12 elokuuta 2011

kesäloma

Koulu alkoi kaksi päivää sitten, mutta loppui samantien. Tämä tyttö nääs lähtee työharjoitteluun Mustiin&Mirriin, tervetuloo! Koska koko kesä meni oikeastaan koiran kanssa niin päätin tehdä tällaisen yhteenvedon meidän kesälomasta

 Kesäkuu
 Kesälomani alkoi Eetun leikkauksella. Lääkäriltä päästyään E:lla oli kovat kivut, mutta uni paransi haavat. Kesän alku siis elettiin rauhallisemmin ja kamppailtiin kaulurin sekä sen kanssa joka paikkaan törmäilevän eläimen kanssa. Nämä 10 päivää leikin kotiäitiä kun syötin ja juotin koiraa joka ei töttörönsä ansiosta kyennyt tekemään juuri mitään. Tokoiltin ja rallyiltiin vähäsen. Toipumisajan päätyttyä tutustuimme sattumalta Milla-sakemannin josta saimme uuden leikkikaverin
Eetu pääsi kaverini mökille mukaan ja nautti siellä elämästään täysillä uiden ja makkaraa syöden. Kävimme muutamassa mätsärissä josta toisessa Eetu sijoittui hienosti SIN1 BIS2.
Tapasimme muita kavereita päivittäin Rapulammella uiden ja makkaraa paistaen. Eetu oppi rakastamaan uimista. Starttasimme kisauramme ensimmäisellä rallytoko kokeellamme. Lisäksi käytiin juoksemassa Keuruun agilityepiksissä

Heinäkuu
Heinäkuu alkoi mitä loistavimmissa tunnelmissa: Eetu voitti Keuruun match show'n PUN1 BIS1! Muuten vietettiin alku heinäkuu lähes joka päivä yhdessä treenaillen ja uiden. Edistyttiin hirveästi tokossa ja päästiin yli noutokapulaongelmasta. Tutustuimme Hilla-shelttiin jonka kanssa kävimme useasti leikkimässä. Mukana usein myös Mosku-keeshond sekä x-rotuinen Pepe. Paahtavien aurinkoisten päivien takia vietettiin aika laiskaa elämää. Lisäksi kävimme heinäkuun alussa kaikkien rotujen Suojelukoiratestissä, jossa E oli kuumuuden takia väsynyt. Käytiin myös keskenämme treenaamassa agia. Kesä kruunattiin odotetulla tapahtumalla: lähdimme Somerolle paimentamaan lampaita! Vietimme viikonlopun Swedun paimennuskoululla niittyjen, lampaiden sekä virkaintoisten bordercollieiden keskellä. Mukana oli monta australianpaimenkoiraa ja sain nähdä rodun työskentelemässä ja rakkauteni syveni. Edistyimme viikonlopun aikana todella paljon ja toivon että pääsemme vielä joskus lampaille uudelleen! Kesäloman päättäjäisiksi kävimme ensimmäisessä tokokokeessa josta ALO3.

Oli kiva ja Eetumainen kesä <3

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sattuman kaupalta löysin blogisi ja innostuin lukemaan, kun meillekin tulee 2 vkon päästä pienoinen corgi pemu-pentu :) Ajattelin hyödyntää blogiasi oman pennun kanssa sitten. Mahtava blogi! Jatka vain samaan malliin.

melkku kirjoitti...

Voi kun kiva! :) Mistäs teidän vauveli tulee? Mukavaa jos löytyy jotain hyötyä!

Anonyymi kirjoitti...

Kalajoelta käydään hakemassa. Mä laitan sulle vaikka linkkiä tähän niin pääset kattomaan: http://www.freewebs.com/marjomanninen/pemukasv.htm ja yks niistä nartuista tullee meille. :)

melkku kirjoitti...

Nonni! :) Onkos suunnitelmia jo alatteko miten harrastamaan? Jos oot Petsiessä tms ja kiinnostaa niin laittele ihmeessä kaveripyyntöö tms :) Olis mukava saada uusia corgituttuja!

Anonyymi kirjoitti...

Eipä meillä vielä ole mitään mutta kai me jotain aletaan :) Mun pitää eka vaan tutustua mikä tää petsie on niin siten kyllä pitää laittaa kaveripyyntöä yms. :)