sohvalla on karvaa, ei ikkunoista läpi nää, lattialla tassunjäljet pölyn sekaan häviää

Pikku-Unni <3

 Unski jätettiin viikonloppuna Keski-Suomeen, kun käytiin Vekin kanssa siellä kylässä. Kahden viikon aikana ihastuin uudelleen tuohon hieman yksinkertaiseen ketunpenikkaani, melkein meinasin olla palauttamatta! Unto oli tosi kiltti koko kahden viikon ajan, se totteli ulkona kiitettävästi ja sisällä oli mitä hellyydenkipein karvatollo. Joka yö tai viimeistään aamu heräsin siihen, että pieni kerä oli tullut jossakin vaiheessa peittojeni väliin nukkumaan. Treenirintamalla keskityttiin vain arkitokoon ja totesinhan jo aiemmin että sen kanssa on ihan turha enää tokoa tehdä. Agilitya käytiin pari kertaa tekemässä ja siinäkin aika samaa kaavaa mitä jo pidemmän aikaa: rimat alimmalla korkeudella, höntsäilyä juosten radanpätkää ja Unski saa ottaa ilon irti. Jotta ei olisi mennyt ihan hoopoiluksi, niin tehtiin kuuntelutreeniäkin eli huutelin esteiden nimiä ja Unski sai sitten mielensä mukaan tarjota kyseisen esteen suorittamista ja katseellaan hakea missä ne sijaitsivat. Mutta yhdestä asiasta olen erittäin ylpeä: Unski oppi kahden viikon aikana kolme (3) uutta temppua! Joku joka tuntee tuon koiran ja tietää millainen oppimisnopeus sillä on, niin ymmärtää mua. Tästä esimerkkinä se, että Unski nyt vihdoin 3-vuotiaana oppi, että se voi myös pyörähtää toiseen suuntaan, ei vain vasempaan. Sille on tosi hidasta sisäistää uusia asioita ja ymmärtää, että välillä saatan vaatia jotakin uutta kuin sitä vasempaan pyörimistä. Oikealle pyörimisen lisäksi se oppi antamaan tassua! Unskin pravuurihan on vasemmalla tassulla vilkuttaminen, mutta tässäkään se ei ole koskaan hahmottanut, että samalla tavalla se voi vilkuttaa myös oikealla tassulla. Eetulta ja Vekiltähän voi vain vaatia asiaa ilman erikseen opettamista, ne tajuavat että niillä on kaksi samanlaista raajaa joilla tehdä samaa asiaa. Erityisen ylpeä olen siitä, että Unski oppi tämän agilitytreeneissä! Koiralle jolle on muutenkin vaikeaa ymmärtää, niin ympärillä olevat häiriöt ovat entistä pahempia. Eetua ja Vekkiähän voisi opettaa missä tahansa, niiden keskittyminen riittäisi. Mutta Unniomena osasi!! Viimosen tempun eli mun ympäri pyörimisen se oppi ihan muutamalla toistolla, aloin jo epäilee että oonko joskus opettanut jo sen, mutta en kyllä oo

Jos Unski lukis tän mun lässytyksen siitä, niin se toteis että just joo kerää muija ittes mä en todellakaan oo mikään kiltti poika. Ja siksi pitääkin vasta painoksi kertoa tilanteesta nimeltä "helvetin kiire junaan ja mitä tapahtui sitten". Oltiin lähdössä junaan, kuuluttaja ilmotti sen olevan lähdössä joten juoksin kahden repun ja koiran kanssa päättömänä junan ovelle. Ehdin heittää ensimmäisen repun sisälle, kun huomaan että takanani toinen remmeistä on keventynyt huomattavasti. Vilkaisen taakseni ja totean luulon todeksi: Unski on kiskonut itsensä pannasta läpi ja lähtee rallattamaan junan läheisyyteen. Olipa siinä joku tyttö tullut harjoittelemaan pentunsa kanssa miten käyttäydytään juna-asemalla, kun Unto päätti näyttää hyvää esimerkkiä juoksemalla pennun luo ja jatkamalla siitä pian rallatteluaan. Kimitin, kiljuin, karjuin, komensin ja huusin sekä lässytin eikä mitään tulosta. Unto on nimittäin sellainen pissipää, että tossakin se tajusi tilaisuutensa ja huomatessaan mun paniikin päätti ettei todellakaan anna kiinni, koska selkeästi on nyt jännät paikat. Samalla ehdin miettiä että noh ainakin se yksi reppu pääsee päämäärään, jos minä jään metsästämään koiraa. Otin herkkuja repusta, kyykistyin maahan ja anelin koiraa tulemaan ja se alkoikin ottaa varovaisia "mä sit tuun syömään vaan ne namit mut en anna silti kiinni"-askelia, kunnes sain sen tarpeeksi lähelle ja napattua niskasta kiinni. Kyllä lenti niskapersotteella tämä koira junaan ja olin ihan valmis laittamaan sen seuraavalla junalla Siperiaan. Konduktööri totesi mulle vielä että "niin lemmikkivaunu on toisella puolella junaa", aijaa ihan totta en sinne missään vaiheessa ollutkaan menossa!

Mutta joo, päälimmäisenä jäi kuitenkin ikävä siitä että oli useampi koira. Asunto tuntuu niin tyhjältä kun siellä tassuttaa vain neljä käpälää ja yksi mustavalkoinen varjo. En tosiaankaan tahdo ottaa seuraavaa koiraa vielä ikuisuuteen, koska edelleenkin omistan niitä kolme. Vaihtoehtoina mietin kissaa ja kania, mutta en usko että tälläisen reissaajaluonteen kannattaa tässä elämänvaiheessa ottaa sellaista. Olen viihdyttänyt itseäni lukemalla ilmoituksia kotia etsivistä koirista, vajonnut minuuteiksi ajatusleikkiin jonkin kodinvaihtajan adoptoimisesta ja sitten taas herännyt todellisuuteen ettei oikeasti kannata. Oli tosi helppoa tänään aamulla hypätä bussiin yhden koiran kanssa, matkustaa se jalkatilassa ja tulla Joensuuhun. Silti heti kotiin tullessa huomasin Vekissä muutoksen: se ei rauhoitu ellen minä ole aivan aloillani, jos edes aion nousta niin se herää unestaan ja seuraa perässä. Ei ole Unskia tai Eetua rauhoittamassa ja antamassa käytösmallia. Uskon että oon oikeasti onnellinen yhdestä koirasta siinä vaiheessa, kun päästään aloittamaan kisaaminen ja saan keskittyä työstämään suhdetta Vekin kanssa vielä uudemmalle tasolle! Pitää koittaa ajatella nyt etuja siinä kun on vain se yksi koira, koska kolmen koiran kanssa haaveilin ihan tosissani välillä siitä, että niitä olisi vain yksi ja olihan niitä päiviä (kuten varmaan kaiklla) jolloin mietti että miten näitä on päässyt tähän kerääntymään!

Eetun hammas leikattiin viime viikon keskiviikkona, kaikki meni hyvin. Hammaskiveä poistettiin vähäsen ja ilmeisesti Eetulle oli tullut ientaskuja. Niitä voi löytyä kuitenkin useilta koirilta, sillä harvoin koiran suuhun katsotaan samanlailla kuin hammaslääkäri koiran ollessa rauhoitettu. Kennelyskäkin loppui nopeasti ja mikä onni ettei Vekkiin tai Untoon se tarttunut laisinkaan. Mutta nyt en jaksa enää yhdenkään koiran sairaslomaa, en yhtäkään tapaturmaa. Nyt haluan sitä normaalia arkea ilman vammaisia liikuntakieltoja, rasittavia tassun paketoimisia kun mennään pihalle tai kylmää hikeä otsalla kun koira riehuessaan yskäisee muutaman kerran. Sillä
keskiviikkona tulee täyteen 2 viikkoa Vekin anturavammasta, eli puoli kuukautta menty lyhyillä remmilenkeillä. Ihan uskomatonta miten tuolla koiralla pysyy pää kasassa, mutta toivon todella että tarvii sinnitellä enää muutama hassu päivä! Itsellä alkaa enemmän pää hajoamaan kun ei pääse lenkille (okei tuolla loskassa ei ehkä huvita kävellä) saati treenaamaan agilitya! Mahankin alkaa kasvamaan!!