Vekki oli onnensa kukkuloilla, kun se näki äitini, pikkuveljeni ja corgit. Eetulla oli ollut mua ikävä, mutta Unski tyypilliseen tapaansa ei edes häntäänsä heilauttanut, mokoma rotta! Seuraavana iltana halusin mennä heti hallille treenaamaan agilitya. Vekki sai tehdä suoraa putkea ja sen linjassa olevia hyppyjä. Ideana oli lisätä röyhkeyttä, estehakuisuutta ja sitä että aina mentäisiin sata lasissa esteeltä toiselle ja oltaisiin itsenäisiä. Hyvin tätä löytyikin kuten ennenkin, välillä meinasi kääntyillä katsomaan että miksi olen jäljessä. Tehtiin myös focusta siten, että laitoin lelun esteen taa ja lelua katsoessa vapautus hypätä sen luo. Unski pääsi juoksemaan helppoa U-muotoista pätkää. Eetulle piti tempaista lennosta jotakin tekemistä, joten päädyttiin tekemään satunnaista rallytokoa. Jotta hommassa olisi jotakin jännittävääkin, niin teimme lyhyttä putkea sekä siivekettä, kuten ylemmissä rallyluokissa tulee. Jäähylenkiksi kävelimme Unton ja Vekin kanssa kotiin, kun Eetu sai mennä autokyydillä. Unto meinasi läkähtyä kuoliaaksi noinkin lyhyellä matkalla, en tiedä olenko tottunut nyt sporttisempaan Vekkiin, kun corgien meno tuntui niin hidastempoiselta. Kotona ei ollutkaan sitten itku kaukana, kun Eetu illan mittaan alkoi ontumaan ihan kunnolla jalkaansa. Se ei halunnut ensin tulla makuuhuoneeseen korkeamman kynnyksen yli, vaan istui sen eteen ja katsoi minua iloisella, mutta anteeksipyytävällä ilmeellä: "haluaisin tulla, mutta en pääse koska jalkaan sattuu". Nukkumaan menin kyyneleet silmänurkissa, pelonsekaisin tuntein ja mieli myllertäen siitä, miten selviäisimme seuraavista viikoista. Vierailun aikana jouduimme jättämään koirat myös keskenään asuntooni ja joka kerralla palatessamme kuului pihalle saakka mieletön haukkuminen ja räksyttäminen. Silloin päätin että nyt on haukkupanta hommattava, minä en enää tämmöistä elämöintiä katsele. Haukkupanta Eetulle kaulaan ja vaikutus näkyi samantien. Eetu on porukassa nimittäin se, joka yllyttää muita haukkumaan ja sen ollessa hiljaa eivät muutkaan räksyttäneet huvikseen. Ikävä kyllä hoitoajan loppupuolella haukkupannasta loppui patterit, jonka takia haukkuminen alkoi taas.
Kolmen viikon ajan treenikerrat on siis yhden käden sormilla laskettavissa. Sieniä ehdittiin treenata kerran kaikkien kanssa. Vekki ja Eetu tekivät hyvin, keskittyminen oli purkin nuuskimisessa, vaikka kierrokset meinasivat nousta liian ylös kun piti vuorotella toisten kanssa. Unski haisteli myös uteliaana purkkia, mutta muutaman toiston jälkeen se jäi taas tuumailemaan tilannetta ja junnaamaan ajatuksiinsa. Toistojen myötä totesin, että saattaa hyvinkin olla että välillä se vain tunkee kuonon lasipurkkiin, mutta toisaalta mitä väliä sillä on - kuonon työntäminen purkkiin on aivan tarpeeksi haastava tehtävä pienelle kettupojalle ;) Treenaamattomuuteen on monia syitä, mutta ehkä päälimmäisin oli huono mieli ensimmäisen illan Eetun ontumisesta. Halusin olla mielummin varovainen, kuin rikkoa vahingossa koiraa. Lisäksi mulla alkoivat uudet työt, joille olen omistanut elämäni lähes kokonaan. Kuvaamme Joensuussa Me Rosvolat- lastenelokuvaa, jossa työpäiväni ovat joka päivä ainakin 10h, jopa yli. Ei tarvitse varmaan edes sanoa, millainen stressi ja ahdistus oli päällä, kun tiedän kolmen koiran hengaavan keskenään näin pitkiä päiviä asunnossani. Kotiin päästyäni lastasinkin aina koko köörin autoon ja vein ne vapaana juoksemaan. Koirat olivat niin täynnä energiaa, että jonkun agilityn saati tokon hinkkaaminen ei olisi tullut kysymykseenkään, etenkin kun toisten olisi aina pitänyt odottaa häkissä. Onneksi ehdin päivisin käymään nopeasti kotona välillä. Niinpä corgien lähdettyä takaisin Jämsään pääsi myös Vekki viettämään sinne kesälomaa. Olen voinut keskittyä hyvillä mielin unelmatyöhöni ja tiedän, että koirat saavat viettää kesäpäiviä takapihalla hyvillä mielin ja niillä on kaikki hienosti. Tässä härdellissä Vekki ehti täyttää 1-vuotta ja tänään sillä on rokotukset. Viralliset luustokuvat mennään ottamaan, kun poika tulee kotiin muutaman viikon sisään :)
Kolme viikkoa nautittiin siis se mitä pystyttiin. Nähtiin paljon kaverikoiria isommallakin porukalla, jossa kolmikkoni tuli hyvin juttuun muiden kanssa - jopa Unto! Uimassa käytiin päivittäin, kun helteiden takia muutakaan ulkoilua ei kyennyt tekemään. Eräänä päivänä kävin myös itse uimassa, jolloin Eetu ja Vekki tulivat mukaani uimaan. Senkin jälkeen ne uivat jatkuvasti rinkiä vedessä, vaikka itse saatoin seistä vain rantavedessä. Tästä tuli ihan uusi ulottuvuus, kun ei tarvinnut olla kokoajan viskomassa palloa järveen, vaan koirat uivat rauhallisesti yhteen mittaan pidemmän ajan.
Treenaamisesta en ole huolissani, sillä arkirytmi palautuu normaaliksi kuun lopussa kun elokuvan kuvaukset loppuvat ja koulu alkaa. Kesän alussa minulla meinasi muutenkin lähteä vähän lapasesta Vekin kanssa, kun oli vain yksi koira treenattavana. Nyt molemmat ollaan pidetty treeneistä kunnon tauko, joten paluu treenikentille on varmasti mieluinen! Kyllä kieltämättä jo kutkuttaisi päästä agilityesteille! Kuvat (c) Jenna Oinonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti