21 helmikuuta 2013

pikkuhiljaa


Noniin, pientä tilannekatsausta meidän elämään. Koirat ovat viettäneet kaikki yksinolonsa makuuhuoneessa, jonka uskon rauhoittaneen niitä paljon. Pakastin on täynnä ruualla täytettyjä luita ja kongeja, sekä klassisen musiikin nettiradio suosikeissa. Mutta tulokset puhuvat puolestaan: en ole kuullut pitkään aikaan koirien ääntelyä rappukäytävään! Olen pitänyt 4h takarajaa yksinololle, koska aiemmin tätä pidempänä aikana koirat haukkuivat kun olin alarapussa. Tänään lyötiin ennätys kuitenkin 6h yksinoloa! Jotain koirien käytöksestä täällä kertoo myös se, että ennen ne alkoivat elämöimään heti kun kuulivat askeleeni rapuissa. Nyt saan avata ulko-oven, tulla sisälle ryminällä ja vielä sittenkin miettiä ovatko koirat edes elossa - niin on hiljaista! Vasta kengät riisuttuani alkaa makuuhuoneesta kuulua tuttuja haukahduksia, jotka kuuluvat asiaan


Koirapuistoiltu ollaan hävettävän paljon. Ja hävettävän siksi, miten tyrmään ne aina ärsyttäviksi paikoiksi rasittavine koiranomistajineen. Mutta näin saan koirat väsyksiin ja ne ovat onnesta soikeana nähdessään muita. Yllättävän hyvin on jatkuva koirapuistoilu mennytkin, sillä joskus nuo osaavat olla järkyttäviä paimentaessaan kahdestaan jotakin ressukkaa. Tosin eräs satunnaisesti koirapuistossa käyvä leikattu uros saa meidän miehillä jostain syystä pasmat sekaisin: Eetu yrittää jatkuvasti selkään ja Unto silmät suurina perässä. Olen sitten käyttänyt hyödyksi ja tehnyt Eetun kanssa välillä tokoa tai puun kiertämistä tämän koiran ollessa paikalla ja hyvin meidän piski keskittyy!



Huomenna lähdemme illalla ajamaan Jämsään viikonlopuksi. Viikonlopun jälkeen Eetu jää porukoiden pyynnöstä lomailemaan viikoksi. Riippuen koiran käyttäytymisestä haen sen takaisin tänne heti, jos eroahdistusta minuun tulee esille. Muuten aloitetaan taas nollasta! Näiden päivien aikana Untero pääsee tehotreenaamaan sekä luvassa ahkerasti hihnalenkkejä. On se kummaa miten tiivis paketti noista kahdesta on jo omassa päässäkin muodostunut: ei hentoisi toista antaa millään muualle, kun tuntuu että joku olennainen sitten puuttuu. Hieman ehkä pelottaa, miten paljon Unskia ahdistaa olla ilman Eetua, mutta onneksi minulla on lyhyitä koulupäiviä ja poikaystävä on täällä :) Ja tarpeen tullen skippaan vaikka sitten koulun, kunhan penikka ei hätäile täällä liikaa!

Tilasin Eetulle kaksi viikkoa sitten hierojan, koska se kävelee rappuset oudosti. Ottaisi kokoajan tukea seinästä eikä halua varata painoa vasemmalle puolelle. Eetun Jämsässä olo sattuu juuri hierojan päälle (onneksi äiti sai Eetulle hierojan sinne) ja olen pitkittänyt ajan perumista. Tänään kuitenkin hoksasin, että onhan tässä toinenkin elukka jonka voisi vaikka jo totuttamisen vuoksi hieroa. Mielenkiinnolla odotan löytyykö Untosta mitään ja miten se suhtautuu hierojaan! Hierojat tulevatkin loistavaan saumaan, sillä aloitellaan toivonmukaan jo viikkojen sisään omatoiminen treenaaminen agilityhallilla! :) Toivoa sopisi päästä pian, sillä raivoelukka on jo repinyt kiitettävästi lapasia kun olen sitä niillä palkannut puiden kiertämisestä - motivaatiota riittää!

PS Me mennään turisteilemaan ensisunnuntaina näyttelyyn, ihan viralliseen koiranäyttelyyn! Huh huh, kai sitä kerran kahdessa vuodessa pitää käydä :D Tosin esitänhän minä siellä poikaystävän ihanan Sohvi-leoberhgin, huihui <3

5 kommenttia:

icky kirjoitti...

Huh onneksi on jo helpottanut yksinoleilu, tosi kiva lukea onnistumisista! :-)

ÄM kirjoitti...

Saanko kysyä, mistä Unto tuli sinulle? Valloittava tapaus näin ruudun läpikin!

Toivottavasti lomailu sujuu hyvin. :)

melkku kirjoitti...

kiitos ichy! itselläkin on parempi mieli, kun aletaan edistyä ja koirat ovat rennompia :)

unto on cloudmooren kennelistä, kasvattaja piia ingervo :) kiitos kovasti, et ole ainoa joka sanoo!

icky kirjoitti...

Miten muuten oliko sulla se DAP käytössä? Jos oli niin huomasitko mitään vaikuttavaa muutosta käyttäytymiseen? Meillä koittaa pian kerrostaloelämä ja pitäis tässä kerätä kasaan taas jotain potentiaalista..

melkku kirjoitti...

joo on käytössä edelleen ja eiköhän siitä apua ole ollut :) mitään "mullistavaa" vaikutusta ei tietenkään ole, mutta yksi vahva tekijä varmasti. kannattaa hankkia samalla nuo adapt-pannat, jotka meilläkin on käytössä - suositellaan juurikin muuton yhteyteen noiden yhteiskäyttöä :) budjetti siinä on vähän kallis, mutta varmasti auttaa! tsemppiä muuttoon :)