Vekki sai elää ainoana koirana lähes kolme viikkoa, kunnes vasta pystyin hakemaan corgieläimet kotiin. Erittäin rauhallista on yksi koira verrattuna kolmeen, vähän liiankin helppoa, haha. Vekin kanssa keskityttiin hihnakävelyyn, kävelyyn hihnatta pyöräteillä, tietenkin yksinoloon sekä reissaamiseen. Treenasimme myös paukkuja, joita on onneksi tullut tehtyä Vekille pienestä pitäen. Ennen käytimme pienempää asetta, josta lähti lähinnä lähtöpistoolia muistuttava ääni. Poikaystävä seisoi namiruudusta noin 30m kaukana ja ampui kaksi kertaa, Vekki ei reagoinut. Vaihdoimme vielä isompaan aseeseen, josta lähti ainakin kolme kertaa kovempi ääni, kaksi pamausta. Ei mitään reagointia, täysi keskittyminen namien etsintään!
Hiihtolomalla ehdimme olla ensin Pohjanmaalla leirillä, mutta myös reissaamaan Helsingissä, Tampereella ja Keski-Suomessa. Huomasin Vekin olevan välillä haastava matkaseuralainen, etenkin yömajoituksen suhteen. Uudessa paikassa, uusien ihmisten keskellä sen oli haastavaa määrittää kuka kuuluu porukkaan ja kuka ei. Aikaisemmin kivaksi todettu tyyppi saattoikin äkkiä olla epäilyttävä, jos tämä katosi hetkeksi toiseen huoneeseen ja tuli näkyviin myöhemmin. Onneksi Vekki kuuntelee hyvin ja tarpeen tullen käskin sen maate ja rauhoittumaan, jolloin pieni koira luotti siihen että minä hoidan tilanteen. Ohikulkumatkoilla kävimme kylässä Unskin Piia-kasvattajalla, jolla sattui olemaan myös viiden viikon ikäiset pennut. Ihme kyllä, söpöt isokorvaiset corginpennut eivät saaneet mua pois raiteiltaan, eivätkä mitään "minäkin tahon tuommoisen"-kohtausta. Kuten sanottu, corgimittari on täynnä. Sattumalta näimme myös Vekin veljeä Deviä, kun Lahden kohdalla otinkin äkkiä puhelun Tuulille ja huomasimme, että olemme muutaman minuutin ajomatkan päässä heidän treenipaikastaan. Mikäs siinä, ilman mitään treenikamoja pärjäsin hyvin: ruokanappuloita taskuihin ja ainut mukaan otettu lelu toimivat erinomaisesti palkkana, kun liityimme mukaan tokotreenehin! Treenien jälkeen annettiin veljesten juosta, vaikka mulla olikin epäluuloiset odotukset, sillä Vekki kokeilee rajojaan etenkin sisarusten kanssa. Olin haljeta riemusta, kun pojat kuitenkin leikkivät älyttömän hyvin, eikä pienintäkään erimielisyyttä tullut! Ne eivät ikinä ole leikkineet noin hyvin, eivät edes muutama kuukausi sitten. Lopussa keskityin vielä antamaan molemmille pennuille nameja vuorotellen, sillä Vekki yrittää välillä omia herkkuja antavan ihmisen. Tosi monta hyvää toistoa saatiin, sitten hengasin vain pennut jaloissani, jolloin Vekki nosti huultaan äkkiä Deville. Vekille antamani kova palaute tulikin ihan puun takaa, jonka jälkeen se oli todella nöyrä ja pelkkä kulmien kurtistaminen sai sen matelemaan. Tämän jälkeen tehtiin samaa uudelleen, Vekillä oli ihan uusi ilme eikä sille tullut mieleenkään sanoa rumasti, vaan antoi minun rapsuttaa itseään ja Deviä yhtäaikaa sievästi jalkojeni juuressa. Lopuksi Vekki innosti vielä veljensä riehumaan ja toiset leikkivät niin hienosti.
Helsingissä ollessa koitin keksiä Vekille jotakin hauskaa ja otin puhelun Helsingin Koirauimalaan. Saimmekin ajan samantien samalle päivälle. Oli muuten uupunut pikkupoika 30min jälkeen, vaikka itse uimista tulikin vain muutama metri kerrallaan :) Ilme oli kyllä klassinen olen-ensimmäistä-kertaa-uimassa-ja-minua-rääkätään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti