haun ilmaisua + agility + tottis + paimennus

Blogitekstien julkaisu vaan venyy ja asiaa tulee ihan liikaa kerrottavaksi! Kuitenkin, luulin jo viime viikonlopun kisoissa olevani täysin kunnossa ja poskiontelontulehduksen olevan mennyttä, mutta seuraavana maanantaina olo olikin taas tukala. Toisaalta ei ihme, sillä antibiottikuurin pari viimeistä pilleriä jäi ottamatta, koska koko kuurin ajan lääke aiheutti vaihtelevasti tosi kummallista ja ällöttävää oloa. Unohdin myös lääkkeet töihin. Töissä otin sitten heti lääkkeen, mutta jo vähän ajan päästä makasin vessan lattialla ja oksensin kaiken mahan sisältöni. No, olin sitten taas sairaslomalla ja sain onneksi uuden, sopivan antinbiotin.

Haku, tottis ja ilmaisu

Viime torstaina olin jo sen verran hapessa taas, että hakuun oli pakko päästä. Treenit kuitenkin peruuntui helteen takia. Päädyttiin kuitenkin mennä Jennan kanssa pitämään omat ilmaisutreenit. Valittiin pohjaksi helppokulkuinen ja matala metsä, jotta koirilla olisi mahdollisimman mukavaa tuoda rullaa. Vekille tehtiin kolme kertaa. Kahdella ekalla palkkasin ite ja viimeiselle otettiin näyttö. Kaksi ekaa älyttömän hyviä, jos miettii milloin Vee on viimeksi oikesti tehnyt hakua ilmaisun kanssa! Vekki ei oo nähnyt rullia ikuisuuteen, mutta silti palautu välittömästi rulla mun käteen kun koira kävi maalimiehen etsimässä ja rullan ottamassa. Viimeisellä toistolla edelleen rullan palautus tosi hyvä, mutta mites se näyttö?? Tietämättömille tiedoksi: Vekki osaa tempun nimeltä "näytä puu", jossa se ulkona etsii mua lähimmän puun ja nousee sitä vasten seisomaan. Temppua on tehty järkyttävän paljon, sillä se on myös yleinen hupinumero piknikeillä ja pussikaljareissuilla jossa koirat ovat olleet mukana. No hetsasin koiraa ja lähetin sen juoksemaan, samalla itse lähdin perään ja huusin "NÄYTÄ!". Mitä tekee Vekki, no juoksee pari metsiä ja hyppää suorilta vauhdista ensimmäistä puuta vasten seisomaan! Olin niin ällistynyt että meni pari sekuntia tuijottaessa hölmistyneenä koiraa, joka on niin varma tekemisestään. Ei ihan tavanomainen ongelma!

Tänä maanantaina tottis. BH-kokeisiin oltaisiin kumpaankin päästy mihin paikkoja kysyin, mutta ei sitten jotenkin huvittanut tai ollut sellainen olo että sittenkään mentäisiin. Treeneissä kouluttaja sanoi että ehdottomasti meille vaan lisää pelkkää leikkimistä, koiralle sitä fiilistä kattoon. Lainasin treenikaverilta pitkällä narulla olevan rättilelun ja palkkasin sillä koiran ihan parin askeleen seuruista. Vekki oli lelusta ihan kikseissä kuten arvelinkin ja olenkin ajatellut sellaisen sille ostaa. Yksi nouto vieraalla kapulalla. Sitten lisää ilmaisutreeniä. Menee aina kenttätreenissä ensimmäinen ilmaisu vähän koiran ihmettelyyn, kun yleensä näitä tehdään kuitenkin metsässä. Kahdella viimeisellä maalimies meni A:n alle piiloon ja mitä tekee Vekki: mennessään ukolle kiipeää ensin reippaalla laukalla A:n yli ja vasta sitten kiertää sivusta sen alle. Maalimiehiä vähän nauratti kun tulivat pois piilosta.

Agility kesä- ja talvikausi

Siirrytään torstain agilityryhmästä perjantaille treenaamaan tämä kesäkauden loppu. Entisistä kouluttajista edelleen toinen meitä koutsaamassa, jonka treeneissä ollaankin enemmän päästy käymään. Tänään hain talvikauden ryhmiin. Aika kauan meni pähkäillessä, mutta päätin nyt kokemuksen perusteella hakea tällä kertaa ryhmään josta ainakin tiedän saavani mitä tarvitsen. Toissijaiset kouluttajat laitoin treenien kuvausten perusteella. 

Viime perjantaina treenattiin uuden ryhmän kanssa, ratana sama agilityrata mikä meidän kisoissakin oli. Kisoissa tehtiin melkein loppuun saakka puhdasta rataa, mutta kyllä sieltä löytyi treenissä niin paljon työstettävää. Vekki oli normaaliakin herkempi ja se luki mua todella paljon: se reagoi pienimpäänkin kropan kääntymiseen niin vahvasti! Tehtiin ihan törkeen nätti takaakierto, jossa uskalsin lähettää Vekin ja liikkua itse ja kouluttajan mukaan ei olisi voinut yhtään suorempi linja koiralla olla suorittaa hyppyä. Itse en tätä nähnyt, mutta kouluttaja oli pakahtua ilosta ja ylpeydestä ja sydämen tykytyksistä koska se näytti kuulemma niin hienolta niin eiköhän silloin uskota!

Lauantaina herätyskello herätti kohtuuttoman aikaisin ja vielä unihiekat silmissä istahdettiin Jennan autoon ja Vekki laitettiin matkustamaan häkkiin takapenkille. Alkoi matka Somerolle paimentamaan lampaita Wirneen australianpaimenkoirien kanssa! Vekki on käynyt lampailla viimeksi Vappuna. Somerolla tuli täytenä yllätyksenä se, että samana päivänä siellä oli myös corgien lammas- ja nautapaimennuspäivät. Olin vähän kateellinen, sillä tuli heti ikävä omia corgeja ja harmitti ettei listalta löytynyt yhtään tuttua nimeä! Eiköhän me tilaisuuden tullen aleta käymään lampailla Etelä-Suomessakin, sen verran hyvin se kuitenkin meni. Vekki ylistettiin jälleen kerran kiltisti ja kuuliaiseksi koiraksi, joka tekee hyvin. Toisella kierroksella se oli joko jo hieman väsynyt tai alkoi syttyä hommaan enemmän, sillä vauhtia alkoi löytyä entistä enemmän. Samalla se kuitenkin otti lampaita enemmän omiin ohjaksiinsa ja piti niitä tiiviimmin. Itse hain tuntumaa taas lampaiden kanssa liikkumiseen, mutta Vekki irtosi kumpaankin suuntaan kaarelle ihan kelvollisesti ja kuljetustakin tehtiin siihen perään. Vaikeinta on saada koira kuljetuksesta pysähtymään kesken kaiken . Kiitos tätäkin kautta Wirneeläiset! 

Sunnuntaina olin Hauhaun 60-vuotis pippaloissa talkoilemassa flyball turnauksessa. Onneksi tosiaan talkoissa, sillä tapahtuma alitti kyllä odotukset ikävä kyllä. Hauhaun myyntikojulta lähti mukaan kolme frisbeetä palkkaukseen, säkki ruokaa nameiksi ja pitkän pohdinnan ja hipelöinnin jälkeen tosi iso, mutta hieno koirien peti. Sopii sisustukseen ja ainakin Kaapo on siinä jo nukkunut! Valintaan vaikutti se, että kuulin useamman ihmisen voivottelevan mun takana että aijai ihan liikaa on jo petejä ja laskelmoin että meidän koirilla ei ole yhtäkään :D Flyball turnauksesta jäi pieni kipinä lähteä kokeilemaan myös tätä lajia, sillä uskon että siitä saataisi juuri oivallinen lisä meille. Tahdon Vekille nimenomaan lajeja lisää, joissa se saa räyhätä menohalujaan ja komentaa mua välillä ja oikeasti olla semmoinen vähän tuhma, vallaton ja näyttää kaikin keinoin että "MÄ HALUAN TEHDÄ TÄTÄ HOMMAA". Katotaan sopiiko alkeiskurssi aikatauluun!

jos haluut jotain niin älä jää odottaa, koska hetken voi kadottaa

Valmennusryhmä

"Hei, olette valittu valmennusryhmän 2.varakoirakoksi. Ilmoitathan pian otatko paikan vastaan". Tällainen sähköposti lävähti naamalle jonkin aikaa sitten ja siitä asti on fiilikset vaihdelleet hyvin laidasta laitaan.  Olen ollut hetkittäin tosi pettynyt itseeni ja logiikkaani jolla ryhmiin hain. Typerintä on tiedostaa, että jos olisin malttanut olla hakematta vaativampaan ryhmään, niin varsinainen paikka varakoirakkoryhmään olisi voinut olla helpommin saatavilla, kun olisimme päässeet myös näyttötilaisuuteen. Mutta ymmärsin hakukriteerit miten ymmärsin ja tässä ollaan. Jaksoin pari päivää olla toiveikas, mutta nyt kun sähköpostiin tuli uusi viesti jossa paikan ottaneet koirat julkistettiin, niin totean että eteenpäin on mentävä. Toisaalta tiedän että ryhmiin pääsi koirakoita, jotka ovat treenanneet seurassa kauan ja ovat aktiivisia jäseniä ja omalla tavallaan heille paikka kuuluukin. Itse olen vasta keväällä jäseneksi liittynyt ja nyt alan ottamaan paikkaani kouluttajana ja talkoita tekemällä. En vielä tiedä kuinka aktiivisena varajäsenenä alan olemaan, sillä toisaalta toivon edelleen että jokin ihmeellinen tuuri kävisi ja meistä tulisi varsinainen koirakko, mutta toisaalta tahtoisin saman energian käyttää johonkin varmempaan. Olen mielenkiinnolla katsonut muita valmennusryhmiä ja kursseja, mutta en ole vielä varma mikä olisi oikea vaihtoehto. / Edeltävän tekstin kirjoitin heti pari päivää tulosten julkistamisen jälkeen. Pari päivää sitten sain uuden sähköpostin, jossa sanottiin että paikan vastaan ottaneet ovat nyt selvillä ja me nousimmekin pykälän ylemmäs ensimmäiseksi varakoirakoksi. Ei se aiheuta tällä hetkellä kuin päänvaivaa, koska en tiedä miten tulisi toimia talvikauden kanssa, kun hyvien kouluttajien ryhmät menevät päällekäin valmennuksen kanssa. On mahdollisuus että noustaan valmennukseen, mutta toisaalta kannattaako luottaa liikaa siihen ja siksi olla menemättä samana päivänä olevien kouluttajien ryhmiin?

Talvikaudessa pelottaa se, että vain mä olen nyt meidän kehittymisen takana ja mun on pidettävä kiinni siitä että mennään oikeasti eteenpäin. Olisi ollut helpottavaa nojata hetki johonkin viisaampaan, joka pitäisi kiinni siitä että kaikkea tehdään oikeassa suhteessa ja tarpeeksi. Kaikki mitä oltaisiin valmennusryhmästä saatu irti, on mun nyt puristettava itsestäni irti. Nyt ei vaan ole jokaiselle viikolle tiettyä kellonaikaa, joka varmistaisi että tulee tehtyä kunnolla töitä.

Hakukoira

Onneksi Vekki on monilahjakkuus. Meillä alkoi ohjatut hakutreenit ja kiitollisuudesta Jennaa ja Gitta-kouluttajaa kohtaan ostin suklaata ja hoin vähän väliä autossa miten siistiä on päästä treenaamaan. Koska oli todella kuuma, niin koirille otettiin vain yhdet pistot etukulmista näkölähdöllä. Tämä oli erinomainen ensitreeni pitkän tauon jälkeen ja ainakin Vekille saatiin heti kaksi onnistumista. Koira oli erittäin tietoinen siitä mitä oltiin metsään tultu tekemään ja ilme oli reipas siihen saakka, kun puin PK-liivin päälle. Vähän luimuun meni ja meinasi ällöttää, mutta lähetyspaikkaan mennessä haukutin Vekkiä  ja sen ilme ryhdistyi heti, kun sai vähän komentaa mua. Ihana tietää että se ei mennyt ihan lukkoon nyt liivistä ja tämänkin ahdistuksen saa pois haukuttamalla ja kehumalla. Ukot upposi 70 askelta eri suuntiin. Vekki lähti molemmilla lähetyksillä kuin tykin suusta uppoamaan metsään. Oltiin sovittu, että jos koira yrittää mennä pusuttelemaan maalimiestä, niin maalimies käskee koiran maahan. Kuitenkaan kummankaan maalimiehen ei ollut tarvinnut tehdä niin, vaan koiran pystyi suoraan palkkaamaan. Kysyin miten Vekki oli leikkinyt maalimiesten kanssa ja kuulemma tosi hyvin. Itse vielä otin maalimiehiltä lelut ja leikin itsekin koiran kanssa. Pienelle jäi aikamoinen palo touhuun, närkästyneenä kiukkusi takaluukussa kun treeni kesti lyhyen aikaa. Vekki sai kouluttajalta tosi hyvää palautetta, se on nopea ja tekee työnsä ja jatkossa teemme sille kuulemma ehdottomasti kunnollisia treenejä ilmaisun kanssa. Taas mulle sanottiin että se lukee mua todella paljon ja yrittää tehdä oikein.

Kisakausi!!

Lauantaina alkoi kisakausi, tosin näiden kisojen jälkeen tuleekin pari viikkoa taukoa kun tulikin reissuun lähtö. Ei se mitään, sillä opiskeltavaa riittää ja näistäkin kisoista jäi kotiläksyjä. Päivä oli todella kuuma, enkä oo kisannut tuollaisella helteellä moniin vuosiin. Kolme starttia, joiden tulosrivi: 10, hylly ja hylly. Ei ollut mitään hellepäivän körökörö ratoja. Ensimmäiseltä radalta tuli rima alas ja kielto hypyltä. Tehtiin ihan hyvää rataa ja joissakin kohdissa muistin ihan linjatakin, silti paljon parannettavaakin. Toinen rata oli vielä parempi, tehtiin puhdasta rataa aina takaakiertoon saakka, jonne mulla tuli vähän kiire ja Vekki ei lukenut sitä takaakierroksi ja otti hyllyn. Puomin kontaktilta tuli vähän läpi ja sinä hetkellä päätin, että palautan alastulolle. Viimeinen rata tekisi mieli vain unohtaa. Katsoin rataantutustumisessa, että nyt on aika juostava rata ja erehdyin katsomaan edeltävien kisaajien suorituksia ja laskelmoin mahdollista luvaa jo mielessäni. Ei! Videolla katsottuna rata ei näytä niin kaaoottiselta, mutta sain ainakin varmistuksen siitä miten paskasti ohjasin kohdan, jonka jälkeen koko rata oli hetken aikaa katastrofi. Yritin tehdä niistoa, mikä ei todellakaan ollut niisto ja Vekin hyppy levisi pitkälle ja takaisin päin tullessaan se hyppäsi saman hypyn. Onneksi rata oli lopusta pelkkää juoksemista ja Vekki sai painaa täysillä, ite uskalsin ohjata kunnolla ja luottaa koiraan.

Vidoita katsoessa tuli parempi mieli, radoissa oli paljon hyvää ja ihan ehjää suorittamista jos ei viimeistä rataa oteta huomioon. Kyllä tästä hyvä tulee! Videot agiradoista.

Kuvat agility © Jenna Oinonen ja haku © Siiri

tottiseläin

© Siiri Rantala

Eilen oli illalla vielä tottikset. Ennen tottiksia kävin hieman vakoilemassa uuden agilityryhmäni treenejä, jossa alan kouluttaa talvikaudella ja ehkä jo tuuraan syyskuun. Ryhmässä on aika rento meininki, kellään ei tainnut olla ihmeellisempiä tavotteita, kunhan pidetään yhdessä hauskaa koiran kanssa. Tämä sopii sinälleen mulle, koska en ole kouluttanut kuin pentuja ja nuoria koiria. Oon myös kouluttajana todella intohimoinen ja rakastan suunnittelua, joten en kasaa nyt liikaa painetta omaan päähäni sillä, että pitäisi saada toisia koiria eteenpäin. Ensimmäinen oma koulutusryhmäni oli viime syksynä pentuagility ja mähän suunnilleen elin niille treeneille: suunnittelin ja hioin jatkuvasti treenisuunnitelmaa, kirjoitin ryhmäläisille neljän sivun koottuja muistiinpanoja ja tutorial-videoita Youtubesta sähköposteihin joita lähetin, eli siis koulutin heitä vielä ihan omasta päätöksestäni vielä netin välityksellä. Pentuagilityn jälkeen olin itsekin aika puhki, sillä saatoin kontata pitkin lattiaa kymmenen eri pennun kanssa ja rohkaista niitä leikkimään, sillä toivoin niin kovasti että kaikki pennut oppisivat tykkäämään leluista. Tykkään tapahtumajärjestämisestä, projektitöistä ja kaikenlaisesta suunnittelusta kuin hullu puurosta, mutta omistan niille joskus itsestäni ehkä hieman liikaakin. Nyt olen kuitenkin päättänyt, että sitä intohimoa täytyy osata kanavoida nyt ensisijaisesti tärkeisiin asioihin kuten omaan koiraan. Sillä arvaan että viime viikonkin diagnosoitu poskiontelontulehduskin oli ihan pelkkä kropan keino sanoa, että nyt rauhoitu. Mutta joo, kivaa alkaa taas vetämään treenejä ja oman seuran kouluttajaedut yhä jaksaa ällistyttää mut, kun en oo sellaisiin tottunut!

© Siiri Rantala

Niin tottikset. Vekin kanssa mentiin taas vähän takki tyhjänä kentälle, kun en osannut arvioida sen jaksamista näin kuumana iltana. Kentällä oli kuitenkin jo varjoisaa. Juteltiin kouluttajan kanssa ja hän jossakin sivulauseessaan totesi "…niin sillä on BH-tehtynä" johon sanoin että ehei oo. Kuullessaan vastaukseni kouluttajan ilme oli kyllä niin huvittava, tuli ilmeisesti pienenä yllätyksenä ja meidät yritettiinkin passittaa heti kokeeseen. Ehdotin että otettaisiin treeninä BH:n liikkeet, niin näkisin mitä pitää vielä työstää. Ihmisryhmä oli helppo, kerran pysähtyessäni Jennan kohdalle Vekki meinasi mennä luimuun onnesta ja nuuhkaisi Jennaa, josta vähän huomautin. Muuten tosi hyvä! Seuraamisen tiesin olevan se kompastuskivi, koska edelleen ollaan tehty niin lyhyttä, että pitkä kaavio ei mitenkään menisi samalla ilmeellä. Pari kertaa Vekki meinasi lösähtää suoralla omasta mielestäni, tosin seuraamisen jälkeen mulle ihmeteltiin että ei se kyllä mitenkään näyttänyt huonolta. Juoksussa ja hitaissa askelissa ei mitään ihmeellistä. Istuminen hyvä ja maahanmeno luoksetulo hyvä. Ainoastaan unohdin odottaa "tuomarin" luvan kutsua koira. Viimeiseksi paikkamakuu, kun toinen koirakko suoritti koko BH-kaavion. Kun kukaan ei ole aiemmin nähnyt Vekkiä paikallaolossa, niin vähän kyseltiin että mitenhän se siellä pysyy mutta aika varmana olin. Olin koko ajan selkä kääntyneenä koiraan ja Jenna oli apulaisena katsomassa Vekkiä. Pari kertaa oli päätä käännellyt, mutta muuten tosi kiltisti. Ei sitä kiinnostanut, vaikka toinen koirakko teki luoksetuloa vieressä tai mitään. Ainoa huomautettava asia oli matka, kun en muistanut mikä se BH-kokeessa on niin jäin liian lähelle. Eli yhteen summattuna: seuraaminen kuntoon, muuten aika valmis!

© Siiri Rantala

Ei siinä muuten mitään, mutta olin päättänyt etten aseta Vekkiä enää tilanteeseen jossa seuraaminen on siitä maailman tylsintä paskaduunia. Ja BH-kaaviossahan se on. Kuitenkin oon alkanut luopumaan käskystä "seuraa" ja alkanut yleistämään "sivua" myös eteenpäin meneviin askeliin, koska siinä Vekillä on parempi ilme ja perusasentotreenissä se on muutenkin aika skarpimpi. Olen myös nähnyt todella paljon koiria jotka suorittavat BH-kaavion seuruun huonommalla ilmeellä ja se on ollut ohjaajien tarkoituskin, koska kaavio on niin pitkä ja uuvuttava. Jos BH-kaavio mentäisiin vanhalla "seuraa"-käskyllä, jossa Veen työskentelyilme on vähän laiskempi, mutta se kuitenkin seuraa ihan kelvollisesti (omaan silmääni pienemmällä vaihteella, koska tiedän millaisen ilmeen sille saa) ja ilmeisesti ulkopuolisen silmään jopa hyvin, niin miksi toisaalta ei. Tässä pohtiessani päätin kysyä paikkoja kahteen BH-kokeeseen alustavasti. Oon kyllä ainakin tehokas katsomaan meille kokeita, jos en treenaamaan!

kisakausi alkaa kohta

Olin odottanut tosi paljon kisatauon päättymistä ja meidän ekoja kisoja sunnuntaina. Keskiviikkona tulin kuitenkin kipeäksi ja loppuviikko menikin sohvalla koomaten ja hammasta purren, kun ulkona elokuu antoi parastaan. Lauantaina olo ei levosta huolimatta ollut yhtään parempi ja tuntui että kurkku turpoaa umpeen, joten soitin kähisevällä äänellä itselleni lääkäriajan. Oon koko elämäni aikana sairastanut niin monta kertaa poskiontelontulehuksen, että tiesin nytkin että ei tämä enää teen juonnilla ja nukkumisella mene pois. Onneksi sain antibiottikuurin ja sairaslomaa töistä. Ärsytti kun muuten olo ei ollut juuri kipeä, mutta aina kun yritti nielaista niin tuntui että joku olisi tunkenut väkisin kaktuksen samalla kurkusta alas. Alkoi armoton pähkäily mennäkö sunnuntaina kisoihin vai ei. Nukahdin lauantaina ennen ilta kahdeksaa ja nukuin aika levotonta unta aamuun saakka, jolloin silmien rävähtäessä ensimmäinen ajatus oli että kyllä me mennään kisaamaan. Olo oli kuitenkin edelleen aika kehno, kurkku kipeä ja ajatus julkisilla kulkemisesta puoli kuolleena ei kiinnostanut yhtään. Otin lääkkeet ja lepäsin hetken, jolloin olo olikin äkkiä jo hyvä ja yhden lääkkeen piristävä vaikutus selvästi toimiva. Kilpailuvietti nimittäin yllytti lähtemään ja monta kertaa olin jo hyppämäässä ylös sängystä pakkaamaan kisarepun valmiksi. Olin koko viikon iloinnut sunnuntain starttien alkavan vasta puolen päivän jälkeen, mutta tällaisessa tilanteessa se oli vain ärsyttävää, sillä ehdin keskustella "joopaseipäs"-tyylisesti itseni kanssa koko aamun. Tiesin etten voisi juosta täysillä, tiesin etten voisi kehua tai käskyttää koiraa kovalla äänellä ja tiesin että olisin niin jyrän alle jäänyt kun pääsisin joskus kisoista kotiin. Silti ajatus kotiin jäämisestä tuntui niin nössöltä ja turhauttavalta, vaikka tiedostin olevani ihan puolikuntoinen. Lopulliseen päätökseen vaadittiin Evien tiukka ei ja järjellinen puhe siitä, että terveydellä ei kannata leikkiä tai oon vielä seuraavankin viikon sängyssä. Oma järjen ääneni oli se, että lääkärintodistuksella saisin rahat perutuista kisoista takaisin ja voisin käyttää ne kisoihin, jossa voisin todellakin antaa kaikkeni. Silti vaihdoin päätöstäni usean kerran ja loppujen lopuksi lähetin kisajärjeställe viestin perumisesta ja päätin työntää koko kisat ajatuksistani pois. Niimpä lainasin kaverin autoa ja lähin Ojankoon treenaamaan kontakteja, jotta saisin muuta ajateltavaa. Treenatessa näin sen mikä mun pitikin nähdä: olin aika hiljaa, sillä ääntä ei viitsinyt käyttää ja hengästyin pelkästä olemisesta - ei todellakaan kilpailukunnossa! Onneksi Jenna lähti vielä uittamaan koiria Firan montuille mun kanssa, jotta koirilla olisi kiva sunnuntai.

Saattaa kuulostaa oudolta, mutta yhä näin maanantainakin joudun välillä sanomaan itselleni että päätös oli oikea. En halua aloittaa kisakautta paskoilla kisoilla, joissa itse en voi antaa kaikkeani ja koirani taas sitäkin enemmän. Tämän kisakauden tunnari on nyt itsensä likoon laittaminen, etenkin minun. Siksi tahdon ottaa jokaiset kisat täysillä ja panostaen. Onneksi kisakauden alkamista ei tarvitse kauaa odottaa, sillä tän viikon lauantaina on kolme starttia oman seuran kisoissa ja siitä eteenpäin niitä olisikin melkein joka viikonlopulle. En malta odottaa!

Tänään käytiin jo uimassa aamupäivästä. Koska Vekillä on ihan omanlaisensa vire aina uimassa ollessaan, niin oon hyödyntänyt sitä jo tekemällä tokoa ja temppuja niin, että palkkana on juosta veteen lelun perään. Tänään palattiin alkeisiin agilityssa, kun otin tasapainotyynyn mukaan ja Vekki teki 2on2offia ja vapautin siitä veteen. Otettiin vielä puun kierron kautta, joten tuli tehotreenattua kiertämistäkin. Voisin sanoa että tämä on juuri oikeanlaista kisakauteen valmistautumista, kun keskitytään ihan perusasioiden toimimiseen ihan treenikentän ulkopuolellakin. Enää joitakin päiviä ja se alkaa!