Elämä neljän koiran kanssa on ollut yllättävän mukanaa ja etenkin kivaa vaihtelua. On mukavaa viedä isompi porukka hyviin maastoihin juoksemaan ja nähdä sitten kotona lopputulos, kun kaikki neljä simahtavat tyytyväisinä lattialle. Vekin kynsi on ollut jo vähän aikaa hyvässä kunnossa ja kuumimpana helleviikonloppuna soitinkin kasvattajalle ja kysyin voisiko Vekkiä jo uittaa. Kun hyväksyntä tuli, niin vietiin koko konkkaronkka joelle uimaan ja Vekki oli niin onnellinen päästessään uimaan ja myös juoksemaan pehmeälle pellolle. Tarkkailin kynttä tämän reissun jälkeen ja kun huomasin ettei se miksikään mennyt, niin olen alkanut höllätä jo ja Vekki sai alkaa juosta vapaana nurmikolla ja pellolla sekä uida kunnolla. Kynttä ei enää suojattu, mutta yksin ollessaan kauluri oli varmuuden vuoksi päässä. Nyt pari päivää ollaan menty jo normaalisti muissakin maastoissa. Yksi syy rentoihin lenkkeihin on Vekille ostamani kuonopannan ansiosta. Vekki ulkoilee tällä hetkellä aina remmissä ollessaan myös kuonopanta päässä, sillä se rauhoittaa sitä todella paljon. Kuonopannassa ollessaan se ei yritä possuilla ollenkaan vaan on oikeasti rennompi. Kuonopanta on auttanut myös ohituksiin, sillä Vekki ottaa paljon paremmin niissäkin taas kontaktia, kun se on jo valmiiksi lähellä mua.
Olen miettinyt nyt useana päivänä sitä, miten tietyt koiravarusteet leimataan usein sellaisiksi "epäonnistujan valinnoiksi" ja minkä vuoksi itsekin pidin kuonpantaa ihan viimeisenä vaihtoehtona. Nyt kun on käyttänyt sitä jonkun aikaa, niin tuntuu hassulta miten vaikealta tuntui mennä kauppaan ja vain ostaa se. Meillä on myös juuri ostettu Eetulle kuonokoppa (kankainen) kynsien leikkuuta varten. Eetu vihaa kynsien leikkaamista ja se ei osaa käyttäytä silloin yhtään. Kun katson kynsiä niin Eetu pitää tyytymätöntä mörmötystä ja välillä koittaa murista. Kun leikkaan leikkureilla kynttä, niin Eetu aina säpsähtää ja liikahtaa. Leikkasin eräänä päivänä kynnet ja laitoin Eetulle ensimmäistä kertaa kuonokopan, niin tuntui että sekin rauhoittui. Itse rentouduin siksi, että tiesin että Eetu ei voi ainakaan iskeä hampaitaan käsivarteeni vastapalvelukseksi siitä että yritän hoitaa sitä, sillä uskon että on pieni mahdollisuus että se voisi tehdä niin koska vihaa kynsien leikkuuta niin paljon. Kynsien leikkaaminen on kuitenkin koirasta niin ikävää, että kuonokopan kanssa leikkaaminen käy ripästi. Hassua miten epäonnistujalta ensin tuntui kun kuonokoppa meni hankintalistalle, mutta nyt kun näen mikä hyöty siitä on, niin tuntuu hölmöltä että en tehnyt sitä aikaisemmin koska ajattelin sen olevan niin "huono juttu".
Uimisen lisäksi ollaan käyty lenkillä Jennan, Hyrrän ja Delian kanssa sekä Miran ja Ardiente-koirien Taikan ja Dinan kanssa. Iltaisin ollaan menty monena kertana kodin viereiselle nurmikolle tai hiekkakentälle tekemään tokoa ja temppuja. On niin kivaa treenata vaihteeksi tokoa koiran kanssa, joka voisi seurata vaikka kilometrin ja sitä ei tarvitse mitenkään tsempata tekemiseen! Eetun kanssa ei olla tokoiltu ikuisuuteen tällä tavalla, mutta niin se vain teki koemaista ruutua, merkkiä ja noutoa - tuosta vaan! Ja toistoja se kestää, vaikka välillä meinaa ääntä tulla ja lelulla leikkiminen on kivaa. Olisi tarkoitus opettaa Eetulle nyt enemmänkin ylempien luokkien liikkeitä, sillä se kaipaa haastetta ja vanhojen juttujen toistaminen ei on pala kakkua. Unton kanssa on tehty pikkuisen tokoa, temppuiltu ja leikitty. Olin haljeta ylpeydestä, kun yksi päivä Uns teki lähes kokeenomaista ruutua (tosin ruudussa oli namialusta) ja toisissa treeneissä leikki mun kanssa lelulla öristen. Treenipaikka ei ole sille todellakaan helppo, sillä ympärillä leikkii ja juoksee paljon eri ikäisiä lapsia ja vieläpä rusakoita. Yhdissä treeneissä jalkapalloa pelattiin samalla kentällä. Unski treenaa nykyään häntä pystyssä tomerana, on aina liekeissä kun pääsee tekemään mun kanssa eikä sillä tunnu olevan aikomustakaan possuilla!
Vekin kanssa toko alkaa olla aika tukevalla pohjalla. Nouto toimii eteentulon kanssa ihan kelvosti siihen missä mennään ja kaukot tekee jo koeomaisesti pienellä välimatkalla vaikka välillä hoopoileekin. Seuraamisessa mennään jo pidempääkin matkaa satunnaisesti, mutta ilme pysyy aina kiitettävänä. Ja jos tuntuu, että ei pysy niin seuraava toisto saattaa olla lelun lentäminen heti ensimmäisestä askeleesta tai pelkästä perusasennosta. Vaikka en fanitakaan naapuruston juoksevia ja äänekkäitä lapsia, niin Vekin kanssa tekee älyttömän hyvää että niitä pyörii ympärillä kun treenataan. Yksikin ilta tehtiin merkin kiertoa, niin äkkiä eräs vierestä juokseva pikkupoika jäikin ihan merkin lähelle seisomaan ja toljottamaan. Tyypilliseen tapaan Vekki ei tietenkään noteeraa lapsia ollessaan töissä, mutta silti uskon että tämä tekee hyvää sille. Vekistä siis lapset ovat tällä hetkellä todella epäilyttäviä.
Eetusta huomaa ettei se ole ihan täydessä iskussa. Jos se saisi päättää, niin sen urheileminen olisi varmaan pelkästään uimista ja treenaamista. Olenkin suhteuttanut Eetun rasituksen niin, että päivinä jolloin tehdään jotain rankempaa tai nähdään muita koiria, niin seuraavana päivänä ja sitäkin seuraavana Eetu on kevyemmällä liikunnalla. Sen huomasi keskiviikkona, kun oltiin edellisenä päivänä nähty Jennaa ja koirat sai rallata pellolla. Olin lähdössä lenkille muiden kanssa, niin Eetua ei vain huvittanut tulla ja se jäi aivan tyytyväisenä makoilemaan olohuoneen matolle, vaikka lähdin muiden kanssa ulos. Mutta eilen taas se oli aivan lähdössä, kun oltiin eteisessä. Unski taas jaksaa painaa täysillä muiden mukana. Eilen nappasin sakset käteeni ja vedin sen maha- ja tassukarvat pois varmaan viidessä minuutissa. Kyllä tuli taas kevyempi olemus eikä mikään roska tai hiekka jää kutittamaan karvojen sekaan
Kun Vekki on saanut alkaa taas uida, niin mulle tuli äkillinen päähänpisto: mitä jos koitettaisiin saada vielä vepen soveltuvuuskoe tänä kesänä läpi. Tutkittuani koetarjontaa huomasin että olisi neljä mahdollista koetta jonne voitaisiin päästä ja itse soveltuvuuskoen alueet eivät tuntuneet kovin vaikeilta koiralle, joka rakastaa uimista ja työskentelyä. Lisäksi tykkään treenata Vekin kanssa lajeja joissa sillä on itseluottamusta, joten vepe tuntui tosi hyvältä idealta. Niin päädyin samantien ostamaan halvalla myynnissä olleen kumiveneen, joka ei tietenkään vastaa vepessä käytettävää isoa kumivenettä, mutta uskon että treeneissä se kelpaa.
Treeniin meni ensimmäisenä esineen vienti, jota tehtiin apuohjaajan (poikaystävän) kanssa. Ei mitään ongelmaa, koska vientiä on treenattu Vekin kanssa vähäsen aikaisemmin. Nyt pitäisi odottaa aurinkoisia päiviä ja laittaa kumivene vesille ja etenkin veneestä hyppääminen ottaa tehotreeniin. Hei, pitäähän sitä tavotteita olla ja uiminen on täydellistä urheilua kasvattamaan Vekin kuntoa agilitya ajatellen, jonne palataan myös viimeistään ensi viikolla viikkotreeneihin!
Ajatuksena olisi kirjoittaa treenejä enemmän ylös, kun nyt päästään corgienkin kanssa kunnolla eteenpäin.
1 kommentti:
Itsekin vierastan apuvälineiden käyttöä varmasti ihan turhan paljon. Olen joutunut turvautumaan suihkepulloon ja sen mukana kantaminen saa itselle välillä kunnon epäonnistujan fiiliksen aikaan. Oma auktoriteettini ei riitä koiran hallitsemiseen vaan tarvin sen kiihtymisen katkaisemiseen apuvälineitä. Samaan aikaan vesipullo treeniliivn takataskussa tuo minulle varmuutta ja tämä pelkästään auttaa hallitsemaan pienen kiljujan egoa. Mutta silti välillä mietin, että mitenköhän pulloni näkevät ihmiset meihin suhtautuvatkaan? Ottavatko varmuudeksi vähän lisää hajurakoa vai surkuttelevatko? Näillä kuitenkin mennään ja toivottavasti vain eteenpäin!
Lähetä kommentti