11 joulukuuta 2011

ilman sua oon kuin paristo vailla energiaa

Päästiin kuin päästiinkin tänään treenaamaan! Tehtiin alkuun videolla olevaa hyppäriä kerran pätkissä ja kerran kokonaisena. Rengasta vedettiin yksittäisenä hetki, jotta se muistuisi koiran mieleen. Keppejä myös yksittäisenä. Toisella kerralla meni radan puhtaasti vaikka unohdin miten se meni yhdessä kohdassa. Pakko mainita, että juoksen ihan idiootin näkösesti ja tolleen oudosti. En yleensä juokse noin tyhmästi :D

Radan jälkeen tehtiin vain yksittäisenä pieniä juttuja mm. kontaktia laatikolla, keppejä ja niistopersjättöä. Pienissä jutuissa palkkasin ruualla, muuten koko treenit villasukalla. Siistiä miten se roikkuu villasukassa ihan raivolla ja loikkaa samantien kiinni! Tykkään.



Mun pää on ihan sekaisin ton koiran ruokinnan kanssa. Äiti osti nyt säkin Royan Canin Light ruokaa jota alettais antamaan tolle 50/50% Sterilised ruuan kanssa. Samalla osti sit kokeiluun säkin James Willbeloved light/senior ruokaa. En oo ikinä kuullutkaan tai nähnyt mitään kyseiseltä merkiltä. Lukiessa kommentteja merkistä totesin sen syöttämisen saada jäävän yhteen pussiin. Barffiin tekisi mieli vaihtaa takaisin ja pitää joku kevyt nappula rinnalla. Keitettyä riisiä voisi myös alkaa antamaan ruuan seassa.

08 joulukuuta 2011

päämäärätöntä elämää ei olekaan

Jes, ollaan saatu motivaatio takaisin!

Sunnuntaina käytiin juoksuttamassa koiria pitkästä aikaa Janitan ja Elisan kanssa. Eetu tapasi puolen vuoden jälkeen kaksi lempityttöään Tara-sakemannin ja Tuikku-nöffin. Molempien jaloissa piti kokoajan touhottaa ja pyöriä. Edellisenä yönä satanut lumi saattoi vaikuttaa pienen koiran onnellisuuskäyriin myös.
Tänään Eetu sai omanlaisistaan seuraa kun Siru toi corginsa Ullan ja Iitun leikkimään. Tytöt toivat tuliaiseksi Eetulle vaaleanpunaisen sydänluun aaw. Viime kerralla koirien kemiat eivät oikein kohdanneet eivätkä täydellisesti nytkään. Välillä tytöt olivat Eetusta innoissaan ja välillä antoivat kunnolla turpaan. Eetu raukka ihan hidas verrattuna narttuihin




Eilenillalla tapahtui jotain odottamatonta: mulle iski innostus suunnitella meidän koiratanssi koreokrafia valmiiksi! Tänään päivällä sain sen lopulliseen versioonsa ja sain sovitettua liikkeet musiikkiin. Treenatessa koira toimi kivasti eikä hermostunut, vaikka suunnittelin esitystä samalla. Nyt vain harjoitellaan niin, että koko esitys menee sulavasti. Harmi että keksin tän just nyt kun ulkona sataa lunta

Tänään oli ne treenit! Varustauduin sitruunapullolla ja riepuleluilla.




Lämmittelyssä oli pätkiä yllä olevasta radasta, joten koirille oli jotakin tuttua oikeaa rataa tehtäessä. Lähdössä ja sinne mennessä koira oli innokas, mutta rauhallinen. Kaitsu sanoikin radan jälkeen, että tää oli Eetun parhain lähtötilanne tähän mennessä. Oma asenne oli ollut jo radalle mennessä sellainen kylmän viileä ja johdonmukainen. Yleensä Eetu kiehuu jo lähtöön mennessä ja kiskoo hihnassa jolloin itekin oon jo hermostuneempi.
Alku meni ok tosin lennätti ensimmäisen riman samantien alas. Mietin 5-10 esteille montaa tekniikkaa, mutta päädyin ohjaamaan koiran 5-hypyn yli ja luottaen koiraan persjätöllä vaihdoin puolta. Koira tuli hyvin mukana! Renkaan takaakierto jännitti Eetun rengasepävarmuuden takia, mutta teki taitavasti. Pysähdyin palkkaamaan tästä, mutta tajusin ettei mulla ollu kuin lelu mukana. 9-esteen takaakiertoon tein persjätön kun koira oli lukinnut esteen. Tässä tuli ongelma kun menin kokoajan koiran eteen enkä ottanut tarpeeksi askelia sivulle. Toistin ja sain suunnilleen toimimaan, mutta oli nipinnapin että koira tajus tulla oikealle puolelle. Takaakierrot meni puhtaasti koko treenien ajan, kiitos Lotan neuvojen! Loppusuora oli loistava, pääs itekin kunnolla juoksee!




Toinen rata oli ihan paras! Pelkkää juoksentelua ja muutama tiukka kohta, jotka ei tuntunut vaikeilta. Olisin voinut ottaa Eetun 3-hypyltä vastaan, mutta tiesin että tollasella suoralla alkaa taas rimat kopsumaan kun koira kiirehtii. Tajusin jatkaa eteenpäin koiran lukitessa kolmosen niin en törmännyt koiraan. 5-hypyn näyttö oli huono ja koira meni ekalla ohi. Lotan radalla oli samanlainen putkikulma kuin tällä radalla joten tiesin mistä juosta. Silti koira jäi sekuniksi pyörimään putken suulle kun haki missä mää oon. Kepeillä jätti yhden välistä joten palattiin alkuun. Koira kuumeni tästä mielettömästi. Onneksi taikapullo oli mukana ja sumautus naamaan viilenti sopivasti. Loppu oli siisti kun sai pinkoo ihan täysillä koiran kanssa :)



Viimeisenä pyöritystä. Mietin alkuun ensin niistoa. 5-6 hypyille ajattelin ensin takaaleikkausta, mutta Kaitsu sanoi poispäintyöntö toimisi myös. Halusin opetella sitä koska koiran ottaminen tolleen tosi likeelle kesken rataa on musta hankalaa. Päätin kokeilla alkuun ja loppuunkin tota. Eetu valui lähdöstä ja jouduin palauttamaan takaisin. Sitten istuikin ihan hiljaa ja odotti nätisti lupaa. Poispäin työnnöt onnistui ihan kivasti!


Yleisesti treenit oli parhaimmat pitkään aikaan. Ohjaaja toimi, koira toimi. Mun ja koiran päät pysyi molemmat kasassa ja keskittyi olennaiseen. Mun edestä ohjaus on kuulemma hyvää, mutta edelleen viiton kädellä suoraan sivuille vaikka pitäisi viittoa etuviistoon. Kuulemma tää homma alkaa pikkuhiljaa tulemaan multa selkärangasta ja paranemaan kokoajan. Mitä enemmän tekee niin opin kokoajan paremmaks :) Pullon avulla uskon, että toi komentelu saadaan loppumaan kokonaan. Lelu (= sukka ja lapanen) oli ainoa palkkaus koko treenien aikana! Hullu raivoeläin iski lapaseen kiinni radan jälkeen täysillä - ei enää ruokapalkkaa!




PS Sinulle on saapunut paketti: treeniliivi!





04 joulukuuta 2011

lotan treenit

Ohjelmassa oli tänään Lotta Vuorelan agilitytreenit. Kokonaista rataa en jaksanut piirtää kun tehtiin vain muutamaa kohtaa, mutta niistä erikseen piirros ja video.
Käytiin itseksemme läpi rataa noin 15min ja sitten porukalla mietittiin vaihtoehtoja. Aika rohkeasti mietin puolenvaihtoja ja persjättöjä mitä en normaaleissa treeneissä oikein ikinä vaivaidu tekemään. Muutamaa kohtaa muutinkin vielä Lotan ideoiden jälkeen.



Ensimmäisellä vuorolla tehtiin alun kahta kohtaa. Kokeilin 1 ja 2 esteille ensin vain Eetun heittämistä yli ja takaaleikkausta kolmosella. Saatiin tämä heti toimimaan, mutta halusin oppia myös Lotan tyylin eli ottaa koira valmiina kakkosella ja siitä niistolla. Niistoa sitten treenittiin kun koira irtosi hypyn jälkeen hassusti vasemmalle vaikka olin oikealla siivekkeellä ja katsoin koiraa heti sen hypättyä. Kuitenkin palkkauksella alkoi kääntyä mun suuntaan esteeltä ja saatiin tää onnistumaan! Eetu ei innostunut yhtään fleecenarusta toistojen palkkauksessa :( Täytyy alkaa aina ottaa mukaan sukka tai lapanen.

