01 maaliskuuta 2018

tokoasiaa


Toko se on kyllä ihan omanlainen tunteiden vuoristorata. Toisena päivänä ei malttaisi odottaa seuraavaa treenikertaa ja raapustaa suunnitelmia ylös innosta puhkunen ja sitten taas joskus jo treenikentällä täytyy hengitellä syvään ettei tekisi mieli lyödä hanskoja tiskiin. Onneksi nykyään kuitenkin lähes aina mennään ensimmäisen esimerkin fiiliksissä. Tokon piti olla pannassa vielä pitkään, mutta tässä on tullut vähän muutoksia suunnitelmiin. Olin päättänyt että kisataan nyt vain agilitya kevät niin pitkälle kuin jaksetaan, mutta sitten tulikin olo että olisi se mukava nyt päästä muissakin lajeissa kisoihin asti kevään aikana. Kevät ja kesä kun on toko-rallytokoihmisen parasta aikaa, kun voi treenata ulkona ja olisi ihanaa saada uutta työstettävää ulkokaudelle. Treenattu on ja asiat hyvällä mallilla, niin haluan päästä tekemään tuloksia. Ostin jo lisenssinkin, mutta sen jälkeen sain kuulla että kaikki maaliskuun rallytokokokeet ovat täynnä. Koska rallytokossa mestarissa kisaaminen siirtyy nyt luultavasti huhtikuulle asti, niin huvikseni kävin vilkaisemassa miltä tokokoekalenteri näyttäisi. Löysin sattumalta aika kivan kokeen ja sitä ajatellen ollaankin tehty nyt jopa enemmän tokoa kuin rallytokoa. Mä oon vähän semmoinen että rakastan kisaamista, koska Vekin kanssa on niin kiva kisata ja tulokset ovat yleensä ahkeran treenin jälkeen aina mahdollisia. Haluan tuloksia, koska en jaksa ylläpitää ja hioa liikkeitä ilman tavotteita ja pyöritellä peukaloita että kai sitä joskus sinne kokeeseen sitten. Tavoitteena ei ole tokosta hakea kuin yksi hyväksytty tulos ja sen jälkeen siirtyä seuraavaan luokkaan. Siksi päätin että voin ihan hyvin pyrkiä nyt saamaan tämän tuloksen tässä rallytokonkin ohella tai ennen sitä. 

Paikkaistumisen kanssa on ehditty hakata päätä seinään. Vekki ei vaan ymmärrä että se on liike ja pienenkin häiriön tullessa valui maahan, koska se oli tuttua ja istuminen asentona vielä niin herkkä. Tätä on treenattu nyt kokeenomaisesti niin, että jätetään yhdessä palkka odotustilaan, sitten mennään remmissä kentälle ja kokeenomaisesti mennään suorituspaikalle, irrotetaan hihna ja jätetään istumaan. Ajan (tai sen yli) palaan koiran taa, vierelle ja siitä vapautan sosiaaliselle palkalle eli mun kehuille. Siitä kytken, "mennään hakemaan palkka!!!" ja juostaan yhdessä kaukopalkalle. Saatetaan tehdä 5-6 toistoa yhden treenin aikana. Yritän tällä luoda Vekille rutiinia, jotta sille ei tulisi kokeessa olo ettei se olekaan varma mitä on tullut tekemään ja tarjoaisi maahanmenoa. Ekan treenin aikana se kahdella eri kerralla valui maahan minuutin loppupuolella. Näistä ihan spontaanin reaktion mukaisesti juoksin samantien sen luo "ei, ei ei käy ei tommonen ei käy" ja ymmärti nostaa itsensä heti takaisin istumaan. Kitken tätä ajatusmallia pois, että kyseessä olisi vain "odota jossain asennossa ja jos alkaa siltä tuntumaan niin käy maate" ja se toikin parilla huomautuksella jo heti tuloksia. Kotona Vekin on pitänyt jo pitkän aikaa tehdä aina joku käytösruudun liike ennen lupaa alkaa syömään. Nää on hyviä hetkiä tehdä tätä, koska palkkion arvo on niin mielettömän suuri. Nyt ollaan ymmärrettävästi tehty pelkkää seisomista pitkään, koska se tuli ihan uutena liikkeenä. Kaveriksi on alettu kuitenkin tekemään myös paikkaistumisia. Siinä se nälkiintynyt raukka joutuu aina vähintään minuutin pönöttämään asennossa kuola valuen, kun ruokakuppi on vieressä odottamassa.



Noudossa luovutin kapulan kanssa eteentulosta. Meillä oli jonkin aikaa sitten aivan paska treeni, kun eteentulo kapulan kanssa ei vaan millään onnistunut. Joskus Vekki tekee parikin toistoa hyvin ja sitten alkaa pelleily. Kaikki ilo häviää tekemisestä, kun minä en ymmärrä mistä kiikastaa, kun tuntuu että mikään apu tai vihje ei auta Vekkiä tekemään seuraavaa toistoa paremmin. Niimpä päädyin kokeilemaan lopulta taas pistää se hakemaan kapulaa ja vihjeellä pyysin sen kiertämään yllättäen selkäni takaa sivulle. Tämä onnistui samantien ja se onnistui täydellisesti myös seuraavatkin toistot. Päätin että koska eteentulon hinkkaaminen syö vain meidän suhdetta ja pitkään rakennettua paloa tokon treenaamiseen, niin pistetään eteentulo jäähylle toistaiseksi. Sitten kun PK-kokeet alkavat tulla ajankohtaiseksi, niin palataan asiaan. Vekin ilme koheni heti kun se sai tuoda kapulan selkäni takaa ja nyt se tulee kerta kerralta itsevarmemmin ja on selvästi jopa helpottuneen näköinen. Jäävät ja ruutu näyttää tällä hetkellä hyvältä. Työlistalla ovat seuraamisen peruuttaminen, loppuperusasennot vauhdikkaista liikkeistä (ei keskity tekemään liikettä loppuun asti, vaan istahaa vauhdista epätarkasti) ja se paikkaistuminen. Muuten ollaankin jo luotu katseita myös voittajan liikkeisiin, koska kyllähän se kutkuttaisi päästä treenaamaan uusia hommia. Mutta siihen saakka että 1-tulos avoimesta saadaan, niin pyritään työstämään se mahdollisimman hyväksi paketiksi.


Jos voittajan liikkeitä ajatellaan, niin vain tunnari on edelleen pahimmillaan lähtökuopissa. Ohjatun Vekki osaa, hyppynoudossa ei ihmeellistä (tosin pitää muistutella metallikapula), ruudusta seuraaamaan tulo on tuttua sekä luoksetulon stoppi tuskin tulee olemaan mikään suuri työmaa. Kaukotkin ovat tuttuja, tosin vielä arvon että millä tekniikalla opetan istumasta seisomisen ja seisomisesta istumisen, kun leirillä sai vinkkejä tekniikoihin. Paljon osia mitä on kyllä tullut tehtyä ja ne täytyy vaan herätellä esiin. Edelleenkään Vekistä tuskin tulee ikinä pääasiallisesti tokokoiraa, joten mulle riittävä palkinto on että saamme nyt treenata tokoa niin että kummallakin on hauskaa ja halu oppia uutta ja kehittyä.

21 helmikuuta 2018

agilityn nollalaskuri


Tänään lähdettiin HAU:n järjestämiin arki-illan pakkaskisoihin. Muistan kun bongasin kisat kisakalenterista ja pyörittelin silmiäni, että voi tulla vähän viileä noissa kisoissa juosta keskellä helmikuuta illalla. Kuitenkin vapaalla kun tässä ollaan niin sinne tottakai lähdettiin. Arki-illan kisat on muutenkin kivoja ja tuo keskelle viikkoa erityistä tekemistä. Silti kisoja ei kuitenkaan jännitä samanlailla kuin viikonloppuisin, kun aamulla räväyttää silmät auki ja kisapäivän adrenaliini alkaa samantien puskemaan päälle. Tänään ei paljon ylimääräistä mahtunutkaan radan muistamisen lisäksi päähän, kun pakkasta oli ulkona -11 ja säätiedotuksen mukaan ilma tuntui kuin olisi -15°C. Hallissa oli sitten -12°C eli ei kovin lämpöiset olosuhteet! 

Eka rata oli ihan OK, mutta Vekillä oli ihan helvetisti menohaluja ja se liikkui erittäin kovaa raivoten haukkumalla, kun rimatkin oli vielä matalalla. Otettiin putkelta kielto kun Vekki ehti vähän arpoa onko sittenkään oikea pää kun jäin vauhdissa jälkeen ja myöhemmin klassisesti radan loppuhypyt vähän pelleiltiin läpi kun ei jaksanut enää virheiden jälkeen tsempata. Toka rata oli sitten vielä parempi ja tehtiin hyvänä nollana! Pidin tarkoituksella kontakteilla todella pitkään ja kehuin vuolaasti, josta kerrytettiinkin sitten useita turhia sekunteja. Mutta mikäs siinä kun kiire ei ole kärkeen ja Vekillekin auttaa se että itsekin hengähdän pari sekuntia siinä ja kehun kun tekee oikein eikä heti vapauta lennosta. Tällä otettiin siis 3.sija!


(sama rata, eri videot!)

Koska tämä on meidän ensimmäinen vuosi kolmosissa, niin tilaston pitäminen puhdaista radoista on vieläkin kiehtovampaa. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että SM-kisoihin vaadittavista tuloksista puuttuu se kirsikka kakun päältä eli tuplanolla ja sitten oltaisiin sisällä mestaruuskisoissa. Ja kuten listasta näkeekin, niin vielä on hyppäri-edutkin käyttämättä kokonaan, jos jossain kisoissa sattuu olemaan hyppäri agiratojen välissä. Me tässä kokoajan kehitytään paremmaksi ja ote vahvistuu tekemisessä, niin mielenkiintoista kyllä nähdä montako nollaa saadaan kesäkuuhun mennessä. Tässä ote kisakalenterini kyljestä:

NOLLALASKURI
loka/marras, hau, aginolla 1, (marja lahikainen) 
tammi, sipoo, aginolla 2 (esa muotka) SERT-A
tammi, ojanko, aginolla 3 (jari suomalainen) 
tammi, sipoo, aginolla 4 (jari suomalainen) SERT-A
helmi, hau, aginolla 5 (ritva herrala)
puuttuu: tuplanolla


<3

20 helmikuuta 2018

helmikuun kuulumisia



Mitään mullistavaa ei ole Vekki x Maggie yhdistelmän lisäksi tapahtunut viime aikoina. Agilitya on käyty kisaamassa, mutta niistä ei juuri kerrottavaa. On se kumma miten toisina kisapäivinä tuntuu että mikään ei voi meitä estää ja koiran kanssa hitsaantuu yhteistyö täysin yhteen, mutta joinain päivinä jo ennen ekaa rataa alkaa hiipiä tunne että tuleekohan tästä mitään. Olen opetellut tsemppaamaan itselleni hyvää fiilistä kisoissa ja pitämään sen paskojenkin ratojen jälkeen, mutta sitten vaan on niitä kisapäiviä kun ei onnistu. Tuntuu että koiran kanssa on aivan eri radalla, se ei tule ohjauksiin tai tekee erikoisia valintoja joita et tullut edes ajatelleeksi. Harmi että yleensä myös näinä päivinä kisojen jälkeen pitää samantien laittaa kisailmot menemään seuraavan viikonlopun startteihin, kun toisinaan sitä vaan ajaa kaasu pohjassa kisapaikalta kotiin, haaveilee mäkkärin tai hesen ruoasta ja huokaisee helpotuksesta kun pääsee vihdoin kotiin ja kisapäivä on ohi. Noh, onneksi tämmöisiä kisoja on nykyään harvemmin ja viimeisimmät kisat menivät taas ihan hyvin. Tosin ekalta radalta otettiin keinulta vitonen ja myöhemmin hylätty, kun tuli ilman lupaa puomin kontaktilta pois. Toisella radalla keinu oli parempi, mutta puomilta taas vapautti itsensä kun tarkoituksella testasin oliko viime radan korjaus mennyt jakeluun. Viimeisen radan hyppäriltä Vekki tuli erään hypyn ohi jota en todellakaan odottanut ja kepeillä se haki toiseen väliin. Tuli todettua että se sunnuntai ilta ei ole ehkä paras aika kisoille.

Treenattu on aika monipuolisesti nyt agilitya, tokoa sekä rallytokoa. Vekin kanssa tokossa edelleen keskitytty avoimen liikkeisiin ja otettu huvitteluna vähän EVL-merkin kierto-hyppynoutoa. Hommat etenee, mutta nouto on vaan se jossa tuntuu että junnataan paikallaan. Toki samantien kun esittelin Sonjalle meidän paskan noudon niin Vekki teki juuri niin hyvin mitä ollaan treenillä nyt ajettu takaa. Eli ehkä en vielä luovuta sen eteentulon kanssa.... Paikkaistumista ja -seisomista pitäisi jaksaa tehdä paljon enemmän, mutta tuntuu vähän tylsältä opettaa niin montaa paikallaanolo liikettä samaan aikaan. Rallytokossa tehty lähinnä sarjahyppyä ja sitä käytösruudun seisomista. Viime treeneissä sain itseäni niskasta kiinni ja tein useita käytösruutu seisomisia ja lopulta vielä koemittaisen 3 minuutin seisomisen. Se oli tarkoituksellisesti tieteellinen koe ja Vekki istahtikin aikalailla tasan 2 minuutin kohdalla, josta nostin sen seisomaan ja annoin ajan kulua loppuun. Nyt tietää paremmin koiran osaamistason kestossa ja täytyy palkata vähän aiemmin.


Eetu on saanut tehdä rallytokoa ja enimmäkseen vain ketjutettuna uusia asioita ja oikealla puolella seuraamisen askeleita. Myös hyppyä on tehty talven aikana useamman kerran ja tuntuu että vihdoin Eetu kestää sen haukkumatta. Yleensä se repeää liitoksistaan näiden kiihdyttävien liikkeiden aikana ja nyt olen saanut sen pään kursittua kokoon vapauttamalla kosketusalustalla olevalle palkalle hypyn jälkeen tai ekoilla toistolla jättämällä sen hypyn taakse ja kutsumalla yli kun olen itse vähän edempänä. Jostain syystä se että lähetän sen hyppäämään tasan mun viereltäni on se pahin ja saa aikaan raivohaukkumisen. Mutta jo viime treeneissä se on kyennyt tekemään estettä hiljaa, eli voi olla että yhteinen toistojen määrä ja se että hyppyä tehdään nykyään useammin (tosin aina ihan matalalla rimalla) on auttanut siihen ettei tarvitse aina revetä liitoksistaan kun sitä saa suorittaa.

Mitäs sitten Unto. Voisi sanoa että tällä hetkellä on ollut vähän vaikeaa keksiä että mitä sen kanssa treenaisi. Ei kiinnosta eikä ole kannattavaakaan hinkata rallyn avointa luokkaa liikaa, vaan lähinnä muistutella ajoittain niitä vaikeimpia kohtia ja ylläpitää osaamista. Ylempien luokkien liikkeitä en jaksa opettaa, kun opetan niitä tällä hetkellä kisatavoitteellisesti kahdelle muulle koiralle. Täytyy olla jotain realistisempaa, jotta tulee tehtyä kunnolla. Siksi olen keksinyt uuden projektin nimeltä "ehkäpä Unto joskus tokokokeeseen". Ollaan useammat treenit nyt tehty tokon alokasluokan liikkeitä ja eihän se nyt ihan naurettavalta näytä, kun muistaa kenen kanssa treenaa eikä vaadi mitään kympin tokokoiran suoritusta. Ainoana ihan alkeissa on kapulan pito, koska sellaista tasapaksua, vakavaa "istu ja pidä kapulaa"-asiaa ei ole hupi-Untolta koskaa vaadittu - ainoastaan hauskuutteluna noutoa ja kapulan nostoa. Pohjat on kuitenkin kaikilla liikkeillä olemassa ja jo parilla treenillä ne on saatu nostettua ihan kisamittoihin. Pientä perusasennon viilausta, niin koira olisi jopa liikkeiden ketjuttamista vaille valmis. Katsotaan mihin asti tämä innostus kantaa, mutta ainakin toistaiseksi on ollut hauskaa opettaa vaihteeksi koiralle ihan alimman luokan helppoja ja yksinkertaisia tehtäviä ilman kikkailuja. Ja tosiaan, jos nyt ajatellaan että Unto vaikka joskus starttaisi tokokokeessa, niin se on jo suuri saavutus ja mahdollinen 1-tulos ihan extraa. Katsotaan!



Agilityssa on käyty tekemässä niitä perkeleen kontakteja. Sen siitä saa kun ei kisoissa pidä niistä tarpeeksi hyvää huolta, niin hetken saa ihailla miten hyvältä näyttää ja sitten alkaa taas paikkailemaan kun alkaa lipsumaan kriteereistä. Lisäksi kaikkea pientä kisoista TO DO-listalle jäänyttä ihan järjestelmällisesti. Kyllähän sen huomaa miten paljon asiaa on jota pitäisi muistaa tehdä, mutta onneksi aina treeni puree. Yksi viikonloppu muuten sain vihdoin asian, jollaisesta olen vain voinut unelmoida kaikki nämä vuodet: AUTOHÄKKI!!! Uutena 600€ maksava autohäkki, jonka sain kuitenkin erittäin halvalla ja se sopi tismalleen mun autoon. Kuvassa mittasuhteet vähän vääristää eikä tilaa sivuille jää kuin nuo pienet pyöreät alueet etuosassa. Vekki matkustaa omassaan ja corgit omassaan, jonne ne onneksi mahtuu kyllä ihan hyvin. Oli ihanaa saada purkaa kaikki aikaisemmat viritelmät ja pyhittää vain takakontti koirien matkustamiselle. Ja nyt kun avaat peräkontin niin sieltä voi ottaa tasan sen kenet haluaa, eivätkä kaikki ole tarjoamassa itseään kontista ulos. Enpä olisi uskonut että tulevan kesän pelastus saapuu luoksemme jo helmikuussa, mutta nyt on yksi iso kallis asia ostoslistalta pois!

14 helmikuuta 2018

toivotaan pentuja huhtikuulle!



Yhdistelmästä Vekki (Ardiente Don Perro) ja Maggie (Wirneen Johan Pomppas) odotetaan pentuja syntyväksi huhtikuun alkuun! 


Viime viikko oli hyvin rakkaudenhuuruinen ja rankka Vekille. Usean päivän flirttailun ja söpöilyn jälkeen nämä kaksi saivat sitten toisensa useaan otteeseen viime viikonloppuna. Olen ollut alusta asti iloinen tästä yhdistelmästä, sillä jo ensi kertaa koirien tavatessa toisensa niillä klikkasi todella hyvin yhteen ja ne olivat aivan täydellisiä toisilleen, ihan omat juttunsa keskenään. Yhenlaiset rakastavaiset! Ja Vekkihän on aikuistuttuaan ollut vähän hitaammin lämpeävä eikä se todellakaan leiki, saati paini sellaista onnellista räkäpainia kuin harvojen valittujen tai corgien kanssa. Maggien kanssa sen sijaan niillä löytyi heti oma yhteys ja ne leikkivät jatkuvasti keskenään. Maanantaina taas tavattuaan ne olivat onnesta soikeana ja leikkivät hurjana ja menivät tiiviisti yhdessä eteenpäin. Tätä romanssia kestikin lopulta koko viikon ja vielä onnistuneiden astutustenkin jälkeen kaksikko käpytteli onnellisina vierekkäin ja jatkoivat toisissaan pörräämistä ja painimista. On jotenkin suloista että nämä koirat olivat todellakin kuin luotuja toisilleen ja sitten saavat vielä toivottavasti pentuja. Ultra on jonkin ajan kuluttua ja sittenhän toki varmistuu, että onko odotettavissa keväälle pentuja. 

Jos yhdistelmä kiinnostaa, niin kannattaa tsekata lisäinfoa Wirneen sivuilta ja olla yhteydessä Lauraan! Jos joku alustavasti kiinnostunut tai kiinnostunut sattuu lukemaan myös tämän postauksen, niin olet tervetullut tutustumaan Vekkiin myös meille! :) Nyt kaikki toivo siihen, että pentuja tulee!