02 lokakuuta 2013

reunalla kaunis on maailma



Tehtiin sunnuntaina vaellusreissu Kolille. Maasto oli melkoisen haastavaa jyrkkine portaineen, polkuineen ja mäkineen koirille, mutta reippaasti kaikki jaksoivat. Etenkin Unski luonnonlapsi oli ihan elementissään! Vaellusreitin jälkeen kiivettiin vielä katselemaan maisemia melkoisen korkealle, kuten kuvasta näkyy. Eräs turistiporukka sattui paikalle juuri samaan aikaan ja kyselivät innoissaan koirista ja seurueen nainen kertoi omistaneensa joskus corgin. Seurueen mies kyseli Jasun ikää ja minulta rotua, johon vastasin sen olevan australianpaimenkoira. Mies osoitti sormellaan ohimoaan ja totesi "very smart dogs" johon nyökkäilin tietyisti takaisin. Tulipa koirien koettua myös näköalahissi sekä koiraystävällinen kahvio. Ovessa luki lappu "sopuisat hurtat ovat myös tervetulleita", mutta vilkaistuani 2h metsässä rällästäviä, kieli pitkällä röhnöttäviä koiriani totesin että ehkä jätämme tällä kertaa väliin

Jasu on melkoisen tapaturmas lapsi, ainakin viime päivinä on tuntunut että pumpulissako tuo pitäisi kasvattaa että pysyttäisiin hengissä. Maanantai aamu alkoi klo 3.00 yöllä, kun ihmeteltiin että Jasu ei vieläkään nuku vaan vinkuu jatkuvasti. Hälytyskellot alkoivat soida ja valot päälle laitettua edessä olikin melko karmea näky: koko huone täynnä veristä ripulia. Siivouksen yhteydessä Jasu vielä oksenti, muuten oli kyllä oma iloinen itsensä. En uskaltanut enää nukkua, sillä pelkäsin pennun kuivuvan. Elättelin jo pelkoa jostain pahemmasta, mutta onneksi Jasun kunto koheni nesteytyksellä ja paastolla jo vuorokauden sisään. Hankalaa oli keksiä tekemistä pennulle, joka ei saa syödä eikä riehua. Keksin sitten pestä ja föönata Jasun, voin kertoa että sen jälkeen oli väsynyt poika! Eilen äkkäsin sen pihalla sieni suussa, onneksi ei ehtinyt puraista. Tänään olin lähdössä kouluun, kun koirat leikkivät keskenään. Jasu vaani Unskia ja tehdessään saalistusloikan se laskeutui jalalleen huonosti. Alkoi mieletön huuto ja kirkuminen, eikä pentu hiljentynyt vaikka pidin sitä sylissäni. Hetken rauhoituttua laitoin sen maahan, mutta kävelystä ei tullut mitään: Jasu ei voinut varata painoa jalalle ollenkaan ja jos yritti, niin kiljui samalla. Hetken jo mietin että voiko tämä olla edes mahdollista, mutta onneksi jalka palautui normaaliksi vähitellen


Muuten tästä kolmikosta on muodustumassa pikkuhiljaa lauma, ja leikit kolmisteen sujuvat päivä päivältä paremmin. Eetu on Jasulle isoveli, jota voi mennä helposti härnäämään ja roikkumaan kiinni toisen häntään. Eetun ja Jasun painileikit osuvat hyvin yhteen niin ulkona kuin väsypainina olohuoneen lattialla. Unskista olen erityisen ylpeä, sillä se alkaa vihdoin tajuamaan että pennussa on jopa omat puolensa. Kivointa on juosta pentua karkuun ja sitten välillä tulla painimaan ja pistämään kersa ruotuun, sitten taas uudestaan leikkiä hippaa. Sisällä Unski on vähän liian tarkka tavaroistaan ja on ärähtänyt Jasulle jos se on mennyt lähelle esim. treenireppua tai luuta. Kerran rapsutin Unskia ja Jasu yritti tulla kanssa syliin, niin Unski ärähti sille. Näitä tilanteita osaan kuitenkin nykyään välttää tai ainakin ennakoida huomauttamalla Unskille, jos se yrittää yhtään omia turhia asioita. Kuitenkin, Jasu alkaa kuulua jo kaikkien mielestä perheeseen ja viime päivinä onkin ollut ihana seurata niitä lenkillä. Ilmojen viilettyä jokaisesta koirasta (etenkim Eetusta!) löytyy ihan uutta virtaa. Koirat ovat tulleet niin hyvin juttuun, että ihan sydän sulaa katsoessa miten hauskaa niillä on keskenään - kuvat kertokoon enemmän


Lenkkeily kaikkien kolmen kanssa on ollut muutenkin mukavaa. Kaikilta on löytynyt yksi pari korvia, joita käytetään aktiivisesti. Etenkin Unto on ryhdistätynyt niin kilttinä ja kuuliaisena koirana, että ihan hävettää ajatella millainen se on joskus ollut. Nyt se tulee täysillä luokse kun kutsuu ja tehotreenissä ollut maahanmeno on tuottanut erinomaisia tuloksia. Nykyään lenkillä Unton ollessa kaukana voin huutaa sen lennosta maahan ja koira käy makaamaan juuri siihen paikkaan missä on. Testasin viimeksi eilen kun oltiin pimeällä lenkillä ja Unto juoksenteli 100m päässä - toimii! Enemmän poikien treeneistä sitten omassa postauksessa, niin saadaan vähän arki- ja treenijutut erilleen :) Btw ulkoasu tulee päivittymään ja penskan lärvi ilmestymään yläpalkkiin, kunhan jaksan taikoa uuden bannerin - anyone? Kuvista kiitos (c) Ilona Karjalainen

2 kommenttia:

Saanis kirjoitti...

Todella upeita kuvia, varsinkin tuo Unton yksittäiskuva on mielettömän hieno!
Teidän blogiin on aina yhtä kiva tulla vierailemaan, kuvat on niin hienoja ja tekstin mielenkiintoisia.

melkku kirjoitti...

voi kiitos ihanasta kommentista!!! :) iso kiitos ja kiitos kivasta palautteesta: mukava kuulla että tekstit on kivoja lukea ja kuvatkin kelepaa