Toinen kohta mitä toistettiin pari kertaa oli 6-hypyltä putkeen laittaminen ja sen jälkeinen. Melko samanlainen kohtahan meillä oli viimeksi Hennan treeneissä jossa takaaleikkasin ja Henna opetti mulle persjätön. Tässäkin ajattelin vain lähettää sen putkeen, mutta olisin ollut niin myöhässä eikä toivookaan ehtiä ottamaan nätisti vastaan. Siispä tehtiin persjättö siihen. Aika mukavasti sain sen heti toimimaan ja oli kiva kun luotti siihen et koira osaa tulla perässä putkeen ilman et jää odottelemaan :)



Toisella kerralla jatkettiin suoran putken jälkeisestä. Olin taas norsu enkä osannut ohjata hyvin takaakierrolle >:( Ärsyttää kun tietää, että vois antaa itestään paljon enemmänkin irti ja silti on tollainen lahna. Lotta samantien kysyikin osaako Eetu takaakierron. Kyllähän tuo osaa, mutta lähinnä silleen "jes se meni sen"-tyyliin. Otettiin sitten namialusta ja Lotta laittoi sen siivekkeen viereen. Lähetin koiran alustalle ja tarkoitus oli ottaa se siivekkeen takaa hypyn kautta niinkuin oikeasti takaakierrossa. Eetu vaan ei meinannu tajuta tulla sieltä hypyn kautta ollenkaan. Taas saa syyttää itseään surkeasta ohjauksesta.
Opin ohjaamaan takaakierrot kuitenkin paljon paremmin. Ennen yritin aina kädellä saada koiran kiertämään takaa, mutta nyt tajusin että jalka pitää ottaa mukaan. Koira tajuaa heti kiertää kun askel siivekkeen reunaa kohti kertoo mistä pitää tulla.
Ärsyttää kyllä vähän julkaista tämä video, koska näytän korkeintaan masentuneelta. Tollaiselta hissukalta jota ei muka kiinnostais ollenkaan. Putkeen ohjaaminen on ihan olematonta, mutta Eetu irtoo putkeen niin hyvin niin paljoa tarvitse sitä sinne laittaakaan :) Silti ärsyttää! Kuitenkin olin ihan täysillä mukana!

Lotalta sain vinkin tuohon Eetun komentamiseen ja raivoamiseen radalla. Otan sitruunatiivistepullon ja laimennan vähän nestettä. Radalla suihkautan siitä naamaan jos tulee komentamaan. Tulee taatusti toimimaan! Ja jos ei niin lähen hallista menemään hetkeksi ja jätän koiran "mä en tee sun kaa kun sä oot tollainen"-tyyliin :)
Videolla näkyy miten Lotta piti Eetusta kiinni sillä aikaa kun kävin ohjausta itsekseni läpi. Oli niin rentouttavaa ja hiljaista. Oikeasti pystyi miettimään ja ajattelemaan ja sitten tekemään onnistuneesti!

Ensiviikon treenien muistilista:


- hyvä lelu mukaan (koko treenit lelupalkalla)
- palkkaa lähtöön, vapautus ja uudelleen
- panosta ohjaukseen ja suoritukseen 100%
- taukojen aikana koira hallintaan, sumauta jos komentaa
- häkissä käyttäytyminen = vettä päähän jos haukkuu muiden ollessa radalla

PS Lisäsin alempaan postaukseen videon Eetun avoimen kaukoista! Tsek!

02 joulukuuta 2011

raivopää

Päivitetään nyt sitten niin sunnuntaina voidaan omistaa kokonainen postaus Lotan valmennukselle ja nyt kirjotetaan muusta.

