28 huhtikuuta 2014

treeniturinoita


Pelastuskoirien pienryhmässä mukana

Pelastuskoirahomma on ottanut mukavasti tuulta alleen, sillä pääsimme mukaan pienryhmään. Mukavinta tässä on se, että treeneistä sovitaan erikseen oman treeniryhmän kanssa ja voi itse päättää mitä haluaa treenata, kuten hakua, jälkeä tai tottista. Ensimmäiset treenit olivat sunnuntaina, oltiin metsässä hakuhommissa. Suurin osa porukasta halusi tehdä jälkeä, mutta me tehtiin hakua. Kolme ukkoa. Kaksi ensimmäistä partioiden (?), eli ukot piiloissa ja vapautin Vekin keskilinjalta suunnilleen ukon suuntaan ja annoin itse selvittää hajua. Yleensä Vekki tekee tosi intensiivisesti hakuhommia eikä se luovuta ennen ukon löytämistä, mutta nyt se oli hieman eksyksissä. Tajusin syyn vasta treenien jälkeen, sillä tosiaan ukot olivat maastoon rakennetuissa, maan pinnan alla olevissa syvissä "kuopissa". Vekki sai paljon huonommin hajusta kiinni, eikä se taas ollut ihan varma ukkojen sijainneista. Muutaman kerran se tuli pyörimään jalkoihin hakien katsekontaktia ja pyytäen ohjeita. Pari kertaa otin sen uudelleen sivulle ja lähetin uudelleen, mutta sain tästä kommenttia että mielummin jatkan vaan rivakkaa kävelyä ja näytän sillä koiralle että jatka vaan hommia. Viimeinen ukko tehtiin enemmän pistona, aika laajasti Vekki kävi lenkittämässä, mutta tämä ymmärrettävää kun ollaan tehty lähinnä partioiden tähän asti. Loppupalkkana sillä oli lelu, jolla ukko leikitti.

Jäljestämisen suhteen tekisi mieli ryhdistäytyä. Nyt olisi hyvät puitteet treenata sitäkin osaavassa seurassa. Haku on edelleen se ykkösjuttu, mutta Vekissä on selkeästi ainesta myös jäljelle. Monta kertaa oon meinannut alkaa jo opettamaan keppien ilmaisemista, mutta vielä ei olla treenaamaan asti päästy. Esineruutu on myös treenien TO DO-listalla ja esineitä valmiina.


Tokoja

Ollaan tokoiltu ihan hyvällä innolla, yleensä aina jonkun kanssa. Vekin kanssa seuraamisessa edetään hyvällä tahdilla. Edelleen aika hömppäpentumeiningillä tehdään, nykyään pidän tärkeänä sitä että nään sen silmissä oikeasti sen "palon" ja sillä on hauskaa, eikä liian keskittynyttä tokoilevaa koiraa. Yksi päivä höntsäiltiin metallikapulalla: heti Vekin koskiessa tai nostaessa kapulaa aloitin lelubileet. Eetu on tehnyt sairaan hyviä ruutuja, lähtee varmana irtoamaan käskystä ja paikkakin ruudussa on hyvä! Unski on saanut hömppäillä ja tehdä mm. ruutua, joka on ihan sen ykkösliike! Corgien Tokomestaruus karkelot taitavat ikävä kyllä jäädä meiltä tänä vuonna väliin monien syiden takia, kuten rahatilanteen.

Agilityhömppää

Aksassa Eetu ja Unto ovat päässeet pitkästä aikaa tekemään kunnolla. Unton kanssa rallitellen erilaisia suoria ja helppoja pätkiä, pääasiana pitää vain hauskaa. Teki Umppu kuitenkin treenien lopuksi kokonaisia keppejä (ohjureilla) ja ai että kun oli pätevä! Otin vielä mukaan hypyn ja hienosti se haki kepit eri kulmistakin. Unskin kanssa aksaaminen on ihanaa silloin, kun sillä oikeasti on moottoria ja silmissä sellainen "8D8D8D"-ilme. Nytkin mulla oli palkkana sen lempipallo, joka muistuttaa kokonsa puolesta lähes lentopalloa. Semmoinen kainalossa juoksin radalla ja mietin, että voisihan tää helpompaakin olla! Eetu pääsi agittamaan pitkän tauon jälkeen ja taukohan taas näkyi ihan kamalana perseilynä radalle siirtyessä ja ongelmakohdissa. Kuitenkin ohjauksiin tuli tosi hyvin mukaan ja suoriuduttiin melko haastavastakin mutkitteluradasta yllättävän hyvin taukoon nähden. Kova palo olisi kisakentille, mutta katsellaan mitä kevät ja kesä tuo tullessaan, vai tuoko mitään.

Vekki pääsi tänään ryhmätreeneihin. Naksuttelin keppien ekaa väliä ja hengattiin keinulla, kun liikutin sitä edestakaisin. Lisäksi suoraa putkea ja muutamaa hyppyä, aika samaa kuin viime kerralla. Palkkaaja oli lopussa, hyvin tarrasi rättiin kiinni vaikka muutaman kerran irrottikin otteensa ja tuli kysymään multa lupaa leikkiä. Putkien suita Vekki haki älyttömän hyvin, kun toistelin sille "putkeenputkeen" käskyä kauempanakin putkesta ja sinne se lähti hakeutumaan putken suulle. 


Viikonloppuna meillä olisikin 4 päiväinen Vekin kasvattajan leiri Kiteellä. Mieletöntä on, että kaikki P-pentueen pennut ovat tulossa paikalle, sekä myös äiti Naava. On mielenkiintoista nähdä miten pennut tulevat keskenään toimeen ja nähdä omistavatko muutkin tälläisen vatipään. Leirillä päästään myös treenaamaan taas paimennusta sekä luvassa myös tokoilua. Can't wait!

Ei kommentteja: