mikä vekistä tulee isona?

Vekin sairasloma loppui jo vähän aikaa sitten ja ollaankin otettu taas tuntumaa agilityyn. Ensimmäinen treeni oli pelkkä palauttelu "juostaan esteitä kentän päästä päätyyn"-tyylillä ja hyvin oli Vekillä ajatus ja kropanhallinta mukana. Puomin alastulosta tuli useampaan kertaan läpi kun jäänyt sitä vahtimaankaan, pienellä varmistelulla alkoi taas muistaa pysähtyä. Puomihan on ollut Veestä jo pitkään taas vähän jännittävä eikä sitä uskalleta juosta hullun raivolla, joten parempi että vauhtia on ku arkuutta.  Seuraavat treenit oli oman ryhmän, jossa ei ollutkaan paikalla kouluttajan lisäksi kuin kaksi - me ja toinen treenaaja. Tehtiin MM-karsintojen hyppäriä ja otettiinkin sitten leikkimielinen australianpaimenkoirat vastaan bordercolliet skaba, kun juoksin myös kouluttajan Ripa-auspain kanssa ja toinen ohjaaja kahden bordercollien kanssa. Kyllä vieras maksi koira tuntui niin jännältä käteen:  Ripan laukka-askel oli kuin hevosella ja useamman kerran se levahtikin jonnekin väärälle esteelle, kun oon tottunut koiraan joka seuraa aika tarkkaan mitä mä teen. Tulin kyllä tosi tyytyväiseksi taas siitä millaisen kultakimpaleen oon saanut treenikaveriksi, sillä Vekki on vaan niin selväpäinen työskennellessään ja kiltti ja pieni ja kuuliainen, kuten kouluttajakin taas mulle sanoi. Kolmannet treenit oli sunnuntaina, kun mentiin treenaamaan Ojankoon Maijan ja auspaiden kanssa. Tehtiin Liuhdon valmennuksessa ollutta 25 esteen rataa, jossa teemana oli pitkät viennit. Rataa rakentaessa aloin huomaamaan etten saisikaan ihan mitään kevyttä sunnuntaimielelle sopivaa hömppää josta salaa haaveilin, vaan tarkkuutta ja helvetin nopeaa askelta vaativaa harjoitusta. En uskonut meidän kykenevän menemään rataa kuin korkeintaan viiden esteen osissa, mutta mitä vielä - mehän tehtiin lähes puhdasta rataa pienillä kauneusvirheillä. Oli miten oli, niin osaan kyllä arvioida meidän tason aika alakanttiin!

Vekin vesipelastusura lähti ihan hyvin käyntiin ja ostamani kumivene ei ole ottanut itseensä, vaikka siitä on hyppinyt kaksi koiraa veteen ja muuten vain kuljetettu yhtä ihmistä ja kahta koiraa.
Toiseen vepen soveltuvuuskokeeseen olisi ilmoittautuminen ensiviikolla, mutta joudun ehkä lannistumaan ja olla ilmoittamatta meitä. Niin koomista kuin vesipelastusksen treenaaminen on ollut, niin ei me kyllä vielä soveltuvuuskoetta tällä treenimäärällä mennä läpi. Tyhmää, mutta kuka tietää ehkä ensi kesänä meillä on ensinnäkin auto jolla kuljettaa kumivenettä tai jopa järvi lähellä. Luultiin siis että meiltä olisi helppo mennä Firan montuille jossa voisi vepeä treenata, mutta joku reittioppaassa ja navigaattorissa olikin vialla ja se näytti sijainnin ihan väärin. Mutta kyllä me loppukesä silti vepeä humputellaan ja tehdään pohjaa ensi kesää varten. Yleensä Vekki omaksuu uudet asiat niin nopeasti ja rohkeasti, että unohdan välillä miten jotkut asiat tarvitsevat toistoja etenkin jos pikkupoika on yhtään epävarma, esimerkkinä nyt vaikka toko. Vepessä se tuli yhdellä toistolla epävarmaksi ja sen jälkeen jouduin tsemppaamaan että ei tässä mitään hyvin menee. Sitten se alkoi tarjoamaan pelleilyään, eli uimaan ympyrää ja pyydystämään räiskimiään vesipisaroita. Totesin oikeastaan sen jälkeen, että en lähde kyllä soveltuvuuskokeeseen koiran kanssa joka saattaa kesken kaiken keksiä että täälläkin voi leikkiä tätä sairaan siistiä hommaa.


Sitten otsikkoon viitaten, ajattelin että olisi kiva hiljalleen päättää ne lajit joita aletaan ihan tosissaan treenaamaan. Tosissaan tarkoittaa sitä, että tavoitteena on päästä kisaamaan, ottaa välitavoitteita ja treenata rutiininomaisesti. Vatipää on ollut ihan huippu monitoimikoira, mutta olisi myös huikeaa joskus kisata sen kanssa etenkin palveluskoiralajeissa. Kaikki PK-lajit mua kiinnostaa, mutta kiinnostus ei riitä kun pitäisi joskus treenatakin. Päätin, että koitan nyt ensin saada meidät hakuryhmään, jos ei onnistu niin sitten se olisi varmaan viesti. Jälkeä tuskin tehdään tavoitteellisesti ennen uuden auton omistamista. Agility on tietenkin ykkönen. Nose work kiinnostaa mua ja mehän ollaan vastaavaa tehtykin, kun Vekki osaa etsiä vihreän teen hajua sisätiloista. Vepe on oivallinen kesälaji. Tokoahan me edelleen treenataan, mutta se taitaa olla sellainen laji etten anna itselleni lupaa haaveilla kokeeseen menemisestä vielä pitkään aikaan! Mikään kiirehän meillä ei ole missään lajissa, etenkin kun Vekki on mun ainoa harrastuskoira ja tulee olemaan pitkään