Tiistaina Eetu pääsi pitkästä aikaa hierottavaksi. Epäilin etenkin selän ja ehkä niskan olevan jumissa. Pelotti myös oikean takajalan tilanne oireilun takia. Niska ja eturaajat olivat ok. Selässä pientä tiukuutta, mutta myötäytyi nopeasti joten ei ollut pahasti jumissa. Selän ja lantion yhtymäkohdassa oleva kalvo (johon monet lihakset kiinnittyvät) oli aika jumissa. Kaikista ikävin ja odotetuin oli kuitenkin samassa nivelvenähdyksen kokeneessa raajassa. Lihas oli aivan jumissa eikä myöntäillyt millään vaikka Mirva kuinka paljon lämmitti. Koira taisi hieman aristaakin sitä. Kerroin Mirvalle aavistukseni Eetun seuraamisen poikituksen suhteen, että johtuisiko se niskan kipeydestä. Niskassa ei kuitenkaan ollut mitään ja Mirva epäili sen johtuvan tuosta takajalasta. Kuulemma jos koira poikittaa niin se ei kävele kuin kolmella uralla ja näin ei käytä kunnolla juuri tätä nivelvenähdyksen jalkaa. Onneksi sekin saatiin kuitenkin hierottua. Sain venyttelyohjeita ja tikapuuharjoituksia täytyy tehdä säännöllisesti. Hyvä että tajusin käyttää hierottavana tai muuten jalka olis voinut mennä vielä pahempaan kuntoon.

Torstaina Kaitsu eikä Henna ollut paikalla joten Ilona veti meille treenit. Olin taas vaihteeksi anellut keppi- ja putkikulmia ja Ilona otti sen huomioon. En jaksanut piirtää ratoja, mutta alkuun tehtiin yllättävän hankalaa rataa. Radassa oli pituus hankalassa kulmassa johon Eetu ei meinannut irrota ensin millään. Oma ohjauksenikin oli ihan surkeaa.
Koiralla oli mieletön draivi taas päällä ja ensimmäisillä kepeillä se vaan puhisi ja puski eteenpäin. Ei ihme, että ei tullut ihan puhtaat kepit loppuun asti kun koiralla vähän tuli hännän alla. Eetu haki treenien aikana kepit kuitenkin tosi hyvin, mutta heti sisäänmenon jälkeen ei jatkanut pujottelua jos olin liian kaukana. Pysähtyi katsomaan taakseen missä mää oon. Ajattelin puuttua ja opettaa nyt niistä itsenäisemmät, että koira katsois pujotellessaan suoraan eteenpäin eikä seurais mua ollenkaan.
Muutenkin koira oli taas levoton eikä pää riittänyt kuuntelemaan tai keskittymään ollenkaan. Istumaan laitettua bongahti vieterinä samantien ylös. Niimpä tietyssä kohdasssa treenejä taas mulla meni keskittyminen kokonaan enkä jaksanut yhtään ton riehumista ja otin sen monta kertaa syliini vaan rauhoittumaan.
Rengas alkaa onnistumaan taas ja otin sitä radalla ja yksittäisenä.



Laittakaa äänet pois

Tällaisesta melko helposta keppikulmasta tulikin hankala kun koira nosti kierrokset ensimmäisten hyppyjen suoralla. Etenkin kun menin ottamaan sen kepeille jo vastaan. En tajua miks kumartelen kun laitan sen tonne putkeen. Kuitenkin irtoaa kymmenen kertaa paremmin putkeen kuin ees meinaisi mennä puomille. Luulin ettei irtois noin helposti samantien toiseen putkeen niin jäin taas ihailemaan koiraa enkä tajunnut vaihtaa puolta tota loppusuoraa varten. Palkkasin koiran kuitenkin heti renkaan jälkeen. Renkaankin ohjaan tosi säälittävästi. Haluun olla elävöivä ohjaaja!

Tokoa ollaan tehty silleen vähäsen. Satunaisesti jotain ja kerran käytiin treenimässä kentällä. Silloin tosin otin vaan muutaman stopin, seuraamisen (ei poikittanut enää) ja noudon. Noutoon lainasin Juulian isompaa kapulaa jonka Eetu palautti sairaan hienosti! Kapula oli sen verran tuhti pienen koiran suuhun niin ei voinut pyöritellä ollenkaan :D Isompi kapula ostoslistalle.
Ollaan jumppailtu myös voittajan kaukoja. Alkaa menemään kokoajan paremmin :) Videolla tän illan treenit: