eilen vielä villi lapsi, tänään oot jo aikuinen

Viime kuukaudet eivät ole olleet niitä helpoimpia. Vaikka olenkin "elä hetkessä"- tyyppi, niin stressaan tosi paljon etukäteen joitakin asioita ja lähes pakkomielteisesti yritän hoitaa tän hetkiseltä "TO DO"-listaltani erilaisia asioita kuten syksyn kurssikirjan lukeminen, opinnäytetyön aiheen etsiminen tai uuden kodin löytäminen. Muutan Pohjois-Karjalasta pois pääkaupunkiseudulle toukokuun ensimmäisellä viikolla. Koti löytyi nyt onneksi, vaikka vuokrasopimusta ei olekaan vielä kirjoitettu. Asunnon etsiminen oli henkisesti raskasta, sillä jokainen soitto vuokraisäntien kanssa vastaisi lähestulkoon työhaastattelua, kun vastailit kysymyksiin hyvin käyttäytyvistä lemmikeistäsi tai pidit myyntipuhetta, mikä ero sinun koulutetulla harrastus- ja työkoirallasi on tavanomaisiin naapurin koiriin. Aika monen pää oli helppo kääntää, mutta onneksi omaan kotiimme lemmikit olivat tervetulleita jo ilman suostutteluja. Asunto on kaksio Tikkurilasta, ihan juna-aseman vieressä joten matka Helsingin keskustaankin kestää vain hetken. Olen jo koittanut Google Mapsin karttapalvelussa katsellut uusia kotikatuja ja bongannut lenkkimaastoja. Yhtä stressaavaa kuin kodin etsintä on ollut myös päättää mihin uusiin koiraharrastusseuroihin hakisin. Lopulta asuinsijaintiin nähden ja muutenkin parhaimmalta kuulosti Hakunilan Seudun Koiraharrastajat, josta hain meille agilityn ryhmäpaikkaa keväästä alkaen. Tuntuu hieman haikealta erota vanhasta Joensuun seurasta, sillä vasta viime vuoden aikana pääsin kunnolla sisään porukkaan ja nyt treenaan niin hyvässä ryhmässä, jonka eteen tein talkootunteja paljon. Nykyään kun hallille menee mihin aikaan tahansa viikosta, niin yleensä aina löytyy joku kenenkä kanssa vaihtaa kuulumisia tai voin iloita, miten vanhat koulutettavani ovat edenneet koiriensa kanssa ja miettiä miten heidänkin treeneihinsä joskus panostin. Kevään aikana kuvaan kuitenkin seuralleni vielä muutaman minuutin kestävän videon, joka on kouluni tehtävä audiovisuaalinen omaehtoinen videotuotanto. Koulua ei muuten juuri enää tänä keväänä ole ja ilmoitin siitä jo etukäteen töihin, joten kalenteri on buukattu työvuoroja täyteen. Jaksan näitä töitä päivästä toiseen ajatuksella, että kohta on kevät ja kesä, silloin paistaa aurinko ja silloin minä olen toteuttamassa unelmaani Helsingissä, pankkitili hieman suurempana. Jos jotakuta näin koirablogissa asia enemmän kiinnostaa, niin tosiaan menen työharjoitteluun elokuvatuotantoyhtiö Helsinki-filmille, jonka tuottamia elokuvia voisi mainita ainakin Leijonasydän, Tyttö sinä olet tähti ja Napapiirin sankarit.

Kuten rivienkin välistä voisi olettaa, niin koirien kanssa ei ole paljoa ylimääräistä tehty. Välillä tuntuu ettei millään riittäisi energiat tehdä päivän aikana kahta pitkää lenkkiä, mutta onneksi alkava kevät ja valoisa aika tekevät ihmeitä. Tänään mentiin lenkille ihan vaan tyhjentämään ajatuksia, ottamaan aurinkoa, ilman kelloon katsomista. Käveltiin tyytyväisinä, koska aurinko lämmitti ja ei ollut kiire minnekään.

Tehtiin eilen ja tänään vuoden ekat PK-treenit: jälkeä ja hakua. Verijälki oli aika kunnianhimoinen idea, eikä Vekki tai Kaapokaan syttynyt vedetyille jäljille kuten toivoimme. Mun olisi pitänyt muistaa rauhotella itteeni tän intopuuskan kanssa, sillä jäljen vanhentuessa tehtiin hakua. Jäljelle mennessä Vekillä ei tietenkään ollut sitten sopiva mielentila jäljestää. Eniten hankaluuksia oli alussa, kun Vekki otti hajua haravoiden ja olin vähän epävarma mitä olisin tehnyt. Onneksi se otti jäljen kuitenkin lopusta tarkemmin ja oli ansainnut lopussa olevan "kaadon", eli ydinluun. Haku meni onneksi hyvin, itteeni helpotutti ettei oo tämä järkyttävän pitkä tauko pilannut koiran työskentelyä täysin. Ensimmäinen ukko tehtiin partioiden, ihan vaan nähdäkseni toimiiko koiran nenä ollenkaan. Kun toimi, niin uskalsin muistutella ilmaisua. Rulla lähti koiran mukaan hyvin, edelleen se jäi muutamaksi sekuniksi ilakoimaan ukon luokse "MUTKU OON NII ILONEN ET LÖYSIN SUT!!", joten heti kun oli lähössä tuomaan niin kannustin kutsumalla tai kehumalla kerran. Viimeinen ukko eiliseltä oli vielä partioiden, jotta saatiin palkattua vielä kunnolla siitä hyvästä etsimisestä. Tänään samassa paikassa hakua, mutta enemmän muistutti raunioita ja rakennusetsintää, kyseessä siis vanhan ladon ympäristö vanhoine työkoneen osineen ja maatalon tarvikkeineen. Olin taas uhkarohkeella päällä ja iskin Vekille ensimmäistä kertaa ikinä kiinteän rullan kaulaan. Ensin koira veti itsensä luimuun, mutta huomatessaan ettei kyseessä ollutkaan niin kamala puettava asia, niin korvat nousi ja olemus ryhdistäytyi. Tehtiin kaksi erittäin lyhyttä pistoa, ihan vaan rullailmaisun kannalta. Pyysin ukkoa auttamaan koiraa koskettamalla rullaa koiran tullessa piilolle ja Vekki olikin ottanut rullan samantien kaulalta suuhunsa ja tuli luokseni rullasta kiinni pitäen! Näytölle lähdöt on mulle aina olleet vaikeita, kun aloittelevan koiran kanssa pitäisi päästä heti rullan palautuksesta jo liikkeelle. Kolmas ukko tehtiin partioiden ja pyysin ukon piiloutumaan todella hyvin. Vekki teki kuten nokka käski, ei ongelmia ja ei yrittänyt pelata näön avulla. Koira hetkeksi autoon huilaamaan (suomeksi: keräämään kierroksia kun Kaapo teki) ja sitten vielä kolme helppoa ukkoa eri rakennuksessa. Tosi hyvin nenä toimi! Toiselle setille laitoin Vekille PK-liivin päälle, jota se siis vihaa yli kaiken ja menee ihan luimuun eikä työskentelystä tule mitään. Käskin ukkoa hetsaamaan piiloon päin mennessään, annoin Vekin olla vähän tuhma jotta sillä kierrokset pysyisi katossa (= jos laskee, niin alkaa ahdistumaan liivistä) ja hyvin se pysyi kasassa.

Toisaalta tämän intopuuskan jälkeen olisi taas palo tehdä PK-lajeja, mutta toisaalta tekisi mieli jättää ne vapaapäivien iloksi. Eilisen verijäljen tallomiseen, hakuun ja työskentelyn jälkeiseen lenkkiin upposi niin kauan aikaa, että kotiin tullessa ajatus heti muutaman tunnin päästä lenkkeilystä uudelleen oli niin uuvuttavaa. Tiedän että kevään mennessä eteenpäin alkaa olla helpompaa, kun jaksan auringon avulla mennä!

Agilitytreeneistä vielä. Tiistaina tehtiin ehkä 1.lk radan tasoa vastaavaa rataa. Meille hyvä, koska kisoja on nyt tulossa useammat. Koitetaan nyt Vekin kanssa nousta ainakin sinne kakkosiin ennen muuttoa, vähän toivoisin että kolmosiinkin saakka! Kisatreeni teki meille hyvää ja siinä tuli esille Vekin puolet, joita se ei kovin usein treenatessa näytä. Esimerkkinä ensimmäinen kompastuskivi, eli mutkaputken jälkeen hyppy ja rengas. Taisin vedättää sitä hypyllä ja olla jo edempänä, niin koira otti ja juoksi renkaan ali. Huomautin ja otettiin uudelleen, silti tuli pari kertaa renkaan lävitse koska oli niin kiire kirittää mun perään. Yhdessä vaiheessa Vekki kesken radan päästi ulvaisun, niistä aina tietää että sillä on aika tekemisen meininki päällä :D Puomin ylösmenokontakti oli aika kortilla, etenkin kun monessa kohdassa en jäänyt paljoa linjaamaan tai odottelemaan, niin ylihän se pomppas kun perään yritti kiriä. Kun jäin linjaamaan nätimmin, niin kontaktikin oli tunnollisesti tehty. Videolla tosin näytän ihan robotilta, nauran aina kun katon sen kohdan videosta. Leijeröinti onnistui tosi hyvin, olin taas iloinen että oon opettanut koiran työskentelemään myös kaukana musta! Itseasiassa videolla oleva rata ei oo piirroksen mukainen. Päätettiin treenikavereiden kanssa vielä kääntää piirroksen mukaisesti ollut pussi ja pituus toistepäin ja ottaa rata toisinpäin, kun kerran kisatreeniä tehtiin. Alkuperäisessä versiossa kun ei paljoa hinkattavan arvoista ollut!

Ajattelin juuri että noniin nyt on kuulumiset päivitetty blogiin, hyvä mieli. Sitten ihan tyhjästä päähän tuli ajatus: mistä ostan koirien ruuat Tikkurilasta?! Kertokaa joku!

Ja hei vielä loppuun tiivistetäänpä kulunut talvikausi vedon osalta. Vitkastelin suksien ostamista todella pitkään ja alle kymmeneen kertaanhan hiihtäminen jäi. Kuitenkin saatiin monipuolisesti tehtyä hiihtoa: perinteistä jäällä koirien juostessa vapaana, luistelua kaverin kanssa koirien juostessa vapaana, vetoa kaverin vedättäessä koiraansa vieressä ja vetoa Kaapo jäniksenä. Tosiaan oltiin vähän aikaa sitten Nooran ja Pinna-bordercollien kanssa vetotreeneissä. Ensin hiihdettiin jäälle koirien juostessa vapaana. Jäällä otettiin yhteensä seitsemän eri pituista vetopätkää, siten että koirilla oli lelut lopussa vähän matkan päässä toisistaan ja otettiin yhteislähdöt. Vekki otti Pinnan juoksemisesta hyvin vauhtia itseensä, saatiin yhden treenin aikana muutettua sen lähdössä käyttäytymistäkin parempaan suuntaan. Ensi talvikaudelle pitää tehdä pohjat omalle osalle sitten paremmin ja nyt on tosi hyvät pohjat tehty tulevaa varten, cant wait! Talvikausi oli lyhyt mutta ytimekäs, Vekin vetäessä mua jäällä nimittäin sulanut lumi lensi sen tassuista sen verran kovalla räiskeellä, että piti kättä pitää naaman edessä kun rapaa vaan roiskui - talvi on ohi!