takaisin satulaan

Kuitataan koirien kuukauden lomailu Jämsässä, sen jälkeiset "yhyy ne ei osaa enää käyttäytyä"-ulina ja muu typerä valitus tähän yhteen lauseeseen. Noin, sitten keskitytään vuoden ensimmäiseen merkintään! Meidän elämä tulee taas hieman muuttumaan, kun sain kuulla ennen joulua mitä parhaimman uutisen: sain asunnon keskustasta! Elämä tulee helpottumaan paljon, kun kaikkialle pääsee kävellen ja helppo kulkea. Autonkin aion antaa pois, mikä on kyllä pitkä miinus koiraharrastusta ajatellen

Jämsässä ehdittiin käydä moikkaamassa Kössi-leobergin pentua. Kävi taas kerran selväksi, että Unski ei vain tykkää liian uteliaista ja iholle tunkevista koirista. Kössi-pieni olisi halunnut kovasti leikkiä, mutta Unskia alkoi samantien ahdistaa itseään tyrkyttävä ja säheltävä pentu. Saattaa tuo murkkuikäkin painaa kupissa, kun kokoajan piti olla isottelemassa. Lisäksi oltiin yksi yö Jyväskylässä poikaystävän kämpillä, jossa pojat osasivat onneksi käyttäytyä. Koitan nyt kuskata niitä mahdollisimman paljon joka paikkaan kylään, jotta jatkossa reissaaminen olisi vielä mukavampaa

Ollaan menty päivittäin lenkille järven jäälle ja voin vannoa, että tullaan varmaan menemään talven jokaisena päivänä! Ei ole oikeasti parempaa paikkaa lenkkeillä, kun jokapuolella ihan tyhjää eikä tarvitse väistellä ketään vastaantulijoita. Voi vain keskittyä katsomaan koirien temmellystä, kun ne juoksentelevat koko sydämensä edestä. Vieläpä kun ne leikittävät toinen toisiaan ja juoksevat toisiaan karkuun pää kolmantena jalkana. Tykkään siksi erityisesti näistä kuvista, koska kerrankin kumpikaan ei roiku joka kuvassa toisen niskakarvoissa kiinni tai näytä tyrannikoiralta! (katso tarvittaessa 2.kuva)

Jos loppuvuodesta elämä koitteli Unskia, niin nyt on sitten Eetun vuoro. Koettelemukset ovat vain vähän eri luokkaa, sillä kyseessä on vain yksinoloharjoittelua ja Unton aktiivista treenaamista. Ollaan Unpen kanssa tehty nyt tosi paljon uusia juttuja, joista otin treenivideonkin. Treenien aikana Eetu opetteli elämään asian kanssa eristettynä olohuoneesta ja taustaäänistä voitte päätellä mitä mieltä se asiasta oli. On ollut todella palkitsevaa päästä tekemään pitkästä aikaa kunnolla minun pienen miehen kanssa, koska se on niin pätevä! Hetkellisesti jo ajattelin, että okei ehkä siitä ei tule tulta ja tappuraa syöksevää harrastuskoiraa, vaan se saa olla pieni suuri ajattelija ja omissa haaveissaan viihtyvä Unto. Sitten ajattelin että miksi luovuttaisin: ostetaan vaikka eläinkauppa tyhjäksi herkuista ja leluista, jotta löydetään mieluisat tai mitä tahansa - mutta ei luovuteta! Nyt ollaan edetty isoa askelia lyhyessä ajassa ja voi pojat, kyllä tästä vielä harrastuskoira saadaan! Kertooko jotain se, että katsoessani treenivideota Unpe tuli jatkuvasti tarjoamaan temppujaan eteeni ja tuijottamaan tiiviisti jo ennestään tuttu katse silmissään; "tehäänkö me jotain voitaisko tehä oisin tässä valmiina hei tehään vaan!"