Tänään saatiin joululoma virallisesti päätökseen, kun aloitettiin vuoden 2018 kisakausi. Kuten sanottua, niin agilitylle tulee viikonloput olemaan nyt omistettu ja katsotaan hennotaanko sieltä sitten ottaa välipäiviä rallytokokisoille kun alkaa tuntua hyvältä. Tämän päivän kisat tosin todistivat sen, että tämä laji se vaan on harrastusten kuningas. Mikään muu laji ei anna samanlaisia adrenaliinihöyryjä ja sitä onnistumisen mahtavaa tunnetta, kun koira tekee juuri miten sille on opetettu tai lukee lennosta ohjauksen ja toimii sen mukaisesti sekuntien kuluessa. Tänään kisattiin ensimmäistä kertaa pikkumakseissa. Tuntui hassulta olla aikataulutettu medien kanssa samaan aikatauluun ja näissä kisoissa ei näkynyt kuin muutama oikeasti tuttu kasvo. Onneksi kavereita on myös pikkumakseissa ja tulossa myös perässä kakkoksista, niin saa jatkossa seuraa.
Fiilis päästä tekemään oli tänään erinomainen ja tuntui ettei mikään voi pidätellä meitä. Ensimmäinen Ritva Herralan hyppäri olisi ollut hyvinkin tehtävissä, mutta Vekki sujahti ansaputkeen nelosesteellä selkäni taakse - niin teki valtaosa muistakin koirista. No ei mitään, se rata meni säädöksi sitten loputkin, kun huomasin että kämppikseni koira oli syönyt (vahvat epäilyt syyllisestä) hupparini taskuun rei'än ja sieltä tipahti muutama nami kentälle juostessa, jotka tottakai pysähdyin aina nostamaan. Oli ehkä aavistus noloa. Seuraavat kaksi agilityrataa tuomaroi Esa Muotka, joka oli tehnytkin aika erikoiset mutta hauskat radat.
B-agilityrata oli profiililtaan kyllä sellainen, ettei sitä ihan heti ajattelisi tekevän puhtaana. Mutta en tiedä mitä sitten kävi, sillä me tehtiinkin koko uramme kolmosten paras rata! Ei yhtäkään turhaa kaarrosta, ei yhtäkään pelastelua tai kalastelua tai koiran linjalla olemista - kaikki juuri kuten pitää ja luukutettiin vaan täysillä eteenpäin suunniteltuja linjoja. Vekki lähti takaakieroihin juuri miten on opetettu, eli suullinen käsky ja Vekki suorittaa ne itsenäisesti ja tulee takaisin ohjaukseen, kun itse jo etenen. Kepeille haku oli hyvä, kontakteilla vaikka jäin jälkeen tai vedätin ja juoksin ohi, niin pysyi ja odotti siellä varmana odottaen vapautusta. Itse juoksin minkä jaloistani pääsin ja muistan mikä fiilis oli loppusuoralla: juoksin niin kovaa kuin pystyin ja kannustin Vekkiäkin juoksemaan vielä kovempaa. Vielä viimeinen hyppy oli okseri, mutta senkin Vekki loikkasi rennosti sen ylitse vaikka se oli jo toka vikalla hypyllä mut ohittanut. Ei jäänyt oottelemaan, vaan meni vaan loppuun asti kunnolla. Fiilis oli kyllä uskomaton ja olin aivan omassa kuplassa koiran kanssa radalta poistuessa: en jäähkätessä todellakaan muistanut oliko yleisö taputtanut nollan merkiksi tai mitä kuuluttaja oli kertonut tulokseksi. Eikä sillä ollut väliä. Tämä on sitä mitä me osataan, kun kaikki osuu kohdilleen. Tulostauloa katsoessa tuntui aika hassulta: siellä me oltiin ykkösinä, puhtaalla radalla ja meidän ENSIMMÄINEN AGILITYSERTI!!!
1.SIJA (-11,19s ja etenemä 4,88m/s) ja SERT-A!!!!
Kolmas rata olisi ollut myös tehtävissä, mutta siinä olisi pitänyt linjata vielä paremmin Vekkiä erään putken jälkeen, koska nyt haltuunotto ei ollut nyt sittenkään tarpeeksi ja Vekki irtosi vähän väärään suuntaan ja esteen ohi. Mutta sain meidät kasattua tämän erheen jälkeen heti ja tehtiin puhdasta ja teknillisesti todella hyvää rataa. Tein Vekille mm. okserille takaaleikkauksen, johon koira lähti varmasti ja se hyppäri okserin takaaleikkauksena lähes siivekettä nuollen. Maalihypyn ohi vielä kuitenkin mentiin, sillä olin vaan niin taivaissa siitä miten hienoihin ohjauksiin ja irrotuksiin tää mun koira taas lähti. Tästä on erittäin hyvä lähteä tähän vuoteen! Valiokello tikittämään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti