mä rakastan mun koiria

Tänään oli erityinen päivä, sillä kisasin ensimmäistä kertaa ikinä kahden oman koiran kanssa samassa virallisessa kokeessa. Vekin kanssa suunnitelma oli saavuttaa RTK1 arvo ja nousta avoimeen luokkaan. Unskillehan asetin tälle vuodelle tavoitteeksi kilpailla virallisesti rallytokossa ja kirjoittaessani sen taisin olla jo ilmoittanut sen (oikestaan Oona ilmoitti, mun virallinen rallytokokonsultti) kokeeseen. Tajusin kuitenkin, että treenien ja kokeen väliin jää paljon aikaa, joten aika kylmiltään kettupoika joutui kokeeseen ensimmäistä kertaa elämässään. Otin Unton halliin vain hetki ennen kisakirjan varmistusta sekä omaa suoritusta, joka olikin hyvä päätös. Nyt sillä pysyi hyvä ilme kokoajan, eikä se ehtinyt rauhoittua tai tylsistyä, jolloin vire olisi laskenut.

Jos kuitenkin aloitetaan Vekin kokeesta. Vekki oli ryhmässä vuorossa toisena ja kuumottelin mielessäni, että miten ihmeessä ehdin saada sen halliin järkevästi rataantutustumisen päätyttyä. Muuten se on tosi fiksu, mutta corgeista se vetää sellaiset kateellisuuskierrokset, että aika kuuppa poristen tultiin halliin. Radalla tuntui taas siltä että koira voisi kuunnella paremminkin ja lässytin Vekille tavallista enemmän, mistä sainkin palautetta kaverilta että varmistelin oudon paljon. Virheitä radalla ei ollut, ainostaan eteentulosta perusasentoon vasemman kautta tulemisen Vekki teki ihan perse maata viistäen, minkä tiedostin enkä yrittänyt sitä estääkään.

Sitten päivän hupinumeroon, ainakin näin olin varautunut. Unski teki kehän ulkopuolella tosi hienosti töitä, ihan suoria perusasentoja, eteentuloja ja takaakiertoja. Mun piti hetki koeajaa koiraa, sillä olin esimerkiksi unohtanut millä käskysanalla se kiertää mun selän takaa, sillä kun oikea käsky löytyi niin tyyppi teki tosi makeita saksalaisia täyskäännöksiä. Kehässä mentiin ensimmäiset kyltit skarpisti, sitten pikkukettu jäi hetkeksi zoomailemaan ympärilleen, kunnes jatkettiin taas matkaa. Uusittiin kaksi kylttiä (270 astetta vasempaan ja vasen täyskäännös). Viimeisillä kylteillä Untolla ei enää keskittyminen ihan täysiä ollut, mutta tsemppasin sitä ja sitten päästiin kehänauhojen ulkopuolelle ja Unski sai hirveästi ruokaa ja rakkautta.

Kisakirjojen jaossa valtaosa ihmisistä sai sitten jo kisakirjansa, ennen kuin olin saanut yhtäkään omaani. Viimeisten joukossa sanottiin sitten Unto ja tuomari hymyili sanoen, että hyväksytty tulos sieltä tuli. Ihan spontaanisti vastasin suunpielet korvissa että voi kuinka ihanaa, sillä oikeasti hyväksytty tulos ei ollut mitenkään itsestäänselvyys. Vekin kisakirjaa en saanutkaan, sillä meillä oli pisteiden puolesta mahdollisuus palkintosijoihin, joten piti odotella vielä toinen alokasryhmä läpi. Käytiin tässä välissä Ikeassa syömässä ja ostamassa mm. Unskille palkinnoksi uusi käsinukke, sillä se rakastaa leikkiä ja painia ihmisen käden kanssa.

Syy miksi ilmoitin Unskin kokeeseen oli se, että vihdoin tuntuu että sen mielestä treenaaminen ja mun kanssa tekeminen on aina hauskaa. Uskallan luottaa siihen, että se haluaa hoitaa homman kotiin tai ainakin pienissä aivoissa on sellainen yhtälö, että kovasta yrittämisestä saa aina palkinnon. Koira jonka kanssa kilpailuhaaveet haudattiin jo monta vuotta sitten, päätin että ei toisen tarvitse kun se ei selvästikään ole sen juttu. Sen jälkeen kuitenkin on tapahtunut paljon ja tänäänhän se nähtiin: ei olla treenattu pitkään aikaan, ehdin nähdä koiraa kaksi tuntia ennen kuin jo mentiin tekemään töitä. Kyllä Unton kanssa haetaan ainakin koulutustunnus tänä vuonna ja sitten treenataan avoimeen luokkaan.

Toisen alokasryhmän loputtua alkoi hiljalleen palkintojen jako. Oli oikeasti aika jännittävää, sillä en ollut katsonut aiemmin yhtään mitä pisteitä saatiin ja siksi olin ylipäätään yllättynyt että oltiin pääsemässä palkintosijoille. Kisakirjoja alettiin jakamaan ja ihmeissäni katoin, kun kirjat vaan vähenee mutta omaa nimeä ei kuulu. Mutta sitten lopulta, tultiin pronssille 99/100p ja otettiin koulutustunnus RTK1. En taas muista milloin viimeksi olisi ollut näin mahtava koepäivä, vielä ikimuistoinen ja täysin tavoitteet täyttänyt kahden oman koiran osalta. Toinen nousee avoimeen luokkaan ja toinen aloitti kilpailemisen ja ehdottomasti tulee menemään kokeeseen uudelleen. Eetu pääsi kaksi kertaa halliin tekemään kun oli aikaa, sillä oli maailman parasta. Se rähjäsi mulle, hyppi vasten ja komenti että nyt perkele tehään niitä töitä. Maailman parhaita koiria.

Nyt ollaan käyty hyvällä iltalenkillä, tein itselleni palkintoillalliseksi vegaanipizzaa ja juon lasipullosta kokista. Kolme tuhisevaa, välillä huulien välistä rappukäytävän äänille tuhahtelevaa koiraa nukkuu jaloissa ja lattialla. Oon tosi onnellinen näistä.