Ei ole tullut hetkeen päiviteltyä, mutta ei meille mitään erikoista ole tapahtunutkaan. Loma loppui vähän aikaa sitten ja oli aika opetella arkea kahden koiran kanssa. Unto täytti lauantaina 10 viikkoa, vitsi se on iso! Unto menee ensimmäisiin rokotuksiin helmikuun alussa. Molemmat korvat ovat pystyssä ja turkki hapsuttaa joka puolelta
Unton kanssa ollaan panostettu lähinnä arkitottelevaisuuteen (luoksetulo, odottaminen) ja siinä samalla treenattu katsekontaktia ja istumista. Istumiseen oon ottanut jo käskyn. Tuntuu niin erilaiselta opettaa sille mitään eikä osaa yhtään arvioida milloin se oikeasti osaa. Sheippaamisen takia pentu tarjoaa kokoajan istumista mikä on helpottanut monessa asiassa!
Hihnassa kävelyä oon harjoitellut suoraan molempien kanssa. Yllättävän hienosti se menee ja ollaan tehty pidempiäkin lenkkejä näin, tosin pentu välillä sylissä matkustaen. Muuten ollaan tehty pitkiä lenkkejä Juulian kanssa ja leikitetty paljon koiria Tuijan kanssa!
Tänään alettiin opettelemaan molempien kanssa odottamista ja paikallaoloa. Pyysin koirat välillä istumaan ja välillä vain odottamaan paikallaan kun otin etäisyyttä. Ihanan helppoa kun pieni ottaa isosta mallia! Haastetta lisättiin päivän aikana mm. asetin luut lattialla odottamaan ja avasin ulko-ovia ja pojat odottivat lupaa paikallaan. Nää arjen pikkujutut menee pienelle koiralle niin nopeammin takaraivoon kun isompi näyttää esimerkkiä!
Myös vuorottelua harjoiteltu niin, että leikin lelulla toisen kanssa ja toinen joutuu odottamaan vieressä. Sitten välissä vaihdetaan ja toinen saa odottaa.
Eetun kynnet ovat kasvaneet talven aikana pitkiksi ja hieman säikähdin kuinka pitkäksi ne ovat päässeetkään. No parempi näin eivätkä enää vuoda verta! Sen sijaan muutaman kynnen pintaan on tullut outoja ruskeita läikkiä eivätkä kynnet muutenkaan näytä kovin hyviltä. Unton rokotusten yhteydessä sitten näytetään näitä lekurille.
Ruokavalio on ollut melko lihapainoitteista (taidan sanoa tätä aina) eikä ole tullut punnittua eläintä hetkeen.
Eetun kanssa ollaan tokoiltu välillä, mutta enemmän keskitytty agiin. Jyväskylän epiksiin emme sitten päässeetkään kyytien takia, mutta tällä hetkellä voisin sanoa että parempi niin. Kontaktit hajoavat käsiin ja viimeisissä treeneissä on ollut omat sähellyksensä, vaikka tuntuukin että onnistutaan.
Viime viikolla Kaitsun treeneissä kontaktit oli ihan kamalia. Koira kiehu kokoajan ylite eikä keskittynyt yhtään. Kontaktit tuli läpi kokoajan helpotuksesta huolimatta. Treenien jälkeen sitten tajusin erään asian: kun kontaktit siirrettiin esteille niin helpotin näitä niin, että pysäytin Eetun ennen kontaktia ja päästin sen estelle vasta hieman rauhallisempana jotta koira keskittyy. Nyt oon kuitenkin viime treenit vaan antanut sen paahtaa kontaktit täysillä muun radan yhteydessä jolloin ne on välillä ihan kamalia. A:n kontakti menee taas uusiksi kun 2on2off on koiralle vaikea asento, argh!
Eilen meillä oli omatoimitreenit ja päätin tehdä vain kontakteja, keppejä ja välistävetoja. Alkuun suunnittelin pätkän pelkkiä välistävetoja ja loppuun helppoa rataa. Yllättävän helppoja ne olivat kun muisti panostaa omaan liikkumiseen. Videolta katsoessa sitten huomaa kuinka surkeita mun valssit ovat. Otettiin myöhemmin vielä keppejä vaikeammalta puolelta. Kontakteja en halunnut ottaa enää kun ei vaan toiminut.
Loppuun vielä rallittelurataa, joka oli ihan liikaa meille molemmille. Radasta ei saanut sopivaa hyppäriä mitenkään ja keksin radan nopeasti. Meni hirveäksi säädöksi ja lopulta lähetin koiran putkeen, lähdin vain juoksemaan eteenpäin ja ehdin sekunin ajatella "mitä mää teen" ja koira juoksee vierellä. En vaivautunut sitten ohjaamaan vaan päätin lähteä juoksemaan tuhatta ja sataa eteenpäin. Oli pakko tän jälkeen vaan huutaa kun turhautti oma mokailu!
Oon nyt alkanut miettiä pitäisikö taas unohtaa tavoitteet agilityssa ja keskittyä vain askeliin eteenpäin. "Lähdetään kisaamaan alkuvuonna" lause on kuultu monta kertaa ja tuntuu, että alitajunnassa se jotenkin paineistaa. Jatkuvasti teen listaa siitä mitä kannattaisi vielä osata ja epäonnistumiset lannistavat. Pitäisikö hetken aikaa harrastaa vain hauskuuden vuoksi ja keskittyä siihen, että saadaan niitä onnistuneita pätkiä. Tavoitteet antaa aina intoa mennä eteenpäin, mutta tuntuu että oon taas asettanut niitä liikaa. Tai lähinnä oon asettanut takarajan sille milloin meidän pitäis olla kisakunnossa. Ehkä pitäisi keskittyä vain olemaan hyvä ohjaaja, tsemppaamaan ja tekemään koiran kanssa töitä niin hyvin kuin pystyy ja sen kautta etenemään lajissa?
Unto oli treeneissä mukana söpöilemässä yleisesti ja aloitti agiuransa kokeilemalla putkea!
Oon nyt alkanut miettiä pitäisikö taas unohtaa tavoitteet agilityssa ja keskittyä vain askeliin eteenpäin. "Lähdetään kisaamaan alkuvuonna" lause on kuultu monta kertaa ja tuntuu, että alitajunnassa se jotenkin paineistaa. Jatkuvasti teen listaa siitä mitä kannattaisi vielä osata ja epäonnistumiset lannistavat. Pitäisikö hetken aikaa harrastaa vain hauskuuden vuoksi ja keskittyä siihen, että saadaan niitä onnistuneita pätkiä. Tavoitteet antaa aina intoa mennä eteenpäin, mutta tuntuu että oon taas asettanut niitä liikaa. Tai lähinnä oon asettanut takarajan sille milloin meidän pitäis olla kisakunnossa. Ehkä pitäisi keskittyä vain olemaan hyvä ohjaaja, tsemppaamaan ja tekemään koiran kanssa töitä niin hyvin kuin pystyy ja sen kautta etenemään lajissa?
Unto oli treeneissä mukana söpöilemässä yleisesti ja aloitti agiuransa kokeilemalla putkea!
Ainiin, en ole muistanutkaan tänne mainita, mutta Eetu osallistui ja voitti Best Friendin Denticks Smile kilpailussa. Eetusta tuli Mister Elokuu valloittavalla hymyllään. En saanut otettua vielä hienoa poseerauskuvaa koirasta kalenterin vieressä joten voittajakuvat voi käydä katsomassa täältä. Nyt odotellaan vain vuoden denticksejä kotiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti