Huhuh, joskus tapahtuu hassuja asioita. Kuten niitä, että blogi päivittyy koska jo kaksi kaveria on patistanut ja käskenyt niin tehdä. Kokeillaan!
Blogin päivittämisestä on viittä vaille vuosi ja kuten aina, niin paljonhan vuodessa ehtii tapahtua - koska meille tapahtuu aina. Ylläri ylläri vuosi sisälti muuton, koska me muutetaan ilmeisesti joka vuosi :D Kova ikävä jäi Jakomäen kodin kahta isoa metsää talon vieressä sekä metsässä olevia uimarantoja, joilla myös koiria sai uittaa. Vekki vietti varmaan elämänsä parhaan kesän, kun se pääsi joka päivä uimaan. Mutta muutolla oli syynsä ja tarkoituksensa ja nyt asumme edelleen Helsingissä, tällä kertaa Pukinmäessä. Asunto on kerrostalon alimmassa kerroksessa kämppis Jennan kanssa, jossa minulla ja koirilla hyvin iso oma huone ja vielä ovi takapihalle. Vaikka lenkkimaastot eivät ole enää yhtä priimat, niin kyllä tästäkin heti pihasta lähtee iso nurminen puistoalue ja kaksi hiekkakenttää, jolla oon nähnyt muidenkin treenaavan koiriaan. Joen vierestä kulkee hiekkatiet ties kuinka kauas ja siellä ollaan käyty silloin kun satutaan haluamaan hihnalenkkeillä. Eli ei oikeastaan koskaan, SILLÄ MEILLÄ ON AUTO!!! Keväällä ja kesän alussa huomasin, että kahden elokuvan tuomat palkat ylitöineen olivatkin hillittömän suuret ja ekaa kertaa elämässäni oli niin paljon rahaa tilillä. Olin inissyt omasta autosta ikuisuuden ja miettinyt etten saa sitä varmaan koskaan ostettua. Kunnes kävikin niin, että tajusin että nyt olisi tarpeeksi rahaa. Ja hetki siinä autoja katsottiin ja koeajettiin, kunnes viimeinen löytyi se meidän uusi perheenjäsen - Renault Laguna ja farkkumalli! Mun kauan unelmoitu oma megakoira-auto!! Ja siitä tulikin sitten paras kesä, sillä reissattiin ympäriinsä koiraleirillä, treeneissä, Agirodussa, kavereiden luona ja vaikka missä! Puistattaakin ajatella miten kauan olin ilman autoa ja miten sinnikkäästi kuljin treeneissä julkisilla. Nykyään kun kuljen metrossa ruuhka-aikaan, niin mietin etten toisi enää koiriani sinne vaikka maksettaisiin. Kaikkea sitä tekee kun on hullu koiraharrastaja, kuten kuljettaa koiriaan metrossa ja kahdessa bussissa tunnin jotta pääsee tekemään agilitya :D
Viimeinen päivitys kertoi siitä, kun kisasin ensimmäistä kertaa elämässäni kolmen koiran kanssa - kaikk omia. Sen jälkeen talvella tulikin vielä kerta, jolloin kisasin uudelleen kaikkien kanssa oman seuran kisoissa. Potissa oli aika kovat panokset, sillä jokaisella oli mahdollisuus koulutustunnukseen. Ja kävi kuten toivoin, eli tuloksina oli RTK1 Eetu, RTK1 Unski ja RTK2 Vekki!!! Etenkin Unton kohdalla titteli tuntuu varmaan samalta kuin lottovoittajasta. Yksi vuoden isoista jutuista oli se, että Eetusta alkoi tulla vakiokalustoa. Kesäksi halusin ottaa sen ehdottomasti itselleni, sillä tiedän että vuodet käy vähiin ja Eetulla olisi varmasti ihanaa olla kesällä meidän kanssa. Äidillä ollessaan ainoana koirana se vähän taantuu. Mulle tullessaan se niin nauttii, kun saa olla "veljiensä" kanssa, nähdä paljon muitakin koiria, treenata, olla sosiaalinen ja ihan vaan olla mun kanssa. Silmät kimmeltää ja koiran koko olemus ryhdistäytyy. Huomasin kuitenkin tämän vuoden keväällä, että ikä alkaa näkyä. Nykyään Eetu väsyy aika helposti ja se palautuu hitaammin. Joskus kun ollaan käyty jo hyvin lenkillä, leikkimässä tai treenaamassa aamupäivästä, niin iltapäivällä tai illasta se saattaa tulla vain väsyneenä katsomaan kun puen vaatteita vaikka seuraavaa lenkkiä varten ja näyttää siltä ettei kaipaa enempää aktivointia. Auton ansiosta Eetua on voinut ottaa helposti mukaan ihan mihin tahansa ja säädellä sen rasitusta helposti. Esim. ottaa lämppälenkille mukaan, treenata kentällä, mutta jättää se autoon siksi aikaa kun mennään pitkälle jäähkälenkille. Yhteisiltä hihnalenkeiltä olen sen vapauttanut, sillä Eetun tahti on remmissä kävellessä semmoinen sunnuntai-köpöttelijä ja tuntuu ilkeältä kaikkia kohtaan, että Eetun tulisi väkisin kävellä nopeampaa tai Vekin ja Unton kokoajan pysähdellä ja mennä niille epänormaalia hitaampaa tahtia. Toistaiseksi kaikki on mennyt aika hyvin ja useinkin viikossa Eetu pitää kevyempiä päiviä ja ne on sille erittäin okei :) Eetu täytti lokakuussa 8-vuotta, mikä tuntuu aika hassulta. Ensimmäinen vanha koirani. Vaikka arjessa ikä vähän näkyykin, niin silti se treenaa normaalisti ja kisaa. Ei tuota tosikkoa, verenmaku suussa tekevää työhullua voisi pitää vaan pienellä humputtelulla. Eetua vituttaa jos sitä ei oteta tosissaan ja yritän tehdä jotakin kevyttä, silloin se alkaa turhautumis nurisemaan ja haukkumaan että perkele pyydä nyt jotakin vaikeempaa ja voidaanko alkaa niihin oikeisiin hommiin :D Iän olen huomannut myös siinä, että se nukkuu nykyään joka yö mun sängyssä, yleensä pää mun tyynyllä tai kiepillä mun vieressä. En henno sitä koskaan hätistää pois, koska oli sitten pakkomielle olla mussa kiinni alkaessaan nukkumaan tai halu olla lämpöisessä, niin tiedän että nämäkin hetket loppuu joskus ja nyt mielummin nukun tuhisevan pienen keräni kanssa sulassa sovussa karvaa sänky täynnä.
Loogisesti tästä voitaisiin mennä Unskiin. Mitäpä Unppe. Täytti marraskuussa 6-vuotta, mikä tuntuu kanssa oudolta. Unski kyllä paranee vanhetessaan ja olen saanut sille jo tosi makeen ilmeen tehä töitäkin. Kisannut se ei ole RTK1 tuloksen jälkeen, koska avoimen hommat ovat vaatineet paneutumista. Vähitellen Unski alkoi kuitenkin siirtyä enemmän vapaalle, koska töiden ohella en vaan jaksanut treenata sitä Vekin ja Eetun lisäksi. Pikkuketulle kun usein riittää, että pääsee lenkille ja leikkimään leluillaan. Paitsi että siitä on tullut hieno, pieni harrastuskoira! Pitkän työn tuloksena se on vihdoin ihan yhtä innoissaan lähdössä hommiin kuin muut, vaikkei aina keskittyminen ja vire kestäkään yhtä pitkään. Katsotaan jos rahatilanne antaisi periksi ja Unski korkkaisi avoimen luokan rallytokossa viimeistään ensi keväänä, toivottavasti toki jo alkuvuonna. Arjessa Unski on ihan oma itsensä, välillä kiltti ja välillä vittumainen kilipää joka yllyttää muita käytöksellään olemaan myös rasittavia. Kotona Unski ja Hyrrä ovat ottaneet pari kertaa yhteen, sillä kumpikin on aika tarkka omasta tilastaan ja vahtivat typeriä asioita. Mutta kuten sanottua, Unto paranee vanhetessaan ja sitä paremmin osaan tulkita sen mielentiloja ja käytöksiä. Nykyään siitä huomaa helposti milloin sitä ahdistaa liika häslinki ja tarvitsee omaa tilaa tai muuten ärsyyntyy helposti. Silloin vaan Unski omaan huoneeseen, niin kaikki on hyvin ja se saa olla omissa oloissaan tarkkailemassa muita kauempaa. Unski ei tosiaan tänä vuonna ole toistaiseksi kisannut, mutta sen sijaan elokuvateattereihin tuli juuri ensi-iltaan leffa jossa Unski näyttelee ja kesällä se teki kolmannen roolinsa, jonka lopputulos tulee leffoihin tammikuussa! Hän niittää kunniaa eri tavalla kuin toiset :)
Sitten kultapoika, Vekki. Vekki täytti heinäkuussa 4-vuotta, mikä tuntuu myös tottakai oudolta. Onko mun pentu jo oikeasti 4-vuotta, ensi vuonna se täyttää jo viisi?! Vekin ensimmäiset pennut ovat kasvaneet hyvin ja kuuleman mukaan kaikki ovat pentuihinsa tyytyväisiä. Kovaa kysyntää on Vekistä ulkomaille asti, mikä joka kerta saa pienen rinnanpöyhistyksen mussa aikaan. Ensimmäinen australianpaimenkoirani ja tällä tavalla se nähdään hyvänä koirana jatkamaan rotuaan. Vekki on aikuistunut tosi paljon ja tuntuu että se alkaa hiljalleen asettumaan raameihinsa. Etenkin kovat luonteenpiirteet ovat puskeneet esiin ja koirassa riittää kyllä hommaa. Vahtiviettiä autoon on hyvin paljon ja Vekki ei oikeen kestä jos joku menee auton ohi. Luulen että jotakin on tapahtunut joskus kun olen ollut esimerkiksi kaupassa, sillä en usko että Vekki tommosia kilareita olisi alkanut tyhjästä saamaan. Veikkaukseni on että jotkut lapset ovat menneet pällistelemään ikkunoista tai vastaavaa. Rappukäytävää vahditaan myös, mutta tässäkin menty eteenpäin heti kun saan tilanteita jossa pääsen palkkaamaan Vekkiä ja kertomaan että täällä asuu muitakin kuin me, eikä sitä tarvitse jännittää.
Kisojahan on loogisesti kertynyt eri lajeista paljonkin. Luulen että teen niistä (oho, oho!) oman postauksen, jonne voin survoa sitten videoita ja kertoa vähän enemmän. Esimerkkinä Vekki nousi agilityssa kolmosiin ja avasi nollatilinsä sekä sai hyväksytyn BH-kokeesta. Hyvä vuosi!
Katsotaan jos nyt villiksi rupeaisi ja päivittämään blogia. Syitä sille olisi kyllä useita, kuten se että lähiaikoina usea tuttu on maininnut lukeneensa meidän blogia ja pentujen ja tulevien pentueiden vuoksi olisi mukavaa jos Vekistä olisi ajantasaisesti kirjoitettu. Itse tykkään blogeja lueskella ja esimerkiksi pentueiden vanhempien blogeja on mietintävaiheessa mielenkiintoista lukea, koska niihin kirjoitetaan rehellisesti. Eetun ja Unton puolesta taas haluaisin, että etenkin Eetun treeneistä ja kisoista olisi kirjoitettu jonnekin ylös niin kauan kuin sitä kestää, sillä varmasti joskus harmittaa jos mitään ei olisi enää moniin vuosiin ollut ylhäällä ja luettavissa. Sama tottakai Unskin kanssa. Tiedän etten tule ottamaan Eetun ja Unton jälkeen enää corgia, joten vielä se mitä pystyy näiden kanssa aktiivisesti treenaamaan ja tekemään, niin olisi ihanaa että kanssa corgiharrastajat voisivat meidän tekemisistä lukea. Ylläpidän kuitenkin Facebookissa Aktiivicorgit ryhmää, jossa on 150 jäsentä :D
Katsotaan jos pakotan jonkun kavereistani tekemään meille uuden bannerin ja ruoskimaan mut päivittämään myös ulkoasua! Seuraavissa teksteissä voisi vähän palautella sitä mitä ollaan kisattu vuoden aikana ja sitten ottaa kiinni siitä mitä nyt tehään. Ihme kyllä, tämän tekstin kirjoittaminen ei tuntunutkaan niin pahalta ja väkinäiseltä kuin ajattelin, vaan muistan miten paljon tykkään juuri näin kirjoittaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti