VIHDOIN!

Kuten lähes kaikki edellisetkin viikonloput kesän jälkeen, niin tämäkin viikonloppu meni täysin koirakisoissa. Tiistaina ja torstaina käytiin tuuraamassa rallytokon ryhmissä omalla seuralla, jossa kumpaisessakin Vekki olisi revennyt liitoksista, koska sillä oli niin mahtavaa. En osaa edelleenkään sanoa mistä on tarkalleen ottaen kyse, vai ovatko vaan kaikki tähdet ja osa-alueet osuneet nyt kohdalleen, mutta virettä piisaa jo ylikeittämisenkin puolelle toisinaan. Jos nyt kerrataan, niin ennen Vekki ei todellakaan vuotanut koskaan tokolajeissa niin että ääntä olisi lähtenyt, jaksanut tehdä 110% ilmeellä pitkiä suorituksia saati tehdä vielä paremmin jos en hyväksy ensimmäistä suoritusta. Entä nyt? Ininää ja vininää ja haukkumista lähtee niin ilosta, turhautumisesta ja semmoisesta JIIIIHHAAA NYT TEHÄÄN RALLYTOKOA-EN PYSY HOUSUISSANI-hulluudesta. Jos uusin vaikka jonkun liikkeen tai korjaan asentoa, niin Vekki saattaa ihan ilman syytä vaan revetä äkkiä onnesta ja yrittää uudelleen :D Hurjan hauska tyyppi ja oon tästä kehityksestä kyllä tosi onnellinen, vaikka tuohon ääntelyyn tottakai joissakin tilanteissa täytyy alkaa puuttua. Voisi sanoa että samanlailla ääntä tulee helposti silloin, kun ei ymmärrä mitä pyydän tai mielestään tekee oikein mutta käsken yrittää paremmin. Samaa siis kuin agilityssa. Mutta ei siinä, tässä on positiivista työmaata työstää!

Lauantai-iltana kisasimme agilitya JAU:lla neljä rataa. Kaikki oli mennyt sitä ennen päin helvettiä, sillä autoni hajosi ja ulkona oli pimeää sekä aivan loskainen keli. Hallin pihalla ei nähnyt eteensä ja koko piha oli paksu kerros kokkareista, erittäin märkää loskaa. Ensimmäinen rata oli agilityrata, jolla ihme kyllä saimme tehtyä hyvännäköisen nollan aina tokavikalle hypylle saakka, joka oli kyllä vaikeassa linjassa. Kyllä jäi taas pienestä. Kolme seuraavaa hyppyrataa olivat haasteellisempia. Hyviä kohtia, mutta pakka levisi kaikilla radoilla ja Vekki raivosi kun ei ollut tyytyväinen. Ne olivatkin agilityn viimeiset kisat vuodelle 2017 ja ensi vuonna jatketaan pikkumakseissa!

Sunnuntaina oli sitten odotettu päivä, kun lähdettiin taas kokeilemaan onneamme rallytokossa. Käytän sanamuotoa kokeilemaan onneamme, sillä kuten todettu niin kokeet voi meillä kusta erittäin typeriinkin virheisiin. Koko automatkan kertasin sääntöjä, liikkeiden suorituspaikkoja ja pieniä asioita jotka tulee muistaa. Onneksi ensin oli avoin luokka, jonne Eetu ei varasijalta mahtunut kisaamaan, jolloin sain vain seurata Jennan ja Hyrrän suorituksen ja ottaa ihan rennosti. Hyvä niin, koska maha oli aivan sekaisin ja jännitti huonolla tavalla, mutta oman radan ynnäily ja pieni hengailu sai jännityksen sitten onneksi muuttumaan hyvälaatuiseksi jännitykseksi. Rata oli kyllä aika helppo voittajan radaksi, mikä sopi meille kyllä tämmöisen epäonnistumis episodin jälkeen hyvin. Vekille teki vaikeaa olla hyvin ahtaassa Porvoon hallissa, jossa oli paljon isoja koiria. Inhottavaa, mutta ehkä se siitä treenillä ja harjoittelulla menee taas paremmaksi, kun Vekki oppii ettei sitä aina halua joku tulla syömään elävältä. Radalle mennessä fiilis oli hyvä, mitä nyt Vekistä näki että vähän stressaa ja väsyttää, kun agilitykisoista oltiin illalla klo 23.00 aikaan vasta kotona, kun iltakisat olivat. Radalla Vekki tuntui tosi hyvältä ja vire oli juuri sopiva. Ainut mikä suoranaisesti ahdisti oli pujottelun vieressä oleva käytösruutu, jossa oli isokokoinen bordercollie uros makaamassa. En voi sille mitään, mutta nykyään mua jännittää tämmöisetkin tilanteet, sillä on aina pieni mahdollisuus että tässäkin käytösruudun koira olisi vaikka tuijottanut Vekkiä ja nostanut esimerkiksi hännän pystyyn tai haukahtanut, niin Vekki olisi voinut kokea sen todella tukalana. Tämä on tämmöistä veitsen terällä elämistä tällä hetkellä, kun on tullut niin paljon paskaa niskaan ja kyseessä on kuitenkin koira, joka ei halua että sen päälle tullaan enää yhtäkään kertaa. Jännitti myös meidän oma käytösruutu, sillä parina oli appenzellienpaimenkoira, joka täyttää kriteerit arkana paikkana ollen suuri, roteva ja musta. Hyvin käytösruutu kuitenkin Vekiltä meni ja pyysin sitä vain pitämään kontaktin silloin, kun koira käveli aivan meidän ohitse. Tämä oli varmasti hyvä kokemus taas siitä, että ei sieltä kukaan päälle tule. Tämä kyseinen koira onneksi oli vielä narttu ja ulkona heidän tullessaan kokeen jälkeen ohi uskaltauduin kysymään, että olisivatko koirat voineet moikata äkkiä. Selitin meidän taustan ja hänelle se oli erittäin okei ja Vekki olikin luonnollisesti onnesta soikeana sitten kun pääsi morottamaan ihanaa tyttöä. En tiedä auttaako tämä oikeasti, mutta yritän saada nyt hyviä koirakokemuksia nimenomaan näistä Vekistä pahojen näköisistä koirista, että pääsisi ihan tutustumaan ja nuuskimaan, että ei ole niin sanotusti karvoihin katsominen. Mutta, itse koe!

VOIHYV 82p 3.sija

VIDEO

Pistemenetykset lähti sivulla peruuttamisesta, jossa tapahtui sitten tämän kisojen moka. Olin sanonut jo ennen rataa, että sitä en sitten uusi. Peruttaminen on jotenkin levinnyt nyt pahasti ja Vekki aukeaa helposti sivulle peruuttaessa. Tiesin sen kuitenkin tekevän tarpeeksi hyvän suorituksen, mutta silti lähdin uusimaan. Ja uusin toisenkin kerran saman kyltin. Heti ekalla uusinnalla ja vielä enemmän toisella uusinnalla Vekki oli aivan pihalla, että enkö nimenomaan sitä peruutusta pyytänyt. Ei se suoritus siitä paremmaksi muuttunut laisinkaan ja jos joku harmittaa niin tämä. Pisteitä lähti se -3 + -3 kun uusin kaksi kertaa, sekä -10 kun rintamasuunta oli väärä. Ylipäätään uhkarohkeaa tämmöinen kyltti uusia kaksi kertaa, mutta näin tällä kertaa. Loput vähennykset tulikin heti seuraavalla kyltillä, jossa tiesin etukäteen että siitä tulee lähtemään. Vekki jostain syystä ei enää pysy jäävissä aloillaan, vaan se kääntyy reilusti mun suuntaan ja perään. En tiedä onko tää jäänyt nyt treenamatta sen verran, että se on unohtanut että näissä pysytään aloillaan. Mutta tääkin tulee joka ratatreenissä esiin, joten arvasin että ei se kokeessa yhtäkkiä osaa aloillaan nakuttaa. Muuten hyvä rata! Käytösruutu oli makuulteen ohjaajan vierellä. Olin käytösruudussa yhtä paineessa kuten aina ja oikeasti jännitän näitä varmaan enemmän mitä tokon paikkamakuuta. Tuomarilta Vekki sai kiitosta hyvästä yhteistyöstä ja kauniista suorittamisesta. 

Huhhuuh mikä jännitys oli tulosta odotellessa. Huojentunut ja vähän epätodellinen olo oli sitten, kun VIHDOIN siellä luki hyväksytty tulos. Miten helpolta se onkaan tuntunut muillakin kerroilla, mutta silti on aina jäänyt jostain kiinni. Nyt ollaan yhtä lähempänä koulutustunnusta. Ehkä mun uusi kisajännitys alkaa tästä laskea sitten pikkuhiljaa, kun aletaan saada taas onnistumisia alle. Meidän pitikin jäädä tämän kokeen jälkeen vähän pakon vuoksi joululomalle, kun missasin kaikki loppuvuoden kokeiden viimeiset ilmojen alkamispäivät. Mutta kotiin päästyä päädyin taas kerran istahtamaan sängylle läppärin kanssa ja avaamaan Virkun, että olenko varmasti nyt muistanut kaikki mahdollisuudet. Yllätys oli melkoinen, kun Loimaan kokeen kohdalla ei ollutkaan enää punaista raksia ja laitoinkin samantien sähköpostia ja meiliä järjestäjille. En kyllä edes muistanut tällaisen Loimaan kokeen olemassaoloa. Sainkin vastauksen, että kokeeseen on tullut niin paljon peruutuksia, että sinne mahtuu! Ja muutaman viestin jälkeen kävi vielä ilmi, että kokeeseen mahtuivat jollain ihmeen tuurilla niin Vekki voittajaan kuin Eetu ja Hyrrä avoimeen - ja todellakin tuurilla, sillä vahvistusviestin yhteydessä järjestäjä totesikin että noniin näiden koirien jälkeen koe tulikin taas sopivasti täyteen. Tästä tulikin yhtäkkiä jännittävää, sillä koirien tietoja laittaessani tajusin, että kaikilla kolmella koiralla on mahdollisuus koulutustunnukseen. Onneksi tällä kertaa tosin Jenna ohjaa itse Hyrrää ja mä saan keskittyä näihin kahteen omaan. Nyt siis joululoma voidaan pyhittääkin tekniikkatreenille ja liikkeiden hiomiselle vuoden viimeistä koetta varten. Kivaahan on se, että tästä lähtien kaikki koirat treenaavat nyt eri luokkia: Vekki mestaria, Eetu voittajaa ja Unski avointa - ainakin riittää tehtävää. Kyllä sitä Virkkua kannattaa näköjään maanisesti tuijottaa, sillä meinasin jättää avaamatta ja todeta itselleni mielessä että miksi helvetissä sinne menet tuijottamaan niitä samoja tupatentäynnä olevia kokeita jonne ei ole mitään mahdollisuutta enää päästä. Mutta nyt päästäänkin ja ollaan taas vähän enemmän kiinni mahdollisessa koulutustunnuksessa. M-a-h-t-a-v-a-a!