Joululomalla lenkkeiltiin ja nähtiin kavereita, käytiin treenaamassa agilitya, opeteltiin uusia temppuja ja levättiin. Ainiin, ja haettiin se TK1! Agilitya käytiin treenaamassa kahdesti peräkkäisinä päivinä hallilla. Vekki oli joko henkisesti väsynyt tai sitten hämmentynyt päästessään useiden vapaapäivien jälkeen töihin. Tekniikan puolesta oli hyvää, mutta vauhdissa vähän hissuteltiin ekoissa treeneissä. Treeneistä on videoita, mutta ne ovat tabletilla. Vekillä toimi ihmisnuoli älyttömän hyvin ja saatiin haluttu tiukka käännös ja kokoaminen ennen hyppyä. Uudessa hallissa (pentutreeniä lukuunottamatta) irtoaminen mustaan mutkaputkeen suoralla oli tosi vaikeaa. Unski pääsi rallattelemaan rataa ja vitsi se oli onnellinen. Palkkasin sen vinkuvalla tennispallolla ja loppupalkaksi kaverini kutsuivat Unskin luokseen ja rapsuttivat sitä kilpaa, kettupoika oli onnensa kukkuloilla. Eetu pääsi viimeisenä hauskuuttelemaan muutamalla siivekkeellä ja pimeää putkikulmaa, jolloin vauhtia ei ollut liikaa. Voi sitä onnea ja haukkumisen ja raivoamisen määrää, mikä koirasta lähti. Seuraavana päivänä pakkasta oli paljon ja serkkuni ehdottokin, että voitaisiinko mennä yhdessä treenaamaan. Olen joitakin kertoja käynyt koutsaamassa serkkua ja minun "kummipoikakoiraa" agilityssa kun Keski-Suomessa oon. Ideana oli siis kouluttaa heitä ja omat sai tehdä kun treenaava koira piti taukoa. Vekin kanssa tehtiin edelliseltä päivältä hampaan koloon jäänyttä irtoamista - ja nyt irtosi! Annoin tarkoituksella kerätä kierrokset ensin ja Vekki sai katsoa seinään kiinnitettynä kun toiset pääsi tekemään ja menohaluja riitti. Unski harjoitteli pimeää putkikulmaa ja jotakin hömpänpömppää mitä en enää muista, hieno kettupoika kuitenkin oli! Eetun kanssa otettiin ajatustreeniä: istuin lattialle esteiden keskellä ja sanoin pelkkiä "hyppy" tai "putkeen" käskysanoja, joiden perusteella Eetun piti valita este. Kun ajatustreenistä ylipäätään on kyse niin meno oli rauhallista, mutta Ee oli tosi hieno silloin kun malttoi kuunnella eikä raivonnut mulle "MIKS SÄ ISTUT SIINÄ MAASSA!??? PITÄS MENNÄ JO"
Kotona treenattiin erilaisia temppuja kuten korokkeelle nousua etutassuilla, kuonon laittamista mukiin, pään pujottamista kaulapantaan, remmin tuomista ja etsimistä (Eetun suosikki), muovipullojen kaatamista (Unskin suosikki) ja pallon pyörittämistä (Unski osasi coolisti nousta pallon päälle seisomaan, joten se palkittiin siitä - Vekki olisi vain halunnut kantaa palloa). Kerrankin tehtiin näinkin helppoja temppuja, joten kaikilla riitti kärsivällisyys ja oppi meni päähän. Vetoa Vekki pääsi tekemään kerran potkukelkan edessä, vetämään kevyttä painolastia pulkassa sekä vetämään minua ja poikaystävää minisuksilla lyhyitä spurtteja. Ihan sairaan hauskaa! Etenkin suksilla mennessä adrealiinit virtasi ja tuntui että mentiin tosi lujaa. Kavereista nähtiin Evietä, Sooloo ja Kekee ja Iipua ja Haltia, joiden kanssa käytiin agilityakin tekemässä. Ei enää meidän jätkälauma leiki niin hyvin kuin ennen, jo oli aikakin kun monta vuotta oli luksusta kun niin suuri määrä uroksia tuli hyvin toimeen! Joulupäivänä oli tosi kaunista ja käytiin väsyttämättä koirat lumihangessa kolmen sukulaisen kanssa. Unto sai jäädä tältä reissulta kotiin, sillä se ei osaa käyttäytyä aina isossa porukassa. Joulupäivän kokoonpanoon kuului siis Eetu ja Vekki, sekä sekarotuinen Pepe, portugalinvesikoira Lennu ja leonberg Kössi - kaikki taas uroksia. Eetu jaksoi lenkillä tosi hyvin ja välillä otinkin sen hihnaan kävelemään, jotta ei aivan rasittaisi itseään. Kuitenkaan kertaakaan joululoman aikana se ei oireillut, ollut liian uuvuksissa tai ollut kipeän oloinen. Päinvastoin käytöstavat olivat kuin kelattuna vuosia taaksepäin, 1-vuotiaaseen Eetu-kakaraan. Eräänä iltana lenkillä se vaani Unskia, eli heittäytyi ihan matalaksi ja Unskin tullessa juoksi päin näköä räksyttämään. Eetu ei ole tehnyt tätä vuosiin ja muitakin unohtuneita käytöstapoja tuli esille - edelleen voin vain kiittää osteopaattia jolle Eetu menee maaliskuussa onneksi vielä uudelleenkin!
Nää maisemat, kyllä suututti ettei ollu kameraa mukana!
Uuden vuoden päivänä pakattiin auto täyteen, Vekki ja Uns kyytiin ja ajettiin Saarijärvelle. Ensimmäinen yö oltiin kaverilla pienellä porukalla ja uusi vuosi mökillä suuremmalla jengillä. Pojat olivat rennosti, ottivat kaiken irti vieraiden ihmisten huomiosta ja siitä että saivat olla irti pihalla. Mökki oli järven rannalla, jonka jäälle pääsi hyvin juoksuttamaan ja viihdytettiinkin poikia alkuillasta heittämällä frisbeetä, lelua ja minä vedätin suksilla Vekkiä. Jo ennen kuutta alkoi kuulua ensimmäisiä pamauksia, mutta koirat eivät korvaansa lotkauttaneet. Illan aikana näin Vekin ehkä kerran tai kaksi hämmästelevän pamauksia, sillä itse ilotulitukset eivät mökille näkyneet. Sen kunniaksi ne saivat vapauden olla illan ja yöllä pihalla, tosin välillä otin ne hetkeksi sisälle lämmittelemään. Keskiyöllä vuoden vaihtuessa olin kuitenkin sisällä karvakääryleiden kanssa, rapsutin ja odoteltiin kun muut ampuivat jäällä rakettinsa. Vielä seuraava yö oltiin Pieksämäellä mökillä, jossa Unski ja Kaapo näkivät pitkästä aikaa toisensa. Ihan odotetusti Unski ei voinut sietää ADHD-tolleria, joten saa nähdä mitä niiden mahdollisesta yhteiselosta tulee. Ihan oikeaan kotiin, Joensuuhun tultiin perjantaina. Viikonloppu on toivuttu reissun (etenkin henkisestä) uuvutuksesta ja käyty kevyemmillä lenkeillä ja nollattu päätä arkea varten
Arjesta ei tule helppoa, sillä Vekki ja Unski osaavat halutessaan olla aikamoinen parivaljakko. Jos kaukana liikkuva tyyppi, etenkin koira on jommasta kummasta yhtään epäilyttävä ja sille sanotaan "vuh" niin toinen on taatusti sanomassa seuraavalla sekunilla "mur". Raivostuttavaa etenkin Vekin opittu provosoituminen vieraille koirille, koska sitä ei ole ihan sama pidellä silloin remmissä kuin corgia. Ollaan palattu ihan alkeisiin: vastaehdollistan naksulla kun koira kulkee kauempana meistä ja namitan kun mennään ohi. Minähän en remmirähjiä kattele!
Kuvat (c) Ilona Karjalainen ja Sini Oksanen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti