tokotehis

Olen ollut erittäin tyytyväinen päätökseeni kilpailla tokossa sittenkin vasta uusilla säännöillä. En tiedä miten olisin saanut kalenteriin tungettua tokokokeen ja etenkään treenattua koiran valmiiksi alkukesänä. Vaikka treenattavaa tuntuisi olevan enemmän, niin on silti hyvä tunne että mennään liikkeissä eteenpäin. Viime torstaille olin ilmoittaunut meidät oman seuran tokotehikseen, jossa tsekattiin uudet säännöt ja treenattiin kouluttajan kanssa uusia liikkeitä. Alkuun käytiin liikkeet suullisesti läpi ja mietittiin mikä on ennallaan ja mikä muuttuu. Oltiin ensimmäisinä treenivuorossa ja aikaa oli jokaiselle koiralle 10min. Olin ainoa joka halusi jakaa aikansa kahteen osaan ja sitä vähän hämmästeltiin, mutta sanoin etten tahdo ainakaan vahingossakaan tehdä liikaa. Ensimmäisellä viidellä minuutilla tehtiin nouto, hyppy ja kaukot. Noudossa mälväsi vierasta ja ohuempaa kapulaa millä ollaan treenattu, muuten aika näppärä kun ei olla kokeenomaisesti tehty melkein ikinä. Kaukoissa oli jotakin pientä hämminkiä kuten se ettei Vekki aina tehnyt ihan puhtaita vaihtoja vaan tahtoi ennakoida asentoja valumalla. Hyppy oli ok, ensimmäisellä toistolla oli liikahtanut jo melkein varastaen, mutta kuittasin sen sillä ettei olla tehty koskaan uusien sääntöjen mukaista hyppyä, eli koira hyppää kohti mikä näytti olevan koirasta siistiä. Toisella puoliskolla tehtiin merkin kiertoa, jossa Vekki ei tee vielä täysillä, koska on vähän epävarma liikkeen kulusta. Ei ihmekään, koska yleensä merkin kiertämistä käytetään sytyttelynä toisille liikkeille, eikä itse liikkeenä. Ruutu oli aika huonosti muistissa, kosketusalusta on hävinnyt koiran päästä kun sitä ei olla käytetty ja pidetty yllä, mutta hyvin se silti ruutuun saakka juoksi. Täytyy sanoa että ei kyllä kovin paljon fiksummaksi tuolla tultu, tuntui että tiesin vastaukset jo kaikkiin esille tulleisiin asioihin ja ärsytti käyttää oman vuoron treeniaikaa siihen, että koitti selittää että miksi jokin asia ei toimi kunnolla tai vaikkapa kokeenomaisesti, koska ei olla vielä vaikka treenattu sitä kuin näin. Ehkä tuntui tyhmältä siksi, että agilityssa taas tuntuu että aina saa jotakin uutta irti ja neuvoja, tokossa taas niin moni asia on miten on ihan treenin puutteesta. No ainakin tuli tsekattua missä mennään.

Viikonloppuna pidettiin ruutu- ja tolpan kierto sulkeiset. Ruutu on aika arpapeliä, sillä Vekillä ei tällä hetkellä ole focusta kosketusalustaan. Kyllä se suoraan lähtee painamaan, mutta ei hoksaa että palkka lentäisi siitä alustan läiskäisemisestä. Tänään oli tottistreenit. Vekki teki alkuun henkilöryhmää, mikä meni tosi hyvin ja ei hauvaa kiinnostanut toiset ollenkaan kun oltiin töissä. Seuraaminen käännöksineen tiputti kyllä pilven reunalta: Vekki ei osannut seurata kuin pari metriä kunnolla ja sitten se luuli että teki väärin, kun palkkaa ei tullutkaan. Tottakai koska me ollaan tehty vaan tosi lyhyttä pätkää jotta se focus saahaan paremmaksi. Nyt Vekki oli tosi epävarma, tarjosi samantien jotakin jäävän asentoa ja tai lähti koko seuruupaikalta pois pöllöilemään. Kouluttaja sano että se myös alkoi rauhoittelemaan mua. Luoksetulossa yritti tulla suoraan sivulle vaikka kuinka yritin korjata.


No ei ole helppoa taas. Kiitti Jennalle kuvasta!

koirani leijonamieli

Kaikki kolme koiraani ovat omalla tavallaan vahvoja persoonia. Eetu suhtautuu asioihin yleensä pettämättömällä itsevarmuudella ja ottaa tilanteet haltuunsa. Unski on itsenäinen ja kovapäinen koira, joka ei tahdo jäädä kakkoseksi kenellekään. Vekistä löytyy australianpaimenkoiran epäileväinen kulmien alta vilkuleva koira ja tilanteen tullen se kuulostaa hyvinkin vakuuttavalta ollessaan tosissaan. Kaikkia yhdistää se, että niistä löytyy sisältä tarvittaessa leijonan kokoinen ego.

Siksi tämä blogi sai uuden nimen. Koirani leijonamieli. Koska jokainen koirista pystyy tarvittaessa olemaan vaikka leijonan kokoinen.

vatipää ja tolleri epiksissä

(c) Ilona Karjalainen

Maanantaina käytiin Ojangossa agilityepiksissä ja olihan ne vähän isommat kinkerit mihin on tottunut kun agilityepiksiin tulee lähdettyä: jengiä ihan pipona kuin virallisissakin kisoissa ja omaa vuoroa sai kyllästymiseen saakka odottaa. Vekin kanssa käytiin yhdellä kisaavien radalla ja omanlaista jännitystä teki se, että Kaapo sitten aloitti kilpailemisensa agilityssa kahdella supermölliradalla. Kaapo oli aika pöllönä kisatilanteesta ja radalle mennessä pidin sen nameissa kiinni aika pitkään, jotta se varmasti tajuaisi että ollaan töissä. Ensimmäisellä radalla heitin lähdössä lelun valmiiksi viimeisen esteen taakse.  Kaapo jäi kuitenkin leluun tuijottamaan tosi pahasti kiinni ja heti ensimmäisen hypyn jälkeen se sinkosi lelun suuntaan pälyilemään. Joutuin suunnilleen hyppimään tasajalkaa ilmaan ja heiluttamaan käsiä ja kimittämään jotta se lopulta uskoi että käydään ensin niillä esteilläkin asti ja tuli takaisin hommiin. Eka rata oli kyllä niin uskomatonta säätöä, juuri se ensimmäinen kisarata jossa sattuu jotakin hämminkiä joka toisella esteellä maaliin tullessa lähinnä naurattaa koko touhu. Toinen rata oli jo fiksumpi ja tollerilla oli jo asennettakin itse tekemiseen - ja tehtiin lähes tulkoon ehjä rata, ainoastaan viimeisestä hypystä kersa juoksi ohi! Melkein puhdas rata, hyvä Kaapo!

Vekin rataa odotettiin pieni ikuisuus. Ainut tavoite oli tehdä tarkkaa työtä ja etenkin alun hyppyhomma pidettyä kasassa. Muurilla ja hypyllä otettiin taas typerin kielto ikinä. Lopussa Vekki valkkasikin keinun sijasta hypyn ja otettiin siihen muutama ylimääräinen hyppy ennen maaliin pääsyä. Kannatti kuitenkin maksaa tästäkin radasta, sillä siellä toimi aikalailla se mikä pitikin

Onneks on kivoja koiria joiden kanssa käydä kisaamassa.

hyviä hyllyjä

(c) Siiri Rantala

Helatorstaina kisattiin ensimmäistä kertaa (uuden) oman seuran kisoissa ja edustettiin virallisesti HSKH:ta. Juostiin kaksi eri tuomarin rataa, joista molemmista kyllä tykkäsin ja koiran kanssa tekeminen tuntui hyvältä. En vaan saanut itteeni yhtään käyntiin ja tuntui että jalat ei kantaneet tai liikkuneet yhtään ja juokseminen ei lähtenyt sitten yhtään. Aamupala oli jäänyt aika vähälle, jonka ansiosta verensokerit oli aika nollassa ja välillä pyörrytti ihan kunnolla.

Ensimmäinen A-rata olisi ollut ihan meidän rata, mutta olisi pitänyt olla paljon huolellisempi. Kahdessa paikassa jätin Vekin liian aikaisin tekemään itse ja oletin että se kyllä lukittaa esteet vaikka lähtisin jo etenemään. Eikä kiltti Vatipää tänään tahtonut irrota niin itsenäisesti kaikkiin ohjaajan huonoihin pyyntöihin, joten kieltoja niistä tuli. Muurin palikat vielä rysähti alas. Lopun suoralle olin ajatellut takaaleikata, mutta kun ei ollut puhdas rata alla niin päätin tunkea sinne ne kaksi persjättöä. Tälläkin radalla huomaa miten tönkkönä oikeesti olin, sillä oma liikkuminen on niin hidasta ja typerän näköstä.

B-rata oli aidan takaa katsottuna ihan kamala, mutta rataantutustuessa tulikin semmoinen olo että tää onkin aika kiva. Niin se olikin, vaikka olin ihan myöhässä ohjaamisessa ja unohdin mitä olin tekemässä (sillä en ehtinyt tutustua täyttä rataantutustumisaikaa) niin saatiin tehtyä puhdasta rataa aina viimeiselle putkelle saakka, jonne hätäisesti näytin vastakädellä ja Vekki otti sen jotenkin viereisenä hyppynä. Hyvä kuitenkin tietää että tämmöstäkin pystytään jo tekemään kisasuorituksena ja paljon tuli TO-DO-listalle asiaa.

(c) Siiri Rantala