehdään jälkeä ja harjoitellaan temppuja. Samaan aikaan pelkään, että rasitan sitä liikaa. Ei sitä pumpulissakaan voi pitää, mutta toivon todella että minulla olisi vielä pitkään elämäniloinen ja kaikkia rakastava hörökorva. Unton kanssa lopetetaan tämä kevytkin agilityn harrastaminen, tosin jos tilaisuus tulee niin Unppu saa kyllä hömppäillä vähäsen esteillä. Minulle jää siis vain Vekki. Olen tällä hetkellä niin onnellinen ja kiitollinen itselleni, että ennakoin ehkä joskus tulevaa ja otin kolmannen koiran. Jos minulla ei olisi nyt Vekkiä, niin makaisin varmaan murusina lattialla ja itkisin itseni kuiviin. Vekki täyttää ensikuussa jo vuoden: sen kanssa voi treenata jo enemmän, se pakottaa nousemaan penkistä ja viihdyttämään itseään.

Jos alkaisin nyt soimaamaan itseäni ja miettimään tekemiäni ratkaisuja, niin pääni ei kestäisi. Olisin voinut lopettaa agilityn harrastamisen, olisin voinut jättää aloittamatta sitä uudelleen, kun ihmiset sanoivat että miksikä ei. En ole ollut missään vaiheessa tarpeeksi kokenut tekemään näitä ratkaisuja itse ja siksi kysyinkin useilta ja yhä useammilta ihmisiltä, että mitä he tekisivät. Sain eri vastauksia, pääni oli pyörällä mutta aina jaloissa oli yhtä innokas ja tarmoa täynnä oleva koira, jolle treenaaminen tuotti niin suurta iloa. Siksi jatkoimme. Tämän koiran kanssa olisi ollut mahdollisuudet mennä vaikka kuuhun, mutta kuten klassisesti sanotaan niin ensimmäisen koiran kanssa tehdään kaikki ne virheet. Ja Eetun kanssa niitä on kyllä tehty, mutta kaikki se on antanut anteeksi eikä ole paiskannut hanskoja tiskiin. Tuo räkä poskella raivoava formula-auto, joka huutaa perkelettä kun en anna sille tarpeeksi selkeitä ohjeita.  Niin montaa lajia ollaan kokeiltu ja koira ei ole ikinä ollut se joka toteaisi "nääh, ei viittitä jatkaa". Ihmiset ovat tulleet aina hämmästelemään kentän laidalle, että vau ompas siinä erikoislaatuinen corgi: noin nopea, noin satalasissa menevä, noin työintoinen. Olen aina sanonut että corgi on ykkösrotuni, sen edustajia minulla tulee aina olemaan ja pyrin jakamaan tietoa ja intoa siitä, että ihmiset ottaisivat näitä harrastuskoiriksi. Ikävä kyllä en usko, että tulen enää ottamaan yhtäkään rodun edustajaa, sillä minusta näissä menee äärimmäinen potentiaali hukkaan, kun kroppa ei kestä. Sitä paitsi maailmassa ei voi olla toista samanlaista corgia, kuin Eetu. Tai ihana hömppäpömppä Unski. Maailman parhaimmat pojat.

Nyt hiljennetään Eetun kanssa kunnolla tahtia, opetetaan koira elämään vähän iisimmin ja katsotaan sitten miltä näyttää. Nyt haluan antaa sille aikaa toipua, olla vaan ja kohottaa kuntoa vähitellen liikuntakiellon jälkeen. Mun pitäisi valmistua koulusta viimeistään vuonna 2016, jonka jälkeen tulevaisuus on kysymysmerkki. Jos kaikki näyttää vihreää valoa, niin sitten katsotaan mikä olisi Eetun kannalta parhain ratkaisu asumisen ja elämisen suhteen. Tärkeimpänä kuitenkin, että koira pysyisi terveenä ja saisi elää vielä monta, monta vuotta kieli poskella ja silmät tuikkien.

Kun talouteen jää vain yksi koira, niin ymmärrettävästi blogi alkaa olla lähinnä Vekin treenipäiväkirja. Se ei kuitenkaan tarkoita, että pojat olisivat jotenkin kadonneet kuvioista ja kolmen viikon aikana tulee varmasti tehtyä kaikenlaista. Blogin ulkoasu tulee kuitenkin muuttumaan, kun Vekistä tulee pääasiallinen harrastuskoirani. 

vekin agilityja

Hämmästyin ihan, kun kaveri tuli sattumalta työpaikallani vastaan ja kysäisi, että treenaatteko te enää agilitya ollenkaan kun kokoajan tulee vain juttua tokosta ja pelastuskoirahommista. Siis mitä! Tällä viikolla ollaan käyty ihmettelemässä agilityn maailmaa kolme kertaa

Vekki on ottanut omakseen maanantain agilityn ryhmäpaikan ja treenaaminen helpottuu, kun pystytään tekemään jo enemmän ja eikä rimoja tarvitse vaihtaa ponnareihin. Ollaan alettu pikkuhiljaa nostamaan panoksia, eli meidän tapauksessa ottamaan enemmän mukaan tekniikkaa (ohjauskuvioita, käännöksiä) ja muuta kuin hypyillä ja putkilla suoraan rallattelua. Ollaan tehty käännöksiin mukaan tulemista ihan yksittäisillä hypyillä ja nyt jo radan mukana. Hyvin pentu kuuntelee ohjausta, tosin ohjaaja on vielä avuttoman myöhässä kun ei ihan vielä tajua että maksin ohjaaminen poikkeaa aika paljon ministä.

Maanantain ryhmätreeneistä kirjoitin jo erikseen, mutta se setti on kadonnut bittiavaruuteen. Tehtiin vieressä olevaa settiä osissa. Alussa paineltiin vain suoraa rallia, jotta saataisiin kiva fiilis. Sitten keskityttiin harjoittelemaan ohjauskuvioita 1-3 esteillä. Kokeilin treenien aikana tähän ainakin valssia, poispäintyöntöä ja niistoa, kaikki toimi. Poispäintyönnössä oli apupalkkaaja 3-hypyn takana. Vekillä levisi sen verran, että kolmoselle mennessä se ei mennyt siivekkeiden välistä vaan lenkitti koko esteen ulkokautta. Merkkaamalla esteen meni sieltä mistä piti, voi kun vain ohjaaja osaisi! 3-5 hyppyjen suoran jälkeen osoittautui haastavaksi saada Vekki hakemaan putken suu, joka oli eri linjassa hyppyjen kanssa. Olin taas niin myöhässä! Treenikaveri sanoi että nyt sun täytyy vaan alkaa luottamaan siihen koiraan ja että se kyllä tulee sieltä. Jätin Veen lähtöön, merkkasin katseella seuraavan hypyn ja vapautuksen jälkeen lähdin itse jo etenemään. Mulla taas jännittää välillä tuon tykin ohjaaminen, kun pelottaa että se tulee sieltä reisille, tyhmä minä! Kun luotan niin saan itselleni korvaamatonta etumatkaa ja pystyn jättämään sen toimimaan itsenäisemmin.

Tiistaina mentiin iltamyöhällä hallille, treenattavina Vekki ja Kaapo. Vekin treenit tuleekin alla olevalla videolla esille: irtoamista, käännöksiä ja estehakuisuutta. Oikeastaan jokaisella pätkällä se tulee jostakin hypystä ohitse, mikä on mun syytä kun en osaa vielä linjata sitä. En oo tottunut siihen että putkesta tullessaan koiralla voi levitä kaarros noin pahasti ja kirittäessään mua se mielummin painaa vaan kaasu pohjassa. Kyllä tää tästä! Muuten tykkään kyllä ihan hulluna tehdä tuon koiran kanssa: sata lasissa mennään ja lelupalkalla treenit läpi. Agilityssa Vekki kyllästyy, jos sille yrittää tuputtaa ruokaa

Tein treenisuunnitelman myös pienelle tollerille, joka sisälti uuteen ihmeelliseen paikkaan tutustumista ja jännittävien asioiden näkemistä kuten agilitya tekevät koirat, pussin kangas ja erilaiset pinnat. Vekin taukoillessa sain pennun treenattavakseni ja harjoiteltiin kuolleella lelulla leikkimistä. Vedin lelua maata pitkin ja pennun innostuessa otin siitä kiinni, heitin lelun vähän matkan päähän ja vapautin lelulle. Penska rynnisti onnellisena lelu suussa mun luo ja leikittiin hurjana. Spontaanisti nappasin vielä Kaapon kainalooni ja mentiin ryömimään mustaan putkeen. Joo, ryömimään. Asetin Kaapon putken suulle ja lähdin itse tetsaamaan putkeen, jolloin Kaapo seurasi riemastuneena perässä. Siellä me mustan putken sisällä sit hengattiin, syötiin ruokaa ja oltiin tosi reippaita. Ulos ryömiessä Kaapo vielä itsenäisesti kävi rallattamassa mutkalla olevan, mustan putken läpi. Huippu! 

Keskiviikkona aamupäivällä oltiin sovittu treenit kaverin kanssa, mutta tämän peruessa mentiin hallille Vekin ja Kaapon kanssa. Vihdoin jopa muistin ottaa meidän 2on2off-tyynyn mukaan hallille! Ollaan olkkarissa tehty nyt laatikolle (tyynylle) juoksua, asentoon jäämistä ja edessä olevan namialustan katsomisesta vapautus. Vielä enemmän täytyy treenata, en oo vielä täysin tyytyväinen siihen miten hyvin Veellä on ajatus tästä päässä. Eetun kanssa luulin monta kertaa, että joo nyt sillä
on tosi hyvin ajatus tästä ja sitten kontaktiesteillä hupskeikkaa ei se vissiin malta oikein tehä kun ei ookaan niin kiva homma! Kuitenkin, tehtiin hallilla samaa kuin olohuoneessa ja siirsinpä asennon jo A:n irralliselle alastulolle. Hienosti se tarjosi 2on2offia, mutta ehottomasti kivaan tehotreeniin!

Keppien ekaa väliä ollaan naksuteltu aikaisemminkin. Nyt oon tehnyt muutamaa keppiä ohjureilla. Hyvin eri kulmista lähettäminen onnistuu. Muutama eka toisto menee aina siihen, että Vekki hämmentyy ohjureista ja pian tajuaa, että ainiin tää oli tää juttu. Olen palkannut sen heittämällä ruokaa tai pallon näiden muutaman kepin loppupäähän. Hyvin se katsoo eteenpäin tehdessään, eikä vilkuile mua.

Tänään tultiin jussiksi Keski-Suomeen. Voi miten ihana oli nähdä mun jättihörökorvia  <3 Eetun jalka on ollut paljon parempi, se ei ole ontunut ollenkaan täällä ollessaan. Nyt se syö uutta kipulääkettä ja toista pitkäkestoisempaa, jossa vaikutusaika on pitkä. Se on saanut tehdä jo kevyitä lenkkejä ja leikkiä Unskin kanssa. Untoa on vielä erikseen liikutettu juoksulenkeillä.
 Ensiviikolla molemmat corgit hierotaan, sekä Eetun röntkenkuvia käydään näyttämässä eräällä toisella eläinlääkärillä sekä kysytään hänen näkemystään tilanteesta. Heinäkuussa corgit tulevat Joensuuhun kolmeksi viikoksi, sitten palaavat takaisin.

Vekki oli tosi iloinen nähdessään isoveljensä. Eetun niskassa oli pakko roikkua pikkupennun tavoin ja Unton kanssa ne painivat koko loppuillan. Unski oli revetä onnesta, kun se sai pitkästä aikaa painia jonkun kanssa sellaista kunnon räkäpainia kuola poskella. Vekki tosin on vähän liiankin rakastunut Untoon ja koittaa lämmitellä tätä, välillä myös kavuta selkään. Voi miehet!

Ilta menikin kontatessa poikalaumani kanssa olohuoneen lattialla. Eetun kanssa leikittiin pitkästä aikaa kunnolla narulelulla, vähän ujona se oli kun ei ole päässyt retuuttamaan kunnolla rätin kanssa. Kyllä sieltä kuitenkin löytyi tuttu ärriericorgi! Unton kanssa leikittiin kahden lelun leikkiä sukilla, jolloin annoin sen jahdata niitä ja kerätä kierroksia. Välillä se höpöläinen vauhkoontui ihan taistelemaan lelusta mun kanssa ja leikittiin myös käsien jahtaamisleikkiä, mikä on U:n suosikki. Jossain vaiheessa keksin vielä laittaa sukat käsiini ja antaa sen leikkiä niillä, tämä oli ihan hulvatonta kettupojan mielestä. Vekin kanssa leikittiin narulelulla, pitkästä aikaa senkin kanssa muuten kuin treenin yhteydessä. Hullulla raivolla se tapporavistaa ja pito-ote on tosi hyvä, ei paljon lelu lipsu muuten suusta! Niin erilaisia nämä minun mussukat, mutta ihanaa että kaikki leikkii niin mun kanssa kuin keskenäänkin :)