ASCA (Australian Shepherd Club of America) Agility kisat 19.-21.5
(vasemmalla ekan kisapäivän tulokset, oikealla tokan päivän)
Olen aina katsellut ASCA agilitya sillä silmällä, että joskus on pakko päästä itse kokeilemaan. Joka vuosi kisat ovat kuitenkin menneet ohitse tai kiinnostus ei ole ollut niin suuri sillä hetkellä tai kisat ovat olleet kauempana, jotakin sellaista. Kuitenkin tänä keväänä kisat olivat Järvenpäässä, tosin missasin kaikki ilmot. Palkka kilahti kuitenkin juuri edeltävänä viikkona tilille ja teki mieli päästä kisamaan tai jotakin siistiä tekemään. Onneksi meidän annettiin jälki-ilmota ja otettiin sitten kaikki startit mitä kolmipäiväiset kisat tarjosivat. Jännittävää! Koko lajihan tuntui aivan heprealta ennen kisoja ja ainut mitä tiesin olivat lukuisat eriväriset nauhat sekä kolme kilpailumuotoa suunnilleen.
Olin ilmoittanut Vekin kaikissa luokissa regular (agilityrata), jumper (hyppyrata) ja gamblers noviceen, eli alimpaan luokkaan koska ei ollut mitään hajua miltä tasolta kannattaisi aloittaa. Ekana päivänä Vekki suorittikin 5/6 radasta puhtaasti ja ainoastaan toisella hyppyradalla se meni yhden hypun ohi, enkä tajunnut palata ottamaan hyppyä uudelleen. Tosin Vekin vauhdilla se turhalta tuntuikin edes yrittää ennättää. Vekki sai muistaakseni tällöin nimeensä tittelin GS-N (gamblers novice) ja sai kaksi Q-ta (=luva) regulars radoilta ja yhden hyppäriltä. Seuraavana päivänä kisattiin gamblersissa open luokassa, regular luokassa nostin sen openiin koska novicen radat olivat niin helppoja sekä jumpersissa open luokkaan. Täytyy sanoa että sen jälkeen en kyllä täysin muista mitä se sai lauantaina sekä sunnuntaina, mutta yhteensä nimen eteen tittelit JS-N, JS-O (hyppyrata), GS-N, GS-O (gamblers), RS-N ja RS-O (agilityrata). Joka päivä tuli lukuisia sijoituksia sekä radan nopein aika-palkintoja! Sunnuntain kisapäivän kruunasi kuitenkin yllätys palkintojenjaossa: SUNNUTAIN KISAPÄIVÄN PARAS KOIRA SEKÄ KOKO KOLMIPÄIVÄISTEN KILPAILUJEN PARAS KOIRA PALKINTO!! Huh miten siistiä! Saatiin ihan järjetön kasa erilaisia leluja ja törkeen isoja ruusukkeita, semmosia joita näyttelyissä jaetaan niille menestyneimmille koirille. Vekkiin voi kyllä aina luottaa. Se teki viikonlopun aikana tasaisen varmaa ja hyvää suorittamista ja irtoaminen, jota ollaan vaalittu pienestä pitäen tuli tarpeeseen gamblers radoilla.
(kisojen ulkomaalaisen tuomarin kanssa)
Ylipäätään voin suositella Asca-agilitya kyllä ihan jokaiselle. Me jäätiin heti koukkuun, vaikka kisaviikonloppu olikin hyvin pitkä. Paikalle mentiin klo 9.00 ja kotiin taidettiin lähteä klo 18.00 paikkeilla. Tunnelma oli kuitenkin aina hyvä, sillä samat ihmiset ja koirat kisasivat koko viikonlopun ja mukaan liittyi aina myös uusia. Asca agilityssa talkoot hoitavat kisaajat ja esimerkiksi rimoja nostavat ne, joiden koirat eivät kisaa siinä kokoluokassa tai tasoluokassa. Kun apua tarvitaan, niin aina joku menee ja kaikki hoituu yhdessä. Aamuisin kisapaikalle päästessä saattoi vielä väsyttää, mutta samojen mukavien naamojen kanssa nauraminen ja ratapohjille hämmästely virkisti kummasti ja kyllä se oli ehdottomasti yksi parhaista viikonlopuista. Ainoana miinuksena on koiran lämppääminen ja jäähkääminen, joka ei ole ihan niin hyvää kuin normaaleissa kisoissa, sillä luokissa ei ole paljon koiria ja näinollen seuraavalle radalle tulee aina kiire tutustumaan. Mutta australianpaimenkoiraihmisiä, hyviä koiria ja ihania ihmisiä sekä agilitya - parasta!!
Tässä lukuisia viikonlopun kisavideoita. Ensimmäiseen videoon editoin luokkien nimet, mutta muut ovat pääteltävissä otsikoista!
Näiden kisojen jälkeen ASCA agilitykisoja on ollut kahdet ja ne on järjestetty meidän hallilla Ojangossa. Ikävä kyllä kummankin kisojen aikaan rahaa ei juuri ollut ylimääräiseen, joten kisaamaan ei oikein päästy niin paljon kuin olisi haluttu. Näistä ensimmäisissä kisoissa perustelin kuitenkin itselleni, että haluan käydä hakemassa edes yhden tittelin, eli agilityratojen korkeimman luokan tittelin RS-E. Kisattiinkin kahtena päivänä, joista ekana tehtiin kaksi Q-ta ja toisena päivänä sitten vaadittu viimeinen, joten Vekki sai uuden tittelin ja ensimmäisen korkeimman tittelinsä ASCA agilitysta. Osasin perustella tämän tittelin sillä, että treenattiin samalla kontakteja kisamaisesti, jolloin rahan käyttö oli hyväksyttävää :D Gamblesrit ovat jääneet eniten kaivelemaan, koska haluaisin päästä niitä testaamaan kovimmalla tasolla. Joidenkin tuomarien gamblers osuudet ovat olleet hyvin kaukana suomalaisesta osaamistasosta ja sieltä voi ylipäätään tulla ihan mitä tahansa. Siksi olen jättänyt sitten lähes kokonaan suosiolla välistä, koska haluan osallistua sitten koko viikonlopun gamblers ratoihin, jolloin onnistumisen mahdollisuus on parempi. Käväistiin siis vuoden kolmansissa kisoissa yhdellä gamblers radalla elitessä, mutta se oli kylmiltään vähän liian haastava :) Hyppyratojen korkein titteli vaatisi toisen puhtaan hyppyradan ja sekin oli tarkoitus syksyllä hoitaa, mutta totesin että sijoitan 15€ nyt johonkin muuhun ja käydään se tekemässä sitten kisoissa kun päästään. Gamblerseista toisaalta tykkään ja toisaalta en, koska ne ovat kaukana sellaisesta sulavasta agilitysta ja linjojen ohjaamisesta, vaan enemmän esteiden räkimistä ja kalastelua. Mutta ei sekään niin vakavaa ja ehdottomasti haluan vähintään elite tittelin sieltä! Ascasta on siis mahdollisuus myös valioitua, mutta Suomessa kisoja on vielä sen verran harvakseltaan, että se ei ole ihan yksinkertaista.
Nousu kuninkuusluokkaan!
Asca agilityn jälkeen alkoi viimeistään olla palo päästä kisaamaan oikeaakin agilitya. Kakkosissa oleminen oli jo niin pakkopullaa ja treenin määrä kyllä todisti, että kyllä ne LUVAT pitäisi sieltä osata tehdä. Ilmottauduin Joensuuhun meidän entiselle seuralle toukokuun lopussa kisoihin ja sieltä tuli ensimmäinen LUVA pitkään aikaan. Kyllä tuntui hyvältä tehdä vielä entisen seuran kisoissa vanhojen seurakavereiden edessä! Sen jälkeen kipuiltiin henkisesti parit kisat tehden ihan hyvää rataa, mutta jostain pienestä tai isommastakin se aina jäi kiinni, mikä niin vitutti. 13.kesäkuuta oltiin HAU:n kisoissa ja tehtiin ensin aivan paskaa rataa, mutta sitten hyppäriltä hieno nolla!! Ja se oli kolmas LUVA ja siitä SERTI ja siirto agilityn ylimpään, kuninkuusluokkaan!! Ai että tuntu hyvältä. Kolmosissa startattiin ensimmäistä kertaa sitten Agirodussa Mikkelissä. Auton ostamisen myötä olin ottanut ehdottomalle kesän TO DO-listalle vierailun jossakin koirakisatapahtumassa ja Agirotu oli ihan ykkösvalinta. Kesä antoi parastaan, aurinko paistoi ja kisapaikalla oli shortseissa ja topissakin kuuma. Kisata kuitenkin jaksoi hyvin, mutta auringon ottaminen heti sen jälkeen ja muiden suoritusten katsominen nurmikolla istuskellen kavereiden kanssa oli mahtavaa. Pakko päästä ensi kesänä jonnekin vastaavaan uudestaan!
Kolmosissa on mennyt ihan hyvin. Itse oon kehittynyt tosi paljon ja muuttunut nopeammaksi, mikä on lisännyt Vekillä bensaa liekkeihin. Nykyään se on hyvinkin raivopää ja antaa tiukkaa palautetta, jos ei ole ohjaajaan tyytyväinen. Nollatili on kuitenkin avattu. Vekistä on tullut kyllä vieläkin makeempi mitä aiemmin enkä todellakaan aio hissutella tätä uutta draiviasennetta, vaan itse opetella paremmaksi tietenkin. Juuri kun opin tuota ohjaamaan, niin nostetaan hommat vielä vähän uudelle tasolle. Mutta aika hienoja juttuja on tapahtunut myös, nimittäin oman seuran mestaruuskisoissa tuli totaalisen puskista ilmoitus, että meistä oli tullut Hakunilan Seudun Koiraharrastajien uusi maksien AGILITYSEURANMESTARI 2017!!!
BH-koe suoraan helvetistä
Syksyllä otin itseäni vihdoin niskasta kiinni ja pidin huolen, että saimme koepaikan oman seuran BH-kokeeseen. Ihan paineessa olinkin ennen soittoajan alkamista, koska olin kuullut että koepaikat menevät minuuteissa. Onneksi saatiin paikka! BH-koepäivänä kisapaikalla jännitti aivan uudella tavalla, sillä mulle aina pahimpia ovat ensimmäiset kokeet uudessa luokassa tai uudessa lajissa, kun käytännönkokemusta ei kisoista ole omakohtaisesti koiran kanssa. Kehään mennessä oli kuitenkin hyvä fiilis ja fiilis vaan parani, kun huomasin että Vekki tekee älyttömän hyvää pitkää seuraamista. Olin jännittänyt koetta nimenomaan varjellakseni sen uutta hyvää seuruuilmettä. Kokeen viimeinen liike ennen paikkista oli luoksetulo. Parinamme ollut malinois narttu lähti paikkamakuusta Vekin päälle Vekin juostessa mua kohti. Videolta näkyy miten tilanne etenee ja päättyy. Olen jauhanut tästä asiasta niin paljon, etten jaksa tätä postausta täyttää koko kertomuksella. Tiivistetysti malinoiksen omistaja on kusipää joka tuo keskeneräisen koiransa kokeeseen (lähti pari viikkoa aiemmin myös BH-kokeesta toisen koiran päälle), tuomarin ei tulisi tuomaroida tai ainakin miettiä motiivejaan tuomariksi ja tarkastaa kriteerinsä. Tuomarista tein valituksen ja hän sai huomautuksen. Vekki palautui tilanteesta kokeessa hyvin, mutta nyt olen huomannut oireilua tilanteissa joissa isokokoinen koira tulee yllättäen Vekin näkökenttään eikä se ehdi olla valmiina. Luulen että kipuilee juurikin sitä, että ei ehdi ensin ja luulee että toinen voi käydä päälle ja säikähtää sitä että ei ole ollut valmiina toisen tullessa lähelle. Kaupunkisouus olikin sitten suhteellisen helppo, vaikka sekin toteutettiin ihmeellisesti Hakunilan ostarilla pimeässä, jossa oli hyvin paljon siviilikoiria ja kännisiä, outoja ihmisiä. No, läpi meni.
