Aamuisin Unto tulee istumaan sänkyni viereen ja haukahtaa kerran vaatien heräämistä. Se ei ikinä hauku, päästää vain hyvin vaativan lyhyen haukahduksen. Jos avaat silmät, niin sinua tuijottaa hyvin tiivis katse suoraan syvälle silmiin. Yleisesti Unto on todella hiljainen, se ei juuri ikinä räksytä. Ääntely rajoittuu haukahduksiin, murinaan ja epämääräiseen ulinaan. Sillä on nyt isojen poikien ikä, jolloin on pakko murista kaikelle epäilyttävälle. Lenkkeily sen kanssa on yhtä venäläistä rulettia: ikinä ei voi tietää milloin se on kuulolla. Ärsyttävän hyvin se osaa esittää kuuliaista, mutta auta armias kun ne korvat katoavat. Siksi aina yhtä hienoja ovat ne kerrat, kun se vihellyksestä juoksee kiireesti luoksesi ja nöksöttää peppu maassa edessä ja odottaa vapautusta. Vieraiden kanssa se on kuin unelma: on iloinen ja pörrää ympärillä hetken, mutta sitten palaa tekemään omia juttujaan. Joskus on ihan turha yrittää houkutella rapsutuksiin, tyyppi vain toljottaa naamallaan sellainen "O_O tai sitten ei"-ilme.
Untolla on pieniä hassuja tapoja. Se kallistelee hupsusti päätään, kun kuulee tai näkee jotakin hassua. Tarkoituksella säästelen outoja ääniä, jotta saan sen halutessani kallistamaan päätään. En keksi mitään suloisempaa, minun oma höpsö. Meillä on myös omia yhteisiä juttujamme, kuten "tartun sinua kuonosta ja sinä yrität saada käteni kiinni"-leikki. Siinä nappaan tai tökkäisen Unskia kuonoon ja se yrittää saalistaa kättäni. Välillä se kellahtaa selälleen ja yrittää läimiä tassuillaan kättäni. Silloin on lupa pitää örrimurrimörinää ja olla vähän kakara :) Eilen riehuttiin ulkona ja tyyppi roikkui mun lapasessa. Sitten heitin sille vinkuvan tennispallon ja ukkeli viihdytti itseään juoksemalla rinkiä pallo suussa ollen hyvin tyytyväinen itseensä. Koiraa itseään voisi nimittää jonkinsortin superpalloksi, sillä se pomppii jatkuvasti kuin pupu ympäriinsä. Lempparilelu on myös tyhjä kumikalkkuna, jota tapporavistellaan hulluna
Unpen kanssa treenaaminen on joskus hankalaa, mutta palkitsevaa. Kesti kauan ennenkuin tajusin miten sen kanssa pitää toimia. Täytyy vain hyväksyä, että se oppii asiat nopeasti, mutta hitaammin. Unskin ajatusmaailmasta täytyy olla jatkuvasti ajan tasalla ja tietää milloin se kuuntelee. Välillä se nimittäin katoaa sekuneiksi omiin ajatuksiinsa, eikä hoksaa silloin käskyjä. Pian pienen miehen päässä syttyy kuitenkin lamppu ja se on taas täysillä mukana. On vaikea pitää pokkaa, kun toinen selvästi haaveilee jostakin ja äkkiä havahtuu todellisuuteen: "ai joo me treenattiin, sori mul oli tos vähä omia juttuja mielessä mut nyt keskityn" ♥
Sellainen on meidän Unski ♥ maailman rakkain leijonapoika.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti