kummakos on olla rohkea, jollei pelkää

Koirilla on nyt viikko elämää Joensuussa takana ja voisi olla aika kirjoittaa kuulumisia. Sunnuntaina tosiaan päästiin kotiin vasta myöhään illalla ja ensimmäisenä yönä pojat olivat todella rauhattomia. Alkuviikon ne olivat todella levottomia eivätkä malttaneet oikein rauhoittua edes silloinkaan kun olin kotona. Ulkona pöhistiin jokaiselle vastaantulijalle ja tervehtiville naapureille huudettiin kurkku suorana. Lenkit pimeinä syysiltoina eivät muutenkaan ole mitään herkkua, niin vieläpä kahden pimeydelle pöhisevän koiran kanssa. Eetun käyttäytyminen näissä on jo tuttua, koska sitä ahdistaa hieman ulkona pimeässä. Unton käytöstä jouduin pohtimaan päässäni, koska ei se ennen ole ollut noin epävarma äänistä ja ihmisistä. Jossain vaiheessa lamppu syttyi: mörköikähään se. Eetu oli tismalleen samanlainen Unton ikäisenä. Hävettää myöntää, mutta Unto on oikeasti kasvanut silmissä! Vieläkin pidän sitä pienenä pentuna ja kakarana. Totuus on valjennut, kun olen katsonut tätä nykyistä narttujen huumassa elävää, merkkaamista elämäntehtävänään pitävää urostani. Ihankuin ei olisi tarpeeksi tekemistä muistutella koirille miten mun kanssa hihnassa kävellään, niin yksi vieläpä kiskoo pää kolmantena jalkana eteenpäin ja liimautuu jokaiseen hajuun kiinni. Ihan uutena juttuna on tullut myös tämä kusen nuoleskeluilme - ah urokset! Päivien edetessä pojat ovat kuitenkin kotiutuneet paremmin ja yöt nukutaan rauhassa

Pakko vielä palata siihen, miten meidän syysloma meni Jämsässä. Keskityttiin siis arkitokoiluun ja käytiin aksaamassa kaksi kertaa, vanhan ryhmämme treeneissä ja itsekseen Evien ja Soolon kanssa. Ryhmän treeneissä tehtiin yhtä rataa, jota koitettiin aina parantaa. Yllättävän hyvin pakka pysyi kasassa, vaikka taukoa on ollut. Tuttu raivoeläinhän sieltä tuli esiin, mutta osasin pitää hallinnassa ja mielentilan itellä oikeana. Palautetta sain edelleen surkeista näytöistä: näytän esteet kädellä, mutta lasken sen heti kun koira on lukinnut esteen. Näin koira alkaa kääntämään itseään tiukempaan kurviin jo hypätessä, kun mun näyttö niin sanoo. Pitäisi vissiin päättää ohjaanko kädellä vai pelkällä kropalla. Kokeilin sitten huvikseen lopussa yhdellä radalla ohjata pelkällä kropalla ja hartijalinjalla ja hyvin koira luki sitä. En tajua miksen osaa pitää käsiä kokoajan ylhäällä kun meen radalla. Entinen kouluttajamme totesi, että meidän tekeminen oli todella hyvää kun ei ollut pitkään aikaan nähnyt, kiva kuulla! Viikolla käytiin myös omatoimisesti treenaamassa, silloin keskityttiin keppeihin ja kontakteihin. Puomilla koiran piti itse juosta ottamaan kontakti, vaikka jäin jälkeen. Vähän piti innostaa koiraa etenemään, kun meinas jäädä mua odottamaan. Kepeillä erilaisia kulmia, jotta saadaan varmuutta niihin. Pakko vielä kertoa, että pääsin ohjaamaan collieta! Oli hauskaa kokeilla tehdä maxi koiran kanssa!

Muuten ollaan tehty paljon viikon aikana! Lenkkeilty kodin lähistöllä sekä keskustassa. Yhtenä iltana mentiin tarkoituksella illalla keskustaan, jotta olisi pimeää ja paljon vastaantulijoita. Koirat alkoivat rentoutua, kun huomasivat etteivät pimeästä ilmestyvät ihmiset tehneet mitään pahaa. Pojat ovat päässeet myös rällästämään uusien tuttavuuksien kanssa, kun ollaan nähty Minni-tolleria, Rilla-pyrriä sekä shelttejä Meelaa, Minttua ja Myrniä. Eilen meillä oli pieni corgimiitti, kun nähtiin Simo-pemua ja Leego-cardia. Pakko kertoa tähän väliin, että en ole voinut uskoa silmiäni kun oon katsonut Eetun menoa. Ennen se ei tykännyt pienistä koirista yhtään eikä suostunut leikkimään corgien kanssa. Nyt se rällästi hullunlailla shelttejen kanssa, sai hirveitä hepuleita ja jahtasi jopa Unskia vapaaehtoisesti, vaikka muitakin leikkikavereita oli. Oikein otti vauhtia ja hyökkäsi Unskin kimppuun! Onnesta soikeana jahtasi myös Leegoa ja leikki niin kuin corgit leikkii keskenään. En enää edes muistanut tälläisen Eetun olevan olemassa, sillä se ei ole ikuisuuteen leikkinyt näin. Ei voinut kuin nauraa ja hymyillä, kun toisella oli niin kivaa. Unto taas on ottanut kaikki uudet ystävänsä avosylin vastaan!

Kuvituksena meidän ihanista ihanin kokoonpano, jolla vietettiin koko kesä. Niin monet aamut ja illat istuskeltiin tuon talon portailla, juteltiin koirista ja elämästä sillä aikaa, kun eläimet temmelsivät yhdessä pihalla. Elämän pieniä iloja, sellaisia hetkiä kun ei vaihtaisi mitään pois ♥