26 toukokuuta 2013

corgien tokomestaruus

Eilen koitti vihdoin minun vuosia odotettu ja haaveiltu tapahtuma: Corgien TOKO-mestaruuskoe! Aikoinaan laitoin corginurkkaan viestiä, että voisiko sellaisen kaavailla järjestää ja ehdotus meni todeksi. Olin odottanut paikalle ehkä 5-6 corgia, joten yllätys oli melkoinen kun alossa ja avoimessa kisaili pelkästään corgeja, lukuunottamatta kahta erirotuista. Olin myös yllättänyt miten kova taso kokeessa oli, kun jokaisella meni niin hyvin! Olin kyllä niin onnellinen, kun sain jutella muiden harrastajaihmisten kanssa ja kysellä tyhmiä kysymyksiä. Muutama tunnistikin meidät heti ja tuli kertomaan lukevansa meidän blogia :)

Me startattiin avoimessa toiseksi viimeisenä, eli oli hyvin aikaa odotella. Aurinko paistoi melkein pilvettömältä taivaalta kokoajan, joten pidin Eetua suosiolla häkissä. Samalla annoin sen kerätä kierroksia, jotta virtaa riittäisi kehässä kuumuudesta huolimatta. Viime kokeesta oppineena maltoin olla tekemättä typeriä "no jos mä vähän kokeilen, että osaako se nyt tän jutun varmasti..." enkä tuputtanut koiralle ruokaa ennen kehään menoa


Tuomarina Juha Kurtti

Paikkamakuu 10
Tarjosi itse heti pään laskemista maahan, hyvä Eetu!

Seuraaminen 9
Loppua kohden pientä haahuilua

Liikkeestä maahanmeno 5
Mikä tähän on tullut! Ennen niin varma liike on muuttunut arpapeliksi. Päätin ottaa riskin ja katsoa menikö se maahan, kun viime kokeessa ei mennyt. Onneksi katsoin ja annoin tuplakäskyn, tosin tuomarin mukaan käsky tuli vähän viiveellä

Luoksetulo 8
Vino perusasento. Tuomari ja liikkeenohjaaja nauroi, että ei voi koira kyllä täydellisemmin enää merkille pysähtyä :D

Liikkeestä seisominen 9
Tässä liikkeessä joutuu kyllä aina hillitsemään koiraa, kun Eetu on sellainen "minäpä tiiän mitä tehään me seisotaan voi juku" ja sitten keulii kunnolla :D

Noutaminen 10
Vau!

Kaukokäskyt 10
Vau!

Hyppy 7
Ei taaskaan malttanut istua ensimmäisellä käskyllä

Kokonaisvaikutus 9
Tuomarin mukaan tosi energinen ja iloinen koira, joka tykkää tehdä hommia. Sanoi että tykkäsi kun esim. noudon alussa koira ei varsinaisesti äännellyt, mutta se oikein hinkusi päästä tekemään :D 

AVO1 173p

Video kokeesta! 


Eli ykköstulos sieltä tuli!! Kehästä poistuessa kyllä sanoin, että varmasti pisteet menee melko tiukille. Tosin moni tuli sanomaan, että hyvin meni. Arvostelua katsoessa mieli muuttui, kun huomasin että menikin aika hyvin. Kymppejä sellaisista liikkeistä, joista en voisi ikinä kuvitella! Kaukopalkka menee kyllä takaisin boikottiin, sillä sain takaisin kärsimättömän koiran jota piti kokoajan keräillä takaisin kontaktiin. Eetu pälyili kehän ulkopuolelle ja liikkeiden välillä ehdotteli jo palkan hakemista. Uskomatonta, että enää olisi yksi tulos haettava ja sitten olisi tie voittajaan edessä. Suunnittelin ensin pitäväni taas tämän kokeen jälkeen pienen tuumailutauon, koska pisteitä on tippunut nyt samoista liikkeistä peräkkäin. Tosin tauko kokeista tulee olemaan pitkä viimeisen avoimen ykköstuloksen jälkeen, joten turha nyt on lomailla. Kuten arvelinkin, niin Eetulle alkaa tulla avoimenkin jutuista enemmän rutiini, mitä useammassa kokeessa käydään. Nyt siis metsästetään vielä se yksi tulos! Sain Katilta kasan tunnarikapuloita, joten eiköhän ne voittajan liikkeet ala kohta etenemään!


Koska sijoituttiin kokeessa neljänneksi ja kolmas koira oli erirotuinen, niin me noustiin rotumestaruudessa kolmannelle sijalle! :) Tuomari hymyili vielä kätellessä ja sanoi, että mulla on edelleen tosi energinen koira. Oli kyllä huippu fiilis! Vieläpä kun kaikki tutut sijoittuivat hienosti ja saivat ykköstuloksen :) Tapahtuma oli kyllä niin hyvin onnistunut: työintoisia corgeja, iloisia ohjaajia ja aurinko paistaa!

Iso kiitos kuvista Jennille!


Iloinen palkintomursu ja ruusuke, jossa komeilee corgin pää!

1 kommentti:

Niilo Jalo ja Aapo kirjoitti...

Hirmusti teille Onnea ♥