Rallytoko
Rallytokostahan tuli meidän päätottelevaisuuslaji, joka on kyllä edennyt ihan sujuvasti. Vähän nolottaa myöntää, että vielä ennen kesää olin aivan varma siitä että valioita ollaan jo kesän jälkeen. Ollaan kuitenkin otettu tässä turpaamme useat kisat ja välillä keräilty itseämme kisahallien lattioilta. RTK2 tunnuksen jälkeen ensimmäinen koe voittajaluokassa olikin sitten vielä talvella. Vekki oli astunut Halin juuri vikkoa aikaisemmin, mutta se oli kuitenkin hallissa hyvin kuulolla. Ehkä vähän ihmeissään, koska ei ollut hetkeen kisannut. Kisasin ensin Eetulle sen ekan tuloksen avoimesta luokasta ja sen jälkeen Vekin vuoro. Juuri omaa vuoroa odottaessa vierestä käveli ilmeisesti noutajanarttu, johon Vekki jäi aivan kiinni. Nuuski vaan ilmaa sinne suuntaan ja yritti kokoajan pälyillä missä narttu on. Tottakai käytösruudussa oli samannäköinen noutajanarttu. Alku kokeesta meni hyvin, mutta mitä lähemmäs rata meni käytösruutua, niin koiran pasmat meni sekaisin. Lopulta sen seuraaminen oli enemmän vieressä haahuilua ja minä kokoajan potkin sitä vahingossa edestäni, kun se jätti liikkeet puolitiehen huuruilleissaan. Lopulta päädyin keskeyttämään. Tässä kokeessa ja koetilanteessa oli Vekille tosi paljon uusia asioita yhdistettynä siihen, että se oli juuri astunut nartun. Esimerkiksi ei oltu koskaan treenattu niin, että toinen koira olisi tekemässä käytösruutua. Tämän kokeen jälkeen sainkin itselleni sitten kunnon kisakammon rallytokosta pitkäksi aikaa. Niinkin pitkän kammon ettei rallytokoa kisattu keväällä tai kesällä ollenkaan, vaan vasta syksyllä :D Sieltä se ensimmäinen VOIHYV-tulos onneksi heti tulikin. Teknisestihän Vekki tekee hyvin ja ainut ongelma on nimenomaan tuossa vireeseen vaikuttavissa tekijöissä ollut. Seuraava koe oli myöhemmin syksyllä. Alla oli alkuviikon BH-koe, jossa Vekki oli ottanut malinoiksen päällensä kesken liikkeen. Mietin jaksaakohan se miten hyvin tehdä. Kuten ennenkin, niin ennen kehää koira oli skarppina, mutta kehään astuessa ja suorittaessa väsymys kuitenkin näkyi. Terävin kärki puuttui ja otettiin typeriä virheitä esimeriksi siitä, että Vekki käväisi monta kertaa väärällä seuraamispuolella käännöksissä ja muissa liikkeissä. Kaiken kruunasi sitten käytösruutu, jossa koira istui ohjaajan edessä. Ajattelin että Vekin on mukavampi istua jos pyydän sen tiiviisti ensin eteen, mutta otan sitten itse askeleen taakse jolloin sen ei tarvitse pönöttää niska kenossa montaa minuuttia. Virhe!! Valmiiksi väsynyt ja radasta vielä väsyneemmäksi tullut koira ei ymmärtänyt yhtään olevansa vielä töissä, vaan istuma-asento alkoi hiljalleen muuttua rennommaksi ja sitten taas rennommaksi. Tiesin mitä tuleman pitää ja jäädyin niin pahasti, etten muistanut yhtään mitä käytösruudussa saa tehdä koiran ohjaajana. En siis tehnyt oikeastaan mitään ja lopulta Vekki valahtikin maahan makaamaan. Kyllä sen ilmeestä näki ettei se tajunnut olevansa liikekäskyn alla, vaan enemmänkin vaan odottamassa paikallaan vapaavalintaisessa asennossa. Tämä koe kyllä vitutti ja pahasti. Oltaisiin molemmat pystytty parempaan.
Tuon kokeen jälkeen päätin, että nyt on pistettävä paussi tälle touhulle. Homma alkoi mennä liian verenmaku suussa ja tulostavoitteellisuus edellä, vaikka tottai me aina lähdetään hakemaan hyväksyttyä tulosta. Päätin laittaa rallyn tauolle ja palailla agilityn pariin. Seuraavan kerran rallya kisattiinkin sitten tauon jälkeen viime sunnuntaina oman seuran kisoissa Ojangossa. Olin poikkeuksellisesti saanut taas kolme koiraa kisattavaksi, sillä Vekin ja Eetun lisäksi kisasinkin kämppikseni Hyrrän kanssa, koska Jennalle tulikin yllättäen hautajaiset kisapäivälle. Ja minä suostuin kisamaan, koska haasteethan on aina kivoja!
Kisa-aamuna jännitti. En halua enää koskaan raahata neljää koiraa mukana kisapaikalla, etenkään jos taivaalta sataa loskaa ja maa on aivan märkä ja loskainen. Päädyin ottamaan kaikki koirat sisälle halliin, koska päivästä oli tulossa pitkä koska aioin jäädä talkoilemaan. Kolme erikokoista kevythäkkiä, koirien tavaroita ja neljä koiraa, niin rykelmä muistutti enemmän usean ihmisen leiriä, kuin yhden ihmisen omaisuutta :D Vekki kisasi ensin. Viritellessä ja alkulämppäillessä se oli aivan kikseissä ja ei meinannut housuissaan pysyä, mikä on kyllä ihan uutta. Kyllä sillä aina töihinmeno-moodi on päällä, mutta nyt meinasi ölistä tehdessään, kun oli niin sairaan siistiä. Rata oli hyvä, mitä nyt moodi laski aavistuksen, kun itse varmaan jäykistyin ja aloin hieman jännittämään. Kuitenkin siisti rata.... kunnes. Viimeinen liike oli saksalainen täyskäännös, jonka ohjasin ilmeisesti huonosti koska Vekki kääntyi toiseen suuntaan. Päädyin uusimaan ja palasin edelliselle kyltille. Mulle on suuri vaikeus toimia uusintatilanteissa normaalisti, vaikka sinällään niissä ei ole mitään ihmeellistä. Nytkään en keskittynyt täysin, jonka ansiosta edellisellä kyltillä luulinkin yhtäkkiä että olen väärällä kyltillä ja peruutin vielä yhden taaksepäin. Tämän ansiosta otimme hylätyn viimeisellä esteellä. Käytösruutu istuen edessä oli hyvä ja skarpimpi mitä aikaisemmat. Mutta kyllä tuntui erikoiselta, kun screenillä luki meidän kohdalla hylätty. Koko loppupäivän fiilikset menivätkin sitten laidasta laitaan, sillä seuranmestatuuskin oltaisiin saatettu ottaa hyväksytyllä tuloksella. No, taas otettiin takkiin ja nöyränä eteenpäin. Uskomatonta miten voi tällä lailla sekoilla. Mutta sain loppupäivän kuulla lohduttavia tarinoita siitä, mihin typeriin asioihin muut ovat radan hyllyttäneet ja tuli todettua että nyt oon ottanut oman läksyni rallytokon armottomuudesta kisasuorituksissa.
Seuraavaksi oli AVO-luokka. Eetu kisasi toisena, jolloin virittely jäi vähän puolitiehen. Vekin radan epäonnistumisen jälkeen tarvitsin itse vähän pidemmän hetken hengähtää ja koota päätä, jolloin en jaksanut Eetun kanssa lämpätä ehkä tarpeeksi paljon ennen rataa. Eetulla nimittäin pärisi. Se oli kuin kiehuva kattila mennessään ja radan ulkopuolella ihmiset olivat taas kerran osoitelleet ja huikanneet kavereillensa että tulkaa kattomaan millainen corgi. Sillä oli nimittäin tekemisen meininkiä ja sain tehdä kaiken työn hillitäkseni porisevaa koiraani. Paljon kauneusvirheitä ja haukkumistakin siellä tuli keulimisen yhteydessä, jonka ansiosta lopulliset pisteet olivat säälittävät 70p. Siis tasan hyväksytty tulos. Siinä vaiheessa en tiennyt olisinko itkenyt vai nauranut, sillä olisin lyönyt hanskat varmaan lopullisesti tiskiin jos oltaisiin saatu vaikka piste alle vaaditun rajan. Tänä epäonnen päivänä otettiin tämä tulos sinä mitä se olikin, eli hyväksytty tulos ja toinen kolmesta vaaditusta koulutustunnukseen. Kolmantena kisasin sitten Hyrrän kanssa ja naurettava kisapäivä sai arvoisensa lopun, kun ilmeisesti epäonnistumisten jälkeen sain kasattua itseni ja vaadin parasta mahdollista tekemistä, jolloin hyvin helposti vuotavan ja kisatilanteissa vähän hermoheikon lainakoirani kanssa teimme komeat 95p. Tuntui kyllä erittäin huvittavalta, mutta on se kiva huomata että pystyy viemään toistenkin koiria eteenpäin kisoissa!
Loppuvuosi?
c) Sonja Löfgren
Voin paljastaa, että jos mulle annettasiin vielä pari iltaa aikaa, niin osaisin varmasti luetella kaikki loppuvuoden lähiseuduilla järjestettävät rallytoko ja tokokokeet ulkoa. Sen verran on niitä tullut tuijotettua Virkusta ja tehtyä useampi kisasuunnitelma, niin realistinen kuin sellaisia "jos ajaisin autolla tonne ja kisaisin ja sit menisin tonne ja sit kisaisin siellä"-kisahullun järjettömiä ideoita. Oon äärettömän kilpailuviettinen ja oon todella huono kestämään sitä, jos joku mun aikatauluttama asia kuten kisoissa ja luokissa eteneminen ei mene suunnitelmien mukaan. Eniten hiertää tottakai rallytoko. Eetu saattaa yrittää saada samoista kokeista viimeisen avoimen tuloksensa rallytokosta kuin Vekki, jolloin saisin sen kisatauolle treenaamaan voittajan hommia. Unski on ikävä kyllä nyt jonossa viimeisenä ja starttaa avoimessa sitten kun on sopiva tilanne. Rallyssa oon katsonut loppuvuodelle nyt kaksi koetta, jotka menee nyt muiden kokeiden ja kisojen edelle. Oon vähän riippuvainen ja maaninen näiden kisasuunnitelmieni kanssa ja tuntuu, että asiat on hyvin huonosti ellemme onnistu saamaan RTK3 tunnusta tälle vuodelle. Armonaikaa oon antanut nyt kaverien järkipuheiden jälkeen meille nyt tammikuulle. Tälle on kyllä syynsä, sillä oman seuran tuplarallykisat ovat tammikuun lopulla ja siellä haluaisin ehdottomasti startata vain mestarissa. Katsotaan onnistutaanko vielä RTK3 keräämään tälle vuodelle.
Nyt blogin hiljaisuuden vuoksi nyt kerrattakoon, että Vekin päälajit ovat tällä hetkellä moni muu paitsi perinteinen toko. Päätin että palataan siihen viimeistään kun Vekki on valio rallytokosta. Tapahtui kuitenkin se, että onnistuin talkoilemaan viikonlopun aikana kaksi päivää tokokokeiden parissa, jolloin into lajiin iski takaisin ja kovaa. Sen jälkeen ollaankin palauteltu hommia mieleen ja hyvinhän se paketti on kasassa ja melkeen koevalmis. Tokokokeita oon kuikuillut siis kanssa, mutta yritän nyt pidätellä itseäni että jättäisin sen ensi vuoden puolelle. Agilitya yritetään nyt kisata niin paljon kun rahatilanne sallii, sillä rutiinia vielä tarvitaan. Jokaisesta hyvästä radasta ja mahdollisesta nollasta ollaan erityisen iloisia. Agilitya kisaisin ehdottomasti joka viikonloppu, jos vaan pystyisi! Aika hyvin ollaan kyllä viime kuukaudet pystyttykin, mutta nyt täytyy saada sulaan sopuun niin rallytoko, agility ja mahdollinen tokokin kalenteriin. Voi näitä koiraharrastajan ongelmia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti